Talvipäivät/Seurapuhe Ranuan opistolla 13.02.2016

Kolme yhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimen yhdelle koolle tulleina hiljennymme kuulemaan Jumalan sanaa, joka on kirjoitettuna Johanneksen ilmestyskirjan luvussa kaksitoista, jakeet 14–17.

Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa käärmeiltä ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Käärme syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään. Mutta maa auttoi naista: se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka lohikäärme oli syössyt kidastaan.

Lohikäärmeen raivo yltyi ja se lähti sopimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle. Aamen.

Me muistamme varmaan kaikki, että Johannes oli yksi niistä monista sadoista, jopa tuhansista kristityistä, jotka noin kolmekymmentä vuotta Kristuksen kuoleman ja taivaaseen nousun jälkeen joutuivat suuren vainon kohteeksi. Niistä vainoista tiedetään, että Pietari ja Paavali kärsivät marttyyrikuoleman. Ja Raamatun ohitse jotkut historialliset tekstit tietävät kertoa, että muitakin opetuslapsia olisi näissä vainoissa kuollut. Johannes oli karkotettu pienelle saarelle.

Tuolla saaressa hän sai tehtäväkseen kirjoittaa kirjeitä lähialueiden seurakunnille, joissa mainitaan seitsemän seurakuntaa nimeltä. Sen jälkeen hän vielä käskettiin kirjoittaa muistiin hyvin monenlaisia näkyjä. Osasta niistä sanotaan, että ne tulee sulkea ja vasta joskus kaukana tulevaisuudessa lopun ajan edellä Jumala avaa ne Pyhän Hengen kautta, joista silloin avautuu ymmärrys Jumalan seurakunnalle, mitä ne tarkoittavat.

Jos nyt tätä tekstiä me mietimme, niin me huomaamme siinä, että siinä puhuttiin naisesta, joka lentää kotkan siivin autiomaahan.

Kun tätä tekstipaikkaa edeltävää lukua luetaan, sieltä selviää, kenestä tässä naisessa on kysymys. Siellä kaksitoista luvun alussa puhutaan naisesta, joka oli raskaana ja hänellä oli synnytyspoltot. Hän oli synnyttämäisillään. Hänen edestään näkyi, oli toinenkin tunnusmerkki: suuri tulivulainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikessa seitsemässä päässä.

Tuosta lohikäärmeestä sanotaan, että se asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti, kun se syntyy. Seuraavassa jakeessa avataan näin, että nainen synnytti lapsen pojan, joka on paimentava maailmankansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo.

Tuossa näyssä Johannes katselee kuvaa, joka oli jo tapahtunut: Jeesuksen syntymää, hänen äitiään Mariaa, joka on synnyttämässä.

Ja tuo lohikäärme, jonka hän näkee tuon Marian edessä, on sen ajan hirmoinen hallitsija, joka oli odottamassa, että kun lapsi syntyy, hän nielaisee eli surmaa hänet.

Tuolla salassa luvussa vähän aiemmin kerrottiin, että se nainen synnytti sen lapsen ja pakeni autiomaahan. Jumala oli sinne valmistunut hänelle turvapaikan, missä hänestä pidetään huolta tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää.

Nyt tässä luetussa tekstissä oli samasta asiasta, että hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Nämä kaksi aikaa ovat hyvin lähellä samaa ajanjaksoa.

Tuo lapsi tempaistiin turvaan sinne Egyptiin, korpimaahan, hengelliseen korpeen, johon Joosef lähti vaimonsa ja lapsensa kanssa pian lapsen syntymän jälkeen pakoon sitä Herodeksen vihaa, ettei saisi toteutua tuo uhkakuva, että tuo lohikäärme nielaisee sen äsken syntyneen lapsen.

Mutta nyt tässä tekstikohdassa on päällekkäin toinenkin asia. Naiselle annettiin suuret kotkan siivet, jotta se lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Tämä nainen on kuva myös seurakunnasta.

Täällä vähän aiemmin samaa Johannes katselee, kuinka Jumalan evankeliumi lentää kauaksi tuolta luvatusta maasta.

Hän katselee, että hän näkee taivaalla henkilön, joka lentää pohjiten päin. Ja sillä lentäjällä oli mukanaan ikuisen evankeliumin sanat. Nyt kun me mietimme, että kenellä on ikuisen evankeliumin sana? Johannes katselee enkeliä, jolla on ikuisen evankeliumin sanat, joka lentää korkealla taivaan laella kauaksi.

Muun muassa Jesaja kirjoittaa näin, että Jesajakin oli Vanajanliiton profeettalan henkilö, joka näki suuria näkyjä ja hän kirjoittaa siitä, että kuulkaa te kaukaiset rannat.

Hänellä oli jo näkymä silloin ennen seitsemänsataa vuotta Kristuksen syntymää siitä, että tämä evankeliumi tulee lentämään kauaksi kaukaisille rannoille ja korpimaihin saakka. Nyt tuo evankeliumi, mitä tämä ilmestyskirjassa Johanneskin katselee, niin tuo, hän näkee siinä näön, jossa tuo Maria lapsensa kanssa pakenee Egyptiin korpimaahan suojaan käärmeen vihalta, jossa hänestä pidetään huolta.

Vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta, siis kolme ja puoli vuotta. Sen jälkeen hän, niin kuin me muistamme, lähtee paluumatkalle. Tuon paluumatkan kestäisihän sieltä syntymäsijoittajan Bethemmistä ohikulkiessaan Joosef kuulee, että maanhallitsijana on entisen Herodeksen poika ja hän ei uskalla jäädä asumaan tuonne Bethlehemin seudulle, vaan hän jatkaa pohjoisemmaksi Nasaretin saakka.

Ja nythän me muistamme kaikki, että Jeesuksestahan sanottiin, että hän kasvoi ja varttui Nasareissa ja jopa hänen ristinsä päälläkin, kun hän oli ristiin naulattuna, luki, että Jeesus nasaretilainen juutalaisten kuningas.

Tuo käärmettä sanotaan, että se vihastui ja syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään. Me muistamme tuon tapahtuman, kuinka tuo Herodes vihastui. Sehän vihastui siitä, että ne tietäjät olivat menneet omaa tietään toista tietä takaisin omalle maalle, eivätkä palanneetkaan Herodeksen luo kertomaan, mistä tuo äsken syntynyt lapsi, josta sanottiin, että hän on tuleva kuningas, olisi, että hän olisi saanut hänet surmata.

Tuon tiedon jälkeen Herodes tämän käskyn antoi, kaikki poikalapset alle kaksivuotiaat pitää surmata. Hän ikään kuin lähetti tuollaisen vesivirran tuon naisen jälkeen, että se tavoittaisi sen äsken syntyneen ja hukuttaisi sen. Mutta ei ainoastaan sitä, vaan kaikki ne pienet lapset, niin kuin suurena hyötyaltona lähti sieltä Herodeksen palatseista hänen sotilaansa toteuttamaan julmaan käskyä surmaamaan kaksivuotiaita lapsia ja sitä nuorempia.

Vesivirran tarkoitus oli hukuttaa. Paljon se hukuttekin lapsia, ihmisiä, mutta se ei tavoittanut tuota äsken syntynyttä, joka oli siirtynyt turvaan sinne autiomaan, Egyptinmaalle.

Sitten puhutaan, että maa auttoi naista. Millä tavalla se maa voi auttaa naista tällaisessa tilanteessa? Kun me muistelemme Raamattua, niin siellä hyvin monessa kohdassa sanotaan näin, että: Kuulkaaatte taivaat ja maa ota korviin, mitä Herra puhuu.

Silloin kun on kaksi kohderyhmää, taivas ja maa, niin sillä on tarkoitus, että kuulettette taivaan, että ne ennen uskovaiset ihmiset, heille puhutaan nyt, kuulkaa, mitä teille puhutaan. Mutta sitten se jatkaa ja maahtaa korviin.

Maankin tulisi kuulla, siis epäuskoisten ihmisten, joita näissä teksteissä kutsutaan maaksi ja uskovaisia taivaaksi, niin maankin tulisi, epäuskoisten ihmistenkin tulisi ottaa korviinsa, mitä Herra puhuu. Ja tällaista puhetta Herra on puhunut Raamatun alkulehdiltä asti.

Se hege kielkin sille uskottomalle kansalle, joka oli luopunut oikean elävän jumalanpalveluksesta. Sille annettiin tehtävä lähteä puhumaan tuolle kansalle. Ja se käsky kuului, että sinun pitää mennä ja puhua, kuulkaa he tai olkaa kuulematta.

He sen kielin tehtäväksi ei jäänyt mitata, kuka kuulee ja ketkä kuuntelevat, vaan ainoastaan se, että hänen pitää saarnata niin kuin Herra käskee, kuulkaas ne ihmiset tai olkaat kuulematta.

Mutta monesta kohdin Raamattu myös muistuttaa meitä siitä, että meillä olisi kuuleva korva ja kätkevää sydän kaikilla ihmisillä, niin epäuskoisilla kuin uskovaisillakin. Sitä Maria äidistäkin me muistamme, kuinka hän silloin, kun sai ilmoituksen, että hän tulee synnyttämään maailman vapauttajan, hänestä sanotaan, että hän kätki ne sanat sydämeensä ja tutkiskeli niitä. Se olisi hirveän hyvä asia, että mekin, kun me kuulemme, me voisimme kätkeä ja vielä seurojen jälkeen, tulevaisina aikoina, päivinä ja viikkoina, muistella ja tutkia, mitä minulle sanottiin, mitä henkiseurakunnalle Jumalan sanasta ilmoitti. Siihen me tarvitsemme avonaiset kuulevat korvat ja kätkevän sydämen.

Siellä heprealaiskirjoittajakin sanoo, että siellä paljon puhuttiin seurakunnalle, mutta ei se heitä mitään auttanut, kun he eivät uskoneet. Silloin se puhuttu ja kuultu sana auttaa, kun se otetaan uskolla vastaan. Sillä mehän muistamme sen, että usko tulee kuulosta. Mutta ei minkä tahansa asian kuulosta, vaan täytyy kuulla Jumalan sanaa, josta muistaakseni sama Johannes sanoo, että: tulella selitettyä Jumalan Pyhän Hengen kirkastamaa. Niin kuin me muistamme, että se ensimmäisenä helluntainakin oli niin kuin tulen liekit olisi olleet siellä kuulijoiden päällä. Siellä tulella selitetty Jumalan Sana oli liikkeellä, jota nuo ihmiset kuulivat ja uskoivat niin, että kerrotaan, että kolmetuhatta viisisataa ihmistä sai parannuksen arman yhtenä päivänä.

Mutta nyt tämä maa. Maa auttoi naista. Se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka lohikäärme oli syönyt kidasta. Tällaista maata, joka on auttanut tätä naista, on ollut vuosituhansia ja on tänäkin päivänä. Mutta on myös sellaisia maita, jotka eivät auta.

Tässä kuvataan sitä, että kuinka meillä voi olla esivalta, joka sinänsä esivalta koostuu pääosin epäuskoisista ihmisistä, mutta suopeista ihmisistä kristityille, sillä tavalla suopeista, että he pitävät oikeana ja hyväksyttävänä, että Jumalan sanaa saa vapaasti saarnata, julistaa ja uskoa. Jos näin ei olisi, että esivalta ei suojelisi, niin silloin tuo lohikäärme saattaisi saada niin suuren vallan, että loppuisi mahdollisuudet. Tässä on hyvää kuvaa juuri sitä noin kuusikymmentäviisi vuotta Kristuksen, vuosina noin kolmekymmentä vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen eli vuosina 60-65 jälkeen Kristuksen, jolloin tämä keisari Nero aloitti julman tuhon kristittyjä kohtaan. Tuo keisari Herodes oli esivalta. Ja hän oli tuon lohikäärmeen palveluksessa.

Se maa, hän edusti tuota maata, hän ei suojellut niin, että tuo pahan valta sai surmata ja hän itse oli sitä edustamassa. Sai surmata suuret määrät kristittyjä ihmisiä. Tuo Johannes aikoinaan pääsi vapaasti tuolta patoksesta ja hän sai kertoa ne, ja ne jäivät talteen tallennetuksi Raamattuun asti, mitä hän oli kuullut ja nähnyt, joita me tänäkin päivänä saamme lukea. Oli noin kolmekymmentä rauhan vuotta, jonka jälkeen tuli uudelleen sellainen hallitsija, että suuret painot jatkuivat. Niitä jatkui vuosisatojen ajan, kunnes myöhemmin on sitten rauhanajat koittaneet, joissa maa on suojellut vaimoa niin, että tuo lohikäärme, sielunvihollinen, ei ole saanut tuhota kylvötyötä, kaikkea kylvötyötä, mitä Jumalan seurakunnasta tehdään.

Kyllä me sen tiedämme, että yksittäisten ihmisten sydämessä sielunvihollinen tekee koko ajan, joka päivä ja joka vuosi, sellaista pahaa, että vieroittaa elämästä, uskosta houkuttelee, houkuttelee synnin teille niin kauaksi seurakuntaäidin yhteydestä, että pääsee sinne väliin muodostamaan niin suuren esteen, että tunnustaa, että minä en voi enää palata.

Sielunvihollisen tarkoitus on tämä, että tuon seurakuntaäidin suojasta tulisi ensin reunalle ulos katselemaan niin kuin vihollinen saarnaa vähän vapaavampia elämänmalleja. Ja kun saa riittävän kauaksi synnin ja valheen tiellä kuljettaa, voi kasvattaa sinne välin esteen niin, että kokee, että paluu tie on tukossa. Tätä meidän vihollisemme tekee koko ajan, mutta tällaista kattavaa, että saisi tuollaista surman aaltoa niin kuin silloin Kristuksen kuoleman jälkeisinä vuosikymmeninä tapahtui.

Sellaisesta tämä maa on auttanut niin, että sielunvihollisen yritykset ovat kuituneet kokoon. Tuo maa auttaa ja nämä julmat vihollisuudet katkaisee jopa alkuunsa niin, että ne eivät johda sellaiseen lopputulokseen, että syntyisi vaino kristittyjä uskovaisia ihmisiä kohtaan. Mutta meidän on hyvä muistaa ja tietää se, että kaikkialla maailmassa ei ole tänäkään päivänä näin. Edelleen on niitä maita olemassa, joissa ei ole sellaista maata, joka auttaisi tätä vaimoihistä Jumalan seurakuntaa sillä tavalla, että suojaisi ajalle sillä lailla ja asetuksilla niin, että saa vapaasti kuulla, julistaa ja uskoa.

Tuon lohikäärmeen raivo vain yltyi siitä, että se huomattiin, että se nainen ja hänen lapsensa ei olekaan nukkunut.

Siitä sanotaan, että se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan sanan käskylle ja Jeesuksen todistukselle. Ja Jeesuksen todistukselle. No, nyt kun me muistelemme näitä Raamatun kirjoituksia, niin tämä on käynyt toteen, että kuinka tuo lohikäärmeen raivo yltyi. Se yltyi ensimmäisen kerran siinä, kun se Jeesus-lapsi oli päässyt pakenemaan, ja sen jälkeen se päätti surmauttaa ne kaikki alle kaksivuotiaat lapset.

Se on, kun Raamattu antaa kuvan Jumalan seurakunnasta, miten moninaiset lahjat siellä on. Siellä Ilmestyskirjan alkupuolella Johannes saa katsella Kristusta hohtavan valkoisissa vaatteissa, joka käyskentelee maastossa, jossa on seitsemän kultaista kynttilänjalkaa.

Se käyskentelee niiden keskuudessa, seurakuntien keskuudessa. Sitten siellä kuvataan, kuinka niillä seitsemällä tähdellä on seitsemän silmää ja niin poispäin. Niillä on hyvin moninaiset lahjat siis Jumalan huoneen, Jumalan valtakunnan palveluksessa.

Mutta niinhän sitä oli tuolla sielunvihollisellakin. Sillähän oli hirveän paljon lahjoja käytössään, kun se ottaa näitä maanhallitsijoita työvälineikseen ja käyttää heitä apunaan.

Niistäkin kerrotaan, että sillä tulipunaisella lohikäärmeellä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä. Näin sielunvihollisellakin on paljon erilaisia lahjoja käytössä.

Kun me tuossa äsken hetki sitten tuolla kahvilla keskustelimme sellaisesta asiasta, miten meidän tämän ajan yhteiskunnassakin on loistavia sanankäyttäjiä ja kynän käyttäjiä, tiedottamisen median palveluksessa. Ne ovat äärettömän kalliita, hyviä ja tärkeitä lahjoja. Niitä tarvitaan, mutta aina on ollut ja tulee olemaan, että kun on kallis lahja, on suuri houkutus käyttää sitä myös väärin.

Ja sielunvihollinenkin haluaisi hyvät lahjat käyttöönsä. Ajatelkaapa nyt vaikka sellaista, jolla on kirjoittamisen lahja, uskovainen ihminenkin. Se voi kirjoittaa Päivämieheen, Siun lähetyslehteen, mihin tahansa lehteen, hyvin kauniita rakentavia, ruokkivia, virvoittavia kirjoituksia.

Mutta voi, miten mielellään sielun vihollinen ottaisi sen saman ihmisen palvelut käyttöönsä niin, että saisi tuon ihmisen eksytettyä oman laumansa jäseneksi ja vielä synnyttämään sellaisen katkeruuden, että tuo lahja olisi hänellä edelleen käytössä, mutta se nyt toimisi päinvastoin. Hän käyttäisi sitä lahjaa kylvääkseen vihaa, katkeruutta, valheita, kaunaa ja vaikka mitä asioita Jumalan seurakuntaa kohtaan.

Kyllä tällaista on tapahtunut ja tapahtuu tämäkin aikana. Se sama voi olla puheissa. Sananlahjan käyttäjä voi samalla tavalla suuren houkutuksen edessä menettää uskonsa, ja sielun vihollinen haluaa hänen sen jälkeen asekseen.

Voi, miten Siionista on paljon sellaisia hyviä nuorempia ja varttuneempiakin siskoja ja veljiä, joilla on äärettömän kaunis lahja soittaa ja laulaa. Mutta minä uskallan väittää näin, että kyllä sielunvihollinen mielellään ottaisi tällaiset ihmiset ulos tästä leiristä palvelukseensa, että saisi siellä toisessa leirissä näitä lahjoja käyttää hyväkseen ja houkutella ihmisiä sinne.

Ei ainoastaan niitä, jotka siellä ovat, vaan myös sen uskovaisen ihmisen, joka oli uskovainen ja väsyi ja meni toiseen leiriin. Että vielä sieltä mukana tulisi entisiä ystäviä, jotka vielä ovat ja jääneet ja asuvat Jumalan valtakunnassa.

Näin tuo vihollinen toimii hyvin, hyvin monella tavalla. Sillä on paljon näitä tunnusmerkkejä, monta päätä, monta sarvea ja näyttää, että sillä on kultaisia kruunujakin päässä, kun se houkuttelee ihmisiä synnin teille ja ulos Jumalan valtakunnan yhteydestä.

Mutta tuon raivon seurauksena suuri määrä pieniä lapsia surmattiin.

Mehän muistamme, tämä ei ollut ensimmäinen lasten surma. Jo aiemmin oli, silloin kun luvatusta maasta lähdettiin, niin ennen sitä tämä vaara on antanut käskyn surmata niitä poikalapsia. Käsilöille, uskovaisille käsilöille, että ne kaikki pienet lapset tulee surmata.

Mutta senkinhän nuo käsilöt omalla viisaalla toiminnallaan pystyvät rajoittamaan niin, että se ei toteutunut siinä mittakaavassa, kun tuo julma haaraus oli sitä suunnitellut.

Mutta sitten tässä vielä tällainen hyvin mielenkiintoinen asia, että kun siellä puhutaan, että se näistä pienistä lapsista halusi tuo sielun vihollinen survata.

Minkä tähden se ei sen lohikäärmeen kansa käynyt niin, että se olisi käynyt heti kaikkien kristittyjen kimppuun? Se on kuulkaa näin, että kun Paavali kirjoittaa siitä äsken syntyneistä lapsukaisista, että ne söisivät terveellistä sananpieskaa ja nauttisivat niitä taivaan valtakunnan ruokaa.

Mehän tiedämme, että tuollainen äsken syntynyt, niin luonnollisessakin kuin hengellisessä mielessä, se on hyvin heiveröinen vielä, heikko. Se tarvitsee paljon äidin tukea, turvaa, ruokkimista ja huolenpitoa. Se ei ole vielä juurtunut, niin kuin Raamatun kirjoitukset muutamat toteavat siitä, että kun me kuulemme, uskomme, luemme, kaikilla näillä tavoilla me olemme juurtumassa entistä syvemmälle hyvään maaperään.

Se oli sielläkin neljänlaisen kylvömaan vertauksessa. Siellähän kävi niin, että kun tuli huono aika, niin heti kohta se alkanut kasvu kuitui ja kuoli pois. Se ei kestänyt vastuksia, koska sen juuri oli niin heikko. Se ei ollut päässyt vielä matkaan.

Sen tähden on hyvä, että äsken syntyneet ja tietenkin me kaikki saisimme juurtua, mutta kyllä Paavali tämän selkeästi tuo esille, että miten se on alussa tärkeää, että on hyvän huolenpidon kohteena.

Ja kyllähän se näin monesti uskontie alkaakin, että siellä alussa me muistamme, monet ovat kertoneet, jotka ovat tuhlaapojan sieltä tulleet, että hyvissä tuntemisista matka alkoi ja se vähän aikaa tunnusti niin elolta, oli niin hyvässä hoidossa, lämpimissä tunteissa.

Mutta sitten, kun tulisi kuivakausi, siinä kävikin niin, että tunteissa ei ollut enää auttajiksi. Pitää kylmäntuntoisena, laitimmaisintuntoisena, epäileväisinä luottaa vaan Jumalan armoon, että armokantaa. Ja minä saan uskoa tällaisenakin. Kyllä ne vanhat ihmiset ja ehkä nuoremmatkin tiedätte tällaisia kertomuksia.

Minäkin muistan eräältä paikkakunnalta. Noin kymmenen vuotta sitten oltiin seuramatkalla. Me oltiin suuresta seurakuntasalista ja pidettiin siellä seuroja, niin päiväseurojen jälkeen sellainen hyvin vanha mies, yli 80-vuotias, tuli siinä juttusille ja oli todennut toiselle puhujalle, joka oli mulla mukana, että minä olen kuunnellut muita teidän seuroja radiosta paljon. Hän ei ole uskonut tähän päivään tullessa, mutta kun hän nyt tänne tuli, niin hän haluaisi uskoa. Tuo vanha mies halusi tehdä parannuksen ja hänelle saarnattiin evankeliumi.

Mutta tehän jäi niin paljon kiinnostamaan asia, että kun sitten huomattavasti myöhemmin samalla paikkakunnalla vieraili veljiä Kajaanissa, niin minä sanoin, kun tiesin, että on lähdössä. Kysypä sieltä, jäikö tällainen vanha mies henkiin, joka teki parannuksen lupauksia aiemmin. Hän sitten kertoi, kun tuli sieltä, että kyllä se mies on edelleen ja on luvannut uskoa. Näin tuo ensiaskelella oleva, se jää aina, kristityt jää odottamaan, että millaista kasvua se tuottaa. Se on iloinen asia koko Jumalan seurakunnalle, kun huomataan, että ne juuret vahvistuvat ja se ihminen elää armosta.

Se on aikoinaan, havaten Väinö on sanonut näistä tunteisiin uskomisesta, että se on niin kuin hyllyvällä suolakävelyä. Välillä se kestää ja välillä se pettää ja lopulta se hukuttaa. Tunteisiin meillä ei ole uskomista. Niiden varassa ei voi taivastietä vaihtaa, vaikka ne on alussa hyvä. Siksi me tarvitsemme kuulla ja me tarvitsemme pitää hyvää huolta.

Olisi hyvä, että ne olisi yhteisen huolenpidon aiheina ja rukouksenkin aiheina, jotka ensimmäisiä askelia ottaa. Se ettei pääsisi käymään näin, että tuo julma vihollinen, joka niiden kaikista pienimpien kimppuun haluaa käydä, niin kuin tässä kuvataan alle kaksi-vuotiaiden, että se taisi heitä houkuttaa. Näin se oli silloin vaaran aikana, kun Joutes oli siellä. Mooses oli johtamassa kantaan Egyptissä ja näin se oli Kristuksen syntymään aikaankin, että siitä kuvataan, kuinka se muina lapsia sielun vihollinen halusi hukuttaa, mutta kyllähän me sen tiedämme, että tilanne ei ole siitä muuttunut. Sielun vihollinen haluaa houkuttaa kaikki, mutta se tietää, niin kuin mekin tiedämme, että tuollainen ensiaskeleita ottava.

Se on vielä heikompi niitä kiusauksia vastaan kuin sellainen, joka on saanut vuosikymmeniä olla juurtua, kuulla ja uskoa. Mutta se tarvitsee kuitenkin sitä, että koko ajan, koko elämän ajan, viimeiseen päivään asti, niin paljon kuin on mahdollista. Aina kun me voidaan kuulla, se on meidän mahdollista. Sehän ei aina mene näin, tulee aikoja saattaa tulla monellekin, että sairas vuoden sitoo, ei pääse enää kuulemaan. He ovat niitä sidottuja, joista Raamatussa muistutetaan, että muistakaa sidottuja.

Että heidän luona käytäisiin, järjestettäisiin mahdollisuuksia, että he saisivat kuulla Jumalan sanaa, seuroja välitettäisiin ja että heidän luonaan käydessään evankeliumi olisi esillä, että väsyneetkin saisivat purkaa. Kyllä se sielunvihollinen tuntee kuulkaa reunoilla kulkijat. Siellä Vanhan testamentin kirjoituksessa kerrotaan sitä Bileaamin ja Vaakin kohtaamisesta, kuinka sitä Bileaamia pyydetään. Se kiroisi sen israelilaisen joukon mutta Jumala kiertää, että sitä ei saa tehdä. Ja niin se ei sitä teekään.

Niin tuo vaaleks sanoo sille, että kiroa edes ne laimomaiset ne reunallakulkijat. Että ei tee heillä, kun siitä puhutaan, että se vilja on Jumalan mies, että tuo Jumalan mies katsoisi, että nuo reunallakulkijat on sellaisia, että heille ei enää Jumalan armoa kuuluteta eikä heille siunata syntien anteeksiantamusta, kun ovat niin reunalle menneet, että heidät kirotaan. Sellainen oli se sielun vihollisin lähtöisin oleva puhe, mutta eihän se suostunut tämä Bileami siihenkään. Se on Jumalan sanan neuvon mukaista, että kaikki, jotka haluavat, saavat uskoa, laiminlyömisetkin, väsyneet, suurissa kisoissa ja epäilyksissä olevat langenneetkin. Se Jumalan armo vieläkin kutsuu, se kutsuu täällä ja se kutsuu siellä kotona, kaikkialla siellä, minne tämä puhe kuuluu.

Sen puheen Kristuksen evankeliumin sisältö on sitä parasta ylintä. Tänäänkin saa uskoa. Synniton lupa uskoa anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä, rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Laitimmaisenkin kulkijan Jeesuksen nimessä ja veressä on lupa näin uskoa. Nuorten ja vanhojen, niiden, jotka ottavat ensiaskeleita ja niiden, jotka ovat jo pidempään matkaa tehneet.

Tämä taivaan eväs kuuluu kaikille. Se murretaan niin pieniksi paloiksi, että siitä riittää kaikille. Ja sitten kun se on jaettu kaikkien kesken, vielä senkin jälkeen koetaan ihme: kaikkia ei jäljelle kaksitoista korellista. Kaksitoista apostolin oppijaa jäljelle. Sen tähden sitä saa jakamaan runsain mitoin, että se ei vähene.

Ja sen tähden, että se virvoittaa sydäntä kauan uskoneen ja lyhyen matkan tehneen sydäntä. Se on jokaiselle täällä tiellä ja matkalla tarpeellinen, koska vain sen armon turvin uskomalla me pääsemme perille. Ja vielä niin, että me vain sillä tavalla voimme välttää sielunvihollisen julmat ja tuliset nuolet, että me saamme uskoa turvallisesti, että me saamme ottaa askelta toisten Jumalan lasten joukossa sen vaimon, sen seurakuntaäidin yhteydessä, joka pitää huolta kaikista, nuorista ja vanhoista. Eikö ole sen tähden hyvä tänäkin päivänä, että saat ja saamme uskoa? Turvallisesti nytkin kaikki rakkaat matkaystävät saamme jäädä Jumalan ja hänen armon sanaansa siunattuun suojaan.

Evankeliumi antaa kaiken sen, minkä lupaa: rauhaa, iloa ja vapautta. Näin saamme jäädä Jumalan ja hänen armon sanaansa siunattuun suojaan. Ja vielä kysyin, saanko minä näin uskoa omia syntejäni anteeksi. Näin tahdon uskoa yhdessä Jumalan seurakunnan, Jumalan lasten kanssa, Jeesuksen nimeen, Aamen.