Seurapuhe 04.12.1994

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen käymme vielä hetkeksi jatkamaan näitä toisen adventtipäivän seuroja. Pyhää Jumalan sanaa luen ensimmäisen Pietarin kirjeen ensimmäisestä luvusta.

Te rakastatte Jeesusta Kristusta, vaikka ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, vaikka ette häntä näe. Niin te kuitenkin saatte iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla. Ja käsitätte teidän uskonne lopuun sielujen autuuden, jota autuutta profeetat ovat etsineet ja tutkineet, jotka teille tulevaa armoa ennustaneet ovat. Ja ovat tutkineet millä tai minkä kaltaisella ajalla Kristuksen henki, joka heissä oli, ilmoitti. Joka oli jo ennen aikoja, joka oli jo ennen todistanut niistä vaivoista, jotka Kristuksessa ovat ja siitä kunniasta, joka niiden jälkeen tapahtuva oli. Joka oli joille se ilmoitettu oli, sillä ei he itseänsä sen kautta palvelleet, vaan meitä, jotka nyt teille niiden kautta julistetut ovat. Joka on teille, jotka teille evankeliumia saarnanneet ovat. Pyhän Hengen kautta taivaasta lähetetyn, jota enkelit nähdä himoitsevat. Aamen.

Tämä ensimmäisen Pietarin kirjeen kohta on yksi selittelemättömästi selvittelemättä kirjeen lukijoille sitä arvoa ja merkitystä, joka on evankeliumilla. Evankeliumilla, joka on Kristuksesta, Jeesuksesta, hyvää ilmoittamassa ja puhumassa. Tämä Pietarin kirjeen kohta, joka hiukan monimutkaisella vanhan suomen kielellä äsken kuultiin luetuksi, lyhyesti sanottuna puhuu rakkaudesta Jumalan evankeliumia kohtaan. Pietari selvittelee tämän evankeliumin asemaa kirjeen vastaanottaneiden ihmisten elämässä. Sitä, mikä merkitys Jumalan ilmoituksella on ollut ennen heitä. Ja myöskin sitä, mikä arvo ja merkitys on, jos joku kirjeen lukija tai sen kuulija uskoo ja luottaa tämän evankeliumin sanoihin ja lupauksiin.

Tämä apostolin kirje on yksi adventin ajan raamatunteksteistä. Se liittyy adventin aikaan siinä mielessä, että kaikkina aikoina meidän ihmisten suvussa ja sukukunnissa on ollut ihmisiä, jotka etsivät, ikävöivät ja kaipaavat omaan elämäänsä vapautusta pelosta, vapautusta synnistä, syyllisyydestä, jonka on aiheuttanut eletyn elämän rikkomukset ja virheet. Ja vielä vapautusta, joka ihmisten elämään tulee pelosta, elämän päättymisen pelosta, kuoleman pelosta. Vielä tähän liittyy elämän arvon ja sen merkityksen arvioiminen. Minkä vastauksen saa ihminen elämälleen, joka kysyy oman elämänsä tarkoituksen jälkeen ja perään? Epäillen, tuskinpa minulla pienellä ihmisellä on suurtakaan arvoa kansojen paljouden keskellä.

Kun apostoli Pietari aloitti tämän äsken lukemani sanan Raamatusta, hän aloitti tämän kohdan puhumalla ilosta. Ilo on sellainen asia, jota tuskin tarvitsee kenellekään selvittää. Jokaiselle on tuttu, mitä ilo merkitsee. Vastaavasti jokaiselle on myöskin tuttu, minkälaista on iloton elämä. Siihen kuuluu pelkoa. Siihen kuuluu murhetta. Siihen kuuluu ahdistusta. Siihen kuuluu vaivaa. Siihen kuuluu hätää ja paljon muuta.

Mutta mitä on se ilo, josta Pietari kirjoittaa, kun hän sanoo, että näiden kuulijoiden ilo on kunniallista iloa? Tämä kunniallinen ilo on varmasti yksi hyvin tärkeä ja merkittävä aihe. Kun me olemme valmistautumassa joulun viettämiseen. Hyvin monissa joulun lauluissa, mutta myös hyvin monissa joulun tavoissa ja perinteissä, on aina lähtökohtana ja pyrkimyksenä ilon synnyttäminen ihmisten elämään. Niillä etsimme juhla-iloa ja juhlariemua.

Yksi on syytä, ei ainoastaan leikkimielellä, vaan aivan vakavasti hiljentyen kysyä, mitkä asiat meidän joulumme ilossa ja meidän adventtimme odotuksessa ovat kunniallisia ja mitkä asiat ovat meidän joulumme odotuksessa vähemmän kunniallisia.

Kun Pietari apostoli kirjoittaa tästä kunniallisesta ilosta, hän aivan yksinkertaisesti ja lyhyesti kätkee tämän ilon sisälle ainoastaan sen ilon, joka on Jumalan Hengen synnyttämää iloa. Tämä ilo on vapautunutta riemua. Siinä ei ole teennäisyyttä, ei väkinäistä ilon yrittämistä, vaan se on spontaania, aivan sydämen juurista asti nousevaa iloa.

Tämä kunniallinen ilo nousee ihmisen mieleen siinä, että hän saa kuulla vapautuksen sanoman huonon oman tunnon aiheuttamalle murheelle ja syyllisyydelle synnistä.

Tähän kunniallisen ilon äärelle hiljentyneinä varmaan jo melko monelle sanankuulijalle tuli mieleen sellaiset juhlat, joista koulussa, työpaikoilla, naapurustossa ja kaikkialla, missä ihmisten kesken elämme ja liikumme, on viimeisten päivien aikana puhuttu: pikkujouluista. Näihin juhliin on lainattu Vapahtajamme syntymän juhla-ajan nimi, mutta hyvin monta kertaa näistä juhlista puuttuu kaikki, mikä muistuttaisi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuksesta tai evankeliumista, joka julistaa synninpäästöä ja vapautusta.

Tällaisessa juhlassa ilo ei voi olla kunniallista, eikä myöskään elämä sen mukaista, mikä on Jumalan tahto. Siellä iloa vauhdittaa hyvin usein alkoholi, rivot jutut, ihmisen lihallisten, ruumiin mieltymysten ja himojen viihdyttäminen ja täyttäminen. Kaikella tavalla tässä ilossa ihminen toteuttaa sitä halua, joka on jokaisen ihmisen ruumiissa, joista Paavali puhuu nimellä lihan himoa.

Tähän kunnialliseen iloon kätkeytyy hyvin paljon siitä, mitä on Jumalan kansan ihmisten elämä. Päällimmäiseksi se on, niin kuin jo totesimme, uskon vapautunutta riemua, jonka hyvän oman tunnon omistaminen antaa ihmiselle. Sitten siihen iloon kuuluu myöskin ilo yhteisestä elämästä lähimmäisten ja läheisten ihmisten kanssa.

Onhan itsestään selvää, että siellä, mistä riita, vihaiset sanat, kiukku ja eripuraisuus on aamusta iltaan ihmisten keskellä, siellä ei päästä osalliseksi minkään kaltaisesta ilosta, ehkä vahingon ilosta, mutta ei Paavalin kirjoittamasta kunniallisesta ilosta.

Hyvin usein Jumalan lapsen elämässä silmät hämärtyvät näkemästä sitä siunausta ja sitä ilon aihetta, jonka antaa perheessä ja läheisten keskellä oleva turvallisuus, jonka synnyttää keskinäinen rakkaus, keskinäinen huolenpito ja keskinäinen anteeksiantamus. Tämä on keskeinen osa siitä Jumalan siunauksesta, joka on Pyhän Hengen työtä ja lahjaa. Tämä on keskeinen osa sitä kunniallista iloa, josta apostoli Pietari kirjoittaa.

Jumalan kun tämä ilo ja kunniallinen ilo syntyy siitä, jota te rakastatte, vaikka ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, vaikka ette häntä näe, niin on aivan itsestään selvää, että on otettava ylös ja ymmärrettävä, mikä on tämä ilon lähde. Siitä kirjoittaa apostoli: Kiitetty olkoon Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä.

Tämän kunniallisen ilon lähde on taivaallinen Isä. Jatkuu, joten apostoli jatkaa tätä uskon osaa ja sen merkitystä arvioimalla. Keskeinen osa ja tähtäys tällä uskon osalla tai uskolla on sielujen autuus. Se on iankaikkinen, katoamaton autuus, josta hyvin usein puhutaan, että se on taivas, tai että se on ikijoulu, tai että se on iankaikkinen Isänmaa, taivaan koti tai niin edespäin.

Tähän iloon ja tähän toivoon ja odotukseen on evankeliumi kutsunut ja Pietarin epistolan kautta kutsuu myöskin tänä päivänä kaikkia ihmisiä myöskin meiltä.

Nyt lähestymme sitä kohtaa, minkä vuoksi tämä raamatun teksti on aivan erityisesti adventin tekstejä. Nimittäin apostoli tiivistetysti ja lyhyesti korostaa, että se aika, jolloin tämä kirje on kirjoitettu ensimmäisen kerran, ja kun sitä on ensimmäisiä kertoja luettu, on aivan erityinen aika. Silloin on ollut jotakin saapuvilla, paljon enemmän kuin on aikaisemmin ollut.

Sitä ovat etsineet ja tutkineet profeetat. Tuleville heille se ei ole vielä ollut selkeää, kirkasta ja avoimesti näkyvillä, niin kuin se oli selkeästi, kirkkaasti ja avoimesti näkyvillä nimittäin Jumalan ilmoitus, silloin kun Jeesus itse kulki ihmisten keskellä, opettaen ja saarnaten.

Tämä Jumalan Hengen ilmestyminen, sen odottaminen ja lähelle tuleminen on juuri se, mistä adventin ajalla meitä muistutetaan. Nimittäin, että Jumala Jeesuksessa aivan erityisellä tavalla tulee näkyville ja ilmoittaa itsestään, ilmoittaa pelastuksen sanoman kaikille hätääntyneille ja kaikille pelkääville.

Aikaisemmin profeetat ovat tutkistelleet aikojen merkkejä. He ovat lukeneet kirjoituksia Raamatusta, pyytäneet sellaisia viittoja ja opetuksia elämälleen, jotka todistaisivat, mistä ja minä aikana pelastus voidaan löytää ja milloin se voidaan ottaa vastaan.

Pietari sanoo, että tällä hetkellä tämä pelastus on löydettävissä ja tällä hetkellä se voidaan ottaa vastaan aivan erityisesti. Sillä Kristuksessa on ilmi tullut kaikki se Jumalan valkeus, jolla hän on tahtonut syntiin joutunutta ihmistä etsiä ja palauttaa pelastuksen yhteyteen ja osallisuuteen, pois vihan hengen vallasta, pois synnin ja kuoleman hengen vallasta, kunniallisen iloon piiriin, rauhan ja turvallisen uskon ja luottamuksen omistamiseen.

Sitten Pietari päättää tämän kertaisen raamatun sanan, että tämä Jumalan ilmoitus on tullut alas taivaasta. Sen on lähettänyt Jumalan Pyhä Henki. Ja vielä, että tämä sanoma on niin arvokas, että myöskin enkelit tahtovat ja etsivät sitä kuulla ja himoittivat sitä nähdä, niin kuin tämä vanhan käännöksen Raamattu siitä kirjoittaa.

Tämä Jumalan ilmoitus on siis niin arvokas, niin merkittävä ja tärkeä, että Jumalan palvelijat, enkelit, tahtovat sitä kuulla, etsivät sitä ja hiljentyvät sen äärelle.

Tämän Jumalan sanan äärelle ei kuitenkaan meillä ihmisillä aina ole erityistä kiirettä. Ja vaikka olisi kiirettäkin, ei aina ole erityistä huolta siihen uskomisesta ja siihen turvaamisesta. Paljon enemmän kannamme huolta tämän illan tehtävistä, huomisen aamun tehtävistä, tulevan viikon edessä ja varrella tulevista tehtävistä, kuin siitä, mikä on meidän edessämme, meidän keskellemme ilmoitettuna kaikkien sielujen autuuteen ja katoamaton lahja ihan kaikkisen perintöosaan omistamiseksi.

Kun enkelit tahtovat hiljentyä tämän evankeliumin sanan äärelle, apostoli Pietari aivan varmasti tarkoittaa sillä taivaan henkiolentoja, jotka ovat Jumalan sanansaattajia, mutta myöskin kaikkien ihmisten keskellä suojelukseen tehtävät meidän varjelioinamme kaikesta pahasta, erityisesti kaikesta synnistä ja synnin vaarasta.

Mutta aivan samalla tavalla kuin taivaan enkelit ja nämä taivaan henkiolennot, niin aivan varmasti Pietarin sanaan sisältyy myöskin se Jumalan lapsen hätä, huoli ja halu kokoontua yhdelle koolle sinne, mistä puhutaan vapahtiastamme Jeesuksesta Kristuksesta.

Tämä on Jumalan lasten yksi keskeinen osa kaikkien aikojen kilvoittelijoiden vaiheessa. Jumala on sydämiin, omien lastensa sydämiin asettanut kaipauksen haluun pyrkiä yhdelle koolle hiljentymään niiden sanojen äärelle, jotka viestittävät taivaan lupauksia täällä ajassa ja arjen tehtävissä ja vaiheissa kilvoitteleville ja uskoville lapsille.

Syynä on sanomattoman suuri siunaus ja Jumalan Pyhän Hengen johdatus, mutta myöskin Jumalan enkelien varjelus, että taivaallinen Isä tälläkin tavalla pitää huolta omistaan, omista lapsistaan, myöskin meidän aikana ja meidän päivinämme.

Sillä on itsestään selvää, että Jumalan sanan äärelle kokoontuminen ja hiljentyminen on merkittävä osa Jumalan työtä. Ja siinä Jumalan Hengen kautta taivaallinen Isä tekee työtänsä näkyvällä tavalla heidän ihmisten keskellä.

Näkyvällä tavalla siinä mielessä, että Jumala asettaa sanan välittäjiä ja saattajia, saarnaajia ja opettajia muistuttelemaan uskon arvosta, siitä, mistä usko alkunsa, ja siitä, miten usko syntyy ja pysyy voimassa.

Se ei lienee ihmisestä käsin, että joku tahtoo tulla koolle Jumalan sanan äärelle. Vaan siinä jo aivan erityisellä tavalla näkyy taivaallisen Isän rakkaus, taivaallisen Isän ihmisistä täällä maailmassa.

Tämän taivaallisen Isän huolenpidon aivan erityisessä suojeluksessa on tietysti taivaallisen Isän omat lapset, Jumalan kansa täällä ajassa.

Tää Jumalan kansa on tänä iltana koolla varsin suuri määrä väkeä hiljentyneenä ja pysähtyneenä miettimään ja kuulemaan ennen kirjoitetun Raamatun opetuksia omalle uskolle virvoituksen sanaksi ja rohkaisuksi.

Jumalan huolenpitoa, siunaus ja johdatus on aivan selvästi ja aivan erityisenä näkyvissä silloin, kun taivaallinen Isä etsii synnin ja väärän uskon pauloihin joutunutta takaisin omaksi lapsekseen ja Jumalan armon osallisuuteen.

Tämä Jumalan armon osallisuuteen etsiminen on etsikkoaika ihmisen elämässä. Jumala jollakin erityisellä tavalla antaa aihetta ja syytä lähteä kyselemään, miten minä löytäisin omaan elämääni iloon, kunnialliseen iloon. Mistä minä saisin itselleni rauhan, joka täyttää minun mieleni. Mistä minä löytäisin voiman, joka voittaa pelon ja murheen minun elämästäni. Tai mistä minä löytäisin vastauksen ihmisenä olemisen kysymykseen arvon ja merkityksen omalle elämälleni.

Näihin kysymyksiin, näihin kysymyksiin hätääntyneen ja syntisyytensä tuntevan ihmisen kysymyksiin Jumala vastaa kaikkien syntien anteeksi antamisen kautta. Siinä, että Pyhä Henki opettaa Jeesuksen Kristuksen tuntemista, omaa kohtaisesti syntien anteeksi saamista ja uskomista, on hyvin paljon salattua ja kuitenkin se on hyvin yksinkertainen, lyhyesti sanottu, mutta äärettömän paljon luvattu usko: ainoastaan älä epäile, sillä kaikki sinun syntisi annetaan anteeksi.

Tästä evankeliumin sanasta ja siihen kohdistuvasta rakkaudesta apostoli Pietari kirjoittaa tässä tekstissä aivan aluksi. Tähän rakkauteen Jumalan synnyttämään haluun kuulla hänen ääntään uudestaan ja uudestaan on usko usein tyytynyt ja siitä se on voimansa ammentama.

Siihen rakkauteen evankeliumin omistamiseen Pyhän Raamatun sanojen perusteella sisältyy suuri lahja kuolemattoman sielun autuuteen. Hyvät, hyvin usein ihmisten keskellä tämän autuuden arvoa vähätellään. Sen arvoa ja merkitystä pyritään tekemään tyhjäksi.

Mutta ihminen, joka hätäännyksissään tuntee, että minulla ei tätä lahjaa ole, minä en ole kuullut lupausta, että minun sieluni saa autuuden ottaa vastaan, hän ei epäile, hän hätäilee ja pelkää sielunsa autuuden tähden. Hänellekin ja aivan erityisesti juuri hänelle Jumala tahtoo vastata rauhan evankeliumilla syntien anteeksi saamissa.

Jumalan Poika kulkee. Hän valtakuntansa kautta on pelastuksen tuojana. Jumalan valtakunnan sanomassa on lupaus syntien pois panemiseen ja Jumalan lapseksi tulemiseen.

Edellä jo kuulimme, että tämä valtakunta on adventin kansaa. Ja juuri tässä mielessä se on adventin kansaa. Sillä sen kansan keskuudessa, Jumalan kansan keskuudessa, saapuu Herra, Kuningas, Jumalan lahjoittama rauhan ruhtinas.

Siitä on paljon opetettu ja monessa virressä saarnattu ja kerrottu. Tänäkin iltana tahtoisin sinulle, ystäväni, veljeni ja sisareni, olla muistuttamassa tämän evankeliumin sanan arvoa ja merkitystä. Siinä on sinun autuutesi. Se on ilon lähde, elämän lähde, jonka Jumalan Henki synnyttää ja pitää voimassa.

Siksi on sanomattoman kallisarvoista hiljentyä ja pysähtyä Jumalan sanojen äärelle. Tutkimaan sitä armoa, josta ennen kirjoitetut Jumalan sanat ovat lupauksia. Josta tänä päivänä saarnattu evankeliumi on sanaa. Se on teidän keskellänne, teidän päässänne, kuuluu Jumalan ääni. Jumalan Pojan ääni anteeksiantamuksen julistajana.

Sitten aivan lopuksi. Vaikka hyvin paljon Pietari kirjoittaa siitä ilosta ja autuudesta, joka on uskon salaisuus ja sisältö, hän aivan lyhyesti puhuu myöskin siitä vakavasta asiasta. Tähän uskoon ja Jumalan kansana elämiseen, tästä ilosta ja autuudesta osallisena olemiseen sisältyy myöskin vaiva, risti ja monella tavalla epäilys ja pelko.

Tämän kilvoituksen matkan heikkouden apostoli Pietari tuntee. Ne eivät ole erityisesti meidän aikamme kristittyjen ja uskovaisten vaiva ja murhe, vaan niistä vaivoista Pietari sanoo, että niistä on jo ennen todistettu. Niistä vaivoista, jotka ovat myös Kristuksessa, Jeesuksessa.

Näiden vaivojen, uskon epäilysten, joka päiväisen elämän murheiden keskellä meillä ihmisillä on sielun vihollisen tuomien eksytysten ja epäilyksien vuoksi hyvin lähellä ajatus siitä, että se, mihin olemme uskoneet, on ollut turhaa.

Meistä ihmisistä käsin nousee ajatus, että me haluaisimme elää niin kuin ei enää syntiä olisi, niin kuin ei olisi enää tarvetta parannukseen. Sillä se loukkaa meidän ylpeyttämme, Jumalan lapsen ylpeyttä, kääntyä parannukseen, synnistä, matkanvioista ja virheistä.

Aivan erityisesti tämä ylpeys ja hitaus parannukseen on tuttua sieltä, missä suurimman osan ajasta elämme. Aivan tutuimpien ja lähimpien keskellä. Ihmisestä nousevat ajatukset, kiivaus, vähävoimaisuus, kilkeät sanat, oman edun pyytäminen ja paljon, paljon muuta on usein tuomassa vaivaa ja vastuksia uskomiseen.

Kaukana ei ole myöskään huoli elämän eri asioihin kuuluvana. Tämän huolen, niin kuin vanhat sanovat, kaksi osaisuutta keskellä Jumalan kansa elää. Jumalan armoon luottaen ja sen varassa syntiä vastaan taistellen. Jumalan armoon luottaa, kaikesta ahdistuksesta, kaikesta, mikä etää.

Kunniallista iloa sydämessä tuntien, taivaalliseen Isään uskomasta ja luottamasta. Yleinä sydämesi uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on lupa uskoa synnit anteeksi.

Yleinä siis sydämesi uskomaan kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

Itsekin kysyn, saanko uskoa kaikki synnit anteeksi. Käymme yhteiseen rukoukseen.

Maala, rakas taivaallinen Isä, kiitämme sinua elämän lahjoista, jotka runsaana annat meille. Kiitämme sinua tästä päivästä, sen siunauksesta ja varjeluksesta. Rukoilemme sinulta voimaa uuteen päivään, uuteen viikkoon ja sen tehtäviin. Anna tulevan viikon aikana kiitollisina käyttää sinun lahjojasi. Omaa palvelustehtäväämme hoitaa siinä osassa, jonka olet meille antanut.

Herramme, pyydämme varjelusta ja voimaa niihin elämänvaiheisiin, joiden keskellä elämme. Myöskin sille seurakuntasi jäsenelle, joka on esirukousta pyytänyt itsensä ja läheisten puolesta. Herra, ole meidän tukeemme ja turvamme. Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna sinun rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.