Seurapuhe 04.07.2005

Jumalan rauha, joka käy yli kaiken ihmisymmärryksen, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Vapahtajassa Jeesuksessa Kristuksessa tälläkin arva hetkellä.

Aloitamme tämän viimeisen suviseurapäivän seurat yhteisellä kiitoksella ja rukouksella.

Rakas Taivaallinen Isä, me olemme jälleen hyvästä Suomestasi saaneet nousta uuteen armon päivään. Sinä olet antanut meille kauniit suviseurailmat. Tänäänkin aurinko paistaa. Me rukoilemme, Isä, että Sinä antaisit vieläkin armon aurinkosi meitä lämmittää, Sinun lapsiasi, ja sen antaisit kutsua myöskin armosta osattomia sisälle armovaltakuntaasi. Siunaa, rakas Taivaallinen Isä, tämänkin päivän seurat nimesi kiitokseksi ja kunniaksi ja jokaisen sanankuulijan sielun autuudeksi. Aamen.

Toisen Samuelin kirjan luvussa kaksitoista, sen alkupuolella ovat seuraavat Jumalan sanat, jotka luen yhteiseksi puheen ja tutkimisen aiheeksi:

"Ja Herra lähetti Naatanin Daavidin tykö. Kuin hän tuli hänen tykönsä, sanoi hän hänelle: Kaksi miestä oli yhdessä kaupungissa, toinen rikas ja toinen köyhä. Rikkaalla oli aivan paljot lampaita ja karjaa, mutta köyhällä ei ollut mitään muuta kuin yksi vähä karitsa, jonka hän ostanut oli ja elättänyt ja kasvattanut suureksi ja ravitsi sen tykönänsä lastensa kanssa, joka myös söi hänen leipänsä palasta ja joi hänen juoma-astiastansa ja makasi hänen sylissänsä, ja se oli hänelle niin kuin tytär.

Mutta kun rikkaalle miehelle tuli vieras, ei raskinut hän ottaa omista lampaistansa ja karjastansa valmistaaksensa vieraalle, joka hänen tykönsä tullut oli, mutta otti köyhän miehen lampaan ja valmisti vieraalle, joka hänen tykönsä tullut oli.

Niin Daavidin viha julmistui suuresti sitä miestä vastaan, ja hän sanoi Naatanille: Niin totta kuin Herra elää, se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki. Niin pitää myös hänen maksaman neljäkertaisesti sen lampaan, että hän sen tehnyt on ja ei säästänyt sitä.

Niin sanoi Naatan Daavidille: Sinä olet se mies. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen voidellut sinun Israelin kuninkaaksi, ja minä olen pelastanut sinun Saulin kädestä. Ja olen antanut sinulle sinun herras huoneen ja hänen emäntänsä sinun syliis. Ja olen antanut sinulle Israelin ja Juudan huoneen. Ja jos siinä vähä on, niin minä sen lisään sinulle.

Miksis katsoit Herran sanan ylön, tehden pahaa hänen silmänsä edessä? Urian heettiläisen olet sinä lyönyt miekalla ja hänen vaimonsa olet sinä ottanut sinulles emännäksi, mutta hänen olet sinä tappanut Ammonin lasten miekalla.

Niin sanoi Daavid Naatanille: Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan. Naatan sanoi Daavidille: Niin on myös Herra sinun syntys ottanut pois. Ei sinun pidä kuoleman. Aamen."

Joku Jumalan sanaa tuntematon voisi lukemastamme tekstistä ihmetellen sanoa, miksi sellaista on kirjoitettu suuresta sotasankarista Daavidista, miehestä, joka oli Israelin valtakunnan historian suurin kuningas. Miehestä, joka oli jalo luonteeltaan.

Kuitenkin me Jumalan lapset sanomme, että tämä Pyhä Raamattu ei ole romaani. Se ei ole myöskään historiateos, vaikka me tiedämme, että siinä on paljon historiaa. Vaan tämä on Jumalan sanaa, ja Jumalan sanan ilmoitus, jonka taivaallinen Jumala on tähän Pyhään Raamattuun tallentanut, on sitä varten, että tänäkin päivänä me voimme, ja kuka tahansa ihminen voi Raamatusta lukea, mikä on Jumalan vanhurskas tahto, miten Jumala syntisen ihmisen vanhurskauttaa.

Tässä tekstissä me näemme keskeisenä asiana sen, että Daavidille tuotiin apu. Ja tuon avun Daavid sai ottaa vastaan.

Daavidhan oli, sen me muistamme Raamatusta, tullut hyvin maineikkaaksi mieheksi erityisesti silloin, kun hän Goljatin surmasi. Ja historian mukaan Daavid oli kuninkuutensa kukkuloilla näiden tapahtumien aikaan. Raamattu kertoo, että siihen aikaan vuodesta, jolloin kuninkaitten oli tapana sotaan lähteä, Daavid lähetti sotajoukkonsa, mutta ei itse lähtenyt, vaan jäi kotiin.

Me siinä voimme jo aivan kuin aavistaa, että nyt on jotain uhkaavaa, sillä noissa Israelin kansan sodissa me näemme hyvin paljon myöskin hengellisiä esikuvia, kuvia siitä sodasta, mitä Jumalan kansa käy sielunvihollista vastaan ja myöskin, mitä yksittäinen Jumalan lapsi käy.

Daavid jäi kotiin. Hän ei lähtenyt sotaan. Näyttää aivan kuin siltä, että hänellä oli elämässä sellainen vaihe, jolloin hän näytti aivan kuin jäävän lepäämään laakereilleen. Me voisimme sanoa, että hän oli aivan kuin ottamassa lomaa uskomisen asiasta silloin, kun muut Israelin sotilaat lähtivät sotarintaan. Kuningas, jonka olisi tullut olla sotajoukon päällikkö, ei sinne lähtenyt. Ja sitä tilannetta Jumalan vastustaja, sielunvihollinen, käytti häikäilemättömästi hyväkseen.

Tämä meidän tekstimme on kertomus Daavidin elämän raskaimmista vaiheista.

Uudesta testamentista muistamme Jeesuksen puhuman vertauksen laupiaasta samarialaisesta. Mitenkä laupias samarialainen etsiskelee? Ja niin kuin siinä Jeesuksen kertomuksessa, tuon ryövärien ryöstämän ja maahan lyömän miehen laupias samarialainen armahtaa, pesee haavat, ottaa juhtansa selkään ja vie majataloon. Siitä paikasta oli kulkenut myöskin muita, jotka eivät voineet auttaa.

Eli me näemme, että niin kuin Daavidin elämässä oli sellainen tilanne, että hän oli joutunut sellaiseen tilaan, sydämen tilaan, että kaikki eivät voineet auttaa.

Kun me luemme Psalmien kirjaa, niin me siellä näemme, kuinka Daavid on hyvin monia psalmeja kirjoittanut. Ja ainakin minulle on tullut sellainen käsitys, että nuo hyvin henkilökohtaiset, hyvin puhuttelevat psalmit Daavid on kirjoittanut erikoisesti näiden tapahtumien jälkeen.

Hän kertoo muun muassa eräässä psalmissaan, jonka hän kirjoitti sen jälkeen, kun hän sai parannuksen armon. Hän kirjoitti siitä ajasta, jolloinka oli jo tapahtunut tämä huoruuden syntiin ja murhan syntiin joutuminen. Hän kirjoittaa, kuinka Jumalan käsi oli raskaana hänen päällänsä. Hänen nesteensä kuivettui jokapäiväisestä itkusta. Ja mitään lohtua ei tuntunut olevan.

Me Raamatusta voimme päätellä, että tuo elämäntilanne Daavidin elämässä oli sellainen, jolloin hän salasi tekonsa. Mutta Jumala, joka on kaikkinäkevä Jumala, tiesi, mitä oli tapahtunut ja nuhteli Daavidia omantunnon kautta.

Mutta me myöskin voimme Raamatusta päätellä, että Daavid ei tehnyt parannusta, vaan hän kovetti sydämensä. Kului aikaa niin, että se lapsi, joka tuossa huoruuden synnissä oli siinnyt, se lapsi syntyi ja Daavidin synti tuli julkiseksi.

Silloin tuli profeetta Natan.

Me voimme kysyä, kun me ajattelemme inhimillisesti tuota tilannetta: uskovainen mies, Naatan, tulee kuninkaan luokse nuhtelemaan häntä synnistä.

Muistamme Uuden testamentin alkupuolelta hyvin vastaavan tilanteen. Siellä kuningas Herodes oli ottanut veljensä vaimon. Johannes Kastaja nuhteli tuota kuningasta julkisynnissä elämisestä. Seuraus oli, että Johannes heitettiin vankityrmään.

Kun Naatan meni Daavidin luokse, niin hänellä, me voimme hyvin näin ajatella, oli vain kaksi vaihtoehtoa: joko asiat kääntyvät hyvin tai sitten ne kääntyvät huonosti.

Miksi Naatan meni? Kun me ajattelemme tätä tilannetta, niin täällä kerrottiin, että Herra lähetti Naatanin Daavidin tykö. Siellä varmaan oli käynyt niin, että tuon Jerusalemin, joka oli silloin Israelin valtakunnan pääkaupunki, Jerusalemin uskovaiset olivat keskenään murehtien keskustelleet siitä, mitä oli tapahtunut.

Kun Daavidin teko oli tullut julkiseksi, sen tiesivät kaikki ihmiset, mutta erityinen murhe oli uskovaisilla, ja he lähettivät Naatanin Daavidin luokse. Uskovaiset ymmärsivät, että jos tuo rakas kuningas tuossa sydämen tilassa kuolee, niin hän ei saavuta sitä päämäärää, mitä varten hän lapsuudesta asti näihin aikoihin saakka on ollut uskomassa. Taivaantien kilvoittelu jää kesken.

Ja me ymmärrämme, että sielunvihollinen, Jumalan vastustaja, oli saanut niin voimakkaan otteen Daavidista, että Daavid, niin kuin me tiedämme Raamatusta, että Daavid oli syntiänsä peittääkseen käskenyt Uurian, Batseban miehen, joutua sellaiseen tilanteeseen sodassa, että hän kuolisi. Ja näin tapahtui. Daavid halusi peittää tekoaan.

Jumala rakkaudessaan lähetti omat lapsensa, Naatanin, Daavidia puhuttelemaan.

Ja tuon puhuttelun alla tapahtui ensin hyvin, voimme sanoa, dramaattinen käänne. Naatanhan ei puhunut suoraan siitä asiasta, mitä varten hän tuli, vaan hän kertoi vertauksen.

Ja tuon vertauksen kuullessaan Daavid, niin kuin täällä sanottiin, julmistui. Hänen vihansa julmistui niin, että hän sanoi: "Niin totta kuin Herra elää, se mies on kuoleman lapsi, joka sen teki." Kuolemantuomion antoi tälle vertauksen miehelle. Tuntematta omaa tilaansa hän antoi kovan tuomion itselleen.

Kun Naatan vastasi, niin me näemme, kuinka hän rakkaudella, alhaaltapäin halusi lähestyä Daavidia rakkaudessa ja totuudessa. Ei hän sanonut, että katso, mitä sinä oikein olet tehnyt, vaan tuolla vertauksella hän avasi ensin, mitä oli tapahtunut, ja sanoi sitten: "Sinä olet se mies." Ja Daavid ymmärsi, että hän oli itsellensä tuomion antanut.

Tämän jälkeen Naatan puhuu ne asiat, mitkä olivat tulleet näin julkiseksi.

Ja tekstimme lopussa on Daavidin ja Naatanin sananvaihto, jossa Daavid sanoo: "Minä olen syntiä tehnyt Herraa vastaan." Niin Naatan sanoi: "Niin on myös Herra sinun syntisi ottanut pois. Ei sinun pidä kuoleman."

Kerran olin erään uskovaisen veljen kanssa yhdessä erään meidän epäuskoisen työtoverimme seurassa ruokailemassa, ja tuo mies kysyi meiltä: "Tekikö Jumala oikein, että hän antoi Daavidille tällaiset raskaat synnit anteeksi?"

Ja me voimme myöskin asettaa toisen kysymyksen, jonka inhimillinen mieli saattaisi nostaa: oliko Daavidilla riittävästi katumusta? Että näin yksinkertaisestiko voi noin suuret synnit saada anteeksi?

Täällä Psalmien kirjassa on Psalmissa viisikymmentäyksi Daavidin runoilema psalmi, joka on syntynyt sen jälkeen, kun Natan vieraili hänen luonaan. Täällä sanotaan muun muassa näin:

"Jumala, ole minulle armollinen Sinun hyvyytes tähden. Pyyhi pois minun syntini suuren laupiutes tähden. Pese minua hyvin vääryydestäni ja puhdista minua synnistäni, sillä minä tunnen pahat tekoni ja minun syntini on aina edessäni."

Ja sitten myöhemmin hän sanoo muun muassa näin: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki."

Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta. Jumala on myöskin sydänten tutkija, ja me näemme tässä Daavidin elämässä, tässä elämäntilanteessa sen, kuinka vaikka ihmiset eivät tienneet, Jumala tiesi, ja hän omantunnon kautta puhutteli Daavidia.

Ja kun Daavid sydämensä paadutti, niin Jumala lastensa kautta vielä viimeisen kerran tahtoi lähestyä Daavidia, että jos Daavid tässä tilanteessa saisi, hänelle avautuisi hänen oma sydämensä tila ja hän saisi parannuksen armon.

Natan lähti Daavidia puhuttelemaan juuri sitä varten. Se rukous eli hänen sydämessään, että jos Jumala saisi antaa hänelle niitä sanoja, joita tuossa tilanteessa tarvitaan, ja saisi tapahtua se sellainen ihmeellinen asia, että Daavid katuisi ja hän saisi saarnata Daavidille synnit anteeksi, ja näin myöskin tapahtui.

Kun me ajattelemme vielä tuota tilannetta, niin me näemme siinä, kuinka tuo Jeesuksen puhuma kertomus laupiaasta samarialaisesta oli konkreettisesti näkyvillä. Laupias samarialainen on itse Jumalan Poika, Herra Jeesus. Hän vieläkin käyttää omia lapsiaan välikappaleena.

Jumala oli nuhdellut Daavidia omantunnon kautta, mutta vielä viimeisenä rakkauden palveluksena Jumala lähetti omat lapsensa. Ja Daavid sai parannuksen armon.

Kun ajattelin tätä tekstiä edeltä, niin aivan erityisesti mieleeni tulivat nuoret, rakkaat nuoret Jumalan lapset, niin kuin toki myöskin me vanhemmat. Ettei meidän elämässämme saisi koskaan tulla sellaisia asioita, että sielunvihollinen tekee meistä mykkiä.

Varmaan Daavidilla silloin, kun hän oli lankeemuksen tilassa, oli taistelu omassa itsessään. Mutta me voimme hyvin arvata, että ainakin kuninkaan kunnia oli estämässä, että hän ei voinut eikä jaksanut parannusta tehdä. Monenlaiset voivat olla esteet.

Mutta me näemme tässä tekstissä, kuinka Jumala rakastaa ihmistä. Ja siksi ajattelen tämänkin tekstin äärellä sinua, rakas sanankuulija, joka et ole uskomassa.

Voi olla, että sielunvihollinen, Jumalan vastustaja, sama, joka tässä meidän tekstissämme oli näin kavalan juonen kautta saanut Daavidin lankeemuksen tilaan, sama Jumalan vastustaja tekee vieläkin työtään. Ja siinäkin tilanteessa, että ihminen saattaa miettiä Jumalan herättämällä omallatunnolla, niin sielunvihollinen saattaa asettaa esteitä, että kuule: sinulla on sellaisia asioita, joitten tähden sinä et voi tehdä parannusta. Sinun pitäisi parantaa ensin elämääsi. Sinun pitäisi saada nuo asiat kuntoon, mutta ihminen tuntee, että voimaa siihen ei ole.

Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta.

Kun luin tämän tekstin viimeisen jakeen, täällä sanottiin, siis Naatan sanoi: "Niin on myös Herra sinun syntisi ottanut pois, ei sinun pidä kuoleman." Me voimme tässä nähdä, kuinka Daavidille annettiin nämä, ei ainoastaan nämä lankeemukset, vaan kaikki synnit saarnattiin anteeksi.

Vieläkin Jumalan valtakunnan saarna on sitä, että saarnataan kaikki synnit anteeksi.

Jos sielunvihollinen on saanut nimelliseen syntiin eksyttää, me Jumalan lapset olemme Jumalan valtakuntaa oppineina kokeneet itse henkilökohtaisesti sen, että me saamme nimellisistä asioista puhua turvallisesti rippi-isälle tai rippi-äidille. Ja tuo rippi-isä tai rippi-äiti saarnaa meille ei ainoastaan tämän synnin, vaan kaikki synnit anteeksi.

Sillä sielunvihollisen tavoite Daavidin elämässä oli aivan selkeästi se, että tuo mies, joka lapsuudesta asti oli ollut uskovainen, nuoruutensa päivinä hänet paimenpojasta voideltiin Israelin valtakunnan kuninkaaksi, ja tuo mies elämässään menestyi.

Me näemme, kun me Raamattua luemme, että Daavidin elämän menestys nimenomaan näkyy Jumalan suurena siunauksena. Jumala antoi siunauksensa ja varjeluksensa.

Sielunvihollisen tavoite oli se, että Daavid ei koskaan uskon päämäärää saavuttaisi, vaan hänellä kilvoitus jäisi kesken.

Vieläkin Jumalan vastustaja aivan samalla taktiikalla toimii. Aivan sama päämäärä on sielunvihollisella. Se yrittää eksyttää Jumalan lasta, saada Jumalan lapsi lankeamaan, saada mykäksi, niin että ei puhuisi omista asioistaan ja vähitellen kulkeutuisi, niin kuin me tässä tekstissä näimme, Daavid oli kulkeutunut jo hyvin armottomaan sydämen tilaan.

Ei hänellä ollut yhtään armoa tuolle rikkaalle miehelle, joka oli ottanut köyhän miehen ainoan karitsan, vaan ainoa ratkaisu tuohon tilanteeseen oli kuolemantuomio.

Sielunvihollisen tavoite on viedä ihminen, Jumalan lapsi, vapaan Jumalan lapsen osasta lainalaiseen sieluntilaan, jolloin usko kuivuu, elävä usko kuivuu sydämeltä ja vähitellen katoaa Jumalan valtakunta.

Niin kuin Jeesuksen puhumassa vertauksessa laupiaasta samarialaisesta näemme, Jumalan valtakunta on vielä aivan samanlainen. Samat merkit ovat vieläkin näkösällä.

Vieläkin hyvä paimen, Herra Jeesus, laupiaana samarialaisena etsiskelee sellaista Jumalan lasta, jonka omantunnon sielunvihollinen on saanut haavoittaa.

Sinä, rakas matkaystävä, saat nämäkin asiat jo etulahjana uskoa anteeksi ja saat etsiä rippi-isän tai rippi-äidin, veljen tai sisaren, jolle turvallisin mielin saat puhua nekin asiat, jotka ovat olleet omatuntoa painamassa.

Kun me ajattelemme tuota Jerikoon matkalla ollutta miestä, joka oli ryövärien ryöstämä ja nyt sinne Jerikon tien oheen lyöty, kun laupias samarialainen sai häntä korjata, niin hän ensin puhdisti nuo haavat, jotka olivat hyökkäyksessä tulleet. Pani sitten juhtansa selkään, ja se ei jättänyt laupias samarialainen sen tien varteen, vaan pani juhtansa selkään ja vei majataloon.

Tuo majatalo on kuva Jumalan valtakunnasta, siitä armohuoneesta, jonka asukkaina me veljet ja sisaret tänäkin päivänä Jumalan armosta saamme olla.

Ja kun hänet saatettiin tuohon majataloon, niin majatalon isännälle laupias samarialainen sanoi: "Hoida sinä häntä." Antoi kaksi penninkiä ja sanoi: "Jos se enempi kuluttaa, niin minä palatessa maksan sinulle."

Sinua ja minua, rakas veljeni ja sisari, jotka menetimme lapsuuden uskon sielunvihollisen pettämänä, meitä on saatu auttaa tähän majataloon. Monet teistä, rakkaista seuravieraista, olette saaneet varjeltua Jumalan lapsena lapsuudesta asti tässä samassa majatalossa.

Sen isäntä, joka on Pyhä Henki, Jumala, se hoitaa sinua ja minua, ja tämä on nimenomaan hoitohuone. Meitä hoidetaan, meitä korjataan, meitä ymmärretään ja meitä autetaan.

Silloin, kun sielunvihollinen hyökkää, niin me saamme hakea apua. Meille on annettu saattomiehet, toiset Jumalan lapset.

Täällä Suviseuroissa aivan erityisesti me koemme Jumalan lasten yhteyttä ja osallisuutta, mutta myöskin siellä arjen keskellä, jonne monet seuravieraista ovat jo työtehtävien tähden joutuneet palaamaan, ja mekin tämän päivän jälkeen kotiaskareille lähdemme.

Sielläkin Taivaallinen Isä hoitaa. Sielläkin koti-Siionin Jumalan lasten keskellä meitä hoidetaan.

Meillä on rakkaita matkaystäviä, veljiä ja sisaria. Heidän kanssamme saamme jakaa meidän elämämme ilot ja myöskin murheet.

Ja me olemme sen itse kukin omakohtaisesti kokeneet: me olemme saaneet armohoitoa tässä valtakunnassa. Emme tänä päivänä olisi uskomassa, jos ei Taivaallinen Isä olisi meitä hoitanut.

Ja niin kuin sanoin tuossa aikaisemmin, Daavid on monet, monet hyvin puhuttelevat psalminsa runoillut näiden tapahtumien jälkeen, kun hän sai palaamisen armon Jumalan valtakuntaan. Hän iloitsee siellä Jumalan lasten keskinäisestä rakkaudesta.

Vaikka hän oli yhteiskunnallisesti niin korkeassa asemassa, että me emme kukaan sellaista voi kuvitella omalle kohdallemme, niin ennen kaikkea hän ymmärsi, niin kuin sinä ja minä ymmärrämme, että Jumalan lapsen nimi on kaikkein korkein nimi, mikä ihmisellä voi olla.

Me veljet ja sisaret olemme onnellisia ja onniteltavia, kun me saamme asua tässä kalliissa valtakunnassa.

Mutta Jumalan valtakunta ei tee työtään vain sitä varten, että meille ennen uskoneille julistettaisiin evankeliumia. Se on kyllä hyvin tärkeä ja olennainen osa Jumalan lasten elämää, Jumalan valtakunnan työtä. Sitä varten Herra Jeesus on meille itse kullekin saattomiehet antanut.

Mutta Jumalan valtakunnan työtä tehdään niin kauan, kuin siihen Jumala antaa mahdollisuuksia. Ja me tänä päivänä saamme iloita näistä mahdollisuuksista.

Tämäkin puhe kuuluu paljon, paljon laajemmalle kuin tälle Suviseura-alueelle.

Siksi sanoisin sinulle, rakas ystävä, joka et vielä ole uskomassa: vielä ovat armon kaupat auki. Vielä on mahdollista saada kaikki synnit anteeksi.

Ja se merkitsee sitä, että epäusko, joka on kaikkien syntien äiti, ja kaikki tuon epäuskon hedelmät annetaan vieläkin Jumalan valtakunnasta anteeksi.

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Me voimme, aivan kuin tuota tekstiämme ajatellen, sanoa, että Daavid oli jo kulkeutunut sellaiseen sydämen tilaan, että hänellä oli kovuutta. Hänellä oli ylpeyttä. Mutta Jumalan valtakunnan nöyrän puhuttelun alla hän tunsi sen rakkauden lämmön, jota hän oli ennen saanut kokea.

Ja Jumala sai riisua häntä, nöyryyttää häntä väkevän kätensä alle, niin että Natan sai julistaa hänelle syntien anteeksiantamuksen.

Vieläkin Jumalan valtakunta on sellainen valtakunta, johon kutsutaan sisälle ulkona olevaisia saamaan kaikkien syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimessä ja veressä.

Sinulle, rakas matkaystävä, veljeni ja sisareni, tänä aamuna, sinulle, jolle nämä asiat ovat ennestään hyvin tuttuja asioita: sinä olet saanut omassa elämässäsi, uskon kilvoituksessasi, kokea Jumalan valtakunnan osallisuutta. Sinä olet saanut kokea, mitä merkitsee Jumalan lasten keskinäinen rakkaus. Ja sinua on hoidettu niin kuin minuakin on.

Tänäkin aamuna on turvallista tätä evankeliumia omalle kohdalle saada omistaa.

Siksi, rakas veljeni ja sisareni, ylennä nytkin sydämesi uskomaan turvallisin mielin synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä, Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Sinulle, rakas nuori, Siionin nuori, jota ehkä sielunvihollinen yrittää vangikseen saada, sinä saat nytkin etulahjana uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Sinäkin saat muistaa sen, että Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta. Tässä valtakunnassa sinua ymmärretään.

Sinä saat nimellistenkin asioitten äärellä turvallisin mielin puhua rakkaalle matkaystävälle sydäntäsi painavista asioista ja saat uskoa evankeliumissa kaikki synnit anteeksi ja saat jälleen iloita siitä vapaudesta, johon Herra Jeesus lapsensa on ostanut, tähän vapaitten lasten valtakuntaan.

Tässä me tahdomme asua ja elää siihen asti, että meidän uskomme muuttuu näkemiseksi. Sitä vartenhan me olemme uskomassa.

Minäkin tahdon kysyä omalle kohdalleni: saanhan minäkin uskoa omat synnit anteeksi? Minä haluan uskoa näin yhdessä teidän kanssanne.

Jäämme Jumalan ja Hänen armonsa sanaan siunattuun haltuun. Jeesuksen nimeen, aamen.