Syysseurat/Seurapuhe 05.10.2014

Hiljennymme kuulemaan sitä Jumalan sanaa, jonka Jeesuksen nimeen luen Toisen kuningasten kirjan neljännen luvun alkujakeista.

Erään profeetan oppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: "Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen." Elisa sanoi hänelle: "Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi." Nainen vastasi: "Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä." Elisa sanoi silloin: "Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään." Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: "Anna minulle vielä yksi astia", mutta poika vastasi hänelle: "Ei ole enää yhtään." Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: "Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte elää sillä, mitä jää jäljelle." Aamen.

Tämä katkelma profeetan sanasta kertoo meille erään perheen todellisen hätätilanteen. Äiti ja vaimo oli todella epätoivon piirittämä. Hän oli jäänyt yksin. Tulevaisuus näytti aivan mahdottomalta. Ensinnäkin se, että jäi leskeksi tuon ajan yhteiskunnassa, oli katastrofi. Ei ollut minkäänlaista turvajärjestelmää. Oikeastaan yksi toivon kipinä oli tuon äidin elämässä se, että hänellä oli poika. Vanhemman pojan tehtäväksi nimittäin lankesi siinä tapauksessa, että isä perheestä kuoli, huolehtia äidistä. Mutta vaikka tuo poika oli, niin isältä oli jäänyt velkaa, ja se toi synkän varjon elämästä selviämiseen. Ja nyt tuo velkoja ilmestyi paikalle ja vaati, että koska velkaa ei ole maksettu, niin hän ottaa tuon äidin molemmat pojat velkaorjiksi. Siis se viimeinenkin toivon kipinä, heikko oljenkorsi selviämiseen, hävisi näköpiiristä. Vaikea oli tilanne. Ja niinpä tuo leski lähtee hakemaan apua. Vaimo pyysi apua profeetta Elisalta.

Minä ajattelisin, että meidänkin elämässämme on tilanteita, jotka tuntuvat vaikeilta tai jopa aivan toivottomilta, niin kuin tässä tilanteessa oli käynyt. Meidänkin on silloin tarpeen lähteä etsimään apua, kun omat keinot ja mahdollisuudet näyttävät mitättömiltä tai loppuvan ihan kokonaan. Tuo leskivaimo meni profeetan, Jumalan miehen, luo ja pyysi häneltä apua tuohon tukalaan tilanteeseensa.

Minä ajattelisin niin, että meidänkin on apua etsiessämme syytä ihan oikeasti miettiä, mistä me apua etsimme. Jos meidän murheemme tai vaikeutemme on uskon asioissa, niin että me emme tiedä, miten toimia tai miten saisimme niitä kuormilta tuntuvia vaikeita taakkoja, joista jo edelläkin kuultiin, niin purettua, niin meidän pitäisi osata etsiä niihin apua Jumalan valtakunnasta. Sieltä, mistä voi löytää oikeat ohjeet. Sieltä, missä ennen kaikkea on lohdutuksen sana, vapauttava evankeliumi julistettavana ja omistettavana. Mutta taas toisaalta, jos meidän elämän vaikeudet ja kuormat liittyvät meidän arkielämään, ajalliseen elämään, niin kyllä meidän pitäisi rohkeasti osata lähteä etsimään apua myöskin niiltä tahoilta, jotka voivat meidän elämäämme helpottaa. Olkoon se sitten sosiaalitoimen apu tai joku velkaneuvonta tai muu tällainen yhteiskunnan tarjoama tuki ja apu.

Tuo vaimo kertoi profeetalle tuon perheen hankalan tilanteen, ja profeettakin joutui hämmästyneenä kysymään, että mitä minä voisin tehdä hyväksesi. Mutta ei jättänyt kyllä asiaa siihen, vaan alkoi sitten ihan selvästi kartoittaa tilannetta ja pohtia, että löytyisikö tuohon tilanteeseen apua. "Sano minulle, mitä sinulla on talossasi." Nainen vastasi: "Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä."

No, jos me tätä tilannetta mietimme näin inhimilliseltä näkökannalta, niin aika toivoton oli tilanne. Elämän eväät ja mahdollisuudet arkipäivän elämiseen olivat kyllä ohuen tuntuiset. Vaikka tietysti toisaalta, jos ajattelee sen ajan elämäntapaa ja arkipäivää, niin ei se nyt niin toivoton ehkä sittenkään ollutkaan, miltä se meistä äkikseltään vaikuttaisi. Meistä, jotka eletään tällaisen aineellisen runsauden keskellä. Mikäli minä olen yhtään tuota historiallista ajanjaksoa oikein ymmärtänyt, niin köyhissä perheissä ruoan muodosti pääsääntöisesti leipä, jota sitten saatettiin höystää vähän kasviksilla. Mutta pääasia kai oli se, että kerran päivässä kokoonnuttiin ehtoolliselle tai iltaruoalle, ja vähävaraisten ihmisten elämässä se tarkoitti sitä, että paistettiin leipä hyvin yksinkertaisista aineista, jauhoa ja öljyä. Sitten avotulella tai hiilloksella lämmitettiin sellainen suuri saviastia, ja se taikina, joka näistä jauhoista ja öljystä oli leivottu, paineltiin siihen kuuman astian kylkeen, ja se siinä kypsyi, ja kypsyttyään se irtosi siitä itsestään, ja sitten se syötiin. Että olihan siinä sentään puolet elämän tarpeista, kun oli se pullollinen ruokaöljyä.

Mutta ajattelisin, että se, että tämä kertomus on tallentunut Jumalan sanaan meidänkin luettavaksemme ja opittavaksemme, se sisältää myös jonkinlaisen kuvan, havainnollisen kuvan siitä, mitä me voimme omassa uskon kilvoituksessamme kokea. Nyt jos ajatellaan Raamatun kertomuksia, niin tuo öljy, joka oli hyvin keskeinen elintarvike tuon ajan ihmisten elämässä, niin se on Raamatussa vertauskuvana joko uskosta tai sitten vielä keskitetymmin anteeksiantamuksen evankeliumista.

Ajatellaanpa sitä Jeesuksen opetusta laupiaasta samarialaisesta. Se mies lähti Jerusalemista kohti Jerikoa ja joutui siellä matkalla ryövärien käsiin, jotka löivät hänet haavoille ja ryöstivät häneltä kaiken, minkä irti saivat. Tuo ryöstetty jäi virumaan tien oheen, ja siitä kulki niitä kiireisiä ja pelokkaita ohi. Mutta lopulta tuli se samarialainen, joka pysähtyi hänen kohdalleen. Ja nosti hänet sieltä tien ojasta ylös ja alkoi hoitaa häntä. Hän otti pullon öljyä ja kaatoi sitä niihin haavoihin. Eikö siinä ole juuri kuva siitä, miten synnin haavoittama ihminen puhdistettiin anteeksiantamuksen evankeliumilla? Hänelle saarnattiin vapautuksen sana, ja hän sai uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Tai toinen Jeesuksen vertauskertomus niistä kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottivat yljän saapumista häätaloon. Odotus oli venynyt pitkäksi. Tuli yö ja pimeys, mutta noiden morsiusneitojen oli oltava koko ajan valmiina, sillä ei voitu tietää, milloin pitää rientää sulhasta vastaan. Sitten yön pimeinä hetkinä kuului huuto: "Nyt ylkä tulee!" Mutta kaikki eivät kyenneetkään lähtemään vastaan, sillä heidän lampuistaan öljy oli päässyt loppumaan. Niin minä ajattelen ja ymmärrän, että siinä se öljy kuvaa uskon lahjaa laajemmin. Sitä Jumalan lahjaa, joka meillä on sydämessämme, kun me olemme saaneet evankeliumin turvin uskon tielle astua. Sitä uskon lahjaa, jota Jumala myöskin hoitaa meidän sydämessämme sanallaan opettamalla ja sitä elämän leipää meille murtamalla.

Tuolla naisella siis oli pullollinen ruokaöljyä. Mutta nyt sitten, jos me palaamme tähän tilanteeseen, niin tuo ohje, minkä profeetta tuolle naiselle antoi, oli aika yllättävä. "Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään." Varsin erikoinen toimintaohje tuon hädän hetkellä.

En tiedä, kuinka todellinen ja syvällinen se ajatus on, mutta ainakin noin omana kokemuksenani tässä nousee mieleen se ajatus, joka jo oikeastaan tuli esille tuossa ensimmäisen puheen, äskeisen puheen aikana, että me puhujat aika usein valittelemmekin sitä, että on vaikea tulla tälle paikalle. Tehtävä ei ole eikä tunnu helpolta. Sitä mittailee omia mahdollisuuksia Jumalan seurakunnan palvelemiseen. Tuntuu siltä, että ei ole mitään annettavaa. Kokee, että se oma astia on ainakin niin tyhjä, että miten siitä voisi jakaa toisille tyhjille astioille. Se kai lienee aika yleisesti meidän kokemuksemme taivaan tiellä, että se meidän öljylamppumme, meidän öljyastiamme, usein tuntuu kovin tyhjältä. Mutta tuo profeettakin käski koota niitä tyhjiä astioita ja alkaa siitä viimeisestä yhdestä pullosta täyttämään niitä astioita. Tällainen se tilanne vain noin tuntemusten tasolla on, että kokee sen oman astian ei pelkästään niin kuin tässä oli hyvä tilanne, että oli se pullollinen öljyä, vaan kokee, että se astia vieläpä on lähes tyhjä.

Mutta ehkä se on juuri hyvä kokemus. Ajattelisin sitä tilannetta Jeesuksen elämän aikana, kun Jeesus oli lähettänyt opetuslapset kyliin ja kaupunkeihin saarnaamaan parannusta ja sanomaa Jumalan valtakunnasta. Sitten opetuslapset sieltä palasivat intoa täynnä ja kertoivat, kuinka hengetkin olivat heidän alleen annetut. Jeesus rauhoitteli heitä ja sanoi, että nyt on hyvä lähteä yksinäiseen paikkaan ja levätä hiukan. No, siitähän ei ihan täydellinen lepopäivä kuitenkaan tullut, kun kansa seurasi perässä, ja Jeesus ryhtyi heitä opettamaan ja opetti heitä paljon, niin kuin Raamattuun on merkitty. Lopulta tuli ilta, ja Jeesuskin huomasi, että noiden ihmisten olisi hyvä saada syötävää.

Me tiedämme, että hänelle Jumalan Poikana ihmeiden tekeminen ei ollut mahdotonta eikä vaikeaa, mutta siitä huolimatta Jeesus siinä tilanteessa sanoi opetuslapsilleen, että antakaa te heille syötävää. Varmaan me lähes jokainen näissä seuroissa oleva muistamme, miten tuossa tilanteessa kävi. Eihän opetuslapsilla ollut mitään syötäväksi jaettavaa. He ihmettelivät Jeesuksen sanoja. Ja lopulta sieltä löytyi yleisön joukosta yhdeltä nuorukaiselta eväät, viisi leipää ja kaksi kalaa, jotka Jeesus sitten siunasi ja taas antoi ne opetuslapsille ja käski heidän jakaa. Minä ajattelisin, että se oli aivan tietoinen tehtävä Jeesukselta. Ei opetuslapsilla ollut itsellään mitään annettavaa, mitään jaettavaa, mutta Jeesus siunasi nuo mitättömän tuntuiset vähät eväät, ja ne jaettiin syötäväksi niille viidelletuhannelle, ja ne riittivät kaikille ja jäi vielä ylikin.

Eikö tässä tapahtunut aivan samanlainen ihme? Profeetta käski hakea niin paljon tyhjiä astioita kuin vain löytää, ja sitten siitä yhdestä pullosta, joka heillä oli kotona, täyttää ne kaikki. Ei tuo leskiäiti järkeillyt, vaan hän teki niin kuin profeetta oli neuvonut, ja ihme tapahtui. Kaikki astiat tulivat täyteen, ja vielä tuo äiti pyysi, että anna yksi astia vielä. Öljyä näytti ilmeisesti olevan siellä astiassa, mutta kun ei ollut enää tyhjiä astioita, niin sitten se öljyn tulo seisahtui.

Minä ajattelisin, että meidänkin elämässämme ihan vielä vaikka tänään voi tapahtua tällainen samanlainen, aivan järjen vastainen ihme. Me olemme tuon Jukan kanssa tulleet tuolta Keski-Suomesta tänne seuroihin palvelemaan teitä Jumalan sanalla. Ei meillä tuntunut kummallakaan oikein paljon olevan tuotavaa omalta puolelta. Tehtävä tuntui vaikealta, jännitti ja ehkä vähän pelottikin. Mutta niin me rohkenemme ajatella, että Jumala voi vielä tänäänkin tehdä sen saman ihmeen, joka tässä profeetan perheessä tapahtui tai joka tapahtui siellä Galileanmeren rannalla. Että kun Jumala siunaa sen, mitä jaetaan, niin siitä riittää kaikille. Monta tyhjää astiaa voidaan täyttää Jumalan hyvyydellä, elämän eväillä, ja vielä jää ylikin.

Vielä ajattelisin niin tämän tekstin äärellä, että tuo naisen tilanne ja epätoivo syveni siinä, kun tuo velkoja tuli vaatimaan noita poikia orjikseen. Kyllä meidänkin ympärillämme pyörii velkoja, joka niin mielellään veisi meitä ja meidän läheisiämme orjikseen. Sielunvihollinen on kyllä hanakka vaatimaan osaa itselleen, ottamaan omansa. Ja näin oli käymässä tuossakin. Tuo äiti oli menettämässä poikansa, sen turvan, joka hänellä arkielämäänsä oli. Mutta kun Jumalan ihme tapahtui, Jumalan hyvyys sai siunata heidän elämänsä, niin eipä joutunutkaan orjan asemaan.

Tämä tekstimmehän päättyi näihin sanoihin, että myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle. Näin se on tänäänkin meidän ajassamme ja meidän elämässämme, että kun Jumalan hyvyys täyttää meidän elämämme, kun anteeksiantamuksen sana vapauttaa meidät velkojan ikeen alta, niin me saamme elää siitä, mitä Jumala jakaa, mitä jää yli. Jumala ensinnäkin ikään kuin maksaa meidän velkamme, kuittaa sen sovitetuksi, ja vielä jää hyvyyttä niin, että me voimme elää siitä Jumalan hyvyydestä. Se on tarjolla tänäänkin jokaiselle tämän sanan kuulijalle ja sydämessään vastaanottavalle. Sinä saat uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi. Kyllä meidän kannattaa tulla seuroihin tai kuunnella muuten elävää Jumalan sanaa, että Jumala voisi toteuttaa sen ihmeensä, niin kuin hän tässä toteutti, että hän saa siunata öljyn vuotamaan. Ei sinunkaan, sisareni tai veljeni, joka koet, että sinun astiasi on niin tyhjä, ei sinunkaan kannata jäädä epätoivon alle.

Ajattelepa ihan tuommoista käytännöllistä esimerkkiä. Teillä on monella auto, ja aina välillä pitää vähän lisätä öljyä sinne auton moottoriin, että se toimii hyvin. Otapa semmoinen neljän litran tyhjä öljykannu ja koita kaataa se ihan kokonaan tyhjäksi. Ei se tahdo onnistua, vaikka sen kuinka kaadat, ja se vielä kun sen antaa vähän aikaa seistä, niin taas sinne on reunoilta valunut pohjalle niin, että kyllä sieltä taas saa tiputettua muutaman pisaran. Ja vielä yksi siihen liittyvä havainto, että vaikka se nyt kylmällä syksykelillä saattaisi tyhjältä tuntuakin, mutta kun lämmin auringonpaiste lämmittää sitä astiaa, niin jo alkaa taas valumaan, jos käännät sen nurinpäin ja annat valua hetken aikaa. Kyllä se sinunkin sydämesi, vaikka se astia tuntuu kovin tyhjältä, niin jos sitä Jumalan armon aurinko saa lämmittää, niin kylläpä sieltä vain se tippa löytyy. Ne viimeiset muutamat öljypisarat, jotka sittenkin riittävät.

Toinenhan meidän uskomme vertauskuva on tuo kynttilä. Ei se liekkikään aina ole suuri. Se on joskus tuulessa aika pieni, mutta jos siinä on se liekki, niin kun se saa suojaa, niin kyllä se vaan alkaa taas palaa. Totta kai meidän uskollamme on sitten sekin vaara, että se liekki voi tuulessa sammua tai se öljy ihan todellisesti loppua. Mutta niin kauan kun meillä on siitä huoli, niin se jo kertoo sitä, että sittenkin Jumalan lahja elää meidän sydämessämme, ja Jumala haluaa sitä uskon lahjaa meissä hoitaa ja varjella.

Meidän kannattaa Jumalan hoidettavaksi hakeutua hänen armolähteittensä äärelle, niin kuin jo tuossa edellä kuultiin, tai sen Jumalan ruokapöydän äärelle, jossa hän murtaa elämän leipää meille voimaksi taivasmatkalle. Siitä on ihan kuvainnollisesti sanottukin, että se leipäkin murretaan pieniksi murusiksi, niin että me saamme se helposti syötyä. Jumala pitää meistä hyvän huolen eikä tahdo yhdenkään väsyvän kesken matkan, vaan hänen tahtonsa on, että me pääsemme perille, ja siksi hän evankeliumiaan meille runsain mitoin jakaa ja tahtoo ihan täyttää meidän astiamme.

Usko siksi synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Minäkin omalle kohdalleni haluaisin tuon anteeksiantamuksen omistaa. Saanko minä uskoa omat synnit anteeksi? Näin minulla on sydämen halu uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.