Seurapuhe Tampereen RY:llä 12.09.2004

Jeesuksen nimeen hiljennymme vielä sen Jumalan sanan ääreen, joka on kirjoitettu Paavalin epistolassa korintolaisille, siis toisesta epistolasta yhdeksänneestä luvusta seuraavat pyhät sanat.

Mutta sen minä sanon, joka niukasti kylvää, sen pitää myös niukasti niittämään. Joka siunauksessa kylvää, sen pitää myös siunauksessa niittämään. Kukin sydämensä ehdon mukaan, ei ylönmielin eli vaatimuksen mukaan. Iloista antajaa Jumala rakastaa.

Mutta Jumala on väkevä niin sovittamaan, että kaikkinaan ne armo teidän seassanne ylenpalttiseksi tulisi, että teillä kaikissa aina yltäkylläisesti olisi ja olisitte rikkaat kaikkiin hyviin töihin.

Niin kuin kirjoitettu on: Hän on hajoittanut ja antanut köyhille. Hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti. Mutta joka siemenen kylväjälle antaa, hän teillekin antaa leivän syödäksenne ja lisää teidän siemenenne ja kasvattaa teidän vanhurskautenne hedelmän, että te kaikissa rikkaaksi tulisitte.

Kaikella yksinkertaisuudella, joka meidän kauttamme Jumalalle kiitoksen vaikuttaa. Sillä tämän viran palvelus ei ainoastaan täytä sitä, mikä pyhiltä puuttuu, vaan on siihen yltäkylläinen, että moni kiittää Jumalaa tämän palveluksen koettelemuksen kautta ylistää Jumalaa teidän nöyrän tunnustuksenne tähden Kristuksen evankeliumissa ja myös teidän yksinkertaisen tasa-jaon tähden heidän ja kaikkein kohtaan ja heidän rukouksissanne teidän edestänne, jotka teitä ikävöitsevät sen ylenpalttisen Jumalan armon tähden, joka teissä on.

Mutta kiitos olkoon Jumalalle Jumalan hänen sanomattoman lahjansa edestä. Aamen.

Edellä rakkaan veljen kautta kuulimme tämän päivän evankeliumitekstin, jossa puhuttiin sairaudesta ja parantumisesta. Ja tämä on epistolateksti, joka on myöskin tälle päivälle merkitty. Ja tästä nousee esille pari merkittävää asiaa: lahjat ja kiitos.

Siis lahjat ja kiitos. Tämä on vähän vaikeaselkoista, tämä vanha käännös tässä kohdassa. Esimerkiksi tuossa Suomesta aloitin. Niin ei tätä aivan heti ymmärrä, mistä tässä nyt on kysymys, kun sanotaan tällä tavalla: joka niukasti kylvää, pitää myös niukasti niittämään.

Minä katsoin uudesta käännöksestä, että mitä siinä nyt sanotaan. Uusi käännös on nyky-suomeksi käännetty ja on monin kohdin hyvä käännös. Siellä on joitakin opillisia kohtia, joista on sanottu, että ne ovat opillisesti virheellisiä. Mutta tämä kohta luultavasti on oikein siinä sanottu, kun siinä sanotaan tällä tavalla, että se joka on niukasti kylvänyt, se niukasti niittää. Joka on runsaasti kylvänyt, se runsaasti niittää.

Ja muitakin osin tämä käännös on tällainen vaikeaselkoine, mutta sen me ymmärrämme tästä, että kyseessä on Jumalan suuret lahjat meitä ihmisiä kohtaan, Jumalan antamat suuret lahjat meitä kohtaan. Ja näistä lahjoista saamme kiittää lahjojen antajaa Jumalaa.

Tuota lahjasanakin on joku selittänyt ja pohtinut, että mitä nyt ymmärrämme sanalla lahja. Niin on näinkin sanottu, että lahjalla ymmärretään tällaista ilmaisantia, jota ei ole ostettu eikä maksettu eikä saakkaan maksaa. Se on siis ilmainen anti joko ihmisiltä tai Jumalalta.

Lahjoista myös voimme sanoa, että ne jakaantuvat täällä ihmisten maailmassa kahteen suureen alueeseen. Toiset lahjat ovat iankaikkisia aarteita, joista rakkaan veljen kautta edellä kuulimme, ja toiset ovat ajallisia, suuria lahjoja, mutta tarkoitettu vain tähän aikaan. Ne ovat ajallisia aarteita lahjoja, niistä olemme kaikki osalliset.

Ajallisista lahjoista kaikki suomalaiset, kaikki maan päälle syntyneet ihmiset ovat osallisia. Tänäkin päivänä on eri puolille maapalloa syntynyt uusia ihmisiä. Ne ovat saaneet syntymälahjan. Jumala on antanut toteutua luomistyössään syntymälahjan.

Tulemme tulialle. Onpa voinut täällä kotisijoinin keskelläkin tai näillä seutukunnilla olla uskovaisen kotiinkin syntynyt tänä päivänä joku uusi tulokas. On saanut syntymälahjan. Ja se on myöskin kodille suuri lahja, kun syntyy pieniä taivaan taimia.

Ei ole kumma, jos kotiväki, isä ja äiti, isovanhemmat, veljet ja siskot, kaikki läheiset kiittävät Jumalaa tästä. Suuri ihme on saanut tapahtua, kun on saatu ottaa vastaan uusi elämä. Se on suuri Jumalan lahja tämä.

Emme aina tule ajatelleeksi, miten suuresta asiasta on kysymys, kun perheisiimme siunataan uusia taivaan taimia. Siinä Jumala toteuttaa suurta luomistyötään täällä ihmisten maailmassa. Kyllä aihetta on kiittää näin suurista lahjoista.

Eli nämä ajalliset lahjat voidaan myöskin jakaa kahteen suureen alueeseen. On nämä syntymisen syntymälahjoja. Kun ihminen syntyy tänne, hän saa paljon lahjoja. Ne ovat Jumalan antamia. Me ihmiset emme voi antaa niitä.

Kun pienokainen syntyy tänne, niin huomaamme, että hän kohta liikkuu. Ensimmäisenä osaa itkeä ja kohta osaa jo syödäkin. Ja kun vuosi pari menee, niin se juoksee jo kovasti ja se opettelee. Ja kun menee muutamia vuosia, niin aloittaa koulun käynnin.

Niin kuin nytkin syksyllä monet pienet aloittivat koulun käynnin ja oppivat uusia asioita. Ja koulussa huomaamme, että jollakin on taipumuksia johonkin erikoiseen asiaan. On syntymälahjana saaneet tällaisia taipumuksia eri asioihin. Ne ovat Jumalan antamia lahjoja meille ja niitä haluamme sitten käyttää toistemme hyväksi.

Syntymälahjaan liittyy hyvin paljon kiitoksen aihetta.

Sitten näitä ajallisia lahjoja. Toinen suuri alue näistä lahjoista on Jumalan siunaamia lahjoja elämän aikana. Niitäkin olemme kaikki kokeneet. Jossakin elämänvaiheessa on monille siunautunut elämäntehtävä, työpaikka.

Ja nykypäivänä voimme sanoa, että opiskelupaikkakin on suuri Jumalan siunaama lahja. Ei ole itsestäänselvää tämäkään. Ja kun koulut on saatu käytyä, niin ei työpaikkakaan ole aivan itsestäänselvä. Jumala siunaa työpaikan suurena lahjana ihmisille. Pääsevät elämään kiinni.

Monille on jossakin vaiheessa siunattu perhe, puoliso ja lapsia. Ja kaikille on siunattu koti. Yksinäisilläkin on oma koti. Se on suuri ajallinen Jumalan lahja. Jumala on siunannut meitä, meitä näitä.

Kyllä meillä on paljon aihetta kiitokseen.

Minä muistan lapsuudessa, kun menimme johonkin kylään, niin seinällä saattoi lukea tuollainenkin taulu. En tiedä, en ole nykyisin niitä nyt kovin paljon nähnyt: "Tyytyväisyys on kodin onni." Oletteko te lukeneet tuommoista? Se oli oikein raameihin pantu, naula oli lyöty seinään roikkumaan.

Tyytyväisyys on kodin onni. Minä olen myöhemmin ajatellut, että vai olipa siinä paljon sanomaa. Tyytyväisyys.

Nythän jotkut ovat sitä mieltä, että kun on aika näin hyvä, ja Jumala on suomalaisille erikoisesti antanut paljon näitä ajallisia aarteita, on siis monenlaista, monenlaista, joka liittyy siihen Lutterin esillä pitämään jokapäiväiseen leipään.

Se on laaja käsite Lutterin mukaan. Se luettelohan on pitkä. Se päättyy muuten se selitys sitten sillä tavalla, että raha ja kaikki muu sen kaltainen. Ei Lutterin luettelosta täydellistä, mutta päättää se sillä tavalla, että jos joku unohtuu pois, niin kaikki muu sen kaltainen.

Siinä oli leipä ja juomaruoka, uskolliset naapurit. Ja mitähän nyt te muistatte paremmin? Trippikoulussahan näitä opetellaan. Se on siis pitkä luettelo jokapäiväisen leivän, osa alueita ja kaikki muu sen kaltainen.

Kyllä suomalaisille on näitä siunattu, elämiseen liittyviä lahjoja. Mutta onko siunattu näiden, tai onko sydämeen noussut näiden suurten lahjojen, runsaiden lahjojen keskellä tyytyväisyyttä? Onko ajassamme tyytyväisyyttä? Onko tämä runsas lahjojen paljous tuonut sydämeen tyytyväisyyttä?

Kyllä te muistatte vanhemmat vuosikymmeniä sitten, kun oli puute monista asioista. Jos silloin joku olisi sanonut, että kun eletään joitakin vuosikymmeniä, niin ei meillä ajallisia aarteitakaan puutu mitään. Seuroihinkin tullaan autoilla, portaatte edestä, portaatte eteen suurin piirtein.

Ennen ne käveli pitkiä matkoja seuroihin ja monta muuta. Jos silloin joku olisi sanonut, niin varmaan olisi ajateltu, että voi kun jos tuollaisen ajan saa kokea, niin kyllä minä osaan olla tyytyväinen. Kyllä me silloin olemme onnellisia, jos nuinkin paljon saataisiin.

Näin ihmisinä ajattelemme. Niinhän me nytkin ajattelemme, että kun päästäisiin tuon ja tämän vaivaan yli ja saavutettaisiin tuo, niin kyllä me silloin osattaisiin olla tyytyväisiä.

Mutta sen huomaamme ja huomaan omastakin kohdasta, että mitä enemmän näitä lahjoja, mitä on, niin sen enemmän joutuu terottamaan itselle sitä, että olisi mieli tyytyväinen ja kiitollinen, että kiittäisi näistä, kiittäisi tästä hetkestä, jota saamme nyt viettää ja elää.

Sitä saa terottaa. Ei ajalliset lahjat, nämä aarteet, eivät näytä tuovan ihmiselle tyytyväisyyttä ja onnea, autuutta, niin kuin Herran sana sanoo. Se tulee jostakin muualta, tämä autuus ja onnea.

Ihmiset ovat sen laatuisia olleet kautta aikain, että ne pyrkivät ajallisten lahjojen kautta löytämään pysyvän onnen, tyytyväisyyden, kodin onnen. Tätä ne koittavat löytää, mutta hakua. Ne paikat on vääriä. Ne eivät löydy ajallisista. Ajallisista katoavista aarteista sydän ei tyydy.

Voisi sanoa, että taipumus velkeenpäin päin vastoin. Ei tyydy. Nämä löytyvät jostakin muualta. Ne löytyvät iankaikkisista lahjoista, joita Jumala on siunannut monille täällä ja tarjolla pitää, nytkin.

Iankaikkisia aarteita. Siellä vuorisaarnassa, jonka Jeesus piti, tuoda esille tämä: Älkää kootko tavaraa maan päälle, vaan kootkaa taivaaseen. Siellä, missä teidän tavaranne on, siellä on myöskin teidän sydämenne.

Ei Jeesus sitä halunnut siinä sanoa, etteikö nämä ajalliset Jumalan antamat lahjat ole tärkeitä meillä. Edellä veljen kautta puhuttiin hyvin tärkeästä lahjasta tästä terveydestä.

Näissäkin seuroissa minä tunnen monia. On terveys. On osittain otettu pois. On osittain. On osittain otettu pois. On hyvin huono terveys. On tietämistä, että seuroihin jaksaa tulla ja tietämistä, että päästään päivästä toiseen.

Ja varmaan itse kullakin seura vieralla on ajoittain kokemuksia siitä, että terveys on välillä horjunut. Se on yksi tärkeä lahja. Se on uskovaisen kodin, siis ajallisen kodin lahjan rinnalla. Voi sanoa, että se on yksi merkittävimpiä lahjoja: terveys, Jumalan antama suuri lahja.

Mutta siis nämä iankaikkiset, vaikka meillä olisi tämä ajallinen terveys huono ja heikko ja vaikka ajallisista aarteista ja aarteista olisi suuri puute, niin jos meillä on nimi kirjassa, joka on elämän, meiltä ei puutu mitään.

Vaikka lähtö tulee tänä päivänä tai huomenna, tällaisen nimen, Jumalan lapsen nimen kantaja, iankaikkisen aarteen omistaja ja pääsee taivaan kotiin.

Moni on täältäkin Siionista jo siirtynyt. Sotamme muutamia vuosia taaksepäin, niin me huomaamme, että seurapenkki on tyhjä. On siirtynyt uskosta näkemiseen. Monet ovat siirtyneet uskosta näkemiseen.

Me kaipauksella heitä muistamme ja ajattelemme, että voi kun pääsisin samalla tavalla uskosta näkemiseen täältä ajallisten lahjojen keskeltä pääsisin näkemään sitä, mitä heikolla uskolla omistan.

Sitä me täällä monasti huokaamme, että pääsisimme perille kotikunniaan. Näistä iankaikkisista lahjoista saamme kiittää.

Nyt kun on kiitos-sunnuntai, kiitollisuuden sunnuntai, niin saamme kiittää Jumalaa. Ei nimittäin ole ollenkaan itsestään selvää tämä, että sinä ja minä tänä päivänä näissä seuroissa olemme Jumalan lapset.

Ei ole itsestään selvää. Ei lapsuuden uskovaisillakaan tämä ole alkuunkaan selvää. Ei ole itsestään selvää. Siinä ei ole meidän ansiota vähääkään. Se on Jumalan suuri ihme, että tänä päivänä saamme kuulua siihen joukkoon, jolle on uskottu lahjavanhurskaus omaksi, Jeesuksen valmistama lahjavanhurskaus omaksi.

Se on suuri ihme. Ja ihme se on tuhlaajapojille ja tyttärillekin, kun ne ovat saaneet palaamisen armon. Teitäkin on täällä seuroissa, nämä tunnen, jotka olette löytäneet Jumalan valtakunnan. Jumala pysäytti teidät ja veti puoleensa.

Jumalan valtakunta lähestyi. Ja siellä enne uskoneet, siis uskovaiset, saivat sinulle epäuskon. Ja kaikki synnyttivät. Ja kaikki synnyttivät. Jeesus lapsi on kaikkein paras lahja täällä hänellekin.

Ja siitä me sitten puhuimme, että Jeesus lasten ystävä jouluna laskettiin Beetlehemin talliseimeen pienemmille ja suuremmille sydämen lahjaksi. Ja kedon paimenet kävivät sitä katsomassa, köyhät paimenet ensimmäisenä. Suurta lahjaa.

Ja kun kolmisenkymmentä vuotta meni, niin jouluherra astui kansan eteen. Ja kolme vuotta kulki ja saarnasi ja alennuksen tien kautta kuoli Kolkatan keskimmäisellä ristillä sinun ja minun ja kaikkien ihmisten edestä.

Ja valmisti sellaisen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä. Eikö ole suuri lahja tuo, että tänäkin päivänä saamme pienimmästä suurimpaan tätä lahjaa omistaa sydämessä uskolla täällä ajassa.

Se on lahjoista kaikista suurin. En tiedä liekkö täällä seuroissa yhtään armosta osatonta. Jos sattuisi yksikin olemaan, niin minä ajattelen, että sinä olet tullut seuroihin sen vuoden, kun sinä olet tullut seuroihin.

Mutta ne ovat vaan aikaa varten. Ne jää kerran tänne kaikki. Mutta että Jumalan lapsena saataisiin täällä ja löytyisi Jumalan valtakunta, se on kaikkein kallis asia.

Teitä on täällä veljiä ja sisaria, jotka ajattelevat, että aina tässä kohdissa, kun puhutaan tuhlaajalapsista, että voi kun ne läheiset, joita sielun vihollinen on eksyttänyt, niin se tietysti tulee mieleen, että voi kun Jumala pysäyttäisi näitä armon ajassa ja antaisi, ja antaisi, ja antaisi, ja antaisi, ja antaisi, ja antaisi, niin kuin seuroissa usein sanotaan, parannuksen armon.

Tämä on isällä ja äidillä monesti hyvin vaikea asia. Ja tuo usein epäilyksiä siitäkin, että oliko kasvatuksessa jotakin semmoista, mikä ajoi. Ja tämä on se, että kun joku tuli ulos perheenjäsenenne, oliko siinä jotakin kovuutta tai hempeytta tai jotakin muuta, joka ei ollut Jumalasta.

Ja kun sitä aikaa me katsomme, niin toteamme, että kyllä siinä sitä oli. Ei kaikki mennyt aivan niin kuin olisi toivonut. Ja listäpäin ainakin huomaamme, että kyllä monta puutetta on ollut.

Tässä kohdissa joskus on sananpalvelijat epäileviä isiä ja äitejä rohkaisseet sillä, että Herran sana alusta loppuun puhuu sydämeuskosta. Ei isä ja äidin, ei isovanhempien, ei suvun, ei kyläkunnan sydämen, vaan sydämen uskolla.

Sydämen uskolla. Sydämen uskolla. Ja olemme vanhurskaina tulleet ja suun tunnustuksella autuaaksi.

Ensimmäinen ihmispari lankesi syntiin ja kasvatuksessa ei ollut vikaa. Sielun vihollinen ei ollut joutilaana silloin eikä ole nytkään. Se kiljuva jalopeudan tavoin piirittää, kenet saisi niellä.

Kyllä sielun vihollinen loppuajalla pitää kiinni, kiivettää. Nyt kun seuraamme maailmanmenoa eri puolilla, idässä ja lännessä ja etelässä, niin kyllä sielun vihollisella on kiire. Tietää vähäaikaa olevan.

Rukoilkaamme sitä itsellemme ja muille, että me varjeltuisimme lapsina lasten valtakunnassa.

Edellä rakkaan veljen kautta puhuttiin. Siitäkin, joka on hyvin vavahduttava asia, että olemmeko taivaan valtakunnan asukkaina, kuljemmeko hoidetulla tunnolla. Se on pysähdyttävä asia.

Vai onko meillä sellaista nimellistä asiaa, joka painaa meitä? Nimelliset asiat nimittäin painavat.

Pitäkää hyvää omaa tuntoa. Pitäkää hyvää omaa tuntoa. Se ei itsestään meillä pysy.

Me nimittäin kaksi osaisina teemme täällä matkaa. Syntyneet. Synty tarttuu aina ja hidastaa matkan tekoa. Synty tarttuu aina.

Joskus tulee nimellistäkin asiaa. Ja se kokemus on minulla ja luulenpa muillakin, että nimellisten asioiden korjaaminen nimeltä on niitä vaikeimpia asioita täällä kilvoituksen matkalla.

Mutta Jumala antaa siihenkin voimaa.

Eihän se Pietarikaan niin sanonut. Eikä Jeesuskaan, että me nyt tästä lähiruettaisiin oikein tarkoin seuraamaan tuota tunnon tilaa, kaivamalla kaivamaan, että mitä on sattunut.

Ei. Mehän olemme vapaita armolapsia nytkin. Ei meidän tarvitse kaivaa mitään. Ei.

Ei. Mutta nimellisiä asioita, vaivoja, ei tarvitse kaivaakaan. Ne ovat kaivamatta esillä. Ne jäytävät ja vaivaavat meidän mieltä. Ei niitä tarvitse kaivaa.

Ja niistä on kehotettu parannukseen. Miksi kehotetaan? Siksikö, että me tällä ikään kuin ansaitsisimme taivaan valtakunnan ja varmistaisimme autuuden asiaa? Ei.

Ei. Jeesus oli sovinto ja hän valmisti vanhurskauden. Siihen ei ole mitään lisäämistä.

Se miksi tämä kehotus on, niin se on sen vuoksi, että me emme tunkion päältä, niin kuin ennen sanottiin, emme jaksa uskoa. Me uuvumme.

Nämä armoneuvot on sen vuoksi annettu, että me jaksaisimme uskoa. Ei, että siitä ansiota tulisi, vaan että jaksaisimme uskoa. Sen vuoksi.

Näistä lahjoista tässä on kysymys ja näistä saamme Jumalaa kiittää.

Tämä Paavali puhuu täällä toisessa paikassa myös armolahjoista. Niillä ymmärretään niitä lahjoja, joita Jumala lahjoittaa armoa autetuille.

Ja sen jälkeen, kun armo on meidän kohtaamme tapahtunut, niin on saatu tällaisia armolahjoja.

Me eilen olimme myyjäisissä, niin kyllä me ajattelimme siinä sitä, että kyllä Jumala on siunannut monenlaisia lahjoja. Siihen on ihmettä veljille ja sisarille, nuoremmille ja vanhemmille.

Monenlaisia lahjoja. Niistä voisimme sanoa, että ne ovat armoa autetuille annettu lainaksi, lainaksi annettu näitä lahjoja yhteiseen käyttöön.

Niin on sanottavaa, että se joka tästä armosta luopuu syntien ja ylitsekkäämisten tähden, jos ajautuu ulos Jumalan valtakunnasta, niin nämä armolahjat päättyvät siihen.

Armoa autetuille Jumala on sinulle ja minulle ja kaikille uskonut omat lahjat.

Meistähän saattaa tietysti tuntua joskus, että me olemme lahjattomat. Mutta kyllä meillä kaikilla on joku lahja. Me emme ole lahjattomia.

Ei meidän tarvitsisi ajatella niin, että minä olen aivan sellainen kurja. Minun pitäisi ihmisten ilmoilta pysyä kokonaan muualla. Ei näin kurjaa saisi näkyä.

Ei. Herran sana puhuu siitäkin, että aivan kohtuullisesti voi pitää itsestään ja lahjoista Jumalan antamista.

Toisaalta on myös varoitettu niin, että emme näiden lahjojen kanssa ylpistyisi aivan niin kuin pitäisi itseä muita parempina. Tämä vaara on yhtä lailla, jos tämä ruikuttamisen puolikin.

Vaan kohtuullisesti iloitsemme niistä lahjoista.

Jumalan valtakunnassa on monenlaisia tehtäviä nuoremmille ja vanhemmille, kaiken ikäisille. Lahjoja eli leivisköitä. Meillä on vastuu näistä leivisköistä.

Muistamme sellaisenkin Herran sanan, kun yksi leiviskän eli lahjan saaja kaivoi lahjansa maahan, ei halunnut sitä käyttää. Herra palatessa nuhteli tätä.

Lahjat ovat moninaiset, mutta yksi on henki. Ne pannaan vaihduspöydälle.

Jumalan valtakunnassa pannaan lahjat vaihduspöydälle. Eilen korostui oikein tuo asia, kun lahjat olivat pantu vaihduspöydälle. Jumala siunasi eiliset myyjäisetkin nimensä kunniaksi.

Ja tämä sijo onin parhaaksi. Kyllä siitä tulee kiitollinen mieli tuosta.

Tälläkin hetkellä veljet ja sisaret, jotka olette saaneet Jumalan lahjoja, syntymälahjoja aikana ja elämän aikana, Jumala on siunannut teitä monella tavalla.

Ja ennen kaikkea, nimi on elämän kirjassa. On siis näitä ajallisia lahjoja ja iankaikkisia.

Ylentäkää sydämenne nytkin uskomaan kaikki synnit ja epäilykset ja murheiden aiheet ja kiusaukset anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä on synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja veressä, veljet ja sisaret, on synnit anteeksi. Saa olla turvattuna ja siunattuna Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Synnit anteeksi. Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Oli hiljattain nuorten leiri tuolla. Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Oon minä tainnut siitä jo sanan sanoakin, mutta kun en muista, olenko minä sanonut, niin minä sanon sen nytkin.

Minä olin siellä raamatuntunnin opettajana. Siellä oli kuutisen kymmenvuotiaasta kahta puolta, tyttöjä ja poikia, vilkkaita eri puolilta. Täältäkin oli monet.

Kyllä se täytyy sanoa, että kyllä se Jumala niin siunasi sen leirin.

Mulla oli raamattutunti, niin minä sitä aihetta mietin, että mikä tuossa nyt olisi hyvää.

Niin minä otin tuommoisen aiheen: kiusaukset.

Minä aloitin sen sillä tavalla, että minä kysyin, onko teillä ollut kiusauksia kellään tänä päivänä ja eilen.

Ne pohtivat tarkasti, että onko nyt ollut vai ei.

Minä sanoin, että no ette te nyt muista, mutta minusta näytti, että oli jollakin. Oli kiusauksia, niin ne kuuntelivat vielä tarkemmin.

Minä sanoin, että kun täällä leiri-isäntä sanoi, että oli tulva aika juuri silloin. Oja tulvi se maitoiste.

Niin se kielsi, että tuohon ojan lähelle ei saa mennä, että kun siinä on tulva, niin sinne voi pudota ja hukkua, kylmä vesi.

Niin jollakin pojalla oli se, niin kun meni siihen lähelle. Minä akkunasta katsoin sitä. Minä ajattelin, että tuolla on kiusauksia tuolla pojalla nyt.

Mutta kyllä se voitti sen. Ei se mennyt kuitenkaan kuin niihin puitten viereen ja palasi takaisin.

Minä sanoin, että teillä oli muutamilla kiusauksia, mutta te hoiditte. Ei liian lähelle menty.

Sitten minä kysyin niiltä toisen asian, että mitä te sanotte: onko kiusaukset syntiä?

Sitäkin ne pohtivat. Yksi sanoi, että hän nyt arvelisi noin. Puhui vähän kirjakielellä. Se oli tuolta edellä Suomesta.

Arvelisi noin, että ei se ehkä sillä. Niin se ensin sanoi, että minua on koulussa kiusattu. Se aloitti noin.

Arvelisi, että ei se, jota kiusataan, että mahtaneeko se nyt olla. Eihän hän ole kokenut sitä, että synti olisi. Mutta se, joka kiusaa, ja kiusaa, sitten mennään jo sille alueelle kyllä.

Mä sanon, että vaan tuopa oli hyvin sanottu, että muistakaapas tästä lähiaikoina.

Jeesus oli kaikessa kiusattu, mutta ilman syntiä. Ei sanottu niin, että Jeesus oli kiusattu ja aina kun kiusattiin, se joutui syntiin. Ei.

Ei se kiusaus ole synti. Niinhän Jaakobkin sanoo, kirjoittaa näin hajalla asuvaisille: pitäkää se sulana riemuna, kun te moninaisiin kiusauksiin lankeatte.

Ei sellaista nyt riemuksen saamattomuutta sanota, jos se on synti. Ei.

Mutta kiusausten alla saatamme tulla heikoksi ja mennä liian lähelle ojaa tai pudota ojaan. Näin voi käydä.

Väsymme, uuvumme, jos emme ole kuuliaisia.

Jeesuskin joutui neljäksikymmeneksi vuorokaudeksi korpeen sielun viholliselta kiusattavaksi. Monella tavalla kiusattiin.

Jeesus ei langennut syntiin, mutta me poloiset monasti lankeamme.

Ei tarvitse olla kovin hävi kiusaus, me lankeamme siellä omalla vartiopaikalla, koulussa tai kotona tai työssä, niin kyllä sattuu lankeamuksia.

Ne nuoret tätä kuuntelijat ottivat osaa tähän aiheeseen. Keskustelivat, että mitä nämä kiusaukset ovat. Ne toivat esimerkkejä omasta elämästään.

Me vanhemmatkin siinä leirihenkilökunnassa rakennuimme. Täältäkin oli leiriläisiä monia. Jumala siunasi senkin.

Raamattutunti koko leiri nimensä kunniaksi.

Näin jäämme nytkin kiusatut ja monissa vaivoissa ja epäilevät kulkijat. Sekin nuoret Jumalan lapset, joita sielun vihollinen on kiusannut ja tuonut epäilyksiä monella lailla.

Ylentäkää sydämenne.

Nuori saattaa joskus ajatella tuota, että voi kun rohkenisi pyytää evankeliumia, mutta ei tahdo olla. On arkuutta.

Eikö ole tuokin hyvä asia, kun seuroista on joskus sanottu tältä paikalta niinkin: saa uskoa pyytämättä, saa uskoa sille paikalle missä on.

Anteeksi. On se aralle hyvä lupaus.

Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi. Anteeksi.

Mutta jotta pääsisit siitä vapaaksi ja sielun vihollinen kärsisi tappion, puhu siitä jollekin. Voi miten se on kevyt sitten ottaa askelta.

Siitä on vuosikymmeniä aikaa, kun kerran oli seurat kaukana täältä. Niin siellä puhuja sanoi tuota asiaa, että kun on nimellistä asiaa ja muuta ja on saatu anteeksi, niin se toi esille, että voi miten se on kevyt askel ottaa, vaan miltä sinusta tuntuu.

Niin yksi vanhempi ihminen siinä etupenkissä sanoi seisomassa, että voi hänkin muistaa niitä aikoja, kun oli nimellisiä taakkoja.

Niin hän oikein juoksi kotiin, kun sai anteeksi. Oli niin kevyt ja hyvä olla.

Kyllä se näin asia on, että meitä ei ole taakkojen alle ajateltu, vaan että vapaina saisimme uskoa.

Näissä seuroissa on tuokin asia tullut hyvin esille.

Näin jäämme Jumalan ja hänen armonsa ansaan siunattuun.

Ja omalle kohdallekin haluan kysyä, että saanko jäädä uskomaan synnit anteeksi. Haluan uskoa. Aamen.

Yhdymme iltasiunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille. Olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.