Seurapuhe 27.03.1993

Näitä seuroja luen puheen ja tutkinnon aiheeksi yhden tämän viikon teksteistä, joka on Vanhan testamentin puolelta. Jesajan kirjan luvusta 55 alusta kolme jaetta. Ja sanat kuuluvat seuraavasti Jeesuksen nimeen.

Kaikki janovaiset, tulkaa vettentyköä. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää. Tulkaa, ostakaa ilman rahaa ja ilman hintaa, viinaa ja rieskaa. Miksi te annatte rahan siinä, kussa ei leipää ole, ja teidän työnne siinä, kussa ei ole ravintoa? Kuulkaa minua ja nauttikaa hyvää, ja teidän sielunne riemuitkoon lihavuudessa. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni. Kulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, lujat Taavadin armot.

Tämän viikon tiistaina Tampereen lähellä Lempäälässä oli shokkitarjous. Pensa oli myytävänä kaksi ja puoli markkaa litralta. Oli niin paljon ihmisiä jonossa, eli kahden kilometrin jonoa molempiin suuntiin. Poliisit tulivat pitämään järjestystä. Monet jonossa olevista eivät edes tienneet, miksi he ovat jonossa, mutta ajattelivat, että siinä on hyvä tarjous. Minä olen nähnyt samalla tavoin siellä Venäjällä. Tavara ilmaantuu kauppoihin. Ihmiset eivät edes tiedä, mitä siinä on, mutta kohta on pitkä jono ja monet liittyvät siihen.

Profetta Jesaja tekeytyy veden myyjäksi. Ja hän huutaa, tulkaa hakemaan vettä aivan ilmaiseksi. Vesi itämaissa on hyvin kysyttyä tavaraa. Se on monesti hyvin vaikea saada, kun on vain hiekkaerämaata silmin kantamattomiin. Monesti ei löydy pisaraakaan vettä. Silloin, kun se on löydettävissä, se on kysyttävää. Ja joutuu monesti jonottamaan pitkään ja maksamaan korkeaa hintaa. Jesaja sanoo, tulkaa hakemaan ilmaiseksi, ilman hintaa.

Kristinopissa sanotaan, että elämämme kaikkein tärkein asia on Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Ja voidaan lisätä Jumalan lapsena pysyminen. Aikanaan Luther kirjoitti, oliko 99 teesiä. Teesissä 68 on sellaisia sanoja. Kirkon, että kirkon, elävän seurakunnan, Jumalan valtakunnan kaikkein tärkein aarre on Jumalan armon ja anteeksiantamuksen pyhä evankeliumi.

Kun Jumala loi ihmisen paratiisissa, hän loi hänet omaksi kuvakseen. Mutta hän myöskin puhalsi ihmiseen siirräiminsa elävän henkensä, ja hänestä tuli elävä sielu. Ihminen on iankaikkisuusolento, joka on tarkoitettu taivasta varten. Niinpä kirkkoisä Augustinus kerran kirjoitti, että ihminen on levoton, kunnes hän löytää rauhan Jumalassa.

Tämä Israelin kansa oli Jumalan valittu kansa. Ja hän teki tämän kansan kanssa monta liittoa. Se oli rakas ja kallis, tärkeä kansa, jota hän rakasti. Hän varjeli ja rakasti tätä kansaa. Hän pelasti muistamme Egyptin orjuudesta. Israelin kansa lähti vaeltamaan neljäkymmentä vuotta erämaassa. Mutta tiedämme, raamattua lukeneena, että tämä kansa oli monesti hyvin vastahakoinen, niskuroiva, monesti syntiin lankeileva. Palveli monesti pakanajumalia, palveli epäjumalan palvelusta.

Jumala on aina sellainen, että hän vihaa syntiä, mutta hän rakastaa syntistä. Profeetat julistivat, saarnasivat Jumalan sanaa tälle kansalle monta, monta vuotta. Ja harva otti sitä vastaan. "Ellette käänny pahoilta teiltänne, tulee sitten vieraat kansat, jotka valloittavat tämän maan ja vievät teidät sitten pakkosiirtolaisuuteen." Ja näin se sitten kävikin.

Jesaja ja moni muukin profeetta joutui kokemaan monenlaista painoa ja pilkkaa. Tuntui siltä, että harva otti sitä sanaa vastaan. Jesaja muun muassa sanoo: "Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, ja minun kansani ei ymmärrä. Voi sitä syntistä kansaa, sitä kansaa suuresta teosta, sitä pahan ilkistä siementä, niitä vahingollisia lapsia, jotka Herran hylkäsivät ja Israelin pyhän pilkasivat ja poikkesivat takaperin."

Kuningas Nebukadnessar hyökkäsi eteläiseen valtakuntaan 587 eKr. ja vei kansan pakkosiirtolaisuuteen, jossa he olivat 70 vuotta. Tuli uusi maailman valtias Persia, jonka hallitsija oli Kyyros. Ja hän päästi sitten Israelin kansan takaisin omaan maahan, luvattuun maahan.

Ja nyt tässä vaiheessa profetta Jesaja alkoi saarnata tälle kansalle armoissa, Jumalan laupeutta täynnä olevaa sanomaa: "Kaikki janovaiset, tulkaa vettentyköä. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa, syökää. Tulkaa, ostakaa ilman rahaa ja ilman hintaa piinaa ja rieskaa."

Siinä on samanlaista sanomaa, jonka me kuulimme edellisessä puheessa, joka oli Jeesuksen kertoma. Hän oli kerran itse Vapahtaja eräässä juhlassa, lehtimajajuhlassa, joka kesti seitsemän päivää. Kansa tuli kaukaa ympäri silloista maailmaa Jerusalemiin sitä juhlaa viettämään. He uhrasivat monenlaisia uhreja: syntiuhria, juoma- ja ruokauhria, kiitosuhria.

Mutta kun Jeesus sitten tuli juhlaan kesken sitä juhlaa ja seurasi sitä hengellistä touhua, hän varmasti ajatteli, että se on niin kuin on tyhjä malja, joka on nostettu ihmisten huulille. Viimeisenä päivänä hän nousi ylös ja suurella äänellä alkoi sitten puhua. Jeesus huusi sanoen: "Joka janoo, se tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minun päälleni, niin kuin Raamattu sanoo, hänen kylkensä pitää vuotaman elämän veren virrat."

Jumalan valtakunnassa aina saarnataan, että tulkaa, tulkoon. Eräs uskovainen pappi, joka on jo kunniaan päässyt, epäuskoisena pappina ollessaan, ei osannut neuvoa niitä ihmisiä, jotka tulivat synnin härässä hänen luoksensa kysymään ja pyytämään apua. Hän aina sanoi, että menkää, menkää paikka ristin juurelle. Antautukaa. Syväntykää. Käykää ehtoollisella. Menkää Jeesuksen luokse.

Evakon aikana, kun oli puoli miljoonaa suomalaista joutui siirtymään pois Karjalan alueelta tänne Suomeen, kerrotaan eräästä perheestä, joka matkan aikana oli hyvin väsynyt, nälkäinen, etsi ruokaa ja yön sijaa itsellensä. Vastaan tuli eräs talo, suuri talo, jossa oli yksitoista huonetta. Ja siinä talossa asui vain kolme aikuista ihmistä. He menivät talon ovelle koputtamaan, että saisiko ruokaa, saisiko yön sijaa. Isäntä tuli ovelle ja näytti kädellä, että menkää pois, teitä ei tarvita.

Tämä pappi, kun hän oli epäuskossa, hän sanoi, että menkää Jeesuksen luokse. Oikeastaan siinä oli oikea neuvo, mutta hän ei antanut Jeesuksen osoitetta.

Aikanaan oli eräs merikapteeni, joka asui sellaisella alueella, jossa oli uskovaisia ihmisiä. Hän heitä tunsi ja monesti hän heitä vilkasi. Kerran sitten hän oli merellä ja nousi suuri myrsky. Ja hän ja kaikki muut ihmiset laivassa olivat suuressa pelossaan. Tuuli riepotteli sitä pientä laivaa, ja se oli kaatumaisillaan. Merikapteeni pelkäsi omaa henkeään ja hän alkoi rukoilla. Ei siinä mielessä, että hän pääsisi sovintoon Jumalan kanssa, mutta hän tiesi, että laivassa ei ole uskovaisia. Hän rukoili, että hän pääsisi satamaan.

Ja kun hän pääsi turvallisesti viimein satamaan, hän hyppäsi junaan. Ja mihin hän meni? Voisimme sanoa, että hän meni Jeesuksen luokse. No voisiko mennä junalla Jeesuksen luokse? Voisi mennä vaikka jalan taikka autollakin. Hän meni uskovaisten ihmisten luokse. Ja sieltä hän sai parannuksen armon.

Apostoli Paavali sanoo: "Se vanhurskaus, joka uskosta on," sanoo näin: "Älä sano sydämestäsi: Minä astun ylös taivaaseen." Se on Kristusta tänne tuoda alas. Moni ihminen maailmassa, heillä on sellainen ajatus ja pyrkimys, että hyvää tekemällä, rukoilemalla ja niin edelleen, näin he saisivat synnit anteeksi ja pääsisivät sovintoon Jumalan kanssa. Näin ei Raamattu kerro.

Se kohta jatkuu: "Älä sano sydämessäsi: Astun alas syvyyteen." Se on Kristusta tuoda ylös kuolleista jälleen. Ei kukaan ihminen ole voinut juoda sitä kalkkia, mitä Jeesus itse juoi.

Kristuksen henki puhuu Vanhan testamentin puolelta siitä, kun hän oli ilmeisesti yrittitarhassa. Kun Herra Jumala heitti kaikki maailman synnit hänen päällensä. Hän vaipui alas maahan. Hänen hikensä muuttui veren pisaroiksi, jotka putoilivat yrittitarhan maahan.

Salmissa kerrotaan, että hän joutui syvään mutaan, syviin vesiin, sellaiseen kaivoon, jossa ei pohjaa ole. Ja on niin paljon syntiä, että enemmän kuin on päässäni hiuksia.

Tämä samainen kohta jatkuu, että se vanhurskaus, joka uskosta on, se on sinun suussasi, ja se on sinun sydämessäsi. Se on se saarna uskosta, jota me saarnaamme.

Me muistamme apostoli Paavalin, kun hän oli Damaskon tiellä. Hänet lyötiin sokeudella. Hän kyllä kuuli ylösnousevan Jeesuksen ääntä, mutta ei häntä nähnyt. Hän ei saanut siellä parannuksen armoa. Hänet talutettiin Damaskoon, jossa hän oli kolme yötä ja kolme päivää syömättä ja juomatta mitään. Ja hän rukoili.

Ja mikä mahtoi olla Paavalin rukouksen aihe? Hän varmasti tiesi. Jos hän kuolee tästä tilasta, hän on kadotukseen joutuva. Hän on helvetin polttopuuna. Mutta ajattelen, Ananias, uskovainen mies, lähetettiin Paavalin luokse ja saarnasi valtakunnan evankeliumia pyhän hengen voimasta. Paavali sai ottaa sen vastaan uskolla. Ja hän sai pyhän hengen. Hän sai näkökyvyn jälleen.

Luther sanoo, jos sinä tahdot löytää Kristuksen, sinun pitää ensin löytää Jumalan valtakunta. Kun Jeesus nousi ylös taivaaseen, hän ei vienyt evankeliumia mukanaan, mutta hän jätti sen tänne maan päälle saarnattavaksi. Ja Jumalan lapset, kaikki lapset, keski-ikäiset ja vanhukset, kaikki pyhän hengen saaneet ihmiset voivat toimittaa ja saarnata tätä virkaa.

Sillä Jumala oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ja on meissä, sinussa ja minussa, sovintosaarnan säätänyt. Ja sen vuoksi me olemme Kristuksen puolesta käskyläiset, lähettiläät. Meillä on valtaa saarnata tätä evankeliumia.

Tässä viimeisessä jakeessa sanottiin, että kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni. Kuulkaa. Korva on sellainen jäsen, että sillä on vain yksi virka, ja se on vastaanottamista varten. Ei se voi tehdä mitään muuta.

Ja tämä Kristuksen evankeliumi, jossa välitetään pelastus ja autuus. Autuus on vain omistettavana uskon kautta, yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden.

Me muistamme esimerkiksi vaikka Lutherin, kun nuorena poikana salama iski läheltä häntä. Ja hän pelkäsi, sitten hän ajatteli, että hän antaisi elämänsä Jumalalle. Ja hän meni luostariin. Ja kerrottiin, että hän eli ankaraa elämää. Hän rukoili. Hän luki ahkerasti. Hän paastosi. Ja hän ripittäytyi.

Mutta aina illalla hän teki enemmän kuin oli, mitä olisi tarvittu sen luostarin säännönmukaisesti. Mutta aina illalla tuli mieleen, että teinkö minä tarpeeksi. Myöhemmin hän kirjoitti, että jos se olisi jatkunut, hän olisi kohta tappanut itsensä. Hän ei saanut rauhaa tällaisella työllä tekemällä.

Mutta hän sai sitten parannuksen arvon, niin kuin kaikki muutkin uskovaiset ovat saaneet, kun ovat sitten Jumalan lapseksi päässeet. Valtakunnan evankeliumin uskolla vastaanottamisella, joka on korviin kuultavaa sanomaa.

Ja niin kuin Luther sanoo, että kun tässä puhutaan juomisesta ja syömisestä, tämä tapahtuu korvilla. Sitä kuullaan ja uskolla otetaan vastaan.

Kerrotaan eräästä nuoresta pojasta, joka oli Torniojokilaaksolta, uskovaisen pojan, uskovaisen kodin lapsi. Ja hän oli sitten luopunut uskosta. Ja monesti äiti puhutteli häntä ja puhui parannuksen tekemisen välttämättömyydestä.

Tämä poika ei halunnut enää kuulla tätä sanomaa. Eli hän päätti, että hän menee niin kauas, että ei enää tarvitsisi kuulla äidin puhuttelua, äidin parannuksen saarnaa. Hän halusi sammuttaa tämän nälän ja janon. Hän meni niin kauas, että hän lähti Amerikkaan asti.

Minulla on tämä kirjoitus kotona. Löysin Amerikan uskovaisten lehdeltä. Ja hän meni Montanan valtioon, jossa tiettävästi ei ole uskovaisia ollenkaan. Hän oli kaivouksessa työssä, jossa on ja oli hirvittävää syntielämää. Siellä hän eli monta kymmentä vuotta ja paatumuksen rauhassa. Työtä tekemällä ahkerasti.

Hän oli sitten vanha mies ja iski kova sairaus: keuhkokuume. Hän joutui sairaalaan ja todettiin, että elinaika ei ole enää kauan. Muutamia viikkoja, ehkäpä kuukausia. Mies sitten kohta joutuisi kohtaamaan kuoleman.

Tuli hirvittävä elämänveren jano, elämänleivän nälkä. Mutta missä olisi uskovaisia? Häiti on kaukana. Hän ei tunne, että olisi lähellä ollenkaan uskovaisia. Ja hän muisteli sitä vanhaa naista, naapurin naista, joka monesti puhutteli häntä, puhui uskon asioista.

Hän silloin nuorena poikana suuttui siihen. Jospa jopa hän olisi lähellä. Mutta ei. Hän alkoi puhua siellä sairaalassa, että onko sellaisia ihmisiä, jotka sanottiin lestadiolaisiksi. Sairaanhoitaja tiesi erästä vanhaa mummoa, joka ilmeisesti on niitä.

Sillä aikaa monta pappia oli käynyt sairaalassa viran puolesta puhuttelemaan tätä nuorta poikaa. Amerikassa on monenlaisia uskontoja, niitä on kymmeniä. Pappeja tuli toinen toisensa jälkeen. Mies kuunteli ja sanoi ei, ei, ei, tullut rauhaa, ei ollut apua.

Viimein tämä vanha nainen tuli. Hän tuli kahdella käpillä. Tuli lähelle ja alkoi puhua Jeesuksesta Kristuksesta, maailman Vapahtajasta ja Jumalan valtakunnasta, joka on täällä maan päällä.

Mies nosti ja kohotti kaksi kättään ylös ja sanoi, äidin ääni kuuluu. Ja se vanha mummo sai saarnata Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä synnit anteeksi. Se vanha sairas mies puhkaisi kiitokseen ja siellä oli seurat. Ja ei ollut kauan, kun mies sai nukkua iäiseen rauhaan.

Tästä meidän tekstissä me sanottiin, että tulkaa. Näin aina sanotaan Jumalan valtakunnassa. Se on sitä sanomaa. Yhteisesti ja yksityisesti tulkaa. Mutta ajatelkaa, viimeinen kerta sitten, kun sanotaan tulkaa, on kun saa olla sen suuren istuimen edessä. Kun sanotaan: "Tulkaa minun isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka on valmistettu teitä varten jo maailman alusta." Sitten saa mennä Herrasi iloon.

Eräs mies oli yhtenä päivänä lähtenyt kokeilemaan verkoja. Meni veneellä merelle. Matkan aikana laskeutui synkkä sumu ja hänen suunnat menivät aivan sekaisin. Hän souti yhteen suuntaan, sitten hän souti toiseen suuntaan ja kolmanteen, ja kohta hän oli aivan sekaisin ja niin väsynyt, että hän vain makasi veneen pohjalla.

Tämä mies oli epäuskoinen mies. Äiti ja lapset olivat uskovaisia. Hänen tyttärensä arvasi, että kävi pahasti, niin hän tuli rannalle ja alkoi huutaa uudelleen ja uudelleen: "Soutakaa tänne päin. Täällä on koti. Souda tänne päin. Täällä on koti."

Isä, kun makasi veneen pohjalla, kuuli jotain. Hän nousi ylös ja alkoi soutaa ääntä kohti. Ja kohti hän pääsi rannalle ja hän otti tyttärensä syliin, kun hän oli päässyt rannalle.

Mutta tyttärelle kävi huonosti, kun hän oli ollut monta tuntia siellä huutamassa, tuli kova ja paha kuume ja joutui sairaalaan. Kuumeen puristuksessa ja kouristuksessa hän alkoi hourailla: "Souda tänne päin. Täällä on koti. Souda tänne päin. Täällä on koti."

Tyttö kuoli. Oli hautajaiset. Uskovainen pappi siunasi sitä tyttöä hautaan. Arkku laskettiin maahan. Isä, epäuskoinen isä, purskahti itkuun ja tuli lähelle. Hän sanoi, että minä kuulen minun tyttäreni ääntä, joka nyt huutaa taivaan kodista: "Souda tänne päin. Täällä on koti."

Ja se isä sai parannuksen armon.

Meillä on varmasti jokaisella omaisia, läheisiä, rakkaita, jotka ovat jo päässeet taivaan kotiin. Ja he huutavat ja kutsuvat meitä: "Soutakaa tänne päin. Täällä on koti."

Taivaassa on meidän kotimme ja sinne me olemme matkalla. Ja me sinne ikävöimme, ikävöimme, mutta monesti epäilysten ja kiusausten alla. Sinne kyllä minä tahdon, mutta jaksanko perille asti? Synti monesti tarttuu, tekee matkan hitaaksi. Sielun vihollinen käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien kenet hän saisi miellä.

Mutta kuulkaa, evankelmin voimalla ja avulla me sinne pääsemme. Sitä omistaessa me jaksamme perille asti. Ja nyt me saamme jäädä uskomaan evankeliumia, syntien anteeksiantamusta. Saa uskoa Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä kaikki synnit, epäilykset ja kiusaukset anteeksi. Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rauhan, vapauteen ja iloon asti.

Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme Herran siunaukseen. Herra siunattakoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra paljastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.