Alajärven maakunnalliset kesäseurat/Seurapuhe 28.07.2013

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hiljennymme vielä sen Jumalan sanan ääreen, joka on täällä Galatalaiskirjeen kuudennen luvun alussa, neljä jaetta. Rakkaat veljet! Jos ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla, niin te, jotka olette hengelliset, ojentakaa sen kaltaista siveyden hengessä ja katso itseäs, ettet sinä myös kiusattaisi. Kantakaa toistenne kuormaa ja niin Kristuksen lakia täyttäkää. Sillä jos joku luulee itsestänsä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä. Mutta koetelkoon kukin oman itsensä ja sitten hän taitaa ainoasti itsestänsä kerskata ja ei yhdessäkään muussa. Aamen.

Tämä Paavalin kirje näille seurakunnille, joissa hän oli evankeliumia saarnannut, käynyt lähetysmatkalla, olivat sellaisia, voisiko sanoa paimenkirjeitä, jossa hän toi Kristuksen oppia. Sitä, miten Jumala syntisen vanhurskauttaa ja miten vanhurskaana säilyttää. Galatiassakin oli saatu parannuksen armon jälkeen iloita siitä ihmeellisestä asiasta, että Jumala lahjaksi antoi uskomisen oikeuden ja synnytti ilon sydämeen. Mutta sielunvihollinen ei jäänyt joutilaana katselemaan tätä asiaa sivusta, vaan se aloitti työnsä välittömästi. Ja se ei tehnyt turhaa työtä silloin, niin kuin ei se tee tänäkään päivänä. Se sai kääntämään ihmisten mielet siihen, että tähän uskomiseen pitäisi saada vähän lisää jotain näkyvää. Tehdä jotakin, jolla voisi aivan kuin varmistaa sitten, että kyllä se Jumalan armon kanssa yhdessä tämä asia antaa oikeuden minulle sitten taivasosuuteen.

Sielunvihollinen ei ollenkaan näissä hommissa kovin nuuka. Se on hyvin suurpiirteinen, että jos jollakin alkaa tuntumaan synninteko tuolla maailmassakin vähän tympeältä ja tuntuu, ettei oikein jaksa ahertaa sillä saralla, niin silloin tarjoaa semmoisia siistejä sisähommia kyllä jokaiselle. Ettei vain tule semmoista mieltä, että pitäisi synnistä tehdä parannus. Se tarjoaa sen jälkeen, että kun sinä aloitat hengellisten asioitten harjoittamisen, rupeat tekemään kaikkea sitä, mitä uskovaisille ihmismieli asettaa ja mitä yleensäkin opetetaan tuolla väärässä jumalisuudessa, mitä kaikkea ihmisen pitäisi tehdä ja ansaita, niin sinusta tulee näkyviin oikean kristityn piirteet sitten ja sinä et menetä kunniallisuuttasi siinä. Ei mainekaan edes kasva sillä, vaikka alkaa harrastamaan hengellisyyttä. Jos sinä teet parannuksen synnistä, niin sinun kunniasi menee täysin ja maineesi kasvaa, että ne alkaa puhumaan keskenään, että oletko kuullut, että se on tullut niin tyhmäksi, että se on mennyt siihen joukkoon ja tehnyt parannuksen. Mutta tämmöinen muutos sielunviholliselle on oikein sopiva, että muuttaa artikkelia sillä tavalla, että ei enää julkisesti juhli synnissä eikä jumalattomissa menoissa, mutta alkaa tällä tavalla elämään fiksusti ja käymään kirkossa ja tekemään kaikkea semmoista, mikä nyt tuntuu uskovaiselle, ei tuolla tavalla sivistyneelle ihmiselle sopivalta.

Meidän ajassammekin tämä asia on huomattu ja hyväksytty erittäin laajasti, että kyllä uskominen kuuluu ihmisen sivistykseen. Ja onhan se tuommoinen kulttuurillinenkin lahja ja asia, jota kannattaa harrastaa. Ei se haittaa millään tavalla, vaikka ihminen on jonkun verran hengellinen ja harrastaa hengellisyyttä, kun se muistaa vain sen, että se ei ketään toista loukkaa sillä, että kehottaisi sitä parannukseen. Parannuksestahan opetetaan, että se on mielenmuutos. Ja Augsburgin tunnustuksessakin mainitaan, että oikea parannus ei ole muuta kuin hätää ja katumusta eli peljästystä synnin tähden, mutta samalla evankeliumin uskomista, että synti on anteeksi annettu ja armo Jeesuksen Kristuksen kautta tulee.

Ja tämä parannus vaikuttaa sitten sen jälkeen sellaisen mielen, että lakkaa synnin teon halusta. Haluaa lähteä kilvoittelemaan Jumalan lapsena toisten Jumalan lasten joukossa. Ja niin kuin Johannes sanoi, että jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, rakastaa sitä, joka synnytti, kuin myös niitä, jotka hänestä syntyneet ovat. Eli se syntymälahjana ensimmäinen hedelmä on rakkaus. Se liittää Jumalaan, mutta se liittää myöskin ennen uskoneisiin. Ja tämä rakkaus on semmoista totuudellista rakkautta. Se ei tarkoita sitä, että me ruvettaisiin hyvin tarkasti valvomaan, että miten toiset elävät ja mitä toiset tekevät. Mutta on halu auttaa ja korjata siinä, missä näkyy, että on vaara kääntyä matka maailmaan, lakata seuraamasta Herraa Jeesusta ja hänen omiaan elämässä ja kärsimisessä.

Sielunvihollinen on muuten vihollinen tämmöiselle asialle. Tänä päivänä erikoisesti tuodaan esille tällainen yksityisyyden oikeus, että toisen uskonelämän alueelle ei ole kenelläkään minkäänlaista sekaantumisen syytä. Vaan jokainen saa muodostaa uskomisensa sillä tavalla kuin itse parhaaksi kokee. No, apostoli tässä aivan kuin hämmästelee tekstimme alussa, että jos joku ihminen osaa johonkuhun vikaan tulla. Epäilikö Paavali semmoista, että nuo galatalaiset on semmoisia, että ei niillä välttämättä ole taitoa tämmöiseen asiaan kuin vikaan joutumiseen? Mitä sinä tuumaat tämän päivän Jumalan lapsi, kun omaa elämänmatkaasi katselet ja niitä vaiheita, mitä on matkalla ollut. Onko löytynyt taitoa joutua vikaan? Taitaa olla suurimmalla osalla sama ongelma kuin minulla, ettei oikeastaan muuta osannutkaan kuin joutua vikaan. On elämä ollut koko ajan kulkemista viasta vikaan.

Mutta ajatelkaapa, kun Jumala on ollut niin pitkämielinen ja kärsivällinen, että se on aina antamalla antanut kaikki vikaan joutumiset ja synnit anteeksi. Ja aina sanansa kautta rohkaissut ja vahvistanut niin, ettei ole mitään syytä tuijottaa taaksepäin, vaan saa katsoa Jumalan armolupauksiin, miten Jumala on luvannut hoitaa ja pitää lapsenaan täällä valtakunnassa. Ja se on vielä sanottu, että aivan päivien loppuun asti. Se ei ole jotakin tiettyä aikaa, kun on parannuksen armon saanut tai on nuoruuden kiusauksissa, vaan se on kaikki päivät aivan siihen viimeiseen hengenvetoon asti. Ja meidän uskomisemmekin, se on Jumalan armovoiman varassa. Niin kuin Paavali siellä efesiläisille kirjoittaa, niin hän pyytää, että Jumala avaisi teidän ymmärryksenne silmät näkemään, että te tietäisitte, kuinka suuri on Jumalan voima ollut teidän kohtaanne, jotka hänen väkevän voiman vaikuttamisen jälkeen uskotte. Kyllä siinä tarvitseekin silmien avaamista, kun niin paljon on asioita, jotka ovat peittämässä tätä näköalaa. Sielunvihollinen panisi aina meidät tuijottamaan niihin omiin voimiin ja omiin mahdollisuuksiin. Ja jos se niiden varassa olisi, niin montakohan meistä olisi tänä päivänä uskomassa? Kyllä meidän matkamme on ollut joka ainoa askel Jumalan armovoiman kantamana ja sen varassa. Ja Jumalan sana vielä näyttää senkin, että kun matka kulkee niin lähelle kotiovea, että viimeinen askel on otettavissa, niin sitäkään ei tarvitse ottaa omilla voimilla, vaan Jumalan armovoima kantaa sen viimeisenkin askeleen perille kotiin.

Mutta kun apostoli tässä alkaa puhumaan tästä vikaan joutumisesta ja siitä, että jos joku osaa tällaiseen vikaan tulla, niin hän puhuu siitä syystä, että on tarkoitus korjata vikaan joutunutta. No millä tavalla sitä korjataan? Mennäänkö sanomaan, että sinä olet nyt tehnyt sellaista, josta sinun täytyy itse selviytyä, ymmärtää joutuneesi vikaan ja hoitaa nämä asiat myöskin kuntoon. Vaan onko se sitä, että Jumalan evankeliumi tahtoo olla nostamassa vikaan joutunutta ja ennen kaikkea kääntää katsetta siihen, joka on antanut voiman meille ja jonka armovoiman varassa olemme kulkeneet silloinkin, kun olemme viallisina olleet?

Se ei tarkoita sitä, että meillä on lupa jättää asiat hoitamatta ja korjaamatta ja että omantunnon taloudenhoito pitäisi jättää sivuun, sillä Paavali sanoi Timoteuksellekin, että minä neuvon sinua entisten ennustusten jälkeen sinusta, että pitäisit uskon ja hyvän omantunnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet. Mikään ei ole niin vaarallista asiaa kuin ruveta tunnolla säilyttämään tulenarkoja tavaroita. Jos Jumala korjaa meidät pois sellaisessa tunnontilassa, että meidän sydämemme tai meidän elämämme on kuollut, niin silloin tulee vahinko, vaikka ulkonaisesti olisi tuollainen muotojumalisuus säilynyt. Olisi uskovaisten keskelläkin pysynyt niin hiljaa, ettei kukaan olisi tiennyt, miten minä olen uskomassa, eikä kukaan epäilisi, että se ei ole elävä. Sille Sardeen seurakunnan enkelillekin sanottiin, että sinulla on kyllä nimi, että sinä elät, mutta sinä olet kuollut. Ja kuolleella uskolla ei ole kukaan vielä päässyt taivaaseen. Sen uskovaisen nimi ei ole se, joka ratkaisee, vaan se, että meillä on elävä usko sydämellä ja meidät tunnetaan myöskin taivaassa.

Mutta sitten apostoli muistuttaa tässä, että katso itseäs, ettet sinä myös kiusattaisi. No, olisiko tämmöistä vaaraa sitten olemassa, että kun lähtee toinen toiselle tällaisista asioista puhumaan ja keskustelemaan, niin että olisi vaaralle alttiina itse? Meillä tahtoo olla hiivaa jonkun verran jokaisella. Se eräs veli arvioi, että meissä on ihmisissä ainakin kolme prosenttia ja minusta tuntuu, että taitaa meissä useimmassa olla vielä enemmänkin. Ja ne vaikutukset, mitkä siitä lähtee, niin ne on hyvin vaikuttavia sille puolelle, että tulemaan kiusatuksi omalta puoleltaan. Sen tähden, että sielunvihollinen ei haluaisi mitään niin hyvin tässä tilanteessa kuin että se neuvo tulisi ylhäältä päin ja nimenomaan peittäen sen näköalan, että asutaan armovaltakunnassa. Aivan niin kuin Jesaja mainitsee siellä viidennessäkymmenennessä viidennessä luvussa, että se pahointekijä, palatkoon Herran tykö ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänen tykönään on paljon anteeksiantamusta. Tässä valtakunnassa on keskeisin asia anteeksiantamus.

Viime vuosien aikana ja eikä kovin pitkiäkään aikoja ole siitä, kun joissakin tiedotusvälineissä tuotiin esille tällaista, että kun täällä on semmoinen ylhäältä päin oleva johto ja jostakin Oulusta vissiin määrätään, millä lailla täällä eletään ja uskotaan ja kaikki on tämmöisen pelon alla. Eivät uskalla kertoa, mitä he oikein ajattelevat ja miten he oikein uskovat. Onko sinua, veljeni ja sisareni, lähestytty tällaisissa merkeissä, että olisi annettu ohjeet, miten sinun pitää elää ja asua ja suhtautua uskovaisiin ja ennen kaikkea Jumalan valtakunnassa annettaviin tehtäviin? Tämä on yksi tämän ajan kritisoinnin kohde, että tämän valtakunnan työt, joita tehdään talkoilla ja joista ei olla palkkaa odottamassakaan missään tapauksessa, niin kuin nämä Alajärven seuratkin, niin täällä on sisaret ja veljet tehneet kuulkaa valtavan määrän työtä, josta he eivät odotakaan palkkaa, vaan Jumalan sydämellä synnyttämä rakkaus uskon kautta avaa sen näköalan, että minä olen velkapää. Minä olen saanut niin paljon itse, että minä olen velkapää niillä lahjoilla, mitkä minulle on annettu palvelemaan toisia. Joskus kun on kuullut sanottavan, että kun minulla on niin vähän lahjoja, että minusta ei ole sellaisiin tehtäviin, niin on tullut mieleen, että kannattaisi siinä pyytää lisää tehtäviä, että kun Jumala lisää lahjoja sen mukaan, mitä se valtakunnassaan antaa töihin. Jos tuntuu, että on liian vähän lahjoja, niin pyydä vähän lisää hommia, niin Jumala kyllä lisää lahjoja tarpeen mukaan, mutta se ei lisää niitä lahjoja sinun kunniaksesi. Ei, semmoista toivoa on turha elätellä, että sillä pääsisi niin kuin näkyvämmin esille tai jotenkin paremmalta näyttäväksi kristityksi, vaan Jumala lisää lahjoja omaan nimensä kunniaksi ja valtakuntansa rakennukseksi.

Mutta me tiedämme sen, että kun ollaan kaksiosaisia itse kukin, niin kyllä meillä on syytä aina pyytää Taivaan Isältä oikeaa nöyryyttä ja sitä lapsenmielistä uskoa, että kun me lähdemme toista vikaan joutunutta korjaamaan, niin me emme mene ylhäältä päin missään tapauksessa, vaan sieltä alhaalta päin näyttäen sitä, että kun Jumalan armovoima on ollut niin suuri, että se on minuakin auttanut tähän hetkeen asti, niin se armovoima on riittävä korjaamaan myöskin toista Jumalan lasta vikaan joutumisissa.

Mutta sitten se sanookin tässä, että kantakaa toistenne kuormia. Täällä on useammassa saarnassa tullut esillekin se, että tämä valtakunta on semmoinen, jossa saa panna pois kuormatkin. Nekin, jotka eivät ole syntiä. Sitä Heprealaiskirjeen kahdettatoista lukua on siteerattu ja muistutettu moneen, moneen kertaan, miten tämä valtakunnan asuminen ja eläminen on kuitenkin sellaista, että täällä on sellaisiakin kuormia, jotka on uskon voimia kuluttavia. Ne ei joudu uskosta, vaan siitä, että kun me olemme täällä maailmassa tämän oman pahan sydämemme kanssa, sitten meillä on myöskin sellaisia läheisiä, joiden vuoksi me monta kertaa panemme käsiä ristiin ja kannamme huolia Taivaan Isälle ja kerromme hätää ja pelkoa myöskin niiden läheisten puolesta, että ne varjeltuisivat uskomassa. Ja jos sielunvihollinen on saanut eksyttää pois tästä valtakunnasta, että hän johdattelisi niiden askeleet takaisin tänne armovaltakuntaansa. Tekisi synnin karvaaksi heidän sydämelleen ja ikävän tähän valtakuntaan, jossa kuitenkin keskeisin olemus on vanhurskaus, ilo ja rauha Pyhässä Hengessä. Jota rauhaa ei löydä mistään muualta kuin siitä anteeksiantamuksesta, joka tämän valtakunnan evankeliumissa tuodaan tarjolle.

Mutta me tiedämme sen, että veljiä ja sisaria on tänäkin aikana monia sellaisten kuormien alla, että on äärettömän hyvä, jos meillä riittäisi kuuntelemisen lahjaa siinä kuuntelemaan toisen vaivoja ja kiusauksia, vastoinkäymisiä ja elämän huolia. Olen monesti sanonutkin sitä, että meille on jokaiselle annettu yksi suu, mutta kaksi korvaa, niin se merkitsee varmaan sitä, että se kuunteleminen on ainakin niin tärkeää kuin puhuminen, mutta vielä tärkeämpi. Vaikka me lausutaan kuinka viisaita sanoja, niin ne ei välttämättä ole lohduttamassa sillä tavalla toista kuin se, että me asettaisimme kuulijan paikalle itsemme kuuntelemaan toisen huolia ja murheita ja ennen kaikkea tuomaan sitä lohdutusta, että kaiken keskellä ja kaikesta huolimatta taivaassa tiedetään tarkalleen sinun voimien määrä ja sinun kuorman paino. Jumala on ilmoittanut, että se ei raskaampaa kuormaa anna yhdellekään, mitä voimavarat on, vaan niin kuin on sinun voimasi, niin myös ovat sinun päiväsi.

Mutta sitten tekstimme mainitsee edelleen, että sillä jos joku luulee itsensä jotakin olevan, joka ei kuitenkaan mitään ole, hän viettelee itsensä. Tämmöisiäkin piirteitä meillä kyllä tahtoo joillakin olla. Minä en tiedä sanoa, että onko kaikilla yhtä voimakkaat taipumukset tähän, että luulla itsestään enempi mitä todellisuudessa onkaan. Mielellään panisi suuremman takin päälle, mitä hartioille riittää. Erään pitäjän ihmisistä, eli uskovaisistakin, sanovat tämmöistä, että ne on ulkomitoiltaan sata kuusikymmentäviisi, mutta sisämitalta kaksi ja kymmenen. Eli sisäkumi tahtoo pullistella. Mutta tämä ei rajoitu johonkin tiettyyn pitäjään, mutta tämä on ihmisille hyvin ominainen taipumus. Paavali kuitenkin mainitsee, kun se luettelee siellä arviota ihmisistä, niin se sanoo, että ei ole yhtään, joka etsii Jumalaa. Ei ole yhtään hyvää tekijää, ei ainoatakaan, vaan kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni kelvottomiksi tulleet. Ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta. Kielellänsä he pettävät ja kyykäärmeen myrkky on heidän huultensa alla, ja heidän teissään on sulaa tuskaa ja sydämen kipua. Se on koruton arvio ihmisestä.

Korinttolaisia Paavali muistuttaa vastaavasta asiasta. Hän sanoo, että katsokaa, rakkaat veljet, teidän kutsumistanne. Ei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei monta suuresta suvusta, mutta ne, jotka hullut ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpeään saattaisi. Ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpeään saattaisi. Ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekisi, ettei yksikään liha hänen edessänsä kerskaisi. Eli apostoli aivan kuin kokoaa tällä tavalla meidän ominaisuudet. Minkä verran meillä on varaa alkaa luulemaan itsestään? Näitten arvioitten mukaan ei ole kovin paljon käteen otettavaa. Jää aika pieneksi, mutta se sanoo evankeliumissa, että hän tyhjentää tyhjäksi ja alentaa köyhäksi. Eli Jumalan tarkoitus onkin, että se riisuisi meidät kaikesta omasta niin, että jäisi vain jäljelle pelkästään armosta uskominen. Ja siinä sitä Taivaan Isällä työtä onkin, pitää meitä pieninä, lapsenkaltaisina, että meillä säilyisi kaikkein ensimmäisenä ja kaikkein tärkeimpänä se, että me päästään kerran taivaaseen.

Sielunvihollinen kyllä, kun pääsee hyvillä luuloilla oikein lihottamaan, niin siinä peittyy äkkiä pienet vähäosaiset kristityt tämän näköalan alle, niin ettei huomaakaan, että niitä on olemassakaan. Ja saattaa käydä niinkin, että rupeaa tuntumaan, että se koti-Siionin väki on niin epäonnistunutta ja viallista, että niiden kanssa ei kyllä kovin pitkää viihdy asumaan ja elämään. Tuo Kolmosen Jukka jumalanpalvelussa saarnassaan siteerasi sitä Lasaruksen kohtaa rinnastaen siihen rikkaan miehen osaan. Se toi näkyviin myöskin sen, että se Lasarus, joka ei nauttinut kovin suurta arvonantoa ihmisten silmissä, kun se siellä rikkaan miehen ovitiellä oli kerjäämässä, se kuitenkin kannettiin enkeleiltä Abrahamin helmaan. Ei ole siis mitään merkitystä sillä, että kuinka loisteliasta elämää me täällä maailmassa eläisimme ja minkälaista arvostusta me täällä ajassa saisimme. Tämä ei tarkoita sitä, että me nyt ajallisia arvoasemia ja arvostusta alettaisiin millään tavalla kyseenalaistamaan. Kaikki kunnia jokaiselle, joka on tällaisen aivan nimellisenkin arvostuksen saanut. Mutta silloin, kun ruvetaan kysymään, että oliko synnit anteeksi, kun täältä ajasta lähdettiin, niin siinä ei ole mitään merkitystä, mikä oli minun arvoasema tai arvonimi, kun kuolemalle lähdettiin. Silloin ollaan kaikki samanmittaisia ja samanarvoisia. Kaikkien kohtalo on vain siinä, että onko Jumala armossaan saanut auttaa valtakuntansa osallisuuteen. Onko saanut varjella uskomassa päivien loppuun asti vai onko tullut jotakin muuta, joka on tehnyt sellaisen arvoaseman, jonka on vaihtanut sitten elävän uskon kanssa pois?

Tekstimme mainitsee täällä viimeisessä jakeessa, että koetelkoon jokainen itsensä ja oman tekonsa ja sitten hän kerskatkoon ainoasti itsestänsä ja ei yhdessäkään muussa. Paavali kun puhuu tästä kerskaamisesta, niin se sanoo, että hän kerskaa ainoastaan Jumalassa. Ei jäänyt mitään kerskaamisen aihetta muuta syyksi ja aiheeksi, mistä olisi kerskannut hänelläkään. Sillä kun Paavali katselee omaa itseään, niin se sanoo, että minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä synnin ja kuoleman ruumiista? Minä olen kaikkein vähin apostolien seassa, niin etten ole kelvollinen edes apostoliksi nimittämään, että minä olin Jumalan seurakuntaa vainonnut. Mutta jatkaa sitten, että Jumalan armosta minä olen kuitenkin sitä, mitä minä olen, ja hänen armonsa ei ole minun kohtaan turha ollut.

Kun tämän päivän Jumalan lapsi katselee omaa kilvoituksen matkaa, niin voiko sanoa, että on jäänyt semmoiset hyvin suorat jäljet, jotka kertovat siitä, että siitä on kulkenut kunnon kristitty, jolla on valvomapaikka ollut aina oikealla kohdalla, joka on valvonut niissä asioissa, mitkä on ollut ajankohtaisia ja tärkeitä? Vaan onko ollut askeleita joskus sivulle ja monesti tuntunut, että on astunut askeleita taaksikin päin? Että matka ei ole kulkenut taivasta kohti, mutta on paljon, paljon ollut paikallaan polkemista ja kulkemista. Ei ole ollut suorat jäljet, jotka on minun jälkeeni jäänyt. Mutta ajattelepa kuitenkin tärkeintä asiaa. Sinä tänä päivänä löydät itsesi tämän armovaltakunnan keskeltä. Sinä Jumalan sanan alla, sen peilistä olet katsellut omaa itseäsi, ja Jumala on sanansa kautta tahtonut nostaa sinun katsetta omasta sydämestä pois, sinne uskon alkajaan ja päättäjään Herraan Jeesukseen. Sillä ei sinun oman sydämen tuijottaminen ruoki sinun uskonelämää eikä sinun sieluasi, vaan päinvastoin, se tuo epätoivon mieleen ja näköalat sellaiset, että täältä maailmasta ei ole mitään mahdollisuutta selvitä taivaaseen. Sen tähden tämäkin Jumalan sana, vaikka tahtoo juuri tätä näköalaa avata meidän eteemme, että se on Herra Jeesus avannut meille tien perille asti. Ja se käski Filadelfian seurakunnan enkelillekin sanoa, että minä olen avannut sinun eteesi oven, jota ei taida yksikään sulkea. Mutta se sanoo myöskin, että siltä, jolta minä olen sulkenut, sitä ei myöskään yksikään taida avata.

Sen tähden me näitäkin seuroja päätellessä, sillä täällähän ei ole enää kuin yksi puhe tämän jälkeen, niin me muistutamme niitä kuulijoita, jotka kokevat ja tuntevat omassa sydämessään, että me vielä olemme osattomia tässä armovaltakunnassa. Sinulla on kuule nyt sellainen hetki, että sinua kehotetaan ottamaan vastaan sellainen lahja, johon sinä et itse pysty panemaan mitään omalta puoleltasi, vaan saat ottaa sen aivan tyhjänä, kaiken menettäneenä vastaan ja uskoa koko eletyn elämän synnit anteeksi. Ne Herra Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä sinulle julistetaan, ja sinä saat uskoa, niin kuin Luther sanoo, että niin kuin se synninpäästö olisi itse Jumalalta taivaasta sinulle julistettu. Sillä Herra Jeesus sanoo omille opetuslapsilleenkin, että minkä te päästätte maan päällä, se on myöskin oleva päästetty taivaissa. Ja eikö ole ihanaa, että se on Herra Jeesus jättänyt nämä avaimet tänne maan päälle, että täällä saamme julistaa toinen toisellemme, että sinun syntisi ovat anteeksi annetut jo sen lunastajan nimessä ja sovintoveressä, joka aivan rakkaudesta sairaana maksoi koko syntivelan.

Hän tuli niin alas tänne maan paikkoihin, että siitä profeetta sanoo, että hänellä ei ole edes sitä muotoa, joka olisi meille kelvannut. Hän oli kaikkein ylönkatsottu ja kaikkein halvin, kipua ja sairautta täynnä. Hän oli niin ylönkatsottu, että kenkään ei kehdannut hänen päällensä katsoa. Sen tähden emme mekään häntä minään pitäneet, mutta hän totisesti kantoi meidän sairautemme. Meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä Jumalalta rangaistuna, piestynä ja vaivattuna, vaan hän on haavoitettu meidän pahain tekoimme tähden. Meidän synteimme tähden hän on hosuttu. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja hänen haavojensa kautta me olemme parannetut. Ja profeetta katselee omaa kohtaansa ja sen ajan jumalisten kohtaakin, niin kuin kaikkien muittenkin, että me kaikki vaelsimme eksyksissä niin kuin lampaat. Kukin poikkesi omalle tiellensä, mutta Herra laski kaikki meidän vääryytemme hänen päälleen. Ja Herra Jeesus omisti nämä meidän syntimme. Hän sanoi, että minun syntini ovat minut piirittäneet. Niitä on enempi kuin minun päässäni hiuksia, jotka minua vihaavat, jotka syyttömästi minun vihamiehiäni ovat. Niitä täytyy minun maksaa, joita en minä ryövännyt.

Jumalan rakkaus tulee tällä tavalla esille ja niin kuin sitä evankelistakin sanoo, että niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka uskoo hänen päällensä, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tästä rakkaudesta me pyytäisimme kehottaa kaikkia tästä osattomia osalliseksi tulemaan, niin että he tulisivat kuulemaan ja omistamaan tämän anteeksiantamuksen ihanan sanoman, että saa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja ei tarvitse tehdä yhtään mitään, vaan saa lähteä meitä ja Herraa Jeesusta seuraamaan opissa, elämässä ja kärsimisessä. Mutta sinulle, Jumalan lapsi, minä tahdon aivan kuin eväänä antaa kilvoituksen matkalle, kun näistä seuroista lähdetään.

Meidän ei tarvitsisi epäillä yhtään, vaan saisimme luottaa siihen, että se Jumala, joka on kerran aloittanut hyvän työnsä meissä, se on luvannut myöskin sen Kristuksen päivänä olla päättämässä. Ja sen tähden sinun ei tarvitsisi kantaa huolta sillä tavalla tulevaisuudesta, että mistä riittää voimat matkalle, kun pilviä nousee armon taivaalle ja sitten tuonne maailman myrskyjen myötä taivaalle. Että mistä sinun voimat riittää sitten koettelemusten aikana? Ei sinun voimat olisi riittänyt tänäkään päivänä, jos niitten varassa sinun uskominen ja autuutesi olisi ollut. Vaan Jumalan armon voima on ollut se, joka on sinua kantanut tähän päivään ja tähän hetkeen asti. Sen tähden nytkin saat turvallisesti katsella elämää ja matkaa eteenpäin. Tämä evankeliumin voima on, niin kuin apostoli sanoo roomalaisille kirjoittaessa, että evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle autuudeksi, sillä siinä ilmoitetaan se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa uskosta uskoon. Ja ajattelepa, sinä pääsit tästä evankeliumista osalliseksi ja saat elää ja nauttia tämän evankeliumin osallisuudessa Jumalan lapsen osasta kaikki päivät niiden päättymiseen asti.

Jää sen tähden tänä päivänäkin uskomaan Herran Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä kaikki synnit anteeksi. Sielun rauha ja vapaus. Evankeliumi on ehtymätön. Ei ole pelkoa, että se loppuu kesken matkan, vaan se on luvattu voimaksi meille kaikkiin elämänvaiheisiin päiviemme loppuun asti. Pahalle sydämellekin on halu kysyä, että saahan minäkin vielä jäädä uskomaan kaikki synnit ja väärät vaellukset ja kiusaukset anteeksi. Minulla on halu uskoa yhdessä tämän teidän kanssa. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jäämme näin tämän armon osallisuudessa jatkamaan matkaa Jeesuksen nimeen. Aamen.