Seurapuhe 19.06.2011

Yhdymme kiitoksen ja rukoukseen. Rakas Jumala, taivaallinen Isä. Kiitos siitä, että olet antanut poikasi syntyä ja kuolla meidän syntiemme sovitukseksi. Kiitos siitä, että olet antanut henkesi, joka täällä seurakuntasi keskellä vaikuttaa, joka meitä opettaa noudattamaan niitä neuvoja, joita sanastasi saamme kertakerran jälkeen lukea ja ammentaa. Kiitos siitä, että annoit meidän jälleen kokoontua rakkaaseen kotirauhanyhdistyksen taloon rauhassa ilman pelkoa siitä, että tämä työ katkeaisi.

Me saamme sinun armostasi tehdä tätä työtä vapaina arvolassina. Me pyydämme siunaltasi tämän kesän yhteisille kokoontumisille, isoille seuroille, niistä puhuttavalle sanalle. Ja pyydämme, että tämän kesän kokouksissa tehtävät päätökset koituisivat sinun valtakuntasi rakennukseksi. Kiitämme perheissä ja kodeissa, ystävissä. Kiitämme rakkaasta isänmaasta, jonka olet meille lahjaksi antanut.

Me pyydämme, niin kuin äsken laulamassamme virressä, että johdastaisit meidät parannuksen tielle jo täällä armon aikana ja myös kaikki ne, jotka eivät vielä ole osallisia tässä armosta. Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi: Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme, ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Ajattelin lukea täältä tälle päivälle merkityn episalaseksin. Kaavalin Efesolaiskirjeen neljännestä luvusta sen alusta kuusi jaetta, ja rohkenen lukea myös täältä saman luvun loppupuolelta, jakeet 22–27. Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen: Niin minä, vangittu Herrassa, neuvon teitä, että se siinä kutsumisesta, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii, kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä, ja kärsikää toinen toistanne rakkaudessa.

Ahkeroiskaa myös pitämään hengen yhteyttä rauhankiseen kautta: Yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette teidän kutsumisessanne yhden kaltaiseen toivoon kutsutut. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka kaikkein päällä on, ja kaikkein kautta ja teissä kaikissa.

Niin vankaat pois vanha ihminen, jonka kanssa te ennen vaelsitte, joka himon kautta eksyksissä itsensä turmelee. Mutta uudistakaa teitänne teidän mielenne Hengessä ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on tosisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Sen tähden vankaa pois valhe ja puhukaa jokainen lähimmäisensä kanssa totuutta, sillä me olemme jäsenet keskenämme.

Vihastukaa ja älkää syntiä tehkö. Älkää antako auringon laskea ylitse teidän vihanne. Älkää antako laittajalle sijaa. Aamen.

Tämä raamatunkohta oli puhutteleva jo lukea, ja me saamme Taivaan Isältä pyytää sitä, että hän tästä myös kirkastaisi sellaisia näkökulmia tämän päivän uskovaisten elämään, jotka ovat meidän jokaisen sydämelle ja mielelle tarpeellisia.

Paavali oikeastaan koko tämän Efesolaiskirjeen on kirjoittanut sellaisesta näkökulmasta, että hän antaa monenlaisia neuvoja sille Efeson seurakunnalle, joka oli siellä nykyisen Turkin länsirannikolla, Egeanmeren rannalla oleva iso kaupunki. Ja Efesossa oli myös elävä Jumalan seurakunta. Paavali sinne Efeson suuntaan teki useammankin lähetysmatkan ja hänellä oli läheinen yhteys näihin Efeson uskovaisiin.

Mutta siitä huolimatta, että hän siellä itsekin kävi useamman kerran saarnaamassa ja siellä uskovaisten yhteisissä koko kokouksissa sen ajan seuroihin kokoonnuttiin, niin Paavali näki tarpeelliseksi sen lisäksi kirjoittaa ja monella tavalla neuvoa ennen kaikkea näitä seurakunnan olemusta ja uskovaisten yhteyttä koskevissa asioissa. Tuntuu, että tänä päivänä tämä tällainen neuvominen ei aina ole oikein, sanoisko, että muodissa.

Se saatetaan kokea kahlitsevana ja ajatellaan jopa niin, että se usko on henkilökohtainen asia, että siihen ei toiset ihmiset saa puuttua, vaikka Raamattuhan meitä nimenomaan opettaa, että neuvon ja neuvon ja opetuksen sanoilla lähestyisimme toisiamme.

Mihin kutsuun Paavali tässä viittaa, kun hän sanoo tässä ensimmäisessä jakeessa, että neuvon teitä, että te siinä kutsumisessa, johon te kutsutut olette, niin vaeltaisitte kuin sopii. Tässä on viisitoista tässä jakeen jälkeen tuonne aivan Raamatun alkulehdille Mooseksen yksi. Mooseksen kirja seitsemäntoista. Lukuun, ja siinä luvussa aivan luvun alusta lähtien kerrotaan siitä, kuinka Jumala teki liiton Abrahamin kanssa.

Luen tästä nämä pari jaetta täällä sanotaan näin, että koska Abraham oli yhdeksänkymmenen ikäinen, näkyi Herra Abrahamille ja sanoi hänelle: Minä olen Jumala, kaikkivaltias. Vailla minun edessäni ja olen vakaa, ja minä teen liittoni minun ja sinun välille, ja lisään sinun sangen suuresti.

Jumala teki liiton Abrahamin kanssa Abrahamin jälkeläisten, joilla tarkoitettiin, niin kuin muistamme sieltä Raamatusta, sekä Abrahamin fyysisiä jälkeläisiä Israelin kansaa, jota tuli olemaan suuri joukko. Tänäkin päivänä, vaikka se Israelin kansa on laajalti ympäri maailmaa levinnyt, me tiedämme, että se on kymmenmiljoonainen, monikymmenmiljoonainen kanta. Jumala on siunannut Abrahamin siementä, mutta ennen kaikkea tässä on sellainen hengellinen vertauskuva Abrahamista meidän uskomme esi-isänä, ja Jumala teki Abrahamin kanssa sellaisen liiton, että jos Abraham ja hänen jälkeläisensä vaeltavat Jumalan edessä ja ovat vakaita, niin tämä liitto pysyy voimassa.

Tähän kutsumiseen kaava tässä etelälaiskirjeen kohdalta viittaa Jumalan kutsuun siihen, että Jumala edellyttää uskovaisilta ihmisiltä siveellistä uskovaiselle sopivaa elämää, jotta tämä Jumalan kanssa solmittu liitto pysyy voimassa.

Mutta millä tavalla sitten uskovaisen sopii vaeltaa? Sitä Paavali tässä heti seuraavassa jakeessa meille selittää. Kaikella nöyryydellä, siveydellä ja pitkämielisyydellä ja kärsikää toinen toistamme rakkaudessa. Tämä pitkämielisyys ja nöyryys ja usein sivyskin, niin se on kaukana meistä inhimillisistä ihmisistä itsestämme.

Kuinka helposti näissä uskonasioissakin me lähestymme toista ihmistä lihan käsivarrella lyövällä asenteella. Myöhemmin tätä tekstikohtaa kun käymme läpi, niin puhumme tästä Jumalan seurakunta -käsitteestä ja siitä, että mitä on uskovaisena ihmisenä vaeltaminen täällä maan päällä.

Mutta tässä kohtaa jo haluaisin teille kertoa sellaisen kokemuksen, joka tässä muutama tunti sitten, kun olin tuolla hoitolaitoksessa pitämässä seurapuhetta ja tästä samasta tekstikohdasta puhuin, niin siinä eräs vanha ihminen sanoi hyvin puhuttelevasti, että hänellä oli jäänyt nuoruudessa sellainen kokemus, että uskovaisten ihmisten seuroihin ei ole sopivaa epäuskoisen tulla.

Ja hän kertoi, sanoi, että se on vain totta, että hän oli uskovaisten ihmisten kirkkotilaisuuteen ollut tulossa, ja hänet oli sieltä käännytetty. No, minä hänelle sanoin, että nämä on vanhoja asioita, ja se on erittäin harmillista, jos näin on tapahtunut, ja tämä ei ole Jumalan valtakunnan opetuksen mukaista.

Ei ole ollut silloin eikä ole tänä päivänäkään, vaan se on sellaista ihmislihasta lähtevää, lyövää asennetta lähimmäistä kohtaan. Mikään ei meille uskovaisille ole mieluisempaa kuin se, että epäuskoiset ystävät, nekin, jotka kenties tätä kuuntelevat tätä seurapuhetta internetlähetyksinä, että myöskin nämä epäuskoiset ystävät pääsisivät sisälle lammashuoneeseen, sisälle Jumalan valtakuntaan.

Ja uskovaisten tilaisuuksiin ei missään tapauksessa ole kiellettyä tulla, vaan se on päinvastoin meidän kaikkien sydämen halu, ja tahtoo, että tämän evankeliumin alla saisivat tulla hoidetuksi niin ennen uskoneet lapsuudenuskovaiset kuin sellaiset, jotka vielä ovat osattomia tästä armosta. Tällaista nöyryyttä ja pitkämielisyyttä meiltä uskovaisilta vaaditaan. Ihmisinä me emme ole sen kallisarvoisempia ja sen onnistuneempia kuin kukaan muukaan ihminen, ja meitä asuu samat perisynnin vaikutukset, mutta ero on siinä, että me saamme joka päivä ja joka hetki olla panematta omia syntejä pois.

Ja tästä Jumalan valtakunnassa meitä neuvotaan, rakkaudella hoidetaan niin kuin Paavali tätä kirjettä kirjoittaessaan varmasti ajatellut Ebeton uskovaisissa samalla tavalla huolta kantavansa. Eilen, kun katselin tätä seurakpuhetta varten Raamatun kohtaa, niin huomasin ikkunassa, kun me asutaan semmoisen kukkakedon luonnonkukkakedon laidalla, niin huomasin, että siellä on kuovinpoikaset lähteneet omille teilleen sieltä pesästä ja ne ontelon ja voin koikilehtivät siellä meidän pihalla. Sen näköistä oli se meno, että hyvä, että siinä tasamaalla pysyvät pystyssä ja koko ajan lähemmäs lähemmäs sitä ohikulkevaa autoa nämä kuovin poikaset olivat siirtymässä, ja pyysin siihen Kati vaimonkin katsomaan, että mitenkähän noille kuovinpoikasille käy ja missähän se emo on, että onko emo joutunut uhkaan, niin sitten huomasimme, että se emo kuitenkin siellä muutaman kymmenen metrin päässä oli itse syömässä ja muka muissa touhuissa, mutta koko ajan hyvin tarkkaan tiesi, että missä nämä poikaset liikkuvat. Toinen niistä poikasista, kun jalkansa laski siihen akvaarion reunalle, niin samantien lehhti lintuemo lentoon ja kävi kaakottamaan ja paimentamaan näitä poikasia sieltä vaarallisesta paikasta pois. Tällainen kaikkeminen ja neuvominen ja ohjaaminen, niin se on tämän Raamatun paikan mukaan myöskin se seurakuntaäidin halu ja seurakuntaäidin tapa hoitaa meitä erehtyväisiä ja väärille teille eksyviä lapsia.

Tässä kärsivällisyydessä vielä, että mitä on se oikeanlainen nöyryys, jolla uskovainen suhtautuu tähän elämään ja vaellukseen, niin siitähän meitä Jeesus sitten opettaa siellä Luukkaan evankeliumissa, että jos joku lyö sinua poskelle, niin käännä toinenkin poski ja jos joku pyytää sinulta hiukasta, niin anna toinenkin hiukasta eli tämmöinen sen Jeesuksen aikainen alusasu. Tämä on sekä Jumalan lapsen vaelluksessa että uskovaisen ihmisen maanpäällistä elämää ajatellen, niin tämä on erittäin hyvä neuvo. Että meillä aina olisi varaa antaa omista periaatteistamme ja omista pyyteistämme periksi. Ja korkeintaan, jos näistä uskon asioista on kyse, niin korkeintaan pyrkiä pysymään Jumalan Sanassa ja nimenomaan pyrkiä pysymään Jumalan Sanassa. Se on se kaikkein paras argumentti ja perustelu myös, jos käymme keskusteluja epäuskoisen ihmisen kanssa.

Ahkeroikaa myös pitämään hengen yhteyttä rauhan Kiteen kautta. Mitä Paavali tarkoittaa sillä, kun hän tässä sanoi, että ahkeroikaa pitämään hengen yhteyttä? Minusta tuntuu, että tämä sananvalinta ei ole sattumanvarainen, vaan tässä todella Paavali korostaa sitä, että se yhteys ja se yhteisen rakkauden säilyttäminen, niin se on vaalimisen arvoinen ja se vaatii vaalimista ja säilyttämistä. Se ei säily meidän uskovaistenkaan keskellä automaattisesti ja itsessään niin kuin me olemme huomanneet ennen ja erityisesti viime aikoina ja viime kuukausina me olemme huomanneet, että tämän uskovaisisten välisen rakkauden vaaliminen vaatii työtä, ja se vaatii molemminpuolista rakkautta ja ymmärtämistä. Synti on aina se, joka särkee ja rikkoo uskolaisten välisiä suhteita.

Jos synti pääsee perheen sisällä sinne aviopuolisoitten tai vanhempien ja lasten tai lasten keskinäisiin väleihin, niin se saa ennemmin tai myöhemmin aikaan rikkoutumista ja loukkaantumista. Tämmöinen hengen yhteys voidaan säilyttää vain siellä, missä tehdään omista synneistä parannusta ja pannaan syntiä pois. Millään muulla keinolla me emme jaksa Jumalan valtakunnassa ja Jumalan lasten rakkaudesta pysyä. Se on.

Siitä te toinen toisenne, Jumalan lapsikin tunnette, että te rakkaamen keskellänne pidätte. Näin Raamattu opettaa meitä. Toisaalta me uskovaisikin joudumme taistelemaan omaa vanhurskautta ja itsestä katsomista vastaan niin kuin tuossa aluksi puhuin. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa. Pysykäämme tällä tavalla pienen paikalla lastenkaltaisina.

Lastenkaltaisten on Jumalan valtakunta. Sitten Paavali jatkaa tässä näin, että on yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin tekin olette teidän kutsumisestanne yhdenkaltaiseen toivoon kutsutut. Yksi Herra, yksi usko ja yksi kaste. Onko tämä järjestys tässä Paavalilla sattumanvarainen, kun hän mainitsee ensimmäisenä yhden ruumiin, yhden hengen? Kyllä aika usein ihan meidän oman kirkkomme kappaleita kun kuunnellaan ja melkein mitä tahansa hengellisyyttä, jos kuuntelemme, niin siellä aika lailla korostetaan tätä, että on vain yksi Jumala, on vain yksi Kristus, jonka päälle me uskomme, ja on yksi kaste.

Yleensä jokaisella kirkkokunnalla on aika selvä käsitys siitä, että millä tavalla annettuna se kaste ihmisen pelastaa. Mutta tähän kohtaan usein epäuskoiset ihmiset tämän oman opetuksensa lopettavatkin. Ja tämä Paavalin mainitsema järjestys jää kokonaan kertomatta. Tämä yksi ruumis viittaa tietysti siihen seurakuntaruumiiseen Kristuksen ruumiiseen, joka meitä pitää tällä taivastiellä. On olennaisen tärkeää, että meidän uskovaisten ihmisten kesken on sellainen hengen yhteys eli yhtenäinen käsitys opissa, yhtenäinen käsitys uskomisen elämässä, uskovaisen elämässä, mutta myös fyysinen yhteys, millä tarkoitan sitä, että me uskovaiset kokoonnumme yhteen laumaan.

Olemme rakkaudessa, niin kuin Sionin laulussa sanotaan. Se on ainoa tapa jaksaa perille, ainoa tapa pysyä uskomassa, että olemme tekemisissä toisten uskovaisten ihmisten kanssa ja panemme synnit pois. Tämä katse mainitaan tässä Paavalin kirjeessä viimeisenä, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi tyhjänpäiväinen. Kyllä me uskovaisetkin ilman muuta ajattelemme, että hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa on tärkeä asia. Se sitoo Jumalan lapsen Jumalan valtakuntaan.

Se vahvistaa meidän uskoamme. Se on hyvän omantunnon liitto. Tässä voisi viitata siihen liittoon, jonka Jumala teki Aabrahamin kanssa niin kuin tuossa aluksi sieltä ensimmäisestä Mooseksen kirjasta luimme. Mutta meidän pelastuksemme kannalta kaste ei ole se kaikkein oleellisin asia. Jos me rikomme tämän Jumalan kanssa tehdyn liiton, elämme uskovaiselle ihmiselle sopimatonta elämää.

Synti saa tulla ja vaikuttaa viedä meidät pois Jumalan lasten yhteydestä ja Jumalan valtakunnasta, niin tämä Kapteen liitto ei meitä kanna taivaaseen. On yksi Jumala ja kaikkein isä, joka kaikkein päällä on ja kaikkein kautta ja teissä kaikissa. Se on kuitenkin se tärkein asia.

Kerran viimeisenä päivänä tuli se meidän itse kunkin kohdalle, minkä ikäisenä ja elämäntilanteesta hyvänsä, niin siinä viimeisenä päivänä kysytään vain uskoa. Kysytään sitä, että oliko sydämellä Jumalan rauha?

Olivatko synnit anteeksi? Oletko jaksanut uskoa, että Jumala on isä, Jumala on yksi, ja oletko jaksanut kysyä siinä yhteydessä, joka kantaa meitä sinne taivaan kotiin saakka?

Tänään on Pyhän kolminaisuuden päivä, ja siihen asiaan en kovin syvällisesti mene.

Minusta tuntuu, että tämä Jumalan kolminaisuuden kolmiyhteyden ymmärtäminen on meille jokaiselle uskovaiselle ja varmasti kaikille muillekin sellainen hyvin salattu ja vaikea asia. Sellaisena se salattuna varmasti kysyykin. Se on uskon asia, mutta me uskomme, että Pyhä Henki vaikuttaa yhtenä Jumalan kolme persoonaa, niin Pyhä Henki vaikuttaa täällä Jumalan valtakunnassa, Jumalan seurakunnassa, uskovaisen keskellä yhdenkaltaisen uskon.

Me voimme vilkastella ja miettiä monimutkaistenkin perusteluiden kautta ja lukea ja opiskella näitä uskomisen asioita. Mutta jos meidän ajatuksemme alkavat olla jotain muuta kuin yhdenmukaiset tämän Pyhän Hengen, neuvojen ja Jumalan seurakunnan, Jumalan valtakunnan neuvojen kanssa, niin silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä, että itse kohtaa olen omassa elämässäni tämän Pyhän Hengen neuvot ja ohjeet ja opastukset unohtanut.

Yhdenkaltainen usko on Pyhän Hengen lahja. Sitten kaava jatkaa täällä tämän luvun loppupuolella, että niin pankaat pois vanha ihminen, jonka kanssa te ennen vaelsitte, joka himoin kautta eksyksissä itsensä turmelee. Mutta uudistakaa teidän mielenne Hengessä.

Karanus saa aikaan mielenmuutoksen, ja uskovaisen ihmisen mieli on sellainen, että me emme halua emmekä tahdo tehdä syntiä. Minä olen aika paljon ja voisin sanoa, että välillä ihan kiukkuisiin saakka seurannut tätä nykyajan keskustelua ja niitä perusteluita.

Tämä on yksi sellainen asia, johon toistuvasti näyttää moni uskovainen ihminen kompastuvan ja takertuvan, että mitä se tarkoittaa, että uskovainen ei halua tehdä syntiä. Siellä roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa kaava meitä muistuttaa, että tai kertoo omaa salmiansa, joka on meille varmasti jokaiselle uskovaiselle tuttua, että sitä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan sitä pahaa, jota minä en tahdo, sitä teen minä.

Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu. Paavali tunnustaa omasta puolestaan, että hänessä asuu perisynti, joka toimii ja panee hänet toimimaan eri tavalla kuin mikä on Jumalan sanan opetus ja Pyhän Hengen neuvo.

Tämä tahto, tahtominen, johon Paavali tässä viittaa, niin se on juuri sitä, mikä on se uskovaisen ihmisen sydämen halu ja sydämen tahto elää Jumalan sanan mukaista elämää.

Me emme löydä Raamatusta, ei tästäkään kohdasta, vaikka tässä puhutaan monesta mini-synnistä, tässä puhutaan vihasta, kapeudesta, varkauksista, riistaista puheissa, monenlaisista mini-synneistä, niin tämäkään Raamatun kohta ei anna meille sellaista kattavaa listaa, eikä sellaista anneta tänäkään päivänä myöskään tässä valtakunnassa.

Meillä on kyllä sellaisia selkeästi uskovaisille sopimattomina asioina pidettyjä asioita, joissa toistuvasti on tässä valtakunnassa puhuttu läpi vuosikymmenten ja varmasti myöskin läpi vuosisatojen. Ja osa niistä on aikansa sidottuja sellaisia asioita, harrastuksia, tekemisiä, joita emme löydä emmekä voikaan löytää Raamatun lehtien välittä.

Mutta Pyhä Henki neuvoo meitä, ja meidän jokaisen omatunto saa kertoa meille sen, että mikä on oikein ja mikä on väärin.

Jos on sellaista asiaa, joka on vähän vaikea omalle kohdalle ajatella, että onko se selkeästi synkiä vai ei, niin tämä Raamatun kohtakin meitä muistuttaa siitä, että uskovainen haluaa ja uskovainen tahtoo valita sen turvallisemman tien. Uudistakaa teitänne teidän mielenne Hengessä. Hankaat pois vanha ihminen, jonka kanssa te ennen vaalsitte.

Se on se vanha ihminen, joka panee meidät kolkuttelemaan niitä Jumalan valtakunnan rajoja, etsimään niitä synnin rajoja, kokeilemaan, että josko vielä uskomassa säilyisi vaikka kerran yhden humalan saisi kokeilla. Näin ihan esimerkkinä.

Olen tässä joskus aikaisemminkin täällä Rovaniemen rauhallisyksissäkin puhunut. Ja toivoisin, että kaikki te niin aikuiset kuin ennen kaikkea nuoret, jotka olette varmasti niitä etulinjan taistelijoita tämän ajan houkutusten keskellä, niin ymmärtäisitte, että tämä on tarkoitettu sanotuksi juuri sellaisella nöyryydellä ja rakkaudella, jota Paavali tässä tekstikoran alkupuolella muistutti.

Mutta haluan silti sen erittäin vielä sanoa, että Jumalan lapsi ei käytä alkoholia eikä liiku sellaisista piireissä, joissa alkoholia käytetään. Me jokainen tiedämme, mitä kaikkea pahaa se saa ihmisestä, ihmisen psyykestä aikaan, ja me jokainen tiedämme, että kuinka syvästi ja kuinka raskaasti tässä maassa ovat monet perheet, ihmissuhteet, avioliitot rikkoutuneet alkoholin vaikutuksesta.

Uskovainen haluaa tällaista syntielämää välttää, ja se tarkoittaa sitä, että te rakkaat nuoret ja anon kyllä sen ihan yhtä lailla itsellenikin, niin älkää liikkuko, älkää paasako itseänne sellaiseen vaaraan, että te joudutte toistamiseen esimerkiksi epäuskoisille kavereille tai epäuskoisille työtovereille perustelemaan, että miksi ette tartu pulloon. Tai miksi ette lähde mukaan sinne napakkajonoon tai mitä kaikkea syntielämää tai Jumalan valtakunnassa vieroittavaa elämää tässäkin kaupungissa on tarjolla.

Uudistakaa teitänne teidän mielenne hengessä. Siellä toisaalla apostoli kirjoittaa näistä Jumalan valtakunnan sota-aseista ja kehottaa meitä pukemaan päällemme näitä Jumalan valtakunnan sota-aseita: autuuden toivon rautalaki suojaksi kaikkia niitä sielunvihollisen nuolia ja ansoja vastaan, joita hän varmasti kyllä haluaa viritellä meidän jokaisen polulle, että saisi meidät lankeamaan syntiin ja pois Jumalan valtakunnasta ja Jumalan lasten rakkaudesta.

Ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on sotisesta vanhurskaudesta ja pyhyydessä. Sen tähden pankaat pois valhe, ja puhukaa jokainen lähimmäisensä kanssa totuutta, sillä me olemme jäsenet keskenämme. Tässä erityisesti Paavali on halunnut Eestin seurakuntalaisia, Eestin uskovaisia muistuttaa.

En tiedä, oliko silloin erityinen tarve juuri tämän asian totuuden puhumisen korostamiseen. Varmasti Paavalin aikana siellä alkuseurakunnan keskellä oli ihan samantyyppisiä kiukauksia kuin meillä tänä aikana on, vaikka yhteiskunta oli monella tavalla ja maailma oli monella tavalla täysin erilainen kuin tämä aika, jossa me nyt elämme.

Mutta silloinkin Jumala antoi työntekijöille niitä sanoja, sellaista puhuttavaa, sellaisia asioita esille nostettavaksi, jotka olivat sen ajan uskovaisille ajankohtaisia ja tärkeitä. Tämä totuuden puhuminen on äärimmäisen tärkeä asia, ja minusta sen voisi laajentaa koskemaan myöskin tällaista juoruilua tai selän takana puhumista, pahan suopaisuutta, vaikka ne asiat sinätät, mistä puhuttaisiin, niin olisivat tottakin.

Sellainen ei ole Jumalan valtakunnassa tapana, eikä saisi olla tapana, vaan me uskovaiset haluamme puhua kaikki parhain päin ja mieluummin johtaa ja kantaa sitä horjuvaa kenties maailman reunalla kuilun reunalla kulkevaakin uskovaista lähimmäistämme.

Tähän asiaan on kuitenkin tämä nykyaika antanut aivan erityisiä haasteita. Tämä yksityinen ja julkinen raja on hämärtymässä. Yksityisen ja julkisen keskustelun raja on. Tuntuu välillä, että keskustelijat itsekään eivät tiedä, onko tämä heidän sanomansa, ja onko tämä keskustelu nyt tarkoitettu yleisen pohdinnan alle ja julkisen keskustelun alle, vai onko tämä kahdenkeskistä? Tarkoitan tällä tätä mediasta, ennen kaikkea internetistä ja sosiaalisessa mediassa käytävää keskustelua.

Minusta uskovainen ihminen sinänsä kyllä voi mielipiteensä ilmaista. On samanlainen vapaus puhua ja ilmaista mielipiteensä kuin kaikilla muillakin ihmisillä, ihan ihmisoikeutena, mutta se, että uskomisen asioista puhutaan juridisesti ja jopa toisia ihmisiä nimeltä mainiten puhutaan julkisesti, niin se ei ole Jumalan mielen mukaista toimintaa. Käykäämme toisiamme kohti avoimesti ja rohkeasti. Puhukaamme suoraan asioita, jotka mieltä painavat ja tekevät mielen murheelliseksi. Mutta sellainen henkilökohtaisten tai kahdenvälisten asioiden keskustelu, joka ei anna mahdollisuutta valita, onko tämä keskustelun aihe julkinen vai yksityinen, niin sellainen ei ole oikea tapa puhua uskon asioista.

Minusta on ymmärrettävää, että uskovaiset aika vähän ovat osallistuneet viime aikojen julkiseen keskusteluun, koska puheena olevat asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, hyvin kipeitä, ja monien meidän mielestä varmasti ahdistaviakin. Ja näistä asioista Jumalan valtakunnassa uskovaisen kesken ja tarvittaessa myöskin epäuskoisen kesken, jos sellaista tarvetta on, niin näitä ilman muuta on suotavaa ja hyvä puhua.

No, Paavali tässä neuvoi näin, että vankaa pois valhe ja puhukaa jokainen lähimmäisensä kanssa totuutta, sillä me olemme jäsenet keskenämme. Tämä Paavalin ohje ja neuvo perustuu siis siihen, että me jaksaisimme pysyä tämän saman seurakunnan ruumiin jäsenenä, Kristuksen ruumiin jäsenenä, yhteisessä rakkaudessa, samalla matkalla kohti samaa päämäärää, taivaan kotia. Vihastukaat ja älkää synnintekijöitä tehkö. Älkää antako auringon laskea yllänne teidän vihanne.

Meillä ainakin oli minun ja vaimoni avioliitossa silloin aluksi semmoinen selvä sopimus, eikä sitä sopimusta ole kumottu vieläkään, kyllä, mutta valitettavasti on rikottu monta kertaa sitä sopimusta. Ja uskoisin, että niin se meillä ihmisillä, ihmisillä itse kenelläkin on, että vihaisena ei saisi mennä nukkumaan. Jos on jotakin sellaista aviopuolisoiden, perheenjäsenten, ystävien välillä, joka uhkaa sitä yhteistä rakkautta, joka uhkaa sekä ajallisessa mielessä sitä ihmissuhdetta, mutta pahimmassa tapauksessa saattaa väsyttää meidät uskonelämässäkin, niin sellainen synti olisi hyvä panna pois.

Me emme koskaan tiedä omalla kohdalla, että onko se seuraava yö viimeinen yö. Viimeinen yö täällä ajassa, maan päällä, jolloin meillä vielä on mahdollisuus kantaa synti pois ja kilvoitella. Se ohje on kyllä äärimmäisen tärkeä, ja tätä voisi kyllä laajentaa niinkin, että aina kun tunnet, että siellä oman sydämen sopukoissa on jotain salattua sellaista syntiä, jota kenties et ole jaksanut uskoa anteeksi.

Meillä uskovaisillahan on seuroissa tai uskovaisen kokoontumisia, kun yleisesti raarataan evankeliumia. Seurapuheen yhteydessä esimerkiksi me jokainen saamme sen uskoa. Jos jaksamme omalle kohdalle uskoa, niin saamme uskoa sen evankeliumin saarnan ja kaikki oman eletyn elämän virheet ja synnit anteeksi. Mutta me jokainen tiedämme omalta kohdaltamme, että on sellaisia syntejä, joiden paino on niin suuri, että niitä ei jaksa unohtaa ja sinne armonmereen upottaa, ellei niitä erittäin puhu jollekin luotetulle saattomiehelle. Ja tämä anteeksiantamuksen lahja on se, joka meitä kantaa ja jonka voimme jaksaa.

Käykää siellä koreissa vanhempien lasten luona, lapset keskenään ja lapset vanhempien luona. Toisten luo ja pyytäkää anteeksi ja antakaa anteeksi. Se on kaikkein paras keino, kaikkein tärkein keino pitää myöskin nämä perheen ja ystävien väliset suhteet hyvinä.

Paavali lopettaa tämän luetun tekstikohdan sanomalla, että älkää antako laittajalle sijaa. Tämähän on melkein sellainen sananlaskunomainen.

Raamatun seksistä tavallaan irrotettu ja ihan arkikielessäkin käytetty sana, ja tässä on tällaista vanhaa Suomea tämä laittaja. Toisessakin sananlaskussa tässä yrittänyttä ei laiteta, niin siinä esiintyy tämä sama sana laittaa, joka tarkoittaa moittimista. Että jos tosissasi yrität, niin siitä ei voi moittia, vaikka et onnistuisikaan. Ja tämä Raamatun sana, että älkää antako laittajalle sijaa, tarkoittaa siis toisin sanoin, että älkää antako moittijalle sijaa. Miksi Paavali tämän erikseen mainitsee?

Ketä moittia hän tällä tarkoittaa? Minä ymmärtäisin näin, että Paavali haluaa varoittaa uskovaisia ihmisiä siellä Efeson seurakunnassa siitä, että tarpeettomasti, aiheettomasti voisivat ulkopuoliset ja maailman ihmiset päästä moittimaan Jumalan lapsia ja Jumalan valtakuntaa sen vuoksi, että uskovaiset ihmiset toimivat taitamattomasti, puhuvat taitamattomasti, niin kuin me inhimillisinä ihmisinä teemme.

Me haluamme olla rehellisiä, ja me haluamme antaa rehellisen kuvan uskovaisista. Emme halua mitenkään kaunistella, mutta myöskään sellainen toiminta ja sellaiset puheet eivät ole uskovaisen ihmisen puheita, jotka aiheettomasti leimaavat tai antavat laittajalle sijaa. Pyrkikäämme niin, että tämä Jumalan lasten välinen rakkaus saisi hoitaa uskovaisten ihmisten välisiä suhteita.

Suhteita täällä kotisiionissa. Jokaisen meidän suhdetta tähän Jumalan valtakuntaan ja sen opetukseen. Ja jos meillä jotakin napitteen aihetta on, niin saisimme siitä avoimesti keskustella kuitenkin niin, että ei tarpeettomasti annettaisi laittajalle sijaa.

Meidän uskovaisten ihmisten ei tarvitse näyttää ulkopuolelle pyhiltä tai hyviltä. Emmekä me sellaisia ole, emmekä me sellaisia sitten tule.

Me olemme yhtä syntisiä ja vajavaisia kuin muutkin ihmiset. Mutta Jumalan valtakunnan työnäkymän kannalta, sen lähetystehtävän kannalta, jonka Jeesus on meille antanut ja jota tässä pääsiäisen jälkeisissä tapahtumissakin me olemme useampaan kertaan muistelleet, niin tämän lähetystehtävän kannalta on vahingollista, jos uskovaisista uskovaisten elämässä Jumalan valtakunnassa muodostuu vääränlainen kuva.

Minusta tuntuu, että viime kuukausien keskustelussa on saattanut niin käydä. Ja jokainen tiedämme itse tätä uskovaisen ihmisen elämää eläneinä, Jumalan valtakunnan arvohoitoa nauttineina, omantunnon rauhaa ja omakohtaisesti syntien anteeksiantamusta kokeneina, niin me tiedämme, että tämä valtakunta on hyvä.

Kaikki ihmiset, joita täällä asuu, eivät ole hyviä. Synti vaikuttaa ja saattaa meidät pois Jumalan valtakunnasta, houkuttaa meidät syntiin, mutta Jumalan valtakunnasta puhuu hyvän paimenen ääni, kuuluvat Pyhän Hengen neuvot ja opetukset, ja Jumalan valtakunnassa opetetaan elämään sevelisesti, purskaasti, jumalaisesti ja panemaan syntiä pois.

Tänäkin iltana saatte jokainen uskoa. Omakohtaisesti tuntui se oma sydämen tila, minkälaiselta hyvänsä, niin saatte uskoa omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Ja myös jokainen täällä paikalla oleva kuulija, tai siellä interes-lähetyksen ääressä oleva kuulija, jos koet, että et ole osallinen tästä armosta, et ole päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan ja jäseneksi tähän Kristuksen ruumiiseen, niin sinäkin saat uskoa omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimestä ja verestä ja jäädä turvattuna tekemään matkaa.

Omalle kohdalle haluaisin vielä kysyä, että saanko omat kiusaukset ja epäilykset ja synnytyskoa anteeksi.

Minä haluan uskoa. Jeesuksen nimeen. Aamen. A.