Syysseurat/Seurapuhe 13.09.2015

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen hiljennymme vielä sen Jumalan sanan äärelle, joka on täällä Pietarin ensimmäisessä epistolassa sen toisessa luvussa. Ja tämän toisen luvun alusta luen yhdeksän jaetta ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Niin pankaat pois nyt kaikki pahuus ja kaikki petos ja ulkokullaisuus ja kateus ja kaikki panetus. Ja halaitkaat sitä terveellistä sanaa rieskaa, niin kuin äsken syntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte. Jos te muutoin maistaneet olette, että Herra on suloinen. Jonka tykö te myös tulleet olette niin kuin elävän kiven tykö, joka kyllä ihmisiltä hyljätty on, mutta Jumalalta valittu kallis.

Ja myös te niin kuin elävät kiveet rakentakaa teitä ne hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta otolliset ovat. Sen tähden myös raamatussa katso minä paneen Siioniin valitun kalliin kulmakiven, joka uskoo hänen päällensä, ei hän suinkaan tule häpiään.

Te siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis, mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat kulmakiveksi tullut ja loukkauskiveksi ja pahennuksen kallioksi. Nimittäin niille, jotka itsensä sanaa loukkaavat, jäi sitä usko, jonka he myös asetetut olivat.

Mutta te olette valittu sukuun kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa, ilmoittamaan sen voimaa, joka teitä pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen kutsunut on. Aamen.

Kun minä kuulin näiden lasten ääniä täällä seurasalissa, niin tuli sellainen hyvä mieli, että vanhemmat ovat jaksaneet ottaa näitä pieniä lapsia ja tuoda seuroihin. Me muistamme sieltä elämän Herran Jeesuksen Kristuksen puheista, mitä se opetti tästä Jumalan valtakunnan asumisesta.

Rakas veli ensimmäisessä puheessa muisteli sitä, kuinka opetuslapset tulivat kysymään Jeesukselta, että kuka on Jumalan valtakunnassa suurin. Niin Jeesus sanoi, että elle te tule ja käänny niin kuin lapset, niin ette tule suinkaan Jumalan valtakuntaan.

Tämän Jeesus sanoi sen jälkeen, kun hän opetuslapsille antoi sen vastauksen, kun se otti teitiesi pienen lapsen, ja sanoi, että elle te käänny niin kuin tämä lapsi, ette tule sisälle Jumalan valtakuntaan.

Mutta heti seuraavassa luvussa, kun vanhemmat toivat Jeesuksen tyköä lapsia, niin muistatteko kuinka opetuslapset estelivät vanhempia tuomasta Jeesuksen tyköä lapsia. Niin silloin Jeesus sanoi, että sallikaa lasten tulla minun tyköni, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.

Ja minä olen ajatellut perheen isänä, että oi kuinka vähän tulee siellä omassa kodissa puhuttua lapsille. Ja sitten minä ajattelisin vielä isovanhempana, että näille lastenlapsille hyvästä Jumalasta.

Niin nytkin kun minä katselen tätä sydäntä. Seura väkeäni sydämestä nousee ilo, että on jaksettu tuoda Jumalan sanan kuuloon, jossa taivaan isä tahtoo hyvän paimenen tavalla puhua meille hyvästä Jumalasta ja siunata kalleimmalla evankeliumilla siellä oman kodin keskellä, kiireitten keskellä.

Varmasti me jokainen isä, isä, äiti ja isovanhemmat ja sisarukset rukoilemme, että meidän lapsemme ja perheen jäsenemme säilyisi uskomassa. Niin eikö ole sen tähden hyvä, että me jaksamme tulla seuroihin, istua Jumalan sanan kuulossa ja kuunnella, kun me saamme taivaan isän sydämeltä kuulla niitä hyviä terveisiä.

Kun siellä kodissa niin monta kertaa me vähän jaksamme puhua. Mutta minä ajattelisin niin, että siellä kodin keskelläkin me emme yhtä unohtaisi, että me siunaisimme tällä evankeliumilla toisiamme. Silloinkin kun me emme edes jaksa pyytää ja me näemme, että siellä kodissa joku kaipaa.

Ja me jaksaisimme mennä lähelle ja nostaa kätemme olkapäälle ja saarnata synnit anteeksi. Ja tuli tuossa mieleen sellainen omasta elämästä tapaus, joka on vuosikymmenet sitten tapahtunut, kun olin koulupoika.

Teitä on täällä koululaisia, jotka olette olleet opiskelemassa ja ensi viikolla lähdette ehkä eri paikkakunnille. Niin kuin minä aloitin ammattikoulun, niin minä muistan, kun ensimmäisen viikon jälkeen ajattelin, että miten minä selviän täällä uskovaisena, nuorena, epäuskoisessa maailmassa.

Ja kun minä menin omaan kotiin, niin minä ajattelin, että ensimmäisenä kun menen kotiin, niin minä pyydän omalta isältä evankeliumista. Ja minä muistan, kun ensimmäisenä kun menin omaan kotiin, niin minä pyydän omalta isältä evankeliumista.

Ja sitten kallantai aamuna isäni vei minut sinne linja-autoasemalle ja minä näin, että linja-auto tulee ja tällaisissa tuntemissa pitää lähteä uuteen viikkoon, että kyllä minä näen nyt tällä taivastiellä näiden kiusausten kanssa.

Ja minä muistan sen lähtemättömästi vieläkin, vaikka siitä on kulunut vuosikymmeniä. Ja minä muistan, kuinka oma isäni... Isäni nosti olkapäälle käden ja sanoi, että sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi.

Ja minä ajattelin sinne, että tämän ajan keskellä juuri kun me elämme kiireistä aikaa, että me unohtaisi tai emme näkeisi läheistemme tarpeita, että aivan pyytämättäkin me voimme toinen toisillemme saarnata tätä taivaasta lähetettyä evankeliumia.

Minä aivan kuin haluaisin teitä kasvatusvastuussa olevat vanhemmat rohkaista, että tätä evankeliumia me saamme siellä oman kodin keskellä aivan niin kuin Jumalan sanaa kaksin käsiin kylvää. Eikä se ole ylihengellisesti ajateltu.

Kun me aviopuolisonakin... Toinen toisiamme siunaamme ilman pyytämättä. Tämä evankeliumi on voima tällä tiellä ja matkalla.

Ja tämä meidän lukemamme teksti puhuu siitä, kuinka Pietari kirjoittaa niille uskoon autetuille Jumalan lapsille, jotka olivat hajalla asuvaisia, jotka olivat saaneet parannuksen armon maailmasta.

Ja kun Pietari kirjoittaa niille, niin se sanoo, että niin pankaat pois nyt kaikki pahuus. Kun tätä lukee, niin voisi tulla vaikka sellainen ajatus, että olikohan ne käsittäneet tätä uskomisen lahjaa ollenkaan oikein, kun Pietari nyt näin kirjoittaa, että pankaat pois pahuus.

Kun me tulimme näihin seuroihin tänne rauhanyhdistykselle, niin laitoimmeko me itse aivan kuin tuon pahuuden arkitakin tavoin naulaan, ja se jäi tuonne meiltä pois? Vai onko se nytkin meidän mukanamme?

Niin kyllä me sanomme, että kyllä tämä pahuus on sellainen, että me emme... Sitä voi heittää aivan kuin takin tavoin pois, vaan me joudumme kuolettamaan päivittäin ja hetkittäin niitä lihan vaikutuksia, jotka meissä vaikuttaa.

Mistä se pahuus sitten on tullut tänne maailmaan, ja miksi se myöskin vaikuttaa meissä Jumalan lapsissa? Me muistamme sieltä luomistyöstä, kuinka Jumala loi kaiken ja kaikki oli hyvää.

Ja kun Jumala loi ensimmäisen ihmisen Aadamin, niin se loi tämän Aadamin omaksi kuvaksensa. Ja sitten kun se näki, että Aadamin ei ole hyvä olla yksinänsä, niin hän loi hänelle avun, ja se loi Aadamin kylkiluusta Eevan, vaivutti Aadamin uneen ja otti tämän kylkiluun ja täytti sen paikan lihalla.

Ja siitä rakensi hänelle vaimon. Ja kun Aadam sitten herää, ja tämä vaimo hänen rinnallansa, niin hän ihasteli sitä ja näki sen hyväksi ja juuri Jumalalle hänelle annetuksi.

Ja kun Jumala oli sanonut Aadamille, että kuinka siellä paratiisissa pitää elää ja asua, ja se antoi yhden ehdon sille Aadamille ja sanoi, että nyt kun sinä tätä asut, niin siellä paratiisissa keskellä on sellainen puu, josta sinun ei saa syödä.

Kaikista puista, joita sinä näet täällä, niin saa syödä, mutta se yksi puu, niin älä siitä syö, ja jos siitä syö, niin kuolemalla kuolee. Eli tulee hengellinen kuolema, ja sen jälkeen tulee myöskin osaksi ajallinen kuolema.

Ja kun tämän oli Jumala Aadamille sanonut, niin Aadam kertoo tämän kaiken Eevalle, Eevalle sen, mitä Jumala oli hänelle sanonut.

Ja me muistamme sitten, että siellä paratiisissa oli myöskin käärme sielun vihollisen muodossa. Ja tämä käärme alkoi sitten Eevaa houkuttelemaan.

Ja se Jumala todella niin, että ei saa siitä puusta syödä, etteikö niistä kaikista voisi syödä. Niin Eeva alkaa keskustelemaan käärmeen kanssa tästä asiasta ja antaa aivan tälle käärmeelle oikean vastauksen.

Niin vaimo sanoi käärmeelle, me syömme niiden puiden hedelmästä, jotka ovat paratiisissa. Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisissa. Ja on Jumala sanonut, älkää syökö siitä.

Niitä käärmeen saarna oli se, että kun te siitä syötte, niin te tulette tietämään kaiken niin kuin Jumala.

Me huomaamme tässä, että kuinka vaarallista on se, että kun alkaa keskustelemaan sielun vihollisen kanssa. Ja me tiedämme varmasti omassa kokemuksestakin, että jos vihollisen kanssa alkaa keskustelemaan, niin siinä kyllä jää tappiolle.

Siksi me haluamme luottaa Jumalan sanaan ja uskoa sen, mitä Jumalan sanaa puhuu.

Ja tämä käärmehän sanoi tälle vaimolle, että kun te siitä syötte, niin teidän silmät aukenevat näkemään niin kuin Jumala kaiken.

Ja me muistamme, että kun vaimo söi siitä ja antoi miehellensä ja hänkin söi, niin heidän silmänsä avautuivat, mutta mitä ne näkivät, niin ne näkivät, että he ovat alasti.

Eli siinä tapahtuu se syntiinlankeemus. Ja sen kautta tuli myöskin tämä pahuus jokaisen ihmisen osalliseksi. Ja kaikki ihmiset tulivat tästä peri synnistä vaikutuksen alaiseksi.

Ja tämä peri synti vaikuttaa myöskin meissä Jumalan lapsissa. Ja niin kuin me edellärakkaan veljen kautta kuulimme siitä, että kun tämä teko synti, kun ihminen elää synnissä, niin se silloin menee ulos Jumalan valtakunnasta, mutta tämä peri synti ei kadota.

Mutta teko synti on joka tarkoittaa sitä, että ihminen tekee ja elää synnissä. Mutta ei se ensimmäinen ihmispari jäänyt tuohon tilaan, vaan Jumala kutsui siellä paratiisissa Aadamia ja Eevaa, että kussas Aadam olet.

Ja me muistamme, kuinka Jumala sitten antoi lupauksen sanan Kristuksesta. Että on tuleva se, joka on rikki polkevaa käärmeen pään, ja se on pistävä häntä kantapäähän.

Antoi siis lupauksen elämän Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta ja vielä pukiin kuvainnollisesti nahkaisella vaatteella, jossa on kuvaa Kristuksen vanhurskaudesta.

Niin tämä pahuus nyt sitten vaikuttaa myöskin meissä. Ja siitä myöskin kirjoitti Pietari näille uskoon autetuille, jotka olivat saanneet parannuksen armon.

Me tiedämme Jumalan sanan pohjalta, että kaikki ihmiset tänäkin päivänä, aivan sukupuolesta riippumatta ja ihonväristä riippumatta, niin kaikki ihmiset kaikkialla syntyvät uskovaisena ihmisinä Herran Jeesuksen Kristuksen lunastamana.

Mutta miksi sitten kaikki eivät ole uskomassa? Kun me tiedämme sieltä pienestä lapsesta saakka, kun on lapsi uskovainen ja sitten kun tulee syntiä, ja jos niistä synneistä ei tee parannusta, ei ole evankeliumia, ja se synti tulee sydämelle suureksi ja tulee syntiä synnin perään, niin se oma tunto ihmisellä paatuu.

Ja kun se paatuu, niin se pyhä henki pakenee ihmissydämestä ja tulee kotiopettajaksi sitten toinen opettaja, sielun vihollinen.

Tällaiselle ihmiselle oli käynyt hyvin, jollekka Pietari kirjoittaa, kun olivat sydämelle suureksi ja sydämelle suureksi, niin ne ovat saaneet palaamisen armon, ja ne nyt ovat Jumalan lapsia, kun Pietari heille kirjoittaa.

Se on elämän tärkein asia, tulla tuntemaan Jumala, hänen lapsekseen pääseminen, ja Jumalan valtakunnassa saa asua elämänsä ja kerran päästä sitten iankaikkiseen elämään.

Ja se Pietari kirjoittaa, että niin pankaat pois nyt kaikki pahuus ja kaikki petos, ulkokullaisuus, kateus ja kaikki panetus. Tällaisista Pietari kirjoittaa tässä, ja me voisimme aivan kysyä, että koskettaako nämä asiat sitten tämän päivän Jumalan lapsia, joita Pietari ajallansa kirjoitti näille uskoon autetuille.

Jos me ajattelemme tuota ulkokullaisuutta, niin eikö ole niin, että mekin haluaisimme olla parempia kuin me olemme, ja voi kuinka lähellä uskovaista ihmistäkin on tuommoinen oma hyväisyys.

Pietari näistä varoittaa, mutta me haluamme kuitenkin tehdä tätä matkaa niin kuin Jumalan sana opettaa.

Sitten kun tässä myöskin puhuu kateudesta, niin kyllä se on hyvin lähellä meitä, tuollainen kateus.

Minä en tiedä, ajattelisin, että voi olla ainakin omassa nuoruudessa joskus kouluelämän keskellä, niin voiko tämä helposti kadehti sellaista, joka osaa hyvin ja menestyy hyvin.

Tai sitten ajallisen elämän keskellä myöskin, että jos jollakin on ajallisesti elämä paremmin, niin voi kuinka sielun vihollisuus, jolla on asioita, on jollakin suurin osa, niin voi olla jotain, joka on helposti kadehti sellaista.

Tai vaikka tämä puhujan tehtävä ajattelee, niin kyllä kuulkaa veljet ja sisaret, niin monta kertaa sitä haluaisi pitää sellaisen hyvän puheen.

Ja kun kuuntelee veljiä, jotka pitää seurapuheen, niin voi kuinka herkästi sitä ajattelee, että voi kun minullakin olisi tuollaiset lahjat.

Se on kuinka sielun vihollinen, se on tuhanteen juonten konstimestari.

Ja sitten kun ajattelee tätä Jumalan valtakunnan saarnaa, niin se pieni poika oli kerran sanonut, että minkälainen on hyvä saarna, niin se sanoi, että siellä seuroissa saarnattaisiin ainakin kaksi kertaa evankeliumi.

Aivan keskellä. Aivan keskeisesti, että meidän saarnoissamme kaikuisi evankeliumi. Sitähän me olemme tulleet kuuntelemaan.

Näin me tunnemme nämä vanhan osan vaikutukset, kun tämä vanha osa ei ole tehnyt parannusta, eikä se tee.

Ja me varmasti tunnemme, että se on aivan kuin kuormallinen multaa meidän matkassamme. Ja me olemme joka hetkellä taistelussa sitä kolmiliittoista vihollista vastaan.

Se on sielun vihollinen, tämä maailma, omaa lihaa ja veriä. Tätä me taistelemme Jumalan hengellä vastaan.

Mutta sitten sanoo tässä Pietari näille uskoon autetuille, että ja halaitkaa sitä terveellistä sanan rieskaa, niin kuin äsken syntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte.

Se Pietari kehottaa näitä, jotka olivat saaneet parannuksen, että halaita tätä Jumalan sanan rieskaa.

Eikö olekin tämä Jumalan sana niin, se on meille tärkeä ja se on meille kallis ja se on meille rakas.

Ja minä ajattelisin teitä pienet tytöt ja pojat, ja nuoretkin, niin kyllä Jumalan sanaa kannattaa, kuulkaa, lukea siellä oman kodin keskellä, ja myöskin minä rohkaisisin teitä perheen isätkin.

Muistaakseni Luther sanoo meille isille, että siellä kodissa tämä hengellinen kasvatusvastuu kuuluu isille, että me ottaisimme tämän Jumalan sanan ja lukisimme sen, että se on meille kallis.

Ja me ottaisimme sieltä, miten entiset pyhät ovat tehneet matkaa, niin siellä kodissa saattaa syntyä hyvin mielenkiintoisia keskusteluja.

Kun se Paavali katseli sen nuoren Timoteuksen uskoa, niin se ihasteli sitä, että tämä Timoteus poika, niin se oli sieltä lapsuudesta saakka lukenut Jumalan sanaa.

Ja se Paavali kirjoittaa sieltä, ja se antaa todistuksen tästä Timoteuksesta, että sinä olet lapsuudesta saakka raamatun taitanut, ja mitä hyötyä siitä raamatun lukemisesta on, niin se Paavali sanoi, että se taitaa sinut autuuteen kätkeä, eli neuvoa.

Ja jos me siellä arkielämän keskellä, kun me olemme, niin se Jumalan henki, se opettaa meitä, ja se myöskin avautuu, ja se saa tätä Jumalan sanaa, miten me täällä kuljemme ja miten me vaellamme.

Kun tästä Jumalan sanasta raamatussa sanotaan näin, että tämä on valkeus teillämme, ja se on jalkaimme kynttilä.

Eli se tarkoittaa sitä, että kun me tässä uskon kilvoituksessa kuljemme, niin tämä Jumalan sana on valona, ja se on maailman keskellä, ja se opastaa meitä ottamaan tätä matka-askelta Jumalan valtakunnassa.

Ja sitten meillä on sellainen opettamassa tämän elämän keskellä, kun Jumalan terveellinen armo, ja se on ilmestynyt, ja se opettaa hylkäämään tämän maailman himot ja halut, ja elämään siveästi ja vanhurskaasti Jumalan ja ihmisten, ja ihmisten edessä.

Siis Jumalan armo opettaa meitä siellä arkielämän keskelläkin.

Kun me teemme valintoja, niin me aina pyydämme Jumalalta, että voinko minä saisin tehdä sellaisen valinnan, että se on Jumalan mielen mukainen, ja että minä säilyisin uskomassa.

Ja siksi myöskin raamattu opettaa, että kun me kuljemme epäuskoisten keskellä, niin se sanoo, että pitää, että pitääkää hyvää menoa pakanain seassa, että niin, että ne, jotka paneettelevat teitä, niin näkisivät teidän hyvät työnne, ja kiittäisivät Jumalaa etsikon päivänä.

Se on arkielämän keskellä työpaikalla, ja koulussa, ja missä me olemme, niin kyllä meitä seurataan, ja meitä katsotaan, miten me vaellamme, ja miten me kuljemme.

Ja sen perustuksella moni ihminen on saanut sitten parannuksen armon, kun se on soittanut, että sinähän olit siellä, ja sinun käytös tai puhe puhutteli minua, ja minulla on synni hätää, että saisinko minäkin uskoa samalla tavalla, kun sinä uskoit.

Näitä on lukemattomia tapauksia, mitä veljet ja sisaret ovat kertoneet.

Ja kun me näin haluamme kulkea, niin me muistamme, mitä roomalaiskirjeessä se Paavali sitten sanoo, että tämä sydämen usko, että me sydämen uskolla me vanhurskaiksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaksi tulemme.

Vanhat sanoivat, että tämä usko on mieskohtaista uskoa.

Ja me voisimme vielä sanoa, että jos tässä ajallisen elämän keskellä joku on vapaaehtoista, niin uskomisen asiahan on sitä. Se on henkilökohtaista, ja se on sydämen uskoa.

Ja siksi me emme halua luopua mistään hinnasta tästä elävästä uskosta, ja siitä, että meidän nimi on elämän kirjassa taivaassa.

Me emme voi luottaa nuoruuden voimiin, emmekä siihen, että me olemme nuoria.

Voi kun, joka päivä, kun me otamme lehden esille, ja luemme sieltä, niin oletteko panneet merkille, kuinka aivan sinä parhaassa iässä voi olla kymmenenvuotias, tai 15-vuotias, tai 20-vuotias, kuinka luki, että neljä lähti liikenneonnettomuudessa, neljä nuorta, aivan yhtä äkkiä.

Sitä varten se on tärkeää, että kun se lähtö tulee, että siellä taivaassa, siellä elämän kirjassa on nimi, kun tämä aika päättyy ja kaikki kootaan yhteen, niin me pääsemme sinne Karitsan häihin.

Sitä vartenhan me haluamme tätä matkaa tehdä, ja meillä on varmasti monilla niitä rakkaita siellä jo odottamassa.

On saattaa olla täälläkin sellaisia perheen isiä ja äitejä, jolloin pieni lapsi on jo pienenä päässyt perille.

Ne ovat aivan väkevästi muistuttamassa, aivan kuin tähden tavoin, vilkuttamassa, että tulkaa tänne, kilvoitelkaa hyvää uskon kilvoitus, niin kuin se Paavali sanoi, ja mikä se hyvä kilvoitus on.

Niin se Paavali sanoi, että se oli siinä, että piti uskon ja piti hyvän oman tunnon.

Ja kun se puhuu tästä terveellisestä Jumalan sanasta, niin se on tämän ajan keskellä, minä ajattelisin, kun monet asiat muuttuvat.

Se mikä eilen oli uutta, niin se on tänään vanhaa. Ja voi olla jopa niin, että huomenna sillä ei ole enää mitään virkaa, mutta Jumalan sana, niin tämänkin ajan keskellä, niin kuin aina, se on sama, se on eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Niin ajatelkaapa, miten on mukava, kun on joku asia, mihinkä voi turvata, joka ei muutu, eikä tule muuttumaan.

Ja minä olen joskus ajatellut niin, että vaikka tulisi sellainen aika, että olisi jopa lain puitteissa, että Jumalan sana joka paikasta pitäisi hävittää ja revittää, niin Jumalan sana pysyy, se ei muutu, eikä vanhurskauttamisjärjestys, minkä Jumala on sanaansa laittanut.

Se oli Vanhan liiton ajallakin, se meni vuosisatoja, se meni ihmismuistissa tämä Jumalan sana.

Jumalalla oli varaa pitää se uskovaihteen ihmisten muistissa.

Ja niin kuin me jo päivällä muistelimme sitä, kuinka Mooses sai hyvän opetuksen, siellä Vaaraan hovissa, ja kirjoitustaidon, niin siitä oli Mooseksellekin hyötyä.

Mooses kirjoitti viisi kirjaa tuonne Vanhan liiton puolelle.

Tämä Jumalan sana, niin tämä on meille tärkeä ja kallis ja rakas.

Siinä on kerrottu, kuinka ihminen tulee vanhurskaaksi, ja kuinka ihminen pysyy vanhurskaana. Kiitos.

Sitten se sanoo täällä, että jonka tykö te myös tulleet olette, niin kuin elävän kiven tykö, joka kyllä ihmisiltä hyljätty on, mutta Jumalalta valittu kallis.

Ja myös te, niin kuin elävät kiveet, rakentakaa teitä hengelliseksi huoneeksi ja pyhäksi pappeudeksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jumalalle Jeesuksen kautta otolliset ovat.

Se puhuu tässä kivestä yksikössä. Eli se puhuu siinä elämän Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, että me olemme tulleet sen kiven tyköön, joka kyllä ihmisiltä hyljätty on, mutta Jumalalta valittu kallis.

Tässä Jumalan valtakunnan asumisessa, niin tämä elämän Herra Jeesus Kristus on paras kulmakivi.

Me olemme sen perustuksen päälle uskomassa, josta se Pietari antaa tunnustuksen, kun se elämän Herra Jeesus kyselee niiltä, että kenenkään ei sanovat ihmisen pojan olevan.

Niin me muistamme, kuinka monenlaisia ihmisiä, jotka ovat olleet ihmisen pojan olevan, ja kuinka monenlaisia vastauksia siellä opetuslapsetkin saivat.

Niin se elämän Herra Jeesus kysyy, että kenenkä te sanotte minun olevan, niin Pietari sanoo, että sinä olet elävän Jumalan poika.

Niin Jeesus sanoo Pietarille, että ei se liha eikä veri sinulle sitä ilmoittanut, mutta minun isäni henki.

Me haluamme tämän Kristuskallion päälle olla rakentamassa, niin kuin se puhuu tässä, että Jumalan lapset ovat niin kuin eläviä kiviä.

Kun se täällä sanoo, että sen tähden on myös Raamatussa, katso, minä panen Sioniin valitun kalliin kulmakiven, joka uskoo hänen päällensä, ei hän suinkaan tule häpiään.

Teille siis, jotka nyt uskotte, on hän kallis, mutta uskottomille on se kivi, jonka rakentajat hyljänneet ovat kulmakiveksi tullut ja loukkauskiveksi ja pahennuksen kallioksi.

Ja sitten myöskin puhuu siitä, kuinka te olette elävät kivet ja olette rakentuneet yhdeksi huoneeksi temppeliksi.

Me Jumalan lapset olemme tällaisia eläviä kiviä, jonka Jumalan henki on eläväksi tehnyt.

Ja kun se tuo tässä kivien kuvalla Jumalan lapsista ja tätä Jumalan seurakuntaa rakennamme, niin minä olen joskus katsellut sellaista kirkkoaitaa, jossa on monenlaisia kiviä ja sitten on särmikkäitä ja on tasaisempia ja pyöreimpiä.

Ja tässä Jumalan valtakunnan asumisessa, jossa on monenlaisia kiviä, ja sitten on särmikkäitä ja on tasaisempia ja pyöreimpiä.

Jumalan valtakunnan asumisessa ainakin itsensä tuntee hyvin monikulmakkaiksi ja särmikkäiksi.

Ja me tiedämme, että kun tehdään rakennusta ja siinä on kiviä, niin mitä monimuotoisempi kivi on kulmikas, niin sitä enemmän siihen pitää käyttää muurauslaastia.

Ja minä uskon niin, ja ajattelen, että me Jumalan lapset, niin kyllä me ajattelemme, että tässä Jumalan valtakunnan asumisessa, jossa on monimuotoisia kiviä, on kulmikas.

Ja minä uskon niin, ja ajattelen, että tässä Jumalan valtakunnan asumisessa, niin kyllä on paljon pitänyt käyttää tätä rakkauden muurilaastia, että Jumalan lapset ovat joutuneet meitä kärsimään, ja olemme saaneet tätä Jumalan valtakunnan rakennusta asua.

Olemme täällä saaneet tässä perheväen yhteydessä olla.

Mutta sitten me tiedämme myöskin sen, että kun tämä rakkauden muurilaastilla on muurattu, niin jos sitten käy sillä tavalla, että tämä muurilaasti rapisee siitä saumasta irti, niin me tiedämme, että sinne rakennukseen alkaa käymään viima, ja siellä tuntee vetoa.

Ja jos rakkaus menee rikki, ja me tiedämme syynkin miksi, niin sehän on synti, joka saa tämän rakkauden rikki.

Niin sehän on synti, joka saa tämän rakkauden rikki.

Ja on se tärkeätä, että jos on tullut tällaisia asioita, että ne saadaan evankeliumilla hoitaa ja korjata, niin jälleen rakkaus palautuu, ja siellä huoneessa ei tunne vetoa.

Ja tämä rakkaus on, kun Raamattu siitä puhuu, niin se on uskon ensimmäinen hedelmä.

Ja Johannes sanoo, että siitä teidät tämän maailman keskellä tunnetaan, että te keskinäisen rakkauden pidätte.

Ja minä ajattelisin, että se on meille kaikille aivan niin tärkeä asia, että me saamme yhteisessä ja veljellisessä rakkaudessa tätä matkaa tehdä Jumalan valtakunnassa.

Mutta sitten niitä rakkauden ilmenemismuotoja on moniakin, me voimme sanoa, kun siellä muistaakin, että kun siellä muistaakseni hebrealaiskirjeessä sanotaan siitä, että pysykää vahvana veljellisessä rakkaudessa ja huoneeseen ottamista älkää unohtako.

Ja minä ajattelisin niin, että, tai tulee mieleen esimerkiksi sellainen asia, että jos joku uskovainen ihminen on sairasvuoteella tai sairaalassa tai vanhankodissa, niin että me menisimme heitä katsomaan.

Olen itse saanut viime aikoina käydä sairaalassa, kun vaimoni äiti on siellä, ja kyllä sieltä lähtiessä veljet ja sisaret ovat olleet aina hyvä mieli.

Kuinka olen saanut käydä, aivan kuin oppimassa sitä, mitä on siellä sairasvuoteella ja kuinka siellä kaivataan evankeliumin suloista sanomaa ja saarnaa.

Joku voi olla muutenkin kotiin sidottu ja kun me menemme käymään tai meille tulee joku käymään, niin olemme saaneet kokea, että meillä on käynyt Herran Seepautin enkeliä.

Ja kun me olemme niissä tapaamisissa, niin voi kuinka tärkeäksi siellä on noussut se evankeliumi.

Ja minä ajattelisin myöskin teitä nuoriakin veljiä ja sisaria, että saatatte kouluelämän keskellä yksinäisellä vartiopaikalla, niin kuin tapaa toisia uskovaisia, niin siellä varmasti monta kertaa saatte siunata toinen toisianne evankeliumilla.

Ja kun me saamme sitä huomata, että tämä evankeliumi on sellainen voima, jota me kaipaamme tällä kaidantien taivasmatkalla.

Mutta sitten se sanoo täällä viimeisessä jakeessa, mutta te olette valittu sukuun kuninkaallinen pappeus, pyhä kansa, omaisuuden kansa ilmoittamaan sen voimaa, joka teille pimeydestä ihmeelliseen valkeuteen kutsunut on.

Jos tämän sanan kuulolla on yksikään sen kaltainen ihminen, joka kokee, että minulta puuttuu tämä uskon lahja, olet sitä kaivannut ja olet sitä omalle kohdalle monta kertaa halunnut.

Mutta sielun vihollinen on estänyt sen, on näyttänyt tämän joukon halvalta ja on käynyt saarnaamaan, että jos tuohon joukkoon sinä menet, niin sinä menetät kaikki ystävät.

Niin kuuka taivaan isällä on varaa antaa ystäviä, isiä ja äitiä Jumalan valtakunnasta.

Se parannus on tehtävä täällä ajassa, kun täältä tulee lähtö, niin ei ole enää mahdollisuus uskoa syntejä anteeksi.

Jos me lyhykäisesti muistelemme sitä, kuinka kun se Noa saarnasi tätä evankeliumia, niin ei ollut uskojia.

Se teki 120 vuotta työtä ja saarnasi, että tulee tälle maailmalle loppu. Tulee veden paisumus. Uskoon pelastuu, mutta ei ollut yhtään.

Noa ja hänen poikansa, kolme poikaa ja heidän vaimonsa ja Noan vaimo, ne uskoivat ja tekivät sitä Jumalan valtakunnan työtä.

Ja kun aika päättyi, niin Noa meni sisälle sinne arkkiin ja arkin ovi Jumala sulki, eli evankeliumin ovi sulkeutui tälle maailmalle.

Ihmiset olivat kyllä kuunnelleet ja käyneet Noan saarnaa kuuntelemassa siinä.

Ehkä joku ajatteli, että tuo voi olla totta, mutta jos uskoo, niin mitä ne naapurit sanoo tai menettävät ystävät.

Mutta me muistamme, kun taivaan ikkunat avautuivat ja alkoi arkki nousta siihen veden pinnalle.

Ja siellä varmasti monet olivat, kahlasivat kainaloita myöten siellä ja koputtivat siihen arkin ovelle, että kyllä me sittenkin uskomme, kun näki, että siinä tulikin totta tästä, mutta ei ollut enää mahdollisuus.

Jumala kutsuu Jumalan valtakuntaan ja meillä on vielä työn aika ja siksi me kuulutamme tätä Jumalan valtakunnan evankeliumia.

Kutsumme sisälle tähän Jumalan valtakuntaan sisälle.

Ja siellä oman kodin keskelläkin varmasti.

En tiedä, onko täällä sellaisia isiä ja äitejä minun kanssani, joilla on niitä aivan läheisiä, jotka ovat kieltäneet elävän uskon, luopuneet tästä kalleimmasta lahjasta.

Niin voi kuinka monena iltana sitä kädet laitetaan ristiin ja rukoillaan, että se Jumala antaisi omalle lapselle palaamisen armon.

Ne ovat sellaisia raskaita ja koettelemuksia siellä kodin keskellä.

Ja joskus tuntuu, että on niin huono kasvattajana ollut, että ovatko ne sen tähden luopuneet elävästä uskosta.

Mutta me muistamme sieltä Jumalan sanasta, niin kuin me alussa tuossa muistelimme ensimmäistä ihmisparia, että siellä oli kasvattajana Jumala, erehtymätön isä.

Ja ensimmäinen ihmisparikin lankesi, ja nimenomaan synnin tähden.

Ei mikään muu eroita ihmistä Jumalasta kuin synti.

Ja siksi me, jotka olemme uskomassa, niin me haluamme aina tästä synnistä tehdä parannusta, että me säilyisimme Jumalan valtakunnassa.

Siksi nytkin rakkaat veljet ja sisaret, te saatte jäädä uskomaan seurien päätteeksi kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen.

Ja veressä Jeesuksen nimessä ja veressä on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi.

Ja jos sanan kuulossa on, tai siellä netin äärellä joku, joka kaipaa tätä evankeliumia, olet miettinyt ja ajatellut, että omat synnit painaa tunnolla ja kaipaat tätä Jumalan rauhaa, niin sinullakin on lupa uskoa epäusko ja kaikki synnit anteeksi.

Anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja jos tätä kuuntelee joku sellainen, joka olet sairasvuoteelle sidottu, että olet päässyt seuroihin tai muutenkin olet yksinäisessä elämäntilanteessa, niin sinullekin kuuluu tämä hyvä sanoma, että saat sinne omalle vartiopaikalle uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Anteeksi Jeesuksen nimessä. Anteeksi Jeesuksen nimeen. Aamen.

Pistämme sormet ristiin ja rukoilemme.

Rakas taivaallinen Isä, me tahdomme kiittää sinua pyhästä sanastasi. Ole sinä Isä itse siunaamassa luettu sanaa ja ole se antamassa kasvu meidän sydämissämme.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra kirkasta kasvosi. Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen.

Herra käännä kasvosi meidän puolemme ja anna meille rauha. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen.