Keskusteluilta/Alustus 26.10.2013

Jumalan tervetulleille kaikille. Ihan ensimmäisenä huomaan, että täällä Kuopiossa yksi asia ei ole muuttunut. Olen täällä asunut aikaisemmin ja olen täältä kotoisin. Edelleenkin nämä etupenkit ovat tyhjinä. Toivoisin, että tulisitte vaikka jo heti tänne lähemmäksi, ei pelottaisi niin paljon puhua teille.

Siirrytäänkö pikkusen eteenpäin kaikki? Kiitos.

En tiedä, miten hyvä olen puhumaan tästä seurusteluaiheesta. Tätä varmaan voidaan lähestyä monesta näkökulmasta. Minä ajattelin, että silloin kun pyydettiin alustamaan, niin ymmärsin, että juuri tästä näkökulmasta, minkä Mikkokin tuossa alkuhartaudessa toi, eli tämmöisestä miehen ja naisen välisestä seurustelusta. Toki sillä seurustelusanalla voidaan ymmärtää kaikkea sitä keskinäistä seurustelua, jota ihmisten kanssa käydään.

Mutta tosiaan miksi en ole hyvä puhumaan tästä? Itse olen seurustellut vain yhden kerran. Siitä taitaa olla semmoinen viitisentoista vuotta aikaa. Ja myöskään työni ei ole kovin, voisiko sanoa, että se ei ole kovin seurustelumyönteinen, nimittäin työssäni lopetan ihmisten seurusteluita. Kylläkin ihan myönteisellä tavalla vihkin heitä avioliittoon.

Ja jos ajatellaan tätä minun seurustelua, niin toisaalta joka 15 vuotta sitten tapahtui, niin siinä mielessä on mukava täällä Kuopiossa alustaa tästä aiheesta. Nimittäin Kuopio liittyy vahvasti minun seurusteluaikaani. Muistan, kun syksyllä 1998 istuin rauhanyhdistyksellä tuolla aika takapenkissä. Minäkin istuin silloin ja ensimmäistä kertaa tulevan tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni vieressä. Vaimoni muistaa vieläkin, että minulla oli semmoinen kello, josta kuului kova tikiitys. Ja hän oli puheen ajan kuunnellut sitä kellon tikiitystä.

Ja kyllä täytyy sanoa, että tuo työkin, vaikka siinä seurusteluita tosiaan lopetetaan, niin saan siinä keskustella seurustelevien parien kanssa vihkikeskustelussa. Ja ajattelen, että se on yksi semmoisia työni, voisi sanoa, että melkein huippukohtia, kun pääsen keskustelemaan avioliittoon aikovien ihmisten kanssa. Avioliitosta ja parisuhteesta ja sen hoitamisesta.

Miksi seurustellaan, mikä on seurustelun tarkoitus? Raamattu opettaa, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Hän tarkoitti heidät kumppaneiksi toisilleen ja Jumala siunasi heidän liittonsa. Ja seurustelun lähtökohta on se, että seurustelu tähtää tuohon Jumalan siunaamaan avioliittoon. Avioliitto, joka on elinikäinen. Jeesus itse opetti, että sen, jonka Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

On aika iso juttu sitoutua koko elämän ajaksi. Ja ajatella, että siinä seurusteluaikana minun täytyisi tutustua siihen toiseen ihmiseen niin, että pystyisin sitoutumaan häneen koko elämäni ajaksi ja jakamaan elämäni ja kaiken avioliitossa tuon toisen ihmisen kanssa. Eli saamme siinä aviopuolison ja mahdollisesti myöskin perheen tuon seurustelun seurauksena. Siinä lyhyesti seurustelun tarkoituksesta.

Seuraavaksi, jos tämä ensimmäinen kysymys, että miksi seurustellaan, niin toinen kysymys minulla oli, että mistä tuon aviopuolison saisi. Ja siitä ihan lyhyesti meillä jokaisella on mahdollisuus rukoilla aviopuolisoa. Ja toisille aviopuoliso annetaan, mutta voi olla myös erilaisia kutsumuksia elämässä. Ajattelen, että jokaisessa elämäntilanteessa ja jokaisessa erilaisessa ihmisen elämän paikassa on oma Jumalan tarkoituksensa. Ja toisen kutsumus on elää avioliitossa seurustelun seurauksena. Ja toisen kutsumus voi olla joku muu.

Jumalan sana neuvoo meitä valitsemaan uskovaisen puolison. Ajattelen, että se on hyvä lähtökohta. Joskus saattaa olla kiusaus siinä, kun tuntuu, että uskovaista puolisoa ei löydy. Ja löytyykin ehkä joku todella hyvä ystävä, joka tuntuu, että hänen kanssaan synkkaa oikein hyvin. Ja ihastuu ja rakastuukin ehkä. Ja joutuu pohtimaan tätä, että mikä on sen merkitys, että minulla olisi juuri uskovainen aviopuoliso.

Ajattelen, että avioliitossa joka tapauksessa hyvin erilaiset kulttuurit kohtaavat. Ja se, että jos lähtökohtaisesti meillä on erilainen uskon näkemys ja ymmärrys, niin se varmasti omalla tavalla tuo haasteita myöskin siihen avioliittomme. Mutta totta kai elämässä on erilaisia tilanteita ja aina ei ole niin, että aviopuolisot olisivat kumpikin uskovaisia. Saattaa olla, että elämäntilanteet ovat muuttuneet ja jompikumpi on menettänyt tuon uskon lahjan avioliiton solmimisen jälkeenkin. Ja siinäkin on oma haasteensa ja ristinsä varmasti, mutta siitä taas Paavali opettaa, että noissa tilanteissa, jos tuo uskon sanoo menettänyt aviopuoliso haluaa edelleen avioliittoa jatkaa, niin emme sitä rikko.

Ja näin on varmasti oikein ja hyvä. Se on Jumalan sanan mukaista ja myöskin tuon perheen edun mukaista.

Milloin on hyvä aloittaa seurustelu? Mikä on oikea ikä sille? En osaa sanoa, mikä on oikea ikä. Olen vihkinyt parin, joka on aloittanut seurustelun 15-vuotiaana, ja olen vihkinyt myös parin, joka on aloittanut seurustelun 80-vuotiaana. Ja se on ehkä jotakin siitä väliltä.

Ajattelen, että lähtökohta on se, että kun seurustelun lähtökohtana on avioliitto, niin se kannattaa ottaa myös huomioon tuossa seurustelun aloittamisessa. Onko valmis kantamaan vastuun toisesta ihmisestä ja mahdollisesti myös perheessä, jonka seurustelun seurauksena voi saada.

Varmasti seurustelun aloittaminen on monesti hyvin vaikeakin paikka riippuen ihmisestä. Muistan oman tilanteeni silloin 15 vuotta sitten. En ollut vielä kovin vanha, 19-vuotias, ja olin ajatellut, että minulla ei ole mitään kiirettä aloittaa seurustelua, että haluan rauhassa opiskella. Olin armeijassa ja lukion käynyt silloin.

Niin vain sitten kävi, että löytyi se ihminen, johon vähitellen ihastui ja rakastui ja joutui tekemään sen ratkaisun. Että ei tässä nyt muu auta, että kyllä se seurustelu on nyt aloitettava, vaikka oli ajatellutkin järjellään asian ihan toisella tavalla. Mutta kyllä siinä saa tosiaan pohtia ja järkeä myös käyttää, vaikka monesti sitten ne tunteet saattavat olla niin vahvat, että se ei välttämättä sitten autakaan.

Ihastumisesta, joka liittyy seurustelun aloitukseen, sitä voi olla monenlaista. Joskus kuulee, että joku on rakastunut, niin kuin sanotaan, ensisilmäyksellä. On nähnyt tuon tulevan puolisonsa ja on heti huomannut, että tuossa se on.

Joskus olen kuullut vielä nykyäänkin, että on puhemiehiä. Eräs avioliittoon aikava pari kertoi, että tuon tytön ystävä oli kauan puhunut, että hänen kotipaikkakunnalla on juuri sinulle sopiva poika. Ja sitten tarpeeksi kauan puhuttuaan tuo tyttö sitten meni katsomaan tuota poikaa ja siitä se seurustelu sitten lähti.

Tarinoita on varmasti niin monenlaisia kuin on meitä ihmisiä. Aika usein ehkä tuo seurustelun aloitus menee niin, että ollaan samassa kaveriporukassa. Ja saatetaan vakuutella, että me ollaan vain kavereita. Mutta tuntuu, että se tietty kaveri kiinnostaa erityisen paljon ja aikaa viettää erityisen paljon hänen kanssaan. Ja lopulta sitten joudutaan ratkomaan sitä, tai miettimään sitä, että pitäisikö meidän alkaa ihan julkisesti seurustelemaan. Ja näyttää se muillekin, että me olemme ihastuneet ja haluamme seurustella ja katsoa, että olemmeko valmiita avioliittoon ja jakamaan yhteisen elämän.

Tuntuu, että silloin opiskeluaikana täällä Kuopiossa ja muuallakin monesti aina keväällä alkoi tuo seurustelu. Kun syksyllä oli tultu tänne, niin tietenkin se voi alkaa useamman vuodenkin päästä, mutta vähitellen kun oli tutustunut niihin uusiin ihmisiin. Sitten jotkut löysivät sitten elämänkumppanin täältä opiskelupaikalta.

Silloin kun ihastumme toisiimme, siinä voi olla monenlaisia tunteita ja pohtii, että onko tuo ihastuminen molemminpuolista. Ja noita viestejä saattaa tulkita eri tavalla. Ja tähän saattaa liittyä myöskin semmoinen toisen tunteilla pelaaminen ja leikkiminen. Joku ihminen saattaa kokea mielihyvää siitä, että saa jonkun toisen ihastumaan häneen ja saa hänen huomiotaan. Mutta ei kuitenkaan ole valmis seurustelemaan, vaan haluaa vain kokeilla sitä omaa viehätysvoimaansa.

Ja tuollainen käyttäytyminen ei tietenkään ole oikein. Siinä helposti rikotaan paljon ja aiheutetaan toiselle mielipahaa oman itsekään hyvän olon ja tunteen kustannuksella.

Ollaan sitten tultu siihen tulokseen, että aletaan seurustelemaan, niin kysymys tulee siitä, että miten seurustellaan. Ja seurusteluaika on tutustumista toiseen, mutta ajattelen, että se on erityisesti tutustumista itseen. Seurusteluun liittyy avoimuus ja keskustelu ehkä semmoisena yhtenä keskeisenä aiheena.

Ja mielestäni olisi hyvä, että seurusteleva pari keskustelisi siitä, tai uskomisen asioista ja siitä, että uskovatko he samalla tavalla. Usein tuossa vihkikeskustelussakin kysyn avioliittoon aikovilta, että tuntuuko teistä, että te uskotte samalla tavalla.

Kun olemme avoimia toisillemme ja tällaisessa läheisessä ihmissuhteessa, joka on läheisempi kuin oikeastaan mikään muu ihmissuhde, saatamme kohdata itsessämme monenlaisia tunteita. Siihen liittyy se, että miksi seurustelu on myös tutustumista paljon omaan itseen.

Miksi tuo ja tuo asia tuossa ihmisessä, seurustelukumppanissa, herättää minussa tällaisia tunteita. Miksi tunnen iloa, miksi tuo asia vaivaa minua ja saatan tuntea ärtymystäkin, kun seurustelukumppani käyttäytyy tuolla tavalla. Tämä on sitä itseen tutustumista.

Tähän liittyy myös se kysymys, että millä tavalla olemme rakentavasti avoimia. Nimittäin helposti käy niin, että tuossa seurustelussa me tupaamme kyllä huomaamaan tuon toisen seurustelukumppanimme inhimillisyyden ja vajavaisuuden. Ja toki on hyvä, että olemme avoimia, mutta myöskään ei voi olla niin, että me ainoastaan kerromme kaikki toisen heikkoudet, vaan yritämme olla rakentavia ja sillä tavalla rakentaa sitä seurustelusuhdetta.

Nähdä itsemme tuon toisen ihmisen peilissä ja huomata lähtökohtaisesti myös ne omat heikkoudet ja viat. Usein kysyn myös avioliittoa aikovilta, että ovatko he tapelleet seurusteluaikana. Ja jos tuo pari sanoo, että emme ole koskaan kiistelleet tai riidelleet, niin saatan sitten olla vähän ihmeissäni.

Totta kai ihmiset ovat eri luonteisia ja ratkaisevat erimielisyyksiä eri tavalla. Mutta ajattelen, että erimielisetkin mielipiteet liittyvät seurusteluaikaan ja silloin, kun kaksi erilaista ihmistä tutustuvat toisiinsa. Jos ei ole erimielisyyksiä, niin saattaa olla niin, että tuossa seurustelussa rakastumisessa ja ihastumisessa koetut tunteet ovat vielä niin vahvoja, että jotenkin tuo kaikki erimielisyys on jäänyt muiden tunteiden alle.

Saattaa myös olla niin, että toinen ei ole uskaltanut näyttää täysin tunteitaan ja suostuu kaikessa tuon toisen ihmisen tahtoon. Ja sillä tavalla ikään kuin jää tuon toisen ihmisen tahdon alle ja myöntelijäksi tuossa seurustelusuhteessa.

Toki ihmisillä voi olla seurustelusuhteessa ja avioliitossakin erilaisia rooleja. Ajattelisin, että kummankin pitää tuntea, että siinä suhteessa on hyvä olla ja että se suhde on tasapainoinen ja ne roolit ovat sellaiset, että kummallakin on siinä hyvä olla.

Kun noita erimielisyyksiä tulee ja riitojakin, niin on hyvä miettiä omia kotitaustojaan, pohtia sitä, että millä tavalla minun omassa lapsuuden perheessäni on ratkottu erimielisyyksiä. Millaisia rooleja niihin tilanteisiin on liittynyt. Onko joku ehkä saanut mallin, jossa noita vaikeita tilanteita paetaan? Onko jossakin hyvin vahvasti tuotu tunteet esiin omassa kotiympäristössä ja millaisia erilaisia malleja ja kulttuureja sieltä meidän kodeissamme on tullut.

Nuistakin kotitaustoista on hyvä avoimesti keskustella siinä seurustelun aikana. Se avaa paljon itselle, mutta myös sille tulevalle aviopuolisolle sitä tilannetta ja myöskin auttaa ymmärtämään, että miksi tuo ihminen, johonka olen ihastunut ja rakastunut, toimii tuossa tilanteessa tuolla tavoin. Ja avaa varmasti itselle myös sitä, että miksi joku asia saattaa ahdistaa tässä seurustelusuhteessa tai jos siinä tulee erimielisyyksiä.

Mikko puhui tuossa alkuhartaudessa anteeksiantamuksesta. Myös seurustelussa on hyvä muistaa jo tuo anteeksiantamuksen ja evankeliumin voima. Paavali opettaa, että sopikaa riitanne ennen kuin aurinko laskee.

Tuossa anteeksiantamuksen käytössäkin me ihmiset olemme kuitenkin erilaisia. Toinen on hyvin nopea sopimaan riitoja ja toinen saattaa olla hitaampi. Ja voi olla myös, että toinen jotenkin ikään kuin haluaa nopeasti sopia tilanteen ja päästä siitä vaikeasta olosta ja unohtaa tuon asian ja jatkaa eteenpäin ja toiselle se voi olla hitaampaa ja vaikeampaa.

Ajattelen, että evankeliumi ja anteeksiantamuksen voima on siinä, että se korjaa niitä ihmissuhteitamme ja myös sitä seurustelu-ihmissuhdetta. Mutta saamme ajatella myös niin, että kun on saanut pyytää ja antaa anteeksi, niin saamme oikean mielen keskustella siitä, miksi ajauduimme erimielisyyteen ja riitaan.

Eli jos tuntuu, että jompikumpi haluaa vielä keskustella aiheesta, niin olisi hyvä, että toinen osapuolikin olisi siihen valmis, eikä ikään kuin ohittaisi sitä sillä, että tämä asiahan on sovittu, että ei tästä enää keskustella ja piste.

Rakentavassa mielessä on hyvä keskustella, jos jompaa kumpaa vielä asia vaivaa. Keskusteluun kuuluu se puhuminen ja omien tunteiden sanoittaminen, mutta totta kai siihen samalla tavalla ja erityisen tärkeääkin siinä on myös kuunteleminen. Se, että osaamme kuunnella toista ja pidämme toisen sanomaa tärkeänä. Emme oleta, mitä toinen tarkoittaa, vaan jaksamme ja maltamme kuunnella toisen sanoja ja viestiä.

Keskusteluaiheita on varmasti monia. Kun seurusteluaikana keskustelee uskomisen asioista, varmasti omat taustat ja oma menneisyys, totta kai yhteinen tulevaisuus, ja saattaa olla, että siinä jo seurusteluaikana miettii myös perhettä ja saattaa myös pohtia ihan sellaisia konkreettisia asioita vaikkapa lasten kasvatukseen ja perheen periaatteisiin liittyen.

Varmasti nuo asiat erityisesti konkretisoituvat sitten, jos Jumala siunaa perhettä ja sitten lapset kasvavat ja sitä mukaan kun niitä tilanteita tulee, niin sitten ne konkretisoituvat, mutta jollakin tavalla ne saattavat olla jo seurusteluaikana esillä ja keskustelussa, eikä se varmasti pahitteeksi ole.

Siinä etsitään sitä yhteistä tapaa ja yhteistä arvomaailmaa ja lähtökohtia sille yhteiselle avioliitolle. Siinä on hyvä muistaa myös se, että ollaan rakentamassa todellakin yhteistä avioliittoa.

Helposti siinä saattaa olla molemmilla pelko, että nyt minä joudun luopumaan kaikista omista asioistani ja haluan pitää niistä erityisen kovasti kiinni, mutta jos saisikin sen ajatuksen, että nyt me rakennamme tässä yhteistä tulevaisuutta ja teemme asioita emme niin, että ne ovat hyväksi minulle tai hyväksi vain toiselle, vaan niin, että ne ovat hyväksi meille molemmille.

Ja tämä on meidän perheemme. Se ei ole miehen tai naisen perhe, eikä myöskään hänen taustoistaan nouseva perhe, vaan se on yksittäinen, aivan uusi perhe, jossa toimitaan sen uuden perheen ehdoilla.

Sitten seurusteluun liittyvä yksi varmasti iso asia on läheisyys seurusteluaikana. Tuo toisen ihmisen läheisyys saattaa huumata. Se voi olla niin vahva tunne, kun on toisen ihmisen lähellä, että on vaarana, että jotenkin ei enää muistakaan keskustella ja olla avoin kaikesta, mistä seurusteluaikana kannattaisi keskustella, vaan jää ainoastaan tuon vahvan läheisyyden tunteen valtaan.

Seksuaalisuus on osa meitä kaikkia ihmisiä. Jumala on luonut meidät mieheksi ja naiseksi. Seksuaalisuus on Jumalan lahja ja arvokas asia. Kuitenkin Jumalan sanan mukaan tuo seksuaalisuuden toteuttaminen kuuluu juuri avioliittoon.

Muun muassa Paavali Korinttilaiskirjeessä sanoo, ensinnä hän kirjoittaa näin, että naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. Eli Paavali pitää tällaista itsellisen ihmisen elämää kaikista parhaana muotona. Paavali oli niin sanotusti poikamies ja vietti tuommoista liikkuvaa elämää, kuulikin lähetysmatkoilla. Ja varmasti Paavali myös odotti nopeaa ajan loppumista.

Mutta ymmärrämme Jumalan sanan valossa myös, että on ihan Jumalan luomisjärjestyksen mukaista se, että mennään naimisiin. Mutta myöskin tässä yhteydessä on todella hyvä muistaa se, että avioliitto ja perhe eivät ole ainoa tapa toteuttaa Jumalan kutsumusta tässä elämässä.

Mutta sitten tuohon asiaan Paavali jatkaa, mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menköön naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palata himon tulessa. Eli esimerkiksi tässä kohdassa minun mielestäni on selkeä ymmärrys siitä, että tuo seksuaalisuus on lahja, jota toteutetaan siinä Jumalan säätämässä avioliitossa.

Tuosta seksuaalisuudesta on hyvä muistaa ehkä avioliittoonkin liittyen se, että monesti voi olla, että tuohon avioliittoon ja sen alkuun latautuu sitten paljon myös tähän liittyvää seksuaalisuuteen liittyvää latausta. Ja kuitenkin se on hyvin herkkä osa-alue meissä ja rohkaisin siihen, että myös avioliitossa siinä asiassa on hyvä, jos edetään rauhallisesti ja aina toista kunnioittaen ja toinen huomioon ottaen.

Kaiken ei tarvitse tapahtua välittömästi ja heti avioliiton alussa puhutaan usein hääyöstä, vaan voidaan edetä rauhallisesti ja toiseen tutustuen ja sillä tavalla tuota seksuaalisuuden lahjaa toteuttaen.

On myöskin hyvä muistaa se, että ihan seurusteluaikana me ihmiset koemme tuon läheisyyden eri tavalla. Joku saattaa kokea sen hyvin vain sellaisena läheisyytenä tai saman olotilan pelkästään läheisyytenä ja toiselle siihen voi liittyä myöskin tuommoinen vahva seksuaalinen tunne, jonka kanssa joutuu kamppailemaan.

Ja näistäkin on hyvä puhua siinä seurusteluaikana ja jos vankeuksia tapahtuu myöskin tuolla osa-alueella ja tuntuu, että on tullut pahaa mieltä, niin siinä kannattaa muistaa, että aina on tuo mahdollisuus armoon ja evankeliumiin. Kannattaa keventää sydämiä ja taakkoja, jos niitä on kertynyt ja uskoutua jollekin niin sanotusti kolmannelle osapuolelle, saatto ystävälle naiselle tai miehelle, sisarille tai veljelle, jolle voi sitten kertoa siitä, jos tuntuu, että tuolla osa-alueella seurustelussa tai jollakin muulla osa-alueella on tullut sellaisia lankemuksia, joita haluaa keventää ja jotka haluaa uskoa anteeksi.

No sitten tuo kysymys siitä, että mikä on oikean mittainen seurusteluaika. Taaskin voisin sanoa, että mitään oikeaa standardimittaa tuolle seurustelulle ei ole. Taitaa olla minun vihkimissäni pareissa, olisiko pisin seurusteluaika kuuden vuoden tai saattaa olla ylikin, siinä saattoi olla joitakin katkoja välissä tuossa seurustelussa. Lyhin oli ainoastaan kuukauden pituinen, pisimmän seurustelun seurustelivat nuorempina aloittaneet ja lyhyemmän vanhimpana vihkimäni.

Voisiko tästä tehdä johtopäätöksen, että mitä vanhempi on, sitä lyhyempi seurusteluaika? Ei varmasti näinkään, vaan kysymys on jostakin muusta.

Kun seurustelee ja sitten tulee se kysymys siitä, että mitä tästä eteenpäin, että olisiko aika mennä sitten avioliittoon, joutuu pohtimaan monenlaisia asioita. Taas tulee kysymykseen se sitoutuminen, olenko valmis sitoutumaan tuohon toiseen ihmiseen.

Ajattelen, että tässäkin me ihmiset olemme erilaisia. Toinen saattaa olla jo hyvin valmis sitoutumaan ja toinen ei vielä ole. Ja tuo, joka tuntee, että on valmis sitoutumaan, niin saattaa olla loukkaantunut siitä, että etkö sinä rakastakaan minua, enkö minä olekaan sinulle tarpeeksi hyvää, kun epäilet etkä uskalla mennä minun kanssani naimisiin.

Kysymys ei välttämättä ole siitä, vaan siitä, että me ihmiset olemme erilaisia ja tarvitsemme eri tavalla aikaa tuon asian käsittelemiseen ja sopeutumiseen siihen, että sitoudumme avioliittoon ja yhteiseen elämään.

Mistä minä tiedän, että tuo seurustelukumppani on se ainoa oikea? Ajatus tuosta ainoasta oikeasta on semmoinen aika romanttinen ajatus ja sillä tavallahan me uskovaisina toisaalta ajattelemme, että on se yksi ainoa oikea, jonka kanssa sitoudumme ja tuo avioliitto on sitten tuon koko elämän mittainen.

Mutta ajattelen, että toisaalta se ainoa oikea on se, kenen kanssa päätyy solmimaan avioliiton. Ja ei tarvitse ajatella myöskään vahvasti niin, että jossakin täällä se kulkee se ainoa oikea ja joskus ajattelin, että olisi mukava, kun olisi sellainen joku valo siinä sen ainoa oikea yläpuolella, että sen näkisi vaan itse, että no niin, tuossa se on, tuossa se on, nyt sitten menee ja se minulle on tarkoitettu.

Näin se ei vaan ole, vaan me joudumme tutustumaan toiseen ja ehkä vähitellen sen seurustelun myötä vakuutumme siitä, että tuon ihmisen kanssa minä haluan jakaa elämäni ja tuo on se minun elämäni ihminen. Ja luulen, että tuo tunne tulee sitten, kun seurustelee, niin jossakin vaiheessa alkaa vakuuttumaan, että nyt on ratkaisujen aika ja nyt tässä asiassa täytyy edetä.

Ja siinäkin on hyvä ja tärkeää, että meillä on se oma tahto, emmekä ole sen kumppanimme tahdon varassa siinä, sillä tavalla, että hän painostaisi meitä tuohon avioliittoon, vaan saisimme tilaa itse tehdä tuon ratkaisun, vaikka yhteinen ratkaisu se toki aina on.

Seurustelu loppuu usein sitten kihlaukseen ja avioliittoon, mutta voisi loppua myös sillä tavalla, että seurustelukumppanit toteavat, että tämä ei ollut hyvä ja seurustelu sitten lopetetaan ja avioliittoa ei synnykään.

Seurustelun lopettaminen on usein kipeä ja kivulias ratkaisu. Siihen liittyy pettymyksen tunteita toiseen, mutta ehkä myöskin itseen ja joutuu pohtimaan, että miksi tämä asia meni tällä tavoin.

Toisaalta mielestäni sekin on, voisiko sanoa, että se on aivan yhtä hyvä ratkaisu kuin se avioliittokin siinä mielessä, että parempi on todeta se, että me emme sovi toisellemme ja tämä elämä ei yhdessä käy ennen sitä avioliiton solmimista.

Ja monesti voi olla myöskin niin, että seurustelun lopettaminen voi olla myös aikalisää tuolle asialle. Tuntuu, että ollaan sellaisessa patti-tilanteessa, että ei päästä eteen eikä taakse. Ehkä toinen ei ole valmis sitoutumaan, mutta ei oikein pääse irtikään toisesta.

Voi olla, että tuo lopettaminen sitten myöskin aiheuttaa sen, että siinä molempien tunteet selkeytyvät ja huomataan, että minä kuitenkin kaipaan ja tarvitsen sitä toista ihmistä ja olen valmis hyväksymään ja ottamaan sen toisen ihmisen aviopuolisokseni juuri sellaisena niin kuin hän on.

Ja sitä kautta sitten voidaan vielä palata yhteen ja saadaan solmia myös avioliittoa.

Seurusteluaikaan liittyy myös kihlaus. Kihlaus on lupaus avioliitosta ja se on ehkä yksi tuollainen sitoutumisen aste lisää seurustelusta. Seurustelu on yleensä julkista ja sillä tavalla, että muut ihmiset huomaavat, että nuo tutustuvat toisiinsa ja aikovat solmia avioliiton, mutta kihlaus on vielä lisää.

Se on jo lupaus tuosta avioliitosta ja kihlasormukset usein kertovat siitä myöskin kaikille ihmisille, että tuo ihminen on sitoutunut johonkin toiseen ihmiseen. Se saattaa usein selkiyttää sitä seurustelun ehkä semmoista epäröintivaihettakin ja sellaista tunteiden epäselvyyttä.

Sen jälkeen on ikään kuin helppo todeta, että no nyt tässä ei enää tarvitse jahkailla, ei tarvitse koko ajan miettiä, että on sekin vaihtoehto, että lopetamme tämän seurustelun, vaan voi yhdessä suunnitella tuota elämää eteenpäin ja avioliittoa ja myöskin hääjuhlaa ja vihkimistä.

Ja jotenkin on helpompi sopeutua siihen, että nyt me olemme yhteisellä asialla ja pyrimme siihen yhteiseen päämäärään avioliittoon.

Vaikka kihlaus on lupaus avioliitosta, niin ymmärrämme, että senkin voi purkaa ja ajattelen, että siinäkin voi olla, että tuo kynnys tuon kihlauksen purkamiseen on vielä suurempi kuin seurustelun lopettamiseen, mutta jos tuntee sillä tavalla, että tietenkin syytä sen kihlauksen purkamiseen voi olla useita, mutta jos tuntee, että ei ole valmis sitoutumaan sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on kihloissa, niin ajattelen, että siinäkin on ihan hyvä ja oikea ratkaisu se, että purkaa sen kihlauksen, koska sitten avioliitossa sitoutuu todella elämään sen toisen ihmisen kanssa koko loppuelämän.

Se on käsittämättömän iso asia, kun lupautuu elämään loppuelämän toisen ihmisen kanssa. Sitä ei täysin käsitä. Uskaltaisin väittää, että sitä ei ihan täysin käsitä edes siinä vaiheessa, kun tuo morsiuspari sitten vihitään avioliittoon. Se avautuu vähitellen elämän myötä.

Avioliitto on elinikäinen ja aina toivoisin, että seurustelu olisi ollut sellainen, että avioliitossa saisimme iloita ja nauttia tuosta aviopuolisosta ja voisimme olla kiitollisia Jumalalle siitä, millaisen aviopuolison hän on osannut meille antaa.

Tässä oli oikeastaan tämä minun alustukseni kokonaisuudessaan ja minulla oli kaksi kysymystä ja varmasti voidaan vielä tuon puheenjohtajan kanssa miettiä niitä lisääkin tuossa kahviaikana, mutta ajattelin, että keskustelussa voitaisiin ainakin keskustella siitä, että millaisista asioista on hyvä keskustella tuon seurustelun aikana tuon seurustelukumppanin kanssa ja myöskin siitä, että läheisyydestä ylipäätään seurustelun aikana ja sen kokemisesta.

Kiitoksia.