Seurapuhe 18.10.2015

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen, amen.

Pyhdymme seurien aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen. Rakas taivaallinen Isämme, kiitos tästä valtakunnasta, jonka olet laskenut alas maan päälle meidän asuttavaksemme. Täällä meitä ruokit ja täällä meitä hoidat sanallasi. Kiitos siitä, että annat meille mahdollisuuden ja halun kokoontua yhteen sinun sanasi ääreen, siitä oppimaan, sitä kuulemaan.

Me kiitämme kaikista matkaystävistä, veljistä ja sisarista, kaikenikäisistä, joita olet meille antanut saattomiehiksi elämän matkan varrelle. Aivan erityisesti me haluamme kiittää kaikkein läheisimmistä ihmisistä, joita meille olet antanut: puolison, lapset, jos olet nähnyt sen hyväksi, ystäviä. Niin monta kuin on sinun hyvää tahtoasi meidän kohdallamme ollut. Luotettavia ihmisiä, kuuntelevia korvia, tukevia olkapäitä. Niitä me jokainen tarvitsemme, ja ne ovat sinun suurta lahjaasi.

Me kiitämme siitä, että annat armosi sanan kaikua vielä tänäkin päivänä meidän keskellemme ja meidän rakkaan kansamme keskuudessa. Ja erityisesti kiitämme tänä päivänä siitä, että annat sanasi kaikua myös tämän valtakunnan ulkopuolelle. Annat siihen nykyaikaisen tekniikan mahdollisuudet ja annat sellaisen yhteiskunnan, jossa meillä on oikeus ja vahva yhteiskunnan suoja uskoa niin kuin uskomme ja myös julistaa sinun tahtoasi mukaisesti tämän valtakunnan sanomaa.

Me pyydämme, että siunaisit nämä seurat, täällä puhutun sanasi kaikkien kuulijoiden kuolemattomien sielujen parhaaksi. Antaisit täällä seuroissa oleville pienille lapsille hetken aikaa kärsivällisyyttä istua paikallaan ja kuunnella, mitä tällä kertaa haluat heille opettaa. Antaisit meille aikuisille ja nuorille aikuisille lapsen mieltä ottaa vastaan sinun sanasi, sen puheen ja ne sanat, jotka näissä seuroissa kuulemme. Antaisit meille opettaa.

Ajattelin lukea puheen aiheeksi ja johdannoksi täältä Joosuan kirjasta sen neljännestätoista luvusta jakeet 6-15. Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Silloin menivät Juudan lapset Joosuan tykö Gilgalissa, ja Kaalep Jefunnen poika Kenisiläinen sanoi hänelle: "Sinä tiedät, mitä Herra sanoi Jumalan miehelle Moosekselle minun ja sinun puolestasi Kadesparneassa. Minä olin neljänkymmenen ajastaikainen, kun Mooses, Herran palvelija, minun lähetti Kadesparneassa vakoomaan maata, ja minä sanoin hänelle jälleen vastauksen sydämeni jälkeen. Mutta veljeni, jotka minun kanssani menneet olivat, saattivat kansalle vapisevaisen sydämen. Mutta minä seurasin Herraa, minun Jumalaani, uskollisesti."

Ja Mooses vannoi sinä päivänä ja sanoi: "Se maa, jonka päälle sinä jaloillasi olet astunut, on sinun ja sinun lastesi peristävä iankaikkisesti, että Herraa, minun Jumalaani, uskollisesti seurannut olet."

Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niin kuin hän sanonut oli. Tämä on viides ajasta aika viidestäkymmenestä, sitten kuin Herra näitä sanoi Moosekselle, kun Israel vaelsi korvessa. Ja katso, minä olen tänä päivänä viiden ajasta ajan vanha yhdestäkymmentä, ja olen vielä tänä päivänä niin väkevä kuin minä sinä päivänä olin, jona Mooses minun lähetti. Niin kuin väkevyyteni oli siihen aikaan, niin on se vielä nyt vahva sotimaan käymään ulos ja sisälle.

Niin anna nyt minulle tämä vuori, josta Herra sanoi sinä päivänä, sillä sinä kuulitsen siihen aikaan. Ja eenakilaiset asuvat siellä, ja siellä ovat suuret ja vahvat kaupungit. Jos Herra on minun kanssani, että minä ajaisin heidät pois, niin kuin Herra on sanonut."

Ja Joosua siunasi häntä ja antoi Kaalepille Jefunnen pojalle Hebronin perimiseksi. Siitä oli Hebron Kaaletin Jefunnen pojan Kenisiläisen perimys tähän päivään asti, että hän oli uskollisesti seurannut Herraa Israelin Jumalaa. Mutta Hebron kutsuttiin muinaiseen aikaan kirjat Arva, joka oli suurin mies eenakilaisten seassa. Ja maakunta lakkasi sotimasta. Aamen.

Tässä luetussa tekstissä puhutaan hyvin vanhoista asioista ja vähän tämmöisellä vanhalla kielelläkin. Mutta lapsetkin varmaan tuosta luetusta tekstistä jo pääsivät jyvälle, että mistä tässä puhutaan. Tässä puhuttiin siitä, että minkä maa-alueen tämä Kaalep Jefunnen poika saa asustavaksi siellä Israelin maassa.

Israelilaiset olivat vaeltaneet korpivailuksella neljäkymmentä vuotta ja olivat Jumalan lupauksen mukaisesti päässeet perille luvattuun maahan. Siihen maahan, josta Raamattu todistaa, että se hiukkui maitoa ja hunajaa. Se oli hedelmällinen ja hyvä maa asua. Se oli se maa, jossa Israelin kansan esi-isät olivat eläneet ja asuneet. Ja se maa, jonka Jumala oli Abrahamille, esi-isälle, luvannut asuttavaksi Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen.

Sen maan kamaralla nyt Israelin kansa oli. En tätä seurapuhesta varten tarkistanut ihan tarkasti, kuinka suuri se perille päässeiden joukko oli. Siitä aika tarkasti Raamatussa, vaikka ei meidän tarvitsisi numeroiden tarkkuudella ja historiallisella tarkkuudella Raamattua lukea. Mutta se on ihan mielenkiintoista niinkin ajatella. Joitakin miljoonia oli kuitenkin tämän perille päässeen kansan koko, hiukan vähemmän lähti liikkeelle. Senkin olen joskus tarkistanut. Ehkä se oli vähän yli kaksi miljoonaa tai sitä luokkaa. Muistaakseni 600 000 miestä ja naiset ja lapset päälle. Voisi ajatella, että ehkä vähän yli kahden miljoonan ihmisen kansa lähti liikkeelle.

Lähti huonoja olosuhteita, huonoa kohtelua, orjuutta, hätää, vainoa pakoon sieltä Egyptin maalta, jossa Israelin kansa oli ollut. Ensin voisi sanoa, että kutsuttuna, oikein hyvin kohdeltuna ja kutsuttuna Joosefin hyvän palveluksen ansiosta egyptiläiset aluksi suhtautuivat Israelin kansaan hyvin. Mutta aika nopeasti, niin kuin meidänkin aikanamme, ihmisen muisti on hyvin, hyvin lyhyt. Muutaman vuoden kuluttua voi olla, että me ihmiset emme muista tällaisia tärkeitä tapahtumia. Ja aivan erityisen alttiita me ihmiset olemme unohtamaan hyvät asiat, hyvät vuodet.

Ajatelkaapa vaikka tänä päivänä tässä meidän kotimaassamme, niin sellainen melko surkea valitus ja melko pessimistinen asenne on vallalla. Ja siihen toisaalta on varmasti syytäkin. Me saamme kannustaakin itseämme ja toisiamme paremmin palvelemaan isänmaata ja palvelemaan sitä kautta myös Jumalaa, että me tekisimme töitä tämän maan ja kansamme parhaaksi. Se on hyvä asia.

Mutta me emme tällaisena vähän alamäen aikana tahdo muistaa sitä, että muutama vuosi taaksepäin, vuosi toisensa jälkeen, meidän maamme erilaisissa tutkimuksissa todettiin maailman parhaaksi maaksi asua, maailman parhaaksi maaksi kouluttautua, maailman parhaaksi maaksi äideille, mitä kaikkia tutkimuksia on julkaistu. Me hyvin nopeasti unohdamme tällaiset hyvät asiat.

Niin unohti Egyptin kansakin ne hyvät asiat, joita tämä ahkera kanaanilaisten, israelilaisten kansa oli heidän maalleen tuonut. Joosef kuoli ja tuli valtaan sellaisia vaaroita, jotka eivät muistaneet näitä palveluksia, ja he alkoivat orjuuttaa ja kohdella huonosti Israelin kansaa.

Aivan erityisenä asiana nostaisin esille sen, että pidettiin pahana sitä, että Israelin kansa oli hedelmällinen. Se lisääntyi. Israelin kansaan kuuluvat uskovaiset isät ja äidit halusivat Jumalan lahjana ottaa lapset vastaan niin monta lasta kuin Jumala oli heille tahtonut antaa. Ja se nähtiin egyptiläisten silmissä pahana. Egyptiläiset puhuivat, ja miten se kuulostaa jotenkin hiukan tutulta ehkä meidänkin aikana, että nämä täyttävät maan, että vievät maan hedelmät ja maan rikkaudet ja ehkä kasvavat jonakin päivänä niin suureksi kansaksi, että on vaara, että he voittavat, valloittavat koko Egyptin. Tällaisesta puheesta siellä oli.

No, tämä kansa oli siis lähtenyt Egyptin orjuudesta liikkeelle Jumalan kehotuksesta ja käskystä, ja kansanjohdattajana oli Mooses. Ja siellä erämaassa vietettiin 40 vuotta. Se on käsittämättömän pitkä aika. Mutta ei nyt kuitenkaan niin käsittämättömän pitkä aika, että täälläkin seuroissa on teitä paljon vanhempia uskovaisia, jotka hyvin muistatte, olette sen ajan eläneet. Ja minä itsekin alan kohta kolkutella sitä 40 rajapyykkiä, että muistan melkein 40 vuotta vanhoja asioita. Ei se nyt niin pitkä aika ole. Mutta se on silti ihmisen elämässä pitkä aika.

Ja ehkä, en tiedä, raamatun mukaan oli tuohon aikaan ehkä ei vielä ollut sitä elämän puoliväliä. Esimerkiksi Aaronista, Mooseksen veljestä, joka on kaikille lapsillekin pyhäkouluista ja raamatunluokista ja kaikille seuroissa usein meille istuneille niin tuttu raamatun henkilö, uskovainen mies, niin hänestä kerrotaan Mooseksen neljännessä kirjassa, että hän kuoli 114 tai 116-vuotiaana. Että siihen aikaan ihmiset elivät pitkään. Jumala antoi elinpäiviä, mutta kuitenkin 40 vuotta oli siihenkin aikaan ihmisen elämässä pitkä aika.

Tämä Israelin kansa oli, niin kuin me hyvin muistamme, sellainen kansa, että he napisivat Jumalaa vastaan ja Jumalan kansalle antamia johtajia, johdattajia vastaan. Ja tässä tekstissä mainittu Kadesbarnea. Minun piti kartasta tarkistaa ja kävin Google Mapsissakin katsomassa, että minkälaisessa paikassa on tuo Kadesbarnea. Se on siellä Siinain niemimaan pohjoisosassa, siellä erämaan laidoilla.

Ja siitä tiesi Wikipedia kertoa, että se on sellainen aika hedelmällinen laakso, jonne aina sateiden jälkeen... Siellä on tällaisia kuivia joen uomia, eli vadeja, jotka sitten sateiden jälkeen täyttyvät vedellä ja sinne syntyy tällaisia vesialtaita ja vesivarantoja. Siellä voi jopa tilapäisesti viljaa viljellä.

Kadesbarnea oli monessakin raamatun kohdassa mainittu tämä paikka. Se oli ehkä sellainen paikka, missä Israelin kanssa täällä korpivailuksella ollessa usein asusti. Usein piti leiriään. Siitä oli läpikulkureitti Afrikasta, eli sieltä esimerkiksi Egyptistä ja muusta Afrikasta kaksoisvirtain maahan. Se reitti kulki sieltä Välimeren rannikoita ja juomapaikkojen kautta ja Israelin läpi sinne nykyisen Syyrian puolelle, sinne missä soditaan ja missä tänäkin päivänä on rauhatonta.

Ja sieltä sitten pääsi menemättä ihmisen kuljettavaksi kelpaamattomien haavikoiden läpi, niin pääsi kulkemaan näiden sen ajan tunnetun maailman suurien valtakeskusten välillä. Mutta 40 vuoteen ei Israelin kansalle annettu sellaista lepopaikkaa, sellaista olinpaikkaa, jossa he olisivat saaneet pysyvästi asua.

Siionin laulussakin me lauletaan, että ei pysyväistä ole kotia. Tässä me koemme kyllä, niin kuin on usein seuroissa kuultu ja niin kuin me usein sydämessä olemme kokeneet, me koemme Israelin kansan kanssa samanlaisuutta tässä ajassa. Me usein joudumme toteamaan, että me olemme täällä kyllä vesilähteiden äärellä. Jumala antaa meidän täällä pahan maailman ajan keskellä tulla virvoitetuksi elävällä vedellä ja Jumalan sanalla.

Mutta aina se kuiva erämaa, tämän matkan vaikeudet ja vaarat ja sielun vihollisen hyökkäykset ja maailman houkutukset, niin ne aina uudestaan ja uudestaan saattavat meidät sellaiseen tilanteeseen, että meillä on kaipaus isän kotiin ja kaipaus perille luvattuun maahan. Ehkä tätä voisi tätä Kadesbarnea-nimistä paikkaa.

Nämä on kummallisen kuulostavia, eikö vain lapset nämä? Kun nämä on meille vierasta kieltä, niin nämä kuulostaa niin kuin nämä olisivat jotakin tosi outoja paikkoja, mutta ei ne sen kummempia ole kuin jos sanottaisiin, että ne yöpyivät Sineetässä tai Tervolassa ja olivat Rovaniemen matkalla. Ehkä muutamia satoja kilometrejä sieltä oli esimerkiksi tuonne Jerusalemiin ja sinne Hebronin vuorille, josta myöskin tässä tekstissä puhutaan.

Se tapahtuma, mihin tässä Kaalep viittaa, tämähän alkoi sillä, että Juudan lapset menivät Joosuan tykö. Juudan lapset tarkoittaa sitä, että kun Joosefin velipojat, Jaakobin pojat, kaksitoista poikaa, muodostivat Israelin kansan kaksitoista sukukuntaa, niin ne olivat ikään kuin tällaisia, myöskin tällaisia hallinnollisia yksiköitä siellä Israelin kansan ketjuudessa.

Ja Jumala näki hyväksi, että tämä luvattu maa jaettiin heidän keskensä osiin, kahteentoista osaan. Ei kuitenkaan kahteentoista osaan näille kahdelletoista sukukunnalle suoraan, sillä mehän muistamme, että Leeviläiset, tämä pappien suku, oli ilman maaomaisuutta. Heille oli annettu perintöosaksi Herra, niin kuin Raamattu sanoo. Oli annettu pappeuden virka. Ja Raamattu todistaa, että heille annettiin kyllä kaupungissa asuttavaksi, ja alueet, joissa heidän karjansa sai laiduntaa, ja myös heidän ajallinen ruumiinsa sai ravintoa, ja he voivat hyvin, mutta heillä ei ollut tällaista ajallisin rajoin piirrettyä aluetta asuttavana.

Silti kahteentoista alueeseen tämä Israelin luvattu maa jaettiin, koska siinä vaiheessa, kun Joosef vielä eli, niin Jumala lupasi Joosefin kahdelle pojalle tämän molemmille oman osansa. Ja tämä Joosefin alue jaettiin Efraimin ja Manassen, muistinko nyt oikein, mutta Manasse oli ainakin tämä toinen poika, niin jaettiin heidän keskensä kahteen osaan, ja näitä asuinalueita tuli kaksitoista.

Näistä alueista kaikkein ehkä merkittävin tänäkin päivänä, ja kaikkein suurin, oli tämä Juudan alue, ja nämä olivat siis Juudan lapsia, eli tämä Juudan sukukunnan vanhimpia, jotka menivät Joosuan luo. Joosua oli Jumala asettanut kansanjohtajaksi ja oli antanut Joosualle tehtävän jakaa, suorittaa tämä jakotoimitus.

Kaalep alkoi puhua Joosualle ja sanoi, että sinä tiedät, mitä Herra sanoi Jumalan miehelle Moosekselle minun ja sinun puolestasi Kadesbarneassa. Kadesbarnea oli siis tämä levähdyspaikka, ajoittain hedelmällinen laakso siellä erämaassa.

Ja siellähän, jos me taas menemme, niin kuin tähän tekstissä viitattiin, 40 vuotta taaksepäin, tai 45 vuotta. Täällä sanottiin, että tämä on viides ajasta aika viidettäkymmentä, sitten, kun Herra näitä sanoi Moosekselle. Eli 45 vuotta taaksepäin Mooses lähetti jokaisesta sukukunnasta yhden miehen tiedusteluretkelle sinne luvattuun maahan.

He menivät melko lailla suoraan pohjoiseen sieltä Kadesbarneasta. Ja kun tullaan sieltä erämaasta tänne vehreämpään, vihreämpään luvatun maan alueelle, niin siinä on ensimmäisenä vastassa ylänköseutu ja vuoria. Ja ne ovat Hebronin vuoret. Siellä on Hebronin kaupunki, joka on hyvin, hyvin vanha kaupunki. Ehkä jopa Jerusalemia vanhempi kaupunki.

Ja sen alueen läpi nämä 12 miestä lähtivät tiedusteluretkelle. Kaikilla näillä vanhan testamentinkin kertomuksilla, niin kuin me tiedämme, on tämmöinen hengellinen ulottuvuus.

Ajallisesti me voisimme tätä verrata siihen, että me suomalaiset, vaikka sodanjäljestä määrättäisiin 12 miestä sissipartioon vihollisen selustaan, vihollisen alueelle tiedustelemaan, että onko tuo alue takaisin valloitettavissa ja onko siellä sellaisia rikkauksia ja onko se sellaisessa kunnossa, että sinne vielä voi ja kannattaa mennä. Ajallisesti hyvin, hyvin vaarallinen tehtävä.

Ja me tiedämme, että sodan aikanakin niin tuollaiset tehtävät usein tiesivät suuria vaikeuksia ja hengenvaaraa. Niin se oli tuohonkin aikaan hyvin vaarallista, mutta Jumala antoi henkensä ja voimansa olla näiden miesten kanssa. Nämä olivat Jumalan asialla. Jumala itse kehotti Moosesta tämän käskyn antamaan.

Ja kun Mooses lähetti heidät sinne vakoiluretkelle, niin hän sanoi, että olkaa vahvassa turvassa. Olkaa vahvassa turvassa.

Hengellisesti, kun me uskovaiset tällaisia tiedusteluretkiä teemme, jos tätä voisi vaikka vähän sellaiseen tilanteeseen verrata, että me kun joudumme elämään, asumaan ja työskentelemään täällä epäuskoisten keskellä, tämän maailman keskellä, sellaisissa olosuhteissa, että on jatkuvasti vaara joutua kiusaukseen, joutua syntiinkin. Ja myös kuoleman vaara, syntikuoleman vaara on aivan todellinen, kun me joka päiväistä vaellustamme työpaikoilla ja kouluissa ja omassa asuinympäristössämme elämme.

Jumalan sama kehotus kuuluu tänäkin päivänä meille uskovaisille, että olkaa hyvässä turvassa. Luottakaa Jumalan voimaan ja pyhän hengen johdatukseen ja apuun. Jumala meitä tässä siivossa keskellä hoitaa ja tukee ja turvaa.

Ja jos Jumalan tahto on, niin me emme loukkaa jalkaamme kiveen, emmekä kaadu, emmekä kompastu. Ja jos me kompastumme, niin kuin me kuitenkin tiedämme syntisinä ihmisinä, että me kompastumme, niin meidät autetaan ylös. Meillä on aina mukanamme tämmöinen saattomiesten joukko, uskovaisten ihmisten joukko.

Ei tästäkään lähetetty, vaikka ehkä voisi ajatella, että tuommoisessa sissitoiminnassa, vakoilutoiminnassa, kaikkein tehokkainta olisi ollut laittaa yksi mies, tai yksi mies kerrallaan sinne, mutta Raamattu kertoo tässä, että sinne lähetettiin kaksitoista miestä yhtä jalkaa. Sitähän hyvin helpostikin olisi saattanut vihollisen sotilaspartiona pitämään, mutta oli tärkeää, että näillä veljillä oli saattomiehet mukanaan.

Me muistamme Uuden testamentin puolelta, minkälaisen käskyn ja kehotuksen Jeesus antoi opetuslapsille, että menkää kyliin ja kaupunkeihin kaksin ja kaksin. Saarnatkaa evankeliumia ja syntien anteeksiantamusta. Siellä aivan erikseen Jeesus siis kehottaa, että me emme joutuisi yksinäisen kilvoittelijan paikalle, vaan aina pitäisimme huolen siitä, että meillä on joku läheinen ihminen, jonka kanssa voi matkan asioista puhua ja matkan vastuksia jakaa.

No, nämä veljet palasivat tiedusteluretkeltä ja olivat nähneet siellä maan, joka oli täynnä kaikenlaista hyvää. Se oli vihreä ja viljava maa verrattuna siihen autiomaahan, jossa he siellä olivat jo muutaman vuoden vaeltaneet. Mutta se oli täynnä viholliskansoja, vieraita kansoja, joista yhtenä erikseen mainitaan tämä eenakilaisten kansa, jota pidettiin sellaisena jättiläiskokoisten pelottavien sotureiden kansana.

Eihän semmoiseen maahan uskalla hyökätä. Kaksitoista näistä miehistä joutui epäuskoon. He rupesivat houkuttelemaan muutakin kansaa pois Jumalan viitoittamalta tieltä ja viitoittamalta polulta, että ette te kuitenkaan pääse perille. Se on parempi, kun luovutetaan tässä vaiheessa, eikä lähdetä itseämme tapattamaan tuonne luvattuun maahan näiden vihollissotilaiden keskelle.

Mutta oli kuitenkin kaksi miestä, nämä tässä nyt tekstissä mainitut Joosua ja Kaalep, jotka saivat uskon voimaa, saivat rohkeutta ja puhuivat muillekin siitä, että aivan erityisesti mainitaan, että Kaalep puhui muillekin siitä, että käykäämme vain rohkeasti eteenpäin ja muistakaamme ja omistakaamme maa, sillä kyllä me sen voitamme.

Kaalep uskoi ja luotti Jumalaan, ja tämän Jumala näki hyväksi, ja hän antoi Mooseksen kautta sellaisen tiedon, että Joosua ja Kaalep ainoina yli 20 vuoden ikäisinä sieltä Israelista lähteneinä pääsevät perille luvattuun maahan saakka.

Alle 20-vuotiaat, nuoret miehet ja lapset kyllä pääsivät sen 40 vuoden korpivailuksen jälkeen perille, mutta kaikki yli 20-vuotiaat, jotka olivat silloin sinne perille päästäessä 60-vuotiaita, niin heistä Raamattu antaa sellaisen todistuksen, että he eivät päässeet perille.

Mooses lupasi, Herra lupasi Mooses sen kautta, että tämä Hebronin maa, eli tämä Jerusalemin ympärillä oleva maa, annetaan Kaalepille ja tälle Juudan sukukunnalle, kun Kaalep kuului siihen Juudan sukukuntaan. Ja niin sai tapahtua.

Tässä Kaalep sanoo näin: "Mutta veljeni, jotka minun kanssani menneet olivat, saattivat kansalle vapisevaisen sydämen, mutta minä seurasin Herraa, minun Jumalaani, uskollisesti."

Tämä kilvoituksen matka, uskovaisen ihmisen elämä, on sellainen jatkuvan taistelun ja jatkuvan kilvoituksen matka. Te saatatte lapsetkin ajatella, että kyllä ne sitten, kun kasvaa aikuisiksi ja vähän järki lisääntyy. Minä en kyllä ollenkaan ajattele sillä tavalla, nyt kun olen aikuinen, niin minä en ajattele, että aikuiset ovat järkevämpiä kuin lapset, mutta saattoi lapsena ajatella sillä tavalla.

Kyllä lapset ovat viisaita, ja varsinkin näissä uskomisen asioissa lapset ovat mahdottoman viisaita. Ja siitä Raamattu antaa meille selvän todistuksen, että teistä lapsista meidän kaikkien aikuisten pitäisi ottaa mallia ja oppia uskomisen asiassa. Ennen kaikkea siinä luottamuksessa, että me luottaisimme, että Jumala ohjaa ja johdattaa meidän elämäämme, yksityisten ihmisten elämää ja myös kansojen kohtaloita ja kansojen vaiheita.

Jumala oli Israelin kansankin vaiheissa mukana ja teki inhimillisesti katsoen mahdottomista asioista mahdollisia. Tämä köyhä paimentolaiskansa, joka ei ollut yhtään mitään näiden sen ajan suurvaltojen ja isojen kansojen joukossa, niin se pääsi Jumalan voimilla takaisin sinne Jumalan heille lupaamaan maahan.

Jumalan voimilla mekin pääsemme. Pääsemme kerran siihen luvattuun maahan, taivaan kotiin, kun se meillä itse kenelläkin on kerran edessä. Siinä vaiheessa, kun me oman matkasauvamme saamme laskea niin kuin Aaron sai laskea, ja niin kuin Mooses sai laskea, pääsemättä muuta kuin näkemään. Mooses näki kaukaa tämän luvatun maan, mutta hän ei päässyt astumaan sinne jalallaan, mutta Mooses pääsi taivaaseen.

Hänestä Raamattu antaa sellaisen todistuksen, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle. Mooses sai uskovaisena päättää matkansa, ja niin meistäkin moni on päättänyt ja päättää matkansa, mutta me emme sitäkään voi tietää, että milloin tänne maan päälle lasketaan alas se uusi Jerusalem, uusi Jerusalem ylhäältä.

Milloin me saamme nähdä Jeesuksen toisen kerran tulevan ja näemme Jeesuksen kasvoista kasvoihin niin kuin hän on. Se voi tapahtua meidän elinaikanamme, mutta se voi olla, että se päivä on hyvin, hyvin kaukana tulevaisuudessa. Sitä ei tiedä kukaan, ei edes poika, vaan ainoastaan isä.

Mutta me haluamme vaeltaa ja noudattaa tätä Kaalepin esimerkkiä. Kaalep oli 40-vuotias silloin. Hän oli, voi sanoa, että miehensä parhaissa voimissa, siellä ihmisen elämänkaaren lakipisteessä, huippu-huippupisteessä, siinä vaiheessa, kun hänet tiedusteluretkelle lähetettiin.

Hän jaksoi silloin luottaa. Hän oli lapsuuden uskossa säilynyt, oli Jumalan lasten joukon mukana jaksanut vaeltaa. Oli ne erämaa-vaelluksen vaikeudet jaksanut siihen saakka kohdata ja voittaa. Ja vielä jaksoi luottaa Jumalaan.

Mutta ei sekään vielä riitä. Ei sekään, ei vanhoilla ansioilla meistä kukaan pääse taivaaseen. Ei sillä, että on ollut hyvä uskovainen tai on uskovaisesta kodista, uskovaisesta perheestä. Sillä meistä kukaan ei perille pääse, vaan meidän rukouksemme on, että me saisimme sitten, kun me olemme 85-vuotiaita, niin kuin tästä sanoo Kaalep, että nyt, kun olen viiden ajas ajan vanha yhdestä kymmenestä, eli 85-vuotias.

Me voisimme sanoa niin kuin Kaalep, että Herra on antanut minun elää niin kuin hän sanonut oli. Ei vain elää ajallista elämää, vaan elää uskossa, turvata Jumalaan ja luottaa Jumalaan. Vielä tuossakin iässä Kaalepilla oli halu taistella Jumalan joukon mukana.

Niin kuin me tästä luimme, hän sanoi, että tänä päivänä olen vielä niin väkevä kuin minä sinä päivänä olin, jona Mooses minun lähetti. Niin kuin väkevyyteni oli siihen aikaan, niin on se vielä nyt vahva sotimaan, käymään ulos ja sisälle.

Niin anna nyt minulle tämä vuori, josta Herra sanoi sinä päivänä, sillä sinä kuulitsen siihen aikaan. Ja eenakilaiset asuvat siellä, ja siellä ovat suuret ja vahvat kaupungit. Jos Herra on minun kanssani, että minä ajaisin heidät pois, niin kuin Herra on sanonut.

Tämä tekstikohta loppui mainintaan siitä, että tämä Hebronin kaupunki, jonka nimi siihen aikaan oli Kirjat Arva, kirjat tarkoittaa kaupunkia, ja Arva on etunimi. Sanottiin, että tämä Arva oli suurin mies eenakilaisten seassa, ja tämä kaupunki oli nimetty hänen mukaansa.

Niin tämä Hebron vallattiin, ja kansa, maakunta, lakkasi sotimasta. Jumala voi antaa sellaisenkin ihmeen tapahtua.

Joskus vanhan testamentin lukeminen on vähän hämmentävää ja ahdistavaakin, kun siellä on niin paljon kaikenlaista sotimista ja voisi sanoa, että julmuuksia. Mutta se oli sitä aikaa. Silloin Jumala antoi sellaisen ajan, ja tarvittiin ajallisiakin aseita Jumalan lasten joukon ja Jumalan valtakunnan asian puolustamiseksi.

Mutta sitten Jumalalla on valta antaa myös rauhanaikoja. Sellaista rauhanaikaa me nyt saamme täällä Suomessa elää.

Sellaisen yhtymäkohdan vielä ajattelin tähän lopuksi ottaa, kun on meille ihmisille ajallisesti hämmentävää ja vaikeaa ja voi olla vähän pelottavaa ja ahdistavaa katsoa tätä meidän aikamme tilannetta, meidän maailmaamme tänä päivänä.

Tuolla noilla alueilla, jossa Joosua ja Kaalep ystävineen tekivät sen tiedusteluretken ehkä kolme ja puoli tuhatta vuotta sitten, Raamatussa erikseen mainitaan, että he kävivät siellä Damaskossa asti. He siis menivät läpi koko pyhän maan, poimivat sieltä hedelmiä tuliaisiksi ja kävivät tiedustelemassa ja salasivat takaisin sinne Kadesbarneaan, sinne Siinain erämaan laidalle.

Sieltä Damaskosta me kuulemme tänä päivänä hyvin pelottavia ja ikäviä uutisia. Siellä on sotaa ja siellä kärsitään, ja siellä ihmiset eivät voi elää rauhassa, eivät voi rakentaa tulevaisuuttaan, eivät voi luottaa koskemattomuuteensa, että saisivat sekä ruumiillisesti että henkisesti olla vapaita.

Sieltä niiltä seuduilta tänä päivänä lähtee ihmisiä liikkeelle samalla tavalla kuin lähti Israelin kansa liikkeelle.

Luin tästä muutamia sivuja tämän luetun tekstikohdan ympäriltä ja myös täältä neljännestä ja viidennestä Mooseksen kirjasta ja löysin tällaisenkin kohdan, jossa kerrotaan Bileamista. Te muistatte kertomuksen Bileamin aasista. Ei mennä siihen nyt, mutta tämän kertomuksen alussa kerrotaan siitä, miten Midianilaisten kuningas, anteeksi, Moabilaisen kuningas Baalak lähetti kutsumaan Bileamia kiroamaan Israelin kansan.

Tämä kuningas sanoi näin: "Tule siis nyt ja kiroo minulle tämä kansa, sillä se on minua väkevämpi, että minä löisin häntä ja hänen maaltansa karkottaisin."

Ja vielä sanotaan näin, että katso, kokonainen kansa on lähtenyt Egyptistä, se peittää maan piirin ja asettaa leirinsä minua vastaan. Kokonainen kansa on lähtenyt, ja en nyt tuosta löytänyt sitä, mutta siellä kuningas aivan erikseen pelotteli kansaa ja pelotteli Bileamiakin, että niitä on muurahaisia niin paljon, että niitä ei pysty laskemaan.

Jumala tuolloin antoi Israelin kansalle tällaisen kohtalon, ja Israelin kansa oli vaeltanut vuosisatoja aiemmin sinne Egyptiin ja oli siellä saanut säilyttää uskonsa epäuskoisten keskellä, pakanallisten menojen keskellä. Jumala oli antanut uskonliekin säilyä palaamassa ja hengissä, ja se sama uskonliekki oli vielä mukana tämän kansan sydämistä palaamassa, kun he vaelsivat sitten takaisin kohti luvattua maata.

Minä olen ajatellut, että tästä meidän aikamme tämän ajan tapahtumissa niin me voisimme aivan samalla tavalla luottaa siihen, että vaikka ihminen on pieni, vaikka presidentit ja pääministerit ja eduskunnat ja parlamentitkin ne ovat pieniä pelinappuloita silloin, kun lähtee esimerkiksi tällaiset kansanjoukot liikkeelle, kun nyt on lähtenyt.

Mutta Jumala on suuri. Jumalaan me voimme luottaa, että ei meidän uskovaisten tarvitse pelätä. Me voimme luottaa siihen, että Jumala johdattaa kansojen vaiheet ja kansojen kohtalot, ja jokainen ihminen on Jumalan luoma, Jumalan erityisen puolenvidon kohteena.

Ei vain meille rovaniemiläisille, vaan kaikille maailman ihmisille Jumala tahtoo hyvää. Ja jos Jumalan tahto on sellainen, että meidän maahamme tulee sellaisia ihmisiä, jotka ovat syntyneet muualla tai eri värisiä tai puhuvat eri kieltä, niin me saamme jatkaa tätä Jumalan valtakunnan työn tekemistä.

Ja jos Jumala antaa mahdollisuuden, niin myöskin näiden uusien tulijoiden keskuudessa. Me teemme tätä työtä nöyrinä ja hiljaisuudella ja pelvolla, niin kuin Raamattu kehottaa. Emme kuitenkaan niin, että me laittaisimme kynttilän vakan alle, vaan me laitamme kynttilän pöydälle valaisemaan kaikkia huoneessa olijoita.

Kaikkia tässä salissa, seurasalissa nyt olevia, kaikkia internetyhteyden päässä tätä seurapuhetta kuuntelevia. Siellä saattaa olla teidän joukossanne joku sellainen, joka kuulee Jumalan valtakunnan kutsun ensimmäistä kertaa.

Tämä kutsu tulee ajallisesti täältä vanhoillislestadiolaisten Rovaniemen rauhoitustyksen seuroista. Se on tämä ajallisesti näkyvä risu, kasa, hako, majaa täällä ajassa, mutta me uskovaiset uskomme Jumalan sanaan mukaisesti niin, että tämä on se vuori, joka on kaikkia muita vuoria korkeampi.

Me pyydämme niin kuin Kaalep pyysi tässä, että anna minulle tämä vuori, että anna meidän pysyä tämän vuoren asukkaina. Tämä on se vuori, joka on muita vuoria korkeampi, joka näkyy kauas, joka herättää sen vuoksi. Se on raamatullista, että se herättää myös negatiivista vastakaikua ihmisissä.

Mutta tämä on se vuori, josta kuuluu pelastavaa evankeliumin sanaa. Sinä saat uskoa omat syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä rauhaa ja vapauteen ja iloon asti.

Jokainen teistä, jotka olette saaneet uskoa, olette lapsuuden uskossa tai olette nyt tämän joukon mukana vaeltamassa, niin te saatte uskoa omat syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja sinä, joka kuuntelet ikään kuin ulkopuolisena, et ole vielä osallinen tästä armosta, niin ei se ole tämän kummempaa eikä sinulta vaadita mitään muuta kuin, että uskot, että Jumala on sinun Jumalasi ja Jeesus on kuollut sinun puolestasi.

Ja tämän köyhän palvelijasi, tämän Jumalan köyhän palvelijan suulla julistettu evankeliumi kautta sinulla on mahdollisuus omat syntisi saada uskoa anteeksi. Ja sitten sinun pitää vain lähteä seuraamaan Jumalan lasten joukkoa, käydä seuroissa, saada kuulla Jumalan sanaa ja tulla ruokituksi ja hoidetuksi tästä valtakunnasta.

Samalla voimalla oli Kaalep jaksanut 85 vuotta ja jaksoi edelleen, ja samalla voimallamme tänäkin päivänä emme me millään muulla voimalla jaksa eteenpäin.

Ja käy uskomaan Jeesuksen nimessä ja vedessä kaikki omat synnit ja kiusaukset anteeksi. Ja omallekin kohdalle haluan kysyä, että saanko uskoa kaikki synnit anteeksi. Minä haluan uskoa. Jeesuksen nimeen ja aina siunaavaan nimeen. Aamen.

Itt! Kiriätexen