Syysseurat/Seurapuhe 02.10.2016

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Jatkamme vielä näitä seuroja vähän aikaa ja luemme täältä yhteisen tutkimisen aiheeksi Paavalin kirjeestä roomalaisille neljännestä luvusta, jakeesta kuusitoista jakeeseen kaksikymmentäviisi, seuraavat Jumalan sana.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä, joilla on laki, vaan myös niitä, joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä.

Niin kuin on kirjoitettu, minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi. Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut. Ja niin hän uskoi tulevansa monien kansojen kantaisäksi näiden sanojen mukaisesti: Näin suuri on oleva sinun jälkeläistesi luku.

Hänen uskonsa ei horjunut, vaikka hän lähes satavuotiaana tiesi elinvoimansa sammuneen ja saarran kohdun kuihtuneen.

Abraham ei ollut epäuskoinen, eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskosta. Hän antoi Jumalalle kunnian, varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen, mitä on luvannut. Sen vuoksi Jumala katsoikin hänet vanhurskaaksi.

Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.

Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Aamen.

Tämä kuultu Jumalan sana oli siis Paavalin kirjeestä roomalaisille. Tässä Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu aivan erityisesti uskon vanhurskaudesta. Ja tässä erityisesti tässä Raamatun kohdassa meille tuodaan tällainen uskon esimerkki.

Kun me tuossa jo edellä kuulimme siitä, miten tässä muuttuvassa maailmassa muuttumatonta on vain Jumalan sana ja Jumalan valtakunta. Tässä meille tuodaan esille tällainen esimerkki siitä, miten jo satoja vuosia, tuhansia vuosia sitten on aivan samalla tavalla uskottu Jumalan lupaukseen.

Siihen lupaukseen, joka annettiin jo ensimmäiselle ihmisparille. Aadam ja Eeva syntiin langettuaan saivat kuulla evankeliumin. Jumala antoi heille lupauksen siitä, että kerran on tuleva se voima, joka on suurempi kuin sieluviollisen voima, joka myöskin ensimmäisen ihmisen sai lankeamaan syntiin.

Kerran on tuleva Jumalan poika, joka on rikki polkeva käärmeen pään. Ja tähän lupaukseen uskoi myöskin Abraham, josta kuulimme tässä Paavalin muistelvan.

Eli Paavali, joka oli kirjan oppinut, hänhän oli Saulus Starsolainen, Ramalielin jalkojen juurella saanut oppinsa ja lukenut hyvin Raamatun. Hän tiesi hyvin tarkoin nämä Vanhan testamentin kirjoitukset ja profeetat.

Hän tässä jo aikaisemmin muistelee tämän luvun alussa, että mitä sanovat kirjoitukset: Abraham uskoi Jumalan lupaukseen ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.

Eli Paavali haluaa muistuttaa siitä, että myös meidän itsemme, uskovaiset isämme, he eivät tulleet Jumalan edessä kelpaaviksi taivaskelpoisiksi omien töittensä tähden, vaan Abrahamkin uskoi Jumalan lupauksen. Ja se usko luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

Paavali haluaa tässä roomalaiskirjeessä teroittaa aivan erityisesti noille alkukristillisyyden Jumalan lapsille, että tähän vanhurskauteen ei kelpaa mitkään ihmisen omat työt.

Paavali, joka itse oli laissa laittamaton, hän oli pyrkinyt noudattamaan Mooseksen lakia ja isien perinnöissään ihan viimeistä piirtoa myöten. Hän joutui toteamaan, kun Jumala otti hänet kiinni siellä Damaskon tiellä, että hänet lyötiin täydellisellä sokeudella.

Ja vasta kun Ananias laski, uskovainen veli laski kätensä hänen päänsä päälle ja saarnasi evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen silmänsä avautuivat ja hän saattoi todeta, että hänen täytyy hylätä raiskana, roskana, kaikki se oma vanhurskaus, jota hän oli koko elämänsä harjoittanut siihen asti. Tätä Paavali moneen kertaan näissä kirjeissään muistuttaa, että vain armosta uskomalla synnit anteeksi, uskomalla täydellisesti omalle kohdalleen se Herran Jeesuksen Kristuksen uhrikuolema ja sovitus tapahtuneeksi. Vain sillä tavalla mekin voimme tulla vanhurskaiksi. Eli Paavali sanoo tässä, että lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa.

Me olemme saaneet armonkin armosta. Jumala on antanut meille ilman mitään meidän omia mahdollisuuksiamme, jo meidän syntymälahjana, kun hän antoi elämän, niin hän antoi myös elävän uskon. Mikä on meidän ihmisjärjelle mahdoton käsittää ja nähdä, että sillä pienellä lapsella, joka tänne maailmaan syntyy, on jo tämä Jumalan lahjoittama usko Herraan Jeesukseen Kristukseen siellä sydämellä. Taivaan Isän tahto on, että me jokainen saisimme tätä uskon salaisuutta olla säilyttämässä koko elämämme ajan siellä sydämessä loukkaamattomalla omalla tunnolla. Kun me tuomme niitä pieniä lapsia sitten kasteelle, niin siellähän meidän rukouksemme on ennen kaikkea se, että vanhemmat ja kummit saisivat olla sitä lasta kasvattamassa niin, että se elävä usko siellä sydämessä säilyisi ja säilyisi tämä elävä taivas toivo ja elävä usko.

Samalla myös saisi omistaa Herraa Jeesusta Kristusta siellä sydämellä. Tähän Paavalin kirjeen kohtaan sisältyy mielenkiintoisia viittauksia sinne Abrahamiin, ja voimme ihan muutamalla ajatuksella palata sinne Abrahamin elämään, kun täällä kerrotaan, että niin kuin on kirjoitettu: minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi. Tähän Jumalaan Abraham uskoi, hänen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan. Mehän muistamme, että Abrahamin elämässä oli monenlaisia tilanteita, joissa vaadittiin paljon uskoa. Abrahamkin joutui elämässään vaeltamaan kohti tuntematonta vähän niin kuin tämän päivän pakolaiset, kun he lähtevät sieltä kotimaastaan kohti tuntematonta, Abrahamkin lähti.

Mutta hän lähti uskovaisella sydämellä ja luottaen siihen Jumalan sanaan, kun Jumala oli luvannut hänelle, että hän on tekevä sinusta monen kansan esi-isän. Ja kun täällä viitataan myöhemmin vielä näihin Vanhan testamentin Mooseksen kirjasta löytyviin sanoihin, että näin suuri on oleva sinun jälkeläistesi luku, niin siinä tilanteessa Jumala johdatti Abrahamin tähtitaivaan alle. Teillä jokaisella on varmasti kokemus talvitena, kirkkaana yönä, olette seisoneet tähtitaivaan alla ja te tiedätte, että se on mahdoton tehtävä, kun meidän pitäisi laskea ne taivaan tähdet. Näin se Jumala kuitenkin Abrahamille sanoi, että jos taidat, niin laske, montako tähteä tuolla taivaalla on. Taidatko sen laskea?

Samalla luvattiin, että sinun jälkeläistesi määrä oleva niin kuin nuo taivaan tähdet. Tämän jälkeen Abrahamille tuli ikävuosia runsaasti. Ja myös hänen vaimonsa Saara oli jo lähes 100-vuotias ja heillä ei ollut yhtään ainutta lasta. Ja kyllähän me näin ihmisjärjellä ymmärrämme, että sehän on mahdoton tilanne. Abraham muisti Jumalan lupauksen kuitenkin.

Niin sitten kävi vielä sellainen tilanne, että Abrahamin ja Saaran luokse tuli vieraita, uskovaisia vieraita. Heillä oli tällainen ilmoitus. Jumala salli tällaisen ilmoituksen, että kun me vuoden kuluttua palaamme tänne, niin Saaralla ja Abrahamilla on poika. Ja sekin on teille ehkä tuttu sanonta täältä Raamatusta, että miksi Saara nauroi. Siinä tosiaan Saara inhimillisesti joutui epäilyksiin.

Nämä viestin kuulijat joutuivat sitten kysymään, että miksi nauroit. Kyllä varmasti meille on monesti vaikea uskoa, että Jumalalle todella on kaikki mahdollista. Jumala on tyhjästä luonut kaiken, niin kuin tuossa edellä jo kuulimme sitä, että sanalla Jumala on luonut kaiken. Se sama sana tuli meidän keskellemme ja asui meidän keskellämme Herran Jeesuksen Kristuksen hahmossa. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, niin kuin siitä evankelista kirjoittaa.

Tällä Jumalan sanalla on mahdollista tänäkin päivänä luoda olemattomasta olematonta. Niin kuin täällä sanotaan, että Aabrahamin usko oli niin lujaa, että hänkin Jumalan antamilla voimilla saattoi uskoa, että Jumala voi tehdä kuolleet eläviksi ja tehdä olemattomasta olematonta. Eli Paavalikin toteaa täällä, että hänen uskonsa ei horjunut, vaikka hän lähes satavuotiaana tiesi elinvoimansa sammuneen. Inhimillisesti hän kyllä tiesi ja ymmärsi, että hän ja Saara ovat liian vanhoja saamaan jälkeläistä. Mutta niin vain kävi, että heille syntyi poika Isak.

Mutta kun täällä viitataan siihen, että Abraham jopa uskoi, että Jumala voi tehdä kuolleista elämää, niin Jumala antoi Abrahamille sellaisen ihmeellisen uskon, joka meistä tuntuu todella käsittämättömältä. Kun se Isak-poika oli kasvanut jo varttunut tovin aikaa, niin Jumala antoi Aabrahamille ihmeellisen käskyn: Ota poikasi Isak, nouse Moorian vuorelle ja uhraa hänet. Eli Abrahamin tehtäväksi tuli uhrata tämä ainoa poika, jonka kautta piti toteutua, anteeksi, jonka kautta piti toteutua tämä Jumalan lupaus, että minä teen sinusta suurten kansojen esi-isän. Ajatelkaa, oli yksi poika. Nyt se ainoa poika pitää viedä uhrattavaksi Moorian vuorelle.

Kenellä meistä IS:stä riittäisi uskoa? Mutta Jumala voi antaa uskoakin niin paljon, että tässä Paavali täytyy todeta, että Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupauksista. Kyllä sillä saattoi Abrahamilla olla suuri tuska sydämessä, kun hän vei sitä omaa poikaansa sinne vuorelle, ja heillä oli kaikki uhrivälineet. Poika kysyi isältä, että meillä on tässä kaikki. Mutta missä on uhrieläin, uhrattavaksi?

Hän isä oli sanonut, että menemme uhraamaan tuonne vuorelle, Jumalalle uhrille. Piti olla parissa uhrattavaksi. Niin Abraham sanoo pojalleen, että Jumala on näyttävä uhrin. Hänellä oli niin suuri usko siinä, että kun Jumala on antanut tämän tehtävän, niin kyllä se Jumala hoitaa sen asian sitten loppuun asti. Ja me muistamme, että piti mennä niin pitkälle, että uhrialttari rakennettiin ja Abraham sitoi oman poikansa sinne uhrialttarille, nosti veitsen uhratakseen oman poikansa.

Vasta siinä vaiheessa Jumalan käsi tarttui sitten asioiden kulkuun ja Abraham pooliäänen älä satuta poikaan. Se uhri todellakin löytyi. Siellä oli oina startuneena sarvistaan pensaisiin. Isä ja poika uhrasivat kiitosuhrin Jumalalle siellä Moorianvuorella. Mutta niin suuri oli Aabrahamin usko, että hän uskoi, että Jumala voi, vaikka siitä kuolleista pojasta, pojasta, vielä herättää eloon, sen perillisen, josta on tuleva suurten kansakuntien esi-isä.

Tällä tavalla Paavali haluaa meille tässä olla muistuttamassa sitä, että usko, Jumalan lupauksiin ja vain usko, on ollut se, joka on vienyt perille meidän isämme ja meidän esi-isämme. He eivät ole niillä omilla saavutuksillaan. He eivät ole tienanneet sitä taivasosaa, vaan he ovat todellakin yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Herran Jeesuksen Kristuksen ansion tähden ansainneet autuuden ja iankaikkisen elämän. Tässä Paavali jatkaa, että näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä. Nämä eivät ole tällaisia historiallisia, vain historiaa ja tapahtunutta asiaa, vaan näihin sanoihin sisältyy tällainen voimakas viesti, evankeliumi, hyvä sanoma tämän päivän Jumalan lapsillekin.

Paavali sanoo, että myös meidän vuoksemme Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. Eli tämä tilanne ei ole muuttunut sieltä Abrahamin päivistä. Abraham uskoi Jumalan lupauksen. Ja tämä lupaus ja vain armosta uskominen veivät Abrahamin perille.

Kun sitten Jumala antoi lupauksen täyttyä, kun Jumalan poika syntyi jouluna sinne Betlehemiin ja siitä lupauksen lapsesta tuli sitten se ihmisen poika, joka saattoi käydä ne virheettömät askeleet sinun ja minun puolestani. Hän saattoi sillä tavalla viattomana tulla täydelliseksi uhriksi. Siellä Golgatan keskimmäisellä ristillä meidän kaikkien syntien sovitukseksi. Koska me emme yksikään meistä pystynyt Jumalan tahtoa täyttämään, niin täytyi tulla yksi tällainen täydellinen virheetön uhri, joka uhrattiin meidän puolestamme.

Ja kun me sitten saamme uskon silmin katsella tätä Jumalan antamaa uhria, niin tämä uskon kautta mekin saamme samalla tavalla kokea sen, mitä täällä Abrahamista sanotaan, että Jumala katsoi sen Abrahamin uskon hänelle vanhuuskaudeksi. Eli Paavali haluaa meitäkin ja meidän katsettamme kääntää tähän Jeesuksen Kristuksen täydelliseen sovitustyöhön: Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Siellä Golgatan keskimmäisellä ristillä tapahtui tällainen täydellinen sovitustyö kaikkien ihmisten rikkomusten tähden. Ja siihen ei ole mitään lisättävää, mitään täydennettävää. Me ihmiset emme voi siihen tuoda mitään omalta puoleltamme, vaan meidän täytyy luottaa vain siihen, mitä Herra Jeesus itse sanoi siellä ristillä, kun hän totesi, että se on täytetty.

Se oli täydellinen se uhri, täydellinen se sovitus, jonka Herra Jeesus siellä Golgatan ristillä antoi. Hän myös joutui Jumalan hylkäämäksi. Hän, niin kuin me uskontunnustuksessa lausumme, astui alas tuonelaan. Ja hän voitti kuoleman, ettei meidän, meidän kuolemaan tuomittujen, sitä tarvitsisi kokea. Hänet herätettiin kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Niin pääsiäisaamuna se hauta oli tyhjä.

Henelillä oli ilosanoma kerrottavana haudalle tulleille naisille. Jeesus elää! Sitä ilosanomaa lähtivät ne vaimot tuomaan sieltä haudalta opetuslapsille. Ja se ilosanoma näkyi sitten aivan todeksi niille opetuslapsille, jotka saivat vielä kohdata Vapahtajansa tämän ylösnousemisen jälkeen. He saivat olla ylösnousseen elävän Vapahtajansa.

He saivat nähdä hänen haavansa ja kokea, että todellakin ne Jumalan lupaukset, jotka annettiin Abrahamille, ovat täydellisesti toteutuneet tuossa Herran Jeesuksen kärsimisessä, kuolemassa ja voitollisessa ylösnousemisessa. Jeesus lähetti omat opetuslapsensa viemään tätä ilosanomaa kaikille kansoille. On huomattava, että täällä Uuden testamentin niissä evankelistojen kertomuksissa me näemme, että ylösnoussut Herra Jeesus näyttäytyi vain omilleen. Ja näinhän se on tänäkin päivänä, että Herra Jeesus asuu vain täällä omiensa keskellä. Jeesushan sanoi opetuslapsille, että teissä minä tahdon elää ja teissä minä tahdon asua.

Eli se ylösnoussut Herra Jeesus, paitsi että hän kyllä nousi aivan näkyvällä tavalla pilven päällä sinne taivaan kotiin ja sanoi omilleen, että minä menen valmistamaan teille tilaa. Että siellä minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Siellä on sijaa jokaiselle syntiselle ihmiselle, joka haluaa täällä maan päällä uskoa omat syntinsä anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovinnon veressä. Jeesus toisaalta antoi sen lupauksen, että minä olen teidän keskuudessanne joka päivä maailman loppuun asti. Eli myös tällainen ihmeellinen asia, että tuo taivaan ja maan Herra, hän asuu siellä korkeudessa.

Hän on siellä meille valmistamassa tilaa, mutta hän asuu jokaisen uskovaisen sydämessä. Hän on aina siellä, missä Jumalan lapset kokoontuvat. Ja meille hän antoi tärkeän tehtävän. Kun Jeesus jätti omia opetuslapsiaan, niin hänhän puhalsi heidän päälleen ja sanoi, että ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit anteeksi annatte, niille ne on anteeksi annettu. Mutta joilta te ne pidätte, niille ne ovat pidetetyt.

Mehän emme Jumalan lapsina halua keneltäkään estää syntien anteeksi saamista, mutta me ymmärrämme, että elävä usko on täysin Jumalan teko. Jeesus antoi meille tärkeän tehtävän kylvää tätä Jumalan sanaa, kertoa sitä ilosanomaa, että jokaisella sanan kuulijalla on lupa uskoa tämä Jumalan valtakunnasta saarnattu evankeliumi omalle kohdalleen todeksi. Että, kun me saarnaamme täältä aivan jokaista kohti käyvästi, että sinulla on lupa uskoa, kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä. Niin se Jumala tekee työtään siellä ihmisten sydämessä. Ja ne synnit tulevat todellakin päästetyksi silloin, kun ihminen haluaa uskoa vastaanottaa sen evankeliumin.

Mutta se sana myös sitoo ihmisen synteihinsä, jos tätä evankeliumia ei täällä ajassa haluta ottaa vastaan. Tällä tavalla meillä on tärkeä tehtävä. Se ei ole vain meillä puhujaveljillä, vaan se on jokaisella Jumalan lapsella tämä tehtävä. Meillä on lupa päästää ihmiset synneistä. Meillä on sellainen sydämen rukous, että Taivaan Isä antaisi meille rohkeutta silloin, kun meiltä tullaan kysymään, kysymään näitä uskomisen perusteita, että me silloin voisimme rohkaista sitä kysyjää ottamaan vastaan tämän evankeliumin, jota täältä vain Jumalan valtakunnasta voidaan saarnata.

Koska vain Pyhä Henki tekee Jumalan sanan eläväksi. Se Jumalan Sana, joka kirjoitettuna on täällä Raamatussa, niin sehän on kirjoitettua Jumalan sanaa. On hyvä, että kaikilla kielillä me voimme tällä tavalla olla levittämässä tätä Jumalan hyvää tahtoa. Ja rukous on, että Taivaan Isä olisi myös johdattamassa ihmisiä synnintuntoon ja että Jumalan sana saisi tarttua. Mutta Jumalan sanasta ei myöskään löydy yhtään sellaista todistusta siitä, että joku olisi lukemalla tullut autuaaksi, vaan se usko on tullut aina elävän sanan saarnan kautta.

Täältä Jumalan valtakunnasta saarnatun ja Pyhän Hengen eläväksi tekemän sanan kautta Taivaallinen Isä haluaa olla herättämässä lapsia tähän valtakuntaansa. Vielä tänäkin päivänä tämä elävä Jumalan Sana kaikuu täältä. Jos tälläkin hetkellä on sanan kuulossa näissä seuroissa joku sellainen, joka tuntee, että sinä et ole tämän valtakunnan puolella. Sinulla on anteeksiantamattomat synnit siellä omallatunnolla, niin Jumalan valtakunnasta halutaan olla rohkaisemassa. Että aivan tällä hetkellä on lupa uskoa, epäusko ja kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovinnon veressä.

Vielä tänään on työn aika ja Jumalan valtakunnan ovet ovat auki. Tätä kutsua kuulutetaan. Vaikka maailma on, niin kuin tuossa edellisen puheen aikanakin jo kuulimme, niin maailma on rauhaton ja kansojen meret kuohuvat, mutta Jumalalla on siinäkin oma tarkoituksensa. Me olemme saaneet nähdä, miten Taivaan Isä on johdattanut monia ihmisiä Jumalan valtakuntaan myös sitä kautta, että he ovat lähteneet turvapaikkaa hakemaan täältä, missä on Jumalan valtakunnan työn aika tällä hetkellä, ja he ovat löytäneet täältä Jumalan valtakunnan. Olemme myös saaneet kokea viime vuosina sen, miten Jumala on avannut pieniä peltopalasia siellä täällä ympäri maailmaa, eri mantereilla, joissa me Jumalan lapset saamme olla vielä kuuluttamassa tätä ilosanomaa.

Siellä on hyvin yksinkertainen anteeksiantamuksen evankeliumi otettu vastaan. Vielä tänä iltana me saamme iloita tästä, että Taivaan Isä haluaa olla tekemässä tätä työtään. Ja siksi me tänäkin iltana olemme näitä seuroja olleet järjestämässä.

Toisaalta Taivaan Isä saisi olla hoitamassa meitä lapsiaan armoevankeliumilla, vaikka olemme saaneet osaa lapsuudesta asti olla uskomassa ja osa sitten on autettu tuolta maailmasta tänne Jumalan valtakuntaan, niin meistähän ei ole synnittömiä tullut. Me olemme armosta uskomassa, joka päivä kaikki syntimme anteeksi.

Ja me tulemme tänne seuroihin hoidettaviksi, että Saara äiti saisi olla meitä pesemässä. Tänäkin päivänä teillä kaikilla, rakkaat sisaret ja veljet, on lupa uskoa kaikki synnit ja kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Se on meille semmoinen tärkeä asia. Se on semmoinen korvaamaton asia, että me saamme tällä tavalla, päivän vanhoina, Jumalan lapsina olla tätä matkaa tekemässä.

Mutta samanaikaisesti me toivoisimme, että Taivaan Isä johdattaisi mahdollisimman monen, sellaisen ystävän askeleen tänne rauhanyhdistykselle ja sanankuuloon, joka vielä on sidottuna ja syntien ja sielunvihollisen kahleissa sitä matkaa tekemässä.

Me ilomielin tarnaamme jokaiselle tänne seuroihin tulevalle epäuskon ja kaikki synnit anteeksi. Kun tällä tavalla saa tapahtua, niin silloin saa lähteä jo täällä ajassa Jumalan valtakunnassa matkaa tekemään. Jumalalla on täällä maan päällä tällainen armovaltakunta, joka kerran sitten siellä taivaasta kunnianvaltakuntana täydellisesti toteutuu.

Ja sitä me lupauksen sanamme haluamme uskoa, aivan niin kuin Abraham vakaasti uskoi. Ja meillä on tällainen iankaikkisen elämän toivo, myös tällaista kaunista sanaa käytetään kuin iankaikkisen elämän toivo.

Kun meillä on elävä usko sydämessä, niin meillä on sellainen toivo, että meillä on parempaa edessäpäin. Näin meidän on, rakkaat ystävät. Tänäkin iltana turvallista jäädä yksinkertaisesti aivan lapsen mielellä uskomaan kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, ja luottamaan, niin kuin Abrahamkin luotti siihen, että Taivaan Isä antaa meille voimia päivän kerrallaan, kunnes pääsemme sinne taivaan kotiin.

Ennen kuin täältä lähdemme kotimatkalle ja nämä seurat loppuvat, niin haluan minäkin kysyä, että saanko minä vielä jäädä uskomaan kaikki syntini anteeksi. Minä haluan yhdessä teidän kanssanne näin uskoa, ja me saamme luottaa siihen, että Jumalan lupaukset ovat varmat.

Hän vie meidät kerran varmasti perille, Jeesuksen nimeen. Aamen.