Kirkko- ja radioseurat/Seurapuhe Kajaanin kirkossa 08.10.2017

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen käymme seuraan aluksi yhteiseen rukoukseen. Virrentekijän sanoen:

Puoleet Jeesus, rukouksin, huokauksin, käännyn köyhä syntinen, auta alla ahdistusten, kiusausten, riennä Herra armoinen. Jospa toivon siivet saisin, uskaltaisin nousta istuimesi luo. Synti ettei uuvuttaisi, vaivuttaisi, anna voimaa rauhasuo. Poista kaikki mikä estää, anna kestää vielä laupeutesi. Murhe kyllä painaa maahan, mutta saanhan uutta voimaa Herrani. Ristiin suostutajia vaivaan, että taivaan matkan jälkeen saavutan. Siellä loistaa omillasi lahjanasi, kruunu kirkas voittajan. Aamen.

Luen puheeni aiheeksi Paavalin toisesta kirjasta korintolaisille luvusta 12. Muistakaa muutaman jakeen: Vaikka tahtoisinkin ylpeillä, en olisi mieletön, sillä puheeni on totta. Sitä en kuitenkaan tee, jotta ei kukaan ajattelisi minusta enempää kuin hän minusta näkee tai kuulee. Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistämään piikin ruumiiseeni, saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä, mutta hän on vastannut minulle: Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa. Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden; juuri heikkona olen voimakas.

Kuulimme tässä Paavalin korinttilaiselle kirjoittamassa kirjeessä ja nähdään, että tämä on se, mitä me olemme: nöyrän ja vaatimattoman ja erilaisten kärsimysten koetteleman Paavalin kuvauksen omista vastoinkäymisistään ja saatanan piikistä, joka rusikoi häntä, ja siitä, miten Paavali luotti Jumalan voimaan nöyränä Jumalan sanan työntekijänä.

Tässä puhutaan kärsimyksestä. Kärsimyksen ongelma on sellainen asia, mitä Jumalan lapset ja kaikki ihmiset ovat miettineet ja pohtineet kautta historian. Vastausta on monesti vaikea löytää. On paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia. Monesti kärsimyksen ja vastoinkäymisten keskellä voimme vain todeta, että Jumalan tiet ovat salatut ja Jumalan viisaus on ihmisiltä salattu. Emme monesti pysty ymmärtämään emmekä antamaan vastauksia ihmisille, jotka kokevat vaikeita asioita elämässään. Ehkä joskus jälkeenpäin saatamme ymmärtää Jumalan tarkoituksen, mutta aina emme sitäkään.

Miksi ihmisen pitää kärsiä? Miksi ihmiselle tulee elämässä vastoinkäymisiä? Miksi sellaisenkin Jumalan lapsen, kristityn ihmisen, joka yrittää heikkonakin taistella syntiä vastaan ja panna pois omia virheitä ja rikkomuksia, miksi Jumala antaa kärsimystä ja vastoinkäymistä? Ja miksi esimerkiksi Jumala antaa lapsille kärsimistä ja vaikeita vaiheita? Emme pysty näihin kysymyksiin monestikaan saamaan vastausta, mutta tätä asiaa on minun ja sinun lisäksi pohtinut moni raamatun henkilö.

Voimme lukea raamatusta monia monia kohtia. Ja jos näitä kärsimystä ja vastoinkäymisten asioita pohditaan ja mietitään, yksi tunnetuimmista on Jopin kirja, mutta raamatussa on monia muitakin hyvin puhuttelevia kohtia, joissa puhutaan tästä kärsimyksestä ja Jumalan sallimista koettelemuksista.

Lisäksi, jos raamattua lähtee tutkimaan ja etsimään sieltä onnistuneita Herran palvelijoita, onnistuneita Jumalan lapsia, onnistuneita kristittyjä, niin sellaista ei raamatun lehdiltä löydy. Vastuksia on ollut Aatamista ja Eevasta lähtien kaikilla raamatun henkilöillä. On ollut patriarkoilla ja kuninkailla. Herran uskovilla kuninkailla. Kuninkailla, kuten Daavidillakin, oli ankaria, käsittämättömän suuria vastoinkäymisiä. Niitä on ollut myöskin profeetoilla. Niitä on ollut psalmin kirjoittajilla. Niitä on ollut uuden testamentin puolella. Ja myöskin opetuslapsilla oli paljon vastoinkäymisiä, kärsimystä ja epäilystä. Ja samoin kuin Paavalilla, josta äsken luin tämän tekstin.

Vanhan testamentin puolella psalmissa 73, jonka nimi on Aasafin psalmi, Aasaf-niminen Jumalan lapsi, Herran palvelija, pohtii tätä kärsimyksen asiaa omalla kohdallaan. Hän valittaa tässä psalmissaan, miten hän oli vähällä horjahtaa. Jalkani, hänen jalkansa melkein pettivät. Ja se syy oli se, että hän kadehti jumalattomia. Hän näki heidän menestyvän. Näytti siltä, niin kuin Aasaf kirjoittaa, että heillä ei ole ikinä vaivoja. He ovat lihavia ja terveitä. Ja näyttää siltä, että he eivät joudu raatamaan niin kuin muut ihmiset. Eikä heitä kuriteta niin kuin toisia ihmisiä. Ja kaiken lisäksi he ovat ylpeitä. He ovat röyhkeitä. Pahuus pursuaa heidän sisimmästään. Heidän sydämensä on täynnä juonia. He puhuvat ilkeästi ja pilkallisesti. He sortavat avuttomia. Ja he sanovat ja pilkkaavat uskovaisia ihmisiä.

Mutta Aasaf kirjoittaa, minua kuritetaan kaiken päivää. Minä saan kärsiä joka aamu. Mutta Aasaf ei, vaikka hän oli vähällä horjahtaa, hän ei rohjenut kieltää Jumalan nimeä eikä omaa uskoaan. Hän kirjoittaa täällä: Jos sanoisin noin minäkin tahdon puhua, pettäisin ne, jotka ovat sinun lapsiasi Jumala. Eli Aasaf ei kuitenkaan halunnut kieltää Jumalaa. Hän koki, että jos hän yhtyy näihin puheisiin, näiden jumalattomien ihmisten puheisiin, hän kieltää Jumalan ja hän hylkää Jumalan lapset.

Ja Aasaf toteaa, että hän mietti ja mietti. Hän mietti, ymmärtääkseni kaiken tämän, mutta se oli liian vaikeaa. Sitten Aasaf meni Jumalan pyhäkköön ja sai siellä ymmärryksen. Hän meni jumalalaisten joukkoon ja hän näki, mikä on uskovaisen palkka ja mikä on jumalattoman tuomio raamatussa.

Aasaf purkaa valitustaan, kun hän sai ilon takaisin, uskomisen ilon. Hän purkaa: Minä olin mieletön, ymmärrystä vailla. Minä olin järjetön eläin sinun edessäsi. Ja sitten hän puhkeaa tähän kauniiseen ylistyslauluun, meille monelle tuttuun ylistyslauluun:

Taivassa minulla on sinut. Sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti. Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa. Minä turvaan Herran Jumalani ja kerron kaikista hänen teoistaan.

Tässä tekstissä, jonka luin, puhuttiin Saulus Tarsolaisesta, eli myöhemmin Paavalista. Me muistamme jo kouluajoilta, varmaan suurin osa kuulijoista tietääkin Paavalin Saulus Tarsolaisen vaiheet. Niistä kerrotaan apostolien teoissa. Muistamme sen, miten Paavali oli suuri kristittyjen vihaaja, vainoaja. Hän oli matkalla Damaskoksen kaupunkiin, sinne nykyiseen Syyriaan, vainoamaan Jumalan lapsia, Kristuksen uskovia kristittyjä.

Matkalla sitten hän näki sen suuren ilmestyksen. Ja Herra Jeesus ilmestyi Saulille. Ja Saul sokeutui. Siinä näyssä hänelle sanottiin, että hänen pitää mennä sinne Damaskoksen kaupunkiin. Ja siellä sitten hänelle kerrotaan, mitä hänen pitää tehdä. Ja niin tätä sokeaa avutonta Saulia lähdettiin taluttamaan kohti Damaskon kaupunkia.

Mutta Herra ilmestyi myöskin toiselle ihmiselle. Hän ilmestyi opetuslapselle. Hän ei ollut kukaan näistä kahdesta toista, mutta hän oli Herran opetuslapsi. Hänen nimensä oli Ananias. Ja Herra puhui Ananialle, että sinun pitää mennä Saulin luo. Ja Ananias vastusteli. Hän tietää, kuka tuo Saul on. Hän sanoo, että tämä mies on paljon tehnyt pahaa ja on nytkin tulossa vainoamaan kristittyjä.

Mutta mitä sanoo tässä näyssä Herra Ananialle? Hän sanoo näin: Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni tunnustavan nimeäni maailman kansan ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Eli Jumala tässä puhuu Ananialle, että hän on valinnut. Hän on valinnut Paavalin, tämän tulevan Paavalin eli Saulin, Jumalan aseeksi, Jumalan työkaluksi, pakana-uutte keskuuteen tekemään työtä.

Ja sitten Jumala sanoo Ananialle myöskin näin: Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden. Eli tässä vaiheessa Jumala ilmoitti näyssä Ananialle sen, että Paavali tulee kärsimään Kristuksen työn tähden.

Miksi Jumala salli Paavalille Herran väkevälle työasemalle? Ja miksi Paavali salli Herran väkevälle työasemalle? Hän ilmisti evankeliumia. Mutta Paavali sai kuulla paljon murheellisia uutisia Korintin seurakunnasta. Siellä oli erimielisyyttä, skismaa, monenlaista kiistaa ja hajannusta.

Paavali kirjoittaakin useita kirjeitä Korintin seurakunnalle, joista kaksi on säännyt raamatussa. Paavali joutuu myöskin puolustamaan itseään. Paavali puhuu siitä, miten vääriä apostoleita on tullut Korintin seurakuntaan ja miten he julistavat lain saarnaa.

Tämä sunnuntain aihe on kristityn vapaus. Mutta Korintin seurakuntaan oli tullut niitä, ehkä juutalaiskristittyjä, jotka saarnasivat eri tavalla kuin Paavali. He eivät saarnanneet Jumalan lapsen vapautta, vaan he saarnasivat, että kaikkien kristittyjen tuli jälleen alistua Mooseksen lakien alle.

Paavali puolusti itseään. Lisäksi nämä väärät apostolit olivat taitavia puhujia ja he saivat puolelleen monia Korintin seurakunnan jäseniä. Paavali kirjoittaakin tässä vähän aikaisemmin, että hänen puhetaitonsa on kehno. Paavali ei siis ilmeisesti ollut mikään taitava puhuja, mutta hänen tietonsa on suurta ja hän tietää paljon Jumalan totuuksia.

Ja tässä luvussa 11 Paavali kertoo niistä kärsimyksistä Korintin seurakunnalle, mitä hän on kokenut. Hän kirjoittaa täällä näin: He ovat Kristuksen palvelijoita, minä vielä enemmän. Puhuin kuin järjetön. Olen saanut raataa kovemmin kuin he. Olen ollut enemmän vankkeudessa. Minua on ruoskittu ylen määrin. Monesti olen ollut kuolemanvaarassa.

Ja sitten Paavali jatkaa, miten hän on saanut ruoskan iskuja, miten hän on saanut raippoja. Kerran hänet on kivitetty. Kolme kertaa hän on joutunut haaksirikkoon. Hän on vuorokauden ajelehtinut meressä. Hän on ollut yhtenään matkoilla. Hän on ollut vaarassa hukkoa jokiin. Hän on ollut vaarassa joutua merirosvojen käsiin. Vaarassa maanmiesten kuin vierasheimolaisten joukossa. Vaarassa kaupungeissa ja autiomaassa. Vaarassa merellä ja vaarassa valeveljien parissa.

Paavali on raatanut, nähnyt vaivaa. Valvonut paljon. Kärsinyt nälkää ja janoa. Pahastunut usein. Palellut kahdessa vaatteessa. Ja kaiken näiden hankaluuksien lisäksi Paavalia on painanut jatkuvasti huoli kaikista seurakunnista. Ja ei pelkästään seurakunnista, vaan myöskin uskovaista ihmisistä.

Paavali kirjoittaa: Jos joku on heikko, niin minäkin olen heikko. Jos joku lankeaa, se polttaa minua. Paavali oli jatkuvasti mielessä murheita, vaikka hän teki voimallista työtä Jumalan sanan palvelijana.

Paavali toteaakin: Ja sitten tulemme tähän lukuun 12, josta otin tuon tekstin. Sen aluksi Paavali kertoo näystä, jonka on eräs Kristuksen oma kokenut. Aivan ilmeisesti Paavali tarkoittaa tässä itseään. Se tapahtui 14 vuotta sitten, kun tämä näynnäkijä, eli Paavali, temmattiin taivaaseen ihan paratiisiin asti. Hän näki siellä sellaista, kuuli sellaista, mitä ihminen ei voi sanoa eikä lausua.

Paavali pohtii, oliko hän ruumissaan vai ruumiin ulkopuolella. Sitä hän ei tiedä, sen tietää vain Jumala. Paavali haluaisi kerskua tästä miehestä, mutta ei itsestään, pelkästään omasta heikkoudesta. Paavalilla olisi tahto, inhimillinen tahto ylpeillä, mutta hän ei halua, ettei kukaan ajattelisi hänestä enempää kuin mitä hän on.

Ja sitten Paavali on saanut Jumalalta vastoinkäymisiä muitakin. Hän kirjoittaa, jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi. Olen saanut pistävän piikin ruumiin. Saatanan enkelin kuristamaan itseäni, etten ylpistyisi.

Mikä tämä lihallinen, ruumiillinen piikki oli? Oliko se joku hengellinen tai ruumiillinen vaiva? Sitä on pohdittu paljon. Se ei ole meille tärkeä kysymys. Me ymmärrämme tästä Paavalin kirjasta sen, että se ruumiillinen piikki, se saatanan enkelin piikki, oli Paavalille erittäin raskas taakka.

Hän oli kolme kertaa, aivan ilmeisesti, kun Paavali oli myöskin juutalainen, hän oli käynyt Herran temppelissä rukoilemassa, että Jumala ottaisi tuon piikin pois. Mutta Jumala ei ole sitä piikkiä ottanut pois. Hän on vastannut minulle, ja Herra on vastannut Paavalille hyvin kauniisti: Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

Ajatelkaa, miten kauniisti Herra on vastannut kärsevälle ja epäilevälle Paavalille: Minun armoni riittää sinulle. Ja voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

Ja Paavali kirjoittaa: Siksi iloitsen heikkoudesta ja loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden; juuri heikkona olen voimakas.

Ja sinä, rakas sanankuulijani, sinä, joka koet monenlaista heikkoutta, vastoinkäymisiä, elämän murheitä ja taakkaa, ehkä syntiäkin tulee, joka painaa alas, niin voimme turvallisesti ajatella Paavalin tavoin, että Jumala on antanut meille tällaisen osan. Jumala on siunannut meitä vastoinkäymisillä. Hän haluaa pitää meitä sylissään. Hän on isä, joka pitää huolta sylilapsestaan. Hän ei pudota kesken matkan. Jumala ohjaa. Jumala siunaa heikkoa, epäilevää Jumalan lasta monella tavoin, mutta myöskin vastoinkäymisillä.

Ja näistä vastoinkäymisissä, jos ei muuten niitä ymmärrä, niin antaa Jumala meille sellaisen voiman, että me ymmärtäisimme sen, että tätä kautta Jumala pitää minusta ja sinusta huolta. Jumala haluaa pitää sinua lähellään. Jumala haluaa pitää sinut Jumalan lapsena niin, että me kerran pääsisimme sinne taivaan kotiin.

Mutta tämä saarna, tämä evankeliumi, tämä mitä minä puhun täällä, se ei ole pelkästään tällaista kärsimyksen puhetta ja oman osan valittamista, mutta meille Jumalan lapsena kuuluu myöskin ilosanoma. Ja kaikille kuuluu ilosanoma. Kaikille ihmisille kuuluu rauhan evankeliumi, lohdun ilosanoma.

Nytkin. Niin. Missä paikassa sinä oletkin? Kirkossa tai radion ääressä? Ja missä elämäntilanteessa sinä lieneekin? Oletko vuoteeseen sidottuna? Oletko kotia sidottuna? Oletko vaikeissa elämän koettelemuksissa? Sinä saat jäädä uskomaan tämän rauhan evankeliumin alle.

Sinäkin, joka koet, että sinun sydämessä ei ole Jumalan rauhaa. Sinulla ei ole Pyhää Henkeä. Jumala on antanut sinulle etsikon ajan. Et sinä turhaan avannut radiota. Et sinä turhaan tullut kirkkoon. Sinä ja me kaikki saamme jäädä uskomaan omaat elämän murheet, kärsimykset ja taakat, synnin ja epäuskonkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tämä ihana rauhan evankeliumi meitä kantaa ja johdattaa meitä kohti iankaikkisen elämän toivoa, iankaikkista taivasta.

Voi miten ne opetuslapsetkin olivat murheissaan. Silloin kun Jeesus ristiin naulittiin, he olivat kaiken toivon menettäneitä. He, niin kuin Markus kertoo, itkivät murheissaan lukittujen ovien takana.

Mutta sitten pääsiäisen aamuna alkoi pääsiäisen aurinko paistaa. Naiset menivät haudalle ja toivat ilosanoman. Nämä opetuslapset eivät siihen jaksaneet uskoa, mutta riensivät haudalle ja näkivät ja ihmettelivät.

Kohta Jeesus ilmestyi jo suuremmalle opetuslapsijoukolle, mutta siitä huolimatta kaikki eivät uskoneet. Tuomas sanoi: Minä en usko. Ja vielä Tuomas vaati, että hän näkee Jeesuksen haavat, kylkihaavat ja kädessä olevat haavat ennen kuin hän uskoo.

Mutta viikon päästä Jeesus ilmestyi opetuslapsijoukolle, jossa Tuomas oli mukana. Ja kun Tuomas näkee Herran ja mestarinsa ja hänen haavansa ja hänen kylkensä, joista on keihäänkärki viiltänyt, niin Tuomas herkistyy ja sanoo: Minun Herrani ja minun Jumalani.

Jeesus sanoo hänelle: Sinä uskoit kuin näet, mutta autuaita ovat nekin, jotka eivät näe, mutta kuitenkin uskovat. Niin kuin me tämän illan ja tämän ajan kristityt.

Ja Jeesus lähetti opetuslapsia viemään ilosanomaa, tätä evankeliumia, tätä pääsiäisen valoa. Jeesus on ylösnoussut, kuollut sinun ja minun syntien puolesta.

Jää uskomaan kaikki synnit anteeksi, turvassa ja rauhassa Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimeen, aamen.