Seurapuhe 11.01.2004

Ajattelin lukea seuraavaksi johdannoksi toisesta Mooseksen kirjasta, sen luvussa 20, kolme jaetta luvun alusta. Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat sanoen: minä olen Herra sinun Jumalasi, joka sinun Egyptin maalta orjuuden huoneesta ulosviennyt olen. Ei sinun pidä muita Jumalia pitämään minun edessäni. Aamen.

Tämä tekstisanamme oli niin sanottu ensimmäinen käsky. Israelin kansa oli korvessa. He olivat vaeltaneet Egyptistä lähdön jälkeen kohti luvattua maata. Ja kolmantena kuukautena lähtönsä jälkeen he tulivat Siinain korpeen. Se Siinain autiomaa on tänäkin päivänä samalla nimellä ja samalla paikalla. Se on semmoinen kolmion muotoinen alue. Siinä Israelin ja Egyptin välisellä alueella hyvin karua vuoristoista. Välillä hiekkaerämaata, välillä kivierämaata, välillä vuoristoa. Siellä ei paljon mitään kasva. Siellä on vähän vesistöjä. Siellä erämaassa kulki kansa, joka oli lähtenyt Egyptistä. Joosefin tai Jaakobin suku, joka oli ollut Egyptissä 400 vuotta. Ja kasvanut vähän yli 70 hengestä niin suureksi, että kun sillä suoritettiin väestönlaskenta, niin asekuntoisia miehiä oli pikkusen vajaa 700 000. Sen päälle oli lapset, vanhukset ja naiset. Siellä oli monta miljoonaa ihmistä siellä korvessa. Siinain korvassa. Semmoinen valtava kansa vaelsi. Ja niin kuin te muistatte, he kaikkiaan vaelsivat siellä 40 vuotta. Ja nyt oltiin siis matkattu noin kolme kuukautta. Ja tultiin Siinain korpeen. Ja oltiin vuoren juurella. Ja Jumala antoi Moosekselle, kansanjohtajalle, käskynsä.

Ja nyt tässä: pyhittäkää itseänne. Mitä muuten se pyhittäminen tarkoitti? Mikä on pyhää? Pyhää tarkoittaa erotettu. Siis Jumalalle erotettu. Erilainen. Erilainen. Että kun Jumala sanoo uskovaisille, että olkaa pyhät, niin se ei voi tarkoittaa, että olkaa synnittömät. Koska synnittömiä ihmisiä ei maailmassa ole. Täällä on ollut vain yksi synnitön Jumalan poika. Täällä maailmassa ei asu kuin syntisiä ihmisiä. Mutta niitä syntisiä on kahdenlaisia. Toiset on erotettu Jumalalle. Ja se on tapahtunut sillä tavalla, että Jumala on antanut synnit anteeksi. Ei ihmiset voi antaa syntejä anteeksi. Jumala antaa. Se on Jumalan työ. Jumala antaa synnit anteeksi. Mutta millä tavalla Jumala sen tekee, hän on siihen tahtonsa ilmoittanut. Siihen anteeksiantamukseen Jumala käyttää ihmisiä. Se on niin uskomaton asia, että meidän ymmärryksemme ei aina tahdo siihen taipua. Että Jumala antaa ihmisten kautta syntejä anteeksi. Semmoinen on Jumalan järjestys. Eikä Jumala ole siihen meidän mielipidettämme kysynyt. Ja kun Jumala on sen niin säätänyt, niin niin se pitää olla. Ihmiset antavat syntejä anteeksi Jumalan puolesta. Ja niin kuin Raamattu siitä toteaa, silloin taivas kuulee maata. Kun maan päällä annetaan syntejä anteeksi, niin Jumalakin yhtyy siihen. Jumala sanoo aamen ja yhtyy siihen anteeksiantamukseen. Ja Jumala antaa anteeksi. Semmoinen on Jumalan armojärjestys. Ihmiset antavat Jumalan puolesta syntejä anteeksi.

No niin. Kansa oli kulkenut kolme kuukautta. Ja Jumala käski Mooseksin kautta: pyhittäkää teitänne kolme päivää. Ja niin kansa odotti kolme päivää. Täällä kerrotaan, he pesivät vaatteensa. Ja kun kolmas päivä tuli ja tuli aamu, niin sinne vuoren päälle tuli paksu pilvi. Tuli valtava ukkosen ilma. Niin kuin tämä meidän vanha käännöksemme sanoo: pitkäisen jylinä ja tulen leimaus. Siellä sekä salamoi että jyriisi. Tuli paksu pilvi. Ja sitten kerrotaan sangen väkevä pasunan ääni. Se muuten tämä vanha käännös ei liioittele. Vanha käännös käyttää hyvin harvoin tämmöisiä vahvistussanoja kuin sangen väkevä. Siis hyvin voimakas. Jos katsotte vanhan ja uuden käännöksen eroja, niin aina silloin tällöin huomaa, että jos vanhassa käännöksessä sanotaan paljon, niin uudessa sanotaan erittäin paljon. Eli vanha käännös hyvin niukasti käyttää tämmöisiä värejä, tämmöisiä vahvistuksia. Ja silloin kun niitä käytetään, niin niille varmasti on syytä. Täällä sanotaan, että kuului sangen väkevä pasunan ääni. Ja sen seuraus oli, että kaikki kansa, jotka leirissä olivat, vapisivat pelosta. Se oli niin raju se ääni, että se moni miljoonainen kansa vapisi pelosta.

Silloin kun Jumala puhuu, niin se ei ole pikku ääni. Jumala on majesteetti. Jumala on niin väkevä. Jumala on niin suuri ja niin voimallinen, että ei Jumala kysy ihmisiltä, että sopisiko teille, että passaisiko teille tämmöinen järjestys. Jumala on majesteetti, joka sanoo, että minä tahdon, että näin on. Silloin kun Jumala sanoi: tulkoon valkeus, niin valkeuskin tuli. Kun Jumala rupesi luomaan maailmaa, tätä, minkä me näemme ympärillämme, niin hän sanoi pelkästään. Hän vain sanoi ja se tapahtui. Meillä on niin väkevä Jumala. Kun Jumala sanoo, niin silloin tapahtuu. Ja kun Jumala jotakin lupaa, niin se on niin väkevästi sanottu, niin kuin se olisi jo tapahtunut. Jumalahan ei sido tätä ajan käsitettä. Ei Jumala ole sidoksissa aikaan. Me olemme. Me olemme odottaneet, että milloin lähdetään seuroihin. Kyllä mekin suunnittelimme tänne tulon. Mietimme milloin lähdetään ja niin edelleen. Kellon mukaan sitä kuljetaan. Ei muuten voi kulkea. Me olemme ihmiset tällä tavalla kelloon ja aikaan sidoksissa. Mutta Jumala ei ole. Jumala kulkee sitä aika-akselia mihin päin haluaa. Se on suuri asia meille. Emmekä me oikeastaan ymmärrä. Mutta Jumala näkee menneet ja tulevat. Hän on samalla hetkellä menneissä. Hän on samalla hetkellä tulevassa. Eli jos Jumala jotakin lupaa, niin hän on jo siinä hetkessä, jolloin se tapahtuu samalla kertaa. Eli sen takia ei tarvitse ajatella, että joku Jumalan lupaus ei toteudu, jos se viipyy. Se varmasti toteutuu. Jos Jumala jotakin lupaa, niin se tapahtuu. Raamattukin sanoi, että kun aika oli täytetty, niin Jumala lähetti poikansa, vaimosta syntyneen. Siis silloin, kun aika oli täytetty. Ei ennen, mutta ei myöskään jälkeen, vaan juuri silloin, kun pitikin. Semmoinen on Jumala. Jumala on järjestyksen Jumala.

Ja nyt oltiin tultu siihen päivään, että Jumala halusi antaa lakinsa kansalle. Ja kolmantena päivänä Mooses nousi sinne Siinain vuorelle, jonne kukaan muu ei saanut astua. Sinne oli piirretty raja. Ja Jumala oli antanut määräyksenä, että vaikka joku eläinkin sinne menee, niin se on tapettava. Sinne ei voinut mennä kukaan muu kuin Mooses kuolematta. Semmoinen on Jumalan laki. Semmoinen on Jumalan laki. Semmoinen on niin pyhää. Jumala on niin pyhä ja oikeamielinen, että me synnin alla elävät ihmiset emme tahdo sitä käsittää. Semmoinen on Jumalan eteen: ei voi tulla mitään syntistä. Semmoinen on Jumala. Ei pienintäkään asiaa Jumala voi hyväksyä. Me ihmiset saatamme ajatella, että no sehän oli pikku juttu. Pikku pojat saattavat ajatella, että kyllä sitä voi yhdistää pyörällä. Että se on niin pikku juttu. Eikö niin? Ja näin me ihmiset ajattelemme. Ja saatamme aivan kuin luokitella, että no tuo on pikku synti ja tuo on iso synti. Vanhat uskovaiset ruukasivat sanoa, että iso synti vie kadotukseen, mutta ei pienikään väline jätä. No miten voi olla sitten mahdollista, että joku ihminen pääsee taivaaseen? Jos kerran Jumala on niin pyhä, Jumala on niin suuri, niin vahva kunniassaan ja oikeamielisyydessä, että hänen eteensä ei voi tulla mitään saastaista, niin miten joku voi sitten päästä taivaaseen? Ei mitenkään. Se on ihmiselle aivan mahdoton asia.

Nimittäin tämä laki, jonka Jumala tässä antoi, on niin pyhä, että sitä ei voi kukaan täyttää. Ihmisen on mahdotonta sitä täyttää. Ja siksi Jumala antoi poikansa. Muuten olisi jäänyt taivaan tie tukkoon. Jumala antoi oman poikansa. Osaammekohan me ihmiset oikein kuvitella, mistä kaikesta siinä on kysymys, kun Jumala antoi poikansa syntymään tänne aikaan, kärsimään ja kuolemaan.

Ajatelkaapa sitäkin, kun Jumalan poika syntyi. Me olemme joulua viettäneet. Me olemme lukeneet joulu-evankeliumia. Me olemme puhuneet niistä asioista. Pysähtyneet niiden äärelle. Kun se nuori pari, Joosef ja Maria, matkustivat sieltä Galilean maakunnasta Juudeaan, ylös Juudeaan, eli sinne Jerusalemin lähelle. Niin he kulkivat yli sata kilometriä. Vähän riippuen reitistä, menikö he Samarian läpi vai rantatieltä vai Jordanin vartta. Yli sata kilometriä joka tapauksessa. Ja Maria oli viimeisillään. Te tiedätte, sisaret, jotka olette vauvoja saaneet, että ei ollut yksinkertainen matka. Nuori, viimeisillään oleva äiti.

Ja sitten he tulivat sinne Bethlehemin kaupunkiin, joka on Jerusalemista, onko se niin kuin kaakkoon? Sellainen vähän yli kymmenen kilometriä. Se on ihan siinä Jerusalemin kupeissa. Ja miksi he tulivat sinne? Siksi, että heidät piti merkitä veroluetteloon, kun he olivat Daavidin sukua. Kaupunki oli täynnä ihmisiä. Nekin olivat tulleet veroluetteloihin merkittäviksi. Daavidin suku oli suuri suku. Ja koko kaupunki oli täynnä sukulaisia. He olivat Joosefin sukulaisia täynnä kaupunki. Ja he eivät löytäneet majapaikkaa. He eivät löytäneet yksityiskodeista. He eivät löytäneet majatalosta. He olivat niin köyhiä. Heitä ympäröi semmoinen ihmisten epäilys, kun Maria oli tullut raskaaksi silloin, kun he seurustelivat. He olivat kihloissa. Tänä päivänä sitä syntiä, sellaista syntiä tapahtuu kyllä paljon. Mutta siinä ei ollut kyse synnistä. Mariakin kysyi enkeliltä, miten se voi olla mahdollista, kun minä miehestä tiedän mitään. He olivat kyllä seurustelleet, mutta Jumala oli varjellut rakkauden voimansa kautta, että he olivat varjelleet puhtaina. Ja Maria odotti vauvaa, kun Jumala pyhän hengen voimalla synnytti elämän Mariassa.

Ei se ole ensimmäinen kerta, kun Jumala on synnyttänyt elämää pyhän hengen voimalla, henkensä voimalla. Jumalahan Aadaminkin sieraimiin puhalsi elämän hengen. Ja Aadamista tuli elävä. Eevan Jumala teki Aadamin kylkiluusta. Ja Jumala kai se on meille jokaiselle elämän antanut. Se on tänäänkin päivänä tietäjälle käsittämätön asia, että miten se elämä syntyy. Mistä se elämä tulee? Jumala on antanut meille jokaiselle elämän. Ja moni ihminen tässä maailmassa ei sittekään jaksa uskoa, että Jumala olisi pystynyt Jeesukselle antamaan elämän ilman miestä. Mikä ihme se Jumalalle on, että Jumala pystyi Marian kohtuun elämän antamaan?

Siellä Jeesus syntyi tuntemattomuudessa, vähäisyydessä, alhaisuudessa niin, että eläinten tallista saivat sijaan. Niin paljon Jumala jo alussa teki meidän vuoksemme lain täyttämiseksi. Ja olette te varmaan minun kanssani joskus miettineet ja kävelleet Abrahamin askelia, kun Jumala sanoi: uhraa Iisak, sinun ainoa poikas, jota rakastat. Jumala oli kaksitoistavuotias poika Iisak. Onko täällä seurassa kaksitoistavuotiaita poikia? Mahtava olla. Jumala käski isälle, että lähde uhraamaan sinun poikasi. Minulla on kaksitoistavuotias poika. Ja se on rakas poika. Minusta tuntuis aivan käsittämättömältä ajatella, että minun pitäisi siis omin käsin uhrata omaa poikani. Se uhraaminenhan tarkoitti sitä, että se kuoli. Siltä valutettiin veri pois. Ja se poltettiin. Semmoisen käskyn antoi Jumala Abrahamille.

Joskus minullekin on sanottu, että tässä uskomisessa ei ole mitään järkeä. Ja sieluvihollinenkin on kysynyt, että no onko tuossa mitään järkeä. Minä olen viholliselle sanonut, että ehkä ei ole, mutta tämä ei olekaan järjen asia. Mitä järkeä oli siinä, että Abraham lähti uhraamaan omaa poikaansa? Kyllä ei passannut järjellä kovin paljon miettiä isän, kun lähti 12-vuotiaan poikansa kanssa kohti Moorian vuorta, jossa hän piti uhrata poika. En siinä ole mitään järkeä. Se on sellainen mieltäkääntävä ajatus, että semmoista tapahtuisi.

Ja niin kuin Jumalan sana sanoo, niin Abraham hengessään uhrasi poikansa. Hän oli jo nostanut puukon, sen veitsen, sivaltaakseen poikaansa. Niin taivaasta kuului ääni: Abraham, Abraham, älä koske poikaasi. Sillä nyt minä tiedän, että sä rakastat minua. Ja kun Abraham katsoi, niin Jumala oli lähettänyt uhrin siihen viidelle. Siinä oli uhrieläin, joka oli sarvista tarttunut kiinni. Ja me ymmärrämme, että kyllä Abrahamin sydämessä lauloi kesälinnut, kun hän otti sen uhrieläimen. Hän siinä katsoi Jumalan poikaa uskossa.

Ja nyt Jumala lähetti poikansa. Jumala antoi poikansa syntyä tuntemattomana tälle maailmalle. Vaikka hänestä kraamattu ennusti, niin että kuninkaankin hovissa tiedettiin sanoa, että Bethlehemissä se syntyy. Mutta ei sieltä kukaan lähtenyt katsomaan. Nämä idän viisaat menivät. Herodes vain sanoi, että kun tuutte takaisin, niin kertokaa sitten, missä se oli.

Ja kun Jeesus oli kaksitoista vuotta, niin hän oli temppelissä. Muistamme sen, kuinka vanhemmat eksyivät pojastaan. Ja sitten palasivat takaisin hakemaan häntä ja löysivät hänen temppelistä. Ja hämmästyivät sitä, mitä siellä tapahtui. Hämmästyivät hänen vastaustaan. Jeesus oli siellä keskustelemassa Jumalan sanasta raamattuopettajien kanssa. Siinä on kuka pojat teillekin esikuvaa. Kaksitoista vuotias Jeesus oli Raamatusta keskustelemassa temppelissä.

Ja minä kyllä sanon teille nuoret, että lukekaa Raamattua. Pojat ja tytöt, lukekaa Raamattua. Nuorella se jää mieleen. Täälläkin seuroissa saattaa olla monta tulevaa puhujaa penkissä. Teistä tulee pojat puhujia, jos Jumala niin tahtoo myöhemmin. Se on seurakunta, joka kutsuu puhujat. Ja emme me sitä tiedä, emmekä ymmärrä. En minä osannut kuvitella nuorena miehenä, että joskus minua kutsuttaisi tämmöiseen tehtävään. En minä olisi osannut kuvitella. Mutta niin vain tapahtui jostakin syystä. Kannattaa lukea Raamattua.

Ja sitten, kun Jeesus oli siellä kolmenkymmenen ja vähän yli, niin sitten tuli se kauhun paikka, jossa Jeesus rukoili Getsemanessa, temppelialueen vieressä olevassa puistossa. Se on kaunista aluetta. Öljymäen rinteellä oli puisto. Ja siellä puistossa Jeesus huusi Jumalalle. Rukoili tuskassa, että jos olisi mahdollista, niin anna tämän tuskan mennä minun ohi, niin että minuun ei tarvitse sitä kokea.

Oletteko te koskaan kokeneet tuskaa? Oletteko te olleet menossa leikkaukseen? Oletteko te olleet menossa hammaslääkäriin ja on pelottanut? Ja olisi tuntunut siltä, että olisi mukava, kun ei tarvitsisi mennä hammaslääkärin tyköön, kun voisi kiertää. No se käy kipeänä. Tai jos joku on menossa leikkaukseen, niin kyllä sitä monta ajatusta mielessä käy. Onko mentävä? Jeesus tiesi, että hänen edessään on paljon suuremmat tuskat. Me emme ikinä varmasti kykene ymmärtämään edes sitä, minkälaiset fyysiset tuskat hän kärsi. Mutta paljon enemmän sitä, miltä tuntui, kun koko maailman syntivelka yhdellä kerralla pantiin hänen päällensä. Ja sen lisäksi Jumala käänsi hetkeksi hänelle selkänsä. Emme me varmasti osaa kuvitella, minkälainen oli tuska ja minkälainen oli Jumalan tuska. Hänen oma poikansa, joka on yhtä olemusta hänen kanssansa, kärsi siellä. Jumala hylkäsi hänen. Te muistatte, Jeesus huusi ristillä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miksi Jumala hylkäsi? Siksi, että me emme voi täyttää lakia. Emme me sitä kykene. Mutta se laki on pyhä ja oikea. Ja se on hyvä. Emme me kumoa lakia. Emme me sano, että ei Jumalan laista kannata mitään välittää, kun me olemme uskovaisia. Niin ei sitä tarvitse mitään välittää. Että saa elää ihan miten haluaa, kun kerran aina saa anteeksi.

Saattaa olla, että joku epäuskoinen ihminen tätä asiaa on omassa mielessään ajatellut, että se on niin ristiriitaista, että ne uskovaiset ihmiset, kun ne on syntisiä, niin miten ne saa aina synnit anteeksi. Jumalan rakkaus on suuri. Se on suurempi kuin on meidän ymmärryksemme. Ja se on semmoinen asia, että kuka meistäkään sen osaa selittää. Kuka meistä pystyy sanomaan, miksi Jumala on niin hyvä, että hän antaa kaiken anteeksi.

Nimittäin, jos joku epäuskoinen ajattelee, että uskovaiset luulevat olevansa muita parempia, niin se ei pidä paikkaansa. Voi kuinka Jumalan armon valossa näkee syntisyytensä. Se on niin kuin armon valossa näkee, kun oikein kirkkaasti vinosta paistaa aurinko. Kokeilkaapa keväällä tulla, niin menkääpä autotalliin. Ja pankaa ovea, autotallin ovea sen verran auki, että pikkusen paistaa sivusta aurinko ja hierokaa sitä betonilattiaa. Niin tuntuu, että aivan kurkkua kuristaa, etteihän tuommoista ilmaa voi edes hengittää. Se on niin paljon pölyä ilmassa. Semmoinen on auringon valo. Semmoinen on armon valo. Jumalan armon valo näyttää synnit.

Lain valo, jota Raamattu vertaa kuun valoon, sekin voi olla kirkas. Kyllä talvinen kuutamoyö voi olla melko kirkas. Hyvin näkee ja suunnistaa ja kulkea siinä valossa. Mutta ei sitä voi verratakaan auringon valoon. Ei lain valo näytä sitä, minkä näyttää armon valo.

Nyt me katsomme, jos Jumala suo, niin lyhyesti tätä ensimmäistä käskyä, joka on siis ensimmäinen kymmenestä. Sen käskyn Jumala antoi siellä Siinain vuorella Moosekselle ensimmäisenä. Ja se käsky kuuluu näin: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka sinut Egyptin maalta orjuuden huoneesta ulosviennyt olen. Ei sinun pidä muita Jumalia pitämään minun edessäni.

Siis ensiksi Jumala sanoi, että minä olen se Jumala, joka johdatin sinut pois Egyptin maalta orjuuden huoneesta. Me muistamme, kuinka pahaa siellä oli olla. Kun se vaikea aika alkoi, niin se alkoi sillä, että tuli uusi faarao, joka ei tiennyt Joosefista mitään. Oli kulunut 400 vuotta. Ja tämä faarao ei tiennyt, miten tämä kansa oli tullut. Mutta se kansa oli säilynyt erilaisena. Se oli ollut erotettu, eli pyhä. Se oli erilainen kansa kuin muut Egyptin kansat. Ja tämä faarao näki ja tunsi, että se on erilainen. Ja se ei ole minun kansani. Ja hän pelkäsi, että jos nyt jostakin puolelta tulee sotajoukkoja. Silloinhan oli paljon sotia, suuria sotia. Egyptikin hävitettiin. Hyksojen aikana Egypti hävitettiin ja valloitettiin. Siellä on paljon sodistusta siinä maassa. Ja faarao pelkäsi, että jos nyt tulee joku vieraskansa, niin entä jos nämä liittyvät niihin? Siellä oli 700 000 sotilasta. Ja sen vuoksi hän rupesi puhuttelemaan kätilöitä ja antoi määräyksen, että jos hebrealaisille syntyy poikavauva, niin se pitää tappaa. Jos syntyy tyttövauva, niin se saa elää.

Ja silloin, tänä vaikeana aikana, syntyi Mooses. Ja Jumala johti niin, että Mooses sai elää. Vanhemmat saivat hänet hoitaa. Silloin muuten maksettiin ensimmäistä kotihoidon tukea. Mooseksen vanhemmat saivat hoitaa lapsensa itse. Ja faaraon tytär vielä maksoi palkkaa siitä oman lapsen hoidosta. Kyllä me elämme hyvää aikaa, kun meille maksetaan palkkaa lasten hoidosta. Meillä on hyvä aika, meillä on hyvää esivaltaa. Meidän tulee kiittää ja rukoilla Jumalalta esivalalle siunausta.

Ja sitten olot menivät vaikeammaksi. Silloin rakennettiin kaksi suurta verokaupunkia, Pitom ja Ramses. Ja tämä orjakansa teki työtä lähes voimiensa äärirajoille. Ja te muistatte senkin, että kun tästä puhuttiin faaraolle, niin olot vain vaikeutuivat. Ja kansa kärsi. Ja sitten Jumala antoi kymmenen vitsausta ja kansa lähti pois orjuuden maasta. Jumala väkevällä voimalla, korkealla kädellä hänet pääsiäisenä vei pois sieltä maasta. Ja sinne maahan jäi paljon vainajia. Jokaisen perheen esikoinen kuoli, paitsi heprealaisilta. Joka talossa oli vainajia. Faaraon esikoisesta vangeiksi esikoiseen asti kuoli joka perheessä esikoinen. Oli se kauhun yö. Se oli kuoleman yö. Ja sillä tavalla Jumala vei kansansa pois sieltä orjuuden huoneesta.

Ja nyt Jumala antaa ensimmäisen käskyn. Mikä on Jumalan tahto? Jumala sanoo: älä pidä muita Jumalia minun edessäni. Siis älköön mikään tulko uskomisen asiaa tärkeämmäksi. Se on Jumalan käsky. Veljet ja sisaret, tämä on Jumalan tahto. Tämä ei ole ihmissana, vaan tämä on Jumalan sana. Älä salli minkään asian tulla uskomisen asiaa tärkeämmäksi. Ei minkään. Niitä asioita on paljon, jotka yrittävät sitä paikkaa viedä. Me tunnemme sen omassa elämässämme. Hyvääkin harrastus muuttuu huonoksi, jos se on menossa Jumalan edelle. Jos se on menossa uskomisen asian edelle. Ei mikään saa tulla.

Ja Jumalan sana opettaa rakkaudesta. Se rakkaus on Jumalan lasten välinen side. Ja se rakkaus on hyvin herkkä asia. Se on hyvin herkkä tuntomerkki myöskin tähän ensimmäiseen käskyyn. Että jos rakkaus menee rikki, niin silloin synti sitä särkemässä. Jumalan lasten rakkaus on kallis ja tärkeä asia. Ja Jumalan tahto on, että mikään ei saisi sitä rakkautta särkeä.

Meistä ei ole lakia täyttämään. Tässäkin ensimmäisessäkin käskyssä me toteamme, että me olemme olleet heikot. Monta kertaa me olemme rakastaneet tätä maailmaa enemmän. Me olemme rakastaneet ihmiskunniaa. Me olemme rakastaneet itseämme enemmän kuin Jumalaa. Tämän maailman asioita, tavaroita ja niin edelleen.

Jeesus sanoo lopun ajasta puhuessaan: Mutta kavahtakaa. Mitä se kavahtaminen muuten on? Eikö hevonen, kun se säikähtää, niin se kavahtaa takajaloilleen? Siis se on semmoista vahvaa säikähtämisen sanaa. Kavahtakaa. Säikähtäkää. Ettei teidän sydämenne koskaan raskauteta ylen syömisestä ja juopumisesta ja elatuksen murheesta. Ei koskaan.

Ja sitten kun Jeesus kertoi neljänlaisesta kylväjästä, niin hän puhui sitä kolmannesta kylväjästä. Kuinka tämän maailman suru, eli siis katkeruus, viha, kauna, epäluulo ja niin edelleen. Ja sitten toisaalta tämän maailman hekumaa, lihallisuus. Syntielämä sen eri muodoissaan. Ja sitten kolmanneksi tämän maailman rikkaudet. Rikkauden viettelys. Ne olivat niitä rikkaruohoja, jotka kasvoivat ylös. Ne kasvoivat niin väkevästi, että ne tukahduttivat uskon.

Oletteko te kokeneet minun kanssani sitä, kuinka esimerkiksi viha on väkevä voima? Se on niin väkevä voima, että se jos pääsee irti, niin kuin vanhat ruukasivat sanoa, että pääsi vanha irti. Vanha osa. Se ihmisen mieli, jos se pääsee vallalleen, niin se tekee paljon pahaa jälkeä. Semmoinen on viha. Miehen viha, sanoo Raamattu, ei tee sitä, mikä on oikein Herra edessä. Vaimot, naiset, ne eivät ole niin alttiita tälle heikkoudelle. Monestikaan. Meidän vaimot ovat paljon laupiaampia monesti. Ja me isät joskus olemme niin kovat. Miehen viha estää sitä, mikä hyvää on Herra edessä. Kyllä minä joudun tunnustamaan, että minä olen heikko tässäkin asiassa.

Semmoinen on miehen mieli. Se on nopea viha. Ei kaikki ole varmasti. En minä niin ajattelekaan, mutta minä olen. Ja on monta asiaa, jotka me koemme, että nousevat uskon esteeksi. Meillä on itse kullakin omamme. Vihollinen kyllä osaa, sillä siellä tavaratalossa on tarjouksia jokaiselle. Kyllä se osaa tarjota sopivasti joka ainoalle omanlaisiaan. Semmoinen on sielun vihollinen. Sieltä löytyy.

Ja ei meillä muuta keinoa, veljet ja sisaret, ole tänäänkään iltana kuin Jumalan armo. Muuta turvaa ei ole kuin Jumalan armo. Että jos joku epäuskoinen sanoo, että ne viikot tekee syntiä ja pyhät parannusta, niin minä sanon, että ei pidä paikkaansa. Minä joudun tekemään viikollakin parannusta. Minä olen niin suuri syntinen. Semmoinen on ihminen. Meillä ei ole mitään muuta turvaa kuin Jumalan armo.

Raamattu sanoo, että missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttisen suureksi. Jos sä et tiedä synnistä mitään, niin siellä et tiedä myöskään armosta. Mutta se, joka tuntee synnin, saa myös tuntea armon. Nimittäin syntiselle kuuluu armo. Sitä varten on Jumala Poikansa antanut, että syntinen saa uskoa.

Tänäkin iltana Jumalan valtakunta on vieläkin armo valtakunta. Synnit saa uskoa anteeksi. Suuretkin synnit. Herran Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä. Veljet ja sisaret rakkaat, olkaa turvattuja ja uskokaa synnit anteeksi. Tekin nuoret, joita maailma houkuttaa ja tuntuu, että minä en jaksa, uskokaa turvallisesti synnit anteeksi. Nimeellisetkin synnit saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen. Se on kaikkein suurin voima, mitä on olemassa. On armon voima. Ja toiseksi suurin voima on synnin voima. Sillä on niin suuri voima, että se vie ihmisen niin kuin kevättulvainen joki. Se ei voi mitään, se vain vie ja kuljettaa mukaan. Niin suuri on synnin voima. Muu ei voi ihmistä pelastaa kuin Jumalan armo.

Ja sitä tänäkin iltana täältä pappien rauhoituksesta saarnaan. Jos radio ääressä olisi yksi, joka tuntee, että kun on saarnattu Jumalan laista, että se laki minun sydäntäni polttaa ja se tuomitsee minut kadotukseen, niin kuule, ei tarvitse mennä kadotukseen, kun saa uskoa synnit anteeksi. Jos haluat, saat uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.