Seurapuhe 04.08.2013

Hiljenemme vielä jatkamaan näitä kesäisen sunnuntain seuroja ja luen täältä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta sen 18. luvusta hiukan laajennettuna yhden tälle sunnuntaille merkityistä tekstikohdista ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Silloin nousivat miehet sieltä ja kääntivät heitänsä Sodomaan päin ja Abraham meni heidän kanssansa saattamaan heitä. Ja Herra sanoi, "Kuinka minä saattan?" ja heidän syntinsä ovat sangen raskaat. Minä astun nyt alas ja katson, jos he täydellisesti tehneet ovat huudon jälkeen, joka minun eteeni tullut on, taikka jos ei niin ole, että minä sen tietäisin.

Ja miehet käänsivät istensä sieltä ja menivät Sodomaan päin, mutta Abraham jäi seisomaan vielä Herran eteen. Ja Abraham astui hänen tykönsä ja sanoi, että hukutatko myös vanhurskaan jumalattoman kanssa? Jos kaupungissa olisi viisikymmentä vanhurskasta, hukuttaisitko myös ne, ja et säästäisi sitä sijaa viidenkymmenen vanhurskaan tähden, jotka siellä olisivat? Poiste sinusta, että sen tekisit, ja kuolettaisit vanhurskaan jumalattoman kanssa, ja että vanhurskaalle kävisi niin kuin jumalattomallekin. Poiste sinusta. Eikö kaiken maailmassa, että maailman tuomari oikein tuomitsisi?

Herra sanoi, jos minä löydän viisikymmentä vanhurskasta Sodoman kaupungissa, niin minä säästän kaiken sen paikan heidän tähtensä. Abraham vastasi ja sanoi, katso, minä olen ruvennut puhumaan minun Herrani kanssa. Ehkä minä tomu ja tuhka olen. Mitä maksaa, jos olisi vailla viisi niistä viidestäkymmenestä vanhurskaasta? Kadottaisitko viiden tähden, koko kaupungin? Ja hän sanoi, en kadota, jos minä löydän sieltä viisi viidestäkymmenestä.

Ja hän puhui vielä hänelle ja sanoi, mitä maksaa, siinä löyttäisiin neljäkymmentä. Ja hän sanoi, en tee minä neljänkymmenen tähden. Abraham sanoi, älköön minun Herrani vihastuko, että minä vielä puhun. Mitä maksaa löydettäisiin siellä kolmekymmentä? Ja hän sanoi, en minä tee, jos minä löydän siellä kolmekymmentä.

Ja hän sanoi taas, katso, minä olen ruennut puhumaan minun Herrani kanssa. Mitä maksaa löyttäisiin siellä kaksikymmentä? Ja hän sanoi, en kadota heitä kahdenkymmenen tähden. Ja hän vielä sanoi, älköön minun Herrani vihastuko, jos minä ainoastaan tällä erällä puhun. Mitä maksaa siellä löyttäisiin kymmenen? Ja hän sanoi, en kadota heitä kymmenen tähden.

Aamen.

Tänä sunnuntaina nämä kaikki tekstikohdat puhuvat etsikon ajasta. Ja meille uskovaisille on puhe etsikon ajasta hyvin tuttua. Harvoinpa sellaisissa seuroissa sanan alla istutaan, ettei etsikon ajasta Jumala antaisi puhua, muistuttaa siitä, että kerran tulee tälle ajalle loppu. Ja silloin kysytään uskoa, kysytään, että onko ihmisellä nimi elämän kirjassa. Onko elämä ollut Jumalan tahdon mukaista?

Siitä, että millä tavalla, millaista kuuliaisuutta ja millaista elämää, millaista vanhurskautta Jumala ihmiseltä odottaa. Tämä tapahtuma, varsinkin kun se luetaan täältä vanhankäännöksen sivuilta, niin se kuulostaa varmasti meistä kaikista, mutta ennen kaikkea lapsista ja nuorista. Tämä on tällaista toistoa ja toistoa ja täällä on tämmöisiä sanoja kuin esimerkiksi "mitä maksaa". Kuulostaa jo luettuna ja puhuttuna vanha-aikaiselta ja asiakaselta. Ei semmoisilta oudoilta ja kaukaisilta, mutta tämä on, kun vähän tarkemmin ajattelemme ja käymme tätä tekstikohtaa läpi, niin jos Jumala suo, että siitä henkensä kautta hän meille jotakin antaa tänä iltana, niin me huomaamme, että se tulee hyvin lähelle tätä meidän aihemme ja meidän elämämme.

Ihan vähäisen pitää tätä taustaa kerrata, että millaiseen tilanteeseen tämä liittyy. Tämä on siis aika lähellä näitä Raamatun alkulehtiä, kun puhutaan ensimmäisen Mooseksen kirjan 18. luvusta. Tässä edellä on kerrottu siitä, miten Abraham, perhekuntansa, veljenpoikansa Loosin ja Loosin perhekunnan kanssa, lähtivät Jumalan kutsun ja kehotuksen mukaisesti sieltä ensin Kaldean uurista sinne Harranin kaupunkiin ja sieltä vaeltamaan kohti luvattua maata, sitä maata, jonka Jumala oli luvannut omaisuuskansalleen, Israelin kansalle.

Ja sen syvemmälle, niin siinä on kaunis kuva meidän uskovaisten vaelluksesta kohti sitä luvattua isänmaata, joka meitä taivaassa kerran odottaa. Niin kuin Abraham ja Lot aikanaan, niin meidänkin tänä aikana tulisi olla kuuliaisia Jumalan kutsulle. Se kutsu voi olla, niin kuin tämän päivän tekstit meitä muistuttavat, niin se voi olla hyvinkin henkilökohtainen jollekin meistä kenties, tänäänkin täällä seuroissa tai internetyhteyden ääressä tätä seurapuhetta kuunnelleelle.

Niin voi olla Jumalan armosta tapahtunut niin, että Jumalan sana on käynyt, on tosi herättänyt tunnon ja on saanut maailmasta käydä parannukseen askelille. On saanut uskoa kaikki omat syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Mä olen joskus ajatellut niin, että ehkä sellaiselle ihmiselle, vaikka varmasti meillä kaikilla usko välillä on heikkoa, ja se ei ole tuntemisesta. Mutta ehkä sellaiselle ihmiselle, joka ei ole lapsuuden uskossa ollut, niin tämä jotenkin aivan erityisellä tavalla on saanut kirkastua, ja sen pystyy ikään kuin havaittamaan, että tämä oma etsikoaika on ollut, ja Jumalan armosta se on saanut johtaa siihen, että on saanut parannukseen armon.

Mutta harvemmin me tulemme ajatelleeksi, että se kutsu voi olla niin kuin se oli Israelin kansalle Abrahamin esi-isän kautta. Se etsikon aika oli sukupolvia aikaisemmin kuin sitten jälkeen vaeltavat vanhan liiton uskovaiset, jotka olivat uskovaiseen perheeseen syntyneet. Raamatussahan täällä Mooseksen kirjoissa ja ensimmäisessäkin Mooseksen kirjassa aina hyvin seikkaperäisesti luetellaan näitä sukuluetteloita ja sukujuuria, niin kuin Abrahaminkin sukujuuret tässä ennen näitä tapahtumia.

Niin näiden esi-isien kautta oli tämä isien usko saanut jäädä asumaan sinne kokonaisten perheiden ja perhekuntien ja kansojen sydämeen. Vaikka usko aina on henkilökohtainen, omakohtainen asia, niin ei siinä, että uskon lahja ikään kuin kulkee Jumalan siunauksen ansiosta ja siunauksen alla, niin se kulkee sukujen ja kansojen ja perheitten ja ihmisten keskellä. Ei siinä ole mitään outoa eikä pahaa, vaikka sellassakin kritiikkiä Jumalan valtakuntaa vastaan ja Jumalan valtakuntaa kohtaan on tänä aikana saatu kuulla.

Siinä on yksinkertaisesti Abrahamin aikana ollut kysymys siitä, että annettiin jumalattomuudessa vaeltavalle Israelin kansalle uuden toivon alku. Annettiin etsikon aika ja annettiin etsikon päivä. Abraham, uskon esi-isä, lähti vaeltamaan. Kuunteli Jumalan kutsua ja lähti vaeltamaan sitä tietä, jonka Jumala hänelle osoitti. Ja näin me tämänkin ajan ihmiset saisimme olla kutsulle kuuliaisia ja liittyä osaksi sitä matkasaattoa, joka on taivasta kohti, luvattua maata kohti kulkemassa.

No, Abraham ja Lot perhekuntineen lähtivät sieltä Kaldean uurista, joka nykyisen Iraakin eteläosista siellä 12 virtojen alavirralla sijaisi. Ja se oli se, että Jumala lähti vaeltamaan. Kulkivat Harraniin, joka taas sijaisi sitten semmoisella hyvin kuumalla ja kuivalla semmoista vuoristoerämaata siellä jossakin nykyisen Turkin länsiosissa. Ja sieltä sitten edelleen Jumalan kutsua seuraten sinne Kanaanin maalle, josta me olemme vanhasta testamentista lukeneet, että se oli semmoinen maa, joka tiukkui maitoa ja hunajaa. Ja se oli hyvin hedelmällinen ja tuore. Antoi hyvän kasvun se maaperä siellä.

Nykyisessä Israelissa en minä ole käynyt, mutta moni täällä seuroissa oleva on varmaan käynytkin ja on nähnyt, että se on semmoinen erosion voimakkaasti kuluttama, kun siellä tuhansia vuosia on ihmiset asustaneet ja ei ehkä aina ole muistettu sitä aivan Raamatun alkulehdillä olevaa kehotusta, että tätä Jumalan luomaa maailmaa pitäisi viljellä ja varjella, ei pelkästään viljellä. Varjella siltä pahalta, jonka ihmisen toiminta voi saada aikaan.

No siihen aikaan se kuitenkin oli kaunista seutua ja muun muassa tässä luetun tekstikohdan alla kerrotaan, että saman luvun ihan alussa ensimmäisessä jakeessa kerrotaan, että Abraham istui majansa edessä Mamren alangossa tai uudenkäännöksen mukaan Mamren tammistossa, että siellä todella oli tämmöisiä tammimetsiä. Varmasti hyvin kaunista.

Kuitenkin niin kuin meille ihmisille, inhimillisille ihmisille saattaa täällä nykyajassakin käydä, niin näille veljille, rakkaille veljille, herrasta ja lihallisestikin lähisukulaisille veljille, Lootille ja Abrahamille tuli ajallisista asioista kiistaa. He aikansa asustivat aivan toinen toisensa lähellä ja vieressä, ja Jumala ajallisesti siunasi, antoi paljon karjaa ja paljon lapsia ja lapsenlapsia ja suuret suvut ja perheet, niin alkoi viljelysmaa kulua ja käydä vähiin.

Ja kerrotaan, että Jumala antoi Abrahamille sillä tavalla aivan kadehdittavaa viisautta, kun Abraham sanoi Lootille, että kuule Loot, emmehän me veljet keskenään, emme me ala riitelemään tämmöisistä asioista. Että on parempi, että meidän tiemme eroavat täällä ajassa, että jos minä lähden oikealle, niin lähde sinä vasemmalle, ja etsitään molemmille sellainen paikka ja sellainen alue, jossa mahtuu tätä ajallista elämää kaikessa rauhassa viettämään ja elämään.

Eihän kenellekään teistä ole tämmöinen asia, ei ajallinen riita-asia mitenkään tuttu. Että naapurin aita on puoli metriä omalla puolella, ja kuinka naurettavista asioista ruohonleikkuusta lähtien me saatamme nykyaikana, hyvänä aikana. Nälkään kukaan ei nykyään kuole, eikä viljelysmaa lopu kesken, mutta pienistäkin asioista meillä saattaa tulla riitaa, ja sellaisen vähän humoristisen kertomuksen joku teistä saattaa olla kuullutkin vanhoista puhujanveljistä tai kokeneista puhujanveljistä, joilla oli vähän ajallisessa elämässä niin sanotusti henkilökemiä ongelmia, mutta molemmat tunnustivat toisensa rakkaiksi veljiksi herrassa, niin totesivat sitten, että se on varmaan parempi, toivotaan, että vasta sitten taivaassa tavataan.

No eihän me oikeasti tietysti silläkään tavalla evankeliumin alle haluamme laittaa, ja kaikki ajalliset riidat sopivat, mutta joskus voi olla parempi, että väistämme, ja vanha sananlaskukin on, että kyllä viisas väistää. Ei viisas ihminen käy päin, eikä haasta riitaa.

No, Loot lähti. No, Loot lähti siitä yhteiseltä asuinalueelta, ja ei nykyajan historian kirjoitus aivan tarkasti ole pystynyt selittämään, että missä tämä Sodoman kaupunki tarkkaan ottaen sijaitsi, mutta siellä jossakin Kuolleen meren laaksossa, ja Vanha testamentti kertoo, että myöskin se Sodoman alue, Sodoman ja Gomorran kaupunkien alue oli hedelmällistä ja hyvää maata, kaunista ja hyvää aluetta asua, ennen kuin tämä. Ja Jumalan rangaistus tämän alueen päälle tuli sen syntien tähden.

Nykyään se on sellaista merenpinnan alapuolella olevaa, hyvin kuivaa ja kuumaa ja karua erämaata, mutta silloin se oli hedelmällistä aluetta.

No, nämä kaksi miestä, joita Abraham on tässä saattamassa, tämä tekstikohtahan alkoi näin, että nämä miehet nousivat sieltä ja käänsivät heitänsä Sodomaan päin, ja Abraham meni heidän kanssansa saattamaan heitä. Nämä olivat juuri tämän saman luvun alussa kerrotusti, niin käyneet kertomassa Abrahamille ja jo iälliseksi joutuneelle iäkkäälle Saaralle, että heille syntyy poika. Ja Saara nauroi. Hän ei voinut sitä käsittää eikä uskoa. Mutta Jumalan voima on ihmeellinen.

Jumala meidän jokaisen elämässä auttaa, tahtoo ja voi, niin kuin Virressä sanotaan. Hän auttaa, tahtoo ja voi. Jumala voi ihmeellisiäkin asioita, vaikka yhden ihmiselämän mittaisella ajanjaksolla voi olla, että ei sellaisia Jumalan ihmeitä, että vanha ihminen synnyttäisi lapsen tai muuta, niin tapahtuisi. Se on Jumalan tahto, jos niin saa käydä.

Mutta meidän jokaisen elämässä jo se, että me saamme olla tänä aikana armosta uskomassa. Tänään voisi sanoa, että tämmöisenä Sodoman ja Gomorran aikana me saamme olla armosta uskomassa ja Jumalan sanaa puhua ja julistaa ja kuulla ja oppia. Se on jo sellainen Jumalan ihme, että meidän pitäisi joka päivä muistaa siitä kiittää.

Nämä kaksi miestä lähtivät siitä Sodomaan ja Gomorran päin ja tässä alla ei siitä kerrottu, että keitä nämä miehet olivat. Ei käytetty heistä nimitystä enkeli, mutta seuraavan luvun alussa, 19. luvussa, sanotaan näin, että "ja kaksi enkeliä tulivat ehtoona Sodomaan".

Sitten on se, että Jumala on ollut Jumalan tahto, ja Uuden testamentin puolella me muistamme Jeesuksen omat sanat, että huoneeseen ottamista, tai nyt minun pitää tunnustaa, että en muista ihan varmasti, että onko tämä evankeliumissa. Muistaakseni on Jeesuksen omat sanat, että huoneeseen ottamista älkää unohtakot, sillä monet ovat sitä kautta enkeleitäkin huoneeseensa ottaneet.

Näin oli käynyt Abrahamille. Täällä kerrotaan, että Abraham, vieravaraisena, isäntänä otti nämä vieraat vastaan ja tarjosi heille varjoa ja suojaa ja ruokaa ja juomaa. Sanoi vielä Saaravaimolle, että laittakaa, laita parasta pöytään, että nyt tulee vieraita.

Se meidän itse kunkin etsikon päivä, etsikon aika saattaa lähestyä hyvin huomaamattomalla tavalla ja arvaamattomalla tavalla satunnaisten ohikulkijoiden, kanssakulkijoiden muodossa. Tai voi olla niinkin, että jos tätä seurapuhetta nyt kuuntelee joku sellainen ihminen, joka tuntee, että ei ole tässä matkasaatossa, ei ole tämän Jumalan valtakunnan osallisuudessa vaeltamassa, kokee ulkopuolisuutta, saattaa kokea sellaista katkeraakin ulkopuolisuutta.

Se meistä uskovista, meidän uskovaisista ihmisistä tuntuu pahalta, minusta ainakin tuntuu pahalta, jos lukee sellaista tai kuulee sellaista, että moititaan, että sellainen sisäänpäin lämpiävä porukka ja joukko, jonne vaikea on päästä mukaan tai jonne ei oikeastaan hyväksytäkään mukaan, että eivät hänet taivaaseenkaan hyväksy muita kuin itsensä.

Se tuntuu pahalta, mutta toisaalta me inhimillisinä ihmisinä otamme sen nöyryydellä vastaan, jos joku ihminen näinkin kokee. Se on ymmärrettävää, kun me olemme inhimillisiä ihmisiä ja nämä sosiaaliset suhteet saattavat pyöriä aika tiiviisti tämän niin sanotusti oman porukan ympärillä, mutta kyllä Jumalan tahtoon se ja meidän kaikkien uskovaisten ihmisten halu ja tahtoon se, että jokainen ihminen maan päällä saisi kuulla tämän armo-evankeliumin ja pääsisi tähän matkasaattoon mukaan.

Ja jokaisella meistä uskovaisista on samanlainen halu, kun oli Abrahamilla, että me haluamme ottaa vastaan sen lähimmäisen ohikulkijan, joka meidän oveillemme kolkuttaa. Ei koskaan voi tietää, että millaisella mielentilalla, sielun tilalla ihminen on. Tai missä Jumala haluaa herättää uskoa. Minkä kansan tai minkä suvun tai minkä paikkakunnan keskuuteen Jumala haluaa antaa herätyksen ajan?

Suviseurojen radioyhteydessä varmasti moni teistä kuunteli veljemme Erkki Pirin kertomusta siitä Puraasjärven nuorisoherätyksestä 60-luvulla. Miten älyttömältä se inhimilliseltä puolelta kuulostaa, että jollakin paikkakunnalla herätys alkaa sieltä nuorten joukosta, sellaisesta ympäristöstä, jossa sielun vihollinen on kaikkina aikoina kaikkein voimakkaimmin piirittänyt.

Mutta niin voi silloin tapahtua ja niin voi tänäkin aikana tapahtua. Jos Jumala haluaa meitä käyttää välikappaleenaan, haluaa meitä käyttää Jumalan valtakunnan työssä, saarnaamaan evankeliumia yhdelle lähimmäiselle, niin emmehän me sitä kutsua yleensäkään hylkää.

No, siellä oli Loot nyt siellä Sodomassa, joka oli kaunis kaupunki. Ja vain siltäin viittauksenomaisesti muutamissa raamatun paikoissa viitataan siihen, että Sodomassa ja Gomorrassa vietettiin jumalatonta elämää. Siellä miehet makasivat miehisten kanssa. Ja siellä muutenkin, siellä täällä raamatussa puhutaan esimerkiksi, että siellä oli semmoinen kova meteli, siellä metelöitiin.

Minun täytyy sanoa, kertoa vain sen verran, että tuosta viime yönä, kun eilen illalla jo vähän tämä palvelusvuoro pyöri mielessä, ja vähän ahdisti, ja oli semmoinen arkinen tunnelma ja olo, niin ei helpottanut oloa, kun vähän ennen kahta yöllä, kun asuntovaunussa nukuttiin, niin heräsin siihen, että niin sanottu opitus tai luukutus alkoi kuulua siellä lähistöllä, muutaman sadan metrin päästä olevasta nuorison autosta.

Ja vähän vanha aatomi nousi minulla. Minä pistin parkusjalkaa ja paidan päällä ja varpaisillani kävelin sinne ja menin niille nuorille vähän suomentamaan. Ja suomensin jopa sen verran, että piti loppujen lopuksi sitten vähän pyydellä anteeksi, että jos olisin 15 minuuttia kerennyt olla hereillä ennen kuin tulin, niin olisin ehkä vähän harkitumpia sanoja käyttänyt.

Mutta siinä kuitenkin ajattelin, ajattelin kohdistaa teille nuorille tämän, kun minä tiedän, että monia, jos täällä on paikalla tai jos tätä seurapuhetta kuuntelee nuoria, niin minä tiedän, että maailman musiikki on monelle tänä aikana semmoinen houkutus. Se on semmoinen asia, joka viettelee ja vetää mukanaan. Ja se vetää mukanaan semmoiseen elämäntapaan, josta minä sain pienen häivähdyksen viime yönä siinä hämärässä kesäyössä. Pilsneripurkit kädessä.

Ja semmoinen elämä, että minulla ei tullut mieleenkään itselläni siinä kyseenalaista, että onko tuommoinen elämä Jumalan tahdon mukaista elämää. Me emme löydä raamatun lehdiltä rockmusiikista minkäänlaista mainintaa. Emme myönteistä eikä kielteistä. Me ymmärrämme sen, ettei semmoisesta asiasta tuhansia vuosia sitten ole kirjoitettu, kun se on uusi asia ja vastakeksitty.

Mutta ihminen keksii semmoisia asioita omaan lihansa jälkeen, jotka palvelevat ihmisen lihaa. Rytmimusiikki on yksi semmoinen asia. Ja vaikka se kuinka saattaisi sieluvihollisen järkeilevän kuiskuttelun ansiosta alkaa vähitellen tuntumaan siltä, että ei tämä nyt niin paha asia ole, mutta tämä Sodoma ja Gomorra esimerkki meitä muistuttaa siitä, että ei semmoinen metelöinti ja oman lihan vieteillä hekumointi ja niiden herättely, niin se ei ole Jumalan tahdon mukaista elämää.

Jotenkin se tuntuu tänä aikana pahalta sanoa. Minulla ainakin on monesti tänne teidän eteenne, kun tulen, niin vähän semmoinen olo, että mitä jos puhuisin ihan vain nätisti, että ei mitään asioita oikein jaksa ottaa esille. Että ei sitä viitsi aina ottaa mitään tuommoisia konkreettisia esimerkkejä.

Mutta jos me luemme raamattua tätä kohtaa tai mitä tahansa kohtaa raamatusta, niin antaako raamattu meille sellaisen mallin, että se on parempi, että ei oikeastaan hirveästi puhuta asioista, että kyllä ne omalla painollaan menee. Kyllä synnistä parannuksia on aina kehotettu. Ja me tänäkin aikana uskovaiset haluamme kehottaa. Ja voi olla joskus tarve ihan semmoisesta nimellisestäkin synnistä puhua.

Tässä raamatun kertomuksessa ne kehottajat olivat nämä kaksi enkeliä Jumalan lähettilästä, jotka Jumala halusi sinne Sodoman kaupunkiin tarkistamaan, että onko todella totta kaikki se paha, mitä Sodomasta ja Gomorosta hänelle kerrotaan. Ei Jumala ole ilkeä, rankaiseva, epäoikeudenmukainen Jumala. Ei ollut silloin eikä ole nytkään.

Jumala halusi tarkistaa ja halusi varmuuden ja selvyyden, että onko todella totta, että näin on. Ja jos on, niin vielä viimeisen kerran parannus saarnaa näille saarnaamaan.

No, se ei ole tämän raamatun kohdan asia sinänsä, mitä siinä me tiedämme. Miten siinä kävi? Ei löytynyt niitä kymmentäkään vanhurskasta. Ei löytynyt niitä kymmentäkään semmoista ihmistä, jotka olisivat tämän kaupungin pelastaneet. Ja Jumala antoi taivaasta sataa tulta ja tuli kiveä Sodoman ja Gomorran kaupunkien päälle.

Se on ollut niin täydellinen se hävitys, että tänäkään päivänä ei arkeologisin kaivauksin tai muuten ole. Vaikka muutenhan, niin kuin me tiedämme, niin jopa tämmöinen... Ei millään tavalla uskonnollinen lähestymiskulma näihin raamatun ajan tapahtumiin, niin ei se kiellä arkeologiaa ja historian tutkimusta. Ei se kiellä näitä raamatussa kerrottuja tapahtumia. Nämä on historiallisia tosiasioita ja historiallisia tosi todellisia paikkoja, mistä raamatussa puhutaan.

Mutta Sodomasta ja Gomorrasta ei jälkeäkään ole jäljellä. Jumala todella toteutti puhkauksensa ja hävitti maan päältä ihan viimeistä kiveä myöten nämä kaupungit.

Mutta se semmoinen... Tässä lopuksi meillä on tänään vielä laulutuokio ja en halua kovin pitkäksi pitkittää tätä seuratilaisuutta. Mutta puhuttelevaa tässä tekstistä oli se, miten Abraham, uskon esi-isä Abraham, uskovainen mies, miten hän käyttäytyi.

Kun nämä enkelit, nämä Jumalan lähettiläät... Vähän mietitään... Tai tässä sanotaan, että Herra sanoi, että kuinka minä salaan Abrahamilta, jota minä teen. Jumala ajatteli, että ei hän voi mennä noin vain hävittämään semmoista kaupunkia, missä se Abrahamin rakas veljenpoika Lot, matkakumppani, uskonveli, perhekuntinen asuu. Ei hän voi mennä sitä hävittämään noin vain niin, että ei Abraham saa sitä tietää.

Ja Abraham sai tietää... Kun hän oli tällä saattomatkalla. Sitä Lotin perhekunnassakin muuten tässä kerrotaan, että ei kaikki olleet uskovaisia. Ja Lotin puhutteli samalla tavalla, kun Abraham kyseli Jumalalta, niin myös Lot olisi halunnut, että nämä hänen ajalliset, lihalliset sukulaisensa olisivat pelastuneet.

Niinkuin me jokainen haluamme, niin kuin me rakkaan veljen kautta äsken kuulimme, me jokainen haluamme, että meidän perheet, lapset säilyisivät uskossa. Kaikki sukulaiset ja ystävät saisivat parannuksen armon ja pysyisivät tässä matkasaatossa.

Niinkuin halusi Lotkin, mutta jopa Lotin vaimolle kävi niin, että kun Lotin vaimo katsoi taakseen niitä Sodoman ja Gomorran syntisen elämän iloja kohti, ikään kuin kaipasi sitä maailmallista elämää, niin hän sai rangaistuksen. Se muuttui suolapatsaksi.

Mutta Abraham käy tässä rukoilemaan näiden Sodoman ja Gomorran asukkaiden puolesta. Ja mikä puhuttelevinta, niin ei hän rukoile pelkästään näiden uskovaisten ja sukulaisten puolesta, vaan hän rukoilee kaikkien kaupungin asukkaiden puolesta, että älä hävitä.

Miten sinä Herra, joka olet oikeamielinen ja aina tuomitset oikein, niin miten sinä voisit hävittää nämä kaupungit? Se tuntuu meistäkin uskollisempaa. Meidän on koko ajan kokoaista tänä aikana inhimillisesti aivan kestämättömältä ajatukselta.

Ei meistä kukaan halua, että toinen ihminen joutuisi kadotukseen. Ei meistä kukaan halua sellaista päivää nähdä, että sulta ja tulikiveä sataa meidän läheisten ja rakkaisten ja ystävien niskaan. Ei halunnut Abrahamkaan.

Ja hän käy rukoilemaan ja pyytää ikään kuin zinkaa. Tämähän oli tällainen vähän yksitoikkoinenkin tämä teksti, kun Abraham ihan zinkaa, että no entä jos 45 ja entä jos kolmekaan kymmentä ja entä jos kaksikymmentä tai kymmenenkään uskovaista sieltä löytyisi, niin jos sitten kuitenkin säästäisit kokonaan ne kaupungit.

Semmoinen mieli meillä saisi olla uskovaisilla. Ja sinänsä on. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. A. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja. Ja.

Jos kymmenenkään sinne jäisi uskovaisia, niin älä sitten hävittäisi. Meistä saattaa tämä ajatus uskovaisista joskus tuntua, että tämä joukko on niin pieni, hajalla asuvainen. On semmoisia paikkakuntia Suomessakin, jossa ei ole kuin ihan yksittäisiä uskovaisia ja hyvin yksinäisellä vartiopaikalla.

Me saisimme sellaisten uskovaisten ihmisten puolesta rukoilla, että he jaksavat säilyttää uskon ja jaksavat pysyä siellä omalla paikkakunnallaan valona ja suolana järjestää seuroja, vaikka ei välttämättä semmoisella pikkupaikkakunnalla edes omaa rauhayhdistystä olisi.

Niin lähetysseuroille on aina uskovaisten kotien ovet auki. Palvelumieltä ja rakkautta on niin, että jos sattuisi, että sieltä löytyisi. Jos sattuisi kipinäkään uskoa, jos Jumalan kutsu olisi kuultu.

Kyllä Jumala voi antaa sellaisia ihmeitä tapahtua tänäänkin aikana ja mekin saamme rukoilla, että Jumala anna jokaiseen tämän maailman tai edes tämän maan kaupunkiin edes muutama uskovainen, että olisi se uskon hentoliekki palaamassa siellä. Ja saisi tämä armoevankeliumi kaikua. Jumalan pyhä henki saisi tehdä työtänsä ja herättää uskoa.

Usko ei ole ihmisen teko eikä ihmisen työ. Me emme voi mennä niin kuin minäkään en viime yönä voinut siinä tilanteessa mennä semmoisella otteella, että minäpäs nyt saarnaan nuo synnit noille. Ja teen uskovaisia näistä ihmisistä, että kun ei ymmärrä tuota syntiä mihin ne on joutunut. Ja tuollaisen elämään.

Sehän kuulostaakin ihan lapselliselta ja emme me voikaan sillä tavalla toimia. Eikä vaikka me näitä seuroja järjestämme tai suviseuroja tai jotain niin vaikka me kuinka hienot puitteet järjestämme ja vaikka puhuja kuinka raamattua tutkisi ja koittaisi perehtyä ja perehtyä ja saarnata.

Niin. Vain sen verran määräosan Jumala yhä henkensä kautta avaa. Ja Jumala on se joka synnyttää uskon ihmisen sydämessä. Se on ihmeellinen asia.

Mutta tänäkin iltana jokainen teistä, joita on tämän maailman ajan houkutukset ja viettelykset vetäneet ja on vetämässä erityisesti nuoret ja lapset, joita kohtaa sieluvihollinen tekee kaikkein terävimmällä miekalla ja terävimmillä aseillaan hyökkäyksiä.

Niinkuin te saatte uskoa ja luottaa Jumalan voimaan siihen, että Jumala on luvannut kuuliaiset lapsensa hyvin siunata. Hän on luvannut, että tälle ajalle ei tule loppua ennen kuin on joka paikassa kaikille maailmankansalle ja jokaiseen maailmankolkkaan annettu etsikonpäivä. On annettu kuulla Jumalan kutsu.

Me emme voi sitä tietää, että milloin tämmöinen päivä koittaa. Mutta me haluamme joka päivä kilvoitella, laittaa syntiä pois ja voisi toinen toistamme tukea ja evankeliumilla siunata.

Ja tänään iltanakin minä haluan teille sitä samaa evankeliumia julistaa, että jokainen saatte jäädä uskomaan omat synnit ja kiusaukset ja epäilykset, maailman houkutukset ja maailman mielisyydet ja kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Saatte jäädä rauhaan ja vapauteen ja iloon. Ja jäädä rauhaan ja iloon. Jäädään kentälle. Yhdytään lopuksi Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Velkä. Jäädään. Jeesuksen nimessä.