Seurapuhe 05.03.2014

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen, seurojen aluksi yhdymme kiitokseen ja rukoukseen. Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen isämme, me tänä iltana kiitämme sinua siitä, että olemme saaneet kokoontua tänne tuttuun paikkaan, seurahuoneelle, sanasi ääreen, sitä kuulemaan ja sydämiimme kätkemään. Me pyydämme sitä, että avaisit luetun ja puhutun sanasi, nimesi kunniaksi ja seuroihin tulleiden autuudeksi.

Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Puheen johdannoksi luen Pietarin kirjeestä seuraavaa: Mutta pysyttäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Olkaat myös aina valmiit vastaamaan jokaista, joka teidän toivonne perustusta tutkistelee, joka teissä on hiljaisuudella ja pelvolla. Ja pitäkää hyvää omaa tuntoa, että ne, jotka teitä panettelevat niin kuin pahantekijöitä, häpeäisivät, että he ovat häväisseet teidän hyvän menonne Kristuksessa. Sillä se on parempi, jos Jumalan tahto niin on, että te hyvään työn tähden kärsitte kuin pahaan. Aamen.

Tämä oli siis lyhyt katkelma Pietarin epistolasta, eli kirjeestä. Tässä ei sanota, että olisiko se kelle osoitettu. Täällä on monia kirjeitä, jotka on osoitettu jollekin seurakunnalle. Tämä on sellainen yleiskirja. Tämä on yleinen, joka sopii kaikille, niin kuin tietysti nekin, jotka on osoitettu jollekin. Pietarin epistola.

Satutteko muistamaan, mikä mies oli tuo Pietari? Kyllä teistä joku saattaa sen muistaa. Se nimittäin oli Genesaretinjärven pohjoispuolelta kotoisin, muistaakseni. Niin semmoinen paikkakunta kuin Petsaida. Ja sieltä oli muitakin opetuslapsia, yksin Pietari. Johannes, Jaakob, Andreas, Pietari. Ainakin nämä. Kalastajia kaikki. Jeesus kutsui seuraamaan. Ja nämä lähti.

Evankeliumikirjat kertovat hyvin paljon tästä miehestä, jonka nimi oli Pietari. Sieltä voi sen yhteenvedon lyhyesti mainita, että kun jotakin asiaa tuli Jeesukselle, niin hyvin usein Pietari oli muitten puhemiehenä ja meni kysymään, miten tämän kanssa on? Ja sitten kun piti opetuslasten näkemyksiä esittää, niin Pietari taas oli nopea ja meni sanomaan Jeesukselle, että minne on tätä mieltä. Kuka on suurin taivaan valtakunnassa? Pietari oli siis hyvin rohkea ja niin kuin ennen sanottiin, uskoi suu auki. Siitä oli se hyöty, että Pietaria osattiin myöskin korjata ja neuvoa, kun suu auki uskoi.

Sitten kerrotaan tuommoinenkin raamatun paikka, joka on hyvin puhutteleva. Kun Jeesuksen kärsiminen ja kiinniotto lähestyi, mehan kohta, kun nyt paaston aikaa aloitetaan, niin me muistelemme raamatusta Jeesuksen julkista toimintaa, kärsimystietä, kolkatalle menoa, ristinpuuta, hautaan laskemista ja ylösnousemista. Näitä me nyt neljän viikon, siis neljänkymmenen päivän ajan muistelemme. Tulevien sunnuntai- ja päivien tekstit puhuvat näistä.

Niin hyvin puhutteleva kohta on mainittu siinä, kun Jeesus oli Getsemanen ja yrtitarhassa kovien tuskien alla, kiusattuna, vähän ennen kiinniottamista. Ja sanoi opetuslapsille, että nyt tulee kohta se hetki, että te pahennette ja pakenette. Siellä oli yksitoista opetuslasta. Yksi oli jo pettänyt. Muistatteko, mitä Pietari siihen sanoi? Se sanoi heti Jeesukselle, että jos muut pakenevat peloissaan, niin minä en. Minä olen valmis seuraamaan sinua vaikka kuolemaan asti. Niin se sanoi.

Ja kohta kiinniottajat tulivat keihäitten ja seipäitten kanssa Jeesusta kiinniottamaan. No mitä Pietari teki? Se koitti lunastaa lupausta. Se meni Jeesukseen. Ja Jeesuksen rinnalla vastaan niitä sieppasi miekka ja löi yhdeltä korvan. Ja Jeesus paransi sen, joka miekkaan tarttuu, se miekkaa hukkuu.

Jeesusta lähdettiin viemään viimeiselle matkalle pappilan pihalle. Kuulustelu oli kova. Vääriä todistuksia etsittiin ja syytettiin. Silmät olivat kivet. Silmät peitettiin. Kasvoille syljettiin. Tehtiin sitä ja tätä. Pietari vähän kauempana seurasi hiilivalkealla, mitä tapahtuu. Ja kohta tultiin Pietarilta kysymään: Me muistamme sinun olleen Jeesuksen seurassa. Mitä Pietari siihen sanoi? En tunne miestä.

Tämäkin esitettiin tämä kysymys kolme kertaa, niin Pietari sadasti sanoi, että kielsi Jeesuksen. Sitten lauloi kukko. Pietari muisti. Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmasti minut kiellät. Kerrotaan, että Pietari meni ulos ja itki katkerasti.

Eli rohkeasta, itsevarmasta Pietarista tuli kieltäjä. Ei ihminen omilla voimilla kestä näitä hetkiä. Me ollaan niin voimattomat. Myöhemmin Pietari sai palaamisen armon, niin kuin raamatusta olemme lukeneet. Ja kun tämän kirjeen Pietari kirjoitti, hän muisti varmaankin kaikki nämä.

Pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne, ja olkaa aina valmiita vastaamaan jokaista. Pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne.

Mitä se tarkoittaa muuten tuo pyhittäminen? Raamatussa puhutaan pyhittämisestä melko paljon. Otetaan vaan joitakin kohtia. Minulla lapsena opetettiin siellä maaseudulla tällä tavalla, että pyhä työ on syntiä. Pyhä työllä ei ole siunausta. Ei silloin lähdetty heinäpellolle, eikä niittämään kauraa, eikä kepelle panemaan, eikä muutakaan sellaista, minkä voi kerkeä tehdä maanantaina. No lehmät piti kyllä lypsää, ei siinä auttanut.

Ja meille opetettiin, että kaikki se, minkä kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve, se tehdään pyhänäkin. Muuta ei. Minä muistan omaa isää, kun se oli tieviljelijä, niin se lauantaina jo lankkasi jatsarit. Ne oli kiiltävät. Minkä vuoksi? Sunnuntaina lähdettiin seuroihin. Se pisti diakonit päälle ja rabatin kaulaan ja jatsarit alkoi. Pyhävaatteet. Oli se juhla vaan mennä isän ja äitin kanssa seuroihin, kun oli pyhä kamppeet päällä. Pyhänä.

Se pyhä tarkoittaa siinä kohti sitä, muista pyhittää. Muista eroittaa pyhä päivä arkipäivästä. Niinhän Jumalakin teki, kun se loi maapallon. Kuutena päivänä loi, pyhitti seitsemännen ja kehotti siihen meitäkin. Pyhittäkää Herra Jumala.

Eroittakaa Jumala. Jumalan pojan vanhurskaus. Sydämme uskolla. Omaa sydämeenne. Pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Eli pyytäkää olla sisällä Jumalan valtakunnassa. Armonkerjääjinä. Elämäntien kulkijoina. Ja kun synti tarttuu, pankkaa synti syntinä pois. Pankkaa pois synti ja kuorma. Pankkaa teihin aina tarttuu ja hitaaksi matkan tekee. Se on pyhittämistä.

Pyhittäkää Herra Jumala. Eroittakaa Herra Jumala sydämiin. Se on niin tärkeä asia, että tänäkin päivänä meitä kehotetaan, jotka on tänne keskiviikkoilla seuroilla. Täällä on muuten joitakin niin pieniäkin kuulijoita, minusta näyttää, että ei nämä kaikki kävellä osaa. Enkä ole aivan varma, onko nimiäkään painanut. On se mukavaa, että ne on tuotu seuroihin jo nuo pienet.

Miksi se niin mukava on? No kun ne pienestä pitää opettaa seuroihin, niin ne osaa isompanakin tulla. Ja sitten kun ne rupeaa ymmärtämään, niin ne mielellään kuuntelee mitä lasten ystävä puhujabeljien kautta vuorollaan näille pienille sanoo. Hyvin usein. Usein puhujan paikalta kuullaan tuommoinenkin: Te pienet pojat ja tytöt, ylentäkää omat sydämenne uskomaan. Kaikki tottelemattomuudet, tappelunujakat, kaikki mitä kotona on tullut ja tunnolle kertynyt. Kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä. Lasten ystävän Jeesuksen nimessä ja vereessä.

Näin minne on kuullut sanottavan täältä, kun minne on itsekin kuunnellut tuolla. Eikä minne ole kuullut sanottavan täältä. Eikö ole hyvin sanottu? Pienille lapsellekin tämä evankeliumi. Uskomaan, että seurat ovat sellaisia, että täältä ei pieniä lapsia vedä tuonne alakertaan kerrohuoneeseen ja sinne joku hoitaja, joka leikkii niiden kanssa. Ei. Ne istuu täällä niin kuin muutkin. Ei niille ole erilaista ohjelmaa.

Joskus suviseuroissa kuulee, kun mediaedustajat ihmettelee, että täällä on koko lapsilauma. Eikö niille ole tehty jotakin erilaista askareta? Joku tietokonepeli ja muuta. Ei. Ne tulee seuratelttaan ja omilla vaunuillakin kuuntelevat Herra sanaa. Ja ne rupeaa muuten nyt jo kohta kysellen nuo pienet lapset, että milloin lähdetään suviseuroihin. No ensi kuun perästähän on jo toukokuun ja kohta on suviseurat käsillä. Koulut loppuu, lomat alkaa, suviseurat on käsillä. Ja niin joutuin tuo aika mennä.

Pienet lapset on esimerkkejä. Ne on esikuvia meille vanhemmille. Jeesuskin otti pieniä. Sallikaa lasten tulla minun tyköni. Sen kaltaisten on taivaan valtakunta. Otti syliin ja siunasi näitä. Pysyttäkää Herra Jumala.

No sitten vielä tuo asia kysytään, että miten se tuo pieni lapsi. Ymmärtääkö se uskoa, kun se on juuri syntynyt? Vai onko niin, että sitten kun se kastetaan ja kun se varttuu ja rupeaa ymmärtämään jotakin, niin sen jälkeen se vasta uskoo? Ei. Pieni lapsi, kun tänne syntyy, niin se syntyy Jumalan luo omaksi kuvakseen valtakuntaansa. Syntypaikka ei ole ratkaiseva.

Joku ajattelee, että uskovaisen kotiin kun syntyy, niin se voisi olla luonnollista, että näin on. Mutta jos kaukana ulkomailla syntyy ja epäuskoisen kotiin, niin onko näin? On. Ne on uskovaisia nuo pienet. Mutta monille käy sillä tavalla, että ne ajautuu sitten ennemmin tai myöhemmin elämäntieltä lavealle tielle.

Mistä me sen tiedämme? Jeesuksen vuorisaarnasta. Jeesushan sanoo tällä tavalla: Se portti on avattu. Vaarja tie, lavea, joka vie kadotukseen. Ja niitä on monta, jotka siitä sisälle käyvät. Mistä ne sinne menee? Elämäntieltä. Miksi? Syntien ja ylitsekäymisten vuoksi. Tämä maailma tulee rakkaammaksi kuin elämäntie ja Jumalan lasten joukko. Sieltä ne menee.

Mutta se portti on ahdas tiekaita, joka vie. Se vie elämään. Ja sitten sanotaan: Harvat ovat, jotka sen löytävät. Ketä nämä harvat on? Ne on niitä, jotka saa täältä armoajassa parannuksen armon.

Mikä se tuo parannus on? Se on hätää ja pelkoa synnin tähden. Huomatkaa omien syntien tähden. Ja samalla uskomista evankeliumiin eli syntein päästöön. Synnit on saatu anteeksi. Ja on Jumalan rauha tunnolle laskeutunut. Se on parannus.

Ei niin kuin monet ajattele, että parannus on sitä, että ruvetaan oikein harrastamaan hyvää ja karttaan pahaa. Ja autetaan köyhiä ja käydään sairaiden luona ja ulkomaata myöten juostaan. Ei se ole raamatun mukainen parannus. Eihän se haittaa, vaikka niinkin tekee. Mutta sillä juoksulla ei päästä perille taivaalle. Tarvitaan sydämen usko.

Pyhittäkää Herra Jumala. Ei tässäkään sanota juoskaa ja auttakaa ja tehkää sitä ja tätä. Ei. Pyhittäkää Herra Jumala teidän sydämissänne. Pietari tietty tuo omasta kokemuksestaan: Uskokaa synnit anteeksi ja rauha on Jumalan kanssa. Asukaa Jumalan valtakuntaa. Pääsette kerran perille.

No sitten tässä on tuo kohta erikoinen. Erikoinen sanottu tuo, että olkaa aina valmiit vastaamaan jokaista. Miksiköhän tuo niin tärkeä on tuo? Sehän on meidän kielellämme uskon tunnustamista.

Mä muistan varsinkin nuorempana, niin mä olin hirveä arka tunnustamaan uskoa. Mä en tahtonut rohjeta kenellekään sanoa sitä. Ja sitten kun mä huomasin kotikylälläkin, oli murrosikäisiä. Sielunvihollinen houkutteli ne tämän maailman turuille. Ja muutamat harvat sai palaamisen armon.

Niin se mitä minä ajattelin, kun ne löysi takaisin isän kotiin, ne meni kertomaan koulukavereille tai työkavereille tai kellepä hän nyt kertovat: Minä oon kokenut löytäjä ilon. Minä oon päässyt takaisin Jumalan valtakuntaan. Mulla on synnit anteeksi. Rauha Jumalan kanssa. Ne tätä kertoo.

Niin minä ajattelin mielessäni tuolla tavalla, että kyllä minunkin olisi syytä lyhyt maailmanreissu tehdä. Miksi? No minä pääsisin läheltä uskomaan ja se ois henkilökohtainen usko. Minun on isän ja äitin mukana tavan vuoksi käynyt seurassa, mutta ei mulla tajua uskoa ollenkaan. En minä rohkene kenellekään tästä puhuta.

Minä aina muistelen tässä kohtaa sitä pappia, joka on sillä seutukunnalla uskovainen pappi. Ossi Ylimaula oli sen nimi. Kun hän näki meitä arkoja siellä seuroissa ja näki, että näitä sielunvihollinen houkuttelee tämän maailman turuille hakemaan tuntemisia, niin hän sanoi meille tällä tavalla aina: Kuule, kääntykää perhe pyyntöön, joista paha usein pitää teltakohtaan. Taulutko te sitä mielestä esimerkiksi opiskella? Taulutko sinun? Kuule, sinä kleine. Hittain hän sinä Hurtukcho kärsi yritettyet järjestelmässä. Rikastunut, ei mitään tarvitse. Saa sitä olla kylmäkin. Enimmäksiähän me ollaan kylmärintaisia.

Niin sekin saa uskoa täällä. Pahana, pyhäksi ja syntisenä vanhurskaaksi. Näin se pappi meille sanoi ja oli se hyvin sanottu. Ei kannata lähteä hakemaan tämän maailman turulta parempia tuntemisia. Moni on sille tielle eksynyt. Se on ensin tehnyt lyhyen matkan ja sielunvihollinen on sanonut, että ei ole vielä kyllin paljon kokeiltu tätä maailmaa. Ota vähän vielä. Ja on lopulta niin kaukana, ettei sieltä pääsekään takaisin.

Parempi on, että me heikkoina matkamiehinä Herran Jumalan pyhitämme sydämissämme ja ahkeroimme kilvoitella Jumalan valtakunnan asukkaana.

Tuo tunnustaminen. Siitä voisi sanoa näinkin. Se on varmasti hyvin laaja käsite, mutta jos sen tiivistää lyhykäisesti sillä lailla, että se tunnustaminen ensinnäkin varjelee meitä monelta. Eikö kuulkaa nuoret niin, että jos me yritämme siellä omalla vartiopaikalla varkain uskoa, niin se on hankalaa. Ja on monenlaisia houkutuksia.

Mutta jos me saamme jollakin tavalla sanottua, minä olen uskovainen, minä en tähän elämään osallistu, mihin minua houkutellaan. Sillä on monenlaista illanviettoa, johon uskovaiset ei lähde. Salmi sanoo näin: Autuas on se, joka ei vailla jumalattomain neuvossa, ei seiso syntisten tiellä, ei istu pilkkaajien istuimella, vaan rakastaa Herran lakia, ajattelee hänen lakiansa päivät ja yöt.

Mikä laki se on? Se on se laki, joka tuomitsee sinua ja minua armolla ja laupeudella. Ei se ole Mooseksen laki, vaan on Herran laki. Tuomitsee armolla ja laupeudella. Ei ole kumma, jos sitä ajattelee köyhän kulkijan päivät ja yöt. On se niin hyvä laki.

Laki. Laki. Ei. Ne uskovaiset haluavat kilvoitella sillä tavalla, että me tämän maailman turuilla. Minä muistan nuorena, kun olin koulut käynyt ja menin työelämään, niin siihen aikaan oli työpaikka. En tiedä, onko tämä enää sillä lailla, mutta silloin oli aika usein eri puolilla tämmöistä käytäntöä, että työantajat järjestivät tämmöisiä illanviettoja.

Ja minä muutamissa kävin, niin minä huomasin, että tämä ei ole uskovaisen paikka. Se oli juopottelua. Sillä jotkut otti iloa irti niin elämästä, että ne aamulla seuraavana päivänä toisiltaan kyselivät, että mitä minä siinä kohti sanoin. Ei ne muistanut sitäkään. Se oli mennyt niin.

Ei. Ei siellä ole uskovaisen mukavalla ollenkaan. Siellä tulee huono olo. Se voi olla, että se on vähentynyt. Se oli siihen 60- ja 70-luvulla hyvin yleistä.

Minulla tuli mieleen tuo raamatun kohta silloin, että autuas on se, joka ei vailla jumalattomaan neuvossa, eikä seiso syntisten tiellä. Tunnustaminen siis varjelee monelta.

Siksi on, kuulkaa, veljet ja sisaret, nuoremmat ja vanhemmat, tärkeää se, että jos emme muuten jaksa sitä asiaa esillä pitää, niin jos meiltä joku tulee kysymään, oletko sinä uskovainen? Sä käyttäydyt pikkusen eri tavalla. Puheenparsi on erilainen. Pyydä Jumalalta voimaa ja sano, että kyllä minä olen. Se varjelee monelta.

Toinen asia on sitten tuo. Raamatussa sanotaan näinkin: Se, joka tunnustaa minut tämän maailman edessä, sen minäkin tunnustan isäni edessä, joka on taivaissa. Miksi se taivaissa tunnustaa? Kunnian taivaassa ja armo taivaassa. Jumalan valtakunnassa. Siksi se on taivaissa.

Mutta sitten, joka kieltää minut tämän maailman edessä, sen minäkin kiellän isäni edessä, joka on taivaissa. Kuka näin sanoo? Jumalan poika.

Miksiköhän se niin sanoo? Tämä tunnustaminen, kuulkaa, on yksi tärkeä asia, jolla toteutetaan Jumalan suurta tahtoa. Mikä se tahto oli? Jumalan suuri tahto on se, että Jumala tahtoo ja aina on tahtonut, ja niin nytkin, että kaikki ihmiset tulisivat autuaiksi. Kaikki, jotka on tänne Jumalan kuvaksi luotu ja jotka on ajautuneet elämäntieltä lavealle tielle. Jumala tahtoo niitä autuaiksi.

Ja nyt kun me tunnustamme uskon, niin se on samalla vähän niin kuin puhuttelu siitä, että armon aikaa eletään. Sinullakin olisi mahdollisuus tehdä parannus. Vaikka ei jaksettaisi sanoakaan.

Uskovaiset perheet, kun omalla vartiopaikallaan asuvat. Minä olen usein ajatellut sitäkin, että kun taivaan isä joillekin perheelle näyttää siunaavan useampia lapsia. Niitä syntyy aika paljon. Se on väkevä puhuttelu naapureille tuo asia.

Huomatkaa, tämä ei tarkoita sitä, että pitää olla aina kymmenen tai viisitoista lasta, että on uskovainen. Ei. Minä tunnen paljon semmoisiakin aviopareja, ettei ole yhtään lasta. Ei taivaan isä ole siunannut. Ei se mikään uskon mitta ole.

Mutta myöskin on niin, että Jumala joillekin siunaa näitä taivaan taimia. Ja se kysyy meiltä uskoa, että otamme ne lahjana vastaan. Se on väkevä puhuttelu tämän maailman ihmisille.

Lapset juoksevat siinä pitkin pihaa ja naapurissakin käyvät. Ne saattaa käydä kysymässä, että me lähdetään kohta seuroihin. Lähettäkää tekin? No tuommoisesti.

Olen tosiakin kysymyksiä kuullut. Yksi pikku poika suviseuraan alla, kun se huomasi naapurista asuntovaunun pihalla, niin se juoksi sisälle, että lähettäkää te suviseuroihin, kun vaunu on pihalla. Mekin lähdetään ensi viikolla. Me haetaan vaunu vuoksalle ja lähdetään. Lähdetään peräkkäin. Se piti niin tärkeänä asiana tuota.

Olkaa valmiit vastaamaan.

Sitten yksi kysymys tuohon tunnustamiseen liittyen. Mitenkä nykyisin on käytäntö, kun te tuolla tapaatte, esimerkiksi koulutiellä tai työpaikalla uskovaiset toisenne? Tervehdittekö te siellä toisianne Jumalan terveellä? Kun te soitatte toisillenne, niin sanotteko, että moi, tai iltapäivää, tai huomenta, tai jotakin muuta? Vai sanotteko te Jumalan terveellä?

Mitä ajattelen, olisiko hyvä sanoa? Kyllä minulle, kun soittaa uskovainen, niin minä aina sitä toivon, että se sanoisi minulle Jumalan terve. Miksi minä sitä toivon? Se vahvistaa minun heikkoa uskoa. Miten se vahvistaa? Siinä samalla tuodaan minun sydämeen, kiusattuun sydämeen terveesi ja taivaan isän sydämeltä. Se siinä on.

Kannattaa tervehtiä kiusatuita tämän maailman edessä Jumalan terveellä. Minä muistan Tuomosenkin, kun oltiin sitten aikaa 40 vuotta vähän yli, niin nuoria oltiin, niin siellä oli useampia uskovaisia siinä työpaikalla. Se alkuun meni meillä semmoiseksi, että kun me päivittäin siinä tultiin vastaan kahvitunnille ja ruokatunnille ja muuta, niin joka kerta kädestä pitäen tervehittiin Jumalan terveellä.

Se meni pikkusen niin kuin yli. Niin me sovittiin, että no ei tämä nyt semmoinen ole, että tänään nyt pitää juoksujalkaa kaiken aikaa tervehtiä. Kyllä se riittää, kun aamulla sanotaan Jumalan terve ja illalla jo satutaan tapaamaan nämä parkkipaikalla Jumalan rauhan. Ei tämä nyt jatkuvasti tarvitse.

Niin näin me se tehtiin. Me niin kuin vapaaehtoiset. Vapautettiin vähän yhtiämme siinä. Eihän tästäkään saa taakka tulla. Mutta kumminkin niin, että tämäkin on tunnustamista. Epäuskoiset huomaa, että nämä tervehtii noin kalliilla tervehdyksillä kuin Jumalan terve ja Jumalan rauhaa.

Se on raamatullinen tervehdys, kun puhutaan raamatussa Jumalan rauhasta, joka laskeutuu sydämelle. Ja Jumalan terve, ollaan Jumalassa terveitä. Ja jos syntysaikaiset sairastuvat, niin armo alttari äärelle. Hoito huoneeseen. Kaksi penniä siellä on käytössä: armo ja totuus. Sairaat hoidetaan terveeksi. Jumalan terve. On se niin hyvä tervehdys.

No sitten. Sitten tässä oli vielä tuo omaa tuntoa. Otetaan tuo asia ja sitten me lopetellaankin tämä. Niin pitäkää hyvää omaa tuntoa. Joskus saattaa käydä, nimittäin silläkin tavalla, että varsinkin kun on henkien taistelut, eriseuran taistelut, niin saattaa joskus käydä niinkin, että me joudutaan ikään kuin tuolla lain alle. Ja me omaa tuntoa kaivamalla kaivetaan, että löytyisikö siellä jotakin poispantavaa.

Ei Pietarinkaan vie sitä tarkoita, että nyt kun seurat päättyy, niin illalla rupeatte oikein uraakalla kaivamaan. Ei. Etätaite kaivaa. Huonon oman tunnon tuntee kaivamatta. Siitä meillä on kokemuksia. Tunnolle tulee joku asia, niin etäkaivaa tarttaa. Vaikka sitä kuinka koittaa unohtaakin, niin se tahtoo vaan nousta pintaan.

Sulla on tuommoista tartunnaista nimellistä asiaa ja Jumalan henki sydämellä kehottaa tapaa pois. Etsi joku luotettava uskovainen ja pääs pois tuo, niin pääset vapaaksi. Hyvään. Oman tunnon kantajaksi. Hyvällä omalla tunnolla on hyvä tehdä matkaa. Mutta huonolla omalla tunnolla työlästä on. Jumala on vapauteen meidät kutsunut.

Niin onhan se mukavampi vapaudessa kulkea. Pitäkää hyvää omaa tuntoa. Se tarkoittaa sitä, että ne asiat, mitkä vaivaksi tunnolle nousee, niin pyydämme Jumalalta voimaa, että saisimme ne korjata ja panna pois. Evankeliumista.

Se on sanottu näinkin: Se on Jumalan voima hyvän oman tunnon kantamiseenkin. Kenelle? Kaikille uskovaisille. Ei muille. Vaikka kuinka paljon kuulisi tätä saarnaa ja seurapuhetta ja kirkossa kävisi ahkerasti, jos sydämeltä puuttuu usko, evankeliumi ei ole voima.

Se on kaikille uskovaisille autuudeksi eli onneksi. Pidetään hyvää omaa tuntoa, kun kilvoitellaan täällä se taipale, mikä on annettu meidän eteen.

Tälläkin hetkellä veljet ja sisaret, nuoremmat ja vanhemmat, ylentäkää sydämet uskomaan. Kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Tätäkin nuoret Jumalan lapset, nämä usein itsekin, kun olin nuorena penkissä, niin ei mulla tahdottu olla aina voimaa pyytää anteeksi. Mutta puhujat sanoo, että saa uskoa pyytämättäkin.

Mulla tulee mieleen tuommoinenkin kohta kotikylän seurassa, siellä oli aina juhannusseurat. Oli semmoinen puhuja kuin Armas Teteeri. Tämä on semmoinen puhuja, kun te olette niin nuoria. Se on päässyt kunniaan ajan sitten.

Se oli pitämässä siellä juhannusseuroja ja väkeä oli niin paljon, että ne mahtunut siihen huoneeseen. Ulkoportaalle se sitten oli kova ääni, siis ei ollut tietoa. Mutta se siinä aika suureen ääneen puhui ja kuulijat oli pihalla penkeissä.

Mekin pikkupojat istuttiin isän ja äitin vieressä ja minä yhtäkkiä rupesin kovasti itkemään. Keskiseurapuheen. Isä ja äiti ajatteli, että pojalle taisi tulla kylmä ja ne lähti kovaa kyytiä viemään. Se oli ilta myöhään, niin viemään kotiin.

Minä sanoin kotona, että ei minulla tullut kylmä, mutta minua liikutti tuo saarnaajan puhe, kun se lapsillekin sanoi, että saa uskoa pyytämättäkin synnit anteeksi lasten ystävän Jeesuksen nimessä ja veressä. Se minua itketti, ei minua palellut. Olisin minä tarvinnut olla siellä. Mutta ne vanhemmat tulkitsivat sen noin päin. Ja hyvää hänet sillä tarkoitti, kun ne kotiin vei.

Näin jäämme nytkin Jumalan ja hänen armosanansa siunattuun haltuun ja uskomme itsemme pahoina, pyhiksi ja syntisinä vanhurskaina. Ja omalle kohdallekin haluan lopuksi kysyä, että saanko jäädä uskomaan omat synnit anteeksi. Tahdon uskoa yhdessä teidän kanssa. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdymme iltasiunaukseen. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen. Aamen.