Seurapuhe 28.05.2016

Jumalan rauha, joka käy yli kaiken inhimillisen ihmisymmärryksen, varjelikoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Jeesuksessa Kristuksessa. Hiljennymme rukoukseen.

Pyhä ja vanhurskas, kaikkivaltias, kaikkinäkevä ja kaikkitietävä Jumala. Olemme tulleet sinun sanasi äärelle. Pidämme, että sinun sanasi, joka on Pyhän Hengen inspiraatiosta kirjoitettu, se myöskin avautuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Siksi me pyydämme, että lähdetä pyhä henki meidän keskellemme niin, että se sana, jota me tänä iltana haluaisimme kuulla, ei olisi pelkästään ihmisen sana, vaan että se myöskin sinun suustasi lähtemänä ruokkisi meidän kuolemattomat sielumme. Kutsuisi kadonneita ja eksyneitä ja vahvistaisi heikkoja, jotka ovat kadonneet, jotka sinä olet luomakuntaan omalla kädelläsi tehnyt.

Anna meille uskon voimaa, että me jaksaisimme uskoa, että sinä olet kaikkivaltias. Ja että se sinun kaikkivaltisuutesi yltää meidän elämässämme kaikkealle ja että kun me oman elämämme erilaisia ratkaisuja teemme, valintoja, niin me muistaisimme, että sinä kaikkivaltiaana vaikutat kaikkeen ja kaikkialla. Tule Herramme meitä nyt vahvistamaan. Tule virvoita voimalla taivaasta. Sinun tietäsi taivuta vaeltamaan, täällä suostumaan ristiin ja vaivaan. Tule uskoamme. Tule toivoamme. Pidä sielumme tallella aina. Kuule huutoamme sinä auttajamme. Kuva kirkkaana sielumme paina. Aamen.

Ypresolaskirjan toisesta luvusta, jakeet 19-22. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin, että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi. Ja hän liittää teidätkin hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.

Minä mielelläni lukisin vielä tämän saman tekstin Bibliasta. Se on ainakin minulle tullut läheiseksi siitä syystä, kun olen siitä useita seurapuheita kuunnellut. Minäpä luen. Ainakin te vanhemmat tunnistatte tämän hyvin tutuksi. Niin ettepä te silleen ole vieraat ja muukalaiset, vaan pyhäin kylän miehet ja Jumalan perhe, apostolien ja profeettojen perustuksen päälle rakennetut.

Jussain ja Jumalalle. Jussain ja Jumalan perustuskivi. Jumalalle. Jussain ja Jumalan perustuskivi. Jumalan perustuskivi. Jussain ja Jussain ja Jussain. Jussain ja Jussain. Jumalalle asuinsijaksi hengessä. Jussain ja Jussain.

Tämä on erikoinen teksti. Erikoinen ehkä siitä syystä, että tässä tekstissä, vaikka tämä on näin lyhyt, niin tässä on kymmenen hyvin tuttua kielikuvaa, hyvin lähelle tulevaa kielikuvaa, siis vertauskuvia. Ja niin kuin muistatte, ne Raamatun vertauskuvat, kun Jeesuskin niitä käytti ja opetuslapset kysyivät, että miksi sinä puhut niille vertauksille, niin sen vertauskuvien käytön tarkoitus oli se, että ihmiset ymmärtäisivät. Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet.

Siis hyvä vertaus on sellainen, joka istuu tavallaan siihen aikaan ja niiden ihmisten elämään, jotka kuuntelevat. Se tuo sen asian lähelle ymmärrettävämmäksi. Näissä tietysti vertauskuvissa on sitten omat vaatimuksensa. Me saatamme ylikorostaa niitä tai jopa yliselittää. Ja me saatamme nähdä niissä sellaista, jota niihin ei ole kyllä tarkoitettukaan. Jumala antakoon meille nyt viisautta. Minulla sitä ei ole, kun näiden vertauskuvien äärelle pysähdymme. Minä luotan siihen, että jos minä väärin teille saarnaan, niin te kyllä korjaatte. Minä olen teidän palvelijanne.

Millä ihmisillä on eräs vaara, ainakin itse olen sen tunnistanut, kun puhutaan uskomisen asioista Jumalan valtakunnasta ja Jumalan seurakunnasta, niin me alamme tehdä siitä helposti ihmisten näköistä. Me alamme tehdä siitä jotakin sellaista, joka on meidän mielikuvituksemme tuotetta. Ja kun se on jotakin sellaista, joka luulisin, että se aina menee yli inhimillisen ihmisymmärryksen niin kuin rauha. Mutta jos Pyhä Henki avaa, niin silloin se rakentaa.

Jumalan valtakunta ei koskaan tule niin, että se voitaisiin nähdä. Ei koskaan. Se toinen minusta, joka pysäyttää aina, on se, että kaikki näkyvä on ajallista ja katoavaa. Siis kaikki, mitä sinä näet, niin se on katoavaa. Katsoppa ympärilläsi. Kaikki se, mitä nyt näet, niin on katoavaa. Se on ajallista. Ja sitten, kun puhutaan iankaikkisista asioista, joita on myöskin uskonasia, niin se on näkymätöntä.

Minä olen joskus lukenut sitä Unohduksen evankeliumin kohdassa, jossa jossakin luvussa kerrotaan, kun opetuslapset tulevat Jeesuksen luokse Kapernaumassa ja sanovat, että tuolla on sellaisia ihmisiä, jotka opettavat sinun nimissäsi. Jotenkin näin se menee. Ja ne eivät kuulu meihin. Niin muista, mitä Jeesus sanoi, että älkää menkö kieltämään heitä, että ne ovat kuitenkin meidän puolellamme. Ja sitten korostaa opetuslapsille sanoen, että te olette Kristuksen omat.

Kyllä kuulkaa veljet ja sisaret, että Jumalan valtakunta ja Jumalan seurakunta on sellainen asia, että minä luulen, että se joskus meille saattaa sitten kirkastua, kun me ollaan perillä. Mitä kaikkea me olemme oikeastaan omistaneetkaan, kun me olemme löytäneet Jumalan elävän seurakunnan? Se on suuri asia. Elävä Jumalan seurakunta on tosiasia. Ja se on täällä maan päällä.

Ja nyt sitten tässä tekstissä, minkä minä luin, niin tässä on nämä kymmenen vertauskuvaa, kielikuvaa, jotka jollakin tavalla aivan yrittävät tuoda ajatusta Jumalan lasten joukosta lähemmäksi meitä, ymmärrettävämmäksi. Ja kun täällä on tällaisia vieraita, muukalaisia, sitten täällä on perhe, kansa, kiviä, rakennukset, perustukset, kulmakivi, temppeli, asumus. Ja me olemme kaikki tällaisia ajallisia käsitteitä. Ja niillä yritetään kuvata Jumalan lasten joukkoa täällä maan päällä.

Vieraita ja muukalaisia. Niin ettepä te silleen ole vieraita ja muukalaisia. Sanottiin siinä vanhassa käännöksessä: vieraita ja muukalaisia. Tuttu käsite. Varsinkin nyt, kun maahanmuuttajat ovat tuttu näky meidänkin yhteiskunnassamme. Pieneen maalaiskylään muuttaa maahanmuuttajaperhe. Niillä on lapsia ja isä ja äiti. Ne ovat todella vieraita ja muukalaisia siinä kyläyhteisössä. Ne puhuvat vierasta kieltä, mitä ei kukaan ymmärrä. Niillä on aivan erilainen kulttuuri ja ne pukeutuvat eri tavalla kuin siinä kyläyhteisössä, maalaiskyläyhteisössä muut elävät ihmiset. Ja se on perhe. On tullut aivan uuteen ympäristöön. Keskenään tuossa perheessä elävät lapset ja vanhemmat ovat tuttuja toisilleen ja hyvinkin läheisiä, mutta sitten siinä kyläyhteisössä he ovat vieraita ja muukalaisia.

Ja sitten jos käy onnellisesti, niin ne ajan saatossa siihen sitten kotoutuvat niin sanotusti ja integroituvat ja löytävät paikkansa tuossa yhteiskunnassa tai kyläyhteisössä. Ja hyvä olisi, kun kaikki tänne tulleet maahanmuuttajat kotoutuisivat ja löytäisivät paikkansa. Voi, että se olisi hyvä asia.

Mutta sitten tämä Jumalan perhe, onko niin, että sen ei saa jakaa kotoutua tänne maailmaan, että ei olisi sellaisesta kotouttamisohjelmaa, jossa Jumalan perhe ei olisikaan vieras ja muukalainen. Elävä kristillisyys on aivan jotakin muuta kuin tässä maailmassa vallitseva järjestäytynyt uskonnollisuus. Elävä kristillisyys on kautta aikojen erottunut ja erottuu maailman loppuun saakka.

Jumalan perhe. Mä muistan, kun mä olin pieni poika ja Kivijärvellä Hoikanperällä asuttiin. Mun Kivijärvelle tuli muukalainen. Kukaan ei tiennyt, mistä se tuli, mikä sen nimi oli ja mitä se oli tehnyt tai minne se oli menossa. Mutta hyvin pian kulki suusta suuhun tieto, että oletteko nähneet, että täällä kylällä liikkuu muukalainen. Se oli kummajainen.

Ja veljet ja sisaret, onko niin? Tätä minä tämän tekstin ääressä kyselin, että me aivan rukoilemme sitä, että Jumalan lapset varjeltuisivat tässä maailmassa vähän sellaisina kummajaisina, vieraina ja muukalaisina. Se ei ole helppo asia. Raamatussa sanotaan, että älkää maailmaa rakastako. Älkää mitään, mikä maailmassa on. Sitten luetellaan vielä lihanhimoja, silmänpyytö ja elämänkoreus, että me emme kiintyisi ja kotoutuisi ja integroituisi niin tähän maailmaan, että sitten kun tulee lähtönaika, että minulle sitten sanottaisiin, että en minä tunnekaan sinua.

Ja minä tiedättekö tunnistatko tällaisen maaran. Minä olisin kyllä tunnistanut monestikin nuorempana, silloin kun työskentelin vielä puolustusvoimien palveluksessa, niin ei se muukalaisena oleminen yksin, kun oli työkaverin kanssa pitkillä komennusmatkoilla, niin ei se muukalaisena ja vieraina oleminen aina ihan helppoa ollut. Siihen liittyy omat vaikeutensa.

Sitten tämä perhe. Minä ajattelisin niin, että kun Paavali on tämän kirjoittanut, hän on kyllä ajatellut tällaista perusperhettä, Jumalan perhe. Se on jotakin aivan erikoista. Ja niinhän me varmasti kaikki uskomme, että tässä Jumalan perheessä on niin kuin perusperheessä isä ja äiti ja sitten lapset. Tuo isä on auktoriteetti, rakas, kaikesta huolehtiva, kaikki tietävä ja kaikkinäkevä, josta sanotaan, että se asuu korkeudessa ja pyhyydessä, mutta myöskin niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, myöskin siellä. Isä on armollinen.

Rippikoulussa talvijaksolla nuorten kanssa pohdittiin sitä, minkälainen heidän jumalakuvaansa oli. Minusta oli mukava kuunnella, kun niin monen rippikoulunuoren käsitys Jumalasta oli se, että Jumala on rakas ja armollinen. Kun sitähän se on. Se on meidän isämme tässä Jumalan perheessä.

Ja tuossa alkurukouksessa minä olen sitä viime aikoina miettinyt tätä kaikkivaltiauskäsitettä. Uskonko minä todella, että Jumala on kaikkivaltias? Uskonko minä Jumalan lapsena, että minun isäni on kaikkivaltias? Me elämme sellaista aikaa, jossa on sellainenkin vaara, että me tuosta suvereniteetistä jotakin aivan kuin vähän nipistämme ja ajattelemme, että no, on sitä jotakin valtaa annettu minullekin. Mutta se kysymys, että uskonko minä todella Jumalan lapsena, että Jumala on kaikkivaltias? Toteutuuko ensimmäisen uskonkappaleen opetus minun elämässäni?

Ja sitten äiti. Se Filippiläiskirjassa, se kohta, jossa puhutaan äidistä. Ja siellä sanotaan, että se Jerusalem, joka on ylhäältä. Uudessa käännöksessä se on ylhäällä. No se näillä ei ole kovin suurta merkitystä, kun puhutaan siis jumalallisesta seurakunnasta, äidistä. Kumpikin sanonta käy. Mutta on siis äidistä kysymys, joka on vapaa ja on ylhäältä. On kaikkien meidän äitimme. Se on näkymätön Jumalan elävä hengellinen seurakunta.

Ja sitten samasta uudesta Jerusalemista puhutaan, onko se Ilmestyskirjassa, jossa sanotaan, Johannes näki uuden Jerusalem, joka laskeutui taivaasta alas maan päälle. Ja se oli kaunistettu niin kuin morsian on kaunistettu hänen miehelleen. Onko samasta asiasta kysymys?

Ja sitten minä ajattelen niin lapsellisesti, että tämä vapaa ylhäältä ja ylhäällä oleva äiti ei erehdy. Mutta me lapset, me erehdymme. Me teemme virheitä. Toimimme väärin. Toimimme joskus todella väärin. Että joutuu aivan kun ihmettelemään omalla kohdallaan, että olenkohan minä edes oikeauskovainen.

Minulle jotenkin avautui se Paavalin sanonta, kun hän aivan niin ajattelisi, että huudahtaa, kun hän sanoo, että katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden on meitä kohtaan osoittanut. Meitä, siis minua, Jumalan lapseksi nimitetään. Kun minä olen tämmöinen, niin minä saan siitä huolimatta kantaa matkassani Jumalan lapsen nimeä.

Siis lapset riitelevät, ovat kateellisia, ovat eri mieltä, toimivat väärin ja tekevät aivan vääriä johtopäätöksiä, mutta että jotenkin minä haluaisin uskoa, että se vapaa, ylhäältä ja ylhäällä oleva äiti ei erehdy eikä tee virheitä. Meillä on siis sellainen isä ja äiti, jotka aivan varmasti pitävät minusta huolen ja sinusta.

Tämä Filippiläiskirjan kohta tuli aivan erityisesti äitien päivänä minun mieleen, kun muistelin omaa äitiäni ikäluokineen. Ja aivan kun kysyin itseltäni, että olenko minä löytänyt täältä maan päältä äidin, siis hengellisen äidin, joka pitää minusta huolta niin kuin minun oma äitini piti minusta huolta. Olen minä löytänyt. Se ei ole mitään näkyvää, mutta se on sellaista, joka vaikuttaa hengen kautta minun ympärilleni, minun läheilleni. Se äiti on aivan kuin kaikkialla. Tulee joskus todella lähelle. Äidille voi puhua. Äidiltä voi kysyä. Saako vielä tällaisena uskoa ja äiti siunaa. Siinä on vain välimiehenä uskovaisia ihmisiä. Mutta siellä taustalla ja todellisuudessa on minun äiti, joka on ylhäältä ja on vapaa kaikesta siitä ajallisesta, mitä me ihmisenä matkassamme kannamme.

Ja nyt minä kysyn sinulta, veljeni ja sisareni, että olet kilvoitellut uskovaisten keskellä. Nyt tunnistatko, että siellä kaiken taustalla on kaikkivaltias Jumala, joka pitää sinusta huolta? Ja sitten siellä on siellä taustalla sellainen äiti, joka aina on valmis ottamaan minua syliinsä ja antamaan minulle anteeksi. Se ei ole mitään inhimillistä. Se ei ole sitä, mitä me näemme. Ei meidän kannata edes yrittää ruveta tekemään Jumalan elävää seurakuntaa meistä näkyvistä syntisistä ihmisistä, mutta sellainen on ja se on hengellinen ja se on ylhäältä ja se on vapaa.

Tänäkin iltana näissä seurakunnissa niin isän ja äidin yhteinen viesti sinulle: Jumalan lapsi on armollinen. Isä ja äiti tietävät, minkälainen sinä olet, ja tiedätkö mitä? Isän ja äidin tahto, siis taivaan isän ja taivaallisen äidin seurakuntaäidin sydän aivan pakahtuu rakkaudesta sinua kohtaan ja haluaisi antaa sinulle kaikki anteeksi, kaikki saisit uskoa anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tiedätte miten lapselle käy, kun se kasvaa murrosikäiseksi. Minä sain pojaltani tekstiviestin ja siinä luki näin, että muistan kun olin 14-vuotias kuinka isä oli mitään tietämätön, tyhmiä. Sitten kun tulin 21-vuotiaaksi niin hammastelin, miten paljon isä on oppinut uutta. No kun ei uskovaisena tulisi koskaan murrosikäiseksi. Kasvaisi niin isoksi, että isän ja äidin neuvot ovat tyhmiä ja täysin tarpeettomia. Pysyisi sellaisen sylilapsen kokoisena, yksinkertaisesti uskovana Jumalan lapsena, jota äiti hoitaa.

Sitten tämä rakennus, se on siis hengellinen, ja siitä ei siis pidä millään muotoa ryhtyä tekemään näkyvää. Se on hengellinen ja se on kaikkialla. Varmasti teilläkin on kokemuksia, että tässä samassa rakennuksessa asuvia Jumalan lapsia tavatessaan tuolla täysin tuntemattoman ja muutaman sanan vaihdettua niin huomaa, että mehän kuulumme samaan perheeseen. Me asumme samassa rakennuksessa. Ei olla vieraita ja muukalaisia.

Ylikieli- ja kulttuurirajojen Jumalan lapset tunnistavat toinen toisensa saman perheen jäseniksi. Se on joskus aika ihmeellinenkin kokemus.

Mutta sitten tästä rakennuksesta, että mikä tuon rakennuksen käyttötarkoitus on. Niin kuin tiedätte, niin aina kun rakennetaan ja haetaan rakennuslupia, niin täytyy määritellä, että mikä on rakennuksen käyttötarkoitus. Niin kuin näistä elävistä kivistä Jumalan lapsista rakennetaan tänne maan päälle rakennus, ja sen käyttötarkoitus on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Se tehdään siis Jumalan asuinsijaksi ihmisten keskellä.

Aika merkittävä tarkoitus tuolla rakennuksella. Se on vaan sellainen tilanne, että kun sitä omaa arkista elämää elää ja niissä omissa kivuissa ja murheissa pyöriskelee, niin ei tule muistaneksi, että minäkin saan olla rakennuskivenä siinä rakennuksessa, joka on hengellisenä rakennuksena rakennettu asuinsijaksi Jumalalle, ja se on täällä maan päällä ihmisten keskellä, ja sitä varten, että se on aivan kuin turvakaupunki niille syyttömille ja syyllisille, jotka kerran täältä pääsevät kunnian taivaaseen.

Jumala kokoaa valittunsa omansa turvaan. Älä pelkää, piskuinen lauma, sillä teidän isällänne on hyvä tahto antaa teille valtakunnan. Älä pelkää. Valtakunta on siis turvapaikka.

No sitten oleellista on se, että tämä asuinsija, niin sitä ei ole rakennettu mille tahansa perustukselle, vaan sen perustuksena on Jumalan sana. Se ei ole siis minkään yhteisön käsityksiä tai ihmisten ajatusrakennelmia, vaan se on Jumalan sana, ja me tiedämme Jumalan sanasta, että se on muuttumaton, se ei muutu. Profetoiden ja apostolien päälle perustukselle rakennettu, ja se perustus kestää.

Sitäkin saattaa inhimillisellä mielessä ajatella, että sitä perustustakin voisi ehkä ajanmukaistaa tai korjata tai muuttaa jotenkin aikaan sopivammaksi, mutta siihen ei ole ihmiselle annettu valtuus. Se pysyy samana ja muuttumattomana maailman loppuun asti. Ei ole rakennettu ihmisten tunteiden varaan, vaan se on rakennettu hengen kautta.

Kyllä siihen liittyy joskus tunnekin, aika useinkin, kun näkee jonkun oikein läheisen uskovaisen ihmisen, niin ajattelee, että voi että on mukava sinua nähdä. Mutta aina ei ole niin. Muistan, miten Johanneksen ja Korjan, Paavalin ja Barnabaan lähetysmatkasuunnitelmiin tuli muutos, kun veljillä meni vähän ajatukset ristiin siitä matkasta, eivätkä ne sitten sen erään perään yhteisiä matkoja tehneet.

Me olemme luonnoltamme erilaisia ja ihmisenä hyvinkin erilaisia, ja joku sitten sopii jonkun toisen kanssa paremmin yhteen kuin joku toinen, ja se on aivan ymmärrettävää, niin kuin luonnollisessa perheessäkin. Minäkin tiedän, meillä on sotamiehen poikaa ja neljä tyttöä, hyvin erilaisia kaikki, ja jotkut tulevat paremmin keskenään kuin toiset, mutta siitä huolimatta ne kuuluvat samaan perheeseen.

Jumalan lasten välinen side on hengen side, ja siitä ei pidä alkaa tekemään aivan kuin jotakin inhimillistä sidettä. Jumala on liittänyt meidät yhteen, muurannut tähän rakennukseen yhden toiselle seinälle ja toisen toiselle seinälle, ja vähän erinäköisiä ja erimuotoisia ja eri kokoisia eri paikoilla, ja kokonaisuutena se on Jumalan asuinsija.

Veljeni ja sisareni, täällä on sellaisia, jotka ovat tunneihmisiä, ja jotkut ovat sitten hyvinkin kylmiä, syrjään vetäytyviä, ja tuntuu, että mieluummin ovat yksin kuin seurassa, tai on niitä, jotka tuntuvat, että minä en oikein tule kenenkään kanssa toimeen. Minun rakas veljeni ja sisareni, sinullakin on oikeus juuri sellaisena kuin olet, uskoa turmeltumattomana ja syntisenä, niin sinullekin kuuluu Jumalan armo.

Ei tämä meidän uskomistamme ole rakennettu tunteiden ja tuntemisten varaan. Jumala niitäkin antaa lahjaksi aina tarpeen tullen, ja niitä ei kannata aina lähteä hakemaan, että minä tuntisin itseni olevani uskovainen. Ei kannata esittää uskovaa, ollaan uskovaisia, ei esitetä, ollaan sellaisia kuin ollaan.

Sitäkin minä tälle paikalle tullessani ajattelin, niin tuossa oikein Jumalalta pyysin, anna minun olla oma itseni, kun tuonne nousun. Te kyllä ne neuvotte, jos minä väärin puhun tai opetan. Sellainen vapaus saisi kristillisyydessä olla, että jokainen voisi olla oma itsensä ja armon oppilaana, lapsen paikalla kilvoitella ilman ihmispelkoa, mutta Jumalaa peläten. Pois ihmispelko heitä ja pelkää Jumalaa.

Sitten siinä rakennuksessa on kulmakivi. Siitä on monenlaisia arveluja, että mitä sillä nyt sitten loppujen lopuksi tarkoitetaan. Onko se sellaisen kaaren yhdistävä vai sitten perustuksessa oleva. Sillä minusta ei ole merkitystä, koska oleellista on, että kulmakiven tehtävä on sitoa se rakennelma yhteen. Että jos tällaisesta rakennelmasta se kulmakivi otetaan pois, niin se sortuu, se ei olekaan enää eheä kokonaisuus.

Ja nyt sitten kun tällainen kivi siihen rakennukseen haetaan, niin senhän täytyy olla juuri sopivan muotoinen, että se sovittaa ne hyvin erilaiset ja sitoo ne yhteen. Ja siitä johtuu se, että näin olen lukenut, että se kulmakivi ei välttämättä ole sen rakennelman kaunein kivi. Se voi olla jopa ruma. Ja kun Kristus on kulmakivi, niin siitä sanotaan, että sen ovat rakentajat hyljänneet ja se on tullut loukkauskiveksi. Se on pantu syrjään.

Ei tästä olekaan rakennusaineiksi. Ja niin muistatte, miten Jesaja ennustaa Kristuksesta ja hänen ulkomuodostaan: hän oli kaikkien hyljeksimä ja vihaama.

No niin, näin minä yritin näitä vertauskuvia selittää ja haluan myöskin uskoa, että minä tällaisessa perheessä saan olla jäsenenä, saisin edelleenkin nauttia isän ja äidin hoitoa ja sen armollisen isän ja armollisen äidin hoitoa ja selviäisin täältä joskus kunniaa armon voimin evankeliumin neuvojen opastamana Jumalan sanan tienviittoja noudattaen, ei niin, että aivan kuin itse ymmärtäisi ja osaisi, vaan että niin kuin siellä sanotaan Johanneksen ensimmäisessä epistolassa, että ne, jotka vaeltavat valossa, niin heillä on yhteys toisiinsa. Siis ensin on valo ja sitten vasta yhteys, eikä niin, että siinä osallisuudessa on se valo, vaan se on ensin valossa vaeltavat löytävät toisensa pimeän maailman läpi kunnian taivaaseen.

Veljet ja sisaret, uskotaan yksinkertaisesti, että täällä maan päällä on elävä Jumalan seurakunta, veljeni ja sisareni, syntien ja epäilysten ja kiusausten piirittämä. Viehti sinulle lapselle tässä perheessä on se, että sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi annettuudessa Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sitten minä haluaisin sanoa sinulle vielä, jos täällä on joku, joka tunnet aivan kuin, että en kuulu tuohon perheeseen, niin se on siitä erikoinen perhe, että siihen otetaan rintaperin lisäksi edelleenkin uusia perhejäseniä Jumalan valtakunnasta. Esitetään kutsua, ovet ovat auki, on armon aika. Jos kaipaat isän ja äidin hoitoa ja äidin syliä, niin se on sinulle tarjolla elämässä Jumalan seurakunnassa. Saat uskoa epäuskon ja kaikki syntisi anteeksi.

Sinulle sanoisin, joka tunnistat aivan kuin tulleesi murrosikäiseksi, kapinoit ja mietit, että mitä valitsisit, sinäkin saat uskoa. Sinullekin äiti kaikesta huolimatta tarjoaa armoa ja anteeksiantamuksen evankeliumi ja armo vetää sinua puoleensa ja haluaisi tehdä sinusta jälleen pienen nuoren lapsen paikalla uskojan.

Veljet ja sisaret, Jumala auttakoon meitä yksinkertaiseen uskoon. Se on onnellisen Jumalan lapsen osa. Saanko minä vielä uskoa jälleen, jälleen lupaan ja haluan uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos, kiitos.