Seurapuhe 02.03.2016

Armo, laupeus ja rauha lisääntyköön meille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta. Aluksi hiljennymme kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas taivaan Isä, me kiitämme elämän lahjasta ja perheestä ja läheisistä, jokapäiväisestä leivästä, isänmaasta. Me kiitämme siitä myöskin, että me on saatu tulla tänne yhdelle koolle sinun elävän sanasi äärelle. Kiitämme pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta, joka sovitti meidän synnit. Ja kiitämme siitä uskon lahjasta, jota saamme tätä lapsen uskoa omistaa.

Kun me nyt hiljennymme hetkeksi Jumalan sanan äärelle, niin me pyydämme, että taivaan Isä havaitsee sanasi meille. Ja kostuttaisit meidän kuivia sydämiä sinun taivaasta alas lasketulla evankeliumilla. Seuraa henkesi kautta seuramme. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Me olemme tänne seuroihin tulleet arki-iltana. Ja vähän osa lunssan keskeltä, niin kuin minäkin tulin. Saara jäi sinne. Kaksi hoitolasta oli lastenlasta, niin niiden kanssa kotiin. Ja kun oli olo semmoinen vähän huteera. Ja sellaista on tämä talviaika. Mutta me olemme nyt tänne saaneet tulla, ketkä on kynnelle hyöty. Ja siinä ajatuksessa, että nähdään täällä matkaystäviä ja myöskin, että voidaan hetki Jumalan sanan äärelle pysähtyä.

Sehän sitten taivaan Isä sitä sanansa tarpeen mukaan on luvannut jakaa. Ja sen varassahan me nytkin on tämä raamattu avattu. Että siinä olisi niitä asioita, mitä me tänä päivänä tarvitsemme. Täällä ajassa, kun me ollaan ja tämä aika on aika kiireistä ja ympärillä on Jumalaton maailma, niin meidän uskohan tahtoo kuivua. Ja koemme semmoista helposti väsymistäkin.

Jumalan sanan äärellä ja evankeliumin kuulossamme meidän sydän virvottuu. Sellaista se on tämä taloustelu täällä ja seuroissa oleminen Jumalan seurakunnassa.

Täältä Salomonin kirjasta ajattiin lukea erään Jumalan sanan kohdan, joka on seuroissa ennenkin luettu ja ei ole silleen ihan tuntematon. Tämä käsittelee ihmisen elämää ja kansojen vaiheita ja Jumalan valtakunnan elämää. Tämä on Salomonin saarnaajan 12. luku siitä sen ensimmäinen selitysosa. Ja tämä kuuluu Jeesuksen nimeen luettuna. Näin:

Ajattele luojaas nuoruudessa ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät, koska olet sanova, ei ne minulle kelpaa. Ennen kuin aurinko ja valkeus, kuu ja tähdet pimeäksi tulevat ja pilvet tulevat jälleen sateen jälkeen. Silloin, koska vartijat huoneessa värisevät ja väkevät notkistavat itsensä ja jauhajat ovat joutilaana, että ne harvaksi tulleet ovat ja näkö tulee pimeäksi ikkunan läpi. Ja ovet katua vastaan suljetaan niin, että myllyn ääni vaikenee ja hän herää linnun äänen. Ja kaikki veisuun tyttäret vaipuvat.

Niin, että kukkulat pelkäävät ja vapisevat tiellä, koska mantelipuut kukoistaa ja heidän sirkkansa raskaaksi tulevat ja himo katoaa. Sillä ihminen menee sinne, jossa hänen iankaikkisesti oleman pitää ja itkiät käyvät ympäri katuja. Ennen kuin hopeaside katkeaa ja kulta lähde juoksee ulos, ja ämpäri ravistuu lähteen tykönä ja ratas menee rikki kaivon tykönä.

Sillä multa pitää jälleen maahan tuleman niin kuin se ollut on, ja henki pitää jälleen tuleman Jumalan tykö, joka sen antanut on. Aamen.

Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen.

Niissä on erilainen historia, että kuka on kuinka paljon mitäkin kirjaa kirjoittanut, se ei ole aina niin selvä. Mutta se on selvä, että Jumala on sanansa tähän raamattuun kätkenyt ja näihin kirjoituksiin. Ja Jumala on henkensä kautta ne tänne valinnut, ja ne ei ole niin kuin turhia nämä mitkään raamatun kirjat.

Vaikka me tästä Salomonin, sitäkin tiedetään esimerkiksi, että se ei, siitähän ei jäänyt todistusta, että sen sielu olisi kelvannut Jumalalle. Mutta missä vaiheessa näitä on kirjoitettu, ne ei täältä selviä, teillä voi olla parempia historiatietoja siitä, eikä sillä ole, se on niin kuin inhimillistä puolta tässä.

Tämä on pyhän hengen kautta tähän kirjoitettu, niin kuin Jumalan sana sanoo, että kaikki kirjoitus ei ole ihmisen tahosta tullut Jumalan sanaan, vaan pyhät ihmiset ovat kirjoittaneet niitä vaikutettuna pyhältä hengeltä. Ja sitten me uskomme, että Jumala henkensä kautta tekee sitten sen sanan taas eläväksi, kun sitä luetaan.

Silloin me saamme turvallisesti Jumalan sanaa lukea mistä vaan ja pyytää, että taivaan Isä siitä avaa. Me ei puhujina tosin pystytä, tai jotkut voi pystyä, että voi lukea mistä vaan raamatusta kohdasta ja sitten siitä selittää. Mutta yleensä kai se meillä puhuja polosilla on, että ei ole kovin paljonkaan niitä tekstiä, mutta se taivaan Isä aina jonkun tekstin sitten antaa ja siitä sitten uskaltaa lukea.

Koska seuroissahan kuitenkin on niin, että se Jumala itse henkensä kautta jakaa sitä sanaa, että se puhuja on välittäjä siinä. Ja se puhujahan puhuu toisen asialla. Se ei ole omalla asialla, vaan taivaan Isän asialla. Sehän on taivaan Isän asia, mitä se on siihen pöytään kattanut sitten. Sitten minkälaisia herkkuja ja mitään ravintoja kuolemattomalle sielulle.

Ja sen takiahan me aina pyydetäänkin, kun me tullaan seuroin, että taivaan Isä sen sanansa avaisi ja anta sitä ruokaa, mitä minäkin päivänä tarvitsen.

Tämä on tämmöistä puhetta tästä seuramenosta. Se ei nyt suoranaisesti tähän tekstiin liity. Mutta tämä on mielenkiintoinen, tämä aika lyhytkin tämä Salomonin saarnaaja. Tämä paljon puhuu, tässä on niin kuin ajan, olette lukeneet, joilla on sattunut tämä kohta aukeamaan, niin tässä on paljon Salomonin saarnaaja kirjoittaa ajasta.

Että kaikilla on oma aikansa. Ja tämä tekstikin liittyy oikeastaan ajan kuluun. Että se on sitä, tässä toisessa luvussa esimerkiksi sanotaan näin, että kaikilla on määrätty aika. Ja kaikilla, mitä taivaalla aljetaan, niin on heidän hetkensä.

Aika on syntyä ja aika on kuolla. Aika on istuttaa ja aika on repiä istutukset. Aika on tappaa ja aika parantaa. Aika kukistaa ja aika rakentaa. On aika itkeä ja on aika nauraa. Ja on aika valittaa ja on aika hypätä. Aika heitellä kiviä ja aika koota kiviä. Aika halata ja aika lakaata halaamasta. Aika rikki reväistä ja aika ommella. Ja aika on vaiti olla ja aika puhua. Aika rakastaa ja aika vihata. On sodan aika ja on rauhan aika.

Tämä ihminen elää täällä ajassa ja Jumalan ajassa. Ja se on... Kaikella on oma aikansa. Varsinkin te vanhemmat Jumalan lapset, rakkaat sisaret ja veljet, niin olette varmaan tätä miettinytkin, että näin se ihmisen elämä on. Sillä on aikansa. On lapsuuden aika. Ja on nuoruuden aika. Ja on aika rakentaa. Ja on keski-ikä ja vanhuus. Mutta kaikki on Jumalan antama aika. Ja se taivaan Isä sitä elämää ohjaa.

Ja meillä voi olla tämmöisiä ajatuksia, että mitä voisi tapahtua tänä aikana tai tulevaisuudessa. Niin ne ei välttämättä tapahdu. Mutta Jumala kun ohjaa elämää, niin ne tulee ajallaan eri asiat.

Semmoisen... Se... Onko se uskon kautta vai onko se, kun elää vanhemmaksi. Niin ajattelet, että kuitenkin se... Taivaan Isä paremmin huolehtii niistä asioista. Joskus ne on vaikeita ne asiat. Ja ei ole niin kuin... Niin kuin... Että se olisi hyvä. Ja minä en tykkää, että se asia menee niin. Mutta se taivaan Isä se johtaa.

Mutta sitten se... Taas toiset asiat menee silleen, että ei niitä olisi voinut ajatella, että ne niin hyvin on taivaan Isä... Niitä ohjannut ja... Että se... Että taivaan Isällä on meidän elämässä oma aika. Mutta myöskin taivaan Isällä on täällä maailmassa oma aika.

Niin kuin Raamattu sanoo, että... Esimerkiksi, että kun aika oli täytetty, niin Jumala lähetti poikansa tänne maailmaan. Ja ajasta sanotaan alussa, että alussa oli... Aika, kun oli alussa, Jumala loi taivaan ja maan. Ja me mennään tällä Jumalan ajassa.

Ja tässä tekstissä puhutaan ihmisen elämän kaaresta. Mutta ehkä tässä puhutaan myöskin kansojen etsikkoajasta ja myöskin Jumalan valtakunnan vaiheista.

Tämähän oli semmoinen rikas teksti ja paljon kuvaa kieltä. Enkä sitä silleen ymmärrä, enkä osaa selittääkään. Mutta tekin voitte sitä lukea vaikka uudestaan. Kotona Salomonin saarnaajan 12. luku oli tämä.

Ja siinä sanotaan ensin, että ajattele luojaa nuoruudessa ennen kuin pahat päivät tulevat. Ja vuoret lähestyvät, jolloin he sanovat, että ei ne minulle kelpaa. Ja että ihmisen elämässä on tämä nuoruuden aika semmoinen, jolloin Jumala erikoisesti kutsuu.

Se lapsena kutsuu, varjelee lapsen uskossa. Ja sitten tulee se nuorena se omakohtainen uskominen ja se etsikkoaika kenelle voimakkaampi ja kenelle semmoinen, miten se Jumala sen antaa.

Mutta muistatte, ehkä teillä voi olla jokaisellakin, että Jumala on nuorena antanut tämmöisen etsikkoajan, että on ollut erikoisin kallis asia olla uskomassa. Vaikka se toisaalta on semmoinen maailma vetää.

Mutta minä muistan sen omasta elämästä, että se taivaan Isä kuitenkin piti sylissä ja lähellä. Samalla vaikka se maailma vetiikin. Ja niitä mietti niitä asioita. Ja että se semmoinen tavallaan semmoinen etsikkoaika oli vaikka uskovainen. Semmoinen herkempi aika. Ja se varmaan uskovaisilla nuorilla on.

Ja sen takia on tärkeää myöskin, että nuoret saisivat olla raamattulokassa ja seuroissa ja kotona, että puhuttaisiin siitä. Että se usko niin kuin juurtuisi siinä sydämessä, kun se Jeesus puhuu siitä erilaisesta kylvömaastakin.

Niin se osaa sitä orasta kuivettua, koska ei ollut märkyyttä. Että se uskovainen nuori on kuitenkin niin kuin sen evankeliumin kasteen alla. Mutta että mehän ei voida niin kuin kasvua antaa tietenkään. Että se Jumala antaa sen kasvun, mutta mehän me voidaan kastella.

Niin kuin nuorten ja lasten sydäntä. Niin kuin myöskin Jumalan sana alla omaa sydäntä. Evankeliumia uskomallahan se sydämen mäaperän kostuu. Kun kuulee evankeliumia, saa uskoa sitä.

Ja sitten Jumala antaa etsikkoaikoja kyllä vanhempanakin aikana. Heillä voisi olla siitä joillakin niin kuin tämmöisiä salmeja niin kuin sanotaan omakohtaisessa elämässä. Että Jumala on kutsuukin niin kuin uudestaan. Antaa tämmöisen etsikkoajan.

Se on Jumalan työ se etsikkoaika. Eli tämmöinen, että Jumala erikoisesti kutsuu elämässä, luonnossa, elämänkohtaloissa, kansojen vaiheissa. Jumala kutsuu.

Ja joitakin on meillä tuoreessa muistissakin semmoisia tapauksia, että on ihminen saanut parannuksen armon hyvin vanhana. Että sekin on mahdollista.

Mutta tämä teksti sanoo siitä, että muista luojaa nuoruudessa. Ennen kuin pahat päivät tulevat. Että se on semmoinen iso Jumalan lahja, että on löytänyt luojana tai lapsena Jumalan valta.

Kun siinäkin meillä ihmisenä voi tulla erilaisia ajatuksia, että oletko sinä ja minä esimerkiksi jaksanut olla kiitollinen siitä, että Jumala on jo nuorena ja lapsena kutsunut valtakuntaansa. Ja sitä ihmetellyt.

Kun meillä järki voi päinvastoin sanoa, että vähän niitä on, jotka tulevat autuaksi. Mutta se on Jumalan ihme, että se on varjellut uskamassa.

Ja sitten kun ihmiselle näitä etsikkoaikoja tulee, niin Jumala silloin erikoisesti kutsuu. Ja virrellä oli ja sanoi, että muistan päivää autuvasta. Ja jos luetaan sitä kirjasta, löysin Jumalan valtakunnan kanssa, niin se on tosi ihmeellinen kirja ja tämmöinen uskoa virvottava kirja. Suosittelisin sen lukemaan.

Olette varmaan lukenutkin, mutta se on ihmeellinen, miten taivaan Isä on antanut näitä etsikkoaikoja näille ihmisille.

Sitten me voidaan ajatella tätäkin. Tämä on yksi asia vielä tässä, että meitä täälläkin todennäköisesti on, että ei ole lapsena ollut uskomassa. Ja sitten on maailma vienyt ja sitten on saanut parannuksen armon joskus elämänsä aikana.

Ja se on suuri Jumalan ihme, että saa parannuksen armon. Että löytää uudestaan Jumalan valtakunnan.

Mutta se, että se, kun se taivaan itään varjelee, jos se varjelee niin kuin koko ajan uskomassa, että on niin kuin lapsen uskomainen. Niin siinäkin tapauksessa se Jumalan työ on yhtä suuri.

Että se on niin kuin yhtä suuri ihme. Että on varjeltunut Jumalan lapsena. Että sitäkin kannattaa niin kuin miettiä. Että kun se on Jumalan armon varassa niin kuin se joka päivä.

Ja jos Jumala ottaisi sen uskomisen lahjan pois, niin se on ihan sama kuin se lapsesta asti ollut uskovainen taikka myöhemmin. Että se on niin kuin lahja jokaiselle.

Että siinä mielessä, jos henkilökohtaisesti ajattelee sitä kirjaa, löysin Jumalan valta. Mutta siitä on aikaa, kun mä oon sen lukenut. Mutta minulle se jotenkin niin kuin kirkasti sitä, että on se ihme, että Jumala on varjellut niin kuin koko ajan siinä.

Ja toiset niin kuin joutuu etsimään. Ja sitten meille, jotka on koko ajan oltu, niin se voi jotenkin olla semmoinen itsestäänselvyys. Tai semmoinen jotenkin, että sitä ei osaa arvostaa.

No tämä tietenkin on vaan tämmöinen, tulee mieleen omasta elämästä. Että osaisi laulaa, että mikä armosi mittaa, oi Herra, on minun kohdalle. Väärättyy.

Sitten tässä myöskin kansojen vaiheissa Jumala antaa semmoisia etsikkoaikoja. Jos ajatellaan vaikka Venäjän Jumalan lapsia, että siellä on ollut joskus kauan sitten, 30-luvulla, 40-luvulla on ollut uskovaisia siellä.

Ja ne on pitänyt siellä seuroja Pietarissa ja Riikassa. Ja kokoontuneet siellä kesken, ne menneet keskenään naimisiin. Ja ikään kuin silleen maa alla on ollut se Jumalan valtakunta.

Ja niiltä on kyselty, että mitä te pidätte seuroja. Ja on ollut tämmöisiä vartijoita mukana niissä seuroissa. Mutta ne on kyllä saanut siellä uskoa ja elää.

Ja sitten muistattekin tätä historiaa, että se sitten alkoi kyselemään siellä, että onko samanlaisia uskovaisia Suomessa. Ja sieltä samarrattaa se Juri Serrovi laittoi sen kirjeen. Ja se meni johonkin esikoisille, kun se meni tänne Suomeen.

Ja sieltä meni sitten SRK on. Ja ne sitten ottivat yhteyttä. Siinä oli tietysti monia vaiheita. Mutta tämmöisten moneen tapausten kautta nämä uskovaiset kohtasi toisensa Suomen ja Venäjän uskovaiset.

Kun sitten, kun se oli mahdollista, kun se muuttui se meno siellä Venäjällä, että sinne pääsi yleensä. Ja sitten sinne siellä niitä vanhoja uskovaisia on vielä, jotka on sieltä kolmekymmentä. Sellaisia minun äiti-ikäisiä. Lähelle 90 vanhoja mummoja ja pappoja.

Niin ne on nyt sitten Jumalalla sitten seuroissa siellä. Ja sitten siellä on rinnalla näitä, jotka ovat maailmasta saaneet parannuksen armon tietenkin mukana.

Jos sitäkin miettii, että mikä siinä erilaiset vaiheet on ollut sielläkin maassa. Ja Jumala on pitänyt huolen. Sekin siinä puhuttelee, että siellä on koko ajan ollut seuroja. Sieltä 30-luvulta.

Venäjällä on ollut seuroja ja Suomessa ollut seuroja. Ja kaksi Jumalan valtakuntaa. Ja Jumala on ne varjellut.

Että kansoillakin on tämmöisiä etsikkoaikoja. Ja niinhän se on Suomessakin. On historiasta kuultunaista. Näitä tämmöisiä herätyksenaikoja on ollut missä milloinkin Kuusamossa tai Pudasjärvellä.

Ja sitten saattaa hiljentyä kokonaan se, että siellä seudulla. En nyt tiedä, mutta semmoisia on ollut. Mutta Amerikassa esimerkiksi on isoimmat sijonit ollut siellä Kuparisaarilla ja Detroitissa.

Niillä on tällä hetkellä muutama kymmenen uskovaista. Kun ne menivät eri seuraan kuin kaikki. Ja se, mutta se Jumalan valtakunta on siellä Amerikassakin.

Siellä on iso sijonit. Usealla paikkakunnalla on tämmöisiä lähelle Jyväskylän kokoisia sijoneita. Ja että se kulkee se Jumalan valtakunnan pilvi eri paikkakunnilla. Ja ne on niin kuin Jumalan aika.

Ihmisellä on etsikkoaikoja, mutta myöskin eri kansoilla ja paikkakunnilla on Jumalan aika. Niin kuin tämä teksti sitä kirjoittaa.

Mutta että pitäisi silloin muistaa, silloin kun se Jumalan valtakunta on lähellä, niin arvostaa sitä ja pyytää, että se saisi vielä olla tälläkin paikkakunnalla pitempään.

Ja nythän tässä tekstissä on vielä tämmöinenkin puoli, että tätä on selitetty ja voidaan selittää, että tämä on myöskin tämmöinen Jumalan valtakunnan elämänkaari.

Että nyt on ovet katua vastaan auki ja muurivartijat kuuluttaa, varoittaa vaarasta ja pyytää sisälle. Mutta tässä sanotaan, että tulee semmoinen aika, että vartijat vapisevat, pelkäävät.

Ja ikkunasta näkee tavallaan Jumalan valtakunnan ja maailman rajaa. Ja semmoinen ei näy niin kuin niin selvästi, että se joka paha on, niin se on paha ja joka pyhää on, niin se on pyhää.

Ja sitten sanotaan, että nämä ovet katua vastaan suljetaan. Ja tässä sitä on selitetty, että se semmoinen aika tulee, että ei ole niin kuin työn aika.

Mutta tänä päivänä se on työn aika ja että ne viimeiset ajat ovat niin kuin Nouan ajat. Että se Noua niin kuin kutsuu sinne arkkiin sisälle ja ne ovet oli auki.

Mutta kun se aika, Jumala kun sulki sen arkioven, niin sinne ei päästy sisälle. Että sinne olisi ollut tulijoita.

Ja se tälle maailmalle vieras ja naurualainen oppi ja usko, mitä se Noua saarnasi, niin se ei kelvannut niille ihmisille. Mutta Jumala piti kuitenkin siellä arkissa huolta Nouasta.

Ja niin kuin Jeesus sanoikin, että minä olen joka päivä teidän kanssanne maailman loppuun asti. Että Jumalan lasten oli maailmanmeno minkälainen tahansa. Niin Herran Jeesuksen seurassa Jumalan lapsen on kuitenkin aina hyvä olla.

Että se hyvä paimen ei jätä laumaansa. Että jos olisi niin, että ovet katua vastaan suljettaisiin, niin Herran Jeesus on kuitenkin siellä sisäpuolella. Että se on vaikea aika maailmalle eikä Jumalan lapsille. Siinä mielessä.

No sitten tätä tekstiä, jos mennään eteenpäin, niin tämä myöskin puhuu taas tästä, kun on monta asiaa päällekkäin. Niin tästä, tätäkin on kuullut selitettävän, että kun astia ravistuu lähteen tykönä.

Sillä lailla, että se taas liittyisi siihen samaan asiaan, että muistan luojaasi nuoruudessa ennen kuin pahat päivät tulevat. Että kun Jumala antaa sen etsikkoajan, niin se on silloin mahdollisuus uskoa, kun Jumala lähestyy ihmistä.

Mutta kun Jumala ei anna sitä parannuksen armoa, niin sen evankeliumikaste ei pääse sitä sydämen maaperää lämmittämään. Ja semmoisia teilläkin on varmaan sellaisia kokemuksia, voi olla elämästä.

Ja olen kuullut, että on ihmisiä joutunut semmoiselle paikalle, että haluaisi uskoa, mutta ei Jumala anna sitä synnin tuntoa ja parannuksen armoa.

Että ikään kuin se astia on ravistunut, millä sitä, kun Jeesus puhuu siitä lähteestä, että joka juo tästä lähteestä, jonka minä annan, niin se ei ikinä janoa. Ja se tulee sen veden lähteeksi, joka kumpuaa ihan kaikki se elämä.

Ja se Jumala voi paaduttaa ihmisen sille, että se ei saa parannuksen armoa. Että hopeaside katkeaa ja kultalähde juoksee ulos ja ämpäri ravistuu lähteen tykönä ja ratas menee rikki kaivon tykönä.

Ja Jumalan lapsen sydämessä on tämä hopeaside ja kultalähde, se elävä usko, Jumalan henki, pyhä kyyhky, joka on asukkaana tässä ihmisessä, kun me ollaan kaksi osasia.

Niinhän se on osittain taivaasta. Niin kuin tässä viimeisessä jakeessa on, että niin kuin multa pitää jälleen maahan tuleman niin kuin se ollut on, ja henki pitää jälleen tuleman Jumalan tykö, joka sen antanut on.

Täällä Mooseksen kirjassa sanotaan, että Ja Herra Jumala teki ihmisen tomun maasta, ja puhalsi hänen sieraismiinsa elävän hengen, ja tuli ihminen niin eläväksi sieluksi.

Nämä on meille, nämä taivaan Isän salaisuuksia osittain. Me näitä niin kuin kuvastimesta niin kuin reunasta niin kuin ymmärretään sitä, että me kaksi osasena tehdään tätä matkaa.

Että tämä liha ja veri on maasta, ja se on tänne aikaan sidottu, ja se on maasta tullut, ja maaksi pitää jälleen sen ruumiin tuleman. Mutta täällä on kuolematon sielu, asuu Jumalan lapsen sydämessä.

Ja kun tätä savi osaa, osa menee pois, niin tämä kuolematon pyhä kyyhky, Jumalan elävä henki, kuolematon sielu, menee sinne, mistä se on lähetettykin.

Niin kuin tässä sanottiin, multa pitää jälleen maahan tuleman niin kuin se ollut on, ja henki pitää jälleen tuleman Jumalan tykö, joka sen antanut on.

Tämä teksti oli tässä, ja monenlaista tämä Jumalan sana on niin rikas, ja siinä on niin kuin monta asiaa. Mutta me pyydetään, että taivaan Isä meidän sydämiin näin itsekin tämän Salomonin saarnaa ja 12. luvun sanat kätkisi.

Ja nämäkin olisivat meidän katseita nostamassa siihen, että me saadaan kiitollisia olla siitä, että Jumala on lapsenaan varjellut. Ja että me saadaan Jumalan elävässä seurakunnassa olla Jumalan lapsena.

Ja että me Jumalan elävän seurakunta tässä ajassa on nytkin tässä meidän keskellä. Me saadaan sitä nyt asua tässä.

Ja täällä Jumalan seurakunnassa on elävä evankeliumilla Jumalan lapset toisiaan siunaa ja rohkaisee uskomaan. Se evankeliumi meitä nostaa ja rohkaisee.

Ja nytkin tällä hetkellä, rakas matkaystäväni, tämä pesomalja ruokapöytä on katettu meille. Jeesuksen nimessä ja veressä on. Jeesuksen nimessä ja veressä on. Kaikki sen niitä anteeksi.

Sinä saat siitä nauttia taivaan Isän pöydän antimista. Sinä veli ja sisko ihan omalla osoitteella, että olet hyvässä turvassa ja usko kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä. Kaikki sen.

Rauhaan ja vapauteen ja iloon asti. Jumala on luvannut pitää lapsistaan huolen. Riippumatta siitä, että minkälainen maailman aika on, niin Jumala pitää lapsistaan huolen.

Siitä ei kannata pelätä, että se sellainen aika tulee, että Jumala menettäisi virkansa. Että se ei pystyisikään huolen tilapsistaan. Jumala tietää kaikki päivät ja ajat.

Tänä päivänä meidän on hyvä ja turvallista tehdä matkaa. Kotisijoiden keskellä tukea toinen toista.

Saanko minäkin jää uskomaan omat synnit anteeksi? Haluan uskoa yhdyssä teidän kanssanne. Niin kuin tekin lapset, niin uskokaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Me pannaan kädet ristiin ja kiitetään taivaan Isää siitä, että on saatu hetki olla Jumalan sanan äärellä. Ja se on apuhuttu sanaa meidän sydämissämme.

Levolle laske luojani, armias ole suojani, jos sieltä en nousiskaan taivaaseilta tykösi. Aamen.

Hyvää. Kiitos. Kiitos.