Pyhäinpäiväseurat/Seurapuhe 06.11.2011

Armoa armon Jumalalta ja rauhaa rauhanruhtinalta. Luen puheen johdannoksi Salmista 32, sen alusta 7 jaetta ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Autuas on se, jonka pahat teot ovat annetut anteeksi ja jonka synnit peitetyt ovat. Autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä, jonka hengessä ei vilppiä ole. Sillä koska minä tahdoin vaijeta, musertuivat minun luuni jokapäiväisestä itkustani, sillä sinun kätesi oli yöllä ja päivällä raskas minuun. Minun päälläni niin, että nesteeni kuivui niin kuin kesällä kuivuu. Seela.

Sen tähden minä tunnustan sinun edessäsi syntini enkä peitä pahoja tekojani. Minä sanoin, minä tunnustan Herralle pahat tekoni, niin sinä annoit anteeksi syntini vääryyden. Seela.

Tämän tähden pitää kaikkein pyhäin sinua rukoilemaan oikealla ajalla. Sen tähden kuin suuret vedenpaisumiset tulevat, ei he niihin ulotu. Sinä olet minun varjelukseni. Kätke minua murheesta, että minä pelastettuna sangen riemullisesti kerskaisin. Seela.

Aamen. Aamen.

Kuinka monella teistä, pikkupojista ja tytöistä, ja kuinka monella meistä aikuisista on joskus ollut tunnolla jotain sellaista salattua, painavaa ja raskasta. Sellaista, joka on tuntunut aivan musertavan raskaalta ja on voinut tuntua häpeälliseltä ja sellaiselta asialta, jota ei voi saattaa edes toisen ihmisen, toisen uskovaisen, ei edes oman äidin tai isän tietoon saati sitten, että uskaltaisi sen aave julkisesti ja suoraan Jumalan tietoon saattaa.

Me aika usein erehdymme ajattelemaan Daavidin tavoin, että me tahtoisimme vaijeta ja salata pahoja tekojamme ja syntejämme muilta ihmisiltä, mutta jopa Jumalalta. Mutta me tiedämme ja olemme oppineet, että Jumalalta ei mikään asia pysy salassa. Se tuntuu uskomattomalta, mutta Raamatun sana on tosi siinä kohtaa, missä sanotaan, että jos vaikka hän on pysynyt pahoja tekoja, niin hän on pysynyt pahoja tekoja. Se on todella tärkeää. Jos vaikka hiuskarvakin putoaa ihmisen päästä, niin kyllä taivaan isä sen tietää. Ei vain silloin, kun se hiuskarva putoaa, vaan jo etukäteen ja ennalta. Jumalan voima ja viisaus on aivan käsittämätön ihmiselle. Ja Jumala todella tietää ja tuntee. Jumala tuntee, tuntee ihmisen salatuimmatkin synnit ja sydämen sopukat.

Tämä psalmi, eikö tämä kuitenkin kokonaisuutena ole hyvin valoisa, kaunis psalmi, vaikka tämä alkaa tällaisella hyvin murheellisella valituksella, ja Daavid purkaa omaa sydäntään, omaa sydämensä tuntoja, niin kyllä tässä kokonaisuutena on hyvin valoisa sävy. Minkä vuoksi? Sen vuoksi, että Daavid, niin kuin moni meistä tämänkin ajan uskovaisista, oli saanut syntinsä anteeksi. Hän oli nöyrtynyt tunnustamaan ja pois sen synnin, jota oli sinne sydämelle kertynyt.

Tässä ei ole suoraa viittausta siihen, mitä syntiä Daavid tarkoittaa, mutta jos ihan lyhyesti ja vähän kertaisimme sitä Daavidin elämää. Se on kaikille lapsillekin aika tuttua, kun siitä on meidän pyhäkoulutunneillakin aiheita, ja siitä on paljon seuroissa puhuttu. Vaikka Daavid oli koko sen Israelin kansan kuningas, niin hän oli hyvin inhimillinen ihminen, ja meistä uskovaisista kaikenikäiset voimme kyllä samaistua Daavidin elämän kohtaloihin ja persoonaan, niihin ilonhetkiin ja onnenhetkiin, mutta myös niihin vaikeuksiin ja vastuksiin, joita Daavid on kohdannut.

Täällä raamatussa näitä Daavidin elämästä kerrotaan Samuelin kirjoissa, ja ottakaapa lapsetkin kotona joskus raamatun. Minä muistan, kun olin itse tuollainen etupenkissä istuvien poikien kokoinen, niin minulle isä kerran sanoi, että luepa sieltä ne Joosefin tarinat sieltä raamatusta. Että kyllä raamatussa on ihan helppotajuisia ja hyvin mielenkiintoisia kertomuksia. Sen lisäksi, että ne ovat mielenkiintoisia kertomuksia ja mukavia luettavia, Jumalan sana haluaa aina meille puhua, ja Jumala sitä kautta haluaa meitä neuvoa, niin kuin tänäkin iltana.

Nämä toinen ja ensimmäinen ja toinen Samuelin kirja eivät ole kovin pitkiä raamatun kirjoja, ja nämä jaksaa vaikka lapsikin lukea tai kotona vähän niin kuin iltasaduksi, vaikka sieltä uudemman käännöksen puolesta, niin näitä voi lukea. Ja raamatun lukemiseen meidän pitäisi itse kenenkin itseämme enemmän rohkaista.

Tästä me puhuimme eilen tuossa näiden täällä seurassa, teitä palvelleiden puhujaveljienkin kanssa, että olisi todella hyvä, jos meidän uskovaisten keskuudessakin raamatun lukeminen saisi vähän enemmän sijaa. Sinänsä siinä, että kun meillä uskovaisilla tämä lapsi- ja nuorisotyökin on Jumalan armosta niin kattavaa, ja siihen on annettu sekä ajallisia varoja että voimia, ja Jumala on myös sitä sisällön puolesta siunannut, niin eihän meillä uskovaisissa ole yhtään sellaista ihmistä, joka ei tuntisi ja tietäisi näitä raamatun keskeisiä asioita.

Sellainen raamatun tarkka lukeminen, varsinkin sellainen, sanoisinko liiallinen, liian viisasteleva tutkaileminen, niin se ei välttämättä ole hyväkään asia, mutta ei myöskään ole totta se väite, mitä viime aikoina jonkin verran olen kuullut ja nähnyt tuolla keskusteluissa käytävän, että uskovaiset lukisivat raamattua sen vuoksi vähän, että tämä Jumalan sana annetaan vain valmiiksi pureskeltuna, ikään kuin sensuroituna uskovaisille täältä puhujan pöntöstä. Eihän se asia näin ole, ja me kaikki uskovaiset sen tiedämme, että Jumalan sanan tutkiminen ja raamatun lukeminen on meille kaikille hyväksi, ja sitä saamme tehdä, ja olisi hyvä sitä tehdä enemmän kuin mitä moni meistä jaksaa ja tulee lukeneeksi.

Mutta aloittakaapa vaikka tästä Daavidin elämästä. Daavid oli tavallinen maalaispoika, paimentalaispoika, ja se taisi olla hyvin tavallinen ammatti nuorelle miehelle siihen aikaan. Ja Jumala valitsi Daavidin, lähetti Samuelin profeetan voitelemaan Daavidin Israelin seuraavaksi kuninkaaksi, koska edellinen kuningas Saul oli luopunut Jumalasta. Hän oli mennyt epäuskoon, ja synti oli saanut voittaa.

Me muistamme kertomuksen siitä, kuinka Daavid voitti filistealaisten sotajoukosta sen kaikkein pelottavimman vastustajan Goljatin. Siihen aikaan kun ei ollut tuliaseita, eikä sotaa käyty muuta kuin sanotaanko käsivarren mitan tai korkeintaan jousen tai keihään kantaman päässä, niin sen sotajoukon menestys todella saattoi riippua sellaisesta pelottavasta vaikutuksesta, että siellä oli yksi sellainen mies, jolle ei kukaan mitään mahtanut, vaan hän oli oikein hyvin panssarein varustettu ja puetettu. Daavid Jumalan voimalla voitti sen Goljatin.

Täällä kerrotaan toisessa Samuelin kirjassa viidennessä luvussa, sitten kun Daavid sai tämän kuninkuuden Saulin kukistuttua, että Daavid ymmärsi Herran vahvistaneen hänen Israelin kuninkaaksi, korottaneen hänen valtakuntansa kansansa Israelin tähden. Daavid ymmärsi, että se oli Jumalalta. Ja monessa muussakin kohdassa täällä kerrotaan, että Daavid oli uskovainen mies, joka tahtoi tehdä hyvää Israelin kansan puolesta ja elää myös Jumalan tahdon mukaista elämää niin, että se olisi hänen omalle kuolemattomalle sielulleen autuudeksi.

Mutta miten Daavidille kävi? Siellä pikkuisen myöhemmin toisessa Samuelin kirjassa kerrotaan siitä, että Daavid ikään kuin vahingossa joutui syntiin. Hän nousi ehtoopuolella, siis ilta-aikaa vuoteeltaan ja lähti käyskentelemään siellä. Jos joku teistä on joskus käynyt, lapsetkin siellä, tuolla lämpimissä maissa, niin siellä usein rakennukset ovat sellaisia tasakattosia ja niissä on pienet ikään kuin aitauset tai aidat siellä katon ympärillä. Siellä on ikään kuin sellainen kattopiha. Ja ehkä vähän sen tyyppinen oli jo silloin Daavidin aikana Daavidin asunto.

Täällä sanotaan, että hän käyskenteli kuninkaan huoneen katon päällä ja näki katon päältä vaimon pesevän itseään ja vaimo oli sangen ihana näkyänsä. Tästä tulee vähän sellainen vaikutelma, että se oli ihan vahinko, että Daavid joutui tällaisen houkutuksen alle. Muistaakseni siitä Martti Luther on kirjoittanut näin, että me emme voi estää synnin lintuja lentämästä meidän päämme yli, mutta sen me voimme estää, ettei me anna niiden tehdä pesää sinne päälle. Ja se on se, että me emme voi estää sen meidän päämme päälle.

Miten uskovainen ihminen tahtoo ja haluaa tällaisessa tilanteessa toimia? Minä vielä toisin tätä nykyaikaan, vaikka tämä tällainen ruumiin himon houkutus on varmasti meitä jokaista sen verran lähellä, että me tiedämme, että ei ole ihme, että Raamattuun on näistä Daavidin synneistä, hänkin oli inhimillinen ihminen, että varmasti muitakin pahoja ajatuksia ja syntejä ja synnihoukutuksia ja lankemuksia Daavidillekin sattui, ja hän joutui niitä panemaan pois.

Mutta aivan sattumalta ei varmasti juuri tätä asiaa ole kerrottu, kun se on meitä jokaista meidän oman lihan kautta hyvin lähellä. Mutta mitä muita sellaisia nykyajan ilmiöitä on? Tiedän, että varmaan täällä Torniossakin on jouduttu kantamaan näitä. Ja tiedän, että meillä Rovaniemellä siitä on jouduttu kantamaan, ja varmasti koko Suomessa.

Ja tiedän, että meidän nuoremme ja lapset nykyaikana altistuvat todella monenlaisille synninhoukutuksille. Ei tarvitse mennä sen kauemmas kuin ihan siellä sinänsä turvallisella koulutiellä ja koulussa. Niin siellä kuulee ja näkee epäohjautumista. Ja epäuskoiset kaverit kertovat sellaisia asioita, jotka ovat uskovaisille selvästi sopimattomia ja ne kuitenkin meidän lihallista puolta ja meidän mieltä houkuttelevat. Ja tuota olisi mukava kokeilla ja testata.

Esimerkiksi elokuvien katsominen, joista saattavat koulukaverit kertoa, että on sellainen ja sellainen uusi elokuva. Ja sen löytää vaikka sieltä internetistäkin tai hyvin helposti jostain videovuokraamosta. Tai voit lainata kaverilta semmoisen, joko se nykyään CD-rom-levykkeellä pyörii siinä omassa tietokoneessakin se elokuva. Ja niin minä tiedän sen, että semmoinen houkutus on hyvin lähellä, että siihen voisi tarttua siihen CD-romppuun tai siihen ajatukseen tai tarjoukseen tulla vaikka kaverille sitä elokuvaa katsomaan.

Toinen juttu on se, että tuolla kaupungilla, varmaan Tornion kaupungillakin pyöriessä, niin siellä vartenkin nuorilla on sellainen tapa, että vähän porukalla pyöritään jossain huoltoasemilla tai kaupungin keskustassa tuolla noiden baarien ja sellaisten paikkojen liepeillä, joissa alkoholia annostellaan tai joissa kuulee maailmallista musiikkia tai pelataan rahaa tai jotain sellaista, jonka me selkeästi tiedämme, että ne ovat meidän uskoelämälle vahingollisia asioita.

Niin se on hyvin lähellä meitä, että me tartumme siihen sielun vihollisen tarjoukseen. Että nyt se on tuossa ihan käden ulottuvilla se synti. Mutta miten uskovainen sellaisessa tilanteessa haluaa toimia? Tässä Raamatun paikassa käy selvästi ilmi, että Daavid vahingossa näki jotain sellaista, joka ei ollut hänen silmillensä hyväksi. Mutta saattaapa joskus olla niinkin, että me uskovaiset ihan tietentahtoen hakeudumme sellaisiin paikkoihin, vaikka sinne huoltoasemalle istumaan, vaikka tiedämme, että siellä pyörii sellainen meno ja soi sellainen musiikki, joka ei ole uskovaisen ja se ei ole sellaiselle nuorelle sopivaa. Mutta meidän lihaamme viettelee ja kutsuu meitä sellaisiin paikkoihin.

Varmaan tässäkin Daavid olisi tehnyt viisaasti, jos hän olisi mennyt sisälle. Ja me tiedämme sieltä käskyjen selityksestä, että kun siellä on tämä käsky, että älä tee huorin, niin siihen se selitys osaa jatkaa, että joka katsoo naisen päälle himoitsevana, hän on sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan. Että voi olla, että jos tällaisia ajatuksia Daavidin mieleen herätti, niin hän olisi voinut puhua siitä jonkun luotettavan uskovaisen, luotettavan läheisen ihmisen kanssa ja panna sitä synnillistä ajatusta pois.

Mutta ei Daavid tehnyt niin, vaan taas tässä kerrotaan näin, että Daavid lähetti ja antoi kysyä vaimoa ja sanoi, että eikö tämä ole Batseba Eliamin tytär, heestiläisen Uurian emäntä. Ja sitten hän sanoi, että ei tämä ole Batseba Eliamin tytär, heestiläisen Uurian emäntä. Daavid sai vastauksen, että kyllä se on hän. Ja sen jälkeen Daavid kehitteli salajuonen, että tämä hänen sotapäällikkönsä Uuria laitettiin sotarintamalla niin vaikeaan paikkaan, että oli varmaa, että hänen kohtaa siellä sankari kuolema siellä sodassa. Ja silloin Daavid sai tämän Uurian omakseen. Anteeksi tämän Batseban, tämän Uurian vaimon omakseen.

No minä en tästä itse tapahtumasta sen enempää. Me muistamme, että siellä sitten Naatan, uskovainen Naatan, lähetettiin Daavidille saarnaamaan tämä Daavidin paha teko synniksi. Daavidin synnin tunto heräsi ja hän halusi panna tämän asian syntinä pois ja sai sen laittaa syntinä pois. Tämä nyt lukemani psalmi varmaan liittyy tähän.

Kun Daavid sanoo näin, että... Laulaa näin, että... Koska minä tahdoin siitä vaijeta, musertuivat minun luuni jokapäiväisestä itkustani. Sinun kätesi oli yöllä ja päivällä raskas minun päälläni niin, että nesteeni kuivui niin kuin kesällä kuivuu. Mutta sitten alkaa tämän psalmin se iloinen puoli. Daavid oli joutunut syntiin, niin Jumala näki hyväksi, että hän sai tämän synnin panna pois ja purkaa sitä tunnoltaan.

Daavid sanoi, että hän tunnustaa sinun edessäsi syntinsä eikä peitä pahoja tekojaan. Meillä on ihmisinä sellainen taipumus, että näitä mielellä olevia salattuja asioita, niin niitä mielellään pitäisi siellä salattuna niin kauan, että ne itsekin vähän niin kuin unohtaa. Ja on totta, että tästä yleisestä saarnasta, jota näissäkin seuroissa on kuulutettu ja joka on kaikunut lohduttavana ja virvoittavana evankeliumisaarna, niin siitä voi uskoa tällaisetkin synnit anteeksi.

Mutta meillä ihmisillä se, meidän mielemme on sellainen, että jos on jotain sellaista kuormaa, joka esimerkiksi on niin raskaantuntoinen, nimellinen synti, että se aina kun näet jonkun tietyn ihmisen, jolle olet tehnyt vääryyttä tai pahaa, niin se aina nousee uudestaan mieleen. Ja se on sitä kuormaa. Se on sellainen kuorma siellä tunnolla, että se vähitellen kerää kuorta siihen ihmisen sydämen ympärille ja tekee uskomisen vaikeammaksi ja matkan teon vaikeammaksi.

Sen vuoksi meillä on ripin armoetu. Ja tässä Taavirin tapauksesta kerrotaan siitä, miten uskovainen rippiä oikein käyttää. Sitä salarippiä ja mahdollisuutta panna näitä nimellisiä asioita pois. Niin sitä meidän on hyvä käyttää, ettei me keräisi liikaa tällaista luita, musertavaa ja ihan kuivattavaa. Niin kuin Daavid tässä sanoi, että nesteeni kuivuu. Se meidän uskoelämämmekin voi kuivua. Alkaa tuntua turhalta ja sitä ikään kuin kyynistyy.

Kun ajattelee, että tämä nimellinen synti on tunnolla ja sitä ei ole saanut panna pois. Mutta tällaisen kuivan tuntoisen uskon sen saa virvoittumaan sillä, että puhuu niistä mieltä painavista asioista toiselle uskovaiselle ihmiselle. Tähän jo tuo Erkkiveli tähän Roomalaiskirjeen kohtaa viittasi.

Mutta ajattelin, että otan tämän vielä uudelleen esille, kun minulta eräs uskovainen ystävä, tuttava, kysyi. Kerran hän oli omien epäilysten ja kiusausten alla ja varmaan liittyen osittain näihin viime aikoina esillä olleisiin asioihin ja tähän rippiasiaankin ja moniin hämmäntäviin asioihin, mitä on ollut esillä, niin hän harmistuneena minulle sanoi, että kun täällä uskovaisen joukossa, kristillisyydessä usein käytetään tämmöistä sanaa, että on sellaisia asioita, joita uskovainen ei halua tehdä tai uskovainen ei tahdo tehdä.

Miten niin? Kun mehän nimenomaan haluamme tehdä. Ihminenhän tahtoo ja haluaa tehdä kaikenlaista sitä kivaa, joka täällä kristillisyydessä kielletään. Täällä Roomalaiskirjassa Paavali kirjoittaa näin, että sitä hyvää, jota minä tahdon, en minä tee, vaan pahaa, jota minä en tahdo, teen minä. Mutta jos minä teen, jota en minä tahdo, niin en minä sitä enää tee, vaan synti, joka minussa asuu.

Se on synti ja sielun vihollinen. Synti on sielun, synti on sydämen luopumista Jumalasta. Muut asiat tulevat tärkeämmäksi. Jumala jää toisarvoiseksi. Ja uskomisen asia jää toisarvoiseksi asiaksi. Ja silloin herkästi käy niin, että synti alkaa myös houkuttamaan ihan tekosynteihin.

Niin kuin siinä alussa kuvasin, että tämä Daavid oli sellainen kirkasotsainen, nuorukainen, uskovainen poika, joka vielä sittenkin, kun Jumala antoi hänelle valtaa, voimaa voittaa tämä filistealaisten Goljat ja antoi vielä hänelle kuninkaan valtaistuimen. Senkin jälkeen Raamattu todistaa, että Daavid oli uskovainen ja hän tahtoi palvella Jumalaa ja palvella Israelin kansaa hyvin. Kyllä Daavidillakin oli tahto tehdä hyvää. Mutta synti oli se, joka sai hänet tekemään pahaa.

Sinä olet minun varjelukseni. Kätke minua murheesta, että minä pelastettuna sangen riemuisesti kerskaisin.

Me jokainen olemme saaneet omassa elämässä koko ajan, miten hyvältä tuntuu saada omat synnit anteeksi. Ja vaikka ei olisi välttämättä edes mitään nimellistä syntiä, mutta jos on sitä sellaista kuormaa tai jos tuntuu, että maailma on tullut liian lähelle. Minä tiedän, että ja kun olen itsekin nuoruutta elänyt aika vastaan, niin minä tiedän, että siitäkin voi tulla huono olo ja paha mieli ja raskas olo ja kuormaa tunnolle, jos liikkuu sellaisissa ympyröissä, joita äsken kuvasin.

Sellaisessa maailmassa ja sellaisten houkutusten alla, mitkä tämän päivän nuoria ympäröivät. Ja vaikka ei välttämättä edes siihen tekosyntiin joutuisi, niin ei siitä tule uskovaiselle hyvää mieli. Meidän ei ole hyvä lähteä epäuskoisten kavereiden mukana sinne maailmallisen menon äärelle saattaa itseämme houkutukselle alttiiksi, koska siitä tulee tunto kipeäksi.

Mutta tällaisenkin kuorman saa panna pois ja saa uskoa anteeksi. Jumalan sanasta on voima. Evankeliumissa on voima. Ja evankeliumissa on myös varaa. Tämä ei lopu kesken.

Me muistamme, mitä Jeesus itse vastasi niille, jotka opetuslapsille, jotka kysyivät häneltä, että no montako kertaa pitää sille lähimmäiselle antaa anteeksi, että riittääkö, että seitsemän kertaa? Jeesus vastasi, että ei vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Ja niin monta kertaa kuin tulee katuun ja pyytää syntiä anteeksi, niin me annamme anteeksi.

Jumalan valtakunnassa tämä evankeliumin saarna ei lopu eikä vähene. Emmekä me lähde kyselemään, että mikä on sinun tuntosi tilaa. Mikä on sinun elämäntapaasi. Oletko nyt tekemässä totista parannusta vai meneekö tämä ikään kuin harakoille?

Me muistamme siitä Jeesuksen kylväjävertauksestakin, että niitä siemeniä kylvetään myös tien oheen ja kovaan maaperään ja Jumala on se, joka antaa kasvun. Mutta meidän ihmisten tulisi olla kuuliaisia Jumalan sanalle, rukoilla synnin tuntoa, rukoilla mahdollisuutta purkaa sydämiä ja antaa panna tunnolta pois sekä nimellisiä syntejä että kaikki muut synnit ja kuormat.

Tämän tähden pitää kaikkein pyhäin sinua rukoilevan oikealla ajalla. Sen tähden, kun suuret vedenpaisumiset tulevat, ei he niihin ulotu.

Raamattua on vaikea lukea niin, että unohtaa sen, että siellä lopussa jokaisen meidän oman elämämme lopussa tai kerran, kun tämä maailma katoaa himoineen ja Jeesus saapuu toisen kerran maan päälle, niin silloin tehdään tili oman elämän erheistä ja virheistä. Mutta silloin kuitenkin katsotaan ja kysytään vain sitä, että onko se silloin, kun se omalle kohdalle tulee se tilanne vastaan.

Mihin tässä viitataan, kun sanotaan, että kun suuret vedenpaisumiset tulevat, silloin ne ei enää niihin ulotu. Kun suuret vedenpaisumiset tulevat, ei he niihin ulotu. Että se parannus pitää tehdä täällä ajassa. Ei ole olemassa mitään sellaista välimaastoa tai välimuotoa, että ehtisi siinä vaiheessa alkaa katsoa, katumaan, että kun ei tullut parannusta tehtyä. Parannus pitää tehdä täällä ajassa ja synnit panna pois.

Daavidista jäi sellainen todistus. Jäi oman aikansa Jumalan seurakuntaa sellainen todistus, että Daavidin sielu kelpasi Jumalalle. Ja Jumala ei Daavidia hyljännyt. Hän sai panna syntinä pois ne rikkomukset, joihin hän oli joutunut. Se todistus kantaa vielä tähän meidän asiaan.

Vaikka siitä on tuhansia vuosia kulunut, myös meille se Daavidin elämä ja tämä Daavidin opetus tämän psalminkin kautta vielä tänä päivänä puhuu siitä parannuksen teon tarpeellisuudesta ja tärkeydestä.

Tänä iltana jokaisella teillä, jolla on sellainen tunne, että on tarve saada kuulla evankeliumi. On tarve saada kuulla evankeliumi. On tarve saada kuulla evankeliumi. Armosanansa siunattuun haltuun. Jeesuksen nimeen. Aamen.