Seurapuhe kesäseuroissa 05.08.2007

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jatkaisimme näitä seuroja. Pyydän lukea täältä tutkimisen aiheeksi sitä Jumalan sanaa, joka on kirjoitettu Paavalin Epistolassa Efesolaisille sen neljännessä luvussa, ja luen täältä ensimmäisen selitysosan. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Niin minä, vangittu Herrassa, neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii. Kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä ja kärsikää toinen toistanne rakkaudessa.

Ahkeroikaa myös pitämään hengen yhteyttä rauhan siteen kautta. Yksi ruumis ja yksi henki. Niin kuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhden kaltaiseen toivoon kutsutut. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Yksi Jumala ja kaikkein isä, joka kaikkein päällä on ja kaikkein kautta ja teissä kaikissa.

Mutta jokaiselle meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Sen tähden hän sanoo: Hän on astunut ylös korkeuteen ja on vankeuden vangiksi vienyt ja ihmisille lahjoja antanut. Mutta se, että hän astui ylös, ei ole mikään muu kuin että hän ennen tänne astui alas alimmaisiin maan paikkoihin. Joka on astunut alas, hän on se, joka kaikkein taivasten päälle astui ylös, että hän kaikki täyttäisi. Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat profeetoiksi, muutamat evankelistoiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.

Pyhien täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen. Siihen asti, kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi Kristuksen täydellisen varren mitan mukaan. Että me emme olisi niin kuin lapset, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta viesteltäisiin. Ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri saadakseen pettää. Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa hänessä, joka pää on Kristus.

Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy sen vaikutuksen ja määrän mukaan, joka kullakin jäsenellä on. Siitä kasvaa ruumis omaksi rakennuksensa rakkaudessa. Aamen.

Tässä tämän kirjeen esipuheessa mainitaan tästä luvusta, että tässä apostoli neuvoo jokaista kutsumisessaan soveliaasti vaeltamaan. Erinomaisesti hengellisessä yhteydessä kullekin annetun armon mitan mukaan.

Me olemme jo kuulleet näissä seuroissa puhuttavan tämän sunnuntain teemasta, jossa meitä muistutetaan näistä Jumalan antamista lahjoista ja siitä, miten Taivaan Isä odottaa meiltä lahjan saajina uskollisuutta näiden saamiemme lahjojen käyttäjinä. Nyt tässä, vaikka tämä Efesolaiskirjeen kohta ei ole ihan suoraan näitä tämän päivän tekstejä, niin tässä hyvin paljon on suunnattu sanoja aivan suoraan meille Jumalan lapsille, jokaiselle, ei ainoastaan meille puhujaveljille ja opettajille, jotka täällä aivan erikseen mainitaan, vaan aivan jokaiselle Jumalan lapselle. Ja erityisesti tässä muistutetaan tästä Jumalan valtakunnan työstä, miten meitä kehotetaan noudattamaan sitä kutsumista, kun meidät on kutsuttu tähän Jumalan valtakunnan yhteyteen Jumalan lapsiksi. Joitakin taivaallinen Isä on saanut varjella lapsuuden uskossa, ja se on aivan yhtä suuri ihme kuin sekin, että Jumala on sitten jonkun auttanut myöhemmällä iällä tähän armovaltakuntaan sen jälkeen, kun sielun vihollinen jo on saanut vieteltyä pois tästä lapsuuden kalliista uskosta. Tässä nämä apostolin sanat kohdistuvat nyt ennen kaikkea Jumalan lapsille ja tähän Jumalan valtakunnan talousteluun.

Eli siihen, miten me tätä Jumalan valtakunnan työtä olemme tekemässä koko siinä laajuudessaan, mitä se tapahtuu siellä kotona. Siellä arkisen elämän keskellä, jossa meillä on se oma peltopalanen hoidettavana. Ne lapset ja sisaret ja veljet, vanhemmat, joissa se Jumalan valtakunta on pienoiskoossa aina koolla.

Ja sitten tämä oma rakas kotisiioni, jossa meille jokaiselle annetaan erilaisia tehtäviä, että me niissä tehtävissä niillä lahjoilla pyrkisimme tätä Jumalan huonetta rakentamaan niin, että se koituisi Jumalalle kiitokseksi ja kunniaksi ja meidän kaikkien sielujen iankaikkiseksi autuudeksi, että me kerran perille pääsisimme.

Ja tässä Paavali aloittaa tätä kirjettä, että: Niin minä vangittu Herrassa neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii.

Eli tämä Paavalin valitsema sanamuoto, että te niin vaeltaisitte kuin sopii. Se kertoo sen, että kun Jumala kutsuu ihmisiä tänne valtakuntaansa, niin ihminen parannuksen arvon saatuaan tai lapsuudesta asti tässä Jumalan valtakunnassa taloustelleena pyrkii elämään myös Jumalan tahdonmukaista elämää ja pyrkii osoittamaan kuuliaisuutta tälle kutsulle.

Meidät on Jumalan lapsiksi kutsuttu ja nimetty. Meillä on tällainen ihmeellinen nimi. Jumalan lapsen arvonimi, joka on kaikkia muita nimiä korkeampia.

Että me ahkeroimme vaeltaa täällä maailmassa niitten Pyhän Hengen, opetusten ja neuvojen mukaan, joita se Pyhä Henki uskon kautta siellä meidän sydämessämme neuvoo silloinkin, kun me yksin olemme. Ja kun se Pyhä Henki täällä Jumalan valtakunnassa kirkastaa meille Sanaansa ja opettaa meitä, niin me ottaisimme ne opit myös onkeen.

Että me vaeltaisimme niin kuin Jumalan lapsen sopii vaeltaa. Tässä Paavali mainitsee tällaisia elävän uskon hedelmiä aivan kuin tällaisia tuntomerkkejä, jotka näkyvät tässä Jumalan lapsen vaelluksessa. Hän luettelee, että kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä.

Ja kärsikää toinen toistanne rakkaudessa. Tässä on annettu tällaisia aivan kuin jaloja ominaisuuksia ja tavoitteita, joita meidän on kyllä vaikea itsestämme löytää, kun puhutaan nöyryydestä ja puhutaan siveydestä ja pitkämielisyydestä.

Kun me Jumalan lapset tarkastelemme omaa itseämme ja omaa vaellustamme ja katselemme sinne omaan sisimpäämme, niin se on täynnä ylpeyttä ja se on kärsimättömyyttä täynnä. Ja me emme todellakaan pääse mihinkään siitä, että tuo meidän vanha osamme seuraa meitä joka paikassa.

Näitä asioita, joihin Paavali tässä kehottaa, niin niitä harvoin tuntuu löytyvän.

Mutta onko se kuitenkin niin, että kun me Jumalan lapsina saamme olla tämän Saara-äidin hoidossa ja saamme Jumalan sanaa olla kuulemassa, niin kyllä se Pyhä Henki ainakin meille kirkastaa sen, että ne oikeat hedelmät, ne elävän uskon hedelmät, ne olisivat tämän suuntaisia.

Että meillä on halu rakastaa, pitkämielisyydellä, niitä sisaria ja veljiä, joiden kanssa me vaellamme. Eli Pyhä Henki neuvoo meitä, Pyhä Henki opettaa ja meillä on halu vaeltaa Pyhän Hengen opetusta mukaan.

Mutta se on täällä Jumalan valtakunnassa aina käsitetty näin, että meillä on aina ennen kaikkea lupaa armosta, uskoa. Kaikki se oma syntisyys ja se kykenemättömyys, jota me tunnemme, niin meillä on lupa uskoa itsemme juuri sellaisina vanhurskaiksi, taivaskelpoisiksi, kun me saamme uskoa kaikki synnit, kaikki kiusaukset ja epäilykset, joita meistä itsestämme sisimmästä sielunvihollisen vaikutuksesta nousee, niin me saamme uskoa ne kaikki anteeksi. Aivan kuin etulahjana.

Ja sitten, kun me löydämme itsemme siellä arkipäivässäkin äkkipikaisina ja me suutumme siellä ja se rakkaus rikkoutuu, niin se Pyhä Henki neuvoo panemaan pois niitä rikkeitä ja me saamme uskoa ne juuri sellaisina, kuin ne on tapahtuneet, anteeksi ja saamme sopia siellä lasten kanssa ja sisarusten kesken näitä erilaisia matkan virheitä ja vikoja anteeksi. Taas tuntuu hyvältä. Se evankeliumi tekee hyvää jälkeä aina siellä, missä Jumalan lapset saavat olla toinen toistaan tällä tavalla hoitamassa. Tässä Paavali puhuikin ahkeroimisesta. Ahkeroikaa myös pitämään hengenyhteyttä rauhansiteen kautta.

Tämä tällainen ahkeroiminen siinä veljellisessä rakkaudessa ja myös tässä puhutaan hengen siteestä. Mekin olemme tänne Helsingin rauhanyhdistykselle kokoontuneet. Voi sanoa, että ympäri Suomea meitä on täälläkin koolla. Hyvin erilaisista tilanteista olemme tänne tulleet. Niin kuin tuossa jo aikaisemmin seuroissa todettiin, miten lämmittävää on tervehtiä toinen toistaan Jumalan terveellä.

Ja hyvästellä Jumalan rauhalla, jättää toinen toisemme Jumalan rauhaan. Se johtuu siitä, että meillä on tällainen Pyhän Hengen yhteys. Kun taivaallinen Isä on antanut tänne valtakuntaansa jokaiselle sen asukkaalle Pyhän Hengen kotiopettajaksi ja neuvojaksi, mutta se myös sen Pyhän Hengen kautta antaa rakkauden kaikkiin muihin Jumalan valtakunnan asukkaisiin. Ja siitä johtuu se, että meillä on tällainen hengen yhteys. Ja meillä on halu ahkeroida tämän hengen yhteyden pitämisessä.

Ei syntyisi täällä Jumalan valtakunnassa sellaisia kuppikuntia, sellaisia pieniä joukkoja, joilla olisi oma henki, joka on toisenlainen kuin jossakin toisessa paikassa. Niin kuin täällä Paavali haluaa sitä aivan erikoisesti korostaa, että miten tässä Jumalan valtakunnassa on yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Yksi Jumala ja kaikkein Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta ja teissä kaikissa. Tämä Jumalan valtakunta.

Tämä on tällainen kokonaisuus, jossa Herra Jeesus Kristus on pää ja Jumalan seurakunta on ruumis, johon tuolla myöhemminkin sitten Paavali viittaa. Eli tässä Jumalan valtakunnassa ei voi olla monenlaista uskonkäsitystä. Ei voi olla monenlaista ymmärrystä siitä, mitä Jeesuksen asettamat sakramentit esimerkiksi tarkoittavat. On yksi Herra Jeesus Kristus, joka on valtakunnan pää. On yksi usko ja yksi kaste.

Joskus Jumalan sanaa tässä maailmassa halutaan selittää hyvin väljästi ja sieltä valitaan esimerkiksi sellaisia raamatunkohtia, jotka voisivat olla tukemassa sellaista hyvin väljää seurakuntaoppia. Sieltä saatetaan Jumalan Sanasta valita kohta, jossa puhutaan siitä, miten jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Mutta ei ymmärretä sitä, että tämä Jumalan Sana ei tue sellaista tuon Raamatun kohdan tulkintaa, että se usko voisi olla jokaisella erilainen. Kun Jumalan Sana selvästi osoittaa, että Jumalan valtakunnassa on yksi Herra, yksi usko, yksi kaste. Näin täällä Jumalan valtakunnassa halutaan aina pitäytyä Jumalan sanan mukaisessa opetuksessa.

Eli Jumalan sanan mukaan kaikki oppi tuomitaan. Täältä Jumalan sanasta löytyvät aina ne Jumalan Sanat ja Jumalan salaisuudet, jotka avautuvat Pyhän Hengen kautta saarnatussa Jumalan Sanassa. Ja Pyhä Henki ei opeta monella tavalla, kun joskus on Jumalan valtakunnassakin käynyt sillä tavalla, että eri seuran siemen on saanut tulla Jumalan valtakuntaan ja joku saarnamieskin on eksynyt. On alkanut kuulua erilaista saarnaa. Se ei ole ollutkaan enää Pyhän Hengen avaamaa Jumalan sanaa.

Silloin seurakunta alkaa myös sairastaa tuota tilannetta ja tuota puhujaa. Jumalan valtakunnassa onkin aina ollut näin, että jokainen Jumalan lapsi on Saara-äidin hoidossa.

Täällä Jumalan valtakunnassa on ainoastaan yksi herra, Herra Jeesus Kristus, joka on meidän kaikkien opettaja. Ja täällä Jumalan valtakunnassa me kaikki olemme samalla tavalla tämän Saara-äidin hoidossa. Ja jos me menemme vikaan, niin Jumalan valtakunta rakastaa meitä jokaista niin paljon, että meitä neuvotaan ja meitä kehotetaan parannukseen ja uskomaan niin kuin täällä Jumalan valtakunnassa uskotaan.

Ja niin kuin Pyhä Henki avaa seurakunnassaan näitä Jumalan salaisuuksia, sen jälkeen tässä tämä Paavali puhuu näistä lahjoista. Hän sanoi, että jokaiselle meille on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Tässä puhutaan tästä kaikkein suurimmasta lahjasta, josta jo tuolla edellä todettiin, että se kaikkein suurin lahja, mikä meillä on täällä Jumalan valtakunnassa omistettavana ja jota tarjottaisiin kaikille ihmisille, on tämä elävä usko, jonka Jumala haluaisi lahjoittaa jokaisen sellaisenkin sydämeen, joka on tämän lahjan menettänyt syntien ja ylitsekäymisten tähden.

Se lahja on jokaiselle annettu jo syntymälahjana, mutta niin moni ihminen ylenkatsoo sen lahjan ja katsoo paremmaksi tämän maailman kunnian ja tavaran. Mutta meille on tällainen suuri lahja annettu, että me saamme aivan armosta, ilman omia tekoja, yksin Jeesuksen Kristuksen ansion tähden uskoa kaiken sen vian ja virheen, mitä meissä jokaisessa asuu, koko syntisyyden, niin me saamme uskoa aivan armosta anteeksi.

Ja kun me tällä tavalla saamme tätä armoa olla omistamassa, niin se tarkoittaa todella sitä, että me olemme matkalla kohti taivasta ja kohti iankaikkista elämää, joka on sellainen rikkaus ja sellainen aarre, jota ei voi verrata tämän ajallisen maailman tarjoamiin aarteisiin.

Tässä Paavali muistuttaa siitä, mitä Herra Jeesus on meidän edestämme tehnyt, kun hän sanoo, että hän on astunut ylös korkeuteen, on vankeuden vangiksi vienyt ja ihmisille lahjoja antanut. Mutta se, että hän astui ylös, ei ole mikään muu kuin että hän ennen tänne astui alas alimmaisiin maan paikkoihin.

Joka on astunut alas, hän on se, joka kaikkein taivasten päälle astui ylös, että hän kaikki täyttäisi. Kun me täällä Jumalan valtakunnassa saarnaamme parannusta ja kutsumme ihmisiä Jumalan valtakuntaan, niin tämän saarnan keskeinen sisältö on se, että Jumala on luonut ihmisen yhteyteen, jokaisen ihmisen.

Ja samalla kun hän on tämän tehnyt ja kaiken luonut, niin hän on myös jo ennen aikojen alkua valmistanut omassa Pojassaan lunastuksen syntiin langenneelle ihmiskunnalle. Ja niin kuin Paavali sanoi, että hän on kaikki myös täyttänyt.

Kun Herra Jeesus täällä maan päällä opetti, hän ihmisen hahmossa käveli ne samat askeleet, mitkä jokainen meistä täällä maan päällä kävelee. Hän oli kaikessa kiusattu, niin kuin mekin.

Näin me uskon kautta, sen näiden raamatuntodistuksien kautta uskomme, että edes hänen aikalaisensa eivät nähneet hänessä muuta kuin puuseppä Joosefin pojan. Hän ei ollut ulkoiselta hahmoltaankaan todennäköisesti niin erikoisen kaunis ja viehättävä, että hän olisi eronnut siitä joukosta.

Mutta eräs asia, jonka myös monet sen ajan kirjan oppineet ja fariseukset joutuivat ihmetyksekseen toteamaan, oli se, että hän opettaa niin kuin se, jolla valta on. Ja Jeesus itse sanoi, että hän on saanut taivaalliselta Isältä vallan.

Ja kun hän oli tätä julistustyötään tekemässä, niin me saimme nähdä, miten Jumalan voimat monella tavalla olivat vaikuttamassa siellä Israelin kansan keskellä. Mutta siitä huolimatta, vaikka paras opettaja oli ihmisten keskellä, eivät kaikki tehneet parannusta. Hän saarnasi parannusta siellä Israelin kansan, ja ne olivat niitä Israelin kansan viimeisiä etsikon aikoja, jolloin Jumala vielä rakkaudessaan kutsui myös niitä juutalaisia parannukseen.

Mutta niin sitten kävi, että ihan Raamatun ennustusten mukaan, niin kuin Jesaja oli jo satoja vuosia aikaisemmin Jumalan kirkastamana nähnyt, hän kärsi ristinkuoleman meidän kaikkien syntien sovitukseksi. Ja siellä ristin päällä hän saattoi lausua ne sanat, että se on täytetty.

On täytetty se lupaus, jonka poika oli isälleen tehnyt jo ennen aikojen alkua, että kun sinä isä luot ihmiskunnan, niin minä lunastan. Ja Jumala lupasi pojalleen koko ihmiskunnan perinnöksi. Ja tämä on todella Jumalan suuri rakkaus. Jumalan rakkaus on niin suuri, että hän ei haluaisi yhdenkään ihmisen kadotusta, vaan hän antoi oman poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hän saisi iankaikkisen elämän. Eli hän täytti tämän lupauksen viimeistä piirtoa myöten.

Herra Jeesus kantoi meidänkin kaikki syntimme siellä Golgatan keskimmäisellä ristillä. Hän otti syyn itselleen ja antoi henkensä. Voitti kuoleman vallan ja nousi kolmantena päivänä pääsiäisamuna ylös sieltä kuoleman haudasta ja näyttäytyi omillensa.

On tärkeä asia, että meillä on täällä Jumalan Sanassa vahvat todistukset siitä, miten ylösnoussut elämän herra antoi omillensa tärkeän tehtävän viedä tätä ilosanomaa eteenpäin.

Kun se työ oli tehty ja lunastustyö oli täydellisesti suoritettu, niin Jeesus pani omansa viemään eteenpäin tätä Jumalan sanan sanomaa. Ja Paavali sanoo tästä, että hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat profeetoiksi, muutamat evankelistoiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi. Eli tätä Jumalan valtakunnan sanomaa viedään eteenpäin hyvin monenlaisilla lahjoilla.

Ja niin kuin täällä jo aikaisemmin päivällä näistä lahjoista todettiin, niin myös meillä sananpalvelijoilla on monesti sellaisia vaikeuksia, että me kipuilemme omien lahjojemme kanssa. Kun tänne Jumalan sanan, avatun sanan äärelle tulee, niin tuntee itsensä aivan tyhjäksi.

Tuntuu todella siltä, että kun olisi sellaiset lahjat kuin on monilla veljillä, olisi helppo saarnata. Mutta me saamme tässäkin Jumalan valtakunnan työssä, olipa se minkälaista tahansa, tyytyä aina niihin lahjoihin, joita taivaallinen Isä on meille antanut. Meillä on rakastava Isä, ja Isä antaa hyviä lahjoja.

Vaikka me monesti tunnemme itsemme Jumalan valtakunnan työssä, kun se oma syntisyys painaa ja me näemme niin sen oman mustan sydämen, niin me tunnemme sen, että näillä lahjoilla on niin vaikea tehdä sitä Jumalan valtakunnan työtä. Mutta me saamme tyytyä niin kuin se uskovainen pakinoitsijavelikin tyytyi, kun hän oli saanut vanhemmalta saarnamieheltä ja papilta papin puvun.

Hän toivoi, että olisi saanut sen veljen saarnalahjakin vielä siinä puhun mukana. Mutta hän totesi, että pitää tyytyä näihin omiin saarnalahjoihin ja saarnata vain näillä, mitkä ovat nyt.

Näin me Jumalan valtakunnan työssä saamme olla aina tyytyväisiä siihen, että Jumala meitä jokaista hoitaa. Hän hoitaa meitä tässä valtakunnassaan ja hän palvelee sanallaan ja sakramenteillaan ja vahvistaa meidän uskoamme. Ja pitää meidät nöyrän paikalla.

Se on oikeastaan hyväkin asia, että me emme täällä Jumalan valtakunnassa, Jumalan valtakunnan työssä, onnistu liian hyvin. Me saisimme aina Jumalalle antaa kunnian ja saisimme todeta sen, että kun me olemme tehneet kaiken, niin silloin me voisimme sanoa, että me olemme tehneet sen, mikä meidän pitikin tehdä, kun me olemme Jumalan sanan palvelijoita ja Jumalan valtakunnassa palvelutyössä.

Ja mikä tässä Jumalan valtakunnassa on sitten semmoinen tärkeä näköala? Paavali täällä sanoo, että Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin, rakennukseen. Eli tämä Jumalan valtakunnan työ ei olekaan meidän omaa työtämme eikä täällä mitata kenenkään työpanosta, vaan täällä katsotaan Jumalan valtakunnan kokonaisuutta.

Tätä Kristus-ruumista. Että me olemme rakentamassa kaikella sillä työllä, mitä me teemme täällä Jumalan valtakunnassa. Alkaen sieltä kodin lasten kasvatuksesta tänne Siionin rauhanyhdistykselle keittiövuoroihin ja siivoustyöhön tai pyhäkoulutyöhön tai seurojen järjestämisessä tarvittaviin erilaisiin palvelutehtäviin, että me näkisimme, että tämä rakentaa Jumalan seurakuntaa, tämä työ.

Tämän työn seurauksena tämä Jumalan valtakunta saisi rakentua sellaisena rakennuksena, kuin sitä myös on monesti verrattu, jossa me olemme aivan kuin eläviä kiviä, joita liitetään rakkauden muurilaastilla toinen toisiimme. Tämä on semmoinen hyvin vanha ja kaunis vertaus tästä Jumalan valtakunnasta.

Minkälainen rakennus tämä on? Kun se usko yhdistää meidät, Jumalan lapset ja tämän Jumalan valtakunnan rajatkin, niistä sanotaan, että ne kulkevat sydämestä sydämeen. Eli täältä löytyy monta tällaista hyvin kaunista raamatullista vertausta tästä Jumalan valtakunnasta ja siitä hengen yhteydestä, joka Jumalan lapsilla on keskenään.

Ja edelleen sitten Paavali jatkaa, että siihen asti, kun me kaikki tulemme uskon ja Jumalan pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen, ette me silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin. Ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri saadaksensa pettää.

Tässä Paavali tuo esiin tällaisenkin asian, että tämän Jumalan valtakunnan ympärillä käyvät monenlaiset tuulet ja meidän Jumalan lasten ympärillä. Me olemme koko ajan taistelussa. Me taistelemme omaa lihaa ja tämän maailman erilaisia houkutuksia ja sielunvihollisen viettelyksiä vastaan.

On tärkeää, että me tässä Jumalan valtakunnan yhteydessä saamme olla, tässä Jumalan valtakunnan rakkaudessa saamme olla kasvamassa. Se ei tarkoita sitä, että me täällä Jumalan valtakunnassa olisimme itse itsessämme kasvamassa, vaan että me saisimme olla tasavertaisesti tässä kasvamassa täällä Jumalan valtakunnassa niin, että se Jumala saisi tehdä tästä Jumalan lasten joukosta tällaisen toinen toisiinsa rakkaudella liitetyn joukon, joka on kaikkia niitä tämän maailman hyökkäyksiä torjumassa, yhdessä rintamassa.

Me olemme täällä Siionin muurilla aivan kuin vartijoina. Tämäkin on yksi kaunis vertaus Jumalan valtakunnasta. Tämä on tällainen aivan kuin linnoitus, jonka muurilla me olemme vartijoina.

Siinä on tärkeää silloin, että me saamme ennen kaikkea olla hoitamassa oman uskon elämän niin, että me saamme olla evankeliumin hoidosta elämässä tässä Jumalan valtakunnassa. Eli evankeliumi on voima, joka meitä pitää tässä taivastiellä ja sen evankeliumin kautta meille julistetaan ennen kaikkea kaikkien syntien anteeksiantamus.

Mutta sen evankeliumin me saamme lohdutukseksi myös silloin, kun me olemme langenneet monenlaisiin, me viikoihin joudumme ja ihan nimellisiinkin, niin silloinkin meitä ollaan korjaamassa.

Aivan kuin haavoja ollaan korjaamassa ja lääkitsemässä niin, että me saamme panna pois niitä uskomisen esteitä ja evankeliumilla uskoa ihan niitäkin nimellisesti anteeksi. Saamme käyttää niitä visuja astioita, rakkaita sisaria ja veljiä, joita meillä jokaisella on tässä Jumalan valtakunnassa annettu.

Ja näin me sitten voimme kasvaa tässä Jumalan valtakunnassa aivan kuin täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen, etteivät nuo tämän maailman opetuksen tuulet voisi vietellä meitä. On tärkeää, että me Jumalan valtakunnassa myös ihan näissä opillisissa kysymyksissä hyvin tärkeää.

Tärkeitä kysymyksiä saattaa tulla liittyen sakramentteihin ja vanhurskauttamiseen. Me pysymme tässä Jumalan Sanan vankalla pohjalla, josta Pyhä Henki täältä seurakunnasta aina meille antaa sen valkeuden. Että me emme lähde tämän ajan virtausten mukaan tätä Jumalan sanaa toisella tavalla opettamaan.

Tämän ajan kirkolla, meidänkin kansankirkossamme, on suuria ristiriitoja sen tähden, että halutaan lähteä Jumalan sanaa mukauttamaan tämän ajan henkeen, eikä pysytä sillä Jumalan sanan pohjalla.

Me Jumalan valtakunnassa haluamme aina olla muistuttamassa siitä, että Jumalan sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Ja me haemme Jumalan sanasta tukea, ja haluamme tällä tavalla välttää nämä tämän ajan opetuksen tuuletkin, etteivät ne saisi meitä olla viettelmässä.

Siksi me tulemme Jumalan lasten seuroihin kuuntelemaan, miten Pyhä Henki opettaa. Mitä se haluaa olla täältä Jumalan sanasta avaamassa tämän päivän maailmassa eläville Jumalan lapsille. Me toki elämme erilaisessa maailmassa kuin eli Paavali, mutta se opetus on aina sama ja ne neuvot löytyvät täältä samasta Jumalan sanasta, jota satoja vuosia ja jopa tuhansia vuosia Jumalan lapset ovat ahkeroineet olla lukemassa ja kuulemassa.

Mutta olkaamme toimeliaiset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa Hänessä, joka pää on Kristus, josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy sen vaikutuksen ja määrän mukaan, joka kullakin jäsenellä on. Ja siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksi sensa rakkaudessa.

Tässä korostetaan moneen kertaan tätä rakkauden merkitystä. Siitä teidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte.

Ja kun se on se yksi usko ja yksi toivo, jota Pyhän Hengen kautta täällä Jumalan sana pyrkii meille kirkastamaan, niin silloin se säilyy myös se rakkaus. Jos sielunvihollinen saa houkutella meitä syntiin ja pois tästä Jumalan sanan opetuksesta, niin silloin myös rakkaus rikkoutuu Jumalan lasten välillä.

Eli Jumalan valtakunnassa ei ole koskaan tehty parannusta sellaisesta synnistä kuin rakkaudettomuus. Mutta monenlaista synnistä on tarvinnut tehdä parannusta. Ja kun synnistä on tehty parannusta, niin myös se rakkaus on aina palautunut.

Sen tähden on tärkeätä, että me täällä Jumalan valtakunnassa pyrimme yksimielisyydessä näitä asioita, mitä meidän eteemme tulee, niin niistä keskustelemaan ja myös kysymään aina Pyhän Hengen ääntä. Ja haluamme olla yksityisinä Jumalan lapsina kuuliaisia tälle Saara-äidille, Jumalan valtakunnan opetukselle.

Täällä meidän on hyvä ja turvallista tätä matkaa tehdä. Näin meidän on ollut täälläkin hyvä täällä Helsingin rauhanyhdistyksellä olla kuulemassa ja uskomassa Jumalan sanaa ja saamassa vahvistusta omalle heikolle uskollemme.

Sinäkin, rakas matkaystävä, saat tänä päivänä jäädä uskomaan kaikki synnit ja kaikki kiusaukset ja epäilykset Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi.

Näin meidän on turvallista tämän seurakuntaäidin hoidossa tätä matkaa tehdä. Kysyn, että saanko minäkin jäädä vielä uskomaan kaikkia syntejä ja kiusauksia ja epäilyksiäkin anteeksi! Minä haluan näin olla uskomassa.

Näin me saamme tänäkin päivänä jäädä Jumalan ja hänen armonsa ansaan siunattuun haltuun matkaa tekemään. Jeesuksen nimeen, aamen.