Seurapuhe 14.11.2010

Harmo, laupeus ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta. Kiitämme ja rukoilemme: Herra, meidän Jumalamme, sinä olet ilmoittanut meille Raamatussa myös lopun ajan tapahtumista. Vahvista meitä Hengelläsi niin, ettei Kristuksen tulon odotus herätä meissä pelkoa tai kahdista toivottomuuteen. Lahjoita meille lujaa usko siihen, ettei mikään voi erottaa meitä rakkaudestasi, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa. Tätä rukoilemme hänen nimessään.

Jeesuksen nimeä. Aamen. Tämä toiseksi viimeinen kirkkovuoden sunnuntai on nimeltään Vauvaamisen sunnuntai. Eräs sen teksteistä kolmannen vuosikerran mukaan on kirjoitettu ensimmäisessä Tessalonikalaiskirjeessä sen viidennessä luvussa jakeissa kaksi-yksitoista kuuluu luettuna Jeesuksen nimen. Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä.

Juuri kun ihmiset sanovat: Kaikki on hyvin, ei mitään hätää, tuho kohtaa heidät yllättäen niin kuin synnytyskivut raskaana olevan naisen eivätkä he pääse pakoon. Mutta te ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yöhön, emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.

Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä, ne jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä, mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina. Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että naisimme osaksemme vihan, vaan että pelastuisimme Herran Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä Hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.

Tämä sunnuntai on myöskin isänpäivä ja minä tahtoisin onnitella ja toivottaa Jumalan siunausta teille isät ja papat. Olette tärkeässä tehtävässä, kun saatte siinä kotipiirissä olla valvomassa yhteistä rakkautta, joka rakkaus onkin täydellisyyden tie. Mistä on kysymys tässä, kun apostoli sanoo: Te tiedätte itse aivan hyvin, on kysymys maailmanlopusta. Mehän tiedämme Jumalan sanasta, että kerran tulee tälle maailmalle loppu. Tätä maailmanloppua ovat ihmiset kautta aikain yrittäneet ennustaa, mutta kaikki nämä ennustukset ovat olleet turhia.

Sillä tämä asia on sen kaltainen, tämä maailmanloppu, että siitä Herra Jeesus itse on sanonut opetuslapsilleen: sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Mutta Herra Jeesus puhui myöskin toisen tulemisensa edelläkäynneistä asioista ja merkeistä niin sanoaksemme. Hän vertaa tätä lopun aikaa ennen maailmanloppua Noan päiviin. Jeesus sanoi näin: Niin kuin kävi Noan päivinä, on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Noa meni arkkiin.

Kukaan ei aavistanut mitään ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Noa sai Jumalalta tehtäväksi saarnata satakaksikymmentä vuotta parannusta silloiselle ihmiskunnalle. Ja samalla hän myöskin rakensi kuivalle maalle arkkia, joka oli varmaankin monelle ihmetyksen ja pilkan kohteena. Eivät he uskoneet, mitä Nooa saarnasi. Kun ajattelemme, että mies saarnaa satakaksikymmentä vuotta, niin eiköhän siinä turhaudu, kun ei uskonut muu kuin oma kotiväki.

Nuo ja hänen vaimonsa ja hänellä oli kolme poikaa. Nämä uskoivat ja nämä poikien vaimot uskoivat. Nämä kahdeksan ihmistä meni arkkiin ja Jumala omalla kädellä sulki arkin oven, eikä enää ollut kenelläkään mahdollisuutta päästä sinne arkkiin, vaikka me ymmärrämme, kun vettä alkoi tulla taivaasta ja maan uumenista, niin monella olisi ollut halu päästä sisälle, mutta Jumala oli arkin oven suuri.

Näin myöskin nämä merkit ovat lopun ajalla. Ja me nyt jo olemme näkemässä, miten ihmisillä on kaikkeen muuhun kiire, muttei oman sielunsa autuuden jälkeen.

Tämä maailma menoineen ja huolineen, murheineen, tyydyttää aikamme ihmistä niin kuin se ensimmäisen maailman aikanakin tyydytti. Me olemme Jumalan lapsina näkemässä, että ihmiset eivät halua uskoa. Ei niillä ole pelkoa iankaikkisuuskohtalustaan. Sitten Jeesus puhuu siitä, miten se tulee yllätyksenä. Arkisen elämän keskelle tämä maailmanloppu.

Jeesus sanoo: Samoin käy kuin ihmisen poika tulee. Kaksi miestä on pellolla, toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa, toinen otetaan, toinen jätetään. Aivan arkisen työn keskelle tulee tämä maailmanloppu. Minä en muista, onko Raamatussa tällaista sanontaa, mutta olen monesti kyllä kuullut Jumalan lasten seuroissa, miten näinkin sanotaan, että kaksi makaa samalla vuodella.

Toinen otetaan ja toinen jätetään. Se Jumalan valtakunnan raja. Se saattaa halkaista aviovuoteenkin. Uskovainen puoliso otetaan kunniaan, toinen jätetään, se epäuskoinen. Sitten Jeesus puhui myöskin tuosta, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi ja kantaisi murtautua talossa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä ihmisen poika tulee hetkellä, jota ette aavista, niin kuin samasta asiasta täällä apostolin Paavalikin puhuu, että tuo päivä pääsee yllättäen. Niin tuo päivä ei pääse yllättämään teitä, kuin paras, hän myöhemmin tulemme tähän.

No niin, mutta vaikka tuo maailmanloppu yllättää kaikki ihmiset, niin ei se meitä Jumalan lapsia kuitenkaan ikävällä tavalla yllätä. Ja minkähän syytä sen tähden, että kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, tulipa meidän yksityinen lähtömme täältä ajasta milloin tahansa tai yhteinen lähtö maailmanlopun aikana, niin se ei yllätä, joka on uskomassa. Mutta se yllättää ikävällä tavalla epäuskoiset ihmiset, niin kuin me kymmenen neitsyen vertauksestakin saamme lukea, miten niillä tyhmillä ei ollut Pyhän Hengen öljyä astiassa, eivätkä heidän lamppunsa palaneet silloin, kun kuului huuto: "Pylvä tulee." Te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle, emmekä pimeydelle.

Tekstisanamme puhuu kahdesta valtakunnasta, ja niitähän hengellisessä mielessä on vain kaksi täällä ajassa. On Jumalan pojan valtakunta, valon ja valkeuden valtakunta, mutta sitten on myöskin pimeyden valtakunta, jonka päärukkinaana on sielujen vihollinen. Me Jumalan lapset olemme valon ja valkeuden valtakunnassa, ja meitä apostoli neuvoo: emme saa siis nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Mehän rukoilemmekin monta kertaa juuri tätä rukousta: "Varjele, Isä rakas, minua tässä aljetussa uskossa, että minä kerran pääsisin uskon päämäärään, iankaikkiseen elämään."

Jumala on luvannutkin kyllä viedä meissä alkamansa hyvän työn onnelliseen päätökseen, mutta sanon itselleni ja sanon sinullekin: tässä on meillä, kuulkaa, aina uskolle tilaa. Kyllä me niin monta kertaa ajattelemme, että mahtaneenkohan minä sittenkään päästä perille, niin heikosti on minun matkani onnistunut, on monenlaisia lankeemuksia matkan varrella tapahtunut. Ja sielunvihollinen on kyllä sellainen, että se on meidän syntirekisteristämme ottanut valokopion. Ja sitä valokopiota se meille esittelee: "Katsohan, tuossa ja tuossakin kohdassa sinä olet langennut. Vieläkö kuvittelet pääsevänsi iankaikkiseen elämään?"

Me saisimme kyllä sielunviholliselle sanoa, kun hän tällaisen valokopion kanssa tulee meitä puhuttelemaan, että näytäpäs myöskin se verinen kuittaus, että onhan minun syntini, Jumalan paja, on verellä maksettu ja kuitattu ja nimi on elämän kirjassa. Sitähän sieluviollinen ei tietenkään tee.

Sitten puhuu siitä, että me emme kuulu yölle emmekä pimeölle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava pysyttävä raittiina. Tällä raittiudella ennen kaikkea tarkoitetaan hengen raittiutta.

Kyllähän meillä on aivan selkeä ymmärrys alkoholiin ja kaikenlaisiin huumeaineisiin nähden. Ne eivät Jumalan lapselle kuulu. Mutta tässä puhutaan nimenomaan hengen raittiudesta. Kun me olemme elämän Kaidalla tiellä matkaa tekemässä, niin me tahdomme välttää vaaroja tämän Kaidantien vasemmalla puolella olevia vaaroja ja oikealla puolella olevia vaaroja.

Siellä vasemmalla puolella on nämä lihan saastan vaarat ja oikealla puolella on sitten nämä hengen saastan vaarat, ja sanoisin, että ne hengen saastan vaarat ovat paljon vakavampia kuin nämä lihan saastan vaarat.

Jos uskovainen vaikka lankeaa alkoholiin, niin hän kyllä ymmärtää, että nyt minä olen langennut syntiin ja minun tarvitsee tästä synnistä käydä parannuksen askel. Mutta tuo hengen saasta on niin näkymätöntä. Se on niin ovelaa, että sitä on vaikeampi huomata.

On tästä kristillisyydestä kuulkaa lähtenyt monta eri seuraa, eikä kaikki ole sen tähden sinne eri seuraan joutuneet, että niillä olisi jotain nimellistä lihan saaston syntiä ollut tunnolla, mutta ne on vain mieltyneet siihen väärän hengellisyyden saarunaan.

Suotta Raamattu vie meitä opettaa, että katsokaa kuinka te kuulette ja mitä te kuulette, jolla korva on se, kuulkaa, mitä henki seurakunnille sanoo. Jos me alamme kallistattaa korvamme noille väärän hengellisyyden saannoille, niin siinä on se vaara, että me lähdemme niitä seuraamaan ja uskon puolesta tulee haaksirikko.

Sitten sanoo, että ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä. Ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Tässä on kysymys tuosta hengellisestä yöstä, jossa epäuskoinen maailma makaa tolla synnin huolettomuuden vuoteella.

Huolettomina iankaikkisuuskohtalostaan tai toiset oman vanhurskauden hengen juovuttamana, etteivät ymmärrä, mikä heidän rauhaansa sopii. Siellä ulkopuolella, Jumalan valtakunnan, siellä epäuskoisten keskuudessa. Siellä kyllä juovutaan, ei vaan yöllä, vaan siellä juovutaan kyllä päivälläkin. Siellä nautitaan huumeita ja eletään kaikenlaisessa ehdoudessa.

Ja vieläpä sen kaltaisissa luonnottomissa synneissä, niin kuin Sodoma ja Gomorra synneissä eletään meidänkin aikanamme.

Siellä Sodomassa miehet makasivat miesten kanssa ja naiset naisten kanssa. Meidän ajassamme on semmoinen ilmiö ollut näkösämme, että näille pitäisi saada siunaus ja kirkon puolesta kirkollinen petys.

Nythän tosin tämä asia oli kirkolliskokouksessa. Päätös oli, että näiden puolesta rukoillaan, mutta sekin pantiin omantunnon asiaksi. Se on se hyvä asia, että uskovaisten pappi ei tarvitse tällaisille homoja lesbopareille järjestää rukoushetkiä, koska sen omantunnon asiaksi jäi nyt.

Mutta tämä on kuulkaa veli, että sisarpain alkua hivuttamalla mennään siihen, että vielä ne joskus vihitäänkin. Aivan niin kuin naispappeuskin oli, että sitä kaksi-kolme vuotta vauhditettiin ja viimein ne sai sitten enemmistön tai ei ollut enää yhtä neljäsosaa vastustamassa, niin silloin se meni läpi.

No niin. Mutta nämä eivät meitä Jumalan lapsia. Meillähän on näistä asioista selkeä ja kirkas kanta.

Me omien pappiemme puolesta vain pelättiin, että tuleekohan siinä semmoinen, semmoinen päätös, että ne menee ihan vihkimiseen asti ja patistetaan vielä kaikki vihkimään, niin miten uskovainen pappi voi semmoisen kirkon palveluksessa enää olla. Ja jos ei sillä uskovainen pappi enää voi olla, niin miten mekään sitten voisimme siinä semmoisen kirkon yhteydessä olla?

Mutta toivottavasti nämä asiat ovat vielä edessä päin pitkälle ja saattaahan se tulla loppukin jo ennen tätä. Mehän emme tiedä, minä päivänä, minä hetkenä tämä maailma kypsyy Jumalan pihan alla niin, että Jumala tuhoaa sen, mutta Jumala on luvannut luoda uudet taivaat ja Uuden maan, jossa vanhurskaus asuu. Meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina.

Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan. Tämä uskon ja rakkauden haarniska on Herran Jeesuksen, meidän edestämme valmistama vanhurskauden vaate. Tähän me luotamme, tähän me turvaamme. Uskon kautta ymmärrämme, että me kelpaamme taivaalliselle Isälle yksin uskosta ja yksin armosta ja yksin Kristuksen nähden, että meidän pukunamme on tämä uskon ja rakkauden Herran Jeesuksen valmistama vanhurskaus. Ja otettava kypäräksemme pelastuksen autuuden toivon rautalakki, niin kuin vanhempi käännös siitä puhuu, tai autuuden toivon rautalakista.

Ky pelastuksen kypärä. Monta kertaahan me veljet ja sisaret, meidän uskoelämämme, on tämän toivon langan varassa. Se on tämä uskoelämä niin kuin kolmisäikeinen lanka, josta Raamattu puhuu, miten usko, toivo ja rakkaus, ne kuuluvat yhteen. Ja monta kertaa Jumalan lapsesta saattaa tuntua, että ei minulla ole uskoa. Vähän vähän.

Enkä minä taida rakastaa Jumalaa enkä lähimmäisiä niin kuin minun tulisi. Missä on meillä iankaikkisen elämän mahdollisuudet silloin? Ne on tämän toivon langan varassa. Meillä on kuitenkin tämä toivo, että enhän minä ole kuitenkaan Herraa Jeesusta kieltänyt. Ja kun meille tulee tällainen hätä, että se on vain toivon langan varassa, niin me käännymme sitten kyselemään täällä Jumalan huoneessa.

Yksinkertaista kysymystä: Kuuluuko minulle vielä Jumalan armo? Kun tuntuu, ettei ole uskoa, ei ole rakkautta, mutta en ole rohjannut kuitenkaan kieltää Herraa Jeesusta. Sitten täällä sanoo, että Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan, vaan että pelastuisimme Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumalan Sanassahan sanotaan, ettei Jumalalle kelpaa jumalattoman kuolema, vaan että jumalat kääntyisivät ja saisi elää. Sen Jumalan valtakunnassa hän vielä huutelee: Palatkaa minun tyköni te kadonneet lapset, että minä saisin teitä harvata.

Ei Jumalalle ole mieluinen asia, jos joku epäuskossa omistaa silmänsä tälle pahalle maailmalle, vaan Jumala soisi, että kaikki pääsisivät iankaikkiseen elämään, syystä sen tähden, että hän on rakkaan poikansa Herran Jeesuksen uhrautunut meidän syntiemme lunastukseksi ja sovitukseksi. Kristus on kuollut puolestamme, apostoli sanoo, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan. Olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Apostoli toisaalta kirjoittaakin näin, että: Jos me elämme, niin me Herralle elämme. Jos me kuolemme, niin me Herralle kuolemme.

Sen tähden, olimmepa me eläviä tai kuolleita, niin me olemme Herran omat. Kun Jumalan lapsi ummistaa silmänsä tälle pahalle maailmalle, hän nukkuu kuoleman uneen. Sitä verrataan Jumalan lapsen kuolemaa unen kaltaiseksi tilaksi. Muistattehan tämän ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen, kun hän kivisateessa ensin rukoili kivittäjien puolesta: Herra, älä lue heille tätä synniksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät. Ja sitten sanotaan: Hän nukkui pois.

Se on Jumalan lapsen kuolema: unenkaltainen tila. Herra Jeesus. Syystä, että hän oli haudattuna Joosef Arimatiaalaisen kalliohautaan, hän valmisti meille Jumalan lapset haudan suloiseksi leposijaksi, jossa me saamme odottaa kaikista vaivoista vapahdettuina ylimmäisen enkelin basuunan äänen kajahdusta, kun itse Herra astuu alas taivaasta ja Kristuksessa nukkuneet nousevat ensin ylös ja ne, jotka vielä Jumalan lapsina täällä maan päällä vaeltavat, temmataan yhdessä heidän kanssaan Herraa vastaan tuuliin ja pilviin.

Sitten sanoo näin: Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. Näinhän me veljet ja sisaret ahkeroimmekin tehdä, ja antaisin kotiläksyksi, kun teillä käy Jumalan lapset kylässä.

Niin, koettakaapa muistaa, että muutamalla sanalla käsittelin sitten Jumalan lapsen osaa, että miten kallista, että Jumala on saanut varjella meitä uskossa. Tahtoahan ne meidän puheet olla niin ajallisia, maallisia, mutta ei se haittaa, tee paremminkin, se on hyväksi, jos muutamalla sanalla näistä uskomisen asioistakin puhuisimme. Ja saa niistä puhua epäuskoisillekin ihmisille, uskottomille, omaisille, uskottomille naapurille. Minä itse olen hyvin arka ja heikko, mutta minä ynnytän teitä, että osaatte tilaisuuden ja mahdollisuuden, niin muutamalla sanalla neuvoa sitten lähimmäisiänne parannuksen askelille.

Siellä kotipitäjässäni, syntymäpitäjässäni, Lappajärvellä, siellä Tarvolan kylässä, siellä oli uskovainen isäntä, jota kansa sanoi pappi-iikaksi.

Ja syyn sen tähden, että se oli sellainen isäntä, että sillä oli niin suuri rakkaus Jumalan sanaan ja lähimmäisiin, että kuka ikinä kävi siinä talossa, olipa se tuttu tai tuntematon, niin se varmasti uskomisen asioista puhuu. Ja semmoisella rakkaudella, että kukaan ei siihen pahastunut, ja siitä hän oli saanutkin tämän nimen pappiikka.

Niin, olisi, on se hyvä, että täällä Jumalan valtakunnassa on sellaisia, joista sanotaan, että ne uskoo suu auki. Ne saattavat näin puhutella epäuskoisiakin ihmisiä rakkaudella. Minä muistan, kymmeniä vuosia sitten oli vielä sellaisia Jumalan lapsia, että kun seurat loppuivat, niin ne lähtivät ongelle.

Ne katsoivat, onko siellä seuraavan vuoden keskuudessa jokunen epäuskoinen sanankuulija, ja ne lähtivät sitten kuulostelemaan, miltä se Jumalan Sana oli vaikuttanut heistä, ja neuvoivat näin suurella rakkaudella parannuksen askeleelle. Heissä semmoiseen rakkauteen voi taas suuttua.

Minäkin muistan: sota-aikana olin nuori poika, 19-vuotias, kun jouduin rintamalle, ja vanhat miehet. Me sanottiin vanhoiksi miehiksi semmoisia 30–40-vuotiaita miehiä. Minäkin jouduin sitten Alajärven koottumaan bio B3:een, ja Alajärvellä on suuri kristillisyys.

Siellä oli paljon uskovaisia miehiä. Muistan, kun kerran, kun siinä laveerin reunalla istuin, niin tuli vanhempi mies. Vanhoiksi miehiksi me sanottiin, kun me oltiin parasmiehiä ja asevelvollisia. Julia istui minun viereen, pani käden olkapäälle ja sanoi: Kuulehan nuori mies, nyt ollaan sodassa. Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että parannus tarvitsisi tehdä täällä?

Kuolema-niminen vieras saattaa vierailla omallakin kohdalla. Ei jää niin rakkaudella puhuttu, että ei jäänyt siitä muuta kuin hyvät muistot, mutta parannus jäi tekemättä. Se jäi sodan jälkeen, vasta sain parannuksen arvon.

Mutta Jumalan lapset rakkaat, jääkää uskossa kilvoittelemaan ja valvomaan. Tämähän on valvomisen sunnuntai, joka nimenomaan muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää meidän tällä elämän kaudella tiellä on vaeltaa synnin pois pahoina ja Herran Jeesuksen sovintoveden korjaajina.

Jääkää uskomaan synnit ja matkaviat anteeksi Herran Jeesuksen siunatussa nimessä ja aina siunaavassa sovinnossa. Ja omallekin kohdalle kysy, että minäkin, minäkin jäädä näin yhdessä teidän kanssa uskomaan. Haluamme uskoa oman sieluni haudaksi ja Jumalan kunniaksi. Aamen.