Syysseurat/Seurapuhe 06.10.2013

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta, joka oli, joka on ja joka kerran myös tuleva on. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isä.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Olemme kokoontuneet näissä Oulun syysseuroissa Jumalan sanaan äärelle sunnuntaina, jonka aiheena on usko ja epäusko. Usko ja epäusko ovat myöskin aivan kuin totuuden ja valheen, valon ja pimeyden, kuoleman ja elämän kanssa samanlainen taistelupari.

Yksi tämän sunnuntain teksti kolmannessa vuosikerrassa on neljännen Mooseksen kirjan luvusta 21, jakeesta 4 ja jakeeseen 9. Ja luen nämä pyhät sanat sillä uskon rukouksella ja esirukouspyynnillä, että Jumala sanansa avaa seurakuntansa rakennukseksi ja nimensä kiitokseksi.

Sitten menivät he pois Hoorinvuorin tyköä Punaisen meren tietä vaeltamaan eedomilaisten maata ympäri. Ja kansa suuttui matkasta. Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan, miksi sinä toit meitä Egyptistä korpeen kuolemaan, sillä ei tässä ole leipää eikä vettä, ja meidän sielumme suuttuu tähän huonoon ruokaan.

Niin Herra lähetti kansan sekaan tuliset käärmeet, jotka kansaa purivat, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. Niin tuli kansa Mooseksen tykö ja sanoivat, me teimme syntiä, puhuen Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa nämä käärmeet meidän seastamme ottamaan pois. Ja Mooses rukoili kansan edestä.

Niin sanoi Herra Moosekselle, tee sinulle tulinen käärme ja nosta se merkiksi ylös. Ja tapahtuu, että se joka purtu on, kuin hän katsoo sen päälle, niin hän elää. Ja Mooses teki vasta, niin hän jäi elämään. Aamen.

Tuo Exodus eli Egyptistä lähtö tapahtui runsaat 3000 vuotta sitten ja ilmeisesti tuon Egyptin hallitsijana silloin oli Ramses II tai hänen seuraajansa. Tästä tietääkseni ei ole historiallista varmuutta.

Tämä korpivaellus on monella tavalla hyvin puhuttelevaa ja myöskin opettavaista luettavaa. Se kertoo Jumalan kansan vaelluksesta. Se kertoo Jumalan johdatuksesta. Jumalan ihmeistä. Ja tuo vaellushan kesti ilmeisesti noin 40 vuotta.

Kun neljäs Mooseksen kirja on lopussa, niin voimme todeta, että lähdöstä alkaen vain Joosua ja Kaale saivat käydä luvattuun maahan. Ei enää Mooseskaan. Niin paljon tapahtui tuon vaelluksen aikana. Jumalan johdatus oli aivan silmin nähtävä tosiasia. Se oli tulenpatsas yöllä. Se oli pilvenpatsas päivällä.

Tähän neljänteen Mooseksen kirjaan sisältyy myös se vaihe, kun tuota vaellusta oli kai runsas vuosi tehty, niin Mooses lähetti sieltä Kaadeksen alueelta vakojat tiedustelemaan, millainen on se luvattu maa. Te hyvin muistatte Jumalan sanasta ja seurapuheista sen, että kun nuo vakojat palasivat, sieltäkin tuli vastaan tämän päivän aihe. Uskon saarna ja epäuskon saarna. Vain Joosua ja Kaale luottivat Jumalaan. Kaikki muut olivat taipuneet epäuskon tielle.

Kun ajattelet, veljeni ja sisareni, sanaan kuulia tätä uskon ja epäuskon välistä jännitettä, taisteluakin. Voimmeko ajatella niin, että kun epäuskovainen lähtee uskon tilasta tai joutuu epäilysten tielle kyseenalaistamaan Jumalan sanaa, vähättelemään sitä, jopa napisemaan sitä, silloin suunta on uskosta epäuskoa kohti. Näin tapahtui myös noiden vakojien kohdalla. He eivät jaksaneet luottaa. He epäilivät ja he myöskin taipuivat kuuntelemaan Jumalan vastustajan puhetta.

Vielä lyhyesti tästä neljännestä Mooseksen kirjasta on ehkä tarpeen myös muistaa se, että siellä on hyvin vavahduttava kuvaus Koraahin, Daatanin ja Abiramin kapinasta. He vaativat Moosesta tilille omaa valtaisuudesta, syyttivät häntä kykenemättömyydestä ja taitamattomuudesta johdattaa kansa perille. Jumalan sanaa tästä meille osoittaa niin kuin jo tämän tekstisen toi ilmi. Pohjimmaiseen iltaan oli kysymys kapinoimisesta Jumalaa vastaan.

Sitten vielä pari näkökulmaa tähän neljänteen Mooseksen kirjaan. Ehkä kaikista tunnetuin on tämä Aaronin siunaus, Herran siunaus, joka on tähän kirjaan talletettu. Ja vielä yksi on tämä Aaronin viheriöivä sauva, sitä jota säilytettiin myös liiton arkussa. Ja siihenkin kätkeytyy tämä Jumalan sanan opetus siitä, mihin Jumalan valinta kohdistuu.

Sitten tässä kirjan lopussa on myös kuvaus siitä, miten Aaron ja Mirjam kuolevat ja miten myös Mooses kutsutaan lepoon.

Tämä teksti alkoi niin, että sitten menivät he pois Hoorinvuoren tyköä Punaisen meren tietä vaeltamaan eedomilaisten maata ympäri. Tässä oli ilmeisesti kysymys siitä, että tuo eedomin kuningas ja valtaa pitävät siellä. He eivät sallineet Israelin kansan käyttää heidän maataan vaellukseen. Ja tämä merkitsi maantieteellisesti sitä, että jouduttiin kiertämään pitkä kiertotie sieltä etelän kautta ja näytti siltä, että tuo luvattu maa aivan kuin loittonee.

Onko niin, että kun sinä Jumalan lapsi ajattelet myös omaa elämäsi polkua, niin myöskin me näemme sen, että tämä elämäntaival on meillä myös monesti mutkainen. Ja myös koemme sen, minkä vanha virsirunoilija sanoo, että siellä esteet lukemattomat, suot, laaksot, mäet, kukkulat kohtaavat matkamiestä.

Vaikka sydämen kaipaus ja uskon silmämäärä on luvatussa maassa perille pääsyssä, niin se matka monesti polveilee täällä kiusausten maassa, joka myös monesti on murheittenkin laakso.

Ja nyt kun tämä Israelin kansan matka suuntautui aivan kuin väärään suuntaan, niin siellä käy niin kuin tämä teksti sanoo, kansa suuttui matkasta. Eli tällainen kärsimättömyys, väsymys alkoi saada yhä enemmän jalansijaa. Ja tämän myötä myös tuo palveluksen työhön asetettu kansanjohtaja Mooses joutui kokemaan omaan kansansa taholta tällaista vastamieltä, kriittisyyttä ja voimakastakin arvostelua.

Ja miksi toit meitä tänne korpeen kuolemaan. Tässähän on myös näköalaa siitä, että tuon vaeltavan kansan keskuudessa alkoi palata aivan kuin kaipaus siihen, mistä olivat lähteneet Egyptiin. Ja kun tämä napinamieli siellä sai yhä enemmän jalansijaa, teksti jatkuu, että Herra lähetti kansan sekaan tuliset käärmeet, jotka kansaa purivat niin, että paljon kansaa Israelista kuoli.

Tässä on siis kuvaa tulisesta käärmeestä, joka aiheutti kuoleman. Onko tässä kuvaa siitä, että synnin myrkky tappaa ihmisen? Kun me tarkastelemme kuoleman muotoa ja kuoleman sisältöä, eikö meille ole jo rippikoulussa opetettu siitä, että kuolema on kolmen lain? Me kaikki tähän aikaan syntyneet olemme liitossa kuoleman kanssa. Ajallinen kuolema, synnin palkka on jokaisen meidän osamme.

Muistan eräät kotiseurat noin 45 vuoden takaa meidän kodista. Puhuja veli Eino Hietanenhan oli. Piti siinä kotiseuroja ja lapsia leikki siinä puhujan paikan edessä. En muista tuosta saarnasta juurikaan muuta, mutta sen muistan, kun puhuja katsoi noita iloisia leikkiviä lapsia. Hän sanoi, että näidenkin lasten katseet ovat jo kuolemaa kohti käännetty.

Kun sinä ajattelet, sanankuulija, omaa elämäsi matkaa, silloin kun sait syntymän lahjan, silloin tämä elämäntaival oli sinun edessäsi pisimmillään. Mutta sen jälkeen, jokainen hetki, päivä, kuukausi, vuosi, se lyhentää meidän matkaamme. Ja me joudumme toteamaan niin kuin virsirunoilija: Käyn aina kohti kuolemaa, minne täällä kuljen. Ah, kerran yö mun saavuttaa ja kuoloon silmät suljen. En siitä pääse, en. Lie tieni riemuinen tai täynnä orjantappuraa. Mä kuljen kohti kuolemaa. Tämä on ihmisen osa.

Mutta sitten kuolema on myös hengellinen. Se on sitä, että ihmiseltä sammuu ja katkeaa elävä uskon yhteys luojaansa ja lunastajansa. Ja hän joutuu epäuskon tilaan. Tästä Raamattu puhuu meille selkeästi. Muun muassa Paavali Efesolaiskirjeessä puhuu tästä kuolemasta, mutta myös elämästä, kun sanoo näin, että Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne. Vanha käännös sanoo, että syntien ja ylitse käymisten tähden olitte kuolleet. Ja joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, sen hengen hallitsijan mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa.

Kun me tätä tekstiä tarkastelemme, niin ymmärrän niin, että tässä näille korpivaelluksen matkaajille tuli tämä hengellinen kuolema.

Ja sitten vielä on tämä kolmas kuoleman muoto, jossa muun muassa Ilmestyskirja sanoo näin, että se on tulinen järvi, se on toinen kuolema ja se on lopullinen ero Jumalasta.

Uupuu tielle. Onko tässä rakkaat Jumalan lapset myös meille aivan kuin kehoitus ja rohkaisus siihen, että me pysähtyisimme silloin, kun meidän vierellämme joku uupuu matkasta ja jää hengellisen kuoleman tilaan.

Silloin tuolla kansassa tuli tämä tilanne, että siellä tuli moni ja tämän Mooseksen luokse. Ja he sanoivat, me teimme syntiä puhuen Herraa ja sinua vastaan.

Tässä me näemme sen, josta eilen illalla täällä muistelimme. Parannuksen tekemiseen kuuluu omaan syntisyyden ja viallisuuden tunteminen ja sen tunnustaminen. Me teimme syntiä puhuen Herraa ja sinua vastaan.

Ja nyt heillä oli pyyntö. Rukoile Herraa nämä käärmeet meidän seastamme ottamaan pois. Siellä tuli puutetta. Tee sinulle tulinen käärme ja nosta se merkiksi ylös. Ja tapahtuu, että se joka purtu on, kun hän katsoo sen päälle, niin hän elää. Ja Mooses teki vasta käärmeen ja nosti sen merkiksi ylös. Ja tapahtui, että jos joku käärmeeltä purttiin ja katsahti vasta käärmeen päälle, niin hän jäi elämään.

Oletko sanankuulija miettinyt, miksi tuo pelastuksen merkki oli käärmeen hahmo? Emmekö me juuri muistella sitä, että käärmehän on aivan kuin synnin vertauskuva tai ilmentymä, joka synnin myrkky myös tappaa ihmisen.

Nyt kun Jumala antoi tuon tehtävän, että Mooseksen piti vaskesta, siis pronssista valaa käärme. Onko tähän aivan kuin avaimena se Paavalin sana roomalaiskirjeestä, kun hän puhuu siitä, että Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton.

Ja sitten apostoli kirjoittaa, syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Vanha käännös sanoo, että syntisen lihan hahmossa. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin.

Kristus syntyi tänne maailmaan, syntisen lihan hahmossa. Hän tuli meidän veljeksemme, tunsi ihmisen elämän ja sen vaivat, sen koettelemukset ja kiusaukset, mutta ei langennut syntiin.

Myös tämä kysymys kenties oli se, josta me tänäänkin tuolla kirkossa kuulimme, että kun Kristus, Jumalan poika, oli syntisen lihan hahmossa, niin ne, jotka eivät uskon kautta nähneet hänessä Jumalan poikaa, ne sanoivat, että tämähän on se nasaretilainen, Marian poika. Me tunnemme hänen veljensä ja sisarensa. Ei ole mahdollista, että Jumala on ihmisessä.

Ja tämä on, veljet ja sisaret, sanankuulijat, tämä on myös tällainen uskon ja epäuskon, aivan kuin kiistakapula. Uskon kautta Pietari katsoi siellä Filippuksen kesariassa Kristusta ja sanoi, että sinä olet Kristus, elävän Jumalan poika. Ja myös kolkatan ristillä toinen pahan tekijä näki kärsivässä Kristuksessa Jumalan pojan. Muista minua, kun tulet valtakuntaasi.

Usko avaa näkökyvyn ja myös usko omistaa Kristuksen lunastusarvon.

Kun Mooses yleensi tämän vaskikäärmeen tangon päähän, niin myös ne, jotka etsivät syntien anteeksi antamusta ja armahdusta, heidänkin katseeseen sisältyi juuri tämä uskon käsivarsi. Ei sellainen, joka katsoi vaskikäärmettä vähätellen tai kenties käänsi päänsä pois. Se ei merkinnyt silloin pelastusta, vaan usko omistaa Jumalan lupaukset.

Ja tämä on se, josta myöskin Jeesus puhuu Nikodeemuksen kanssa. Eli Uusi testamentti vahvistaa tämän, että vaskikäärmeessä oli esikuvaa Kristuksesta. Muistatte hyvin tämän keskustelun ja Jeesus sanoo tuolle Nikodeemukselle siitä, että Hän, joka tuli taivaasta alas ja on sinne nouseva ylös, on ihmisen poika. Ja sitten sanoo, että niin kuin Mooses yleensi käärmeen korvessa, niin pitää ihmisen poika ylennettämään.

Eli tämä korpivaelluksen kansa siellä erämaan matkalla katsoi Kristusta, sitä josta oli lupaus annettu jo Edenin paratiisissa.

Ja kun Jumala oli näin saanut hoitaa seurakuntaansa tuota vaeltavaa kansaa, heidän matkansa jatkui. Ja tämä seuraava jae oli sano, kertoi sitä näin, että Ja Israelin lapset lähtivät ja sijoittivat heitänsä Oobotiin.

Sitten vielä lopuksi lyhyesti tästä vaskikäärmeestä. On inhimillisesti hyvin ymmärrettävää, että tuo vaskikäärme nousi noiden Israelin lasten silmissä merkittävään arvostettuun asemaan. Ei sitä vaskikäärmettä heitetty sieltä tangon päästä sinne Siinain hiekkaan, vaan se huolella talletettiin. Ja sitä vähitellen myös alettiin palvoa tällaisena pyhänä esineenä.

Mutta se palvonta muodostui epäraittiiksi. Tästä en ole paljon osaa sanoa enkä ymmärrä, mutta se on Raamattuun talletettu. Että sitten 700-luvulla hurskas kuningas Hiskia hävitti tämän nehustanin, koska siitä oli tullut tällainen palvonnan kohde.

Ja rohkenemmeko me veljet ja sisaret ajatella tästä näin, että nämä Jumalan armon merkit ja myös pyhät sakramentit, ne eivät saa meidän uskon elämässämme aivan kuin ulkoistua, vaan ydin on siinä, jossa uskon puhdistaja sanoo, että sakramentit otetaan vastaan uskolla ja ne vahvistavat meidän uskoamme. Sakramentit otetaan vastaan uskolla.

Oliko niin, että tuon vaskikäärmeen palvonnassakin oli jotenkin liukuttu etäälle uskon vanhurskauden perustalle?

Näin tämä teksti, veljet ja sisaret ja sanankuulijat, puhuu meille tästä Jumalan kansan vaelluksesta, jota on aina pidetty, että se on myöskin aivan kuin esikuvallinen tästä vaeltavasta Jumalan kansasta, joka nyt kenties jo tässä ajan illassa tekee matkaa taistelevana seurakuntana kohti riemuitsevaa seurakuntaa.

Tämä korpivaelluksen matkaajien saatto puhuu meille Jumalan varjeluksesta ja voimasta, kaikesta siitä, joka on uskolle luvattu, mutta se puhuu meille myöskin siitä, että Jumalan vastustaja tekee työtään monella tavalla.

Ja siksi on tarpeen näiden sanojen äärellä myöskin pyytää jokainen kohdalleen ja toinen toisellemme, että säilyisimme uskon kuuliaisuudessa Jumalan vaeltavan kansan matkassa.

Ja tämän kansan keskellä on Siionin kuningas, Herra Jeesus Kristus, joka on henkensä kautta läsnä. Minä tahdon asua ja teissä vaeltaa.

Ja meidän matkasauvaksi tälle kilvoituksen tielle on Jumalan lahjana tämä kallis Jumalan valtakunnan armoevankeliumi.

Kun Jumalan lasten seuroissa saarnataan evankeliumia, siinä on kysymys samasta asiasta kuin tuon vaskikäärmeen yleentämisessä. Evankeliumin sanaa kirkastaa Kristusta.

Mutta me tämä vaeltavan kansan jälkijoukko, me saamme katsella jo täyttynyttä tekoa. Sitä, joka on kerran koettu todeksi Kolkatanmäellä.

Siksi nytkin, veljeni ja sisareni, täällä seurahuoneessa, siellä viestimien äärellä. Ylenä sinäkin uskon katseesi ja katso häneen, joka on sinun syntiesi sovittaja.

Ylenä sydämesi ja usko synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Saat uskoa sielusi rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Ja jos tätä puheesta kuulee joku ihminen, joka on sillä paikalla, niin kuin nuo korpivaelluksen matkaajat, että minä olen joutunut syntiin. Minä olen rikkonut Jumalaa ja ihmistä vastaan. Sinullekin kuuluu tämä armokutsu.

Sinun ei tarvitse jäädä siihen epävarmaan ja kuolleeseen ja pelottavaan sielun tilaan, vaan sinua kutsuu Jumalan valtakunnan evankeliumi parannukseen.

Sinä saat myös hätääntynyt ja etsivä ihminen uskoa kaikki sinun syntisi, epäuskosi, kaikki anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Ja kun sinä näin uskot, sinä liityt siihen matkasaattoon, joka kulkee täällä ajassa taistelevassa seurakunnassa kohti taivasta.

Onnellinen olet sinä ihminen, jolla on turvanasi tämä elävän uskon lahja, tunnollasi Jumalan rauha, syntien anteeksi antamuksen rauha, johon liittyy myöskin ihana, iankaikkisen elämän taivastoivo.

Ja myös sinä nuori Jumalan lapsi, tähän uskoon myös sisältyy koko tämän elämän tarkoituksen kirkastuminen ja elämän voimat myöskin tätä aikaa varten.

Näin saamme jäädä turvallisesti Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun haltuun. Jeesuksen nimeen, aamen.

Tämä palvelusvuoroni on täällä Oulun syysseuroissa nyt viimeinen. Ja haluan myös sulkeutua perheeni kanssa teidän esirukohtanne kantamaksi. Ja haluan myös kysyä, että saanko jäädä uskomaan syntien anteeksi saadun uskoa yhdessä teidän kanssa.