Seurapuhe 08.10.2017

Jatkamme vielä seuroja ja hiljennymme kuuntelemaan niitä Jumalan sanoja, jotka on täällä Paavalin ensimmäisessä Timoteus-kirjeessä neljännessä luvussa toisessa selitysosassa. Eli jakeet 6-16, ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Kuin nyt sen kaltaista veljille opetat, niin sinä Jeesuksen Kristuksen uskollinen palvelija olet, uskon sanoissa, hyvässä opissa kasvatettu, jotka sinä seurannut olet. Mutta vältä kelvottomia ämmän juttuja ja harjoita sinua jumalisuuteen. Sillä ruumiillinen harjoitus vähän kelpaa, mutta jumalisuus on tarpeellinen kaikissa asioissa, jolla on sekä nykyisen että tulevaisen elämän lupaus.

Tämä on totinen sana ja kaiketin mahdollinen ottaa vastaan, sillä sitä varten me työtäkin teemme ja meitä pilkataan, että me elävän Jumalan päälle toivoneet olemme, joka kaikkein ihmisten vapaastaja on, erinomattain uskovaisten. Näitä sinä neuvoja opeta. Älköön kenkään sinun nuoruutta katsoko ylön, vaan ole sinä uskovaisille esikuva sanassa, kanssakäymisessä, rakkaudessa, hengessä, uskossa, puhtaudessa.

Ota lukemisesta, neuvosta ja opista vaari siihen asti, kuin minä tulen. Älä unohda sitä lahjaa, joka on sinulle profeetian kautta annettu, on vanhimpain kätten päälle panemisesta. Ota näistä vaari, pyhyn näistä, että sinun menestykses kaikille julistetuksi tulisi. Ota itsestäsi vaari ja opista, pyhyn alati näistä, sillä jos sinä sen teet, niin sinä itses autuaksi saatat ja ne, jotka sinua kuulevat. Aamen.

Tämä Paavalin kirje, molemmatkin kirjeet Timoteukselle, nuorille Timoteukselle, ovat meille kaikille tuttuja ja paljon lukemisen ja tutkimisen alla seuroissa olleita kirjeitä. Hyvin selvää, selkeää Jumalan sanaa ja Jumalan ilmoitusta.

Paavali kirjoittaa tätä kirjettä, niin kuin hän tämän ensimmäisen Timoteus-kirjeen lopettaa ja mainitsee. Hän kirjoittaa tätä Laodikean seurakunnasta, joka on Frygiassa, Pakatianassa pääkaupunki. Laodikean seurakunta on meille monelle tuttu myöskin sieltä Johanneksen ilmestyskirjasta, jossa seitsemän seurakunnan enkeleille Johannes ilmoittaa hengen voimasta ja hengen kehotuksesta. Yksi näistä seurakunnan paimenista, seurakunnan enkeleistä, on Laodikean seurakunnan enkeli.

Tämä jälkikirjoitus ja Paavalin maininta tuolla kirjeen lopussa on meille hyvä osoitus siitä, että Paavali, niin kuin tuohon aikaan kaikki apostolit, niin he olivat alttiita Jumalan sanan kylvätyössä. Tekivät tätä arvokasta työtä ja tuohon aikaan varmasti raskasta, niin raskasta, että meidän on tänä aikana vaikea kuvitella. Meidän sanan palvelijoittenkin, jotka saatamme välillä olla vähän ehkä omalta puoleltamme hitaita lähtemään ja hitaita nousemaan, jopa täällä kotisivuilla.

Tämä on se, että Paavalin maininta tuolla kirjeen lopussa on meille hyvä osoitus siitä, että meidän on tänä aikana vaikea kuvitella. Niin kuin Paavali kehottaa, saarnasivat sanaa ja pitivät päälle sekä sopivana että sopimattomana aikana. Meistäkin saattaa joskus tuntua, että on varmasti ollut joskus paljon sopivampia aikoja, kun tämä meidän aikamme saarnata sanaa ja pitää sitä esillä.

On tärkeää huomata, että tämä Paavalin kehotus ei koske vain sananpalvelijoita, eikä myöskään tämä Timoteus-kirjeen kohta, jossa hän nuorta sananpalvelijaa Timoteusta neuvoo ja ohjaa sananpalvelijan tehtävään, niin ei tämäkään kuitenkaan ole tämä kehotus vain sananpalvelijalle sopiva, vaan jokaiselle meille ohjeeksi siitä, että miten me, niin kuin vanhat uskovaiset ovat sanoneet, niin suu auki voisimme olla uskomassa tätä sanomaa kirkastamassa ja viemässä eteenpäin selkeästi ja puhtaasti ja väärentämättä, niin kuin Jeesus meitä itse opettaa.

Olkoon sinun sanasi ei niin kuin ei ja on niin kuin on. Että me emme Jumalan sanasta mitään pois ottaisi, emmekä sinne mitään lisäisi. Kuitenkin, että osaisimme taidollisesti ja rakkaudella lähestyä aina, kun me Jumalan sanaa puhumme ja uskon asioista keskustelemme ja puhumme.

Tämä luettu teksti alkoi Paavalin kehotuksella tai toteamuksella, että Timoteus kun opettaa veljille. Hän puhuu tässä veljistä, mutta varmasti tarkoittaa kaikkia sanan kuulossa olevia, niin Timoteus on siinä Jeesuksen Kristuksen uskollinen palvelija. Uskon sanoissa, hyvässä opissa kasvatettu, jotka sinä seurannut olet.

Tämä kasvatuskysymys on tässä tekstissä ensimmäinen asia. Ja oikeastaan joka minun mieleeni ja minun silmääni tarttui, kun minä luin tämän tekstin tai luin näitä Timoteus-kirjeitä, niin me kuulimme tuossa Loheen Paulusveli tämän ponnetten puheiden välillä väliajan alussa, kun hän puhui tästä remonttisuunnitelmasta, suunnitelmista, mitä meillä tämän oman toimitalomme varalle on.

Ja kun hän puhui tästä varainkeruusta ja siitä, että me jaksaisimme kaikki olla väsymättä mukana siinä, että me kokisimme tämän tärkeäksi, niin Paulusveli totesi siinä, että tämä nuorten parissa tehtävä työ on aivan erityisesti noussut ja nousemassa pokukseen semmoiseen tärkeään asemaan koko Suomen sijonissa.

Ja näin olen ymmärtänyt, että laajemminkin muualla maailmassakin, kaikkialla siellä, missä tehdään Jumalan valtakunnan työtä, niin on kannettu erityistä huolta nuorista. Teitä nuoria on täälläkin, onneksi vielä toisellakin puolella paikalla, melko runsaasti, ja me soisimme, että vielä runsaammin, ennen kaikkia seuratilaisuuksia, että myös nuoret jaksaisivat osallistua.

Onhan se totta, että me puhujaraukat olemme välillä varmasti vähän kuivakkaita ja vähän pitkäveteisiä ja jaaritteleviä, kun me olemme aivan jokainen omilla lahjoillamme täällä. Emme välttämättä mitään suuria puheentaidon hallitse, vaikka on semmoisiakin veljiä. Kyllä on mukava kuunnella, jos on mielenkiintoisia juttuja ja jos kieli taipuu jonkun veljen suussa sillä tavalla, että on mukava, ihan hauskakin joskus kuunnella.

Mutta ei ole tämä meidän puheissamme eikä meidän puheentaidossamme tämä Jumalan valtakunnan salaisuus kätkettynä, eikä se Jumalan työ, jonka hän sanassaan vaikuttaa siellä kuulijan sydämessä, niin ei se ole riippuvainen siitä, että kuka julistaa ja millä tavalla julistaa ja minkälaisella taidolla julistaa. Jumala... Jumalan... jumalakin puhaltaa siellä, kussa hän tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta ei sitä Jumalan henkeä voi nähdä, emmekä me voi nähdä toisen uskovaisen ihmisen sydämeen, minkälaiseen maaperään se kylvetty siemen, vaikka heikostikin viskattu siemen, niin minkälaiseen maaperään se asettuu.

Tämä on tärkeää huomata. Niin nuoret kuin vanhatkin, niin olisi hyvä, että me jatkossakin jaksaisimme arvostaa ja ymmärtää sen, että tämä aivan tavallinen ja yksinkertainen saarna on se, jonka kautta Jumala tahtonsa mukaan vaikuttaa. Yksinkertaisen saarnatun sanan ja saarnatun evankeliumin kautta Jumala vaikuttaa uskon.

Mutta että me juurruttaisimme nuoria ja lapsia Jumalan valtakuntaan ja Jumalan lasten yhteyteen ja ajattelemaan niin, että tämä rauhayhdistyksen toiminta on kuitenkin sitä kaikkein tärkeintä ja arvokkainta toimintaa ja myös meidän ajanvietteenä sitä kaikkein parasta ajanvietettä, mitä voimme kuvitella. Kaiken ikäisille.

Pienille lapsille Jumalan päiväkerhot ja pyhäkoulut ja perhekerhoissa pienet aivan vauva-iästä asti saavat meidänkin sijonissa äitien ja isien mukana käydä. Ja sieltä sitten tämä kasvatustyö jatkuu eri ikäisten raamattuluokkiin.

Ja nyt, jos Jumala suo, niin meidänkin sijonissa saadaan aloittaa tätä nuorten tämmöistä säännöllistä nuorten iltatoimintaa, joka ei ole pelkästään tällaista alustusta ja keskustelua. Se on aina tärkein asia tämä Jumalan sanaa ja sen esilläpitoa.

Mutta että myös Jumalan lasten, nuorten Jumalan lasten yhdessä tekemistä, ajanvietettä, ihan mukavaa yhteistä puuhaa, niin saamme olla käynnistelemässä mahdollisesti jo ensi vuoden puolella.

Tämä kaikki on sitä kasvatusta, kristillistä kasvatusta, jonka toteuttajaksi meidät kaikki on asetettu. Täällä on monia teitä, jotka olette jonkun lasten tai jo aikuiseksi kasvaneen kummeja. Ja minä ainakin omalta puolelta tunnen sen kummiuden ja painon, vaikka se on välillä ja usein miten valtavan hieno ja iloinen asia, että on omien lasten lisäksi, tai voi olla semmoisiakin sisaria ja veljiä, joilla ei ole omia lapsia, mutta on kummilapsia.

Niin että on tämmöisiä vähän niin kuin puoliksi omia lapsia. Jumalan pieniä taivaan taimia, joita voi syntymäpäivinä muistaa ja voi eri tavalla olla heidän elämässään mukana. Mutta sen painon tuntee erityisesti silloin, kun huomaa, että mikä se todella on se kummin tehtävä, ydintehtävä, mihin meidät on kutsuttu.

Meidät kutsutaan kummeina osallistumaan lapsen kristilliseen kasvatukseen. Tämän kun me muistamme. Me muistaisimme, että meillä saattaa olla semmoisiakin kummilapsia, tai kummiaikuisia jo, jotka eivät ole tässä valtakunnassa osallisia tästä armosta.

Että me jaksaisimme semmoisenkin kummilapsi lastemme puolesta rukoilla. Ja jos semmoinen tilanne annetaan, niin jaksaisimme puhua parannuksen tärkeydestä, kuolemattoman sielun osasta, mikä on epäuskoisen ihmisen kohta, kun tämä matka täällä ajassa päättyy kerran.

Minkä vuoksi me uskovaiset haluamme uskoa, vaikka tämä ei ole muodikasta, eikä aina helppoa, eikä mukavaa. Mutta minkä vuoksi me haluamme uskoa ja tätä saarnata myös kaikille armosta osattomille.

Sitten jokaisessa kodissa vanhemmille on annettu tämä kristillisen kasvatuksen vastuu. Ja sitten laajemmin kotisiionissa on meitä monia, jotka olemme olleet tai olemme nyt mukana tässä kasvatustyössä.

Että me jaksaisimme aina muistaa ja pitää mielessä sen, että tämä on valtavan tärkeä tehtävä. Se on aivan yhtä tärkeä ja omalla tasollaan ja omalla kohdallaan aivan yhtä tärkeä tehtävä kuin on vaikka sananpalvelijan tehtävä.

Sananpalvelija on kutsuttu siionista. Siihen muuten viittaa täällä vähän myöhemmin Paavalikin, kun hän sanoi tässä luetussa tekstissä, että älä unohda sitä lahjaa, joka sinulle profeetian kautta annettu on vanhimpain kätten päälle panemisessa.

Tässä Paavali viittaa siihen tehtävään. Tämä, mihin Timoteos oli kutsuttu, että seurakunnan vanhimmat olivat hänet siunanneet seurakunnan yli puhumaan. Mutta se on saarnaviran, saarnavirka on yksi tehtävä ja tämä kasvatustehtävä on toinen tehtävä. Molemmat ovat hyvin arvokkaita.

Sitten jatkaa tässä Paavali. Vähän tämmöinen erikoinen. Ei nyt tässä tullut siitä trioraamatusta katsottua sitä uuden käännöksen mukaista käännöstä. Se ei ollut sanottu ihan näin tähän aikaan sopimattomalla tavalla.

Tässä sanottiin näin, että mutta vältä kelvottomia ämmäin juttuja ja harjoita sinua jumalisuuteen. Eikö ole erikoista, että raamatussa tällä tavalla tämmöistä sovinismia ja harrastetaan.

Mutta kyllähän me uskon kautta ymmärrämme, että ei ole tässä vanhassakaan käännöksessä, joka on meidän uskonpuhdistaja Martti Lutterin saksannoksesta suoraan hyvin uskollisesti ja sanatarkasti Suomeen käännetty, niin ei tässäkään ole kysymys siitä, että haluttaisiin nais-sukupuolta jotenkin halventaa.

Tästä on viittaus tänne saman Timoteos-kirjeen ensimmäiseen lukuun, sen alkuun jakeisiin neljä ja kuusi, josta sanotaan näin, että eikä juttuja tottelisi ja polvilukuja, joilla ei loppua ole, jotka enemmin tutkimiset matkaan saattavat kuin parannuksen Jumalan tykö, joka on uskossa.

Ja sitten tämä kuudes jae, joista muutamat ovat hairahtuneet ja ovat turhiin jaarituksiin kääntyneet. Minusta tässä on niin selkeä kuva ja voisi sanoa, että selkeä viesti tämän ajan kirkolliseen keskusteluun viitaten esimerkiksi.

Millaisista uskoon ja uskon elämään liittymättömistä ajallisista kysymyksistä kirkossa tänä päivänä keskustellaan ja meidän yhteiskunnassamme keskustellaan. Unohtain, tuntuu ainakin näin, että unohtain välillä kokonaan se, mikä on uskon ydinasia, mikä on uskovaisena elämisen ydinasia.

Se ei voi olla se, että millä tavalla, millaista hyvän tekeväisyyttä kirkko harjoittaa. Se on tärkeää työtä ja myös sijonissa kaikki se diakoniatyö ja kaikki se työ, jota me teemme toisten sisarteja ja veljiä auttamiseksi, niin se on äärettömän tärkeää ja arvokasta työtä, mutta me emme sillä voi itseämme emmekä ketään muuta pelastaa.

Sellaista. Tällainen opetus on omien tekojen oppia, josta raamattu meitä monessa kohtaa varoittaa ja paavallikirjeissään varoittaa. Roomalaiskirje on hyvin selkeä sanainen. Paavali siellä puhuu tästä, miten me uskomme yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Se on jonkinlainen viittaus, niin kuin Martti velikin tuossa omassa seurapuheessaan puhui siitä, että kun tänään on kirkollisena teemana kristityn vapaus, niin siinä lähestytään sitä parisialaisten oppia, josta meitä raamattu varoittaa näissä tämän päivän teksteissä, joista nyt kumpikaan Martti veli tai minä emme ole tekstikohtaa olleet valinneet.

Mutta varoitetaan siitä, että me emme olisi omien tekojen, hyvien tekojen varassa, enkä emmekä rakentaisi omaa pelastusta tai kirkon tai seurakunnan pelastusta sen varaan. Saatikka tällaisten eettisten moraalisten kysymysten varaan.

Esimerkiksi avioliittokysymys tämän päivän yhteiskunnassa ja kirkossa on hyvin voimakkaasti tasa-arvokeskusteluun painottuva ja raamatun selkeä opetus tästä asiasta ohitetaan sanomalla, että tämä raamattu on tästä kohtaa vain aikansidonnainen oman aikansa sidonnainen kirja.

Voitaisiin samalla tavalla sanoa tästä, että kun Paavali kirjoittaa näistä ämmäin jutuista, että Paavali nyt oli oman aikansa mies ja kirjoitti tällä tavalla. Tämä on tällaista värikästä kieltä.

Minä en usko, että Paavali tässäkään kohdassa oli millään tavalla sovinisti, että hän olisi halunnut sen vuoksi sanoa, viitata ämmäin juttuihin, vaan hän oman aikansa värikkäällä kielellä kuvasi sitä, että ja kyllähän me näemme, kyllä me miehet sen tunnustamme tänäkin aikana, että meillä on hidas puhe ja kankea kieli monesti.

Kyllä monesta parisuhteesta avioliitossa niin varmasti on sama kokemus kuin mitä vaikka minulla on, että kyllä naisilla on tätä tunneälyä ja herkkyyttä ja he ovat herkempiä keskustelemaan ja puhumaan ja voi olla, että se saattaa miehen korvaan kuulostaa välillä jaarittelunsakin, mutta kyllä naisilla on monesta monesta asiassa viisautta paljon enemmän kuin meillä miehillä, jotka tuppisuuna mieluummin kuuntelemme.

No, siinä me saamme kaikki kilvotella, että olisimme tasaveroisia ja muistaisimme, että se ihmissuhteen hoitaminen olisi sitten avioliitossa tai uskovaisten ystävien kesken tai suhteessa meidän epäuskoisiin ystäviin, koulukavereihin, opiskelukavereihin, työkavereihin, niin kyllä avoin kunnioittava suhtautuminen ja keskustelu, kyllä se on todella tärkeää.

No, että me uskon asioissa ja kun me keskustelemme, niin me emme kuitenkaan sortuisi jaarittelemaan tällaisista epäolennaista kysymyksistä. Kyllä meille saattaa tulla tarve vastata, kun meiltä kysytään, että miten sinä suhtautut tähän tai tähän tai tähän ajalliseen kysymykseen, mutta siihen voi uskovaiden toisaalta sitten vastata, että tämä on raamatun selkeä opetus on tästä asiasta tällainen ja mielelläni minä ainakaan, niin mielelläni en osallistu sellaiseen keskusteluun, jossa koitetaan kääntää tämä asia toisinpäin.

Että se ei sillä tavalla keskustelemalla miksikään muutu, eikä ole aikaansidonnainen, eikä tule muuttumaan tulevina vuosisatoina tai vuosituhansinakaan, vaikka kuinka paljon tulisi ihmisen syykästä ja ihmisen mielestä sellaista ihmisviisauden tuottamaa tietoa, niin me ei kuitenkaan tämmöisistä selkeästä Jumalan tahdon ilmaisusta, niin me emme halua luopua.

Kuin nyt sillä ruumiillinen harjoitus vähän kelpaa, mutta jumalisuus on tarpeellinen kaikissa asioissa, jolla on sekä nykyisen että tulevaisen elämän lupaus.

Tässä Paavali ottaa vain yhden esimerkin siitä, että mikä saattaa olla tämä jumalisuuden harjoittamisen esteenä, mikä asiaa vie kenties nuoren Timoteuksen aikaa. Tämä me voimme ymmärtää ehkä siitä näkökulmasta, että tuossa yhteiskunnassa oli hyvin arvostettua olla fyysisesti kovakuntoinen.

Järjestettiin monenlaisia urheilukilpailuja ja sen ajan epäuskoiset ihmiset, hallitsijat niin Roomasta kuin Kreikassa ja varmasti koko sen ajan yhteiskunnassa, niin arvostivat tällaista sotilaskuntoa ja mieskuntoa hyvin korkealle.

Moni käytti aikaa paljon siihen, että huolehti omasta fyysisestä kunnostaan ja ehkä ulkonäöstään. Varmasti siihen aikaan eivät siitä olleet myöskään naiset vapaat, koska Paavali toisaalla täällä kirjeissään viittaa, muistaakseni tässä Timoteos-kirjeen toisesta luvusta, missä hän puhuu tästä, että vaimotkin olisivat kohtuullisissa vaatteissa ja kaunistaisivat itseänsä hävyllä ja kauneudella.

Tämähän on ihan suoraan tähän aikaankin sopiva muistutus.

Minä ajattelisin näin, että tämän ruumiillisen harjoituksen rinnalla monen meidän sydäntä ja mieltä kietoo ajallinen elintasokilpailu, monenlainen ajanviete, semmoinen mukava, viihdyttävä ajanviete.

Nuorten elämässä saattaa olla se kaveriporukka, joka paine ehkä jollakin teistä nuorista voi olla epäuskoiset kaveritkin sellaisena kiusauksena, joka on johdottavassa Jumalan valtakunnasta ja jumalisesta elämästä meitä kauemmas.

Epäuskoiset ystävät, toverit, työkaverit, opiskelukaverit, koulukaverit, ne ovat meille tärkeitä ja rakkaita lähimmäisiä. Me haluamme kaikin tavoin heitä kunnioittaa ja arvostaa.

Ja ajanvietto epäuskoisten kanssakaan ei se ole millään tavalla sinänsä väärin, mutta jos epäuskoisten ystävien seura on johdottamassa meitä sellaisiin harrastuksiin tai sellaiseen aikaan, esimerkiksi sunnuntai-iltana seura-aikaan, jolloin tämä jumalisuuden harjoittaminen herkästi meiltä unohtuu ja jää vähitellen toiselle tai kolmannelle sijalle meidän elämässämme, niin se on vaaran paikka.

Silloin me olemme vaarassa livetä tältä kaidalta tieltä. Jumalisuus on tarpeellinen kaikissa asioissa, jolla on sekä nykyisen että tulevaisen elämän lupaus.

Jumala lupaa meille, että jo täällä ajassa tässä nykyisessä elämässä, ajallisessa elämässä me saamme Jumalan siunauksen, jos me Jumalan tahdon mukaan uskovaisen ihmisen elämää elämme.

Mutta ennen kaikkea tulevaisessa elämässä kerran kun meidän matkamme päättyy, niin me saamme siitä voittopalkinnon. Kilvoittele hyvää uskon kilvoitus. Pidä usko ja hyvää omaa tunto. Niinhän vali Timoteukselle toisaalla kirjoittaa.

Se on tänä aikana me joudumme herkästi puolustuskannalle, jos me tähän raamatun kohtaan vetoamme ja uskovaisen ihmisen elämän tavasta puhumme.

Meistä moni on kuullut selkeästi jopa sellaista syytöstä, että uskovaiset itse syyllistyvät tässä siihen parisialaisten parisialaisten hapatukseen, että kuitenkin on tämmöinen joku sääntökirja, jonka mukaan meidän uskovaisten tulee elää.

Mutta emme tällä tavalla ajattele, emme osaa me tällä tavalla uskoa. Me ajattelemme niin, että pyhä henki, kun se saa ottaa meidän sydämemme ja meidän ajatuksemme hallintaansa, tulee meille kotiopettajaksi, niin se opettaa ja ohjaa ja neuvoo meitä jumaliseen elämään.

Me muistamme, mitä Jeesus itse sanoi. Niin pysyvät siis nämä kolme usko, toivo ja rakkaus. Suurin niistä on rakkaus.

Ja Jumala ei, Jeesus ei tässä tarkoita ihmisten välistä rakkautta, aviopuolisoiden välistä rakkautta. Saati ylipäätään sellaista rakkautta tai vetovoimaa, jota kaksi ihmistä tuntevat toisiaan kohtaan.

Tällähän raamatun kohdalla voidaan perustella monenlaista jumalatontakin elämää, jos näin se käsitetään.

Mutta tällä tässä tarkoitetaan sitä rakkautta, joka liittää Jumalan lapset yhteen yhdeksi laumaksi, yhdeksi joukoksi. Ja sen rakkauden kantamana tämä Jumalan lapsi lauma saa täällä vaeltaa.

Ja sen rakkauden säilyttämiseksi me uskovaiset haluamme herkällä korvalla kuunnella, mitä henki seurakunnassa sanoo ja opettaa.

Se näkyy monessa asiassa yhdenmukaisena käyttäytymisenä, yhdenmukaisena jumalaisena elämänä. Mutta kyllä me senkin näemme, että emme me ole samanlaisia. Emme me ole ulkonäöltään samanlaisia. Emme me harrasta samanlaisia asioita.

Eivät meidän ajalliset arvostuksen tai kohteet tai meidän ideologiat aina kohtaa. Me voimme olla monista kysymyksistä aika laillakin erimielisiä.

Se on toisarvoinen asia sen rinnalla, että me uskomisen asiasta ajattelemme yhdenmukaisesti ja me haluamme säilyttää sen yhteisen rakkauden keskenämme.

Sillä tavalla me täällä ajattelemme ajassa jaksamme vaeltaa ja tehdä matkaa ja jokainen heikoinkin lammas pysyy siinä laumassa mukana.

Sitten täällä aivan lopussa Paavali vielä puhuu Timoteukselle siitä, että hän jaksaisi olla uskovaisille esikuva sanassa, kanssakäymisessä, rakkaudessa, hengessä, uskossa ja puhtaudessa.

Ja vielä toivottaa niin, että älköön kenkään sinun nuoruutta katsoko ylön. Se on me elämällämme ja me olemuksellamme ja niillä pienillä rakkauden teoilla, mitä me osoitamme lähimmäisille, niin niillä me olemme niin kuin Jeesus vuorisaadassaan meitä kehottaa aivan siinä vuorisaadan alussa, että valona ja suolana.

Että me olisimme valona ja suolana niin lähiympäristössä veljille ja sisarille omassa perheessä, ystäväpiirissä, mutta myös Jumalan valtakunnasta ulospäin, että meistä loistaisi Kristuksen rakkaus ja valo, sellainen rauha, joka olisi kutsumassa armosta vielä osattomia lähemmäs katsomaan ja omistamaan tämän valtakunnan, jonka Jumala on valmistanut tänne maan päälle meitä varten.

Jeesuksen vertauksemme muistamme hyvin siitä kallisarvoisesta aarteesta, joka oli peltoon kätketty. Me muistamme, miten mies, kun hän sen aarteen löysi, niin hän tuli siitä niin iloiseksi, että hän meni ja osti koko pellon.

Tämä on meille selvä kuva, tärkeä kuva siitä, että jos sinä nyt mahdollisesti epäuskoinen veljeni tai sisareni lähimmäisenä, jos sinä kuuntelet tätä puhetta ja ajattelet, että sinun sydämelläsi ei ole tuota rauhaa, josta tässä seurapuheessa puhutaan, eikä tätä Jumalan hengen luomaa jumalisuutta sinun elämässäsi ole, mistä tässä nyt on puhuttu, niin sinä saat uskoa, että sinulla on mahdollisuus omat syntisi saada anteeksi puhutusta, sanasta ja saarnatusta evankeliumista.

Ja se usko, joka syttyy siellä ihmisen sydämessä, kun Jumalan sana saa vaikuttaa ja evankeliumi saa vaikuttaa, niin se usko sytyttää myös rakkauden tätä laumaa kohtaan ja näitä itsessään vajavaisia ihmisiä kohtaan, joita on tänne Provanemen rauhayhdistykselle nyt kokoontunut seurojen pitoon.

Tämä on se pelto, josta Jeesus siinä vertauksesta puhui. Ei ole mahdollista omistaa pelkästään sitä aarretta. Ajatella, että minäpä kaivan nopeasti tuon aarteen, kun nyt olen sen löytänyt, niin kaivan sen sieltä ja pistän oman piiloon ja käyn sitä välillä aina siellä ihastelemassa.

Mutta oli niin huonosti kasvavan, kitukasvuisen ja huonon näköinen pelto, että en minä tuolla pellolla mitään tee. Se aarre riittää. Ei.

Jeesuksen opetus tässä on aivan toisenlainen, että mene ja osta se koko pelto. Tule ja katso. Kun pääset tähän Jumalan lasten laumaan sisälle näiden Jumalan lasten mukana kulkemaan, niin sitä kautta avautuvat nämä Jumalan salaisuudet.

Voi olla, että Jumalan sanaakin tuntuu, että kun ei ole omalla sydämellä, ei ole tunnolla rauhaa eikä ole synnit anteeksi, niin voi tuntua siltä, että näitä on mahdoton käsittää. Tämä on hyvin, hyvin vaikea tajuistaa, mutta Jumalan pyhä henki kyllä avaa ja synnyttää uskon ja rakkauden sinun sydämessäsi.

Saat uskoa omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintavereessä ja lähteä meitä ja Herraa Jeesusta seuraamaan. Ja jokainen täällä paikalla oleva tai netin ääressä kuunteleva sinä, olet sinä sitten ennen jo tämän lauman mukana kulkemassa tai vielä armosta osaton, niin jokainen saa uskoa.

Ja kaikenikäiset nuoret saa omat synnit ja lankemukset ja turmeluksen uskoa anteeksi. Ja kaikki vanhemmatkin uskovaiset, kun meidän jokaisen elämässä on sellaista kuormaa ja synti aina herkästi tarttuu ja tekee matkan hitaaksi, niin saa jokainen uskoa omalle kohdalle Jeesuksen nimessä ja sovintavereessä.

Kaikki synnit ovat anteeksi. Rauhaa, vapauteen ja iloon asti.

Omallekin kohdalla minä haluaisin kysyä, että saanko jäädä vielä uskomaan. Minä haluan uskoa Jeesuksen nimeen, aamen.

Pyhdymme vielä Herran siunaukseen. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, aamen.

Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen. Aamen.