Seurapuhe kesäseuroissa 04.08.2007

Kolme yhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Yhdymme seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen.

Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen Isämme, me haluamme tänä lauantai-iltapäivänä kiittää sinua siitä, että olet suonut meille mahdollisuuden kokoontua sanasi puuloon. Ja sitä näin yhdelle koolle kokoontuneena nyt aivan erityisesti haluamme pyytää, että sinä näissä seuroissa saisit olla henkesi kautta läsnä ja tahtosi mukaisesti kirkastamassa pyhästä sanastasi meille juuri sen, jonka sinä tarpeelliseksi tiedät.

Niin, että sinun lapsesi saisivat kokea sen, mikä on sinun suuri rakkautesi ja hyvyytesi meitä kohtaan. Saisivat kokea evankeliumin armon sanoman suloisuutta, lohdutusta ja rohkaisua. Saisivat aivan kuin ylentää katsetta kilvoituksen päämäärään, kunnian taivaaseen.

Niin, että arkisen matkan keskellä kulkevat Jumalan lapset saisivat voimia, rohkaistusta ja virvoitusta taistelussa tämän maailman houkutuksia ja sielunvihollisen hyökkäyksiä vastaan. Sitä me pyydämme, että me kerran sinun valtakuntasi lapsina, sinun lapsinasi, saisimme kerran päästä perille. Se on uskon kilvoituksen päämäärä: perille kotiin, iankaikkiseen kotiin, taivaan kotiin.

Siunaa nämä seurat sinun pyhän nimesi kiitokseksi ja kunniaksi ja meidän uskomme vahvistukseksi ja sielumme parhaaksi. Aamen.

Ajattelin lukea tämän viikon erään evankeliumitekstin Matt. 7. luvusta, tutun lyhyen katkelman Jumalan sanaa, joka kuuluu Jeesuksen nimeen seuraavasti:

"Menkää ahtaasta portista sisälle, sillä se portti on kaita ja avaratie, joka vie kadotukseen, ja niitä on monta, jotka siitä sisälle menevät. Ja se portti on ahdas ja tiekaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät." Aamen.

Tämä vielä kuluvan viikon ja nyt pian päättyvän viikon teema puhuu totuudesta ja harhasta. Näin se on otsikoitu kirkkokäsikirjassa. Kysymys totuudesta ja harhasta on iso kysymys. Ja kysymys ennen kaikkea siitä, että mistä kulkee tie taivaaseen. Se vasta on iso kysymys. Ja siitähän tässä juuri Jeesus puhuu: mistä kulkee tie taivaaseen? Tai millainen on taivaan tie?

Ja tämä on varmasti sellainen asia ja sellainen kysymys, joka on meidänkin ajassamme varmasti, uskaltaisin sanoa, satojen miljoonien ihmisten mielessä. Siitä kertoo omaa kieltään muun muassa se, miten paljon tässä maailmassa on uskontoja, miten paljon tässä maailmassa on erilaisia kirkkokuntia, hengellistä harjoitusta. Se kertoo jotakin siitä, että ihmisellä on kaipaus Jumalan yhteyteen. Se kertoo jotakin siitä, että ihmisellä on halu päästä iankaikkiseen elämään.

Jumala on painanut ihmisen sisimpään tällaisen kaipauksen hänen yhteyteensä. Jumalan vastustaja, sielun vihollinen, tekee voimakasta työtä estääkseen Jumalan tahdon toteutumisen ihmisen kohdalla. Jumalan hyvä tahto on se, että jokainen hänen luomansa ihminen pääsisi iankaikkiseen elämään.

Jumala on valmistanut pelastuksen, sovittanut Pojassansa kaikkien maailman ihmisten synnin. Ja hänen pyhä tahtonsa olisi se, että ihminen saisi tämän hänen valmistamansa vanhurskauden omistaa sydämmeensä aivan Jumalan lahjana. Ja sen kautta päästä osalliseksi iankaikkisen elämän elävästä toivosta ja kerran perille taivaan kotiin.

Mutta kuten mainitsimme, niin vihollinen ei salli, eikä sallisi näin tapahtua. Vaan se on rakentanut ihmisten mieliin ja ajatuksiin sellaisia polkuja, jotka kyllä monta kertaa ulkonaisesti ovat hurskaita ja inhimillisesti hyviä, mutta eivät kuitenkaan Jumalan sanan pohjalta, Jumalan sanan totuuden pohjalta, pohjalla seisovia ja sen vanhurskauden mukaisia, joka Jumalalle kelpaa.

Ihmisen turmeltunut mieli, vanha osa, liha ja veri on sellainen aivan lähtökohtaisesti, että se aivan kuin haluaisi rakentaa oman tien taivaaseen. Sellaisen sopivan, joka ihmiselle kelpaa.

Ehkä meidän aikamme vaan erityisellä tavalla on juuri tällainen aika, jossa yleisestikin keskustellaan siitä, että otetaan yksi palanen sieltä ja toinen täältä ja näin muodostetaan oma kuva Jumalasta ja oma uskonnollisuus, jolla tavoitellaan rauhaa Jumalan kanssa ja taivasperintöä.

Mutta tämä meidän hyvin lyhyt tekstimme, Jeesuksen omaa puhetta, se on voimakas kuva, tavattoman selkeä ja voimakas kuva siitä, että ei taivaaseen kulje monia teitä. Se tie, joka johtaa taivaaseen, on yksi ja se on kaita. Ja porttikin sille tielle on ahdas, näin Jeesus kertoo.

Ja mitä ne muut tiet ovat sitten? Ne ovat osa sitä toista, sitä Jeesuksen mainitsemaa laveaa tietä, johon sopii kaikki oman vanhurskauden muodot, johon sopii kaikki jumalattomuuden lajit. Sille tielle.

Näin voimakasta kuvaa käyttää Jeesus tässä taivaan tiestä. Ja niin loogisella tavalla koko pyhä Raamattu osoittaa samaa asiaa alusta loppuun asti, että on vain yksi usko, yksi vanhurskaus, joka Jumalan Isän edessä kelpaa, jonka hän lahjavanhurskautena ihmiselle on tarjoamassa, jota vanhurskautta, josta vanhurskaudesta Jumalan valtakunnasta saarnataan pyhän Hengen vaikuttamana.

Ja tämä Pyhä Henki on totuuden Henki, josta tämän päivän teemakin puhuu. Kiitos.

Tämä viikko, tämä teema, kaikilta muiltakin osin, en tiedä, onko veljet käyttämässä näitä viikon tekstejä enemmänkin, mutta enkä niihin sen enempää mene, mutta ihan sen vain totean tuossa lyhyesti, että muun muassa Johannes epistolakirjeessään puhuu voimakkaasti varoittaen harhaopeista, jotka sen aikaisen alkuseurakunnankin keskellä olivat aivan kuin tunkeutumassa ja tuhoisaa työtänsä tekemässä.

Jeesus eräässä toisessa evankeliumikirjojen vertauksessa puhuu vahvasta perustuksesta, kallioperustuksesta, ja se, joka talonsa rakentaa tälle perustukselle, on viisas. Tämä on myöskin näitä päivän teemaan sisältyviä tekstejä.

Tämä tie, taivaan tie, tässä Jeesuksen Vuorisaarnan liittyvässä lyhyessä katkelmassa on se tie, joka johtaa perille. Ja sille tielle kutsutaan ihmisiä sellaisia, jotka ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella.

Jeesuksen sanat, aivan ensimmäiset sanat, näin voimme sanoa, kun hän julkisen tehtävänsä aloitti, välittivät jo kutsua sisälle Jumalan valtakuntaa: "Jumalan valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."

Sama saarna oli Johannes Kastajalla: "tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Oli sana ja saarna epäuskoiselle ihmiselle, armosta osattomalle ihmiselle. Ja samoihin sanoihin Paavali Ateanon Areopaakilla lopetti puheensa kehoitukseen, parannuskehoitukseen.

Tällä tavalla Jumalan valtakunnan saarna sisältää kutsun parannukseen. Ja taitaa olla kristinoppimme tai joku muu tällainen keskeinen teologinen kirja, joka aivan nostaa esille sen, että parannussaarna on aivan yksi keskeisimpiä sisältöjä Jumalan valtakunnan saarnassa.

Se on yksi tehtävä, joka Jumalan lapsilla on: viedä Jumalan valtakunnan evankeliumia armosta osattomille.

Nyt kun hiljattain olemme saaneet olla suviseuroissa, joita tämänkin alueen Jumalan lapset, velit ja sisaret, ovat olleet yhdessä toteuttamassa vastuukantajina, niin varmaan teille jäi kalliina muistoihin muun muassa juuri tämä näköala, miten tärkeä on se, että elävä Jumalan sanan saarna saa kaikua meidänkin maassamme näilläkin alueilla, koska vielä on niitä, jotka Jumala näin saa olla kutsumassa sisälle armohuoneeseensa, valtakuntaansa.

Eli vaikka se portti on ahdas, niin se on kuitenkin auki meidänkin aikanamme tänäkin päivänä.

Jos tämän näiden seurojen saarnoja on kuuntelemassa joku sellainen kuulija, joka tunnet ja tiedät, että sinulta puuttuu tämä lahja, niin sama kehoitus ja rakkauden kutsu lähestyy näiden seurojen välityksellä myöskin sinua, rakas ystävä: kehoitus parannukseen ja evankeliumin uskomiseen ja omistamiseen.

Jos Jumala suoni, pysähdymme lyhyesti sen näkökulman äärelle, miksi se portti on sitten niin ahdas? Mikä tekee siitä ahtaan?

Tuntuisi ihmismieleltä helpommalta, jos se olisi leveä ja lavea, että siitä olisi helppo käydä sisälle. Näin ei kuitenkaan ole. Jeesus sanoo, että se on ahdas se portti ja kaita on se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.

Se ihmismieli, niin kuin tuossa edellä jo totesimme, olisi mielellään laventamassa porttia sisälle Jumalan valtakuntaan, jotta siitä sopisi sellainen oman mielen mukainen tuleminen sisälle.

Mutta Jumala on tämän vanhurskautensa valmistanut sillä tavalla, että se on täydellinen vanhurskaus, ja siihen ei tarvita ihmisen omaa työtä. Jumalalle ei kelpaa ihmisen oma työ ansioksi, autuuden ansioksi.

Ja tämä näkökulma nimenomaan on se, joka tekee siitä portista ahtaan, eli Jumalan tarvitsee riisua ihminen omista varustuksista, omasta hyvyydestä, ja aivan kuin näyttää Jumalan sanan peilin ääressä sen, että miten ihminen omalta puoleltaan ei voi Jumalan eteen tuoda mitään muuta kuin suuren syntisyytensä ja aivan täydellisen mahdottomuutensa; omalta puolelta ei ole mitään annettavaa.

Kun Jumala kutsuu ihmistä parannukseen, niin sekin on Jumalan työ, ja kun Jumala saa näin olla kutsumassa, niin se muokkaa aivan kuin ihmisen sydämen maaperää vastaan ottamaan evankeliumin saaran, uskolla vastaan ottamaan evankeliumin saaran.

Se on alusta loppuun asti Jumalan työ. Jumalan täytyy riisua ihmistä hänen omasta tahdostaan ja omasta hurskaudestaan ja hyvyydestään ja ansioistaan. Ja aivan kuin asettaa omalta puolelta ihminen mahdottomuuden eteen.

Silloin ihmiselle aivan kuin kelpaa, jos näin voimme sanoa, vastaanottaa täydellinen armo, anteeksiantamuksen lahja, jonka Jumala on Jeesuksessa Kristuksessa valmistanut.

Jumala on siis se, joka auttaa ihmisen sisälle armovaltakuntaansa parannuksen kautta.

Raamatussa on useita konkreettisia esimerkkejä parannuksesta, parannuksen tekemisestä. Siellä on muistaakseni Daavidin esimerkki ainakin ja Saulin esimerkki ja Korneeliuksen esimerkki, Etiopian kuningattaren kamaripalvelijan esimerkki. Siellä on tuhlaajapojan vertausesimerkki.

Ja mikä näissä kaikissa parannuksen tekemisen esimerkkikertomuksissa on yhteistä, niin on se, että niistä löytyy se, että ihminen on omalta puoleltaan nähnyt itsensä mahdottomaksi, syntiseksi, katuvaiseksi.

Ja hänelle on saarnattu anteeksiantamuksen evankeliumi, ja siinä on ollut aina läsnä Jumalan elävä seurakunta, Jumalan valtakunta, kun tämä evankeliumi on saarnattu.

Jokainen esimerkki parannuksen kääntymyksestä pyhässä Raamatussa on täysin yhdenpitävä tässä suhteessa.

Tällä tavalla Jumala vieläkin kutsuu ihmisiä parannuksen kautta armovaltakuntaansa.

No sitten evankeliumi todellakin on se Jumalan voima, joka voi auttaa ihmisen sisällä hänen valtakuntaansa. Evankeliumi on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi.

Ja tämä evankeliumi, joka on saanut nostaa ihmisen epäuskosta elävään uskoon, sama evankeliumi kantaa Jumalan lasta taivastielle.

Juuri sama evankeliumi, joka on niin valtavan voimakas, että se voi auttaa ihmisen pimeydestä valkeuteen, epäuskosta Jumalan lapseuteen, kantaa myöskin Jumalan lasta taivastielle.

Ei ole pienestä asiasta kysymys, kun saa olla evankeliumin uskovana matkaa tekemässä.

Me emme aina tule ehkä ajatelleeksi emmekä millään voi käsittääkään tämän lahjan suuruutta, mutta sen me olemme, veljet ja sisaret, kokeneet, että kun taivastiellä matkaa tekevinä Jumalan lapsina, niin kuitenkin tunnemme syntisyyttä, joudumme vikoihin ja virheisiin, vanha turmeltunut osamme on sellainen, ja niin usein koemme epäonnistumisia.

Niin mikä on auttanut uskossa ja taivastiellä eteenpäin? Se on yhä uudestaan ja uudestaan ollut se evankeliumin saara, evankeliumin voima.

Meidän on tarvinnut sitä aivan henkilökohtaisesti omistaa, vaikka olemme Jumalan valtakunnan saarnasta sen saaneet, ja uskon kautta saamme joka hetki sen omistaa sydämellemme.

Niin kuin vihollinen piirittää ja kiusauksen laineet käyvät ylitsemme, epäilykset painavat katsetta maahan, niin evankeliumin voima on rohkaisu.

Sama evankeliumi puhdistaa myöskin matkalla tulleita pikoja ja virheitä.

Ja silloin me puhumme ripistä, siitä lahjasta, joka Jumalan lapsilla on myöskin käytössämme, ripin lahjasta.

Me saamme kertoa matkaystäville asioita, jotka tuntoamme painavat.

Ehkä joskus käytämme siitäkin sanaa parannus, mutta voisi ehkä ajatella, että kun parannuksesta puhutaan, niin puhutaan yleisemmin nimenomaan siitä kääntymyksestä, joka liittyy siihen, että ihminen saa tulla epäuskosta sisälle Jumalan valtakuntaan.

Tämä ripin lahja on Jumalan lapsille tarkoitettu armoetu.

Ei ole tietenkään väärin sanoa, että parannustahan me siinäkin olemme tekemässä. Näin me usein sanomme.

Sekin on asia, joka ei kuitenkaan tapahdu ihmistyönä ja ihmisen omana suorituksena tai omin voimin, vaan saamme siinäkin ajatella näin, että Jumala auttaa meitä.

Jumala on se, joka antaa voiman parannuksen askelille kilvoittelemiseenkin taivastielle.

Jos joskus, veljeni ja sisareni, tuntuu siltä, että vihollinen painaa niin voimakkaasti, että tuntuu, että ei jaksa, ei ole voimia, ei ole rohkeutta käydä korjaamaan asioita, jotka mieltä painavat, niin on lupa aivan rukouksessa pyytää Jumalalta siihen apua.

Olethan sinä tämänkin kokenut monta kertaa, miten Jumala on kuullut sinun rukouksesi.

Jumala on lähettänyt veljen tai sisaren, johtanut askeleesi sinne, niin että olet voinut tuntosi asioita puhua.

Näin Jumala auttaa päivän matkan kerrallaan ja aivan kuin askeleen kerrallaan meitä eteenpäin.

Tämä kysymys tämän tien kapeudesta on tässä myöskin esillä, että miksi tämä taivastie todellakin on sitten myöskin niin kapea. Portti on ahdas ja tie on kaita.

Niin varmaan siihen nuilla velillä olisi paljon viisaita vastauksia, hyviä vastauksia, mutta itse ajattelen näin, että yksi on ainakin se, että tietenkin me koemme, että se synti on niin tavattoman lähellä.

Maailmallisuus ja oma vanhurskauskin ovat niin lähellä monta kertaa taivastien kulkijaa.

Ei ole aivan kuin vara tehdä laajoja kierroksia puolelle ja toiselle maailman suuntaan tai väärän vanhurskauden tai oman vanhurskauden suuntaan, vaan on halua pysyä taivastiellä, sillä tiellä, millä Jumalan kansa matkaa tekee.

Toinen asia on varmaan juuri se, että joka on osittain jo sisällä tuossa ensimmäisessä näkökulmassa, juuri se, että taivastielläkin kuljetaan Jumalan armon osallisuudessa.

Ei taivastietä kuljeta omin voimin eikä omin ansioin, niin kuin ei Jumalan valtakuntaankaan päästä sisälle omiin voimiin tai omiin ansioihin.

Vain Jumalan armon voima on se, joka meitä kantaa tällä tiellä.

Jumalan Pyhä Henki on myöskin hyvin arka tässä suhteessa ja tarkka tässä suhteessa, kun se opettaa sanansa ja valtakuntansa saarnan kautta ja meidän omissa tunnoissammekin, mikä on oikein ja mikä on väärin.

Näin Pyhä Henki meitä neuvoo.

Siitähän apostoli Paavali muun muassa Tiituskirjeessä usein lainatussa kohdassa kirjoittaa, kuinka se neuvoo meitä tässä ajassa siveästi ja hurskaasti elämään ja jumalattoman menon hylkäävää.

Tällä tavalla tämä tie on kaita, mutta sillä tavalla, veljet ja sisaret, eihän se sillä tavalla ole kaita, etteikö Jumalan lapsi voisi kokea armoa ja vapautta ja rauhaa omalla tunnollaan ja sisimmässään taivastietä matkaa tehdä.

Jos joku on joskus painanut ja olon tehnyt murheelliseksi tai raskaaksi, niin se on ollut synti.

Synti on se, joka on tehnyt olon murheelliseksi, mutta kun on saanut evankeliumin uskoa sydämelleen ja on saanut aivan kuin omistaa ilon ja vapauden ja rauhan, ja taivastie on tuntunut keveämmältä, katse on yltänyt päämäärään asti näkemään sitä, että taivasta kohti saamme olla matkaa tekemässä.

Ja aivan kuin ymmärtämään sitä, mikä on minun elämäni suurin lahja, mikä on minun elämäni suurin aarre.

Siitähän hebrealaiskirjassa erityisesti juuri Mooseksen esimerkin kautta muun muassa kauniisti puhutaan, kun tämä Mooses, jonka me kaikki hyvin Raamatun lehdiltä tunnemme, niin hänen elämänsä oli erikoinen israelilaisen perheen poika, joka eli ja kasvoi Faaraon hovissa.

Sen yltäkylläisyyden ja luksuksen ja vallan ja kunnian keskellä hän halusi säilyttää uskon ja hyvän amaton.

Ja hänestä hebrealaiskirja kirjoittaa, että Mooses katsoi suuremmaksi rikkaudeksi Kristuksen pilkan kuin Egyptin tavarat.

Ja hän näki paljon paremmaksi kärsiä vaivaa Jumalan joukon kanssa kuin nauttia tämän maailman synnistä.

Miksi näin? Hän katseli uskon kautta kunnian taivasta, uskon päämäärää, palkan maksoon.

Tämä taivastie on kallis lahja, jota me saamme uskon kautta olla matkaa tekemässä.

Ja sillä tavalla on turvallista tällä tiellä kulkea, kun saa luottaa Jumalan voimaan, Jumalan armoon.

Ja saa luottaa myöskin siihen, että Jumala valtakuntansa kautta ja valtakuntansa keskellä aivan kuin saattelee, hoitaa, ruokkii ja kantaa meitä.

Tämä ei ole epätoivoinen tie, vaan tämä on toivon tie. Tämä on elämäntie.

Ja Jumalan lapsi, kun saa uskon kautta katsella tätä näköalaa, niin se voi yhtyä siihen ajatukseen, että uskomisen asia on todella suuri lahja.

Siihen sisältyy valtava siunauksen näköala. Siihen sisältyy iankaikkisen elämän näköala. Ja siihen sisältyy ajallisen elämän siunauksen näköala.

Onhan veli ja sisaret iso asia sekin, että me saamme jo täällä ajassa omistaa kaikkia niitä Jumalan suuria lahjoja, joita hän valtakuntaansa on jakanut ja joita hän uskon kautta lapsillensa armosta antaa.

Tällä tavalla Jeesus puhuu Vuorisaarnassa taivastiestä ja toisaalta sitten myöskin kuvaa kadotuksen tietä, joka on toisenlainen.

Se on vastakohta taivastielle. Se portti on leveä. Siitä sopii sisälle minkä mallinen kulkija tahansa omine ajatuksineen, omine vanhurskauttamisoppeineen tai omine maailmallisuuksineen.

Ja Jeesus kertoo, että sitä tietä kulkee moni ihminen.

On jotenkin hätkähdyttävää katsella tätä näköalaa, että niin moni ihminen kulkee kadotuksen tietä.

Ja Jeesuksen omien sanojen mukaan on varsin pieni joukko se, joka täällä ajassa matkaa tekee taivastiellä tai niitä, jotka ahtaan portista sisälle pääsevät.

Ilmestyskirjassa on näkymiä iankaikkisesta elämästä ja taivaan kunniasta.

Ja yksi näkymä siellä on sellainen, että Johannes sai katsella kuvaa, jossa hänelle näytettiin suuri joukko perille päässeitä, kaikista kansoista ja kielistä koostuva joukko perille päässeitä.

Ja toinen kuva, jossa häntä kysyttiin, ketä nämä ovat, jotka ovat pitkiin valkeisiin vaatteisiin puettuja, Karitsan istuimen edessä ovat ja kiitosvirttä Karitsalle laulavat.

Niin hänelle vastattiin, että nämä ovat ne, jotka ovat suuresta vaivasta tulleet ja ovat vaatteensa Karitsan veressä valkaisseet.

Siinä on se näköala, että uskon tie meidän omalta puoleltamme, me koemme sen myöskin usein, että se on vaivojen kautta kulkemista.

Vaikka uskon kautta ja evankeliumin kautta saa uskoa ja omistaa rauhaa, vapautta ja iloa pyhässä Hengessä, niin toisaalta vanhan osan painolasti kuormittaa ristipaino.

Ja siihen on tarvittu evankeliumivoimaa. Siihen on tarvittu sitä, että on pitänyt ja saanut matkavaatetta Karitsan veressä valkaistua, josta Ilmestyskirjan kohta puhuu.

Veljet ja sisaret, me saamme tällaisella taivastiellä olla matkaa tekemässä, tällaisessa armovaltakunnassa asua, jossa Jumala hoitaa lapsiansa.

Jumalan tahto on se, että me pääsisimme perille taivaaseen, ja me saamme sanoa näin, että silloin kun Jumalan tahto toteutuu, niin silloin toteutuu hyvin.

Onhan sinunkin sydämesi halu se, että niin kuin minunkin, että kerran pääsisimme kunnian taivaassa.

Jumalan valtakunnan kautta kulkee tie perille iankaikkiseen elämään.

Tällä tiellä hoidetaan Jumalan lasta evankeliumin hoidolla.

Ja tätä evankeliumia, veljeni ja sisareni, saat näin aivan seurojen aluksi oman sydämesi ylentää uskomaan.

Jos epäilyksen pilvet taikka kiusaukset ja murheet ovat piirittäneet sydäntäsi taikka tunnet syntisyyttä, niin on lupa uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Minäkin haluaisin omalle sydämelleni kysyä, että saanko uskoa synnit ja epäilykset anteeksi.

Haluan näin yhdessä teidän kanssanne uskoa Jeesuksen nimeen. Aamen.

Jeesuksen nimessä ja vedessä on synnit anteeksi.