Seurapuhe 29.06.2015

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seura puheen johdannoksi luen Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta, jakeesta 17, jakeeseen 20. Ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kuin he tämän nähneet olivat, julistivat he sen sanoman, joka heille tästä lapsesta sanottu oli. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät niitä, mitä heille paimenilta sanottu oli. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat tutkistellen sydämessänsä. Ja paimenet palasivat ylistäen ja kunnioittaen Jumalaa kaikista, mitä he kuulleet ja nähneet olivat, niin kuin heille sanottu oli. Aamen.

Rakas seuraaväki, on aivan kohta koittamassa paluun aika. Ohi kiitävät päivät ovat tuntuneet menevän nopeasti. Kiitävät aika vierähtävät vuodet. Aika. Aika. Vaikka se joskus tuntuu hetkeksi pysähtyvän, menee niin äkkiä ohitse.

Paimenet, no kedolla ihmeellisen viestin saaneet, olivat lähteneet nopeasti liikkeelle. He olivat lähteneet sen enkelin ilmoituksen perusteella katsomaan sitä, mitä heille Herralta ilmoitettu oli. Ja he olivat löytäneet. Kaikki oli juuri niin kuin oli kirjoitettu. Sanotaan tässä raamatussa. Oli koittamassa paluun aika. Paluu siihen arkiseen ympäristöön, omaan tehtäväänsä ja tehtävän tuomiin työhön ja vaivaan.

Ajatellessani tätä hetkeä voimakkaasti, näiden viikkojen ja kuukausienkin aikana, joita olen tätä asiaa miettinyt, on tullut mieleen: Olemmeko kokeneet jotain samaa? Me olemme pysähtyneet Herran Jeesuksen olemuksen, ilmoituksen ja tehtävän äärellä. Olemme sitä tutkineet. Olemme sitä kuunnelleet, mutta ennen kaikkea uskoneet.

Joku on saattanut ajatella, että minä niin mielelläni ottaisin aivan kuin repullisen mukaan näitä eväitä. Mutta ne ovat olleet vain päivän eväät. Ne ovat olleet vain tämän päivän uskomiseen tarkoitettuja. Huomisella päivällä vapahtajamme ilmoituksen mukaan on omat murheensa. Mutta jotakin me tästä päivästä ja näistä päivistä viemme. Me viemme sen kokemuksen, jota Johannes kirjeessään sanoo, mikä alusta on ollut, minkä me olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme. Siitä me puhumme elämän sanasta.

Meiltä saatetaan kysyä, kun pääsemme kotiimme, tuttaviemme, naapureidemme ja ystäviemme pariin, että kuinka te sillä suviseuroissa selvisitte. Erityisesti sen keskiviikkupäivän ja torstainkin, jolloinka kentällä oli ongelmia. Minä tahdon tässä yhteydessä, vaikka ne varmasti välitetään myöhemminkin, teille rakkaat maanomistajat sanoa lämpimän kiitoksen. Meidät vedettiin tänne suviseuroihin vastustamattomalla vetovoimalla. Meidät vedettiin tänne kentälle. Hymyhuulessa osa teistä aivan aamuun saakka palvellen seuravieraita. Me saimme kokea tämän vastustamattoman vetovoiman.

Mutta tähän yhteyteen minä haluan sinulle, vaasalainen, paikkakunnan rakastettu ihminen, sanoa ja kysyä: Oletko sinä näiden seurien aikana kokenut toisenlaista vetovoimaa? Sitä, jonka Jumalan rakkaus vaikuttaa, kun se lähestyy syntistä ihmistä evankeliumin sanassa, jossa se kirkastaa Kristuksen sovintotyötä ainutkertaista. Ja jossa se kirkastaa, että tätä sovintotyötä omistetaan Jumalan valtakunnan yhteydessä, Jumalan lasten keskellä, taivaan valtakunnan kansalaisena, uskovaisena ihmisenä.

Rohkeinen ajatella niin, että siellä viestimien ääressä sekä seurakentällä oleva ihminen, joka et ole tottunut näihin Jumalan lasten suviseuroihin, olet tietyllä tavalla kuitenkin kokenut näiden suviseurojen kosketuksen. Saarnat, niin toistensa kaltaisia kuin ne ovat ehkä kuulostaneet olevankin, ja niin köyhyyden keskeltä kuin ne ovat saarnattukin, niissä on ollut nähtävissä ja kuultavissa Jumalan voima. Se voima, joka on pitänyt meitä uskovaisia taivastiellä.

Kristuksen syntymään sisältyy vain käsittämätöntä. Ihmismielellä käsittämätöntä. Se ensimmäisenä koetteli Joosefia, joka huomaa, että hänen vaimonsa Maria, kihlattunsa, on raskaana. Hän ajattelee salaisesti hyljätä Marian, ettei häntä tulisi saatetuksi pahaan huutoon. Me huomaamme, että tuo Joosef oli uskovainen mies. Noinkaan vaikeassa elämäntilanteessa hän ei lähde koko maailmalle levittämään perheessä tapahtunutta katastrofia. Vaan hän ajattelee salaisesti hyljätä Marian, mutta sitten enkeli puhuu: Älä pelkää ottaa puolisoksesi Mariaa, sillä se, mikä hänessä on nyt, on tapahtunut Pyhästä Hengestä.

Joosefilla ei tuon viestin vastaanottamiseen ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin usko. Mikään järkeily, ihmismielestä nouseva päättely, ei voinut hänelle tuoda ratkaisua tuohon kriisitilanteeseen. Vaan hän vain uskoi Herran sanan, joka enkelin kautta ilmoitettiin.

Seuraava kummastus on ilmoitus: Kenet sinä, seuravieras, valjastaisit suuren viestin viejäksi? Me ehkä katselisimme arvokkaan ihmisen. Mehän katselemme, että kenellä on vaikutusvaltaa. Kenen sanaa kuunnellaan, sen me lähetämme viestin viejäksi. Mutta Jumala ei toimi näin. Enkelin ilmoitus tulee paimenille, yhteiskunnan vähäosaisimmille. Ja tämä enkeli sanoo: Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikille kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: Te löydätte lapsen kapaloituna seimessä makaamassa.

Kristus, voideltu. Kristinuskomme sanoo tästä näin: Pitkien aikojen kuluessa Jumala valmisti ihmiskuntaa vastaanottamaan Vapahtajaa. Kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti Poikansa maailman Vapahtajaksi. Jumala siis valitsi paimenet tämän valtaisan sanoman todistajiksi. Jumala lähtevät kiiruhtain ja löytävät niin kuin oli kerrottu. He ovat nyt saaneet nähdä, mitä Jumala on ilmoittanut.

Millainen seuravieras on sinun viestisi? Mistä sinä puhut? Mikä on näiden päivien yhteinen kokemus, joka on juuri sinua henkilökohtaisesti koskettanut ja josta sinä haluat kertoa kohtaamillesi ihmisille?

Meitä, Jumalan lapsia, on näihin saakka ja varmaan tästä eteenpäinkin syytetty siitä, että teidän puheenne on liian valtakuntakeskeistä. Puhukaa enemmän Kristuksesta ja vähemmän valtakunnasta. Miksi et saarnoihinne jatkuvasti tuon Jumalan valtakunnan tungette?

Ennen kuin menen puheessani eteenpäin, minä esitän teille seurakansa pyynnön. Ja sen minä esitän erityisesti niille läheisille, jotka Jumala on minun lähelleni antanut. Ja jos joskus minun saarnoissani lakkaisi kulmasta saarna Jumalan valtakunnasta, niin tulkaa sitten nopeasti kysymään: Arno, mikä sinulla on? Miksi? Sinä et enää puhu äidistä.

Minä olen saanut näiden päivien aikana lukuisia muistutuksia tämän päivän tehtävästä. Joku on saattanut ihmetellä, kun olen sanonut, että ei minua aivan hirvittävästi ole peloittanut. Minä olen varsin luottavaisella mielellä. Ja sanoin vaimolle tässä tänne tullessani, että minähän olen äitini edessä. Minä olen nyt sen huomaan kaksinkertaisen äidin edessä: oman rakkaan äitini, joka vielä jaksaa istua täällä seuroissa, mutta myöskin tämän seurakuntaäidin keskellä ja edessä.

Enkä minä koskaan voi lakata puhumasta Jumalan valtakunnasta. Niin kauan kuin minun oma tuntoni on hoidettu ja minä ymmärrän, että minä tämän valtakunnan jäsenenä kilvoittelen yhteisessä uskossa ja rakkaudessa, enkä minä voi sitä askeltakaan etääntyä.

Onko tämä valtakunta keskeistä? Vuosikymmeniä sitten pidettiin suviseuroja. Ja ne seurat kuuluivat niin kuin nytkin laajalle. Ne kuuluivat taajaman reunamille saakka, myöskin niihin koteihin, joista seuroihin ei lähdetty. Mutta seuroja kuunneltiin erään tällaisen kodin pihamaalla. Pikkuinen poika ajaa pyörällään sinä kodin pihalla ja isoon ääneen kuuluttaa: Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä.

Sanokaapa sanan kuulijat, oliko tuo pikku poika ymmärtänyt suviseurojen ytimen? Kun korviin oli tarttunut, että näissä seuroissa saarnataan yhä uudelleen ja uudelleen: Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä syntejä anteeksi, lakkaamatta toistuen.

Kun Kristus lähetti omansa valtakunnan työhön todistamaan, hän kehoitti heitä saarnaamaan Jumalan valtakunnasta. Kun hän opettaa meille Isä meidän -rukousta, tätä kaikkien rukousten äitiä, hän sijoittaa tämän valtakunnan rukoukseen kahteen osaan: Ensimmäinen, tulkoon sinun valtakuntasi.

Olen sanonut niille, rakkaille ystäville ja läheisille, jotka ovat etääntyneet tästä Jumalan lasten joukosta, että vaikka sinä et enää mitään muuta osaisi rukoilla, niin rukoilet tämän Isä meidän -rukouksen, koska sen myötä sinä rukoilet, että Jumalan valtakunta lähestyisi sinua evankeliumin sanassa syntien anteeksiantamuksessa. Ja se tulee. Se tulee lähelle. Se on maailmanlaajuisesti kaikunut näinä päivinä tavoittaen monet korvat. Mutta me rukoilemme, että se on tavoittanut myös monet sydämet.

Kun paimenet olivat palumatkalla, he julistivat sen sanoman, joka heille tästä lapsesta sanottu oli. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät niitä, mitä heille paimenilta sanottu oli. Ihmeteltävä saarna. Ihmeteltävä julistus.

Itse asiassa, hamaasta maailman alusta saakka Jumalan sana on kohdannut sekä vastustusta että ihmettelyä. Vastustusta se kohtasi jo aivan maailman alussa. Eilenkö siitä, rakas veli, vai hetki sitten tänä aamuna saannasi? Käärmeestä, joka käy viettelemään.

Profeetta Jesaja joutuu valittamaan: Kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Voisi kuvitella, että kun julistajista paras, itse Jumala Poikansa kautta käy julistamaan Jumalan valtakunnan saarnaa, että olisi paljon uskojia. Ei kukaan tohtisi vastustaa, mutta näin ei tapahtunut.

Me tiedämme, kuinka Jeesus yhä uudelleen ja uudelleen joutuu vakuuttamaan: Minä olen Isästä ja Isä minusta. Se, mitä minä teille julistan, on Isän ilmoitusta, aikojen alusta jo tehtyä ja syntynyttä, luotua. Jos muuten ette usko, niin uskokaa töiden tähden, sanoi Jeesus.

Kuinka vaikeaa tänäkin aikana monelle on uskoa, että tämä suviseurojansa pitävä kansa on Jumalan lähettiläitä. Joku saattaa sanoa, että kyllä minä sen uskon, että he omalta osaltaan sitä tekevät. Mutta sitä minä en voi uskoa. Näin edelleen jatketaan.

Se on mahdollista, että olisi vain yksi valtakunta, josta tämä Jumalan totuus ja evankeliumi julistetaan. Se on mahdotonta. Se on järjenvastaista. Kuitenkin Jumalan sana korinttilaiskirjeen kautta puhuu siitä, että Jumalan viisaudessa maailma ei tullut tuntemaan Jumalaa viisauden kautta. Ja sen tähden kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat.

Tiedämme hyvin itsekin, että ei tämä järkevältä kuulosta eikä näytä. Ei tunnu järkevältä puhua yhdestä valtakunnasta, yhdestä Kristuksesta, yhdestä uskosta. Mutta se kuitenkin on Raamatun mukainen totuus. Ja tämän valtakunnan keskelle kutsutaan kaikkia.

Olen erityisesti pysähtynyt esirukoilijoiden kohdalle. Kun ajatellaan ja kysellään, ketkä olisivat tämän valtakunnan parhaita todistajia, niin jokuhan sanoo, että varmaan ne, jotka ovat hyvin rohkeita. Ne, jotka toisille avoimesti ja rohkeasti julistavat valtakunnan saarnaa ja puhuttelevat parannuksella ja niin edelleen, ne ovat parhaita valtakunnan todistajia.

Sinä sisareni ja veljeni, olet ehkä häpeillen monta kertaa, aivan kuin palaten, että en minä voi esittää omaa pyyntöäni Jumalan kansalle. Ja jos sinulta kysyttäisiin, että arveletko olevasi Jumalan valtakunnan todistaja lähettiläs, niin sinä sanoisit, että minä olen sen kaikkein heikoin.

Etsin tuossa tämän saman Luukkaan evankeliumin mukaan, millainen oli se hääväki, jota Jeesus tässä vertauksessa kertoo, taikka pitojen väki, päivälliset, illalliset: Älä kutsu ystäviäsi, älä veljiesi, sukulaisia, älä rikkaita naapureita, hehän saattavat vuorostaan kutsua sinut, ja näin sinä saat kaikesta palkan. Ei, kun sinä järjestät pidot, kutsu köyhiä, raajarikkoja, rampoja ja sokeita.

Ja näin tapahtuikin. Kun palvelija lähtee kutsumaan, hän kohtaa paljon esteitä. Yksi on ostanut pellon. Eräs mies on järjestänyt pidot ja kutsunut paljon vieraita. Ja kun pitojen on määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille, että tulkaa, kaikki on valmiina. Ja sitten oli näitä verukkeita: pelto, härkäpari, juuri oli mennyt naimisiin.

Ja kun nämä estelijät eivät saapuneet, niin sitten sanotaan, palvelija tuli takaisin ja ilmoitti Herralleen tämän. Silloin isäntä vihahtui ja sanoi palvelijalleen: Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille, ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat, rammat tänne sisälle.

Kuulitko, seuravieras? Sinä olet juuri tämän kaltaisella sydämen mielellä. Mä huono olen kulkija, sokea, köyhä, ontuva ja rampa, raadollinen. Tuo virsi koskettaa meitä usein hyvin läheltä. Se tuntuu omalta.

Ja juuri silloin, kun me omien ahdistustemme ja elämän vaikeitten tilanteitten keskeltä haluamme Jumalan lasten muistavan meitä esirukouksissaan, me saatamme ajatella, että minä olen tämän valtakunnan kaikkein huonoin todistaja. Mutta olet sinä yhdestä asiasta todistanut, jos toisestakin. Sinä olet todistanut siitä, että tämä valtakunta on heikkojen valtakunta.

Tässä on heikoilla asumisoikeus ja paikka. Täällä juuri niillä, jotka elämän koettelemuksissa ovat tunteneet paljon köyhyyttä, paljon syntisyyttä ja sen tuomia tappioita matkalla. He ovat saaneet kuulla, että sinä saat uskoa sinun syntisi anteeksi. Sinä saat olla vapaasti.

Me haluamme sinua muistaa sinun koettelemustesi keskellä. Elä siis rampa ja raajarikko. Ajattele, että sinulla ei ole mitään puhuttavaa. Sinulla sitä vasta onkin. Sinulla on sellaista puhuttavaa, että tässä valtakunnassa kaikkein syntisin saa uskoa syntinsä anteeksi.

Tässä valtakunnassa ei ole koskaan rikkaat ja vahvat kauan pysyneet. Ne ovat niin itsenäistyneet, että ne ovat omille teilleen lähteneet ja ajatelleet, että minä pärjään kyllä ilman tätä valtakuntaakin, ilman tätä yhteyttä, joka on ruennut minua ahdistamaan.

Ja miksi se ahdistaa? Se ei ahdista vapaata Jumalan lasta, mutta se ahdistaa niitä, jotka haluavat oman lihansa ja verensä ja tämän maailman mielen mukaista elämää eläen sekä uskoa että elää maailmassa. Ei voi palvella kahta Herraa, opettaa Vapahtajamme, mutta sille, joka jatkuvasti joutuu kamppailemaan oman ymmärtämättömyytensä, oman pahuutensa ja omien epäilystensä keskellä, joka jatkuvasti joutuu toteamaan, että minun jokainen päivä on armon varassa elämistä, sen ei ole varaa siirtyä tästä minnekään.

Sen on pysyttävä äidin luona. Se aika alkaa jo etääntymään ja on jo etääntynyt, jolloinka minäkin pääsin niitä pieniä lapsia pesemään, teitä, omia lapsia. Se äidin ja isän tehtävä, sen pesun jälkeen, oli kääriä lapset pehmoiseen pyyhkeeseen ja kuivata.

Älä sinä itsesili annut Jumalan valtakunnan lapsi. Lähde tästä äidinhoidosta kauas. Älä ajattele, että minusta on tullut jo niin iso poika ja niin iso tyttö, että kyllä minä tässä itsekseni pärjään. Vaan tule äidin luokse. Rakkaus riittää. Armo riittää. Anteeksiantamus riittää.

Vaikka olisi tullut pahastikin sanottua. Vaikka olisi tullut puhuttua siitä VL-kristillisyydestä, joka näyttää juuttuneen tapojensa orjaksi ja paljonkin pahaa puhuttua. Tule takaisin. Tule. Ja löydä tämä äidin syli. Ja äiti tahtoo löytää sinut.

Tämän seimen äärellä minun on puhuttava vielä yhdestä asiasta. Toinen kesäkuuta 1982. Valmistaudumme synnytykseen. Mutta mihinkään ei ollut kiirettä. Lääkärit sanoivat, että nyt voidaan käyttää kaikkea kipulääkitystä, mitä suinkin vain tarvitsette. Ja se lapsi syntyi. Ensimmäistä parkaisua ei kuultu.

Saimme tuon pienen tyttövauvan käsillemme. Tiesimme jo, että tämä lapsi ei tule koskaan itkemään eikä koskaan hengittämään. Hän oli kuollut jo ennen syntymää. Ja nyt minä kysyn teiltä, sanankuulijat: Missä tämä meidän lapsi nyt on?

Minä kysyn sinulta, kirkkomme julistaja, joka julistat, että kasteessa lapsi tulee pimeydestä valoon. Että näinkö on? Kun Herra Jeesus aloittaa lunastustyönsä, hän aloittaa sen äidin kohdusta alkaen, psyykkisestä alkaen, sen ensimmäisestä hetkestä alkaen, ensimmäisestä sydämen lyönnistä alkaen.

Jeesuksen Kristuksen sovintotyö on niin täydellinen, että se ylittää myöskin tuon lapsemme yli. Ja me tiedämme, kun me käymme Oulun Salon kirkkomaalla, ja siellä lukee, että tyttövauva. Niin on sillä lapsella sittenkin nimi: Kaikkein Korkein, ja se on Jumalan lapsen nimi.

Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että meidät Jumalan lapsiksi nimitetään. Sinä tunsit minut jo idullani. Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa. Sinä olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme. Ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi. Minä tiedän sen.

Ja Jeremian kirjasta: Jo ennen kuin sinut äidin kohdusta muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.

Ja viimeinen, joka vahvistaa, on tämä lähetyskäsky. Ei tietystikään. Ja juuri tämä viimeinen sana koskettaa sitä meidän vauvaamme ja niitä lukuisia vauvoja, jotka tänä päivänä syntyvät, mutta joita ei voi kastaa.

Jumalan kansalle tämä kaste ei ole koskaan ollut epäselvä. Kastetaanko lapset vai ei? Näin. Näin tehdään. Näin tehdään Vapahtajamme käskyn mukaisesti. Mutta myöskin ne lapset, joiden elämä päättyy ennen kuin se on oikein alkanutkaan ja ennen kastetta, ovat Kristuksen lunastamia.

Tästä asiasta me emme voi askeltakaan väistyä. Jumalan kansa turvaa Kristukseen, vaikka toisin sanotaan. Meidän autuutemme on Herran Jeesuksen sovintotyö, hänen pyhyytensä ja puhtautensa. Kun Jeesus huutaa ristillä: "Kaikki on täytetty", tai "Se on täytetty", niin se on todella niin.

Rakas Jumalan lapsi, suviseurat ovat pian päättymässä. Ja sinä lähdet viemään viestiä maailman keskelle. Sinä viet sitä viestiä, jota tuo pikku poika siellä kodin pihalla julisti, että Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki synnit anteeksi.

Sen minä tahdon sinulle nyt, Jumalan kansa ja Jumalan lapsi, saarnata omien ahdistustesi ja heikkoutesi keskelle: Sinä tarvitset ja kaipaat tätä evankeliumia. Sinulla on lupaus, että synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä. Jeesuksen nimessä ja veressä. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä ovat synnit anteeksi.

Tässä on Jumalan kansan puhtaus ja pyhyys. Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä ovat synnit anteeksi. Eikä sitä ole meidän vaelluksessamme, ei meidän elämäntavoissamme, ei meidän puheissammekaan. Vaan se on yksin ja ainoastaan Kristuksen sovintotyössä ja sen uskolla vastaanottamisessa.

Sitä me julistamme, sitä me saarnaamme, kehoitamme uskomaan. Vielä sinne kauas, netin tai muun yhteyden äärelle. Sinulle, joka olet ajatellut, että näinkö minä olen jäänyt syrjään näistä seuroista. Et ole. Nimittäin, joka kuulee, saa uskoa sielläkin. Ehkä monien ahdistusten keskellä saa jäädä turvattuna uskomaan synnit anteeksi. Kaikki synnit anteeksi Herramme Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja sinä saat olla rakas ystävä. Myöskin sinä epäuskoinen ystävä, joka olet ajatellut, että voi kun paljon on saarnattu. Onko se todella minun lupani uskoa? Niin on, usko vapaasti ja turvallisesti.

Ja sitten, te rakas seurakuntaäiti, muistakaa sanan palvelijoita tämän ajan keskellä, joka niin haluaisi pyöristää tämän Jumalan sanan, ja erityisesti tämän Jumalan valtakunnan sanoman, että meillä olisi voimaa, rohkeutta ja rakkautta. Julistakaa tätä evankeliumia avoimella suulla. Muistakaa lähettiläitä.

Ja lopuksi kysyn: Saanko uskoa omat synnit anteeksi? Minä tahdon Jeesuksen nimeen. Aamen.