Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Syysseurat/Seurapuhe 05.10.2013

Puhuja: Tuomas Hänninen

Paikka: Rauhanyhdistys Oulu

Vuosi: 2013

Kirja: Matteuksen evankeliumi Kirje Titukselle

Raamatunkohta: Titus 2:11-13 Matthew 6:14

Avainsana: usko armo anteeksiantamus kuuliaisuus parannus lunastus sovitus valtakunta rukous pyhitys vanhurskauttaminen


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Jumalan rauha, joka käy yli kaiken inhimillisen ihmisymmärryksen, varjelkoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Jeesuksessa Kristuksessa.

Veisimme äsken tuossa virressä, että Herrassa vei saa kieleni ylistää armoansa. Armokäsite on tämän päivän käsite. Niin kuin tietysti aina, mutta näyttää siltä, että nyt aivan erityisesti keskustellaan armosta. Armoa oikeastaan vaaditaan.

Sitä edellytetään, ja keskusteluissa uskonasioista. Jos ollaan eri mieltä, olen sen itsekin kuullut, jos olen kertonut, miten uskon, minua on syytetty armottomaksi. Armo on sellainen asia, jota on vaikea ymmärtää. Mutta jos Jumala nyt suo, niin hiljennymme tuon käsitteen äärelle. Jumala lainatkoon viisautta.

Puheenjohdannoksi luen armotekstin, joka on Paavalin epistolassa Tidukselle. Sen toisessa luvussa hyvin tuttu teksti, jota usein puheissa lainataan, ja josta usein saarnataan ja kuuluu Jeesuksen nimeen. Sillä Jumalan armo, kaikille ihmisille terveellinen, on ilmestynyt, joka meidät opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot. Ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti ja jumalaisesti elämään ja odottamaan autuaallista toivoa ja suuren Jumalan ja meidän lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä. Aamen.

Minä tässä aivan vastikään eräälle uskovaisten ryhmälle esitin kysymyksen. Sanon kautta minulle, mitä teille merkitsee armo. Kävimme siitä keskustelun ja yhdessä aivan kuin totesimme, että sitä on aika vaikeaa pukea sanoiksi se. Mitä se on? Mitä se minulle loppujen lopuksi merkitsee?

Se on nimittäin niin valtavan suuri asia, että sitä on vaikea pukea sanoiksi. Minä uskallan jopa väittää, että se on niin iso asia, että meillä ihmisillä ei ole sanoja sen selittämiseksi. En tiedä, luitteko eräästä uutisesta tai artikkelista, jossa eräs emerituspiispa vertasi armoa tasavallan presidentin armahdukseen, joka tulee yllättäen ja perustelematta. Tai toinen hänen vertauksensa oli, että armoa voisit kuvata aivan kuin tällaiseen uhrautuvaan äidin huolenpitoon. Olin kuullut myöskin sellaisena, kun sitä on yritetty selittää, että mitä se olisi, sellaisenkin vertauskuvan, että kuolemaan tuomittu odottaa tuomion täytäntöönpanoa, joka tapahtuu auringon noustessa.

Hän väsyneillä silmillä seuraa vankilan käytävää, josta hänen noutajansa tulevat. Sitten hänen katseensa teräskautta, kun sieltä kävelee mies, joka avaa tuon sellin oven, sanoo tuolle kuolemaan tuomitulle: "Minä tulen sinun sijallesi." Hyviä inhimillisiä tarinoita ja vertauskuvia. Mutta ne eivät edes yllä puolitiehen, kun puhutaan Jumalan armosta, joka on aivan mittaamaton.

Se on aivan välttämätön, me tänä iltana olemme uskovaisia. Timo aloitti päivällä saarnansa sanomalla tai lukemalla Tituskirjeessä sen tervehdyksen: "Armo olkoon teille ja rauha." Minä jotenkin ajattelen, että armoa voi tietysti selittää ja tutkia aivan kuin teologisesta näkökulmasta. Ehkä Raamatun historiallisestakin näkökulmasta.

Mutta nekin jäävät aivan kuin vaillinaisiksi. Mutta armoa voi tutkia ja miettiä myöskin uskon näkökulmasta. Ja minä ajattelen niin, että nämä kaksi asiaa: armo ja rauha kuuluvat yhteen. Eli silloin, kun ihminen on voinut kohdata Jumalan armon, niin kuin on sanottu, niin se vastaa rauhalla omassa tunnossa. Minä luulen, että täällä on muitakin näissä seuroissa kuin minä, jotka ovat tämän kokeneet.

Että kun on anteeksi saamatta syntejä huolestuneella tunnolla, ja niitten kanssa tiputilet. Ja armoa kaipaat, että voi, kun saisin Jumalan armon, että kun on niin vaikea olla. Ja sitten, kun se kohtaa minut se armo, niin minä tunnen, kuinka Jumalan rauha laskeutuu minun sisimpääni. Ajattele, että tuota armoa ei kannata kovin paljon muuten selittääkään, eikä lähteä jouduttamaan siihen jotakin teologisia tai muita perusteita, kun ajattelee, mitä se tarkoittaa ja merkitsee uskon kautta. Ne oli vastikään Siperiassa seuramatkalla ja siellä viimeisten seurojen jälkeen sitten mentiin siihen naapuriin saunomaan ja hintapalalle, ja kun se hintapala oli syöty.

Hyvästeltiin, noustiin seisomaan ja oltiin lähdössä, ja hyvästeltiin. Niin siinä eräs seuroissa ollut ihminen parkaisi itkemään ja hän on kuohahduttunut, että nyt tämä tästä lähtevät ja kertoo, että hän 25-vuotiaana on liittynyt kirkkoon. Mutta hänen elämänsä on täynnä tyhjyyttä. Hän oli noin kuusikymmentä ikäinen. Hänen edessään on seinä, jonka läpi hän ei pääse. Tiedätte kyllä, mitä tuo ihminen kaipasi.

Hän etsi armoa. Kysyin häneltä, että haluaisitko sinä uskoa, kaikki synnit anteeksiksi? Tuo ihminen vastasi, että kyllä minä haluaisin. Me kaikki siinä pöydän ympärillä läsnäolevat saarnasimme, saarnamaisen tyhmän saarnan. Yksinkertaisen saarnan. Että voi kuolla.

Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintaveressä. Ja kun sitten hyvästetin ne, niin tuo ihminen oli saanut rauhan. Niin yksinkertaista se on. Jumalan armo etsii levotonta ihmistä, sellaista, jonka Jumalan elävä laki on herättänyt ja tehnyt levottomaksi. Jumalan armo etsii sellaista ihmistä saadakseen vaikuttaa tuon ihmisen sisimmässä rauhalla.

Jos näissä seuroissa on sellainen, joka tunnet sisimmässä sen synnin aiheuttaman levottomuuden, niin kuulepa, Jumala tarjoaa sinulle armoa, että saisit rauhan. Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Kaikki synnit! Uskomisen asia on kuulkaa niin yksinkertainen.

Ei Jumala ole tehnyt siitä monimutkaista. Tämä tie on niin yksinkertaista kulkea, että siltä ei tyhmäkään eksy. Ja kun tuota keskustelua armosta seuraajat siihen osallistuvat, niin on siitä tehty niin monimutkainen, että ei siihen yllä, kun se pitäisi järjellä jotenkin käsittää. Nämä teille nuoret rohkaisuksi kertoisin omasta nuoruudestani sen, kuinka useiden kuukausien, vuosien ajan levottomana kuljin korjaamattomien asioiden kanssa, kunnes sain ne puhutuksi pois. Ikinä en unohda, kun seisoin sen talon portailla silloin syksy-iltana.

Nuori mies. Nuo nauratte, kun oli niin hyvä olla. Kun oli saanut kaikki anteeksi. Jumalan armo oli kohdannut minua sen rippi-isän kanssa käydyssä keskustelussa. Päällikään nuoret kantekon matkassamme sellaista, mikä pitäisi panna pois.

Se on aivan turhaa. Pyytäkää, että Jumala antaisi teille suljetun paikan, jolle voisitte puhua, ja jolla on evankeliumi? Saatte omistaa armon ja rauhan. Sananlaskujen kirjassa määritellään, että kuka löytää armon, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, niin hän saa armon. Tunnustaa ja hylkää.

Sitä voi tunnustaa sen aivan kuin että no joo, minä olen syntinen. Mutta sitten se pitäisi vielä Jumalan voimalla saada hyljätä. Kanna pois. Sitten Matteuksen evankeliumissa on se yksi kohta, jossa Jeesus opettaa: ellette anna anteeksi teidän veljillenne heidän rikoksiansa, niin ei Jumalakaan anna anteeksi teidän rikoksianne. Tämä on sellainen asia, jota minä olen aivan kuin säikähtänyt lukenut, kun täytyy myöntää, että joskus on ollut vaikea antaa anteeksi.

Niin sitten aivanko pysähtyä. Että ei hyvänen aika, että jos minä en nyt saa anteeksiantavan mieltä, niin minulle käy huonosti, kun Jumala kai antaa minulle anteeksi. Jos täällä seuroissa on joku, joka kantaa aivan kuin katkeraa mieltä jotakuta kohtaan. Etkä ole jaksanut antaa anteeksi, niin voi, kun Jumala antaisi sinulle voimia antaa anteeksi. Lisäisit myöskin itse anteeksi.

Veljet ja sisaret. Tämän kristillisyyden, rakkaan kristillisyyden aarre on elävä evankeliumi. Saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Armon varassa, armon voimalla, me teemme matkaa. Sitten jos siihen jotakin aivan kuin itsestä laittaa, aivan kuin armon täytteeksi, niin se on syntiä.

Sekin on väärä. Sitten on tämä teksti. Jumalan armo kaikille ihmisille terveellinen on ilmestynyt. On siis tullut ilmi. Me näimme hänen kunniansa niin kuin ainoan pojan kunnian isästä täynnä armoa ja totuutta.

Ja sehän on Jeesus: täynnä armoa ja totuutta. Vanhan liiton puolella siellä puhutaan armoistuimasta. Moosekselle annettiin tarkat ohjeet siitä, miten rakennetaan liitonarkku. Se liitonarkku oli muistaakseni seitsemänkymmentäviisi senttiä leveä, seitsemänkymmentäviisi korkea ja metri viisikymmentä pitkä, ja sen päällä oli kansi, jota sanottiin Vanhassa käännöksessä ja kolmekymmentäkahdeksannessa puhutaan, että se on armoistuin. Sen armoistuimen päällä oli kaksi enkeliä, jotka olivat vastakkain, ja niiden siivet peittivät tuon armoistuimen, ja Jumala sanoi, että siinä armoistuimen luona niiden enkeleiden välissä kohtaat Jumalan.

Sitä säilytettiin siellä temppelissä väliverhon takana, heti siinä pyhässä. Kun lähdettiin liikkeelle, niin se kaadettiin siihen esirippuun. Sitä kuljetettiin koko ajan matkassa. Kun mentiin luvatulle maalle ja ylitettiin Jordan virta, niin papit kantoivat liitonarkkua ja kun heidän jalkansa astuivat siihen rantaveteen, niin Jordan virtaus pysähtyi. Se virran pohja kuivui ja kansa meni yli.

Tiedätte kyllä. Mitä nuo vanhan liiton uskovaiset, jotka odottivat lupauksen täyttymistä, näkivät tuossa armoistuimessa? Siellä liiton arkussa oli laintaulut, Aaronin sauva ja mannaa, Jumalan lupaukset ja liitto, ja sen päällä oli armoistuin. Sitten muistaakseni heprealaiskirjeessä sanotaan: aivan kuin tuodaan se vanhan testamentin näköala uuteen testamenttiin, käykää armoistuimen tykö aina silloin, kun te apua tarvitsette. Aina silloin, kun tarvitset apua.

Siinä kohtaa Jumalan Kristus on tullut armoistuimeksi. Niin ollaan, kuule veljet, ja se, että samalla tavalla uskomassa niin kuin oli vanhan liiton Jumalan lapset. He odottivat Kristuksen syntymistä ja sitä, että se joskus syntyy tähän maailmaan Vapahtaja, joka sovittaa minunkin synnit. Siihen he uskoivat. Ja toisiaan siunasivat ja kannustivat, ei jätetä kesken.

Ja me katsomme sitä samaa armoistuimeksi tullutta jo täyttyneen lupauksen näkökulmasta. Saarnaamme toisillemme: uskotaan synnit anteeksi, ne on jo sovitettu. Kyllä Jumalan valtakunta on aivan valtavan iso asia ja sen armo.

Terveellinen armo on ilmestynyt. Minusta on tärkeää, että tässä on tämä sana terveellinen. Armo on sellaista, joka pitää uskovaisen terveenä, ettei se sairastuisi. Ja sitten tässä on tämä armon yksi olemus, että se opettaa. Olen joskus sitä miettinyt, että kun näistä asioista keskustellaan ja armo pidetään esillä, niin ne, jotka ymmärtävät armon väärin, mielellään aivan kuin unohtavat armosta tämän puolen.

Kun ihminen siirtyy lain alta armon alle, niin hänellä vaihtuu opettaja. Armo tulee opettajaksi. Siis sillä on sellainen vaikutus, että se alkaa terveellisellä tavalla opettamaan sitä uskovaista ihmistä niin, että se pysyisi raivastiellä. Uusi käännös puhuu kasvattamisesta. Muistatte sen yhden Siionin laulun, jossa lauletaan, että anna armo kasvattaa.

Luotetaan, veljet ja sisaret, siihen, että armo kasvattaa. Ja sitten tässä oli nämä kolme. Kolme asiaa, mitä armo kasvattaa. Voisimme aivan kuin ajatella, että se on armon opetussuunnitelma. Te nuoret, me kaikki tiedämme, että kouluissa on opetussuunnitelma, ja sitä noudatetaan ja sillä on tietty tavoite, että tullaan sitten joskus valmiiksi.

Tässä armon opetussuunnitelmassa on kolme kohtaa. Se opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään. Sitten toinen kohta: siveästi, hurskaasti ja jumalaisesti elämään. Ja kolmas kohta: odottamaan Jeesuksen toista tulemista. Minkä näistä voisi jättää pois?

Ei voi jättää mitään pois. Raamatussa on muitakin tällaisia kolme asiaa sisältäviä kokonaisuuksia. Kuten esimerkiksi se Johanneksen epistolassa oleva kohta. Jos me valkeudessa vaellamme, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, Hänen poikansa, veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä. Siinäkin on kolme kohtaa: valkeus, osallisuus ja Jeesuksen puhdistava veri.

Tai sitten Jeesus sanoo farisealaisille omista lampaistaan: Minun lampaani kuulevat minun ääneni. He seuraavat minua, ja minä tunnen heidät.

Ja armo opettaa hylkäämään, elämään syväaste ja odottamaan Jeesuksen toista tulemista. Jumalaton meno! Siis se on sellaista menoa, jossa ei ole Jumala mukana.

En tiedä, onko teille käynyt samalla tavalla, että kun puhutaan jumalattomasta menosta, niin haluanko ensimmäisenä tulee mieleen sellainen lihallinen syntielämä? Sehän on jumalatonta menoa. Sitä alun kun unohtuu se toinen puoli jumalatonta menoa on myöskin sellainen ylimielinen oma vanhurskas, ylpeä elämä. Sekin on jumalatonta menoa. Sellainen farisealaisuus.

Tossa alussa muistelen sananlaskuja kohtaan, että se, joka tunnustaa syntynsä ja hylkää, niin löytää armon. Me tässä kehotetaan hylkäämään jumalaton meno. Siis panemaan pois. Luopumaan siitä. Ja Jumala tiesi kyllä sen, että minkälaisia ovat uskovaiset, että ne joutuvat syntiin.

Jos vältät yhdeltä, niin joudut toiseen. Jos vältät suuremmilta synnöiltä, niin joudut pienempiin. Tiedättehän sen, että pienikin kivi uppoaa pohjaan. Samalla tavalla niin kuin se iso kivi ehkä vähän hitaammin. Me kaikki joudumme tunnustamaan, että minä olen syntinen ihminen. Joka sanoo, ettei minulla ole syntiä, niin se valehtelee.

Sitten on tässä Jumalan valtakunnassa, jossa me tällaisena kaksiosaisena elämme ja joudumme hylkäämään. Niin siihen on annettu keinot. Siellä Jerusalemissa lukittujen ovien takana oli ne yksitoista veljää, joiden päällä Jeesus puhallsi ja sanoi, että ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksiannetut. Sieltä lähti valtuutus, joka on levinnyt ja tullut Pohjolaan ja joka on täällä. Sinun vieressäsi istuu uskovainen ihminen, jolla on valtuudet antaa synnit anteeksi.

Ja kun Jumalan sana neuvoo, että pitäisi panna pois, hylätä. Kysypä siltä uskovaiselta, että kun minulla on nyt syntiä, mitä tekisi, niin se uskovainen sanoo: Minäpä saarnaan sen sinulle anteeksi. Usko anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun sielunvihollinen tietää kaiken tämän, se tietää sen, että meillä on syntiä, ja se tietää sen, että se pitäisi Jumalan sanan neuvojen mukaisesti panna pois. Se yrittää tehdä sen aivan mahdottomaksi.

Mie oon joskus sitä aivan kuin hammastellut, että vaikka minä olen neljäkymmentä vuotta ollut rakkaan vaimon kanssa avioliitossa, niin miten vaikeaa on vaikka illalla, yöpuulle mennessä kysyä, Että voisitko? Voisitko siunata minua? Tai muistan silloin nuoruudessa, mun teitä nuoria siinä on, niin miten vaikeaa on siltä ikätoverilta, vaikka tuntuu siltä, että nyt tarvitsisi joku minua siunata evankeliumilla, miten vaikeaa on sanoa, että voisitko siunata minulle kaikki anteeksi? Se hävettää. Ja Paavali sanoi, en minä häpeä Kristuksen evankeliumia, sillä se on Jumalan voima jokaiselle sen uskovalle auttajaksi.

Sielunvihollinen tekee sitä hävettä tämän ja kyllä siinä on aivan perustelut syyt, kun se tietää sen, mikä voima siinä on, niin se pyrkii tekemään sen sellaiseksi, että ei sitä kannata käyttää. Mutta veljet ja sisaret. Siellä evankeliumissa on meidän kaikki mahdollisuudet selvitä täältä kunniaan. Hyljätään jumalaton meno.

Taistellaan syntiä vastaan. Armon voimalla. Sitten on tämä toinen. Tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalaisesti elämään. Siis ei niin päin, että kun elät tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalaisesti, niin saat armon.

Ei, vaan niin, että kun saat armon, niin se armo alkaa opettamaan sinua elämään tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalaisesti. Minä ajattelen niin, että tämä tarkoittaa sitä elämää, jota me elämme uskovaisten keskuudessa ja keskellä ja epäuskoisten keskellä. Siveästi, hurskaasti ja jumalaisesti. Vaeltakaa viisaasti niiden kanssa, jotka ulkona ovat! Jumalan lapsi ei voi olla sellainen höykkäri.

Ei saisi olla. Armon opettajat pitäisi olla siiveä, käyttäytyä siivestä. Tässäkin on semmoinen asia, jossa palataan tuon opetussuunnitelman ensimmäiseen kohtaan. Me joskus täyttäydymme jumalattomasti tuolla epäuskoistenkin keskuudessa. Edellisessä ammatissani, siellä armeijassa, kyllä minun täytyy myöntää, että en minä aina käyttäytynyt niin kuin uskovaisen olisi pitänyt käyttäytyä niiden työkavereiden joukossa.

Mutta armo opettaa. Ja kun tämä armon koulun opettaja on niin armollinen, että jos me sitten teemme virheitä, niin se antaa anteeksi, joka tunnustaa syntinsä ja hylkää, niin se saa armon. Että jos minä myönnän, että kyllä minä olen väärin toiminut. Aivan oikeasti minä olen toiminut niin kuin ei saisi. Ja minä haluaisin panna sen pois.

Niin minulle kuuluu armo. Se julistetaan minulle anteeksi. Ja minä saan sen anteeksi. Ja sitten on tämä viimeinen, joka on kyllä aika iso asia, odottaa Jeesuksen toista tulemista. Siihenkinkin armon koulussa opetetaan.

Että minä olisin valmis! No miten minä olisin valmis? Mitä minun pitäisi tehdä, että olisin valmis? Minun pitäisi omistaa armo. Kun kaikki ne, jotka ovat päässeet armosta osalliseksi, niin ne ovat valmiina.

Minusta ei tule koskaan uskovaisena ihmisenä niin valmista, että minä voisin sanoa, että nyt minä olen täysin synnitön lähtemään. Mutta jos saa olla armon varassa ja armon osallisuudessa, niin silloin on valmis. Koska se armo kantaa meidät myöskin kuoleman virran yli. Veljet ja sisaret, kun tästä armonkoulusta kerron, niin päästään, niin on ainoastaan tämä ensimmäinen luokka. Tässä ei tulla koskaan toiselle luokalle.

Sitten kun me valmistaudumme, niin jokaiselle tästä armon koulusta valmistuneelle ojennetaan tai päähän painetaan kunnian kruunu. Sitten on valmistujaiset. Sitten me näemme, mitä me uskalla voitamme. Ja Jumala voi varjella minut ja sinut. Tämän armon osallisuudessa minusta siihen ei ole.

Mutta Jumala antakoon minulle voimia niin, että minä hylkäisin synnin. Ja kristillisyys alkaa kodista. Että siellä minä lähestynni keskuudessa, jossa se usein on vaikeinta, niin minä siellä jaksaisin kirjoitella. Ja sitten pääsisin kerran perille. Mä voisin kertoa teille terveisiä.

Minä tulin nimittäin suoraan Oulaisista. Siellä oli Suviseura-organisaatioiden vastuunvaihtopalaveri. Siellä oli siis Pudasjärven organisaatio ja Pyhäjoen organisaatio, noin kaksisataa ihmistä. Siellä suunniteltiin jo täyttä päätä ensi kesän Suviseuroja. Suviseurat ovat joalalle tärkeä asia, mutta me se niin niitä siunaa.

Varmaan tiesittekin, että tänäkin kesänä Suviseuroissa moni ihminen on saanut parantua sen verran. Näin mielelläni puhun lukumääristä, vaikka niitäkin tiedän, kun yksi on tärkeä. Taivaassa, yhdestä syntisestä kääntymässä iloitaan. Siellä enkelit, yletyin käsit kiittävät, kun täällä maan päällä yksi syntinen kääntyy. Kesäseurasejoilta kuunnelleita on ilmestynyt seuroihin.

Jumalan terve. Minä olen saanut uskoa. Kuuntelin kesäseura-radiota. Siis Jumala tekee työtänsä. Ja Jumalan seurakunta on totta.

Ja sitten ihmeiden ihme on se, että minä saan olla se jäsen. Että Jumala on minua tässä valtakunnassa varjellut. Uskotaan, veljet ja sisaret, yksinkertaisesti ja luotetaan Jumalan armoon. Uskokaa, synnit anteeksi! Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Saanko minä uskoa omat Jeesuksen nimessä ja veressä? Saanko minä uskoa omat synnit anteeksi? Minä haluan, ja lupaan. Minä joskus lopetan pyhäkoulun.

Siinä oli lapsia pari, kolmekymmentä, siinä lopussa kysyin, että kuka teistä haluaisi uskoa synnin anteeksi. Se oli mukavaa katseltavaa, kun lapset viittasivat, että minä ja minä ja minä, me aikuisetkin saimme uskomaan uskon niin lapsellisesti kuin ne pyhäkoululapset. Armo on sellaista Jeesuksen nimessä ja veressä. Armo on sellaista, että se vaan lisääntyy, kun sitä käyttää. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Jeesuksen nimeen, aamen.