Opistoseurat/Seurapuhe Reisjärven opistolla 15.07.2018

Kolme yhteisen Jumalan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Yhdymme näiden sunnuntai-aamupäivän seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen.

Kiitos, pyhä ja vanhurskas Jumala, kiitämme tästä uudesta armon ja elämän päivästä, jonka olet meille suonut. Kiitämme kaikista suurista lahjoistasi, joita olet meille antanut. Kiitämme siitä, että olet siunannut nämä seurakunnat.

Kiitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Tekstin Matteuksen evankeliumin kahdeksannesta luvusta, jakeesta 23 jakeeseen 27. Sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Jeesus astui veneeseen ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankaramyrsky, aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Herra, pelasta meidät, me hukumme." "Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?" Jeesus sanoi.

Hyvinkin tuttu kertomus Raamatusta on monissa pyhäkoulu- ja raamattuluokkateksteissä ja aiheessa otsikoitu: Jeesus auttaa hädässä tai Jeesus tyynnyttää myrskyn. Tuttu kertomus meille, varmasti kaikille ja lapsille ja nuorillekin.

Tämä teksti puhuu myös tuon Jeesuksen tekemän ihmetyön lisäksi uskosta. Ja se puhuu myös epäilyksistä. Ehkä voimme sanoa, että yksi sellainen viesti tai sisältö, joka tuohon tekstiin liittyy, on sanoma siitä, että Jumalaan kannattaa luottaa. Luottamus Jumalaan on tärkeä asia.

Tämä tapahtuma tuolla Kennesaretin järvellä toteutui varsin pian sen jälkeen, kun Jeesus oli ollut vuorella saarnaamassa sen niin kutsutun vuorisaarnan, jonka hän päätti siihen kuvaan, jossa hän sanoi, että jokainen, joka kuulee nämä sanat ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Ja jokainen, joka kuulee nämä sanat, mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.

Tämä kuva oli tuon vuorisaarnan aivan kuin päätös ja tiivistelmä, jonka jälkeen sitten Jeesus lähti eteenpäin kulkiessaan, paransi sairaita, spitaalisen, kohtasi sadanpäällikön, paransi Pietarin anopin ja kutsui opetuslapsia seuraajikseen. Ja suuri joukko kansaa seurasi Jeesusta.

Hän tuossa yhteydessä sitten aivan kuin teki sellaisen esityksen opetuslapsilleen, että siirrytään tuonne järven toiselle puolelle. Saattoi olla kysymys siitä, että hän koki inhimillistä väsymystä ja uupumusta tuon työn keskellä ja halusi näin hetkisen levähtää.

No kun sitten opetuslapset lähtivät veneellä Kennesaretin järven itärannalle Markuksen evankeliumin mukaan, tuolle venematkalle lähti monia muitakin veneitä. Kansa seurasi Jeesusta tuolla matkalla.

Ja sitten tapahtui se, että tuolla järvellä, joka oli noille opetuslapsille hyvin tuttu järvi, Kennesaretin järvi, Kalilean meri, entisinä kalastajina he kyllä tiesivät, millä tavalla tuo järvi käyttäytyy. Myrskytkin luultavasti olivat tuttuja noille opetuslapsille.

Mutta kuitenkin tällä kertaa tuo myrsky, joka puhkesi, oli mittasuhteeltaan ja voimakkuudeltaan sellainen, että kokeneet kalastajat, opetuslapset, kokivat hätää henkensä edestä. He todella pelkäsivät. Aallokko löi niin rajusti veneen yli, että he todella pelkäsivät hukkuvansa, kuolevansa.

Jeesus nukkui kaiken aikaa veneen perätuhdolla ja saattoi vaikuttaa siltä, että hän ei tiennyt mitään tuosta ympärillä raivoavasta myrskystä.

Tuossa tilanteessa oli tietenkin tällainen luonnollinen ilmiö siellä Galilean merellä, Kennesaretin järvellä, opetuslasten matkatessa Jeesuksen kanssa venellä toista rantaa kohti, mutta elämässämme voi olla myös toisenlaisia tilanteita, joissa me koemme myrskyjä.

Voi olla, että ihminen elämässään, ehkä kaikissa eri elämänvaiheissa, on kokenut sellaisia vastoinkäymisiä, vaikeuksia, jotka tuntuvat niin ylivoimaisilta, niin suurilta, ne tuntuvat aivan kuin myrsky riehuisi ympärillämme.

Se asia saattaa olla esimerkiksi vakava sairaus tai läheisen kuolema tai joku vakava onnettomuus, joka on ihmistä kohdannut, perhettä kohdannut tai läheistä kohdannut. Tai joku muu elämään liittyvä vakava vaikeus saattaa tuntua ylitsepääsemättömän suurelta ongelmalta, suorastaan myrskyltä.

Se voi nuoren ihmisen elämässä olla vaikkapa opiskelupaikan menettäminen tai työttömäksi joutuminen, tai se voi yrittäjäperheen elämässä olla vaikkapa taloudellinen vaikeus, joka on johtunut ja syntynyt siitä, että oma yritys on ajautunut konkurssiin.

Tuollaiset elämäntilanteet saattavat tuntua todella myrskyisiltä ihmisen kohdalla.

Sitten voi olla myöskin toisenlaisia tilanteita, joissa me koemme ympärillämme olevan maailman myrskyävän.

Ajattelisin näin, että joskus voi olla niin, että jopa kokonainen sijoni kokee myrskyä ympärillään. Silloin kun eri seuran tuulet aivan kuin riepottelevat, opilliset jännitteet ja erilaiset uskon ymmärrykset ja aivan kuin taistelu oikeasta ja väärästä on käynnissä, niin silloin Jumalan lapsista saattaa tuntua siltä, että myrsky pauhaa ympärillä.

Saattaa pelottaa ja väsyttää ja uuvuttaa ja tuntua siltä, että mahdammeko tästä selvitä eteenpäin.

Joskus myöskin maailman suunnasta voi Jumalan valtakuntaan ja yksittäisiä Jumalan lapsiakin kohtaan kohdistua sellaisia hyökkäyksiä, joissa voimakkaasti parjataan ja pilkataan Jumalan valtakuntaa ja Jumalan lasta. Ja tällaiset tilanteet saattavat todellakin tuntua myrskyisiltä.

Mutta sitten myrskyjä ihminen voi kokea myöskin hengellisessä elämässä, henkilökohtaisessa uskon elämässä, silloin kun sielunvihollinen uuvuttaa ja hyökkää, painaa kiusauksilla ja epäilyksillä, silloin kun vihollinen on saanut petettyä ja oma tunto on haavoittunut, epäilykset saartavat joskus niin voimakkaina, että tuntuu siltä, että onko mitenkään mahdollista, että enää selviän tästä tilanteesta.

Onko mitenkään mahdollista, että pääsen perille tuonne määräsatamaan iankaikkiseen elämään.

Ehkä vakavimman myrskyn ihminen elämässään voi kokea silloin ja kohdata silloin, kun Jumala pysäyttää epäuskoisen ihmisen, syntisen ihmisen eteensä.

Ja kun tämä joutuu näkemään todellisen oman tilansa, hän näkee sen, että hän on rikkonut Jumalan tahtoa vastaan. Ja hän alkaa aivan kuin ymmärtää ja tajuta, että tässä ei ole kysymys vain siitä, että hän on tehnyt yksittäisiä syntejä, vaan että kaikkiaan koko hänen elämänsä suunta on väärä.

Näin kristinoppi kuvaa tätä, kun Jumala herättää epäuskossa olevan ihmisen näkemään oman tilansa. Ja ihminen tuossa tilanteessa tajuaa ja ymmärtää, että tätä tietä kulkiessa hän on kulkemassa kohti iankaikkista kadotusta.

Tuollaisessa tilanteessa ihminen todella voi kokea ja kokee vaivaa ja peljästystä syntinsä ja epäuskoonsa tähden.

Ajattelen, että tämä saattaa olla kaikkein suurin myrsky, jonka ihminen voi elämässään kohdata.

Kaikissa näissä tilanteissa, mihin tässä esimerkkien kautta viittasin, niin ratkaisu, aivan kuin näin voimme sanoa, löytyy sieltä suunnasta, missä vapahtajamme Herra Jeesus Kristus on.

Tuo opetuslasten kokema myrsky tuolla Kennesaretin järvellä oli inhimillisesti pelottava kokemus, niin pelottava, että he kokeneina merenkävijöinä, kalastajinakin, joutuivat kuoleman pelon eteen ja hätään ja he huusivat, herättivät Jeesuksen ja sanoivat hänelle: "Herra, pelasta meidät, me hukumme."

Siltä se tuntui, kun myrskytuuli pyyhki veneen yli ja vesi alkoi kenties täyttää tuota venettä ja he kokivat, että nyt heillä ei ole enää minkäänlaista pelastumisen mahdollisuutta.

Kaikki omat neuvot aivan kuin loppuivat, omat voimat katosivat ja loppuivat. Ei ollut enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin huutaa vapahtajan suuntaan: "Herra, auta meitä."

Opetuslapset todella kokivat vahvoja ja voimakkaita epäilyksiä, pelkoa tuossa tilanteessa.

Kun luoskelin tämän neljännen loppiaisen jälkeisen sunnuntain evankeliumitekstin selityksiä evankeliumipostilla kirjoistani, siellä erässä artikkelissa kuvataan, että tuo sana epäileminen merkitsee alkukielen mukaan katsoa kahtaalle, siis katsoa kahtaalle, kahteen eri suuntaan.

Toinen vastaava esimerkkitilanne, jossa toteutui samalla tavalla tuo opetuslapsen pelko ja epäilykset, oli se tilanne, jossa Pietari joutui myrskyävän meren aaltojen keskellä epäilysten valtaan ja alkoi upota.

Siitä kahtaalle katsomisesta seurasi epävarmuus. Epävarmuudesta nousivat nuo epäilykset, jotka saartoivat ajatuksen ja mielen, niin tuli täydellinen avuttomuuden tunne ja hätä suorastaan siitä, että minä en voi selvitä omin avuin tästä tilanteesta eteenpäin.

Jeesus moitti opetuslasten uskon vähyyttä ja samoin kuin Pietarinkin uskon vähyyttä siinä tilanteessa, joka kyllä kertoo siitä, että jos usko on vahva, niin kuin Jeesus omassa esimerkissä kertoessaan siitä toteaa, että vaikka meillä ei olisi uskoa kuin sinapin siemenen verta, niin se riittäisi jopa vuoria siirtämään.

Niin suuresta voimasta on kysymys tuossa uskossa.

Mutta nyt nuo epäilykset söivät tuon uskon voiman aivan kuin vähiin näiden opetuslasten kohdalla.

Oma viisaus, omat neuvot, omat voimat riisuttiin kaikki pois. Tuli tarve huutaa apua: "Herra pelasta, me hukumme."

Ja se avun huudon suunta oli vapahtaja Herra Jeesus Kristus. Ei ollut enää varaa katsella mihinkään muualle, vaan siihen suuntaan, mistä apua tiesi, että on löydettävissä.

Tuli halu tarttua Jumalan sanan lupauksiin, Kristuksen evankeliumiin. Luottaa Jumalan voimaan.

Tässä saattaa olla, että Jumala on tässä kertomuksessa aivan kuin sellainen viesti meillekin, että ehkä juuri siksi Jumala sallii meille elämäämme koettelemuksia, että niiden kautta, niin kuin Pietari siitä episkolakirjeessään muistuttaa, tuo elämämme tärkein asia saisi tulla meille kalliimmaksi ja kirkkaammaksi. Uskon kulta saisi kirkastua.

Varmaan sinulla, niin kuin minullakin, on se kokemus, että tuollaisissa elämäntilanteissa oma avuttomuus on tuntunut suurelta ja uskon voimat vähäisiltä.

Ei ole jäänyt jäljelle mitään muuta kuin se, että rukous, aivan kuin huutona Jumalan sydämelle kantautuva rukous: "Isä Jumala, auta minua."

Tuosta uskon vähäisyydestä, niin kuuntelin kerran SRK-verkkosivuilta sinne taltioitua vanhaa Ville Suutarin pitämää seurapuhetta tuolta Amerikan maalta tallennettua puhetta, niin hän siinä puhui juuri sanankuulijoille vähäisestä uskosta.

Hän sanoi, että me koemme usein uskon vähäisyyttä, mutta se vähäinenkin usko, kun se on oikeaa, niin se vie perille taivaan kotiin.

Ja Villen veljen kehoitus siinä saarnassa niille sanankuulijoille, ja voimme sanoa meillekin tänä päivänä, on se, että älkäämme luopuko uskon lahjasta, vaikka se tuntuu joskus vaikeassa elämäntilanteessa, kiusausten ja epäilysten keskellä niin todella vähäiseltä ja pieneltä.

Kun se usko on elävää uskoa, niin se riittää siihen, että se kantaa meidät kerran perille iankaikkiseen elämään.

Sitten tähän tekstimme liittyy vielä sellainen selkeä opetus, että todella Jumala kuulee omiansa rukoukset.

Jeesuskin kyllä kuuli sen, mitä opetuslapset hänelle huusivat peloissaan ja hätänsä keskellä rukoilivat.

Hän kyllä tiesi tarkalleenkin sen tilanteen, missä nuo opetuslapset olivat, ja ehkä kysymys olikin siitä, että tuon tapahtuman kautta jälleen kerran Jumala halusi kirkastaa omaa voimaansa ja omaa valtasuuruuttaan.

Ja näyttää meille pienelle ihmiselle sen, että häneen on syytä ja hyvä luottaa meidän kaikissa elämämme kysymyksissä ja ennen kaikkea uskon elämään liittyvissä kysymyksissä.

Jeesus monissa yhteyksissä rohkaisi omiansa turvautumaan häneen. Hän puhui muun muassa näin: "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina. Minä olen voittanut maailman."

Näin hän kirjoittaa tai lausuu tuolla Johanneksen evankeliumin luvussa 16.

Ja vähän aikaisemmin Jeesus puhui opetuslapsilleen: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaat rohkeat. Älkää vaipuuko epätoivoon."

Näin Jeesus rohkaisee ja opettaa omia seuraajia.

Ja Matteuksen evankeliumin aivan loppupuolella hän puhuu näin: "Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Tällä tavalla nuo Jumalan sanan lupaukset ovat varmasti tosiaan.

Epäilysten ja kiusausten ja elämän myrskyjen ja erilaisten koettelemusten keskellä me saamme turvallisesti luottaa siihen, että yksikään asia, pienikään asia meidän elämässämme ei ole sellainen, jota iankaikkinen kaikkivaltias Jumala ei tietäisi.

Me voimme asettaa turvamme häneen.

Niin kuin tutussa virressä 179 tästä samasta aiheesta lauletaan, virsirunoilija kirjoittaa näin:

"Vaikka myrsky myllertäisi, aallot laivaa hakkaisi, vaikka yökin yllättäisi, vaikka Jeesus nukkuisi, matkassahan silti on. Siion, ole peloton hahtensa. Hän rantaan johtaa, vaikka mitkä vaiheet kohtaa."

Tämä on elämän koettelemusten keskellä ja ehkä Siioninkin kokemien myrskyjen keskellä monesti tuonut rohkaisua tämä virsi.

Ja yksittäisen Jumalan lapsen elämän tilanteessa tuo neljäs säkeistö puhuu näin:

"Kyyneleesi vaikka vuotais, niin kuin pilvet vuotavat. Siionille vaikka suotais vaiheet kaikkein vaikeimmat. Älä pelkää kuitenkaan. Ei hän hylkää kirkkoaan. Herra armon voiman tuoja, seurakunnan kilpi suoja."

Tässä tutussa virressä on ja tuo Herra Jeesus Kristus, joka tuossa opetuslasten veneen perätuhdolla nukkuu ja sitten asetti, tyynnytti tuon myrskyn ja aallokon.

Hän on se, jonka kautta tämä koko maailmankaikkeus on luotu.

Niin Johannes evankeliumikirjansa alussa sanoo: alussa oli Sana, ja tuo Sana tarkoittaa Herraa Jeesusta Kristusta. Sana oli Jumalan luona. Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona ja kaikki syntyi Sanan voimalla.

Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman Häntä.

Eli tuo Johannes evankeliumikirjan alku viittaa siihen, että totta kai vapahtaja Herra Jeesus Kristus, joka siinä opetuslasten veneessä oli, kykeni tyynnyttämään tuon myrskyn, koska hänellä oli se voima ja se valta, jolla koko tämä maailmankaikkeus oli luotu.

Kaikki se, mitä me näemme ja mitä meidän ympärillämme on ja sekin, mitä me emme näe, hän on elämän Herra, ja hänen voimassaan ja hänen vallassaan on kaikki.

Sama elämän Herra myöskin muistuttaa meitä elämän vaikeuksien ja myrskyjen keskellä turvautumaan ja luottamaan taivaalliseen Isään.

Vuorisaarnassa loppupuolella hän, johon jo tuossa alussa viittasimme, hän sanoo näin: "Sen tähden minä sanon teille, älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumistanne siitä, millä sen vaatettaisitte" ja niin edelleen.

Hän muistuttaa siitä, että Jumala kyllä pitää huolen teistä. Hän tuntee teidän tarpeenne, tuntee ne paremmin kuin te itsenne tunnette tai me tunnemme.

Ja sitten hän aivan kuin tiivistää sen sanomansa siihen merkittävään ja tärkeimpään: eli etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Tässäkin vuorisaarnan kohdassa on sama viesti kuin tässä tekstissämme, että kun uskon kautta saamme turvata Herran Jeesukseen Kristukseen, niin siinä on kallein ja tärkein ja suurin asia, mitä voimme omistaa.

Ja sen uskon kautta aivan kuin avautuu sitten sellainen luottamus siihen, että kyllä taivaallinen Isä pitää minusta ja elämästämme hyvän huolen, niin kuin hän on tähän hetkeen asti pitänyt.

Sitten, jos lyhyesti palaamme vielä tuohon epäuskoisen ihmisen synnin hätään, josta alussa puhuin, joka saattaa olla sellainen kaikkein suurin myrsky, minkä ihminen elämässään kokee: vaiva, peljästys, katumus, epäusko ja synnin tähden.

Niin siitähän myös kristinoppi opettaa ja Raamattu opettaa, että siihenkin apu löytyy Kristuksen kautta.

Ja niin kuin kristinoppi puhuu parannuksen kokonaisuudesta, niin se ei ole pelkästään vaivaa ja peljästystä ja katumusta synnin vuoksi, vaan se on samalla myös uskomista evankeliumiin ja syntien päästöön, että synti on anteeksi annettu ja armo Kristuksen kautta saatu.

Näin myös epäuskoisen ihmisen tuossa elämäntilanteessa, jossa Jumala on hänet pysäyttänyt aivan kuin tuhlaajapojan oman mahdottomuutensa ja epäuskonsa ja syntisyytensä näkemään, oman avuttomuutensa kokemaan, niin vastaus ja ratkaisu on löydettävissä Jumalan sanasta, Jumalan valtakunnan elävästä evankeliumista, jossa luvataan ja saarnataan synnit anteeksi.

Tuo syntien anteeksiantamuksen evankeliumi tuo rauhan, se tyynnyttää myrskyn, ja se tuo ilon ja vapauden ihmisen sisimpään.

Kerran lähetysmatkalla olessani tuolla Afrikan mantereella erässä seuratilaisuudessa puhuimme tästä samasta tekstiaiheesta. Tilaisuuden jälkeen eräs paikalla ollut nuori nainen siinä vaatimattomassa kodissa, jossa seurat pidettiin, oli puheenvuorona ja sanoi, että hän on kokenut juuri noin kuin tuo evankeliumikirjan kohta puhuu.

Hän on elämässään kokenut olevansa valtavien myrskyjen keskellä, mutta kun hän on saanut kuulla tätä evankeliumia, niin tuntuu siltä, että nuo myrskyt ovat tyyntyneet.

Hän on saanut rauhan omalle tunnollensa ja vapauden ja ilon kokea.

Eli tuosta juuri on kysymys, kun on kysymys siitä Jumalan sanan voimasta. Se antaa rauhan, vapauden ja ilon.

Sen tähden, veljet ja sisaret, tänäkin sunnuntai-aamuna on turvallista aivan kuin aloittaa tätä päivää luottaen ja turvaten tähän samaan armo-evankeliumiin ja siihen, että Jumala kyllä pitää meistä huolen.

Usko sen tähden turvallisesti omat kiusauksesi, epäilyksesi, syntisi anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä aivan rauhaan ja vapauteen ja iloon asti.

Jeesuksen nimeen, aamen.