Pääsiäisseurat/Seurapuhe 20.04.2014

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen jatkaisemme näitä seuroja. Luen yhden tämän sunnuntain, tai ensimmäisen pääsiäispäivän epistolatekstin, joka on kirjoitettuna täällä ensimmäisessä korintolaiskirjeessä. Jakeessa luvussa 15 ja siitä alusta 15, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Mutta minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, sen evankeliumin, jonka minä teille ilmoitin, jonka te myös saaneet olette, jossa te myös seisotte, jonka kautta te myös autuaaksi tulette, jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet. Sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, raamattujen mukaan. Ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä raamattujen mukaan. Ja että hän nähtiin Kefaalta ja sitten 12:sta. Sen jälkeen hän nähtiin useammalta kuin viideltä sadalta veljeltä yhdellä haavalla, josta monta vielä elävät. Mutta muutamat ovat nukkuneet.

Vaan kaikkein viimein on hän myös minulta nähty niin kuin kesken syntyneeltä, sillä minä olen kaikkein huonoin apostoleiden seassa, enkä ole kelvollinen apostoliksi kutsuttavaksi, että minä olen Jumalan seurakuntaa painonnut. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä minä olen, ja hänen armonsa minun kohtani ei ole tyhjä ollut, vaan minä olen enemmän työtä tehnyt kuin muut kaikki. Mutta en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka minussa on.

Olisin siis minä, eli he. Näin me saarnaamme. Ja näin te olette. Ja näin te olette myös uskoneet. Aamen.

Oikeastaan on hyvä jatkaa tuon veljen puheen jälkeen. Hän nimittäin puhui niistä voimista, jotka yrittävät hajottaa Jumalan seurakuntaa. Se ei ole ainoastaan tämän ajan ilmiö, vaan se on ollut erityisesti myöskin tuolla Korintossa, jolle Paavali tämän kirjeen kirjoitti. Siellä oli monenlaisia voimia tuossa Korintossa. Filosofisia. Siellä oli viettelyksiä ja siellä tahtoi tulla erilaista opetusta. Siellä oli tällaista kisailua tai miksi sitä voisi sanoa. Joku sanoi, että minä olen Paavalin ja toinen Apolloksen. Ja niin edelleen.

Eli elettiin sellaista aikaa, jossa sieluvihollinen yritti särkeä Jumalan työtä. Mutta se ei oikeastaan ollut Korintossa eikä meidän aikanamme, vaan sieluvihollinen yrittää aina särkeä Jumalan työtä. Ja jos ei hyvä Jumala meitä varjelisi ja olisi valtakuntansa turvana, niin se olisi aikaa sortunutta. Nimittäin on kautta historian ollut väkevät voimat, jotka ovat yrittäneet murtaa Jumalan seurakuntaa. Mutta koska se on Jumalan seurakunta, niin se on niin vahvalle perustukselle tehty, että sitä ei helvetin portitkaan voi särkeä, niin kuin sitä sanotaan.

Eli niin oli tässä Korintossakin. Jos lukee tätä korintolaiskirjettä, niin Paavali joutui aika voimakkaastikin puhumaan näille korintolaisille ja nuhtelemaan heitä monenlaisista asioista ja lihankin synneistä. Nyt siis Paavali kirjoittaa tässä, että minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, sen evankeliumin, jonka minä teille ilmoitin, jonka te myös saaneet olette, jossa te myös seisotte.

Eli Paavali muistuttaa siitä, mitä hän on puhunut täällä Korintossa. Hän on saarnannut teille evankeliumin ja muistatteko, kun olette ottaneet sen vastaan. Ja sanoo, että jonka minä teille ilmoitin. Eli tämä evankeliumi, se ilmoitetaan uskosta uskoon. Veljen kautta tuossa kuulimme siitä opista, joka on hyvin keskeinen. Ja tämäkin on hyvin opillinen Raamatun kohta.

Nimittäin tuo, kun Paavali muistuttaa siitä, että evankeliumi ilmoitetaan, niin siinä tulee tuo asia hyvin selkeästi, että usko tulee kuulosta. Tai niin kuin onko se ruotsinkielinen Raamattu, vai taitaa uudemmassakin käännöksessä olla, että usko tulee saarnasta. Ja Paavali... Ei, anteeksi, Luther jossakin yhteydessä puhuu siitä, että tulee olla läsnä usko ja sana. Eli ennen kuin usko voi syntyä, eli se tarkoittaa sitä, että jos on läsnä usko, niin silloin tulee olla läsnä sellaisia ihmisiä, jotka ovat itse uskomassa. Ja silloin tuo evankeliumi voidaan ottaa vastaan. Silloin kun se on läsnä. Se elävä sana.

Niin kuin siellä Vanhan testamentin profeetta sanoo, että etsikää Herraa silloin, kun hän läsnä on. Silloin, kun hänet taidetaan löytää ja silloin, kun hän läsnä on. Eli silloin on mahdollista etsiä Jumalaa, kun Jumalan sana on läsnä. Eli silloin, kun elävä Jumalan sana ilmoitetaan, niin kuin tässä Paavali muistuttaa, että muistatteko, kun minä teille puhuin ja ilmoitin tämän evankeliumin. Ja sanoi, että jonka kautta te myös autuaaksi tulette.

Tässä maailmassa, niin kuin veljen kautta kuulimme, on monenlaista opetusta. Yksi opetus on se, että ihminen saa uskon kasteessa. On muitakin opetuksia. Joku voi opettaa rukoilemisella ja niin edelleen. Mutta tässä apostoli tuo esiin, että se evankeliumi, jonka hän on ilmoittanut, jonka kautta te autuaksitte. Eli tuo evankeliumi, minkä ydinsanoma on siinä tämä pääsiäisen sanomassa. Herra Jeesus Kristus vuodatti verensä, viattoman verensä.

Mutta meidän on aina muistettava se asia, että kun se veri vuosi siellä ristillä, se ei jäänyt kastelemaan niitä kolkkoja kuivia kallioita. Ei vaan se on talletettu Jumalan valtakunnan armo-evankeliumiin, jossa se edelleen tuoreena virtaa Jumalan huoneessa. Ja tästä evankeliumista nyt siis Paavali puhuu korintolaisille. Ja sitten sanoo vielä näin, että siis kun hän on sanonut ensin, että jonka kautta te autuaksenne tulette, ja sanoo, että jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut.

Eli ei riitä se, että on kuullut kerran ja kerran saanut omalle kohdalleen uskoa, vaan se on pidettävä, säilytettävä niin kuin Paavali sanoo eräässä toisessa kohdassa, Timoteus-kirjassa. Sanoo, että tämä kallis tavara säilytä tai kätke, joka tarkoittaa sitä, että ei siis tarkoita niin, että tämä kallis evankeliumi, minkä sinä olet nyt saanut, niin kätke se piiloon. Ei vaan tosiaankin se tarkoittaa, että säilytä.

Kyllä me tässä maailmassa helposti häpeämme tuota Kristuksen evankeliumia, vaikka sitä ei tarvitsisi hävetä ja kätkisimme sen. Mutta siitäkin apostoli neuvoo rohkeasti julistamaan. Eli kysymys on siitä, että nämä korintolaiset tulevat autuaksi, kun ne säilyttävät ja pitävät kiinni siitä evankeliumista.

Ja tässä on myöskin mielenkiintoinen opillinen asia, mikä myös veljen kautta tuli esiin. Ja ajattelin, että se on juuri tällä tavalla, että se tässäkin raamatun kohdassa tulee hyvin selkeästi. Nimittäin kun apostoli sanoo, että sillä minä olen sen ensin teille antanut, jonka minä myös saanut olen.

Eli kysymys ei itse asiassa ollutkaan Paavalin evankeliumista tai Paavalin kehittelemästä evankeliumista. Vaan tässä on ydinajatuksena se, että säilyttäkää se, jonka minä olen teille antanut ja minä olen sen itse saanut ja sellaisena sen antanut. Eli minä en ole sitä muuttanut vaan jakanut sen sellaisena kuin olen itse saanut.

Nimittäin tuolla oli Korintossa voimia, jotka pyrkivät muuttamaan tuota Kristuksen oppia ja evankeliumin sanaa. Kyllä meidänkin aikanamme on sellaista opetusta, jossa haluttaisiin muuttaa. Puhutaan voimakkaasti vapaudesta, jolla saatetaan tarkoittaa lihanvapautta. Ajatellaan evankeliumin vapaudesta, että se on lihanvapautta.

Eräs ihminen kerran minulle esitti, että mikä minusta on hyvin tyypillinen lihanvapauden oppi. Että hän esitti näin, että Jumala ei ole niin pikkutarkka, että Jumala katsoo meitä sormiensa läpi. Eli siis kun Jumala on suuri ja pyhä, niin ei hän niin kuin pikkuasioin vaan katsoo sormiensa läpi.

Me emme opeta tällä tavalla. Me opetamme niin, että Jumalan rakkaus tulee esiin Kristuksessa. Ja Jumala katsoo meitä ei sormiensa läpi vaan Kristuksen ansion kautta. Ja hän näkee meidät silloin pyhiksi ja puhtaiksi.

Eli tuo evankeliumin keskeisin sanoma on syntien anteeksiantamus, niin kuin jo olemme kuulleet. Ja siis nyt Paavali siis korintolaisille muistuttaa tästä evankeliumista.

Sittenhän vielä vielä tuo tämän evankeliumin oikeastaan selittää, että mitä se evankeliumi on. Sanoo tässä heti perään näin, että niin vielä sen verran tuohon, että kun tässä oli, että jäi sanomatta tuo, kun että jos te sen pidätte, minkä minä teille olen ilmoittanut, ellette hukkaan ole uskoneet.

Eli sinäkin tulee se, että silloin menee tuo uskominen hukkaan, jos ei pidä tuota armoa evankeliumia. Eli ihmiselle ei lueta vanhurskautta, jos ihminen luopuu elävästä uskosta, niin sitä aikaa mitä hän on ollut uskomassa, ei hänelle lueta. Jos joku kilvoittelee vaikka 70-90-vuotiaaksi ja vähän ennemmin kun kuolee, niin luopuu elävästä uskosta, niin kaikki on mennyt hukkaan se koko ihmisen kilvoitus.

Näin siis Paavali varoittaa, että jos et, että meidän tulisi se pitää. Jos te sen pidätte, niin silloin se ei mene hukkaan.

Sitten hän selittää tätä evankeliumia, sanoo näin, että kun hän sanoo, että sillä minä olen sen ensin antanut, jonka minä myös saanut olen, että Kristus on kuollut meidän synteimme tähden, raamattujen mukaan.

Eli ensimmäisenä asiana tässä evankeliumissa evankeliumin saarnassa tuo se, että Kristus on kuollut meidän syntejemme tähden. Ja se on todella se evankeliumin keskeisin sanoma, minkä Paavali tässä heti tuo.

Sitä joskus saattaa jossakin ihminen miettiä, että miksi se piti näin tapahtua. Miksi Kristuksen piti kuolla, että synnit tulee sovitetuksi. Se Aadamin lankemus, joka tapahtui paratiisissa, niin kun synti oli tapahtunut lihassa, se piti myös lihassa korjata. Mutta ihmissuvusta ei löytynyt yhtäkään, joka olisi voinut tuon tehdä.

Eli kun paratiisissa paratiisin ovet portit sulkeutuivat ensimmäisen ihmisen parin edestä, niin silloin kun tapahtui rikkomus, niin yhteys katkesi. Ja Jumala antoi oman poikansa ja rakensi tuon yhteyden uudestaan. Eli tie on avattu taivaaseen.

Eli Jumala teki sen, mitä laki ei kyennyt tekemään. Eli Jumala rakensi tuon tien yhteyteensä pojassaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hän kärsi ja kuoli meidän tähtemme.

Eli kun silloin kun Jumala sanoi siellä paratiisissa, että sinä päivänä kun te syötte siitä puusta, niin teidän pitää kuolemalla kuolla. Ja tämä siis olisi ihmisen osa. Mutta Jumala antoi oman poikansa meidän edestämme.

Minusta se on hyvin kaunis kuvaus sitä, kun Abraham menee uuraamaan poikaansa Iisakki. Ja se on meille varmasti kaikille hyvin tuttu. Niin siinä kun juuri Abraham sivaltaa veitsen ja aikoo surmata poikansa, joka oli alttarille sidottu, niin silloin kuuluu taivasta ääni, että älä satuta, Abraham, Abraham, älä satuta kättäs poikaasi.

Ja tässä Abrahamille näytettiin miten kallis oli se uhri, jonka Jumala antoi. Nimittäin nyt Abraham näkee oinaan, joka on takertunut sarvissa, ja uhraa sen poikansa sijasta. Mutta tämä oli siis esikuva. Jumalan pojalla ei ollut sijaista. Hän kävi kuolemaan yksin.

Ja sitä Uuden testamentin puolella jossakin sanotaan, että Abraham halusi nähdä yhtä ihmisen pojan päivää. Ja kun hän näki, hän ihastui. Eli tuossa tilanteessa Abraham sai katsella juuri tätä keskeistä sanomaa, mistä Paavali nyt puhuu korintolaisille. Että siinä on meidän ihastuksemme syy ja aihe, että Jumala on antanut oman poikansa meidän edestä.

No sitten tässä vielä viidellä jatkaa, että oikeastaan kun Paavali tässä määrittelee tätä evankeliumia, niin jatkaa tällä tavalla, ja että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä raamattujen mukaan.

Eli kaikki tapahtuu raamattujen mukaan. Ja sekin, että se kuuluu siihen evankeliumiin, että niin kuin jo päivällä muistelimme sitä, että kun ne naiset tulivat sinne haudalle ja miettivät, että miten saataisiin se raskas kivi vieritettyä pois, ja kun ne tulivat haudalle, niin ne näkivät, että kivi on vieritetty ja hauta on tyhjä.

Siinä on meille evankeliumia. Se, että hauta, kuolema oli nielty. Kuolema ei voinut pidätellä Kristusta. Sitä rakkautta, mikä on Jumalasta. Vaan kuoleman valta oli voitettu.

Eli tässä on nyt Paavali esitellyt kahdella tavalla määritellyt tämän evankeliumin. Se, että Kristus on kuollut meidän syntejemme tähden ja noussut ylös. Että hän oli haudattu ja nousi ylös kolmantena päivänä. Ja se tapahtui raamattujen mukaan. Eli kaikki oli niin kuin oli luvattu ja kirjoitettu.

Päivällä muistelin tuota Emmauksen tien kulkijoita ja edelleen tässä yhteydessä tulee mieleen, miten nämä kirjoitukset olivat tärkeässä osassa, kun Jeesus ilmestyi sitten siellä lukittuja, taika sitten kun nämä Emmauksen tien kulkijat Jeesus kulki heidän matkassaan, ja vaikka nämä opetuslapset eivät tunteneet Jeesusta, ja Jeesus heille puhui, että miten oli kirjoitettu ja hyvin tarkkaan kertoi näistä kirjoituksista.

Niin sitten kun siellä leivän murtamisessa he tunsivat Jeesuksen, niin he muistelevat siellä, että miten meidän sydämemme paloi, kun hän meille selitti kirjoituksia tiellä. Eli sitten avautui opetuslapsille vasta pääsiäisen jälkeen alkoi avautua, että näinhän pitikin tapahtua.

Ajatelkaa sitä, kun siellä kerrotaan Paavalista jo, anteeksi Pietarista, joka siellä ottaa eräässä tilanteessa Jeesuksen kahden kesken ja silloin vielä Jeesuksen eläessä ja sanoi, että ei tätä saa sinulle tapahtua. Ja miten kovin sanoin Jeesus torjui tämän. Että mene pois saatana.

Ja sitten vielä toisen kerran Pietari yrittää siellä Getssemanessa, kun kiinniottajat tulevat, niin Pietari tempaisee miekkansa ja lyö korvan pois siltä, oliko se ylipapin joku palvelija. Ja kyllä meidän on sanottava, että ei se Pietari varmaankaan sitä korvaa yrittänyt lyödä. Kyllä minä luulen, että se yritti keskelle päätä iskeä sitä ylipapin palvelijaa. Mutta ei osunut. Oli sen verran pimeää, että huitasi korvan pois.

Ja Jeesus sanoi, että sallikaa vielä tämä. Otti sen korvan ja asetti paikallensa. Kävi korjaamaan niitä virheitä, mitä hän opetuslapsensa teki silloin. Ja niitä virheitä, mitä mekin teemme. Niin se suuri mestari käy korjaamaan.

Näin siis Pietari yritti estellä, että ei saisi tapahtua se suuri, voimme sanoa, ihmiskunnan historian suurin tapahtuma, jolloin kuoleman valta murretaan.

Sitten tässä Paavali luettelee, miten hän nähtiin Kefaalta ja sitten 12:sta. Ja sitten sanoo vielä, että sen jälkeen nähtiin useammalta kuin viideltä sadalta veljeltä yhdellä haavalla, eli siis yhdellä kertaa, josta monta vielä elävät, mutta muutamat ovat nukkuneet.

Siinä on nyt sanottu, että viideltä sadalta veljeltä ei siis sanota, oliko siinä sisaria, mutta kuka ties niitä ei aina Raamatussa ole mainittu. Mutta tässä siis Paavali tahtoo korintolaisille tuoda esiin, että miten todellista ja läsnä olevaa on tuo Jumalan armo ja rakkaus tässä ja nyt hänen pojassaan, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.

Eli tuo sen, ne todelliset tapahtumat ja hetket. Siten hän vielä jatkaa, että Jaakobilta ja sen jälkeen kaikilta apostoleilta, vaan kaikkein viimein on hän myös minulta nähty niin kuin kesken syntyneeltä.

Sillä minä olen kaikkein huonoin apostolein seassa, enkä ole kelvollinen apostoliksi kutsuttavaksi, että minä olen Jumalan seurakuntaa painonnut.

Mä muistan me tuon tapauksen, kun Ihmisen Poika ilmestyi siellä tiellä, kun Saulus tarsolaisena, silloin vielä Paavali, oli kiinniottamassa uskovaisia, niin siellä Jeesus ilmestyi tuolla matkalla ja sanoi, että minä olen Jeesus, jota sinä painat. Turha on sinun potkia tutkinta vastaan.

Siinäkin muuten tulee tuo sama asia, kun puhuimme siitä, että Jumalan valtakuntaa vastaan on aina hyökätty, niin tuossakin Jeesus sanoo, että turha on sinun potkia tutkinta vastaan. Tämä valtakunta on juuri niin kauan tämän maan päällä kuin Jumala sen sallii olevan.

Mutta sinä hetkenä, kun Jumala ottaa sen pois, niin silloin ei enää ihminen voi tehdä parannusta. Silloin kun ovet katua vastaan suljetaan.

Eli niitä on useitakin vertauksia. Tuo ehkä on hyvin vaikuttava vertaus ja puhutteleva vertaus se nuotan vetäminen. Eli niin kauan vedetään tätä Jumalan valtakunnan nuottaa täällä maailman merellä, kunnes nuotta vedetään viime maihin. Ja sitä vedetään niin kauan kun Jumala sen sallii. Eikä se tapahdu niin, että jotkut ihmiset sen lopettaisivat.

Näin siis Paavali sai kohdata Jeesuksen ja hän muistelee tätä tapahtumaa. Ja minä olen jostain miettinyt sitä, että kun Paavali siellä jossakin kohdassa sanoo, että minulle on pistin annettu minun lihaani, ja sitä on sitten arveltu, että mikähän se pistin oli.

Minä luulen, että meillä jokaisella on tuo turmeltunut luonto. Sellainen pisti, joka meitä rasittaa, mutta Paavalilla oli erityisesti tämä, vaikka ne oli anteeksi annettu ja kaikki oli armon mereen upotettu, niin se oli siellä raskaana joskus mielessä, että miten hän on ymmärtämättömyyttään epäuskoisena Jumalan seurakuntaa vainannut.

Kyllä se meilläkin voi olla asioita, jotka olemme saaneet armon mereen upottaa, mutta jotka joskus nousevat mieleen ja tulee mieli, että voikumpa Jumala minut varjelisi, että en minun tarvitsisi koskaan tällaista enää tällaisiin joutua.

Me olemme kilvoittelemassa kaksiosaisena ja meillä on aina täällä maailmassa lankeamisen vaara. Veli tuossa juuri toi esiin sen, miten sieluvihollinen virittelee näitä verkkoja, niin että kohta jokaisella on taskussa televisio ja sieltä on valittavissa kaikki se törky, mitä tässä maailmassa on.

Eli meillä on niin lähelle tullut, tulee tuo syntinen maailma, ja joku on, tulee tuo syntinen maailma, että on aina lankeamisen vaara. Ja me lankeaisimme, jos ei Jumala meitä varjelisi. Mutta hyvä Jumala meitä armossaan varjelee ja hoitaa.

Ja silloinkin, kun tulee lankeamuksia, että jos sinulle rakas veljeni ja sisareni käy sillä tavalla, että sinun tulee esimerkiksi tuolta netistä avattua sellaisia sivuja, jotka loukkaavat sinun omaa tuntoasi, tekevät pahan mielen, synti tarttuu ja jää tunnolle, niin tämä Jumalan valtakunta, siellä on pesupaikkoja, siellä on kirkkaat vedet.

Sinä saat avoimesti kertoa niistä asioista jollekin pitäville astialle, niin kuin rippi-isä tai äitiä nimitetään. Sinä saat kertoa, sinä nuorikin, vaikka sieluvihollinen sanoisi sinulle, että sinä olet joutunut sellaisiin asioihin, että jos sinä näistä puhut, niin kukaan sinua ei enää uskovaisena pidä. Et sinä niistä kehtaa puhua.

Älä usko sitä. Tämä armon virta, joka on virrannut tämän maan päällä aina vuosituhannesta toiseen, se vuotaa edelleen puhtaana ja kirkkaana. Ja siihen on paljon upotettu syntiä. Ja edelleen upotetaan.

Sinä saat aivan vapaasti ja saat olla vakuuttunut siitä, että olkoon meidän syntimme veriruskeat niin, että ne tulevat villan valkoisiksi.

Muistamme ristinryöväriä, joka vietiin, niin kuin eläs rakas veli siitä sanoi, että kun Jeesus nousi Isän luo, niin hän vei ristinryövärin ikään kuin näytekappaleena mihin hänen sovitustyönsä riittää.

Niin tässä täällä ei ole niin suurta syntistä, jolle ei Jumalan armo kuuluisi. Tänäkin päivänä saat uskoa vielä kaikki synnit ja matkanviat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Ja tämä saat uskoa aivan sielun rauhaan ja iloon asti, niin kuin me olemme näissä seuroissa jo kuulleet.

Ja sitten tässä oli vielä nämä sanat, että Paavali sanoo, että minä olen Jumalan armosta se mikä minä olen, eikä hänen armonsa minun kohtani ole tyhjä ollut, vaan minä olen enemmän työtä tehnyt kuin muut kaikki, mutta en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo joka minussa on.

Olisin siis minä, eli he. Näin me saarnaamme ja näin te olette myös uskoneet.

Eli siinä Paavali tuo sen, että vaikka minä olen Jumalan seurakuntaa vainonnut ja vaikka minä olen tällaiseen joutunut, niin ei minun tarvitse tässä Jumalan huoneessa osoittaa Paavalille sen paremmin kuin jollekin toisellekaan, että kuule sinun paikkasi on paremminkin tuolla jossakin nurkassa tai jossakin, että täällä on, täällä on tota, me valio, että tässä olisi jonkinlaista luokittelua.

Jumalan armo se on meidät tekee tasapäiseksi. Eli jos Jumala ottaa armonsa pois, niin meillä ei ole mitään mahdollisuutta eikä sijaa Jumalan huoneessa.

Eli Jumalan armosta me saamme olla vapaasti uskomassa ja me olemme hänelle kalliita ja arvokkaita.

Ja sittenhän vielä lopuksi tässä muistuttiin, että kun minä olen teille puhunut, julistanut tämän evankeliumin, ei se ole yhtään erilainen kuin joku toinen olisi sen julistanut, niin kuin hän sanoo, että olisin siis minä eli he, niin me saarnaamme.

Niin se tulee, kun veli puhui tuossa edellä tästä yhteydestä ja siitä, miten Jumalan sana, Jumalan lapset ovat yhtä joukkoa, niin se myös tulee tässä puheessa.

Eli Paavali tuo esiin sen, että ei se hänen julistamansa evankeliumi ole jollakin tavalla jalustalla, että se, jonka hän on saarnannut evankeliumin, niin se olisi ikään kuin paremmin uskomassa kuin joku, jos jollekin toiselle on julistanut.

Kyllä luulen, että meillä on kokemuksia siitä, että kun me olemme jollekin ihmiselle saaneet saarnata evankeliumin, niin on voinut nostaa mieleen, että mitenkähän tässä nyt oikein kävi, kun minä näin huono uskovainen tuolle olin julistamassa evankeliumin.

Se ei ole meidän huonoudesta eikä hyvyydestä kiinni, siinä on Jumalan voima, ja olkoon se kuka tahansa uskovainen, joka julistaa armoevankeliumin, niin se tekee juuri sen, minkä sillä on tarkoitettu, ja se tekee niin kuin Luther siitä sanoo, että vaikka se olisi heikko henkäys, niin siinä tapahtuu niin suuria, että tämän ihmisen, joka ottaa evankeliumin vastaan, niin hänen edessään sulkeutuu kadotus ja avataan taivas.

Voiko suurempaa enää ihmisen kohdalla tapahtua?

Ja näin siis Paavali puhui korintolaisille, että näin on teille tämä evankeliumi annettu ja julistettu, ja tämän saman evankeliumin äärellä me nytkin saamme näitä seuroja viettää.

Ja näin saamme päättää tämänkin saarnan siihen, että rakas veljeni ja sisareni, usko kaikki synnit ja matkanviat anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Jesuksen nimessä ja veressä, Jesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit anteeksi. Jesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit anteeksi. Jesuksen nimeen. Aamen.