Opistoseurat/Seurapuhe Ranuan opistolla 28.07.2018

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Seuraapuheen johdannoksi luen Jumalan sanaa toisesta korinttilaiskirjeestä, sen yhdeksännestä luvusta, jakeesta kuusi, jakeeseen viisitoista.

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.

Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki, mitä tarvitsette, ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu: hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen. Ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikista näistä rikkautta, ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta.

Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toiminnan ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa.

Kun te tällä työllä annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte, ja te omastanne anteliasti heille ja kaikille muillekin.

Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä ylönpalttisen armon vuoksi, jonka Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan. Aamen.

Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Ja kun minä näitä kuulutuksia luin, niin minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että minähän olen jo seuroissa. Minä sydämessäni, aivan kuin elin ne aamuvaiheet ja monet vaiheet, joista nämä kuulutukset tulevat kertomaan, ja ajattelin, että hyvä on edessäpäin.

Samalla minun sydämeni täyttyi kiitollisuudesta, ja niinpä tämä korinttilaiskirje, jonka nyt luin tekstikseni, on viidennentoista sunnuntain helluntaista teksti, jossa puhutaan kiitollisuudesta. Se ei ole tämä sunnuntai, mutta sopii hyvin myös tälle päivälle. Kiitos.

Kiitollisuuteen on aihetta. Katsellessamme ympärillemme kaikkia tämän työn touhua, jota täällä tehdään eri puolilla seurakuntaa, lapset omissa tehtävissään ja nuoret omissa tehtävissään ja me varttuneemmat omissa tehtävissämme, tuntuu siltä, että se on seuraavaa.

Tuntuu siltä, että Jumalan kansa on tehnyt liikekannallepanon. Lähtenyt liikkeelle julistamaan Jumalan sanaa, uskomaan sitä ja elämään sen todeksi. Vahvasti sydämessään kokemaan, että se mitä minä tässä kuulen, niin ja näin, ei ole ihmisestä kotoisin.

Sen vaikuttajana on pyhä Jumala, joka lastensa sydämet on avannut valtakuntansa työlle. Teitä on täällä nyt paljon, oikeita tyttöjä. Istutte siinä osa aivan etupenkissä.

Mitäpä jos minä tästä puhujan paikalta sanoisin, että lähtekääpä pojat nyt niittämään tuohon teltan ulkopuolelle ohraa. Tehän sanoisitte, että ei siellä mitään ohraa kasva. Kun ei sitä ole kylvettykään, niin ei se voi siellä kasvaa.

Apostoli aloittaa tämän tekstimme kylvämisellä. Kuinka kasvu riippuu kylvöstä. Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää.

Nyt itse asiassa puhutaan jostakin suuremmasta kuin ajallisen leivän kasvusta. Jostakin muusta kuin työn tuottavuudesta tai niistä arvoista, joita näillä ajallisilla mittareilla mitataan.

Puhutaan siitä työstä, jota Jumala tekee maailman keskellä. Puhutaan siitä työstä, josta meidän Vapahtajamme Herra Jeesus kertoo vertauksen: kylväjä lähti ulos siementä kylvämään, ja sitten hän kertoo nämä neljä kylvämaata.

Apostolin sävy korinttilaisille on rakkauden sävyttämää. Hän on aiemmin kirjoittanut näin: paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on kerskaamista teistä. Olen täynnä lohdutusta. Minulla on ylömpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.

Ennen tätä tekstiä hän sanoo näin: minun on oikeastaan tarpeetonta kirjoittaa teille pyhien avustamisesta. Tiedän teidän halukkuutenne. Olen kehunut teitä sen vuoksi Makedoniaan. Olen kehunut teitä sen vuoksi makedonaisille.

Ja kertonut, että Akhajassa asia on hoidettu jo viime vuonna. Teidän intonne on saanut täälläkin useimmat liikkeelle.

Kysymys oli siitä, että apostoli oli keräämässä taloudellista avustusta Jerusalemissa asuville Jumalan lapsille. Kyllä tässä Jumalan valtakunnan työssä rahakin on liikkeellä.

Kyllä kaikkeen siihen, mitä me täällä teemme, tarvitaan näitä ajallisia varoja, niin kuin seuroissamme on aina tuotu esille. Ajalliset varatkin, niin kuin virressä sanotaan, hopeat, kullat, Herran on.

Seuraavaksi: myös Herran ajallisetkin varat ovat Jumalan siunaamia. Apostoli kehoittaa ja rohkaisee näitä veljiä nyt keräämään pyhille Jerusalemissa ajallista avustusta, että he voivat tehdä sitä työtä, jota he ovat aloittaneet.

Näissä seuroissa on kannettu muutamia kolehteja. Ne ovat tulleet, niin kuin olemme kuulleet, Jumalan valtakunnan työlle.

Onkohan tämän suven aikana seuralaisten pitämisen? Se vaikuttaa siihen, että leirikeskuksia pidetään yllä. Opistot nähdään tärkeinä kasvatuspaikkoina ja virkistyspaikkoina.

Ja niihin ollaan valmiit sijoittamaan sitä varallisuutta, jonka Jumala on minulle antanut. Mehän muistamme apostolin kirjeen: emme ole tähän maailmaan mitään tuoneet.

On siis tiettävä, etten me taida täältä mitään viedä ulos. Jumalan valtakunnan elämä on lopulta pyytymistä siihen, minkä taivaan Isä meille eri elämänvaiheissa antaa.

Hänhän sanoo apostoli tästä kirjeessään: hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki, mitä tarvitsette, ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää.

Onhan kirjoitettu: hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

Erityisesti minua sananpalvelijana lohduttaa seuraava jae: hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen.

Oletteko panneet merkille, kuinka köyhiä ovat Sionimme sananpalvelijat? Toinen toisensa jälkeen tänne tulee vain heikkoja ja itsessään sanattomia, jotka yhä uudelleen pysähtyvät miettimään, että onko minulla mitään sanottavaa.

Jumala sallii, ja hyvä, että näin on, valtakuntansa työntekijöiden säilyvän köyhinä, itsessään tyhjinä, mutta hän antaa meille iankaikkisen elämän leivän siementä, tätä hyvää siementä, jota me Jumalan lapsina kylvämme.

Ja hän antaa sitä myöskin koteihimme, niin että sinä, kodin keskellä oleva Jumalan lapsi, isä ja äiti, vaikka mietitkin, että olenko saanut puhuttua perheelleni kaikkein tärkeimmistä, olet kuitenkin sen tehnyt.

Eivät ne aina ole pitkiä saarnoja, mitä siellä kodeissa pidetään. Eivät ne ole pitkiä saarnoja, mitä pidetään työtoverienne keskellä työpaikoilla, ystäviä tavatessa ja sukulaisia kohdatessa.

Eivät ne ole pitkiä saarnoja, mutta ne voivat sisältää sitä elämän siementä, hyvää siementä, joka etsii kasvupaikkaa, joka etsii sitä sydäntä, jonka Jumala on saanut pehmittää, niin että tuo siemen löytäisi hyvän maan, kasvaisi ja kantaisi hedelmää.

Ja sen hedelmä on rakkaus. Se yhdistää tällaisen ihmisen Jumalan valtakunnan yhteyteen, toisiin Jumalan lapsiin.

Se ei voi jäädä tämän valtakunnan ulkopuolelle ja ajatella, että minäpä tulen toimeen näiden omien eväitteni kanssa, vaan se kiinteästi liittyy tähän elävien Jumalan lasten joukkoon.

Tässä on se, että Jumala on saarnoja, tässä uskoo ja tässä iloitsee ja tässä tekee työtä. Ja se yhä uudelleen saa nähdä sen ihmeen, että Jumala myöskin siunaa.

Mitä sinä voit tehdä? Mitä me voimme tehdä? Mitä me voimme tehdä? Mitä me voimme tehdä?

Noin vuosi sitten valmistauduin tähän tehtävääni, seuratoimikunnan tehtävään, ja huokailin ääneen rakkaan toimikuntamme veljen jäsenen kuullen, että miten minä tästä selviän.

Tiedättekö, että hänellä oli yksi sairaus, ja hänellä oli yksi sana, jolla on taianomainen vaikutus? Ja se sana toimii kodissa.

Ja se on toiminut täällä Ranuan maakunnallisissa. Se toimii suviseuroissa. Ja se toimii, kun lähdemme näistä seuroista pois.

Ja tuo sana on yhdessä. Sinun ei tarvitse, Jumalan lapsi, tehdä tätä Jumalan valtakunnan työtä lopulta yksin, vaan sinun tukenasi ja oppaanasi on Jumalan Pyhä Henki, joka on sinun sydämessäsi opettamassa.

Mutta sinun ympärilläsi, sinun lähelläsi on myöskin niitä veljiä ja sisaria, jotka kantavat. Ja josta veljet ovat kertoneet täällä vuorollaan, että he ovat rohkaisseet niin kuin minuakin tehtiin.

Aivan vähän lähtiessä.

Jumalan lapset rakkaat, minua on koskettanut myöskin eräs kuva täällä raamatussa. Tämä köyhä leskivaimo, josta Markus kertoo.

Jeesus istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon.

Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran.

Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: totisesti tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen.

Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään kaiken, mitä hänellä oli, kaiken, mitä hän elääkseen tarvitsi.

Rakkaat matkaystävät, tämä Jumalan valtakunnan työ on tällaista yhteistä.

Ja minä lupasin erään lupauksen tuonne työvoimatoimistoon ja nyt sen toteutan.

Tämä yhdessä-sana voisi tarkoittaa myöskin sitä, että te tästä lähtiessänne kävelette tuonne työvoimatoimistoon ja katsotte, mitä siellä taulussa on vapaita työpaikkoja.

Hoidetaan näitä opistoseuroja yhdessä loppuun asti. Tehdään yhdessä työtä. Yhdessä iloitaan.

Ja annamme koko elämämme taivaallisen Isän käsiin, ajallisen elämän ja iankaikkisen elämän, molemmat. Ja kolikot, niin kuin leskivaimokin teki, kaikki, mitä meillä on.

Eräs virsi, 326, puhuu Jumalan luottamuksesta. Sen seitsemäs säkeistö kuuluu näin:

Haltuusi uskon koko elämäni, henkeni, voimani ja tehtäväni. Oi siunaa työni kunniaksesi ja lähimmäistenikin parhaaksi, parhaaksi.

Sitähän apostolikin tässä tekstimme lopussa oli meille puhumassa.

Suokoon taivaan Isä meidän, että meidän elämämme, mihin me täältä opistamme ja seuroista lähdemmekin, koituu kaikkien ihmisten parhaaksi, kaikkien lähimmäistemme, naapureittemme, ystäviemme.

Ja se koituu silloin kaikkein suurimmaksi parhaaksi, jos me pääsemme saarnaamaan heille evankeliumia, mutta kaikkea muutakin hyvää meidän kannattaa tehdä.

Veljet ja sisaret rakkaat, tiedän kuitenkin, että moni kokee heikkoutta ja tuntuu siltä, että minä olen tuo köyhä leskivaimo, jonka antamiset ovat todella vähäiset.

Mutta Jumalapa antaakin meille enemmän, pelkästä armosta, kaikki syntimme anteeksi hänen Poikansa nimessä, Jeesuksen nimessä ja veressä.

Jeesuksen nimessä ja veressä ovat syntimme anteeksi. Jumalan lapset rakkaat, me olemme niin tarkasti Jumalan kädessä, ettei hiuskaan putoa hänen tietämättään meidän päästämme.

Hän tietää elämämme vaiheet ja auttaa meitä kaikkina päivinä.

Lopuksi kysyn: saanko uskoa vielä omat syntini anteeksi? Näin tahdon. Jeesuksen nimeen. Aamen.