Kesäseurat/Seurapuhe 04.08.1991

Kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Me pyydämme hiljentyä vielä pieneksi hetkeksi sen Jumalan sanan äärelle, joka on kirjoitettu Johanneksen ilmestyskirjan luvussa kaksikymmentä, sen jakeessa kuusi, ja nämä pyhät sanat kuuluvat: "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemisessa. Niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa." Aamen.

Raamatussa on Johanneksen evankeliumi, Johanneksen kirjeet ja Johanneksen ilmestyskirja. Tiettävästi kaikki nämä ovat saman Johanneksen kirjoittamia Pyhän Hengen vaikutuksen kautta.

Kuka oli Johannes? Hän oli yksi kahdestatoista Jeesuksen opetuslapsesta, Sebedeuksen poika, Jaakobin veli, ja hän yhdessä veljensä ja Pietarin kanssa kuuluivat Jeesuksen lähimpiin opetuslapsiin. Nämä ukkosen jylinän pojat, Jaakob ja Johannes, olivat Jeesuksen seuraajina saaneet olla monissa tapahtumissa mukana, tapahtumissa, jotka todistivat Kristuksen jumaluudesta. He olivat läsnä, kun Jairuksen tytär herätettiin. He saivat olla läsnä kirkastusvuorella. He saivat olla läsnä viimeisellä ehtoollisella.

Johannes lienee ainoa Jeesuksen opetuslapsista, joka ei kärsinyt marttyyrikuolemaa, vaan hän eli hyvin korkeaan ikään ja tiettävästi vietti viimeiset elinvuotensa Efeson seurakunnan vanhimpana tuossa kaupungissa, jonka rauniot ovat tänäkin päivänä tuolla turistien nähtävänä.

Tuolla Efesossa Johannes hoiti paimenvirkaansa, ja kerrotaan, että kun hän korkeaan ikään ehtineenä tuli siellä Jumalan lasten seuroihin, hänet kannettiin sinne ja hän sanoi noille uskovaisille: "Lapsukaiset, rakastakaa toisianne." Johannes myös oli opetuslapsi, joka huolehti Jeesuksen äidistä Mariasta hänen viimeiset elinvuotensa. Saattaa olla niinkin, että tuo Maria-äiti oli siellä Efesossa Johanneksen luona viimeiset elinvuotensa. Siellä Efeson lähellä on talo, jota kutsutaan Marian taloksi juuri tästä syystä.

Johanneksen äiti oli Salome, joka oli Marian sisar. Näin läheinen oli Johanneksen sukulaisuussuhde myös tuohon pyhään perheeseen.

Tämä Johanneksen sana, jonka näiden seurojen viimeisen puheen johdannoksi on nyt luettu, liittyy siihen tapahtumasarjaan, kun tämä sama Johannes oli Patmos-luodossa vankina Jumalan sanan ja Kristuksen todistamisen tähden. Siellä Johannes sai nämä ihmeelliset näyt, jotka hän on muistiin kirjoittanut Jumalan seurakuntaa varten ja myös kaikkia varten, joita Jumalan sana koskee.

Tämä teksti alkoi sanalla autuas ja pyhä. Nämä kaksi määritettä, rakkaat veljet ja sisaret, ovat sen kaltaiset, että me tänä iltana sanomme: jokainen ihminen haluaisi varmasti olla kerran autuas ja pyhä.

Näissä seuroissa täällä, niin kuin kaikkialla kesäisissä seuroissamme, rakkaassa isiemme maassa, on valtaosa teitä nuoria Jumalan lapsia. Ja me tiedämme, että teidän ajatuksenne varmasti hyvin usein liikkuvat opiskelussa, työn hankkimisessa, perheen perustamisessa ja muissa ajallisissa asioissa, jotka ovat toki aivan luonnollisia, oikeita, ja niiden kanssa teillä on todella paljon tekemistä, pyrkimistä ja niin edelleen.

Mutta minä kuitenkin ajattelen niin, että myös sinä, nuori Jumalan lapsi, kun sinä sunnuntai sunnuntain jälkeen myös ahkeroit tulla Jumalan sanan kuuloon, sinä teet sen siksi, että sinun sielusi kaipaus ja sinun sydämesi huokaus on siinä, että sinäkin saisit olla kerran autuas ja pyhä.

Siksi me äsken lauloimme tuon virren, joka puhuu meille taivaasta. Se ehkä tuntui näin kesäseurojen aikana ehkä sopimattomalta virsivalinnalta, mutta onko kuitenkin niin, Jumalan lapset, että emme me liikaa laula taivaasta? Emme me liikaa ajattele sitä, mikä on lopulta meidän uskomme päämäärä.

Ja myös sinä, nuori veljeni ja sisareni, vaikka sinä tässä ajassa saat toki tavoitella hyvää työtä, ammattia, toimeentuloa, kuitenkin sinun sydämesi kallein asia on se, että sinutkin täällä tunnettaisiin pyhien seurakunnan yhteydessä kilvoittelevana ja että sinustakin jäisi kerran todistus: hän siirtyi täältä ajasta pois autuaana.

Kun me edellä kuulimme veljemme päättelevän täällä saarnaansa, hän puhui omasta pääsemisestään. Ehkä sairauden ja jo verrattain korkean iänkin vuoksi tuo asia tulee päivä päivältä lähemmäksi. Mutta hän myös muistutti siitä, että ei nuoruuteen voi turvata eikä myöskään terveyteen täällä. Vanhemmat usein lapsensa saa nähdä paarein päällä.

Kuolema on väkevä majesteetti, joka vaikuttaa ja hallitsee tässä ajassa, ja siksi me olemme uskomassa, että meistä kuoleman jälkeen jäisi todistus. Hän oli autuas. Hän oli Jumalalle kelpaava. Hän on päässyt pyhien sapatin lepoon.

Johannes sanoo, että sen kaltainen ihminen on autuas ja pyhä, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemisessa.

Raamattu puhuu meille ylösnousemisesta useammassa merkityksessä. Ensinnäkin, Raamatun vääjäämätön ja varma todistus on siinä, että tämän elämän ja kuoleman jälkeen on olemassa kaikkien kuolleiden yhteinen ylösnousemus. Meidän aikamme oppineet tai itsessänsä viisaat saattavat myös tässä kysymyksessä taistella Jumalan sanaa vastaan, ja me tiedämme, että myös sen kaltaista opetusta on tässäkin rakkaassa isiemme maassa ollut ja edelleenkin varmaan on, että ei ole mitään ylösnousemusta, ei ole iankaikkista elämää.

Tästä ylösnousemuksesta todisti muun muassa Herran apostoli Paavali hyvin selkeästi, puhuttelevasti ja väkevästi, kun hän maaherra Felixin edessä puolustuspuhetta pitäessään sanoi näin: "Mutta minä pidän sen toivon Jumalan puoleen, että kuolleiden ylösnousemus pitää oleman" sekä vanhurskasten että vääräin.

Ja kun Raamattu puhuu tästä viimeisen päivän ylösnousemisesta, se sanoo myös hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka hänen eteensä kootaan kaikki, sekä suuret että pienet, ja kuinka myös meri antaa kuolleensa.

Minkähän tähden Jumala on antanut tällaisen ilmoituksen, että hänen eteensä kootaan myös pienet? Emme käy tästä sen enempi ilmoitusta etsimään, mutta kuitenkin tässä on ikään kuin viittaus siihen, että meidän aikamme julmuuden ja sydänten kovuuden ja luopumuksen tähden myös tässä maassa on paljon niitä pieniä, joille ihminen ei antanut elämänoikeutta. Mutta nämäkin pienet Jumalan luomana ovat kerran suuressa ylösnousemuksessa läsnä.

Tämä viimeisen päivän ylösnousemus koskee kaikkia uskovaisia, mutta myös Jumalan kieltäjiä, pilkkaajia ja epäuskoisia.

Mutta tämä tekstimme sanoi: autuas ja pyhä on se, jolla on osaa ensimmäisessä ylösnousemisessa. Mikä on tämä ensimmäinen ylösnousemus?

Raamatussa on eräs hyvin yksityiskohtainen kuvaus, jossa tätä ensimmäistä ylösnousemusta myös meille opetetaan. Kun siellä Betanian kodissa Martan ja Marian veli Lasarus kuoli ja Jeesus tuli tuohon kotiin ja hän näki sen surun ja murheen, jonka tuo Lasaruksen kuolema oli aiheuttanut, Jeesus rukoili Isäänsä ja hän herätti tuon Lasaruksen.

Ennen tätä ihmetekoa tuo Martta sanoi Jeesukselle: "Jos sinä olisit ollut täällä, ei minun veljeni olisi kuollut." Ja tuo Martta jatkaa, ja hän tunnustaa saman kuin Paavali: "Minä tiedän, että hän on nouseva ylös viimeisenä päivänä." Silloin Jeesus sanoo hyvin merkittävät sanat: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minun päälleni, ei hän ikinä kuole iankaikkisesti."

Eli tämä ensimmäinen ylösnousemus on sitä, että sinä, Jumalan lapsi, teet täällä matkaa evankeliumin uskojana, elävässä uskon yhteydessä Taivaalliseen Isään ja häneen, jonka Isä lähetti, Jeesukseen Kristukseen, joka itse sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä." Silloin sinä teet matkaa ensimmäisen ylösnousemuksen osallisuudessa. Teet matkaa täällä, niin kuin on monesti saarnattu, armon taivaassa, kunnian taivasta kohti.

Sen jälkeen tämä teksti sanoo näin: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa.

Kuolema on kolmenlainen. Kuolema voi olla hengellinen, se on ajallinen ja se on iankaikkinen.

Hengellinen kuolema on se, että ihminen on synnin ja epäuskon tähden luopunut elävästä Jumalasta ja on kuolleessa sieluntilassa. Paavalin kirjeissä on useita kohtia, jotka muistuttavat tästä, ja jo Vanhan testamentin ajaltakin löytyy eräs kohta, joka selkeästi osoittaa hengellisen kuoleman.

Kun korpivaelluksen kansa teki matkaa luvattua maata kohti ja tuo kansa väsyi uskossa vaeltamiseen, ja niin kuin Mooseksen kirja sanoo, kansa suuttui siihen huonoon ruokaan ja he kävivät kapinoimaan Moosesta ja Aaronia vastaan, silloinhan Jumala lähetti tuliset käärmeet. Ja Raamattu jatkaa: "Kun nuo käärmeet kansaa purivat, silloin paljon kansaa kuoli." Tässä ei ole kysymys ajallisesta kuolemasta, vaan hengellisestä kuolemasta.

Ja kun Mooses sitten rukoili kansan edessä ja teki sen vaskikäärmeen, joka oli esikuva Kristuksesta, Raamattu jatkaa: "Jotka katsoivat uskossa tuon vaskikäärmeen päälle, he virkosivat eloon, mutta jotka pitivät tuon merkin halpana, he jäivät tähän kuolleeseen sieluntilaan."

Jumalan sanaa ja sen lakia saarnataan tänäkin päivänä. Siksi, niin kuin apostoli sanoo: "Herääjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, että Kristus sinua saisi valistaa." Eli epäuskon tilassa, kuolleessa sielun tilassa eläviä tahdotaan vielä Jumalan lain saarnan kautta herätellä kyselemään: mitä minun rauhaani sopii, että minä iankaikkisen elämän perisin?

Ja tämänkaltaista kyselijää tahdotaan myös auttaa kuolleesta tilasta tähän ensimmäiseen ylösnousemukseen, eli omistamaan Kristuksen lahjavanhurskautta oman sielun autuudeksi, iankaikkiseksi elämäksi ja onneksi.

Tämänkaltainen on myös tämän ylösnousemuksen vaikutus, että Jumalan lapset, jotka tekevät uskossa matkaa, he saavat kerran tämän uskon palkkion, kunnian kruunun, iankaikkisen elämän taivaassa.

Mutta tämän kruunun alle, veljet ja sisaret, me pääsemme vain sen kautta, että meidän aikamme täällä kerran päättyy ajallisen kuoleman kautta. Ajallinen kuolema on meidän kaikkien osamme, mutta Jumalan lapselle se on voitto, niin kuin Paavali hyvin kauniisti ja hyvin selvästi sen Filippiläiskirjeessä sanoo: "Sillä Kristus on minulle elämä ja kuolema on minulle voitto." Mutta aina tässä järjestyksessä: ensin Kristus elämäksi, sen jälkeen myös kuolema on oleva voitto.

Miten lohdullinen onkaan, veljeni ja sisareni, se, että Jumala itse on myös luvannut meitä valmistaa kuolemalle. Viisauden kirjassa on tämä sana: "Mutta vanhurskasten sielut ovat Jumalan kädessä, eikä kuoleman vaiva lähesty heitä."

Kun Siionimme laaja puhujainkokous muutama vuosi sitten keskusteli kuolemasta, silloin eräs vanha kokenut puhujaveli käytti puheenvuoron, joka on jäänyt mieleen. Hän sanoi näin: "Ihminen ei omalta puoleltaan ole koskaan kuolemalle valmis. Myös Jumalan lapsi omassa lihassaan ja veressään tuntee kuoleman edessä kenties hätää tai ehkä pelkoakin omalta puoleltaan. Mutta Jumalan puolelta me saamme myös kuolemalle käydä valmiina, Kristuksen lahjavanhurskauden omistajina."

Oletko vieraillut, seuravieras, kuolevan matkaystävän vuoteen vieressä? Ne ovat puhuttelevia vierailuja. Siinä kuoleva opettaa elävää, ja me saamme nähdä myös todeksi sen, kuinka Jumala meitä siihenkin valmistaa.

Ja myös tämä näköala, että helposti saatetaan väärässä hengellisyydessä saarnata tai opettaa niin, että Jumala kuolemassa kaikki armahtaa. Mutta Raamatun opetus on, tämä on Paavalin kirjeen kirjoituksen mukainen: Kristus ensin elämäksi, sen jälkeen myös kuolema on voitto.

Ja kun uskovainen täältä ajasta siirtyy pois, me saamme sanoa kiitollisella sydämellä, joskin eron ikävää tuntien: onnellinen on voittajan osa.

Tätä varten sinä, Jumalan lapsi, olet tänäänkin tässä viikonvaihteessa ollut täällä Jumalan sanan kuulossa. Ihanana suvisena kesänä olet saanut täällä tavata uskon ystäviä, iloita näistä seuroista, iloita matkaystävien tapaamisesta, iloita Suomen ihanasta kesästä. Mutta tärkein asia on se, että sinun kuolematon sielusi on täällä saanut vahvistua elävässä uskossa ja myös virvoittua evankeliumin sanan kuulossa.

Tämä tekstimme päättyi: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa.

Kuolema oli siis hengellinen, ajallinen. Ja sitten on tämä toinen kuolema, eli iankaikkinen kuolema, josta tämä Ilmestyskirja sanoo näin: "Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema." Eli toinen kuolema on se iankaikkisen kadotuksen vaiva, joka on valmistettu Jumalan vastustajalle ja kaikille niille, jotka ovat Jumalan kutsun hyljänneet.

Rakkaat seuravieraat! Sanan palvelijanakin saattaa tuntea arkuutta saarnata kadotuksen vaivasta. Meidän aikamme tällainen henkinen ilmapiiri saattaa vaikuttaa siihen, että tällaisesta asiasta ei saisi julkisesti puhua.

Kun suoritan ajallista kutsumustyötäni lastenopettajana, merkillepantava oli eräs kouluviranomaisten kirje, joka koskee uskonnonopetusta. Ja tuossa ohjekirjeessä oli toivomuksen luonteinen huomautus siitä, että koulun uskonnonopetuksessa ei olisi tarpeellista puhua kadotuksesta, vaan ainoastaan taivaasta.

Toisaalta toki on niin, että taivaasta on mieluisampi puhua. Siitä oli äsken ihana veisata: taivaassa, ratki taivaassa, on autuus määrätön. Tuo virsi kertoo siitä kirkkaudesta, joka siintää tänne alas kuin kuvastimeen valoa.

Mutta toisaalta meidän aikamme, joka on paatumuksen ja luopumuksen aika, sen asuvaisille tulisi myös saarnata siitä, että Jumala tuottaa kerran suurena Herran päivänä tuomiolle kaikki. Ja tuo päivä on epäuskoisille hirmuinen, jolloin Jumalan viha ilmestyy ja jolloin pilkkaajat joutuvat toisen kuoleman, iankaikkisen vaivan osallisuuteen.

Kuitenkin Jumala vieläkin kutsuu tähän ensimmäiseen ylösnousemukseen. Jos näissä Helsingin kesäseuroissa olisi yksikin ihminen, joka tunnet, että minun tieni on vaivaan vielä, ja jos sinun sydämessäsi on rukous: Jumala, johdata minut iankaikkiselle tielle, niin vielä Jumalan seurakunta saarnaa sinulle Herran kuolemaa sinun syntiesi sovitukseksi ja hänen voitollista ylösnousemustaan sinun sielusi autuudeksi.

"Herääjä sinä, joka makaat, ja nouse kuolleista, että Kristus sinua valistaisi." Sinulle nyt ja tässä saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta, ja se parannus on vain sitä, että sinä tunnet: sinä olet Jumalan vihan ansainnut syntiesi ja ylitsekäymistesi tähden ja olet hänen kirkkauttansa vailla.

Ja kun sinä tämän hädän, rakas ystävä, voit suullasi sopertaa, niin sinua lähestyvät siunaavat kädet, jotka auttavat sinut kuolemasta elämään ja pimeydestä valkeuteen. Ne saarnaavat sinulle kaikkien syntien anteeksiantamuksen Kristuksen ansion tähden.

Ja tämän evankeliumin sinä saat uskoa nytkin omien korviesi kuullen, kun Jumalan seurakunnan yhtenä köyhänä palvelijana saarnaan sinulle synnit ja epäuskon anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Tämä usko synnyttää sinun sydämeesi rakkauden, elävän taivastoivon ja antaa sinun elämääsi tarkoituksen, ilon ja rauhan.

En malta olla tässä lopuksi onnittelematta sinua, nuori Jumalan lapsi täällä. Monet seuraselostukset tämänkin kesän ajalta ovat sisältäneet sen ihastuksen siitä, miten Siionin vuorella kevätkukkaset kukkivat ja miten seurasalit täyttyvät nuorista, niin kuin eilen illalla täällä Helsingin tuomiokirkossa. Tämän uskon kautta Jumala on myös antanut tarkoituksen teidän elämäänne.

Ja tänä sunnuntaina, joka on etsikkoajan sunnuntai, muistuttakoon teitä vielä lopuksi tämä Saarnaajan kaunis sana: muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minulle kelpaa." Tämä Saarnaajan kirjan kahdestoista luku puhuu erityisesti nuorista, etsikon ajasta, mutta se myös puhuu tästä samasta aiheesta, jossa olemme tämän tekstin äärellä viipyneet, kun se sanoo näin: "Multa palajaa maahan, mutta henki palajaa Jumalan tykö, joka sen antanutkin on."

Rakkaat nuoret, kilvoitelkaa ensimmäisen ylösnousemuksen osallisuudessa, elävässä uskossa, Jumalan seurakunnan hoidossa ja rakkaudessa. Teistä on psalmin kirjoittaja piirtänyt kauniin kuvan sanoessaan: "Altis on sinun nuori väkesi sinun sotaan lähtösi päivänä. Pyhässä asussa sinun nuori väkesi nousee sinun eteesi niin kuin kaste aamuruskon helmasta."

Nytkin, veljeni ja sisareni, jää omistamaan ensimmäisen ylösnousemuksen armoa, kun sinulle saarnaan: synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä synnit ja matkan viat ovat anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä, veljet ja sisaret. Jeesuksen nimessä ja veressä synnit ovat anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä synnit ja matkan viat ovat anteeksi.

Usko myös sinä, nuori veljeni ja sisareni, joka kenties tunnet tämän uskomisen taipaleen kiusausten täyttämänä ja monien maailman houkutustenkin ahdistamana. On sanottu teistä Siionin nuorista näin, että te kuljette tämän taistelevan seurakunnan aivan kärkijoukkona, jossa te joudutte kohtaamaan tämän maailman kenties paljon vaikeampana kuin me vanhemmat osaamme sitä aina ajatellakaan.

Mutta aina silloin, kun tunnet, että synti tarttuu ja matkanteko käy hitaaksi, pakene silloin tämän ensimmäisen ylösnousemuksen turviin, hänen turviin, joka on sinua rakastanut ja sinun syntisi Golgatan ristillä sovittanut.

Ja tämä tarkoittaa sitä, että sinä kuljet täällä, tässä armon taivaassa, saattomiestesi ympäröimänä. Kun täällä taivalla puhelin siitä, kuinka me vanhemmat teitä nuoria tänne pääkaupunkiseudulle lähettäessämme teitä monin siunaavin ajatuksin muistamme. Ja sitä pyydämme, että Jumala saisi teidän askeleenne täällä varjella ja siunata. Me ennen kaikkea rukoilemme sitä ja pyydämme, että Jumala saisi teidät elävässä uskossa varjella.

Mutta myös teille, rakkaat nuoret, jotka täällä olette: pitäkää keskenänne tämä yhteinen ja palava rakkaus ja hoivatkaa toinen toistanne niin kuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut. Älkää kävelkö ohi yksinäisen, älkää työntäkö syrjään ketään, vaan vaalikaa tätä yhteistä rakkautta. Se on Jumalan lasten tuntomerkki.

Me tiedämme, että teitä on täällä erilaisissa tehtävissä, opiskelemassa ja työtehtävissä, ja meitä ihmisiä on luontovarustuksemme puolesta niin monenlaisia, mutta kuitenkin se kultainen side ja se hopealanka, joka Jumalan lapset yhteen sitoo, se on tämä vaalimisen arvoinen Jumalan lasten yhteys.

Tällainen on Jumalan seurakunnan elämä täällä, että me toinen toisestamme täällä vaarin pidämme ja myöskin toinen toistamme tuemme tällä kaidalla elämän tiellä. Sitä päivää kohti, jolloin saamme ylösnousemuksen kautta käydä omistamaan sitä taivasta, josta me äsken veisasimme.

Onnellista matkaa, veljet ja sisaret! Ylennä, köyhä matkamies, sydämesi ja omista evankeliumin armolupaus aivan omalle osoitteellesi. Saat jäädä uskomaan synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja hänen kalliissa, maahan vuotaneessa sovintoveressä.

Teemme matkaa ensimmäisessä ylösnousemuksessa Jumalan kirkkautta ja kunniaa kohti. Jeesuksen nimeen, aamen.

Minäkin tahdon kysyä, saanko jäädä uskomaan synnit ja kiusaukset ja matkan viat anteeksi? Tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne, ja rukoilemme yhdessä.

Herra, siunaa sinä meitä ja varjele meitä. Valista meille pyhät kasvosi ja ole meille armollinen. Herra, käännä laupiaat kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun iäti kestävä rauhasi.

Nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Aamen.