Seurapuhe 14.11.2012

Hiljennymme rukoukseen. Rakas isä, me kiitämme tästä hetkestä siitä, että annat meidän hiljentyä tämän arkiviikon keskellä tärkeimmän asian äärelle sinun sanaasi kuulemaan, siitä oppimaan, virvoittumaan ja rohkaistumaan.

Me kiitämme siitä, että annat työn jatkua, annat tämän korpitaipaleella vaeltavan joukon keskellä sanaasi vaikuttaa ja annat sen kuulua myös ulkopuolelle armosta osattomille. Että on tarjolla leipää ja elämänleipää ja elävää vettä.

Me kiitämme ajallisista lahjoista. Opiskelun ja työn lahjasta, harrastuksista, ystävistä ja perheistä, riittävästä toimeentulosta, jota sinä olet meille kaikille viisautesi mukaan jakanut.

Me pyydämme, että siunaisit nämä seurat ja antaisit köyhän palvelijasi suuhun niitä sanoja, jotka tänä iltana näet tarpeelliseksi sanan kuulijoille. Pyydämme, että siunaisit tässä kotikaupungissamme tehtävää Jumalan valtakunnan työtä. Antaisit rauhan ja rakkauden mieltä. Ja antaisit kuuluvat korvat ja kätkevät sydämet, että tämä työ saisi menestyä.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväisen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia ihan kaikkisesti. Aamen.

Haluaisin aivan aluksi itse rokkastua arjen keskeltä tähän tehtävään tulleena ja kysyä, että saisinko omia arkikiusauksia ja syntejä uskoa anteeksi. Mä haluan uskoa.

Luen täältä viidennestä Moosiksen kirjasta sen kahdeksannesta luvusta kymmenkunta jaetta, sen keskivaiheesta, ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

...ja hän vaivasi sinua ja antoi sinun isota ja ravisti sinun mannalla, jota et sinä eikä sinun isäs tunteneet, antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mikä Herran suusta lähtee, elää ihminen.

Ei sinun vaatteesi vanhuudesta kuluneet yltäsi, ja sinun jalkasi ei kuulettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena.

Niin tiedä sydämestäsi, että Herra sinun Jumalasi on kurittanut sinua, niin kuin mies kurittaa poikaansa, ja pidä Herran käskyt, vaeltaaksesi hänen tiellänsä ja peljätäksesi häntä.

Sillä Herra, sinun Jumalasi, vie sinun hyvälle maalle. Sille maalle, jossa vesiojat, lähteet ja järvet ovat, jotka laaksoihin ja vuorten sivuille vuotavat. Maalle, jossa nisu, ohra, viikunapuut, fiikunapuut ja granaatinomenat ovat. Maalle, jossa on öljypuita ja hunajaa. Maalle, jossa ei sinun pidä vajavaisuudessa syömän leipää, jossa ei mitään puutu. Maalle, jonka kivet ovat rautaa, jossa sinä myös vasken vuorista lohkaiset.

Ja koska sinä syönyt ja ravittu olet, että silloin kiität Herraa, sinun Jumalaas, hyvän maan edestä, jonka hän antoi sinulle.

Niin ota siis vaari, ettet unhata Herraa, sinun Jumalaas, siinä, ettet sinä pidä hänen käskyjään, oikeuksiansa ja säätyjään, jotka minä tänä päivänä sinulle käsken.

Koska syönyt ja ravittu olet ja rakennat kauniit huoneet. Ja sinun karjas ja lampaat, hopias ja kultas ja kaikki, mitä sinulla on, lisääntyvät.

Ettei sinun sydämesi silloin tulisi ylpeäksi ja unhottaisit Herran, sinun Jumalaas, joka sinun johdatti Egyptin maalta, orjuuden huoneesta.

Ja on sinun johdattanut suuren ja hirmuisen korven lävitse, jossa tuliset käärmeet ja skorpionit ja kuivuus oli, ja ei ensinkään vettä ollut.

Ja hän antoi veden vuotaa sinulle kovasta kalliosta ja ravitsi sinun mannalla korvessa, jossa sinun isäsi eivät tietäneet vaivataksensa ja koetellaksensa sinua ja viimeiseltä hyvää tehdäksensäkin sinulle.

Muuten sinä sanoisit sydämessäsi, minun voimani ja käteni väkevyys on minulle näin voimalliset työt tehnyt. Aamen.

Luulen, että minun lisäksi joku muukin on voinut näihin seuroihin tulla semmoisella vähän kuivassa korvessa vaeltaneen tuntemisella. Ja ne sen tyyppiset tuntemiset eivät meille uskovaisille ole koskaan olleet outoja.

Tämä uskonvaellus ja uskoelämä on välillä sellaista hiipuvan liekin suojelemista ja sen varjelemista maailman tuulilta. Monesti saamme muistella sitä. Kymmenen neitseen vertausta, kuinka meitä muistutetaan.

Jeesus siinä muistuttaa, että me pitäisimme öljyä lampussa ja liekin palamassa, koska me emme tiedä milloin ylkä tulee. Tai niin kuin Jeesus toisessa vertauksessa sanoo, että hän tulee niin kuin varas yöllä.

Niin kuin varas yöllä. Ja varas yöllä tulee, sitä ei isäntä ja emäntä välttämättä tiedä. Ja samalla tavalla voi tulla meille itse kullekin sen oman matkan pää äkkiarvaamatta.

Tässä raamatun paikassa muistutetaan Israelin kansaa, joka on siellä korpitaipaleen loppuvaiheilla. Ja kaikki muistamme, täällä saattaa vielä jokunen raamattuluokkalainenkin olla paikalla. Tämä on raamattuluokista asti hyvin tuttu tämä.

Ja meille seuroista ja raamatusta luettuna hyvin tuttu tämä Israelin kansan kohta. Ja nämä raamatun kertomukset ja kuvaukset siitä korpitaipaleesta ja niistä kiusauksista, joita siellä kansa sai.

Ja kun siinä korpitaipaleella ollaan aivan perille pääsemässä. Ja se luvatun maan ihanuus jo siintää silmissä.

Niin Jumala haluaa muistuttaa Israelin kansaa siitä, että kenen ansiota on se, että tämä vieralla maalla, maan siirtolaisena tai maan paossa, nälkää ja kuivuutta alun perin paossa ollut kansa, että se on saanut palata sinne ihanuuteen.

Hän ravitsi sinua ja antoi sinun isota ja ravitsi sinun mannalla, jota et sinä eikä sinun isäsi tunteneet. Antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mikä Herran suusta lähtee, elää ihminen.

Me muistamme, että siellä Israelin kansankin joukossa oli monenlaista napinamieltä ja kapinamieltä. Ja tällä Mooseksella, luvatun kansan johdattajalla, oli inhimillinen.

Ja se oli tietysti katsottuna täysi työ ja varmasti välillä kärsivällisyyskoetuksella, kun hän koetti sitä hänelle uskottua leivistää, hoitaa ja sitä tehtävää suorittaa. Ja pitää esillä Herran lupauksia.

Lupausta siitä, että kerran se korpitaival loppuu ja sinne luvatun maan kamaralle saadaan astua. Ja lupauttaa. Ja sinne lupauttaa.

Loistetta, joka Mooseksen kasvoista loisti. Toisaalta me muistamme, että kerrotaan, että Mooses itse ei ollut erityisen liukastielinen ja hyvä puhuja.

Päinvastoin hän vastusteli tätä Jumala hänelle antamaa tehtävää ja sanoi, että hänellä on hidas puhe ja kankea kieli. Ei hänestä ole Israelin kansan johdattaja.

Ja silloin Jumala antoi hänelle avuksi Aaronin, Mooseksen veljen. Ja Aaronilla oli puhelahjoja enemmän kuin tällä velipojallaan Mooseksella.

Niinhän se on meillä täällä uskovaistenkin keskuudessa, että meillä on erilaiset lahjat.

Tuossa äsken kahvilla pöydässä ihasteltiin sitä, että on niin muhkeita ja hyvänmakuisia pullia joku leiponut tänne rauhahyistykselle. Ja se on yksi lahja.

Jos me sen pullasta saadun hyvän mielen ja energian turvin jaksamme seurapuheilla istua ja kuunnella, niin se on tässä Jumalan valtakunnan työssä tehtävää tehnyt se pullakin.

Mutta toisaalta tuossa seurojen alla raamattoluokkaa seurasin tässä. Ja täällä oli paljon raamattoluokkaikäisiä lapsia ja nuoria ja kova hälinä ja menoa päällä.

Ja siinä raamattoluokan opettajan kanssa keskusteltiin siitä, että sekin vaatii. Se on vaativaa työtä vetää raamattoluokkaa. Se on muuten.

En tiedä minkä verran täällä nyt on raamattoluokkalaisten vanhempia tai sisaruksia paikalla. Sisaruksia todennäköisesti on ja ainakin entisiä raamattoluokkalaisia teitä on täällä paljon.

Se on hirveän tärkeä työn muoto. Jumalan valtakunnan työn muoto tämä lapsi- ja nuorisotyö.

Ja ajattelisin niin, että pyhäkoulu ja raamattoluokat aivan erityisellä tavalla ovat sellaista työtä, johon meillä olisi hyvä olla sydäntä.

Ja sydäntä myöskin kodeissa ja ystäväpiireissä ja esimerkiksi teidän sisarusten keskellä sillä tavalla, että keskusteltaisiin yhdessä siitä, että mikä on sen raamattoluokan tai pyhäkoulun merkitys.

Minä ainakin toistuvasti ihailen ja ihmettelen ja olen hyvin kiitollinen siitä, että meillä täällä Rovan nimelläkin on se, että me olemme yhdessä.

Seuroissa on yleensä oikein mukavasti rauha, rauhalliset olosuhteet kuunnella seurapuhetta ja saa keskittyä aivan omalle kohdalleen uskomaan ja kuulemaan.

Nuoret ja lapsetkin seuroissa muistavat käyttää sitä hyvin, mutta olin tuossa havaitsevana niin, että raamattoluokan opettajalla oli aika paljon isompi työ pitää sitä raamattoluokkatuntia kurissa ja saada nämä raamattoluokkalaiset rauhallisiksi ja vastaanottavaisiksi.

Siitä olisi vähän hyvä puhua.

Israelinkin kansastakin kerrotaan, että ne olivat semmoinen kapinoiva ja niskuroiva kansa ja sieltä kuului välillä semmoista vastaanhuutelua, kun Mooses tai Aaron tai Israelin kansan vanhimmat puhuivat, niin siellä aina ei ollut sellainen tunnelma, että olisi oltu kovin vastaanottavaisella mielellä.

Me ymmärretään kyllä hyvin se, että ja niin kuin tuossa raamattoluokan opettajan kanssa puhuttiinkin, että tämä uskomisen asia on aivan omakohtainen ja täysin vapaaehtoinen asia.

Meille kaikille, niin lapsille kuin nuorille ja meille kaikille aikuisille.

Me ollaan jokainen tultu tännekin seuroihin vapaaehtoisesti ja Jumalan sana ääreen aivan omasta sydämen halusta.

Ja aikuisella sitä itse hillintää usein on sitten sen verran enemmän, että vaikka väsyttäisi kesken seurapuheen, niin siinä yhden tunnin tai kolmen varttia jaksaa kyllä hyvin istua.

Voi kun me saataisiin meidän lapsi- ja nuorisotyöhönkin. En sano, että se olisi huolestuttavalla tai huonolla mallilla, mutta minun korviin on muualtakin vähän kantautunut semmoista, että välillä on vähän hankala.

Mä itse viime kesänä vedin rippileiriä tuolla Ranua-opistolla ja oli oikein mukava leiri ja uskovaisia nuoria paljon siinä ja oli hyviä keskusteluja.

Leirin tärkeä anti varmasti siinä saavutettiin, mutta sielläkin minulle tuli mieleen, että tässä lapsi- ja nuorisotyössä meillä on aika iso työ joskus ihan siinä käytännön asioiden sujumaan saamisessa ja kurinpidossa ja muussa.

No ei siitä sen enempää tässä seurapuheessa, mutta ajattelin tuossa ennen seuroja, että tästä voisi ihan yhteisestikin keskustella ja siellä kodeissa ja sisarusten ja muiden kesken keskustella, että kun uskovaisten tilaisuuksiin tullaan ja raamattoluokkaan pyhäkouluun kunnioituksesta sitä opettajakohtaa, joka vapaaehtoistyönä sitä tuntia pitää ja ennen kaikkea kunnioituksesta sitä tärkeää asiaa, Jumalan sanaa.

Jumalan sanaa.

Lähtee.

Tämä minun äskeinen johdanto saattaa tuntua vähän aiheeseen kuulumattomalta, mutta tällä tavalla minun ajatukset lähtivät kulkemaan, että tulemmeko me ajatelleeksi sitä, mitä sillä tarkoitetaan sillä Herran sanalla, josta me uskovaiset elämme.

Me siinä kiinni riipumme ja sen turvin ja sen voimin me jaksamme taas tämänkin arkiviikon vaeltaa ja uskossa kilvotella.

Se on kirjoitetussa Jumalan sanassa, Jumalan erityisessä ilmoituksessa, mutta ennen kaikkea me Jumalan lapset uskomme niin, että se elävä, voimallinen Jumalan sana, se kaikuu puhutussa, Pyhän Hengen voimalla puhutussa, Pyhän Hengen voimalla puhutussa, Pyhän Hengen voimalla puhutussa, luetussa Jumalan sanassa.

Ja sitä Herran sanaa on myös se opetuksellinen puoli, jota me uskovaiset rauhanjuhlilla ja leireillä ja kursseilla rippikoulussa puhumme ja opimme.

Ja hän vaivasi sinua ja antoi sinun isota ja ravitsi sinun mannalla jotain, että sinä eikä sinun isäsi tunteneet, antaaksensa sinun tietää, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta, mikä Herran suusta lähtee.

Ei sinun vaatteesi vanhuudesta kuluneet yltäsi ja sinun jalkasi ei kuulettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena.

Niin tiedä sydämessäsi, että Herra sinun Jumalasi on kurittanut sinua niin kuin mies kurittaa poikaansa.

Raamatun kielikuvat ovat joskus vanhahtavia. Ja joku teistä viime viikolla huomasi lehtiuutisia siitä, että oli tehty tutkimusta siitä, millainen on suomalaisten asenne lasten kurittamista kohtaan.

Ja yllättävän suuri osa suomalaisista, ainakin jonkun asteisen lapsien kasvatuksessa käytettävän fyysisenkin väkivallan hyväksyjiä.

Tässä puhutaan tässä raamatun paikassa niin kuin mies kurittaa poikaansa.

Raamattu opettaa meille toisaalta, että joka vitsaa säästää se vihaa lastaan.

Se varmaan on silloin raamatullisina aikoina tarkoittanut kyllä ihan konkreettisesti konkreettista vitsaa tai viiskaa.

Ja onpa täällä seuroissa varmasti teitä vanhempia sisaria ja veljiä, joille se on sen ajan yhteiskunnassa ihan hyväksyttävälläkin tavalla ollut joskus konkreettissakin se kurinpito.

Mutta mehän uskovaisina ilman muuta tässäkin asiassa haluamme ajallista lakia noudattaa.

Ja ennen kaikkea niitä rakkaita lapsiamme ja nuoriamme.

Me haluamme rakastaa, kunnioittaa, arvostaa, suojella kaikilta pahalta muutenkin.

Mutta aivan erityisesti siellä kodin piirissä ja kodin suojassa.

Jos siellä kotielämässä jotain sellaista asiaa lapsi saa kokea, joka häntä haavoittaa syvästi, niin se on tietysti lapselle aivan erityisen traumaattista ja raskasta.

Mutta tässä raamatun paikassa silti on kyllä meille sellainen opetus.

Jumala on kurittanut sinua niin kuin mies kurittaa poikaansa.

Tässä on kuitenkin sellainen muistutus ja opetus, joka on ihan hyvä muistaa, että rakkaudella asetetut rajat lapselle ja nuorelle ne kuitenkin kasvattavat tasapainoisia aikuisia.

Ja ne opettavat sellaisia yhteiskuntataitoja meille kaikille.

Että kyllä me haluamme tällaiseen, sanonko vapaan kasvatuksen linjalle, me emme halua lähteä eikä siihen meitä raamattukaan kehota.

Kyllä tarvittaessa aika tiukkojenkin rajojen asettaminen lapselle siinä kasvatuksessa on suurinta rakkautta, jota vanhempi voi sitä lasta kohtaan osoittaa.

Näin se Jumalakin meitä kurittaa.

Jumala ei ole rankaiseva Jumala. Hän ei ole vihan Jumala eikä koston Jumala.

Jos joku asia meillä elämässä menee eri tavalla kuin olemme itse suunnitelleet tai tuntuu, että olemme joutuneet ylipääsemättömänkin suurien vaikeuksien tai esteiden alle, niin saattaa käydä mielessä semmoinen ajatus, että onko tuossa minun menneisyydessä ja tekemisissä tai tekemättä jättämisissä jotain semmoista, että Jumala niistä minua rankaisee.

Jumala ei kosta eikä rankaise, mutta hän nuhtelee ja kurittaa.

Ja siihen meitä uskovaisiakin kehotetaan.

Sellainen Jumalan valtakunnan saarna, jossa on neuvon ja nuhteen ja opetuksen sanoja, niin se on raamatun mukaisesti oikein.

Ja se on ruokkivaa ja se on sillä tavalla kasvattavaa, niin kuin Jumala on sen tarkoittanut olevan.

Meillä syysseuroissa, lauantai-illan keskustelussa, jotka teistä oli paikalla, niin siellä keskusteltiin tästä raamatun paikasta, jossa puhutaan siitä, että miten meidän uskovaistamme olisi tärkeää olla valona ja suolana maailmassa.

Ja siitä keskusteltiin, että se, jos uskovaisten opetus, uskovaisten puhe tai uskovaisten elämän tavat muuttuvat sellaisiksi, että uskovainen ei enää elämällään puhuttele epäuskoisia asiallisella käytöksellä, Jumalan tahdonmukaisella elämällä, uskovaisille sopivalla elämällä.

Ja ennen kaikkea sellaisella puheella, jossa on nämä kaikki elementit, niissä on nuhteen ja neuvon ja opetuksen sanoja, mutta toisaalta kutsuvan armoevankeliumisaarna, niin jos tällainen katoaa, niin silloin on se suola mennyt hukkaan.

Silloin on suola käynyt mauttomaksi. Jumalan valtakunnan työ käy turhaksi.

Niin tiedä sydämessä, että Herra sinun Jumalasi on kurittanut sinua niin kuin mies kurittaa poikaansa.

Jumala saattaa elämän kohtaloissa, kokemuksissa, hankalissakin tilanteissa, Jumala saattaa meitä lähestyä, kutsua, yhteyteensä.

Kutsua lähelleen. Muistuttaa elämän tärkeimmistä ja kalleimmista asioista.

Mitään me tiedämme, niin kuin Raamattu meille opettaa, että mitään ei tapahdu tässä maailmassa meille Jumalan sitä tietämättä.

Vaikka hiuskarvakin putoaisi meidän päästämme, niin kyllä Jumala sen tietää.

Ja niin kuin Raamattu meille muistuttaa, että miksi ei Jumala, jos hän vaatettaa kedon kukkaset ja ruokkii taivaan linnut, vaikka ei ne kylvä eikä niitä, eivätkä nämä vaivaa elantonsa eteen, niin miksi ei Jumala meistä pitäisi huolta?

Kyllä Jumala pitää huolta, mutta jos on tarpeen, niin hän myös nuhtelee ja kurittaa.

Ja pidä Herran sinun Jumalasi käskyt vaeltaaksesi hänen tiellänsä ja peljätäksesi häntä.

Tässä muutamaa lukua aiemmin olin... Itse asiassa ajattelin ensin, että luen tästä vain tämän yhden jakeen, tämän puheen johdannoksetkin, mutta jotenkin sitten rohkeus loppui, mutta ajattelin, että nyt kuitenkin luen täällä neljännessä luvussa toisessa jakeessa, sanotaan näin, että:

"Ja ei teidän pidä mitään lisäämään siihen sanaan, minkä minä teille käsken, eikä pidä myöskään teidän mitään siitä ottamaan pois, kätkeäksenne Herran teidän Jumalanne käskyjä, jotka minä teille käsken."

Tämä aika on sellainen, että raamatullinen usko, raamatullinen saarna, ne eivät ole oikein muodissa.

Mutta ihmisen lihan jälkeen ja esimerkiksi kuulijoiden korvasyyhyn jälkeen puhuminen on hyväksyttävämpää ja vähän niin kuin muodikkaampaa.

Ja rivien välistä tai asioiden takaa niiden historiallisen tai kulttuurisen viitekehyksen kautta pitäisi pystyä löytämään sellaisia merkityksiä Jumalan sanasta, jotka kelpaavat tämän ajan ihmiselle.

Jotka mahdollistavat tämän ajan ihmiselle omaa itsensä ja oman lihansa toteuttamisen.

Tällaiseen opetukseemme uskovaiset emme halua lähteä mukaan.

Me haluamme pysyä Jumalan sanan perustalla, Jumalan sanan armohoidossa.

Ja tässä raamatun paikassa siitä ja sen tuomasta siunauksesta meitä muistutetaan.

Pidä Herran sinun Jumalasi käskyt vaeltaaksesi hänen tiellänsä ja peljätäksesi häntä, sillä Herra sinun Jumalasi vie sinun hyvälle maalle.

Sille maalle, jossa vesiojat, lähteet ja järvet ovat, jotka laaksoihin ja vuorten sivuille vuotavat.

Maalle, jossa nisu, ohra, viikunapuut ja granaatinomenat ovat.

Maalle, jossa on öljypuita ja hunajaa.

Nämä esimerkit tässä ovat meille Karun Pohjalan olosuhteessa eläville vähän outoja.

Ja ne pitää asettaa siihen kontekstiin ja viitekehykseen, jossa tämä raamatun paikka on.

Muistiin merkittyjä. Muistaa, kenelle tässä puhutaan ja missä olosuhteessa puhutaan.

Sillä tavalla fundamentalistisessa tai tilkun tarkkaan meidän uskovaistenkaan raamatun luku ei tietysti ole eikä saakkaan olla.

Mutta raamatussakin on sellaisia joitakin aika sidonnaisia asioita.

Eikä raamattua sinänsä semmoisena ole tarkoitettukaan miksikään historian oppikirjaksi tai luonnontiedon oppikirjaksi.

Se on oppikirja siitä, että millä tavalla uskomalla me pääsemme taivaaseen.

Raamattu on Jumalan sanaa ja sellaisena me haluamme siihen kunnioittavasti, arvostavasti suhtautua.

Mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä pois ottamatta.

Ja koska sinä syönyt ja ravittu olet, että silloin kiität Herraa, sinun Jumalaas, hyvän maan edestä, jonka hän antoi sinulle.

Meillä on edelleenkin ajallisessakin mielessä hyvä osa.

Juuri eilen tai tänään luin uutisista, että oli joku iso kansainvälinen tutkimus, julkaistu jossain brittiläisessä lehdessä, jossa oli todettu, että Pohjoismaat edelleenkin ovat maailman parhaita maita asua.

Mitetäänpä melkein millä mittarilla tahansa.

Tästä ajallisesta hyvästä teidän olisi tärkeää olla kiitollisia.

Senkin kyllä ymmärrän, että tämmöisenä aikana, kun ehkä teistä opiskelijoista monella on vähän sellainen huoli, että minkälaiseen maailmaan ja minkälaisiin suhdanteisiin te olette opintojanne päättämässä ja ammattiin valmistumassa.

Onko töitä ja onko toimeentuloa.

Ja jopa meidän sen ikäisten, joilla on ammatti ja työpaikka, niin on pakko opetella ajattelemaan, että kaikki asiat eivät välttämättä ole itsestään selviä.

Ei omaa työkykyä ja kuntoa.

Ei työpaikan säilyminen.

Työssä jaksaminen.

Eivät ole itsestään selviä asioita.

Tämmöisenäkin aikana.

Lamaan tai tämmöisen laskusuhdanteen aikana.

Kun semmoiset pessimistiset ja ikävät uutiset valtaavat kaikki mediat.

Ja niitä jatkuvasti joudutaan kuuntelemaan.

Niin meidän uskovaistamme olisi hyvä muistaa, että meidän toivo on Jumalassa.

Meidän toivo on siinä, että Jumala on luvannut meidän elämäämme siunata, varjella.

Antaa meille jokaiselle juuri semmoisen sopukan tai kolosen tässä isossa maailmassa, joka on meille sopiva.

Ja voi olla, että se esimerkiksi työttömyysjakson tai ajallisestikin hankalan jakson siunaus näkyy vasta myöhemmin.

Itse tämmöisenä liian paljon työn uuvuttamana hyvinkin osaisi nähdä kyllä sen siunauksen, joka liittyy siihen, että ei tarvitse koko aikaa olla horavan pyörässä ja pää kolmantena jalkana menossa.

Sellaisessa elämänmenossa hyvin herkästi nämä elämän tärkeimmät asiat painuvat taka-alalle ja unohtuvat ja ihminen joutuu alttiiksi suurille kiusauksille.

Kyllä myös rauhoittumisen ja hiljentymisen mahdollisuutta tarvitaan.

Jumala saattaa senkin nähdä hyväksi.

Ennen kaikkea tässä raamatun paikassa kuitenkin tarkoitetaan vertauskuvana sitä hyvää maata, jonka omistajia me olemme jo täällä ajassa, kun olemme päässeet osallisiksi Jumalan valtakunnan ihanuudesta.

Asukkaina tähän valtakuntaan jo täällä ajassa.

Vaeltamaan tämän joukon mukana.

Se on kaikkein suurin lahja, jonka Jumala voi ihmiselle antaa.

Ja tätä lahjaa me haluamme uskovaiset olla jakamassa muillekin.

Kuulin seura-isännältä tuossa, että nämäkin seurat menevät netin kautta kuunneltavaksi muuallekin kuin tässä salissa.

Vähän leikillisesti puhuttiin isännän kanssa tuossa seura-isännän kanssa, että pitäisiköhän kuitenkin jättää laittamasta se napsauttamatta päälle.

Se olisi itse asiassa se oli minun idea ja ajatus, että se olisi kyllä ajallisessa mielessä sananpalvelijalle oikein mieluista, että tämä ei ainakaan ollenkaan tämän salin ulkopuolelle eikä tätä pidemmälle leviäisi.

Minun isäni, joka on mukava mies ja huumorimies, mutta sen lisäksi saarnamies, hän sanoi silloin minulle, kun minut laitettiin puhujan tehtävään, että ei se puhujan tehtävä ole kovin raposta, että se kymmenenkin vuoden jälkeen vielä tuntuu siltä, että mennessä hirvittää ja palatessa aina hävettää.

Kyllä se on varmaan tänä päivänä aika tuttu tunne kaikille puhujille.

Mutta meidän täytyy ajatella, niin oli meillä itse kullakin oma kohta tässä Jumalan sanan työssä, Jumalan sanan palvelemisessa ja evankeliumin työssä, niin minkälainen hyvänsä oli se sitä kanssaihmisen kanssa viedä kulkemista ja siinä omassa arkielämässä Jumalan sanan esillä pitämistä.

Sitä, että me, niin kuin Raamattu opettaa, olisimme aina valmiita vastaamaan, kun meiltä meidän uskomme perustusta kysytään.

Oisimme valmiita evankeliumia tarjoamaan ehdoitta sitä kaipaavalle.

Tai on se tätä opetustyötä, lapsi- ja nuorisotyötä, tai sitä arvokasta työtä, jota esimerkiksi diakoniatyössä rauhoitustyksilläkin tehdään, niin kaikessa tästä työssä meillä olisi hyvä muistaa ja ajatella asiaa niin, että me emme ole siinä omalla asiallamme, emmekä me ole omana persoonanamme tätä työtä tekemässä.

Ja annamme kunnian siitä työstä sille, jolle se kuuluu.

Ja jos tyhmistyykin, niin me sitten tyhmistymme Herrassa.

Tyhmistymme täällä turvallisesti täällä Jumalan valtakunnassa.

Ja saamme luottaa siihen, että uskovaiset sisaret ja veljet kyllä neuvoa, ohjaa ja opastaa, jos väärään suuntaan lähtee menemään.

Meiltä kysytään nöyrää mieltä ja sellaista mieltä, josta tämä raamatun paikka meille puhuu, että kun meillä kaikki asiat on hyvin, meillä on kauniit vaatteet ja me ollaan syöty ja ravittu ja kauniissa huoneissa asumme ja karjat ja lampaat ja hopia ja kulta ja kaikki lisääntyvät, voi joskus tuntua uskoelämässäkin, että nyt on kaikki saavutettu, että olen niin kuin turvassa ja turvallisilla vesillä ja eipä tässä ole, ole vähän niin kuin muita parempi.

Tällainen ajatus ja ylpeys voi uskovaisellekin tulla niin, että me silloin muistaisimme, mitä tämä raamatun paikka puhuu, että meidän voimamme on Herrassa.

Älä unhota Herraa, sinun Jumalaas, joka sinun johdatti Egyptin maalta ja orjuuden huoneesta.

Me ihmiset mielellämme kyllä sanomme sydämessämme, niin kuin tämä raamatun paikka kertoo, että minun voimani ja käteni väkevyys on minulle näin voimalliset työt tehnyt.

Ainakin silloin kun onnistuu tai silloin kun tuntuu, että on vaikka uskomisen asioissakin vähän helpompi aika, niin meille saattaa tulla sellainen ajatus, että me esimerkiksi uskomisen asioissakin me saatamme toisesta uskovaisesta joskus vähän moittivasti ajatella tai selän takana vähän rumaan sävyyn keskustella toisista uskovaisista, että kun silläkin menee sillä tavalla ja tällä tavalla ja onkohan se uskovainenkaan, kun se sillä tavalla.

Kun se oikeassa hengessä ja oikeassa mielessä esitetään, niin se on juuri sellaista Jumalan mielen mukaista oikeanlaista murhetta ja huolehtimista sisärestä ja veljestä.

Ja siitä seurauksena täytyy tietysti olla se, että me lähestymme, käymme kohti tämmöistä toista uskovaista.

Käymme kohti ja kysymme, että onko varmasti kaikki asiat hyvin ja oletko jaksanut kilvotella ja panna syntiä pois.

Mutta ei sillä tavalla, että me oman arvon tunnossa ja ylpeänä siitä oman uskon vahvuudesta rumaan sävyyn toisista ihmisistä puhuisimme.

Me muistamme aina, että se ei ole meidän voimassamme eikä meidän väkevyydessä, vaan se on Jumalan voimassa.

Tänään iltanakin kaikki saamme olla turvattuina ja luottaa siihen, että Jumala johdattaa siitä korvitaipaleista ja niistä olosuhteista, missä me nyt itse kukin olemme, niin Jumala johdattaa meitä eteenpäin.

Se tie saattaa kiertää vähän kivikkoisempia reittejä tai joskus olla vähän sileämpi polku.

Mutta Jumalalla on hyvä tahto antaa meille valtakunta.

Johdattaa meidät perille asti.

Ei Jumala tahdo kenenkään ihmisen hukkuvan eikä joutuvan kadotukseen, vaan Jumala tahtoo, että jokainen ihminen pelastuu.

Ja hän tarjoaa armoaan ja tänäkin iltana tarjotaan tätä elämän vettä ja elämän leipää, mannalla, joka ruokkii nälkäiset sielut ja antaa uskomisen voimaa.

Tätä tarjotaan kaikille täällä seuroissa sanankuulossa oleville.

Mutta myös jokaiselle sellaiselle, joka saatat olla sanankuulossa, etkä koe, että et ole vielä omalle kohdallesi saanut uskoa, että et usko samalla tavalla tai tunnet, että sydämelläsi ei ole Jumalan rauhaa.

Sinun ei tarvitse mitään muuta kuin uskoa.

Ei ole olemassa mitään sellaista uskomisen oppikirjaa tai lyhytkurssia tai pitkääkään kurssia, jonka käymällä voisi oppia vähän paremmin ymmärtämään tätä uskoasia ja päästä vähän jotenkin sisäpiiriin tähän Jumalan lasten joukkoon ja olisi sitten helpompi parannus tehdä, kun ymmärtäisi.

Sellaista ei ole.

Uskomisen asia avautuu vain, kun ne synnin suomukset putoavat silmiltä.

Me muistamme, miten sille kaavalille silloiselle saulukselle kävi, kun hän oli sokeutettuna synnin sokeuden vallassa.

Ja kun hän sai Ananiaan kautta kuulla synnin päästöevankeliumin, niin miten hänen silmiltään putosivat suomukset ja miten alkoi se ennen niin vihattu ja vainottu joukko näyttää rakkaalta.

Ei raamattu siinäkään asiassa kerro, että siinä erityisemmin olisi pitänyt Paavalille näitä asioita opastaa ja opettaa, vaan ne avautuivat uskon kautta.

Ja saman muistamme esimerkiksi siitä sadanpäämies Korneliuksen kodissa pidetyistä seuroista, miten Kornelius itse ja monet kuulijat, joita oli paikalla, niin saivat uskoa omat syntinsä anteeksi ja pääsivät sisälle Jumalan valtakuntaan näkemään, että millaista on se uskovaisen ihmisen elämä ja tuntemaan, että mikä on se Jumalan rauha, jonka evankeliumin kautta saa tunnolle omistaa.

Tänäkin iltana kaikki te saatte uskoa omat syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja kallista sovintoveressä.

Saatte jäädä rauhaan ja vapauteen ja Jumalan lasten iloon.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdymme vielä Herran siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.