Seurapuhe 01.09.2013

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, luen Jeesuksen nimeen Johanneksen ensimmäisestä epistolasta seuraavaa.

Katsokaat, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sen tähden ei maailma teitä tunne, sillä ei hän häntäkään tunne.

Minun rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapset, eikä se vielä ole ilmestynyt, miksi me tulemme. Mutta me tiedämme, koska se ilmestyy, niin me hänen kaltaisiksensa tulemme, sillä me saamme hänen nähdä niin kuin hän on. Ja jokainen, jolla tämä toivo on hänen tykönsä, puhdistaa itsensä niin kuin hänkin puhdas on.

Jokainen, joka syntiä tekee, se myös tekee vääryyttä, sillä synti on vääryys. Aamen.

Edellä veljen kautta jo kuulimme, että tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Ja tuo virsi, jonka veisasimme 341, sen kun ajatuksen kanssa veisaa ja lukee ne sanat, niin siinä on melko laajasti tuotu esille tuo kiitollisuus.

Minä muistan lapsuudesta, kun oma isä lauloi tätä aika usein. Se souto tollissa istui ja lauloi komiasti. Se oli 40-luvulla ja vähän myöhemminkin. Varsinkin sunnuntaina, niin sillä oli aikaa laulaa. Se jäi meillä pojilla kovasti mieleen, kun äitikin kuunteli sitä mielellään.

Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta. Ja monta muuta laulua hän siellä laulaa.

Nyt kun me tulimme tähän toimitaloon, tai minä olen ensimmäistä kertaa täällä, ja minä näen komeaa toimitaloa, pitkään aikaan nähnytkin. Niin ajattelin tuossa ovella, että kun aiheena on kiitollisuus, niin kyllä teillä Hämeenlinnan veljet ja sisaret, minä arvaan sen. Teillä sydämet monta kertaa täyttyy kiitollisuudella.

Teille on siunattu näin hyvä toimitalo. Tänne on mukava kokoontua kuuntelemaan Herran sanaa, seurakuntapäiville, juhlia viettämään ja kaikkea siihen, mitä Sionissa järjestetään. Siinä on kiitoksen aihetta.

Se on Jumala antanut teille yksimielisyyden hengen, ja te olette tehneet tänne hyvän paikan kuunnella. Ja kun saadaan joho paikolle, niin täällä kuulee tuon puheen hyvää.

Sitten kun mennyttä kesää ajattelemme, niin onko teillä tullut kiitollinen mieli tuosta menneestä kesästä? On se saattanut tulla. Minä kerron myös, miksi minulla on tullut.

Päällimmäisenä nousee minulla tuommoinen ajatus mieleen, kun... No... Suviseurat päättyi siellä Budasjärvellä. Ja sieltä sitten ajeltiin kotia päin. Niin huomasin, että suviseurat jatkuu koko heinäkuun loppuun asti. En minä ennen tuommoista ole tiennytkään.

Minä soitin SRK:lle, että jatkuuko ne tosiaan vain heinäkuun loppuun asti, mutta joka päivä. Ja se, mikähän siinä oli suuri kiitoksen aihe myöskin. Ne puhuja veljet, jotka siellä sen kuukauden verran puhui vuorotellen, edesmenneet veljet, kyllä ne kirkastivat raittiisti Herran sanaa.

Ja vielä yksi asia. Minä suurin piirtein tunsin kaikki puhujat. Olihan ne Tampereellakin käynyt monta kertaa ja kotikylällä Luohualla ja... Lapsesta asti opin tuntea jo muutamia. Kyllä sydäntä lämmitti kuunnella.

Tuli kiitollinen mieli, että olipa tuo hyvä, kun joku hoksasi suunnitella ja laittaa radiosta kuulumaan nuo.

Sitten minä myöskin sitä ajattelin, kun kuuntelin. Niin minä menin kännykkään piippauksen. Että minä varmasti muistan kuunnella, kun minulla on huono muisti.

Niin se viittavalle piippasi, että nyt se kohta alkaa. Niin ajattelin kuunnella silläkin tavalla näitä sanoja, että onko muuttunut tuo oppi vai onko se pysynyt vuosikymmeniä aikana samana.

Ja kiitollinen tuli mieli, kun huomasin. Se ei ole muuttunut miksikään. Ei miksikään. Samalla tavalla täällä Hämeenlinnassa uskotaan ja saarnataan niin kuin Lempäälässä ja joka paikassa.

Tietysti on sanottavaa, että tässä on ollut pikkusen melskeitäkin välillä. Vastaan sanomistakin on ollut, mutta niin on ollut aina. Että Raamattua täytetään siinäkin, että välillä on tuommoistakin.

Mutta tämä Jumalan valtakunnan oppi, autuaksi tuleva oppi, ei ole muuttunut miksikään. Eikö ole turvallinen asia? Ja paljon aihetta kiitokseen.

Olemme entisten pyhien askelissa. Uskotaan näin loppuaikana. Jumala pitää meistä huolen ja saamme uskoa itsemme pahoina, pyhinä ja syntisinä vanhurskaina.

Minäkin kun tätä saarnaa ajattelin ennen tänne tuloa, niin kävin läpi ne tälle päivälle merkityt tekstit. Siellä oli hyviä kohtia, mutta nyt otan tämän, joka mulle on hyvin tuttu. Tämä rakkauden apostolin kirjoitus. Tämä teksti.

Mitä te lapset, jos minä teiltä kysyisin, niin kun puhutaan rakkauden apostolista, niin kuka se oli? Mikä sen nimi on? Se oli Johannes. Yksi Jeesuksen opetuslapsi. Siitä sanotaan, että se on rakkauden apostoli.

Painakaapa nyt mieleen, kun minä kerron vähän, että miksi se niin oli. Yksi syy, mikä siinä oli, että sitä kutsuttiin tuommoiseksi.

Jos seuroissa kuuntelee ja pyhäkoulussa tarkoin Johanneksen kirjeitä ja epistoloita ja evankeliumia, niissä kirkastetaan erityisen paljon Jumalan suurta rakkautta.

Ehkä yksi syy oli tämä, että sitä rakkauden apostoliksi ruvettiin puhumaan.

Tietolähteet kertovat niinkin, että apostolit marttyyrikuoleman kautta, silloin oli niin vaikea aika, siirtyivät ajasta iäisyyteen.

Nythän meillä ei ole läheskään niin vaikea. Vaikka vaikealta joskus tuntuu, mutta ei se ole.

Johannes oli yksi, josta kerrotaan. Hän luonnollisen kuoleman kautta siirtyi Abrahamin helmaan.

Ja tietolähteet kertovat senkin, että kun tätä vanhaa Johannesta talutettiin seuroihin, niin hän näytti omivoimin pääsevän.

Niinhän meistäkin tulee aikanaan semmoisia, että eihän meistä ole kävelijäksi.

Johannes oli myös niin. Ne talutti seuroihin.

Ja mitä se mies sitten lopulta... Se ei pystynyt puhumaan paljon mitään, niin se sanoi vaan näin: Pitäkää rakkaus keskenänne.

Sitä se perotti. Ja lopulta tuli taivaan vieraat ja haki väsyneen apostolin Abrahamin helmaan.

Se oli rakkauden apostoli tämä.

No sitten Raamattu puhuu tuommoisestakin. Löytyy semmoinenkin kohta, että Jumalan poika erityisesti rakasti näitä sepeeteoksen poikia.

Johannes ja hänen veljensä oli Jaakoppi. Isä oli sepeeteus ja äiti oli Salome. Ne oli sieltä Petsaidasta kotosi, sen Genesarin järven pohjoispuolelta.

Niin kerrotaan, että opetuslapset, joita Jeesus erityisesti rakasti.

Miksi se näitä rakasti? Oliko ne niin... Oliko ne tavallista onnistuneempia? Ei. Ei ne ollut.

Nimittäin näistä kahdesta pojasta sanottiin näinkin: Niillä oli tämmöinen liikanimi kuin Ukkosen Jylinä, Ukkosen Jylinän pojat.

Mitä se tarkoitti? Ne oli luonteeltaan tavallistaan kiivaampia. Jos ei se mennyt juuri heidän ajatuksen mukaan, niin ne suuttuivat.

Ukkosen Jylinän pojat. Niillä oli vanha osa pinnalla niin kuin meillä muillakin. Ei ne ollut sen parempia kuin muutkaan.

Jeesus rakasti näitä. Ne oli avoimia ja ennen kaikkea kilvoittelivat uskovaisina.

Kyllä se rakasti muitakin, opetuslapsia ja kaikkia muita. Tämä mainitaan Raamatussa.

Eli rakkauden apostolista on kysymys.

Ja tämä teksti alkaa, jossa meillä on hirveän paljon kiitoksen aihetta.

Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että meitä Jumalan lapsiksi nimitetään, Jumalan lapsiksi.

Siinä on yksi Sijonin laulu. Minun teki mieli ottaa se, mutta en näe sitä kumminkaan, kun se oli niin pitkä.

Mutta se, että voi sitten joskus laulaa se voimallisesti.

Siellä se noutaa tälläkin tavalla, että nimi... Siinä puhutaan korkeammasta Jumalan lapsen nimestä.

Se numero jo unohtui minulta, mutta se on hyvä laulu.

Korkeampia nimiä, miten se meni.

Siinä on tämä kohta tuotu esille: Jumalan lapsen nimi.

Se on mukava, hyvä laulu puhuttelemaan.

Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden.

Joskus olen tuota ajatellut, että minkä hänet kehotetaan katsomaan nyt tuota rakkautta.

Jos esimerkiksi seuraamme sellaista tuhlaajapoikaa tai tyttöä, joka on saanut palaamisen armon.

On Jumala antanut synnin tunnon.

Ja Jumalan valtakunnasta on saatu epäusko ja kaikki sen rumat hedelmät anteeksi.

Se on siis saanut palaamisen armon, niin kuin sanotaan.

Ja on kokenut löytäjän ilon.

Minäkin tunnen monia semmoisia ihmisiä, jotka ovat saaneet palaamisen armon.

Ei heitä tarvitse kehottaa katsomaan.

Ne katsovat kehottamatta, että Jumalan lapsen nimen sain, uskolla omistan.

Ja nimi piirrettiin kirjaan, joka on elämän.

Ei niitä tarvitse kehottaa katsomaan.

Ne katsovat alituiseen ja kertovat muillekin.

Työpaikoillakin ne kertoo, että minä sain synnit anteeksi.

Koulukavereillekin sanovat, että minä löysin Jumalan valtakunnan.

Kadotukseen menevä tie suljettiin ja taivaan ovi aukasti.

Ja siitä ne iloitsevat.

Ja kun kysytään, missä te ruukaatte käydä, onko harrastuksia, seuroihin me mennään.

Ja suviseuroihin ja opistoseuroihin me mennään sinne.

Odetaan vähän työvuorojakin siellä.

Ne ovat kokeneet löytäjän ilon.

No mitenkäs meillä lapsuuden uskovaisilla on sitten...

Täällä on niitäkin, jotka ovat lapsuudesta saakka varjeltuneet elämäntiellä.

Minä muistan omaa kohtaa 50-luvulla.

Vaikka aika ei ollut ollenkaan niin pahaa.

Synnihoukutuksia läheskään niin paljon kuin nyt.

Olisi elämän vihollinen hanakkaasti liikkeellä.

Se kiljuva jalopeuran tavoin piinasi minua ja muita.

Etsi, kenet sai niellä.

Ja monen nielikin.

Ne kielsi uskon.

Silläkin kylällä.

Kyllä väkevästi.

Minullekin saarnasi.

Kun minä seurasin niitä, jotka olivat saaneet palaamisen armon, niin minä ajattelin, että en minä varmaankaan ole uskovainen, kun en minä tuommoista löytäjän iloa löydä sydämestä ollenkaan.

Minä olen niin arka.

En minä uskalla kellekään mitään puhuakaan.

Enkä osaa.

Enkä ymmärrä.

Luultavasti isän ja äidin mukana tavan vuoksi seurassa käynyt ja siinä kaikki.

Ja sitten se sanoo perään: Tee.

En lyhy maailman reissu, niin pääset kokemaan löytäjän iloa.

Siitä se on kiinni, kun et sinä ole tehnyt.

Sun pitäisi pikkusen iloa ottaa irti elämästä ja katsella, miten siellä muualla mennään.

Tätä se terotti.

Minä luulen, että muistan hautaa asti sen paikkakunnan papin, Ossi Ylimaulan, kun se näki meidän nuoret, että meillä on kova taistelu.

Niin se sanoo tällä tavalla usein seurassa, että rakkaat nuoret.

Näytti miltä näytti ja tuntui miltä tuntui.

Älä kiellä heikkoa uskoa.

Siinä voi käydä sillä tavalla, jos kielät ja lähdet hakemaan tuntemuksia sieltä.

Et pääse takaisin.

Ja sitten se otti Jeesuksen vertauksen.

Menkää ahtaasta portista sisälle.

Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen.

Ja sitten niitä on monta, jotka siitä sisälle käyvät.

Mistä ne käyvät? Jumalan valtakunnasta.

Sieltä ne menevät.

Syntien ja yliseikkailun tähden.

Ja sitten jatko.

Mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään.

Ja sitten harvat ovat, jotka sen löytävät.

Tätä se perotti ja sanoi, että tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti.

Älä kiellä.

Ahkeroi kilvoitella Jumalan lasten mukana.

Ja se uskomiseen jääpi.

Vaikka meillä on minkälaisen tuntemisen, niin kuitenkin meiltä kysytään vain uskoa.

Ja niin kuin täälläkin sanotaan, niin tuo toivokaajana häpiän tunne.

Ihan kaikki se elämän toivo.

Ja kyllä meiltä sydämeltä tälläkin hetkellä, kaikkeen kiusatun, uimankin sydämen pohjalta löytyy ainakin se toivo, että voi kun pääsisi täältä voittajana perille.

Kyllä se löytyy sydämeltä.

Että uskovana pääsisi täältä vaivaimmaasta perille.

Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden.

Siinä on todella katsomista ja kiittämistä, että kun Jumalan lapseksi nimitetään.

Joskus olen ajatellut tuotakin.

Ja kun teillä on täällä poikia, poikia ja tyttöjä.

Niin minä luulen, että isät ja äidit, onkohan ne teille koskaan sanonut tuolla lailla: Lukekaa ahkerasti läksyt ja koettakaa siellä koulussa mennä eteenpäin.

Minä muistan 40-luvulla ja 50-luvulla, kun oma isä kannusti meitä.

Me oltiin pienville liian poikia.

Ja se elämä oli, jos sitä kahdella sanalla nyt sanoo, niin se oli sen sortista, että meillä lehmät oli navetassa ja pirtti täynnä väkeä.

Ja meijäritilit kotattiin.

Jos ei joku tiedä mitä se on, niin senhän voi ottaa selvää.

Ei siis vahaa tahtonut olla linja-autokyytiin, että olisi vanhemmat oppikouluun saaneet lippuja.

Ne piti kotaata.

Niin isä silti, vaikka oli niin ahdas, niin sanoi, että käykää pojat koulua sen verran ainakin, että pääsisi sisätöihin.

Ei se sisällä ollut tehnyt töitä, siis hyvin harvoin.

Enimmäkseen ulkona ja räntäsateessa.

Ja sitten vielä, niin kuin vanhimmillekin, Leollekin, kun sillä oli näyttö, että sieltä koulunkäynti käyttää, niin se sanoi Leolle vielä näinkin: Ja jos vaan jaksat lukea pitemmälle vielä, niin saattaa olla, että pääset istumaan töihin.

Se arvosti näitä.

Ja kyllä, minäkin arvostin sitten, kun minä huomasin.

Huomasin, että koulunkäynnillä on tämmöinen suuri siunaus.

Pojat ja tytöt, lukekaa ahkerasti.

Siitä on hyötyä teidän elämää ja koko yhteiskuntaa.

Näin kannattaa tehdä.

Ei se ole Raamatun vastaista, se on aivan oikein.

Ja sitten aikanaan voi käydä niinkin, että on kuullut joitakin, jotka ovat hyvin menestyneet tällä ajassa.

Niin ne näiden oppiarvojen lisäksi saa tämmöisiä muita arvonimiä.

Jotkut nimittäin pidetään kauppaneuvoksena, teollisuusneuvoksena.

Ja jos on oikein hyvin mennyt, niin vuorineuvoksena.

Onko ne väärin? Ei.

Kyllä näitä tarvitaan näitäkin.

Ei se haittaa, jos täällä joku vuorineuvoskin on.

Mutta se pitää muistaa, nämä on kaikki tätä aikaa varten.

Niillä ei päästä tämän pitemmälle.

Ja kun viimeiset seurat koittaa ja valkoinen valta istuu ja asetetaan, niin muistakaapa se.

Siellä avataan se toinen kirja, joka on elämän.

Mitä sieltä luetaan? Jumalan lasten nimet.

Ei neuvosta, ei insinööriä eikä teknikoita.

Ei.

Jumalan lasten nimet.

Pienemmillä ja suuremmilla.

Niillä on valkoiset puvut yllä.

Ja niille tuttu tuomari sanoo: Tule minun isäni siunattu.

Ei sano: Tule siunattavaksi.

Ei.

Vaan siunattu.

Joita täällä armon ajassa, täällä Hämeenlinnan alueellakin, siunattiin kalleimmalla siunauksella.

Niitä kutsutaan: Tule minun isäni siunattu ja omista se valtakunta, joka on.

Ja sinulle on valmistettu maailman alusta.

Vähässä olit uskollinen, silti pannaan paljon päälle.

Saat mennä herrasiin iloon.

Jumalan lapsen nimelle luvataan noin paljon.

Ei kumma, jos täällä kehotetaan: Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden Isä on teille osoittanut, että Jumalan lapsiksi nimitetään.

Jumalan lapsen nimen kantaja saa kerran armopalkkauksen ja hän omistaa ansiottomana.

Siksihän me nytkin seuroihin on tultu, että vahvistettaisiin tätä.

Sitten tässä sanotaan, että sen tähden maailma teitä tunne, sillä ei häntäkään tunne.

Tuossa mulla tulee mieleen, että jos tuo Jumalan lapsen arvonimi on täällä ajassa kaikkein korkein, niin kuin se on, luulisi maailman tuntevan.

Luulisi käyvän sillä lailla, kuten te tulette tänne ja seuroihin.

Ne antaa tuossa tietä laajasti teille, että sinne menee Jumalan lapset seuroihin.

Arvonimen kantajat tulevat sanaan kuuloon.

Ei ne tunne.

Ei ne Jumalan lapsia tunne.

Ja sanotaan tässä, ei häntäkään tuntenut, eli Jeesusta.

Jos ne olisi kunnia Herran tunteneet, ei ne olisi ristiinnaulineet.

Mutta siinäkin täytettiin Raamattua.

Näin piti tapahtuakin.

Ainoa syntyinen poika, viaton, kuoli meidän puolestamme.

Ja se naulittiin ristille.

Mutta ei ne tunteneet sitä Jumalan pojaksi.

Se oli villitsiä, kaikkein pahin.

Pilatuksen edessä huudettiin: Tämä se pitää naulita, ei muita.

Ei häntäkään tunnettu.

Nyt me olemme Jumalan lapset, eikä vielä ole ilmestynyt, miksi tulemme.

Mutta kun se ilmestyy, niin me tiedämme, että hänen kaltaisiksensa tulemme ja saamme hänen nähdä niin kuin hän on.

Tästä ajasta, että milloin Jumala saapuu toisen kerran, niin me ihmiset emme siitä tiedä.

Ei tiennyt Jumalan poikakaan, ei enkelitkään.

Sen tietää vain yksi Jumala.

Ja näin on hyvä.

Sillä viedolla ei kukaan pääse perille.

Uskomalla päästään.

Mutta ajan merkkejä, kun seuraa, niistä on Raamatussa väkevästi puhuttu.

Esimerkiksi otetaan vain yksi kohta.

Opetuslapsia kiinnosti niin kuin kiinnostaa meidänkin aikamme ihmisiä, milloin Jumalan poika tulee toisen kerran.

Ne kysyvät Jeesukselta.

Ja jos vanhaa käännöstä käyttää, niin siitä ei saa oikein selvää.

Se oli tällä tavalla: Milloinkaan nämä tapahtuvat, ja mikä sinun tulemises merkki olee?

Se on tämä vanha mukava käännös.

Se tarkoittaa sitä, että milloin tulet toisen kerran?

Mitä Jeesus vastasi?

Sanooko, että en tiedä, tai kun eletään joitakin vuosia?

Jeesus aloitti vastauksen erikoisella tavalla.

Hiukan hämmästyy, kun se lukee.

Katsokaa, ettei kenkään teitä viettä.

Minulla tulee mieleen, aina kun aloitan sen luvun, että kuuliko Jeesus kysymystä: Milloin tulet toisen kerran?

Katsokaa, ettei kenkään teitä viettä.

Mutta se oli lopun ajan merkki.

Lopun aikana erityisesti viettelevät henget ovat liikkeellä.

Toinen, mikä sanoo Jeesus, kun vääryys saa vallan, ratkaus monessa kylmenee.

Se on tässäkin tekstissä sanottu.

Vääryys saa vallan, ratkaus monessa kylmenee.

Sitäkin on näköisällä.

Sitten saatte kuulla sanomia sodista.

Kansa nousee kansaa vastaan.

No kyllä, radio ja lehdet siitä aika paljon puhuvat.

On melkoinen melske tuolla eri puolilla.

Yksi merkki, joka ei ole täyttynyt, luultavasti loput rupeaa olemaan täynnä, on se, että tätä evankeliumia ei ole vielä kaikille kaikkialla saarnattu.

Se on merkki, jonka Jeesus sanoo.

Sen jälkeen, kun tämä evankeliumi on kaikille kaikkialla saarnattu, tulee loppu.

Mä muistan tuommoisenkin kohdan, kun isä ja äiti kanssa oltiin seuroissa.

Nämä olivat nyt poikien kokoneet, jotka istuivat täällä etupenkissä ja kuuntelevat Herran sanaa.

Joku puhuja puhui siitä, että juuri siitä Jeesuksen merkeistä.

Voi raskaita ja imettäviä niinä aikoina.

Ja totta paitsaa selitys.

Ja ohueksi, kun isä ja äiti kotona puhui, että mitä sinä ymmärrät tuosta.

Se kysyi isältä, niin isä sanoi, että en minä ymmärrä siitä mitään.

Voi raskaita ja imettäviä noina.

Isä kysyi äidiltä, ymmärrätkö sinä?

Äiti arveli, että hän ymmärtää, että tulee sellainen aika, että on uskovaisilla äideillä vaikea mennä synnyttämään.

Jos on lapsia syntynyt vuorotellen iso parvi.

Ja vielä mennään synnyttämään.

Niin se on vaikea.

Maailman paine on kova.

Näin se äiti arveli.

Ja niin kävi.

Siinä elettiin se kolme nelikytä vuotta, niin kyllä tuli painetta.

Minähän sen paineen koin seitsemättä luvulla, kun me Pirkon kanssa kuusikytä luvulla mentiin avioon ja taivaan ja siunas lapsia.

Niin kuusikytä luvulla.

Seitsemättä luku oli vaikea.

Siellä puhuttiin.

Puhuteltiin uskovaisia isiä ja äitejä kovasti.

Viehelläkö aiotte?

Ne sanoi tehdä lapsia.

Uskovaiset oli siinä.

Me pelokkaana mentiin.

Taivaan isä antoi kuitenkin voimaa, ainakin mennä ja kuunnella.

Ei sanoja paljon ollut.

Ja antoi voimaa ottaa vastaan ne pienet taivaan taimet.

Ja lasten kautta siunasi meidän elämää.

Niin se on sanottava.

Ja varsinkin minä nyt kun ajattelen tätä lapsiparvia.

Kun minä olen nyt asunut kolme.

Eilen tuli kuluneeksi kolme vuotta, kun Pirkko siirtyi tältä ajasta.

Niin siinäkin ajattelin aika paljon tätä niin.

Erityisen suuri kiitollisuus ja siunauksen aihe näkyy siinä, että taivaan isä siunasi minulle ja Pirkolle melko iso jälkikasvun.

Ja vaikka minä asun yksin, niin minun ei sittenkään tarvitse olla yksin.

Ei.

Siinä on aika monen vilskekin välillä.

Ne tulevat ja juoksevat ja niillä on papallekin asiaa tuon tuosta.

Kyllä minä olen siitä tykännyt.

Toissa iltanakin oli myöhässä.

Ei niillä ole kiinni mihinkään.

Iso perhe.

Ja siinä touhuttiin sitä sun tätä ja välillä laulu seura pietti.

Ja sitten toivomuksia, että lauletaan "Tuo onnea oi verratonta".

Ja niin me laulettiin.

Ja ne jotka voimallisesti lauloivat, niin minä annoin sitten marjonepastille niille.

Että tämän olen huomannut: Jumala siunaa meitä tämän kautta.

Vaikka siinä on tietysti vaivaa.

Mutta sekin pitää aina muistaa täällä ihmisten maailmassa, kun eletään, että iloa ei ole ilman vaivaa.

Ei sitä ole.

Nimittäin vaivaton ilo on pinnallista ja teennäistä.

Työiloa, jos aikoo täällä ajassa jollakin lailla kokea, niin pitää tarttua työkinttaisiin.

Pitää nähdä työn tuoma vaiva.

Muuten ei työiloa saa kokea koskaan.

Ja paljon jää saamatta, jos ei koe.

No sitten kodissa kun eletään, niin se kodin onnia ilo ei tule ilman vaivaa.

Siihen liittyy kasvattamisen, synnyttämisen, elatuksen murheita, monenlaista.

Te tiedätte tämän.

Ja jos tätä vaivaa ei haluta kokea, niin ilo jää kokematta.

No sitten uskomiseen asia.

Jos aiomme täällä uskomiseen iloa tuntea ja kokea, se ei tule ilman kilvoituksen vaivaa.

Meillä on sitä kokemusta, että kun synti tarttuu ja hidastaa matkan teon, ja niiden nimellisten asioiden paneminen on työlästä.

Minä tiedän sen varmasti yhtä hyvin kuin sinäkin.

Ei ole helppo panna nimellistä asiaa pois.

Monta kertaa kipuilee kovasti.

Kestääkö tästä kellekään mitään sanoa.

Mutta kun Jumala antaa siihen voimaa ja saa sanotuksi jollekin ja armomereen upotettua, eikö tule uskomiseen ilo.

Voi kun Jumala auttoi tuonkin asian.

Vaikka se kuin tuntui häpeälliseltä.

Eli iloa meillä ei ole ilman vaivaa.

Senkin saamme täällä muistaa.

Me hänen kaltaisiksemme tulemme, saamme nähdä niin kuin hän on.

Ja sitten jokainen, jolla tämä toivo on hänen tykönsä, puhdistaa itsensä niin kuin hänkin puhdas on.

Puhutaan siis iankaikkisen elämän toivosta.

Vaikka usko kävisi heikoksi, meillä on iankaikkisen elämän toivo.

Ja kun synti tarttuu meihin, täällä ei ole yhtään semmoista, johon ei tarttuisi.

Kaikki ovat pois poikenneet ja tyyni kelvottomiksi.

Tulee jo yhtään, joka kykenisi hyvää tekemään.

Ei ainuttakaan.

Ja Raamattu kehottaa: Pankaa pois synti ja kuorma.

Miksi se tuon kehottaa sanomaan?

Siksikö, että mitä taitavammin se olisi hoidettu, niin sen paremmin.

Veli Kivikasti tuossa Petesan lammikossa, että sieltä parrat pääsi ja huonommat jäi.

Sama on vähän tässäkin.

Että ei me sen takia tehdä parannusta, että me ikään kuin tällä perusteella näin paljon on pantu syntiä pois, niin nimi on kirkkaana elämän kirjassa.

Ei.

Minkä vuoksi?

Sen vuoksi, että me varjelluttaisiin uskovaisina.

Sydämellä säilyisi usko ja hyvä oma tunto.

Kaiken lähtökohta on Jumalan pojan lahja, vanhurskaus.

Siihen ei saa mennä panemaan itse yhtään mitään eikä pois ottamaan.

Se on täydellinen.

Mutta sitä emme jaksa sydämellä kantaa.

Jos tulee synnin luvallisuutta, kuormaa kuorman päälle, emmekä osoita kuuliaisuutta oman tunnon äänelle, saarnaajille ja Jumalan sanalle, siinä käy lopulta niin, että ajaudumme ulos.

Joskus olen ajatellut tuommoistakin, että kun joku läheinenkin saattaa olla, että seurapaikka on tyhjä.

Toistamiseen on tyhjä.

Ei näy seuroissa.

Siihenkin sanomme, että seuroissa käymisellä, sinänsä käytiin sitä paljon tai miten vain, ei sillä piirretä nimen elämän kirjassa.

Mutta se kertoo ruokahalusta.

Jos ruokahalu loppuu, seurahalu harvenee.

Lopulta käy niin, että ei käy seurassa ollenkaan.

Ennemmin tai myöhemmin.

Ajautuu ulos.

Sielunvihollinen huolehtii kyllä lopusta.

Siksi on tärkeää, että kun on seuroja, ahkeroimme tulla aina kun se on mahdollista kuuntelemaan, mitä taivaan isä on.

Isällä on minulle sanottavaa.

Ja onhan siellä paljon sanottavaa.

Siellähän puhujan veljet vuorotellen kirkastavat uskoa kiusatulle, epäilevälle kulkijalle, omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tälläkin hetkellä veljet ja sisaret, saatatte tuntea paljon kiusauksia ja murheita ja kuormien alta olette tänne tulleet.

Ylentäkää omaa sydäntä uskomaan synnit anteeksi Jumalan pojan Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Näin uskoen Jeesuksen nimessä ja vereissä on synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja vereissä.

Jeesuksen nimessä ja vereissä on veljet.

Jeesuksen nimessä ja vereissä.

Jeesuksen nimessä ja vereissä on kaikki synnit armosta anteeksi.

Näin uskoen pääsemme kuin pääsemmekin täältä vaivojen maasta perille.

Ja muistakaa me tuo, että kun valkopukuisesta joukosta viimeisessä seurassa kateltiin ja joku kysyy, ketä nämä ovat ja mistä ne ovat tulleet, ja vastaus kuului: Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet suuresta vaivasta.

Ei siis pienestä, vaan suuresta vaivasta.

No mitä ne ovat tehneet?

Ne ovat vaatteensa pesseet ja karitsan vereissä valaisseet.

Ei täältä muuten selvitä perillä.

Meillä tulee kaikilla kompastuksia ja synti tarttuu.

Sen takia tarvitsemme evankeliumia ja sitä ruokaa, jota meidän sielumme kaipaa.

Sitä saamme täällä seuroissa ja tietysti uskovaisissa kodeissakin.

Ja sitten lopuksi te pojat ja tytöt.

Te olette jaksaneet olla täällä kaksi pitkähköä seurapuhetta ja kuunnelleet Herran sanaa.

Mitä se taivaan isä haluaisi teille nyt sanoa?

Se haluaa teille sanoa tämän, että pienet pojat ja tytöt, ylentäkää sydämet uskomaan synnit anteeksi lasten ystävän Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesus sanoo niinkin: Sallikaa lasten tulla minun tyköni, sen kaltaisten on taivaan valtakunta.

Otti pieniä syliin ja siunasi näitä.

On se kallis asia tuo, että isät ja äidit jaksavat ottaa lapsia seuroihin.

On nimittäin niin, että jos ei niitä opeta, ei ne isonakaan osaa tulla.

Tuokaa pieniä seuroihin, taivaan isä haluaa niitäkin siunata kalleimmalla evankeliumilla.

Lopuksi omalle kohdallekin haluan kysyä, että saanko jäädä uskomaan omat synnit anteeksi.

Haluan uskoa yhdessä teidän kanssa Jeesuksen nimeen, aamen.

Yhdymme iltasiunaukseen.

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.

Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen.