Seurapuhe 11.05.2013

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen aloitamme seurat yhteisellä kiitoksella ja rukouksella.

Rakas taivaallinen Isä, me olemme armostasi saaneet tulla jälleen pyhän sanasi äärelle. Sinä Isä, joka tunnet meidät jokaiset, tiedät minkälaisen elämäntilanteen keskeltä kukin olemme seuroihin tulleet. Meidän sydämemme halu on kilvoitella lastesi joukossa, ja siksi me aina yhä uudelleen ja uudelleen haluamme tulla sinun pyhän sanasi kuulemaan.

Nytkin me Isä rukoilemme, että sinä olisit murtamassa armon leipää niin, että vähän voimaisinkin lapsesi tulisi sanastasi rohkaistuksi ja ruokituksi ja neuvotuksi elämän kaidantien kilvoittelussa. Siunaa Isä rakas meidän seuramme nimesi kiitokseksi ja kunniaksi ja meidän jokaisen kuolemattoman sielun autuudeksi. Aamen.

Luen ennen kirjoitettua Jumalan sanaa Ilmestyskirjan toisen luvun alusta yksitoista jaetta. Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kirjoita Efeson seurakunnan enkelille: Näitä sanoo se, joka seitsemän tähteä pitää oikeassa kädessänsä, joka käy seitsemän kultaisen kynttiläjalan keskellä. Minä tiedän sinun työssäsi ja tekosi ja sinun kärsivällisyydessäsi, että sinä voit kärsiä pahoja. Sinä olet niitä jo kiusannut, jotka itsensä apostoleiksi sanovat eivätkä ole, ja löysit heidät valehtelijoiksi. Ja sinä kannoit ja kärsit, ja minun nimeni tähden sinä työtä teit, et väsynyt.

Mutta minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautesi annoit ylön. Muista siis, kusta lankesit pois ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä töitä, vaan jos et, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttiläjalkasi pois sieltä, ellet sinä tee parannusta.

Mutta se sinulla on, että sinä vihaat nikolailaisten töitä, joita minäkin vihaan.

Ja Smyrdnan seurakunnan enkelille kirjoita: Ja teillä pitää olla vaiva kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinulle elämän kruunun annan.

Jolla korva on, se kuulkoon, mitä henki seurakunnille sanoo. Joka voittaa, ei se toiselta kuolemalta vahingoiteta. Aamen.

Varmaan kaikki tunnistitte tästä tekstistä. Tästä hyvin usein on puhuttu, näihin on usein viitattu. Nimittäin kysymys on Patmosluodon tapahtumista. Johannes-veljemme oli sinne karkotettu evankeliumin työn tähden. Ja Herra Jeesus ilmestyi hänelle yhtenä sunnuntaipäivänä ja käski muun muassa kirjoittaa nämä kirjeet ja lisäksi viisi muuta kirjettä.

Kysymys oli kirjeestä. Kaksi kirjettä sisältyi tähän meidän tekstimme. Tuo näky, jonka Johannes näki, jossa Jeesus hänelle ilmestyi, oli sellainen, että siinä Jeesus piti seitsemää tähteä kädessänsä ja käyskenteli kynttiläjalkain keskellä. Ja Raamattu selittää, mitä nämä tähdet ovat ja mitä ovat nuo kynttiläjalat. Tähdet olivat noiden seitsemän seurakunnan enkelit, eli sananpalvelijat, ja kynttiläjalat olivat seurakuntia.

Noista kirjeistä ja kirjeiden saajista kaksi saa rohkaisun sanoja Jeesukselta. Joillekin Jeesus sanoo, että minulla on vähän sinua vastaan. Ja sitten on sellaisia, joille tuo parannuskehotus on vielä voimakkaampi. Ja minä luin nämä kaksi kirjettä ajatellen sitä, että siinä on kaksi erilaista kirjeen vastaanottajaa. Ja ovat molemmat samanlaisessa tehtävässä Jumalan valtakunnan työssä, mutta heidän sydämentilansa oli erilainen. Toista Jeesus rohkaisee ja toista neuvoo parannukseen, niin kuin tekstistä kuulimme.

Nyt kun me olemme täällä Oulun Rauhan yhdistyksellä seuroissa, ja yleensäkin kun me olemme Jumalan lasten seuroissa, me voimme ajatella, että Jumalan sana on sellainen, että se on kaksiteräinen miekka. Se tunkee lävitse siihen asti, että se hengen ja sielun jäsenet ja ytimet erottaa, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomari.

Eli kun me olemme Jumalan sanan kuulossa, mehän uskovaisena mielellään tulemme Jumalan sanan kuuloon. Meidän sydämemme kaipaa evankeliumin sanaa. Me emme seuroihin tule tavan vuoksi, vaan me tulemme sitä varten, että me koemme sen, että arjen kiusausten keskellä monenlaiset kiusat piirittävät. Ja me kaipaamme Jumalan lasten keskelle, ja ennen muuta me kaipaamme evankeliumin sanan äärelle.

Ja kun me kuuntelemme, niin kun me nytkin aloitimme nämä seurat yhteisellä rukouksella, sitä pyytää, että taivaan Isä itse olisi sanansa avaamassa. Ja että tuo puhe, joka on lopulta Jumalan puhetta, Jumalan pyhän hengen kautta julistettua puhetta, että se on aivan kuin Herra Jeesuksen kirje minulle henkilökohtaisesti.

Me olemme Jumalan sanan peilin äärellä. Me emme ole sellaisia niin kuin lainalaisessa sieluntilassa olevat, että he peläten katsovat aivan kuin tuohon Jumalan sanan peiliin, että onkohan minun elämässäni jotakin korjattavaa. Vaan että me turvallisin mielin, Jumalan lapsina, saamme katsella ja kuunnella Jumalan sanan äärellä. Ja ennen kaikkea ihastella sitä, että minäkin saan olla uskomassa.

Meillä on taivaalliseen Isään sellainen suhde, josta Raamattu käyttää erässä yhteydessä nimitystä Abba. Siis me puhuttelemme taivaallista Isää tällaisella nimellä: Abba, rakas Isä. Ja eräs veli kerran selitti, että tuo sana Abba ei oikeastaan ole suomennettavissa, vaan se tarkoittaa suurin piirtein samaa kuin suomen kielessä puhuttelu isi, ja sellaista, jota erityisesti pieni lapsi käyttää omalle rakkaalle isälle.

Muistamme sen, että kun Jumala oli luonut ensimmäisen ihmisparin ja oli tapahtunut syntilankeemus, niin syntilankeemuksen seurauksena tapahtui Aadamin ja Eevan sydämessä mielenmuutos. Siis ennen he olivat suhtautuneet Jumalan neuvoihin yksinkertaisesti, lapsellisesti luottaen, eivätkä asettaneet kyseenalaiseksi Jumalan sanaa.

Mutta me muistamme sen, että käärme, siis sielunvihollinen, joka käärmeen muodossa lähestyi ensimmäistä ihmisparia, niin se asetti Jumalan sanan kyseenalaiseksi. Ja kun oli tapahtunut syntilankeemus, siis sielunvihollinen sai aikaan sen, että ihminen kuunteli. Ensin pysähtyi kuuntelemaan sielunvihollisen puhetta. Ja tuo puhe teki synnin houkuttelevaksi. Sen, minkä Jumala nimenomaan oli kieltänyt, niin se tulikin houkuttelevaksi.

Ja kun syntilankeemus oli tapahtunut, niin silloin tapahtui mielenmuutos Aadamilta ja Eevalta. Ja se näkyy hyvinkin voimakkaasti siinä, että kun Jumala sitten, niin kuin Raamattu kertoo, käyskenteli paratiisissa, niin mitä Aadam ja Eeva tekivät? He pakenivat. Ensimmäistä kertaa he pakenivat Jumalaa.

Minkä tähden? Sen tähden, että synti tekee ihmisen sellaiseksi, että Jumala näkyykin pelottavana, tuomitsevana. Mutta Jumalan lapsella, joka ahkeroi kilvoitella Sionin rakkaudessa, ja silloinkin kun synti tarppii ja tekee matkan hitaaksi, ahkeroi kilvoitella avautuneelle armalahteelle kuulemaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumia, Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä.

Sen tähden Jumalan sanan äärellä ja Jumalan sanan peilin äärellä me lapsen mielellä suhtaudumme siihen. Koemme sen, kuinka Jumalan sana on turvallista. Se lohduttaa meitä, rohkaisee jatkamaan kilvoittelua elämän kaidalla tiellä.

Ja nyt tässä meidän tekstissämme, kun Jeesus käskee kirjoittaa näille seurakunnan enkeleille, niin ensimmäisenä on Efeson seurakunnasta kysymys. Efesohan oli sellainen paikkakunta, jossa veljemme Paavali vietti pitkän aikaa. Hän oli siellä Efeson Jumalan lasten keskellä.

Ja kun hän sieltä lähti sitten viimeistä kertaa kohti Jerusalemia, hän kokosi Efeson seurakunnan vanhimmat yhdelle koolle ja piti heille hyvin voimakkaan puheen. Ja samalla hän varoitti myöskin siitä, että tulee sellainen aika, että teidän keskeltänne nousee sellaisia miehiä, jotka vääryyttä puhuvat.

Eli kun Paavali oli ollut auttamassa näitä Jumalan lasten vapauteen, niin myöhemmin tuli sellaisia opettajia, jotka olivat sitomassa näitä takaisin lainorjuuteen, josta Paavalin julistama evankeliumi oli heidät vapauttanut.

En tiedä, liittyvätkö nämä asiat yhtään tähän meidän tekstimme, mutta tämä tulee mieleen, kun Efeson seurakunnasta puhutaan.

Tässä Jeesus käskee kirjoittaa näin, että näitä sanoo se, joka seitsemän tähteä pitää oikeassa kädessänsä, joka käy seitsemän kultaisen kynttiläjalan keskellä. Minä tiedän sinun työsi ja tekosi ja sinun kärsivällisyytesi, että sinä voit kärsiä pahoja. Sinä olet niitä jo kiusannut, jotka itsensä apostoleiksi sanovat eivätkä ole, ja löysit heidät valehtelijoiksi. Ja sinä kannoit ja kärsit, ja minun nimeni tähden sinä työtä teit, et väsynyt.

Mitä me, veljet ja sisaret, sanomme tällaisesta tunnustuksesta, siis näistä sanoista, joita Jeesus ensimmäisenä käskee kirjoittaa tuolle Efeson seurakunnan enkelille? Ensinnäkin me tässä näemme, kuinka tuo Efeson seurakunnan sananpalvelija on vaikeassa tilanteessa taistellut evankeliumin puolesta, on ollut hyvin toimellinen, ja jotenkin näyttää siltä, että tuossa voimme sanoa näin, että jalossa taistelussa oikean asian puolesta on kuitenkin käynyt hänen uskonelämässään niin, että Jeesus joutuu sanomaan näiden sanojen jälkeen, mutta minulla on sinua vastaan, että sinä sinun ensimmäisen rakkautesi annoit ylön.

Kun ihminen saa parannuksen armon, ja tämäkin Efeson seurakunnan sananpalvelija oli aikanaan saanut parannuksen ja uskomisen armon, niin eikö sydämelle ensimmäisenä tule kiitollisuus taivaallista Isää kohtaan, että minäkin saan armosta olla uskomassa. Minulle on annettu kaikki synnit anteeksi.

Ja Raamattu sanoo, että tuo evankeliumin usko vaikuttaa ensinnäkin rakkauden synnyttäjänä ja niihin, jotka hänestä syntyneet ovat, eli toisiin Jumalan lapsiin. Ja nyt vaikuttaa siltä, että tuolla Efeson seurakunnan keskellä oli toisaalta edetty vaikeita aikoja.

Tuo Efeson seurakunnan sananpalvelija oli oikein toiminut, mutta toisaalta hän oli noiden taistelujen keskellä kuivannut omaa uskoelämäänsä ja häneltä oli kadonnut tuon kaiken onnistumisen keskellä.

Ja sitähän tämä samalla tarkoittaa, kun Jeesus sanoo, että siis antaa tunnustusta, että sinä olet näissä hyvin ja oikein menetellyt. Niin kuitenkin tuon onnistumisen keskellä on käynyt niin, että hän on kasvanut omassa itsessään.

Ja aivan ilmeisesti siellä on näköisellä myöskin se, että Efeson seurakunnan ja Efeson Sionin uskovaiset ovat alkaneet näyttää tuon sananpalvelijan silmään jotenkin huonoilta uskovaisilta, kun hän itse on onnistunut, mutta nuo toiset eivät.

Tässä joskus on tullut mieleen sellainen, että kun Herra Jeesus puhuu useamman kerran anteeksiantamisesta, että jolle me, siis muun muassa Isä meidän -rukouksessahan opettaa, että me rukoilemme sitä, että taivaan Isän pitkämielisyys ja kärsivällisyys minuakin kohtaan riittäisi, että hänellä riittäisi anteeksiantamus.

Ja se tarkoittaa myöskin, että veljellä ja sisarella riittäisi anteeksiantamus minua kohtaan, että niin kuin minäkin annan anteeksi niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet.

On sellainen vaara olemassa, että sydän muuttuu niin kovaksi, että ei enää jaksa antaa toiselle anteeksi. Tulee arvosteleva mieli. Tulee sellainen mieli, että rupeaa arvostelemaan niitä rakkaita matkaystäviä, joita on meidän yhteisillä päätöksillä valittu vastuun alaisiin tehtäviin.

Me tiedämme, veljet ja sisaret jokainen, että me elämme vaikeaa maailmanaikaa. Ja varmaankin on kaikkein raskainta se, jos niin kuin me sen jokainen hyvin ymmärrämme, että jos ruvetaan niin kuin on me tiedämme, että tällaisia piirteitä on joskus ollut näköisellä, että arvostellaan toisia matkaystäviä, haetaan hakemalla vikoja hänestä.

Niin silloin käy niin, että unohtuu kuinka paljon itse on saanut anteeksi. Jotenkin tuntuu siltä, että tälle Efeson seurakunnan sananpalvelijalle on käynyt näin. Näkee vikoja kyllä toisissa, mutta ei näe itsessään, vaan päinvastoin on paljon onnistumista, ja siksi Herra Jeesus sanoo, että muista siis, kusta lankesit pois ja tee parannus, että sinä olet langennut pois vapaan Jumalan lapsen osasta ja että sinulle tarvitsisi omakohtaisesti avautua se oma tila, että sinä saisit siitä parannuksen armon.

Tuo Efeson seurakunnan sananpalvelija oli vielä tähtenä Herra Jeesuksen kädessä. Hän oli Jumalan valtakunnan armohoidossa niin kuin me kaikki Jumalan lapset olemme. Meitä Herra Jeesus hoitaa omassa lammaslaumassaan.

Myöskin silloin, kun käy jollekin sillä tavalla niin kuin tällä Efeson seurakunnan sananpalvelijalle, niin Jumalan sanan kautta häntä puhutellaan. Pyhä Henki Jumala nuhtelee häntä ja kehottaa parannuksen askelille.

Ja tässä Jeesus sanoo vielä, että tee niitä ensimmäisiä töitä. Ensimmäiset työt olivat sitä, että kun sai ensimmäisen kerran uskoa synnit anteeksi, niin syntyi rakkaus Jumalaa kohtaan ja toisia Jumalan lapsia kohtaan.

Näkyi se, että minä olen omalta puoleltani syntisistä suurin. Mutta on ihmeellistä, että Jumalan lapset minua vielä rakastavat ja kantavat, ja Herra Jeesus kantaa omassa ostolaumassaan.

Mutta sitten Jeesus vielä sanoo tälle Efeson seurakunnan sananpalvelijalle, että jos sinä et tee parannusta, niin minä tulen sinulle pian ja syöksen kynttiläjalkasi pois sieltä, ellet sinä tee parannusta.

Eli Jumala antaa ajan parannusta tehdä, mutta jos ei kuitenkaan saa tapahtua Jumalan mielen mukaista, tulla Jumalan mielen mukaista murhetta ja asiat tulee korjattua, niin jonakin päivänä käy sillä tavalla, että Jumala sulkee häneltä valtakuntansa oven.

Sitä ei taivaallinen Isä tahdo, eivätkä Jumalan lapset, emme kukaan meistä tahdo sitä, että joku, joka on ollut uskomassa, joutuisi ulos Jumalan valtakunnasta, vaan että me kaikki varjeltuisimme lapsina lasten valtakunnassa.

Tässä Efeson seurakunnan sananpalvelijalle viimeisessä jakeessa Jeesus sanoo: jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, anna minä elämänpuusta syödä, joka keskellä Jumalan paratiisia on.

Ja näissä kaikissa seurakuntakirjeissä toistuu tämä sama: jolla korva on, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Mehän elämme nyt kirkkovuodessa sellaista aikaa, että vasta oli helatorstai ja runsaan viikon päästä on helluntai, eli Pyhän Hengen vuodottamisen juhla.

Helatorstaita vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi. Ja Jeesushan sanoo, että älkää omille opetuslapsille, että älkää lähtekö Jerusalemista ennen kuin teidät puetaan voimalla korkeudesta.

Ja juuri helluntaina tapahtui Pyhän Hengen vuodatus. Se ei tarkoita sitä, eikä tarkoittanut sitä, että noilla opetuslapsilla ei olisi ollut Pyhää Henkeä ennen helluntaita, vaan se tarkoittaa sitä, että Jumala aivan näkyvällä tavalla rohkaisi noita uskovaisia.

Mehän kaikki muistamme sen, että kun Jeesus oli ristiin naulittu, niin opetuslapset kokoontuivat lukittujen ovien takana. He niin pelkäsivät.

Ja nyt helluntaina, kun Jumala puetti heidät voimalla korkeudesta, niin he rohkeasti alkoivat julistaa Jumalan valtakunnan evankeliumia.

Ei evankeliumin sanaa olisi tänne Pohjanperille kulkeutunut, jos silloin olisi loppunut Jumalan valtakunnan työ.

Me sen tiedämme, että kaikkina aikoina on Jumalan valtakunnan työtä tehty erilaisissa olosuhteissa.

Ja kun Jeesus piti omille opetuslapsilleen hyvästijättöpuhetta, niin me muistamme sen, kuinka Jeesus valmisti heitä jo tuleviin vuosiin.

Tämä toinen seurakuntakirje, jonka myöskin luin, viittaa näihin vaikeisiin aikoihin, jotka olivat edessämme.

Mutta kun me ajattelemme noita aikoja, jolloin, jotka me tiedämme marttyrivainojen ajaksi, niin Jumala antoi silloinkin omille lapsilleen voiman uskon tunnustamiseen, niin että he näkivät sen, että vaikka niinkin ankarasti heitä vainottaisiin, että heiltä henki otetaan, niin he eivät halua uskoansa kieltää.

Sillä he uskoivat niin kuin mekin uskomme, että kun meidän ajallinen elämämme päättyy, kun me saamme uskovaisena silmämme umistaa tälle maailmalle, niin me pääsemme Jumalan kansan sabatin lepohon.

Silloin ei enää tarvitse taistella syntiä vastaan, ei sielunvihollinen vaivaa, kun viimeinen vihollinen kuolema on pantu pois.

Herra Jeesus hän voitti sielunvihollisen voiman ja vallan. Hän kuoleman voitteena nousi ylös ja astui ylös taivaaseen ja sanoi omille opetuslapsilleen: minä menen valmistamaan teille sijaa.

Hän, Herra Jeesus, on valmistamassa sijaa myöskin sinulle ja minulle.

Jeesus kehottaa aivan erityisesti kuuntelemaan, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Ja siksi, kun me ajattelemme Jumalan valtakunnan kilvoittelua, niin me haluamme uskon kuulijaisuudessa tehdä matkaa ja me haluamme olla kuulijaisia sille uskon ymmärrykselle, mikä on Herran Sionissa.

Mitä uskovaisia hän on, ne joskus syytetty siitä, että me täällä on aivan, aivan jotkut säännöt, määräykset, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä.

Mutta asiahan ei ole näin, vaan Jumalan terveellinen armo opettaa meitä Jumalan lapsia kilvoittelemaan.

Ja nyt tuon Efeson seurakunnan sananpalvelijan kohdalla oli käynyt niin, että hänellä oli tuo Jumalan terveellisen armon opetus hämärtynyt hänen omassa uskonelämässään.

Hänestä oli kasvanut onnistunut kristitty, joka aliarvioi toisia Jumalan lapsia ja jonka sydämeltä tuollainen anteeksiantava mieli toisia uskovaisia kohtaan oli kadonnut.

Siitähän Jeesus häntä neuvoi parannukseen.

Kun me ajattelemme Vanhaa Testamenttia, niin sillä on hyvin selkeitä kuvia siitä, kuinka tärkeää on se, että me olemme kuuliaisia seurakuntaäidin äänelle.

Aivan erityisesti mieleen nousee Jaakobin elämästä hänen äitinsä Rebekan sanat: ainoastaan minun poikani Jaakob olkoon minun äänelleni kuuliainen.

Rebekka äiti siinä esimerkiksi on kuvaa Jumalan seurakuntaäidistä. Äitihän on se, joka synnyttää tänäkin päivänä, jos on joku sellainen, joka ei vielä ole uskomassa, mutta haluaa saada syntinsä anteeksi ja asiat Jumalan edessä kuntoon, niin hänelle Jumalan valtakunnasta saarnataan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Seurakuntaäiti hänet synnyttää Jumalan sanalla Jumalan lapseksi.

Jumalan tuttuja Raamatun alkulehdiltä.

Sen, joka voittaa, anna minä elämänpuusta syödä, joka keskellä Jumalan paratiisia on.

Kun Jumala loi ensimmäisen ihmisparin, niin siellä paratiisin keskellä oli kaksi puuta. Toinen oli elämänpuu ja toinen oli hyvän ja pahan tiedon puu.

Hyvän ja pahan tiedon puusta Jumala oli sanonut Aadamin ja Eevalle, että tästä puusta te ette saa syödä, sillä jos te syötte, niin sinä päivänä teidän pitää kuolemalla kuolla.

Kun he kuitenkin vihollisen pettämänä söivät tästä, niin ennen niin rakas, turvallinen taivaan Isä muuttui pelottavaksi Jumalaksi, jota piti lähteä pakoon.

Tällainenhan on ihmismieli, että se pakenee Jumalaa.

Mutta kun ihminen saa uskoa synnit anteeksi, niin hänen elämässään tapahtuu se, mihin Jeesus tässä viittaa, ja saa syödä elämänpuusta, joka on keskellä Jumalan paratiisia.

Se on kuva evankeliumin sanasta, evankeliumista, joka on hyvä sanoma Herrasta Jeesuksesta ja jonka ydin on kaikkien syntien anteeksiantamus.

Sitten Smyrnan seurakunnasta. Seurakunnan enkelille Jeesus käskee kirjoittaa: Minä tiedän sinun tekosi ja vaivasi ja köyhyydestäsi, mutta sinä olet rikas, ja niiden pilka, jotka itsensä juutalaisiksi sanovat eivätkä olekaan, vaan ovat saatanan joukko.

Voimme sanoa, että on aivan hämmästyttävä ero tuon Efeson seurakunnan sananpalvelijan rinnalla, joka oli niin voimakkaasti tehnyt Jumalan valtakunnan työtä ja siinä onnistunut.

Smyrnan seurakunnan sananpalvelijasta sanotaan, että minä tiedän sinun tekosi ja vaivasi ja köyhyydestäsi, mutta sitten tässä on tarkennus, että sinä olet rikas.

Ja uskovaisena ymmärrämme, mitä tämä tarkoittaa. Kysymys ei ole ollenkaan, niin kuin tässä maailmassa on sellaistakin käsitystä, että ajallinen köyhyys olisi aivan kuin jonkunlainen ansio Jumalan edessä ja sellainen merkki Jumalan lapseudesta.

Kysymys on hengellisestä köyhyydestä ja siitä, että tuo Smyrnan seurakunnan sananpalvelija henkilökohtaisesti oli ahkeroinut kilvoitella Jumalan lasten rakkaudessa.

Jumala oli saanut elämänsä, niin kuin marttyyrihistoriat kertovat, juuri tästä Smyrnan seurakunnan sananpalvelijasta.

Hän eli vanhuuteen asti. Hänkin kärsi aikana marttyyrikuoleman. Hän ahkeroi kilvoitella Jumalan lasten joukossa. Jumalan armo sai olla hänen elämässään opettajana.

Ja hänelle Jeesus sanoo sitten: älä sinä ensinkään pelkää, mitä sinun kärsimäsi pitää. Katso, perkele on muutamia teistä heittävä vankeuteen kiusetta, ja teillä pitää olemaan vaiva kymmenen päivää.

Nämä Jeesuksen sanat kymmenestä päivästä viittaavat kymmeneen Rooman valtakunnan keisariin, joidenkaan ajan kristittyjen vaino kesti.

Jos tuota marttyrivainojen aikaa ajattelemme, niin siinä, siis Rooman valtakunnassa keisari oli sellainen henkilö, että alamaisten piti pitää häntä Jumalana.

Joskus aikaisemmin oli Rooman keisari ja suhtautuminen juutalaisiin ollut sellaista, että siellä sallittiin poikkeus muihin kansoihin verrattuna, että he saivat palvella omaa ainoaa Jumalaansa.

Ja saivaan Jumalaa, mutta sitten Uuden liiton aamussa kerrotaan erityisesti keisari Neeron ajasta lähtien. Hänhän Neero nimenomaan mestautti muun muassa Paavalin, että silloin yritettiin tukahduttaa kristinusko.

Siis vainottiin niin ankarasti uskovaisia, että kaikki uskovaiset saataisiin hävitettyä maan päältä.

Mutta niin kävi, että evankeliumi menestyi.

Ja historiat tietävät kertoakin myöskin meidän kansamme keskeltä sitä, että on ollut vaikeita aikoja uskovaisilla.

Mutta on sellaisia henkilöitä ollut, jotka ovat ajatelleet, että minä tukahdutan kyllä tuon villiyden, yksi omasta hiippakunnastani.

Mutta ei se ole onnistunut. Jumala on varjellut omia lapsiaan uskomassa.

Ja erityisesti näkyy se, että vaikeiden aikojen keskellä Jumalan valtakunnan työ on menestynyt.

Se, että uskovaisia on vainottu, se on herättänyt monien epäuskoisten ihmisten kohdalla kysymyksiä, että miksi näitä ihmisiä vainotaan.

Ja Jumala on saattanut pysäyttää heitä oman elämänsä kulussa ajattelemaan omaa kohtaa.

Ja he ovat lähteneet etsimään sielullensa rauhaa.

Ja kun he ovat päässeet tekemisiin uskovaisten ihmisten kanssa, niin Jumala on auttanut heitä avaamaan suunsa kysymyksellä: Onko mahdollista, että minäkin saisin vielä uskoa omat syntini anteeksi?

Tälle Smyrnan seurakunnan sananpalvelijalle Jeesus sanoi: älä sinä ensinkään pelkää, mitä sinun kärsimäsi pitää.

Ja Jeesus sanoo kyllä, että vaikeita aikoja on edessäpäin, mutta älä sinä pelkää.

Kun me Paavalin elämästä luemme, niin siellä näkyy hyvin samanlainen piirre, kun Paavali tiesi jo, että hänelle annetaan mestaustuomio.

Hän kirjoittaa nuorelle työtoverilleen Timoteukselle, että tästä edes minulle on tallella pantu vanhurskauden kruunu, jonka Jumala vanhurskas tuomari on antava minulle.

Ja ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka hänen ilmestystänsä rakastavat.

Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt ja uskon pitänyt.

Vaikeittenkaan aikojen keskellä Paavali ei halunnut kieltää uskoaan.

Ja Paavali, aivan erityisesti, jonka Jumala oli valinnut pakana-apostoliksi, niin hän tiesi hyvin läheltä Jumalan valtakunnan vastustajien ajatukset.

Hänhän itse oli ollut voimakas vastustaja kristittyjen vainoissa ja hän muisti sen ajan, kun hän epäuskoisena ollessaan vainosi kristittyjä.

Ja kun hän itse sitten uskovaisena sai kokea paljon pilkkaa, häväistystä, ylenkatsetta ja raipan iskuja, niin hän kaiken otti tyynesti vastaan.

Sillä hän tiesi, että kerran nämä vaivat päättyvät.

Ja ennen muuta, kun hän saa uskovaisena tälle ajalle silmänsä omistaa, niin hän pääsee omistamaan sitä perintöosaa, joka elävälle uskolle on luvattu.

Ja me veljet ja sisaret tiedämme, että Paavali ja nyt kun meidän tekstimme liittyy myöskin tuohon marttyrivainojen aikaan, niin kaikki meidän edellämme kilvoitelleet uskovaiset, jotka ovat vaikeidenkin aikojen keskelle joutuneet antamaan henkensä evankeliumin uskomisen tähden, niin he ovat odottamassa ylösnousemuksen aamua, jolloin kaikki Jumalan lapset kootaan Kristuksen valkoisen valtaistuimen tykö.

Ja silloin meille sanotaan: tulkaa minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on teille valmistettu maailman alusta asti.

Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä sinulle elämän kruunun annan.

Sitähän itse asiassa nuo sanat, Paavalin sanat, joita äsken lainasin, myöskin pitivät sisällään.

Välillä matkalla ei ketään kruunata. Tarvitsee olla uskomassa koko elämän ajan perille saakka.

Siksi minä tiedän sen, että tekin rakkaat nuoret, ette halua ajatella niin kuin sielunvihollinen houkutellessaan sanoo, että ota vapaata uskomisen asiasta. Sinä olet vielä niin nuori, että kyllä sinä ehdit tehdä parannuksen.

Voi kuinka monelle on tullut vahinko, jos on tälle tielle lähtenyt.

Parannuksen armon saaminen ei ole ihmisellä otettavissa. Jos Jumala ei avaa ihmiselle hänen omaa tilaansa, hänen omaa syntisyyttään, siis ei avaa sitä, että tarvitsee tehdä parannus.

Parannus.

Niitähän on sellaisia ihmisiä, jotka saattavat sanoa, että mistä minun pitäisi tehdä parannus. En minä ole kenellekään tehnyt mitään pahaa.

Mutta jos ihmisellä on oikea ymmärrys oman sydämensä tilasta, niin hän näkee sen, että minä omalta puoleltani olen suurisyntinen.

Ajatuksin, sanoin ja teoin olen taivaallisen Isän tahdon niin monta kertaa rikkonut.

Ja sitähän Raamattu opettaa, että tiedä ainoastaan, että sinä olet Jumalaa ainoaa vastaan rikkonut.

Kun Jumala oli luonut ensimmäisen ihmisparin, Raamattu kertoo sitten myöhemmältä ajalta, että kun Jumala katsoi taivaasta luomansa ihmisen, onko joku, joka itse etsisi Jumalaa? Niin ei yhtään.

Kaikkien kohdalla oli sama piirre kuin Aadamin ja Eevan kohdalla syntilankeemuksen jälkeen.

Kaikki me omalta puoleltamme, veljet ja sisaret, olemme myöskin tällaisia.

Omalta puoleltamme vanha osa haluaisi paeta Jumalaa, mutta kun me saamme olla uskomassa, niin meillä on lapsen pelko taivaalla.

Tänäkin iltana saattaa näiden sanojen kuulossa olla joku sellainen henkilö, joka pelkää ja näkee Jumalan tuomitsevana, ankarana Jumalana.

Ja vieläkin Jumalan valtakunnan evankeliumi lähestyy sinuakin, ystävä, että sinä saat nyt uskoa kaikki sinun syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Tuo evankeliumin uskominen tahtoo vapauttaa sinut siihen vapauteen, missä Jumalan lapset kilvoittelevat.

Raamattu puhuu ensimmäisestä kuolemasta ja toisesta kuolemasta.

Kun ihminen syntyy tähän maailmaan, hän syntyy uskovaisena.

Raamattu sanoo, että kaikki kansat syntyvät Siioniin.

Mutta jos pieni lapsi ei saa olla Jumalan valtakunnan armohoidossa, niin hän kasvaa omien syntiensä tähden ulos Jumalan valtakunnasta ja joutuu epäuskoon.

Näinhän tapahtuu sen tähden, että meidän lihassamme ja veressämme asuu taipumus kaikkeen pahaan.

Ja silloin, kun ihminen todella on täyttämässä oman lihansa haluja, niin hän tekee vain sitä, mikä on väärin Jumalan kasvojen edessä.

Kun ihminen menettää Jumalan lapsen osan, niin se on ensimmäinen kuolema.

Mutta kun ihminen saa parannuksen ja uskomisen armon, niin hänen kohdallaan tapahtuu uudestisyntyminen ja hänestä tulee Jumalan lapsi.

Ja nyt tuo Raamatun paikka sanoo, että joka voittaa, sinne ei toisella kuolemalla ole yhtään valtaa.

Toinen kuolema on iankaikkinen kuolema.

Ja ajatelkaa, veljet ja sisaret, kun Jumala sanoi paratiisissa Aadamilta ja Eevalta, että jos te syötte hyvän ja pahan tiedon puusta, niin teidän pitää kuolemalla kuolla.

Eli Jumala ilmoitti silloin rangaistukseksi iankaikkisen kuoleman.

Ja se ajallinen kuolema on syntiinlankeemuksen seuraus.

Kun Jumala loi ensimmäisen ihmisparin, niin ei Jumala luonut ihmistä kuolevaiseksi, vaan iankaikkiseksi ilokumppaniksi itselleen.

Mutta syntiinlankeemuksen seurauksena maailmaan tuli kuolema.

Ja Herra Jeesus on meidät lunastanut iankaikkisen kuoleman alta.

Niin, että kun me saamme olla uskomassa ja saamme Jumalan määräämänä aikana silmämme umistaa tälle maailmalle, me pääsemme perille taivaan kotiin.

Iankaikkisella kuolemalla ei ole yhtään valtaa meidän ylitsemme.

Mutta epäuskoisen ihmisen kohdalla hänen osansa on murheellinen, osansa on iankaikkinen ero Jumalasta, iankaikkinen kuolema.

Tehdä ajallisen elämän tehtäviä, jotka Jumala on meille itse kullekin suonut.

Me olemme rakentamassa rakasta isämme maata, mutta meidän sydämemme on kiinnitetty taivaallisiin.

Me haluamme kaikki elämämme ratkaisut tehdä uskon näkökulmasta päin, että me saisimme varjeltua Jumalan lasten joukossa.

Tänäkin iltana sinä nuori ja te vanhemmat, joita on täällä seuroissa myöskin, saatte ylentää sydämenne uskomaan kaikki synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Olkaa turvattuja ja vapaita.

Me saamme näin kaikki jäädä nytkin turvallisesti Jumalan ja hänen armonsa sanan siunattuun haltuun.

Jeesuksen nimessä. Aamen.

Yhdymme vielä Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä.

Herra valista kasvosi meille ja ole meille armollinen.

Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauhasi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.