Seurapuhe 19.08.2018

Jumalan sanaa. Makedoniaan lähtiessäni kehotin sinua jäämään Efesokseen, jotta kieltäisit siellä eräitä levittämästä vieraita oppeja ja harrastamasta taruja ja noita loputtomia sukuluetteloita. Ne, jotka vain turhiin tutkisteluihin vievät eivätkä palvele Jumalan suunnitelmaa, joka avautuu vain uskolle.

Kehotuksemme päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omasta tunnosta ja vilpittämästä uskosta. Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia. He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät.

Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään vain lain tarkoituksenmukaisesti, eikä lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhän häpäisijöiden, isän ja äidin murhaajien ja tappajien, siveettömien miesten kanssa makaajien, miesten, ihmisten sieppaajien ja valehtelijoiden, valapattojen ja ylipääntä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.

Näin sanoo iäti ylistävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu. Minä kiitän Herraamme Kristusta Jeesusta, joka on antanut minulle voimaa. Kiitän häntä siitä, että hän katsoi minut luotettavaksi ja otti minut palvelukseensa, vaikka olin ollut herjaaja, vainoja ja vallantekijä. Hän armahti minut epäuskoni tähden. En tiennyt, mitä tein.

Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan. Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, josta minä olen suurin, mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi, kuinka suuri hänen ystävällisyytensä on.

Näin olisi vastelis esimerkkinä niille, jotka uskovat hänet ja saavat ikuisen elämän. Ikuiselle kuninkaalle, kuolemattomalle, näkymättömälle ja ainoalle Jumalalle kunnia ja kirkkaus aina ja ikuisesti. Aamen.

Tämän käskyn jätän täytettäväksi poikani Timoteus, niiden profeetallisten sanojen mukaisesti, jotka sinulle kerran on lausuttu. Niitä muistaen taistele jalo taistelu ja säilytä usko ja hyvä oma tunto. Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan. Näin on käynyt Hymenaiokselle ja Aleksantokselle. Olen luovuttanut heidät Saatanan kuritettavaksi, jotta he oppisivat olemaan pilkkaamatta Jumalaa. Aamen.

Ollut pakko tulla Jyväskylän Rauha-yhtykselle syntisenä, epäilyksissä ja kiusausten alla. Minulle on veljetä säaret käynyt näin, ja siksi haluan kysyä: sanko uskoa omat synnit anteeksi? Näin haluan uskoa ja ajattelen, että myös ruhkaatta sinua, veljeni ja sisarini, joka ehkä kipua tuntien olet tullut näihin sunnuntain seuroihin aivan kuin käynnistämään tätä syystoimintakautta.

Jos sinulla on ollut epäilyksiä tai on ollut kiusauksia, niin usko omat synnit Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä anteeksi ja Jumala suo. Niin me tätä luettua tekstiä tarkastelemme, vaikka se on näin luettuna meitä ruokkii.

Siinä oli, jos ajattelemme kokonaisuutena tätä tekstiä, niin siinä oli ensin alkutervehdys, sitten Paavali kertaa sen tehtävän, joka hän on antanut Timoteukselle, ja puhuu myös laista, lain ja evankeliumin suhteesta, ja kiittää taivaallista Isää ja antaa myös omasta uskostaan tunnustuksen ja siitä, miten hän, joka on ollut niin kuin me tiedämme Paavali, oli suurena Sauluksena vainoamassa uskovaisia.

Kun Jumala hänet pysäytti, otti väkevän käden alle ja antoi uuden tehtävän ja uuden nimen Paulus eli pieni. Niin Paavalin saarnat ja käyttäytyminen muuttuivat.

Tämä Raamatun kohta tai kirje on henkilökohtainen kirje, ja niitä on täällä Uudessa testamentissa neljä. Me vanhat kansakouluun käyneet muistamme Rom, Kukaleff eli Koltessa, Timotiit, Filemon, ja nämä Timotiit, Filemon kirjeet ovat henkilökohtaisia, ja niistä kolme ensimmäistä eli molemmat Timoteuskirjeet ja Tiituskirje on niin sanottu pastoraalikirje, ja se tarkoittaa sitä, että siinä annetaan ohjeita seurakunnan hoitamista varten.

Ahtelisin, ahtelisin ja ahtelisin niin, että voisin lukea tästä ensimmäisen Timoteuskirjeen väliotsikot, jotka on tässä uudessa käännöksessä kirjoitettuna, ja ne kuuluvat näin: varoitus vieraista opeista, kiitos Jumalan armosta, ohjeita Jumalan palvelusta varten, seurakunnan johtajan ominaisuudet, seurakunnan palvelijoiden ominaisuudet, uskon salaisuus, eksyttävät opetukset, Timoteuksen palveluvirka, eri ikäryhmät, leskivaimot, seurakunnan vanhimmat, orjat ja isännät, väärä ja oikea rikkaus, usko ja kilpailu ja niin edelleen.

Tämä on siis se sisältö, joka tässä ensimmäisessä Timoteuskirjeessä on, ja minä ajattelisin niin, että joskus on hyvä, aivan kuin tämän kontekstin vuoksi, katsoa vähän näitä persoonia tässä kohtaa, siis Paavalia ja Timoteosta. Jotkin olivat hyvin läheiset työtoverit, ei kuitenkaan niin, ymmärtäen, että Jumalan valtakunnan evankeliumi menisi eteenpäin suurien persoonien vuoksi, vaan se menee eteenpäin Jumalan voimalla.

Tässä ensimmäisenä ajattelen niin, että Paavalimme aika hyvin tunnemme hänen edesottamuksiaan ja hänen tekemisiään. Me olemme seuranneet usein seuroissa. Mutta jos ajattelemme Timoteosta, niin hänhän oli nuori Lykonian maakunnasta, Lysträn kaupungista, joka sijaitsee tai sijaitsi nykyisen Turkin alueella, Vähässä Aasiassa. Tätä kaupunkia, Lysträn kaupunkia, ei enää ole olemassa.

Ja siellä kaupungissa kuitenkin elettiin syvässä pakanuudessa. Siellä oli muun muassa Seuksen temppeli, ja nämä Lysträn kaupungin asukkaat ymmärsivät kreikkaa, mutta puhuivat kuitenkin lykonian kieltä.

Timoteuksesta me tiedämme myös, että hänellä oli uskovainen äiti Eunike ja teille tytöille ja pojille sanoisin, että myös se on tärkeää nähdä, että tämä Timoteuksen äiti tai anteeksi isoäiti oli myös uskovainen. Tämä Loies oli siis hänen mummunsa.

Ja mä tänään aivan erityisesti olen ajatellut sitä, että se on äärettömän tärkeä asia muuten, että te isovanhemmat ja mummut puhutte niille lastenlapsille elävästä uskosta. Näin oli tapahtunut siellä Timoteuksen kotikaupungissa Lysträssä, jossa tämä Timoteuksen äiti ja isoäiti olivat löytäneet Jumalan valtakunnan ilmeisesti Paavalin ensimmäisen lähetysmatkan aikana.

Sitten, jos ajatellaan näitä työtovereita, siis Paavalia ja Timoteusta, niin hyvin erilaisia persoonia. Niin kuin te muistatte, Paavalilla oli leveät hartiat, hän tunsi koko juutalaisen opin, hän oli pystynyt väittelemään Kreikassa Ateenassa Areiopagin torilla kaikkien tiedekuntien ihmisten kanssa.

Ja muistamme, miten hän taitavasti tutki siellä Areiopagin ympäristössä ensin sitä seuratilannetta tai puhetilannetta. Hän kävi keskusteluja ihmisten kanssa, ja muutamat ihmiset saivat siellä myös parannuksen armon.

Tämä Timoteus oli hyvin nuori, mutta Timoteuksesta sanotaan, että hänestä oli hyvä todistus. Ja me myöhemmin palaamme tässä siihen, että mihin Paavali näillä sanoilla viittaa, kun hän puhuu Timoteuksen niistä sanoista, joita hänelle on sanottu, eli silloin kun hänet siunattiin tähän tehtävään kätten päälle panemisen kautta.

Kun Paavali kohtaa Timoteuksen ja haluaa hänet työtoverikseen, niin siitä meille kerrotaan täällä apostolien tekojen 16. luvussa. Paavali saapui sitten Derpeen ja Lystraan. Lystrassa oli Timoteus-niminen opetuslapsi, jonka äiti oli kristitty juutalainen, mutta isä kreikkalainen.

Hän oli hyvässä maineessa Lystran lykonian veljen keskuudessa. Paavali halusi ottaa Timoteuksen matkalleen mukaan, ja siksi hän ympärileikkasi tämän. Näinhän teki niiden seutujen juutalaisten tähden, sillä kaikki tiesivät, että Timoteuksen isä oli kreikkalainen.

Silloin se meni niin, että juutalaisuudessa uskonto meni äidin mukaan, ja taas kreikkalaisten keskuudessa uskonto meni isän mukaan. Ja osaatte kuvitella, että minkämoisen vastaanoton Timoteus olisi saanut, jos hän olisi ympärileikkaamattomana mennyt sinne juutalaisten keskelle.

Ja kuitenkaan tämä ei merkitse sitä, että Paavali olisi jotenkin peruuttanut tai luopunut siitä puhujien seurakuntavanhinten kokouksen päätöksestä, joka syntyi Jerusalemin kokouksessa. Paavali oli itse esittämässä ja vastustamassa sitä, että ei pidä velvoittaa pakanudesta parannuksen armon saaneita Mooseksen lain jälkeen ympärileikattavaksi.

Paavali ymmärsi tämän asian, ja näin hän silloin toimi.

Tämä meidän tekstimme lähtökohtaisesti alkoi tervehdyksellä, joka on muuten tärkeä asia. Jos ajattelen, että täällä päiväseudossa oli ehkä noin 700-800 henkilöä, ja mietitte, kuinka monta WhatsApp-viestiä tässä salissa on tullut tänä päivänä, niitä on paljon.

Tämä meidän kulttuurissamme nämä tekstit ovat tulleet lyhyeksi, eikä ole enää näin juhlallista mahdollisuutta ja kärsivällisyyttä meillä kirjoitella tällaisia tervehdyksiä, joita tässäkin oli. Mutta olen varma, että jos Timoteus tulisi Jyväskylän Rauhansystykselle, kävelisi tuonne kuuluttajan mikrofoniin ja esittelisi itsensä, niin mitä luulette, millä tervehdyksellä hän meitä tervehtisi?

Hän tervehtisi meitä Jumalan lasten tervehdyksellä, ei välttämättä ehkä tämän meidän kulttuurimme mukaisella Jumalan terve, mutta hän saattaisi sanoa: "Armo, laupeus ja saa rauha lisääntyköön teille meidän Herrassamme, meidän Vapahtajassamme, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa" ja tai jollakin muulla apostolisella tervehdyksellä.

Ja miksi näin? Siksi, että tämä tervehdys olisi hänen uskontunnustuksessaan, niin kuin se on meilläkin.

Nyt sanon tämän, vaikka täällä enää ei ole niin paljon nuoria kuin oli päivällä. Aivan erityisesti nuorille sanoisin näin, että on arvokas asia, että me jaksamme tervehtiä toisiamme Jumalan terveellä, ei siksi, että me osoittaisimme sillä, että me olemme jotenkin parempia kuin toiset, vaan siksi, että me siinä myös tunnustamme oman uskomme.

Tämän tervehdyksen jälkeen Paavali oikeastaan palauttaa Timoteokselle mieleen sen tehtävän, jonka hän oli antanut. Ja tehtävä ei ollut helppo.

Paavali oli jättänyt Timoteoksen Efesukseen varaamaan eriseuraan menneitä, niitä, jotka opettivat Jumalan sanan vastaisesti. Ja haluan poimia tästä kehotuksesta oikeastaan yhden sanan: se on meille tänä päivänä se, että kehotuksemme päämäärä on rakkaus.

Eli Paavali ei lähettänyt Timoteosta varaamaan näitä eriseuraan menneitä aivan kuin siitä syystä, että voitaisiin osoittaa jotakin, vaan erimmäinen tarkoitus oli rakkaus. Se, että olisi voitu rakastaa takaisin Jumalan valtakuntaan nämä eriseuraan menneet.

Ja me sanomme näin, että jos me rakkaat veljet ja sisaret joudumme ja saamme toisiamme hoitaa ja nostaa ja kantaa tällä tiellä, niin on äärettömän tärkeä, että meidän hoitamisemme motiivi on vain ja ainoastaan rakkaus.

Jos me lähdemme jotakunta hoitamaan jollakin muulla motiivilla kuin rakkaudella, silloin on parempi jäädä kotiin. Mutta kun tämä motiivi saa olla meillä, että me rakkaudella lähestymme langennutta ja vikaan joutunutta, niin silloin Jumala antaa siihen viisautensa, voimansa ja tehtävän näihinkin sielunhuollollisiin keskusteluihin.

Tässä Paavali luettelee näitä asioita, millä tavalla nämä olivat eksyneet, nämä lainopettajat, eivätkä itsekään ymmärtäneet, mitä puhuivat ja niin edelleen.

Ja sittenhän menee tähän laki-asiaan ja siihen, että laki on tärkeä ja se on pyhää.

Täällä oli käynyt niin kuin tiedämme, että siellä puhuttiin muun muassa sellaisesta asiasta kuin loruista ja sukuluetteloista. Niin ei ollut kysymys nyt, jos täällä on paikalla täällä Jyväskylän Raustiksella joku sukututkimuksesta kiinnostunut, niin tässä kohdassa Raamattu ei tarkoita sukuluettelon tutkimisella sitä asiaa, jota me ehkä ymmärrämme suomen kielessä.

Vaan kysymys oli siitä, että juutalaisessa kulttuurissa oli syntynyt tällainen harhaoppi ja maailmankatsomus, jossa nämä sukuluettelot menivät elävän uskon edelle, ja siitä Paavali tässä varoittaa.

Mutta tämä lain ja evankeliumisuuden suhde on ollut aina elävän kristillisyyden kaikkina aikoina erittäin keskeinen kysymys. Siitä on käyty, voisimme sanoa, että tuohon rakkaan Paavoveljen puheeseen liittyenkin, niin ihan sieltä lähtien on käyty keskustelua laista ja evankeliumista.

Ja sieluvihollinen on, niin kuin muistamme, Jerusalemin kokouksen perimmäistä kysymystä. Niin ei siinä ollut kysymys mistään juutalaisten tavasta, vaan siinä oli kysymys siitä, että koitettiin tuoda lakia vapaasti uskovien Jumalan lasten orjuuttamiseksi.

Ja minä otin mukaani tänne Jyväskylään tällaisen katekismuksen, jossa lain ja evankeliumin suhdetta Luther käsittelee hyvin selkeällä tavalla. Ja kyllä tämä on ihan Lutherin tekstiä.

Mutta kun minä haluaisin tässä kohtaa muistella rakasta veljämme Heikki Kankkosta, joka oli pitämässä tuolla meidän alueen puhujille alustusta, ja Heikki silloin puhui siitä, että hänelle on tullut rakkaaksi Svipuliuksen pitkä katekismus.

Ja se ei johdu siitä, että se olisi pidempi kuin Lutherin katekismus, vaan se johtuu tästä muodosta. Ja nyt minä sanon teille nuoremmille, että jos teillä mummun ja papan hyllyssä on tällainen katekismus, niin pitäkää sitä arvokkaasti tallella. Tämä on äärettömän hyvä laitos.

Ja Heikki veli kehui tätä, ja silloin minä hankin tämän käsiini. Ja nyt minä luen teille lain ja evankeliumin suhteesta sen, mitä tämä Svipuliuksen katekismuksessa sanotaan:

Laki uhkailee ihmistä synnin tähden ja peljättää, mutta evankeliumi lohduttaa häntä ja vakuuttaa Jumalan armosta ja syntien anteeksi saamisesta.

Sitten tulee toinen periaate: laki vaatii töitä, evankeliumi uskoa.

Kolmanneksi: laki tunnetaan joltisestikin luonnosta, evankeliumi on salaisuus, kaikilta taidolta ja ymmärryksiltä kätketty, mutta Jumala on sen edestäännut poikansa kautta.

Sitten tulee sellainen hyvin mielenkiintoinen kohta, joka saattaa meitä hämmentää. Täällä sanotaan näin, että laki lupaa iankaikkisen elämän niille, jotka omasta vanhurskaudestaan täydellisesti kuuliaisuudessa sen pitävät.

Evankeliumi lupaa sen myös, vaan toisen, nimittäin Kristuksen vanhurskauden kautta uskolla omistetun.

Ja nyt me kysymme, että tuoko Luther tässä esille sen, että tekojen vanhurskauden kautta on mahdollisuus päästä taivaaseen? Me sanomme, että ei tuo.

Mutta täällä jatkossa selittää monin Raamatun esimerkein siitä, että kaikki ovat poispoikenneita, tyyni kelvottomiksi tulleita, ei ole yhtään hyvää, ei yhden yhtäkään.

Eli tämä väylä, veljet ja sisaret, meiltä on ja kaikilta ihmisiltä on poikki. Ne tikapuut eivät koskaan riitä taivaaseen asti, mutta Kristuksen sovitustyön kautta ja sen evankelin omistamisen kautta meillä on siihen mahdollisuus.

Ja näin tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä tärkeä asia kuulla tästäkin asiasta, koska hän varmasti tähän törmäsi.

Ja sitten Paavali menee tähän kiitokseen ja alkaa puhumaan siitä omasta kohdastaan ja tunnustaa oman uskonsa ja sen, miten hän on monella tavalla ollut Jumalaa vastaan, ja kuitenkin Jumala on valinnut hänet aseekseen ja viemään tätä Jumalan valtakunnan työtä eteenpäin.

Mä haluaisin nostaa vielä yhden asian esille, vaikka täältä nyt monet nuoret ovat lähteneet, niin minulle tämä Timoteos-persona tuo mieleen aina hyvän, toimellisen isosen.

Ja nyt kun syystoimintakausi alkaa, niin kristillisyyden rippikoululeireillä tarvitaan todella pytanie leirillä, miten ihanat nuoret tukevat toisia ikäisiään.

Ja näin Timoteoskin nuorena, kokemattomana mutta oikealla tavalla uskomassa olevana nuorena miehenä lähti tätä tehtävää suorittamaan.

Lopuksi miksi luin tämän kokonaan tämän tekstin, jotta siitä olisi paljon ollut vielä selitettävää, mutta minä nostan enää yhden asian esille, ja se on se, mikä on minusta tämän Timoteuskirjeen helmi.

Se on se, että millä eväillä, minkämoisilla ohjeilla Paavali lähettää nuoren Timoteuksen, kokemattoman nuoren Timoteuksen, varaamaan eriseuraan joutuneita profeettoja. Hän sanoo näin: säilytä usko ja hyvä omatunto.

Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossa.

Siis pidä usko ja hyvä omatunto. Voimiten tärkeä ja kallis ohje, joka ei tule niin, että me sanomme sen varmasti ylhäältä alaspäin, vaan minä kuulen tässä rukouksen äänen, erityisesti kasvattajana isänä, kun omien lasten puolesta rukoilee, niin tätä toivoo, että he pitäisivät uskon ja hyvän oman tunnon.

Tässä puhuttiin myös siitä, että jotkut olivat joutuneet uskossaan haaksirikkoon. Me monet olemme kokeneet kipeänä sen.

Aivan erityisenä haluaisin nostaa sen, että minua on pysäyttänyt tämän kesän Suviseuroissa ja Opistoseuroissa se, että kun kuuntelee esirukousaiheita, niin niissä on kipeitä asioita, jotka koskettelevat kaikkein tärkeimpiä ihmissuhteita, aviopuolisoiden, lasten ja vanhempien välillä ja niin edelleen.

Ja kun sieluvielinen tällä tavalla pääsee sekoittamaan, niin me näemme, että aika montaa meistä tälläkin hetkellä tässä seurasalissa koskettaa se, että hyvin läheltä on niitä, jotka ovat uskossaan haaksirikkoon joutuneet.

Mikä on, veljet, ja se on tärkeätä. Se on tämä Paavalin neuvo: päämäärä on rakkaus.

Vain Jumalan rakkauden murtamana me voimme saada palautettua rikkinäisen ehjäksi. Vain Jumalan rakkauden voimalla me voimme puhua niille kaikkein läheisimmille, joille on ainakin minusta kaikkein vaikein puhua.

Myös omissa siioneissamme, omissa ystäväpiireissämme. Me olemme kuulleet tappioita sodasta, mutta Jumalan työn aika on, ja siksi me jäämme, veljet ja sisaret, tänä päivänä rukoilemaan Jumalalta, että hän antaisi voiman meille rakkaudella kutsua ja rakkaudella rakastaa takaisin niitä, jotka ovat eksyneet, ovat poispoikenneet ja ovat joutuneet uskossaan haaksirikkoon.

Me tiedämme myös sen, että ne ihmiset, jotka ovat jättäneet elävän uskon, ne monta kertaa hyvin kipeissä tilanteissa ovat elämänsä autiomaissa, hyvin kuivilla paikoilla, ja heidän on todella vaikeata lähestyä Jumalan lasta ja puhua omista asioistaan.

Antakoon Jumala meille voimia puhua ja lähestyä rakkaudella vikaan joutuneita.

Me jäämme uskomaan, veljet ja sisaret, kaikki synnit, epäilykset, kiusaukset Jeesuksen nimessä ja vedessä anteeksi, rauhaan, vapauteen ja ilon saakka.

Tekin, lapset ja nuoret, joille Paavo jo saarnasi lohduttavaa evankeliumia, niin se ei ollut teille mikään sellainen spesiaali evankeliumi. Se on tämä sama evankeliumi, ihan niin kuin meille vanhoillekin, keski-ikäisille ja nuorille. Se koskettaa kaikkia, ja tämä evankeliumi on henkilökohtainen asia.

Minua pysäytti eräs vanha saarna, jossa sananpalvelija käsitteli sitä, että ei tämä ole mikään sellainen kollektiivinen asia, vaikka me puhujat sorrumme monta kertaa asiainäymme tai sanomme, että me saamme uskoa, niin me saammekin.

Mutta sinä, juuri sinä siellä penkissä, sinä saat uskoa. Siellä on vihillinen, monta kertaa sellaisessa monikkomuodossa saarna, tuon evankeliumin puhuisi niin, että se meni tuohon viereen, mutta kun juuri sinä saat uskoa, niin näin se on.

Sinä saat jäädä uskomaan Jeesuksen nimessä kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljenemme vielä kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas taivaallinen Isä, me kiitämme tänä päivänä kaikista sinun laajoistasi ja siitä, että olet antanut meidän tulla sanasi äärelle.

Me isä muistamme sinun edessäsi niitä, joilla elämässä on vaikeata, niitä, jotka ovat kohdanneet surun ja suuria menetyksiä.

Me isä pyydämme, että kun sinä olet antanut meille monia työmuotoja Siionissa, anna meille voimaa ja intoa tulevana syksynä käydä sinun valtakuntasi työhön ja muistaa se, että Jumalan valtakunnan työ ei ole yhdistystoimintaa, vaan se vain palvelee sitä, että me saamme kutsua ja kuuluttaa tätä edelleen tätä sanaa tekin täällä Keski-Suomessa samaa sanomaa: synnit, sä uskoa, anteeksiamisen mahdollisuuden.

Siunaa ja varjele isä meitä itse kutakin, niin että saamme kerran olla kiittäjien joukossa luonasi taivaassa. Aamen.