Seurapuhe 18.11.2012

Suuria ihmeitä ja merkkejä, niin että myös jos taitaisi, niin valitutkin eksytettäisiin. Aamen.

Tämän päivän tekstit järkeään puhuvat valvomisesta ja valvomisen merkityksestä. Onhan niin, että kirkkovuosi päättyy viikon päästä, on tuomiosunnuntai ja adventin aika alkaa. Joulu lähestyy. Sekä tämän päivän että ensisunnuntain tekstit ovat hyvin puhuttelevia. Osin vähän pelottaviakin. Mutta Jumalan lasten ei tarvitsisi kyllä pelätä ollenkaan näitä.

Jos lyhyesti vain sanoisi, mitä näissä tapahtuu, niin voisi sen sanoa, että raamattua täytetään. Tälläkin ajalla, kun seuraamme ajan merkkejä, niin sen voi sanoa, että kyllä raamattua voimakkaasti täytetään. Näin tuleekin tapahtua. Ja niin on aina tapahtunut. Jumalan tahto on toteutunut. Jumalan lapsilla on välillä ollut hyvinkin vaikeaa tällä ajassa. Profeetat ovat niistä ennustaneet ja raamattua on täytetty. Ihmisiä on. Ja ne ovat kiinnostaneet kautta aikain Jeesuksen toinen tuleminen, eli maailmanloppu.

Opetuslapsiakin näytti se niin paljon kiinnostavan, että ne menivät Jeesuksen tykö kysymään. Ja tämä vanha käännös sanoo sen tällä tavalla: Milloinkaan nämä tapahtuvat ja mikä sinun tulemisesi ja maailmanlopun merkki on? Tämä on se, mitä minä olen. Se tarkoittaa meidän kielellä sitä, että milloinkaan tulet toisen kerran ja milloin aika päättyy ja iäisyys alkaa. Maailmanlopun merkki olleen.

Tätä kun lukee tätä tekstiä, niin minulla on joskus tullut mieleen tuo. Mahtako Jeesus kuulla kysymystä? Miksi se noin pitkä vastaus se antoi? Olisiko se voinut lyhyempikin sanoa? Pitkä vastaus oli sen vuoksi, että Jeesus ei tiennyt, milloinkaan hän tulee toisen kerran, eikä tiedä vieläkään. Nimittäin saman luvun vähän myöhemmässä kohdassa sanotaan sillä tavalla, että vaan siitä päivästä ja hetkestä. Ei tiedä kenkään, ei taivaan enkelitkään, vaan minun isäni yksinänsä.

Se on siis Jumalan tiedossa tuo maailmanlopun hetki ja Jumalan pojan toinen tuleminen. Ei meidän. Ei enkelit, ei Jumalan poika, ihmisistä nyt puhumattakaan. Olisiko siitä mitään hyötyä? Jos me tiedettäisiin. Jos me tiedettäisiin, että me tuon tarkan ajan. Ei siitä olisi muuta kuin haittoja. Ei minkäänlaista hyötyä. Ja vaikka kuinka osattaisiin tarkoin ennustaa maailmanlopun hetki, siitä ei autuuden eteen olisi mitään hyötyä.

On nimittäin niin, että tämä autuus perustuu, on aina perustunut ja yhä perustuu Jumalan pojan ansioon. Jeesus teki sen, mikä meiltä jäi tekemättä. Hän lunasti koko ihmiskunnan. Sovitti ei ainoastaan meidän, vaan koko maailman synnit. Niin se raamattu vakuuttaa. Jumala rakasti syntiin langennutta niin paljon, että lähetti oman poikansa sovittamaan nämä meidän synnit.

Ja se, joka täältä aikoo perille päästä taivaan kotiin, vaivojen maasta, niin sen tulee omistaa uskon kautta tämä lahjavanhurskaus. Se vanhurskaus, joka yksin kelpaa Jumalan edessä, muu ei kelpaa. Se pitää uskolla omistaa omaksi täällä. Siksi seuroja pidetään tässäkin huoneessa, että me varjeltuisimme elämäntiellä lahjavanhurskauden omistajina ja että armosta osattomat pääsisivät uskomaan.

Eikö tuo kallis asia, kun Jumalan lasten seuroihin kokoonnutaan, niin vaikka tekstit luettaisiin lopun ajan merkeistä, niin ainoatakaan seuroista ei mene niin, etteikö niistä kuulutettaisi epäonnistuneelle hyvää sanomaa. Saa uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoverensä.

En muista, että yhdetkään seurat voisi mennä niin, etteikö tätä kalleinta evankeliumia olisi julistettu. Ei kohdata. Se on tuo hyvä asia. Ja sitä julistetaan niin kauan, kun täällä armoaikaa eletään.

Toinen, mikä on myöskin aina seuroissa kaikunut, olipa teksti mistä kohdasta hyvänsä, on että armosta osatonta kehoitetaan parannukseen. Joskushan meitä moititaan siitä, että kun me olemme niin omahyväisiä, että me ei haluttaisi ketään muita tähän valtakuntaan. En muista semmoista seurapuhetta kuulleeni, että olisi näin rajaattu.

Vaan ennen vanhaa muistan tuommoisen saarnan, jossa sanottiin, että saatte uskoa kaikki synnit anteeksi. Kehotettiin armosta osatontakin uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Niin on nytkin.

Täällä saattaa olla semmoisiakin isiä ja äitejä, joiden lapsista osa on ajautunut ulkopuolelle Jumalan valtakunnan. On lapsuuden usko menetetty, minkä vuoksi? Syntien ja ylittekkäysten vuoksi. Tämä maailma menoineen on tullut rakkaammaksi kuin Jumalan valtakunta. Jumalan valtakunta on tullut vahinko. On ajautunut avaran portin kautta lavealle tielle, josta Jeesus sanoo, se vie iankaikkiseen kadotukseen. Ja niitä on monta, jotka sille tielle on menneet.

Kyllä se isää ja äitiä koskee tämä kovasti. Se on niin kuin olisi kuolema. He ovat vierailleet kotona, kun kuulee ja huomaa tuon, että joku rakas lapsi on kieltäjän paikalle joutunut. Ja siinä tulee monet syytöksetkin isälle ja äidille, että vikaa oli kasvatustyössä, ei tullut puhutuksi kalleimmasta asiasta, ja evankeliumin siunaaminenkin oli heikonlaista. Ja vaaroista varoittaminen jäi taka-alalle, ja seuroihin vieminenkin oli satunnaista. Kaikkia näitä.

Ja tietysti sanomme näin. Kyllä niissä puutteita on. Ei me olla enkeleitä. Mutta kyllä perään sanomme myös niin. Raamattu, niin vanha kuin uusi liittokin, puhuu siitä. Ja sydämen uskolla olemme vanhurskaiksi tulleet. Ei sanota, että isän ja äidin, tai perheen, tai sukukunnan, tai seutukunnan, tai SRK:n, tai jonkun muun. Ei. Vaan sydämen uskolla ollaan tultu autuaaksi.

Viimeisenä päivänä pitää muistaa heikon isän ja äidin tuokin. Ja sydämen uskolla ollaan tultu autuaaksi. Viimeisenä päivänä kysytään heikolta isältä ja äidiltä, ja myöskin kaikilta lapsilta, kun valkoinen valtaistuin asetetaan. Kuka tuomariksi asettuu? Jumalan poika. Ilmestyskirja puhuu siitä seikkaperäisesti.

Kun valkea valtaistuin asetetaan, minä näen kaikki kansat seisovan sen istuimen edessä. Ja siellä avataan tuntojen tilikirjat. Kysymättä. Ei niitä kysytä saako aukasta, vaan ne aukastaa. Ja katsotaan, mitä on tullut tehtyä, ja mikä jäi tekemättä. Tuomari on oikeamielinen. Ei se jätä sattuman varaa, vaan se katsoo sen. Ja se on tehty.

Joku saattaa ajatella tänäkin aikana, että en minä ole mitään syntiä mielestäni tehnyt. Minä olen elänyt siivosti, tehnyt työni niin kuin kuuluukin, elättänyt perhettä, ja kaikki on mennyt hyvästi. Eikä kukaan muukaan voi minusta sanoa mitään huonoa. Ja varmaan niin onkin monen kohdalla.

Mutta Jumalan vaativa laki on niin ankara. Se tuomitsee ajatuksia myöten. Jos me ihmiset olemme rehellisiä, ja katsomme omia ajatuksiamme, niin kyllä me joudumme sanomaan, että on se kotona joskus saattanut joku katala ajatuskin tulla. Tai työpaikalla. Aikalla tai koulussa. Esimiestä tai työkaveria tai opettajaa tai kotona aviopuolisoa lapsia kohtaan. Ei se mikään harvinainen ole, etteikö tulisi katalia ajatuksia, joista Jumalan vaativa laki tuomitsee.

Minä muistan lapsuudesta tuommoisenkin saarnan, kun joku sanoi näinkin, että suuret synnit vievät kadottamaan, mutta pienetkään ei jätä välille. Ne pienet on niitä piilossa olevia ajatuksensyntejä. Jumalan vaativa laki edellyttää mieliperille pääsyä aivan täydellisesti.

No, viimeisissä seuroissa tuli silmiin tuo tuomari, joka lukee jokaisen tunnon tilikirjasta, jonne kaikki merkinnät on tehty. Sitten siinä on yksi lohdullinen kohta, kun siinä sanotaan, minä näen toisen kirjan, joka on elämän. Siellä katsotaan sinunkin heikon kulkijan, veljeni ja sisareni nimi.

Mitä sinulle sanotaan siinä, kun kirja on auki? Vähässä olet ollut uskollinen, sinut pannaan paljon päälle, sinä saat mennä herrasi iloon. Vähässä uskollinen, saa mennä Herran iloon, vaivojen maasta siirtyä taivaan kotiin.

Jotkut ovat ajatelleet, että onko elämän kirja niin tärkeä? Miksi uskovaiset siitä puhuvat? Miksi seuroissa usein on puhetta elämän kirjasta? On se tärkeä. Ilmestyskirja loppuu, kirjan loppupuolella sanotaan näinkin, ja kaikki ne, joiden nimeä ei löydetty elämän kirjasta, heitettiin tuliseen järveen. Kaikki ne.

Olisi tärkeä asia, että täällä armon ajassa saisi kirjauttaa nimensä elämän kirjaan. Ja sitten tärkeä kysymys. Miten se on mahdollista tällä ajalla, tällä Lempäälän suunnalla, että voisi kirjautua elämän kirjaan? Onko se mahdollista? Siihen sanomme, että on. Nytkin valvomisen sunnuntai-aikana siihen on.

Miten se tapahtuu? Jeesus aloitti julkisen toiminnan sanomalla, Jumalan valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Mitä Martin Luther sanoo parannuksesta? Parannus ei oikeastaan ole muuta kuin hätää ja pelkoa omien syntien, ei naapurin, vaan omien syntien vuoksi. Ja samalla uskomista evankeliumiin eli synnin päähtöön. Se on parannus.

Ihminenhän ajattelee tämän eri tavalla. Jos nytkin mentäisiin kysymään tuolla Lempäälän kirkolla, mitä ajattelet parannuksesta, niin hyvin moni sanoisi näin, että koitetaan siivota ajallista elämää. Jos kotona malli on huono, niin minä koitan parannella sitä. Jos työpaikalla on tullut pikkusen huonosti hoidetuksi, yritän ensi viikolla hoitaa paremmin. Ja jos veroja on kierretty, en kierrä tästä lähin. Jos olen varastanut, koitan palauttaa nekin entiselle omistajalle.

Se on tuo parannus ihmisjärjen mukaan, se on tätä, että ihminen lähtee siivoamaan. Ja sitten siihen sanomme kyllä näin, ei ole huono asia koittaa parantaa elämää. Ei. Kyllä sitä saa tehdä. Mutta siinä on se ero vain, että vaikka kuinka hyvin parannat, sillä et pääse perille tai vaan kotiin. Siitä on hyötyä täällä ajassa, mutta ei sen pidemmälle.

Raamatun mukainen parannus on se, että uskotaan itsemme pahoina pyhiksi ja syntisenä vanhurskaiksi. Se on raamatun mukainen parannus. Ja sitten raamattu opettaa siitä, että Jumalan terveellinen armo tulee parannuksen tekijän kotiopettajaksi. Se opettaa sinua ja minua elämään siivosti, nuhteettomasti. Meillä on niin hyvä opettaja.

Ja nyt tämä valvomisen sunnuntain teksti. Täällä puhutaan myöhemmin Noa-ajasta ja kaikesta. Niin. Me voimme kysyä, että mitä se lopulta on tämä valvominen. Jeesus sanoi aikanaan sen, minkä sanon teille, sanon minä kaikille, valvokaa.

Ja se valvominen, siihen liittyy paljon ajallista asiaa, mutta lyhyesti sanomme vain sen, että se tarkoittaa sitä, että me valvovina kristittyinä elämäntietä kulkiessamme olisimme valmiit, kun Jumalan poika saapuu tai kun lähtöhetki koittaa.

Minä olen viime päivinä monta kertaa pysähtynyt ajattelemaan tuota asiaa, että täällä Lempäälän seuroissakin monien kotien kohdalla on kuolema vieraillut ja kipeästi koskettanut. Siinä on taivaan vieraat saapuneet ja korjanneet väsyneen kulkijan Abrahamin helmaan. On tullut vuoro.

Ja ne, jotka siihen jäävät jäljelle, suru ja ero ikävä on suuri. Suuri. Koskettaa syvälti. Näitä viestejä on kuultu. Ja niiden keskellä on eletty. Mutta se mikä siinä on hyvä asia, siinä on jonkun verran hyvääkin, niin on se, että väsynyt kilvoittelija, evankeliumimatkasauvaa nojaten, pääsi voittajana perille.

Se siinä on se hyvä asia. Ja se antaa kuitenkin, vaikkei se heti anna, niin ainakin vähän myöhemmin antaa lohtua ja tätä toivoa. Sinne minäkin haluan mennä.

Nämä joitakin vuosia sitten eräältä veljeltä kysyin, kun hänen rakas aviopuoliso siirtyi jäisyyteen ja Abrahamin helmaan, niin tuli puhetta, että se sinun vaimosi pääsi perille voittajana. Niin arvatkaapa mitä hän sanoo minulle. Hän sanoo tällä tavalla, että sinne se meni, ja sinne mekin mennään, kun säilytämme uskon ja hyvän oman tunnon.

Nyt se on se velikin laskenut matkasauvan. Sinne se meni, uskovaisena pääsi perille. Ja sinne mekin mennään. Säilytämme uskon ja hyvän oman tunnon. Ja tämä valvominen lopulta on lyhyesti kiteytetty tuo veljen sanaa: Säilytämme uskon ja hyvän oman tunnon.

Se voidaan monella tavalla laajasti selittää, mutta pelkistetty sanoma on tämä: Säilytä usko ja hyvää omaa tuntoa. Siinä se valvomisen ydin on. On nimittäin muistettava se seikka, että yksikään huonolla omalla tunnolla oleva ei jää tämän valtakunnan joukosta ulos.

Se, jolla on synnit anteeksi, rauha Jumalan kanssa ja hyvää omaa tuntoa, olkoon nämä myrskyt minkälaisia hyvänsä. Se pääsee perille. Ja kun tyhmäkään ei tältä tieltä eksy. Ei sen tarvitse kovin paljon tietää, kun vain uskoo. Pääsee perille.

Jeesus luettelee tässä näitä lopun ajan merkkejä, niitä joitakin otetaan tästä esille. Opetuslapsia kiinnosti tuo asia. Ja niin meidänkin ajassamme monia kiinnostaa: Milloin Jumalan Poika saapuu.

Jeesuksen vastaus oli pitkä. Yksi oli se, että katsokaa ettei kenkään teitä viettele. Kun vääryys saa vallan, rakkaus monessa kylmenee. Onko tätä merkkiä näkynyt? On näkynyt. Rakkaus on kylmentynyt. Vääryys on valtaa saanut.

Ja sitten täällä on joitakin muitakin kohtia, mikä sopii tähän aikaan. Täällä on muun muassa sillä tavalla sanottu, että saatte kuulla sopia ja sanomia sodista. Kyllä näitä on kuultu. Kansa nousee kansaa vastaan. Erityisen paljon kuultu. Vähän joka puolella. Vähän joka puolella. Se on yksi lopun ajan merkki.

Mutta kaikki nämä ovat vasta murheitten alku. Silloin he ylöantavat teitä vaivaan. Tätäkin merkkiä on nähty. Ja silloin monta pahenevat keskenään, vetävät toinen toistaan ja vihaavat. Tätäkin on ollut esillä. Vääryys saa vallan, rakkaus monessa kylmenee.

Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se tulee autuaaksi. Ja kysymme, mitä vahvuutta se tämä on? Se on evankeliumin voimaan nojaamista. Evankeliumi on Jumalan voima. Huomatkaapas, ei kaikille kuulijoille, vaan kaikille uskovaisille autuudeksi.

Kyllä tänäänkin pyhänä on kirkoissamme moni kuullut evankeliumia, kun siellä on uskovainen pappi pitänyt saarnan. On siellä monet kuullut. Ei se autuudeksi ole, jos ei sitä usko. Se menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ei aukea sydämen portit.

Evankeliumi on Jumalan voima kaikille uskovaisille autuudeksi. Eikö ole hyvin sanottu? Ja sillä tavalla pysymme vahvana, ei omalta puoleltamme.

Nyt kun näitä merkkejä Raamatusta katsomme, niin voisi lyhyesti sanoa näin, lopun ajan merkkejä, että lähes kaikki merkit on toteutuneet, ja loputkin toteutumassa. Yksi merkki ei ole vielä aivan loppuun asti viety. Mikä se on?

Se on tämä, kun sanotaan näin: Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saannattamaan kaikessa maailmassa kaikille kansoille todistukseksi, ja silloin tulee loppu. Ei sitä vielä ole aivan joka paikassa. Vaikka kyllä sitä monin paikoin nyt evankeliumia on viety.

Esimerkiksi suviseuroista laajasti kuulevat evankeliumia ympäri maapallon. Ja kyllähän tämäkin seurapuhe kuuluu vähän laajemmalti kuin pelkkä tämä sali. Nykyajan tekniikka mahdollistaa tuon. Se on Jumalan aika ja tarkoitus tämäkin. Mutta ei se vielä joka paikkaan ole ehtinyt.

Sitten tulee loppu, kun evankeliumi on joka paikassa kaikille saannattu. Silloin tulee loppu.

Veljet ja sisaret, tälläkin hetkellä monien vaivojen ja murheitten alla, kiusausten alla olette saattaneet olla tänäänkin päivän ja viime viikot. Ylentäkää sydämet uskomaan synnit anteeksi. Ne saa uskoa Jeesuksen nimessä ja kallisessa sovintoveressä.

Viimeisinä päivinä, kun kysytään ketkä nämä ovat, jotka valkoisiin vaatteisiin on pukeutuneet ja parveutuneet valkoisen valtaistuimen äärelle. Muistatko mitä sanotaan? Sillä sanotaan tähän kysymykseen, nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet suuresta, ei pienestä, suuresta vaivasta, ovat vaatteensa pesseet ja karitsan veressä valaisseet.

Semmoisia ne ovat, valkopukuiset. Täällä tarttuu matkan aikana, tulee vikoja ja virheitä, pyyhkää pois synti ja kuorma, joka teihin tarttuu aina. Ei joskus vaan aina ja hidastaa matkan tekoa.

Tuo on niin mukava asia aina huomata, että tännekin Lempäälän seuroihin te tuotatte isät ja äidit pieniä. Se aina saarnamiehen sydäntä lämmittää tuo, kun on tuotu pieniä. Minunkinhan mukaan lähti pieniä, niitä oli enemmän kuin mitä minulla käsiä. Kun niitä olisi saanut kaikkia ottaa kädestä kiinni, vaihän minulla riittänyt kädet.

Me tultiin seuroihin. Me halusimme tulla tänne ja niin näyttää olevan täällä monilla. On joitakin niin pieniäkin, että liekki on kaikilla niin ikää vielä. Miksikään ne pienenä tuodaan jo seuroihin. Jeesus sanoi aikanaan, sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sen kaltaisten on taivaan valtakunta.

Jeesus otti pieniä syliin ja siunasi näitä. Jos ei lapsia tuoda pienenä seuroihin, ei ne isonakaan osaa tulla. Tietysti kotona on aikamoinen touhu sinne lähtiessä, mutta silti te olette ehtineet hyvin.

Eikö ole lapset teidänkin mielestä niin, että vaikka seuroihin lähtö välillä on hankalaa, mutta palatessa on mukavaa? Tulikin lähdetyksi. Oli se mukava, että päästiin taas käymään seuroissa.

Minä tulomatkalla kysyin noilta pieniltä, että minkä takia me seuroihin mennään. Yksi sanoi, kun se ei osaa ääntää ikästään, että teidän takia, että saisi uskoa, synnit anteeksi. Oli se kalliisti kirkastettu tuokin asia. Saa uskoa, synnit anteeksi.

Siksi minä nyt teille pienet lapset sanon, kun te kuuntelette tarkoin: Ylentäkää pienet sydämet uskomaan, synnit anteeksi. Lasten ystävän Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Näin uskoen kerran pääsemme täältä vaivojen maasta isän ja äidin ja kaikkien Jumalan lasten kanssa perille taivaan kotiin.

Sinäkin, joka tällä hetkellä ajattelet, että voiko tekisi mieli evankeliumia pyytää, mutta ei ole voimaa eikä rohkeutta. Sinulle sanon, että usko sille paikalle, missä istut. Omalla osoitteella. Kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja kallista sovintoveressä.

Rauhaan, vapauteen Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Saa uskoa itsensä pahana pyhäksi Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Ja synti sama vanhurskaaksi.

Täällä on myöskin nuoria Jumalan lapsia, jotka olette tulilinjalla tämän maailman keskellä. Sielun vihollinen hyökkää ja piirittää voimakkaasti. Mutta Jumalan voima on teissäkin väkevä. Te evankeliumin turvin säilytte. Olette matkasaatossa.

Ja kerran teillekin sanotaan: Tule minun isäni siunattu. Ja omista se valtakunta, joka on valmistettu maailman alusta. Pääset Herran iloon.

Näin jäämme turvattuina ja siunattuina tekemään matkaa. Ja omalle kohdallekin haluan teiltä kysyä, että saanko jäädä uskomaan omat synnit anteeksi. Sydämen halu on yhdessä teidän kanssa uskoon Jeesuksen nimeen. Aamen.