Seurapuhe 24.02.2008

Jeesuksen nimeen jatkamme seuroja ja luen Matteuksen evankeliumin luvusta 18 seuraavaa.

Mutta jos sinun veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee, niin sinä olet veljesi voittanut. Mutta jos ei hän sinua kuule, niin ota vielä yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajan suussa olisi. Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja publikaanina.

Totisesti sanon teille, kaikki mitä te maan päällä sidotte, pitää myös olemaan sidottu taivaissa. Ja kaikki mitä te päästätte maan päällä, pitää myös olemaan päästetyt taivaassa. Aamen.

Nyt jos kysyisin, että millä nimellä on totuttu tätä raamatun paikkaa kutsumaan, niin ainakin vanhempiväki saattaisi sanoa, että tämä on Kristuksen kirkkolaki. Miksei nuorempikin, mutta vanhempi kuulijakunta kyllä tuo muistaa. Kyseessä on Kristuksen kirkkolaki. Hyvin tuttu teksti.

Minä lapsuudesta saakka jo muistan, kun seuroja pidettiin, niin kyllä aika usein joku veli vuorollaan luki tuon Kristuksen kirkkolain ja sitten selitti sitä sen mukaan, kuin Jumala ilmoituksia antoi.

Kun tätä lukee, niin tulee mieleen se seikka, kun seuraa tätä maailmanmenoa. Ja että jos tämä kolme neljäkymmentä vuotta sitten sopii ihmisten elämään hyvin, niin sopiiko se nyt? Tämä on nimittäin muuttunut niin monella tavalla tämä tilanne.

Nyt kun oli joulun seutuun, oli puhujainkokostolla Oulun, se perinteinen puhujainkoko, niin sielläkin puheenvuoroissa tuli esille tämä sama asia: Kristuksen kirkkolaki ja sen käyttö.

Joku mainitsi tälläkin tavalla, että kun on eletty nämä 70-luvun taisteluajat, joista nyt aika paljon on keskustelua internetissä käyty, niin käytti tuommoisenkin puheenvuoron, että onko meistä tullut vähän arkoja puhumaan tuosta Kristuksen kirkkolaista.

Sen verran on moitteita ollut niistä 70-luvun hoidoista. Tietysti on sanottava, että ylilyöntejä on tullut, ja kun tiedämme, että kaikki olemme viallisia, niin hoitajat kuin hoidettavatkin olemme kaikki läpikotaisin turmeltuneita.

Niin kyllä sekin tuntuisi kummalta, että ei yhtään ylilyöntiä missään. Kyllä siinä, ja parannusta on tehty. Myöskin ne, jotka ovat vuorollaan olleet siinä hoitajan tehtävässä, niin kyllä siinä on parannukseen pitänyt nöyrtyä, niin kuin ovat tehneetkin.

Niin tätä asiaa puhuttiin siellä, ja on muuallakin puhuttu, että Kristuksen kirkkolaki, vaikka se saattaa meistä tuntua, että sopiiko se nyt tähän aikaan, kun puhutaan niin yksilöstä, ja siitä, että jokainen hoitakoo omat asiansa. Ja sydämen uskollahan sitä autuaksi ja vanhurskaaksi tullaan, että ei pidä mennä sanomaan liiaksi näistä.

Niin kuitenkin meidän on syytä tuo asia ottaa esille, että tämä, vaikka se nyt tällä nimellä on, että Kristuksen kirkkolaki, se on tarkoitettu Jumalan valtakunnan sisälle sen vuoksi, että me varjeltuisimme Jumalan lapsina elämäntiellä kotikunnissamme saakka. Tämä on se tavoite.

Sielun vihollinen ei ole koskaan ollut jouten, eikä varsinkaan tällä ajalla. Ei ole jouten. Kiljuvan jalopeuran tavoin se piirittää meitä, sinua ja minua, ja etsii, kenet saisi niellä.

Ja jos ei meitä hoidettaisi, jos ei syntiä synniksi saarnattaisi, eikä armoa armoksi, meistä ei kukaan selviäisi kunnian taivaaseen. Tästä siinä on kysymys.

Sen vuoksi Jumalan Poika näki sen lyhyen kolmivuotisen toimintansa aikana pitää tuommoisenkin seurapuheen: Jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene. Uusi käännös sanoo tuon toisella tavalla. Sanoo sillä tavalla, että jos joku tekee syntiä, niin ota ja mene asia kahden kesken puheeksi. Hyvin on sanottu. Hyvin on sanottu sekin.

Ja jos Jumalan valtakunnan käytäntöä ajattelemme, niin aika paljon se on tämä uuden käännöksen mukainen käytäntö. Jos huomaamme, että sielun vihollinen on hyökännyt ja on synti tarttunut, ja jos on tullut synnin luvallisuutta. Sitäkin saattaa meille tulla.

Eikö ole kallis asia, että sitten joku tulee ja kahden kesken ottaa tämän puheeksi? Me ihmiset kyllä ajattelemme. Omalla kohdallakin olen tuon ajatellut, että ensinnäkin on hirveän vaikea mennä jollekin sanomaan.

On vaikka minkälaisia esteitä, tulee mieleen, että jos joku toinen olisi, niin kuin onkin tietysti, parempi. Ja sitten ei se ole oikein minun läheinenkään. Ja jospa sille aukeaisi tuo asia sitten, jospa Jumalan henki kirkastaa.

Että se on niin vaikea mennä puhumaan. Ja sitten käy vielä helposti niin, että menee välit lopullisesti pilalle. Niin tulee kaikenlaisia esteitä. Ja varsinkin, jos vielä on niin päin.

Niin kuin tässä sanotaan tämä vanha käännös: jos veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene. Niin on tullut tuommanenkin inhimillinen ajatus mieleen, että jos joku on rikkonut, niin minä olen jäänyt ajattelemaan, että tulkoon itse puhumaan. Itsepä on rikkonutkin. Joutaisi tulla.

Ja vähän niin kuin muillekin menee sitten kysymään, että ootko huomannut, kun se on tuommoinen, lähtee levittelemään sitä asiaa. Jeesus ei anna tuommoista neuvoa, että menee puhumaan muille. Vaan menee kahden kesken.

Miksiköhän tuommoinen neuvo on annettu? Siis kovin järjenvastainen neuvo. Mene sinä, jota on loukattu. Älä jää odottamaan. Älä mene puhumaan muille. Mene sinä.

Se on sen vuoksi, että ensinnäkin siinä on kolme asiaa, miksi siinä on tämä neuvo tämmöinen. Yksi asia voi olla se, että tämä, joka on rikkonut, ei välttämättä tiedä asiasta mitään.

Toinen: Kun minua on rikottu, niin minä voin olla sydän syrjällään ja katkeroitua tämän asian takia. Ei ole helppo minullakaan. Mene sinä.

Ja kolmas: Miksi kahden kesken pitäisi juuri sinun mennä eikä muille puhumaan? Ettei pahentuisi Siionin väki. Eikö sekin tärkeä asia, että me lähdemme levittelemään tätä asiaa muille, joka on meille hyvin helposti käypi niin.

Joitakin aikoja sitten oli eräällä paikkakunnalla seurakuntapäivä tästä aiheesta. Ja siellä joku puheenvuoro sai sitten kysyä, että onko tosi, että ei saisi mennä kenellekään tuosta sanomaan, että kahden kesken pitäisi mennä vain puhumaan.

Niin siellä minusta joku käytti hyvän puheenvuoron. Sanoi tällä tavalla, että kyllä siinä tässäkin voi kyllä neuvoa kysyä, että miten minä lähestyisin, kun ei sitä asiaa levitä eikä siinä mielessä lähde puhumaan, että tätä leviteltäisiin Siionissa ja turmeltaisiin tätä asiaa.

Vaan neuvoa kysytään, miten minä lähestyisin. Ja tavoite olisi se, että asia tulisi hoidettua. Ikään kuin rohkaisua tuohon asiaan, niin tämmöinen neuvo oli.

Ajattelin, että tuopa oli hyvää. Että te taitatte yksin tuonkaan kanssa painia, vaan voisi kysyä, että miten minä saisin voimaa lähestyä.

On usein nimittäin niin, että silloin kun nämä asiat tulee hoidettua juuri niin kuin vapahtajamme sanoo, ne tulee kuntoon ja sielun vihollinen häviää. Ja asiat tulevat korjatuksi, armon mereen upotetuksi.

No menikö rakkaus tilalle? Ei. Se vain lujittui. Sehän teillä on kokemus tästä asiasta, että kun ne on saatu korjattua, niin rakkaus on vain lujittunut.

Miksi se nykyaikana on niin kauhean vaikeaa tuo asia mennä sanomaan? Me eletään kuulkaa nyt sellaista aikaa, että tämä yksilöllisyys voimakkaasti korostuu.

Joskus tuntuu siltäkin, että on aivan niin kuin helposti mennään sille puolelle, että osoitetaan kuuliaisuutta vain omaan tunnon ääneen, ei niinkään muille.

Mutta kun Herra sanaa luemme, niin sieltä huomaamme, että se on laajempi asia. Kuuliaisuus on laajempi asia. Pitäisi osoittaa myöskin Jumalan sanalle.

Ja mikä se kolmas on? Saara äidille, veljille ja sisarille. Nimittäin veljen kautta, kun kuulimme tuon Laodikean tilanteen.

Siinähän oli semmoinen kohta, että eihän tämä Laodikean enkeli luullut, että kaikki on hyvästi. Eihän sillä ollut minkäänlaista omaatuntoa vaivaa. Ei näyttänyt olevan.

Mutta kirje oli niin kova, että se kyllä pysäytti. Siinä kirjeessä hänellä ei ollut yhtään hyvää sanaa. Sokea ja köyhä, alaston, raadollinen, mitä kaikkia sinä olit.

Jos tuommoisen kirjeen saamme, niin kyllä se kova kirje on. Ja omasta mielestään oli rikas eikä tarvinnut mitään. Kaikessa hyvin onnistunut.

Omaa tuntoa voi mennä tuommoiseksi. Siinä mielessä tulee tärkeäksi Kristuksen kirkkolaki. Ei meidän oma tunto välttämättä sano asiasta mitään.

On muuten lohdullista kyllä oli kuulla tuo Laodikean kohta, kun ajattelee sitä, että Jumalan valtakunnassa vikoihin ja virheisiin joutuvilla Jumalan lapsilla on meillä hyvä valtakunta.

Ajatelkaapas, kun Johannes lähetti sanelun mukaan seitsemälle kirjeen. Ensi osa oli niin, että kirjeen sävy oli kova: "Ellette parannusta tee, joudutte ulos."

Oli luultavasti tultu Kristuksen kirkkolaissa siihen viimeiseen kohtaan: joudut ulos.

Niin mikä siinä on se lohdullinen asia? Siinä on se asia, että myöskin se, jolle sanottiin, että minä tiedän sinun tekojesi, sinulla on nimi, että elät, mutta olet kuollut, oli näin kova teksti.

Niin missä tämäkin enkeli oli? Kristuksen oikeassa kädessä kaikki. Ne olivat siis Jumalan valtakunnassa vielä nämä kaikki.

Että kyllä meillä on kärsivällinen isä. On meillä armollinen Jumala, joka hoitaa meitä. Me olemme Kristuksen oikeassa kädessä, joka on ikinä tänäkin iltana.

Vikoja ja virheitä on kyllä. Ja jos niiden perusteella ruvetaisiin katsomaan, niin ei täällä yhtään olisi elämäntiellä. Sen verran heikosti itse kunkin on matkanteko käyttänyt.

Mutta on armollinen valtakunta. Tässä valtakunnassa on hyvä asua kaikkien. Kristuksen oikeassa kädessä on jokainen.

Siinä, niin kuin veli siinä mainitsi, niin siinä oli kaksi kirjeensaajaa, joita rohkaistiin uskomaan.

Niin sitten voisi kysyä, että minkälaisia ne olivat. Kun viidelle tuli kova kirje, että parannus pitää tehdä, ja jos et tee, niin ulos lähtö.

Minkälaisia olivat nuo kaksi? Ne kannattaa muuten lukea siitä Ilmestyskirjasta. On se niin lohdullinen asia.

Me nopeasti saattaisimme ajatella, että ne ovat erittäin hyvin onnistuneita.

Niin toisen kohdalla sanotaan, että se oli rutiköyhä. Sillä ei ollut omasta puolestaan mitään. Ei minkäänlaista esiteltävää.

Efeson enkeli oli melko hyvä. Pitkä luettelo kaikenlaisia, että se ei ollut aivan lopullisesti kuollut.

Mutta sitten tämä, jolle ei parannuskehotusta kuulunut, se oli rutiköyhä. Ja sitä rohkaistiin.

Entä sitten se toinen, jolle ei myöskään parannuskehotusta kuulunut? Minkälainen se oli? Vähävoimainen.

Eikö ole veljet ja sisaret, kun ajattelemme, niin nämä ovat Jumalan lapsen tuntomerkkejä tälläkin hetkellä.

Sinäkin, joka tunnet nyt itsesi hyvin köyhäksi, sait rakkautesi itsesi tänne seuroihin. Kotona saattoi olla vaikeuksia lähteä. Ja voimat olivat niin vähät, että saattoi ajatella, että onko minusta seuroihin ollenkaan.

Ja sielun vihollinen kiusaa monella lailla: isää ja äitiä ja lapsia ja nuoria ja eläkeläisiä ja kaikkia. Monenlaisia esteitä ja voimattomuutta.

Jumalan lapsia on jätetty. Vaan niille on kuulunut armoevankeliumi.

Mutta sielun vihollinen ei ole jouten ja tulee vikoja ja virheitä, kun taitamattomia olemme, niin on armo neuvot jätetty Kristuksen kirkkolakiin.

Ja tässä tämä järjestys on se, että kahden kesken mentäisiin ja arasti otettaisiin esille ja puhuttaisiin nämä: että minua on vaivannut tuommoinen kohta.

Niitä on tietysti monia asioita, jotka saattavat mieltä painaa. Nuortenkin mielessä saattaa tulla monia kysymyksiä, jotka mieltä painaa.

Esimerkiksi jos ajattelemme seuroissa käymisen. Jos joku on jäämässä seuroista pois ja hakeutuu muualle, semmoisiin paikkoihin, missä pilkkaajat istuvat.

Kyllä tämä saattaa vaivata meitä. Silloin olisi hyvä pyytää Jumalalta voimaa, että voiko jaksaa sille kahden kesken sanoa.

Tähän liittyy kuule suuret vaarat. Kun sinä jäät tästä valtakunnan saattuesta kokonaan pois, ei ole seuroissa näkynyt.

Rohkaista seuroihin tulemaan. Siihen voi sitten liittyä sellaiset paikat, käyntipaikat, jotka ovat hyvin vaarallisia.

Niin kuin tiedämme, tällä ajalla on tarjolla vaikka mitä. Se luettelo on pitkä. Me emme lähde sitä nyt listaamaan, mutta siihen liittyy niin monenlaista.

Näistä olisi hyvä pyytää voimaa, että saisi sitten sanoa, kun huomataan.

No sitten on perheen isiä ja äitejä, joilla lapset ovat kotoa lähteneet. On perustanut omia perheitään.

Tietysti on suuri sydämen ilo, että monet ovat varjeltuneet elämäntiellä.

Mutta senkin huomaamme, että ei sielun vihollinen ole jouten. Siihen nuoren perheen elämäänkin liittyy niin monenlaista.

Me vanhempina saisimme rohkaista, että ne jaksaisivat luottaa Jumalan hyvyyteen.

Nimittäin me tiedämme, että kaikkina aikoina on helposti käynyt niin, että tämä järki on ruvennut ohjaamaan sitä perhe-elämää liiaksi.

Jossakin vaiheessa on tuntunut siltä, että meidän perheeseen syntyy lapsia liian paljon.

Silloin kun minä olin nuori perheen isä, niin silloin tilanne oli vielä sellainen, että aika kova paine oli tuolla.

Siitä puhuttiin melko paljonkin tästä asiasta, että pitäisi perheen kokoa suunnitella ja isällä ja äidillä on siitä suuri vastuu.

Pidettiin vähän niin kuin se oli tuollainen kilvoittelun paikka.

Minä vaan muistan sen, kun uskovaiset sitten vanhemmatkin meitä rohkaisivat, että kyllä taivaan isä teitä siunaa, että ottakaa lapset vain vastaan ne, mitkä on hyväksi nähty antaa.

Sama saarna on nytkin, että minä lähtisin sille tielle.

Senkin nimittäin olen huomannut, että siellä missä sielun vihollinen on saanut tuohon tarttua, niin kyllä helposti käy niin, että onni kodista häipyy.

Tulee kaikenlaista muuta tilaa.

Eli vanhempina, iso vanhempinakin olisimme tukena näissä oikealla tavalla.

No sitten on myöskin tilanteita, että lapset kun kotoa ovat lähteneet, niin eivät jaksa kilvoitella elämäntieellä.

Sielun vihollinen saa yli vallan. Ne ajautuvat maailmaan ja voi tulla hyvinkin vaikeita tilanteita.

Kyllä teillä monilla on näistä kokemuksia, että tulee vaikeitakin tilanteita.

Ja miten lähestyä sitten näitä, niin Herra sana opettaa näissäkin meitä, että jaksaisimme näitäkin rakkaudella puhutella.

No sitten tässä on tuo kohta, että jos ei hän tahdo sinua kuulla, niin ota sitten yksi eli kaksi kanssas, että kaikki asia kahden eli kolmen todistajaisuussa olisi.

Tavoitteena on vain se, että asia aukeaisi ja saataisiin evankeliumilla korjata. Ei mikään muu.

Ja sitten tässä on vielä lopuksi tuokin, että jos ei näitäkään halua kuulla, niin kerro seurakunnalle.

Ja on käytetty sitten sideavainta kiinni. Nuorempi väki ei muistakaan tällaisia.

No vuosikymmenet menevät niin nopeasti, että eihän näitä muistakaan.

Vanhempi väki muistaa, kun oli taistelujen aikoja ja sideavaimiakin on jouduttu käyttämään.

Se on niin kuin sellainen, ei se Jumalan poikakaan kyllä sitä tarkoita, että nyt pitäisi tätä ensimmäisessä ja kovalla kiireellä ja vauhdilla käyttää.

Ei. Mutta ei myöskään sitä, että ei koskaan käytettäisi.

Silloin kun joku asia rupeaa Siioon ja vaivaamaan kovasti, ja vieläpä niin, että ei kuuliaisuutta osoiteta Jumalahengen äänelle, niin silloin pitäisi käyttää tätäkin.

Ellei sitä käytetä, niin sielun vihollinen saa yli vallan ja helposti Siioon jakaantuu kahtia.

Historiat tietävät kertoa tuonkin.

Se on viimeinen hoitokeino, tämäkin asia, että käytettäisiin tätäkin.

Minä muistan eräänkin, joka kertoi siitä, että oli Siioonille kerrottu, ja kun asia ei auennut, niin hänet sidottiin. Ei pidetty Jumalan lapsena.

Niin tämän jälkeen tälle tuli niin suuri hätä, että jo seuraavana päivänä Jumala aukasi hänelle sen, että sinä olet ajautunut ulos Jumalan valtakunnasta.

Oli turvasta suuri puute, ja asiat saatiin korjattua, evankeliumilla korjattua.

Jumala aukaisi tämän kautta. Ja sillä tavalla on meitä hoidettu, ja hoidetaan tässä Jumalan valtakunnassa.

Totisesti sanon minä teille, kaikki mitä te maan päällä sidotte, pitää myös olemaan sidottu taivaassa. Ja kaikki mitä te päästätte maan päällä, pitää myös olemaan päästetty taivaassa.

Jumalan Poikahan, kun täältä lähti, näitä taivaan valtakunnan avaavia vienyt mennessään. Hän jätti ne tänne, omilleen, valtakuntaansa.

Te muistatte, kun tämä samainen Johannes, joka Ilmestyskirjankin kirjoitti, niin evankeliumikirjan loppupuolella tuo esille tämän.

Kun Vapahtaja tuli yllättäen suljettujen ovien taakse, säikähtäneet opetuslapset hämmästyivät.

Jeesus puhalsi heidän päällensä ja sanoi: ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit anteeksi annatte, niille on anteeksi annettu täällä ja taivaassa. Joilta te ne pidätätte, niille ovat pidetyt.

Toisessa paikassa: menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille kansoille. Alkaa Jerusalemista aina maan ääriin.

Se on annettu hänen omilleen. Tätä työtä on tehty näihin päiviin ja tehdään niin kauan, kun työaikaa piisaa.

Ajanmerkit kyllä niin väkevästi puhuvat siitä, että lopun aikaa eletään.

Kun Matteuksen evankeliumin loppua lukee, huomaamme, että lopun ajan merkkejä lähes kaikki ovat täyttyneet ja loputkin täyttymässä.

Ja sitten siellä sanotaan, kohta sen ajan vaivan jälkeen aurinko pimenee ja kuu ei anna valoaan. Tähdet tippuvat taivaalta ja silloin näkyy Ihmisen Pojan merkki.

Mitä sitten tapahtuu? Köyhät ja vähävoimaiset parveutuvat valkoisen valtaistuimen äärelle.

Ja on nimeen huuto. Sinuakin, joka tunsit täällä monta kertaa pelkoa ja ahdistusta, niin sinullekin sanotaan: Tule minun isäni siunattu ja omista se valtakunta, joka on valmistettu maailman alusta.

Vähässä olit uskollinen, mutta silti sinut pannaan paljon päälle. Saat mennä herrasi iloon.

Näin sinulle sanotaan.

Sitten siellä kysytään, että ketä nämä ovat, jotka ovat valkoisiin vaatteisiin puetut.

Silloin nimittäin valkoiset puvut kaikilla yllä. Niin vastaus kuuluu: nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet suuresta vaivasta.

Ja huomatkaa vaivasta. Ovat vaatteensa pesseet ja karitsan veressä valaisseet.

Vaivan kautta se on se matka tehty. Ei se ole ollut vaivatonta.

Täällä on monta synnin vikaa ja vaivaa armon mereen pesty ja upotettu.

Ja meitä on Kristuksen kirkkolailla saatu hoitaa ja vaivojen alta korjattu.

Mutta on hyvä asia, että olemme saaneet hoidon alla olla.

Kerran on semmoiset seurat, että kun ne alkaa, niin ne ei ikinä päätä. Ei enää muistu mieleen, että onpi oltu sodassa.

Kaikkien kyyneleetkin on pyyhitty pois.

Semmoiset seurat on meillä edessäpäin.

Tälläkin hetkellä sinä olet vaivattu ja kiusattu, joka olet monta kertaa epäillyt, pelännyt ja huomannut senkin, että on niin huono puhuttelija.

Että ei Kristuksen kirkkolakiakaan ole osannut eikä ole jaksanut.

Ja omakin vaellus on ollut sitä sun tätä, niin ylennä sydämesi uskomaan synnit anteeksi.

Tekin nuoret veljet ja sisaret, jotka olette seuroihin tulleet, niin teilläkin on lupaa ylentää sydämet uskomaan.

Turvattuina ja siunattuina saa matkaa jäädä tekemään.

Sitten täällä on joitakin seuroissa, jotka eivät ole kovin monen viikon ikäisiä, huomaa. Ja sitten vähän isompiakin on.

Jeesus sanoo aikanaan lasten vanhemmillekin, että tuokaa seuroihin niitä.

Opetuslapsethan meinasi vähän estellä, niin Jeesus närkästyi: Sallikaa lasten tulla minun tyköni. Sen kaltaisten on taivaan valtakunta.

Hän otti niitä syliin ja siunasi pieniä.

On se niin kallis asia, kun perhe kunnittaa ja ahkeroimme tuoda lapsetkin seuroihin.

Jos ei niitä tuoda pienenä, ei ne osaa tulla isona.

Kaikkia muuta rientoa on.

On se kallis neuvo tämäkin asia, että tuomme pienenä.

Ja kun on pyhäkoulua ja raamattuluokka ja päiväkerhoa, se vaiva kannattaa nähdä.

Siitä on suuri siunaus isälle ja äidille ja koko perheelle.

Näin jäämme turvattuina ja siunattuina tekemään tälläkin hetkellä matkaa Jeesuksen nimessä.

Jeesuksen nimessä ja veressä on veljet ja sisaret.

Jeesuksen nimessä ja kallissa sovintoveressä on veljet ja sisaret.

Pienemmät ja suuremmat ovat synnit anteeksi saaneet.

Pienet pojat ja tytötkin haluavat kuulla evankeliumia.

Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on kaikki synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja veressä on kaikki armosta anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on synnit anteeksi.

Näin meidän on hyvä jäädä matkaa tekemään.

Meistä ei kukaan tiedä sitä, ja on hyvä, että me huomista päivää tiedämme.

Eikä tule vaan, että miten pitkään kilvoituksen taipaletta riittää.

Me olemme päivän lapsia.

Mutta sen tiedämme, että vuorollaan täältä on yksi ja toinen siirtynyt kunniaan.

Jos me nytkin vuotta ajattelemme, niin voi täältä monet rakkaat veljet ja sisaret matkasauvan ovat laskeneet.

Ja voittajina ovat perille päässeet.

Vaikka eroikä vaan on suuri, niin on toisaalta sydämen täyttänyt ilo, että lankeamisen vaaroja näille ei ole.

Se on se iloaihe.

Ja rukouksen mieli on, että me itse kukin varjeltuisimme tämän valtakunnan mukana perille asti.

Omalle kohdallekin haluan lopuksi kysyä, että saanko uskoa omat synnit anteeksi.

Sydämen halu on yhdessä teidän kanssa jäädä uskomaan Jeesuksen nimeen. Aamen.

Yhdymme iltasiunaukseen.

Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra, kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.