Seurapuhe 03.01.2010

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta.

Me jatkamme seuroja. Luen kappaleen Jumalan sanaa Roomalaiskirjeen kahdennentoista luvun alusta, kaksi, ja että nämä kuuluvat Jeesuksen nimeen. Näin.

Niin neuvon minä teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupeuden kautta, että te antaisitte teidän ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän toimellinen jumalanpalveluksenne. Ja älkää sovittako teitänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaa teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi. Aamen.

Me elämme monessakin suhteessa hyvin merkillisen maailmanajan keskellä. Saattaa olla niin, että teidän nuorten näkökulmasta katsottuna ette ehkä tee sellaisia havaintoja, joita esimerkiksi minun ikäluokan ihmiset tekevät, puhumattakaan sitten vielä vanhemmista, joilla on pitempi elämänkaari ja mahdollisuus katsoa, miten aika on muuttunut.

Otetaanpa muutama esimerkki. Ensimmäinen esimerkki voisi olla sellainen, jota minun lapsuudessa ei vielä osannut ollenkaan ajatella. Ja se on se, että joku tieto, joku uutinen tai joku asia menee käytännöllisesti katsoen tarvittaessa, ja vaikka ei tarvittaisikaan, muutamassa sekunnissa tai kymmenissä sekunneissa tiedoksi ympäri maailman.

Jos esimerkiksi teistä nuorista joku, otetaanpa semmoinen myönteinen esimerkkitapaus, jos teistä nuorista joku täällä Torniossa menee kihloihin, niin saattaa olla, että muutaman kymmenen sekunnin sisälle se tiedetään vaikkapa Amerikan uskovaisten joukossa ja leviää siellä muutamissa minuuteissa niin, että kohta kaikki tietävät, että Torniossa meni joku uskova tyttö ja poika kihloihin.

Tai jos tapahtuu joku onnettomuus, niin lyhyessä hetkessä, joko pienempi taikka suurempi, yhtä ihmistä kohdannut taikka suurempaa väkijoukkoa kohdannut onnettomuus, tiedetään kohta ympäri maapallon.

Tai oikeastaan kuka tahansa, vaikkapa täältä seuroista, voisi yhtäkkiä ottaa puhelun toiselle puolelle maailmaa ja keskustella toisella puolella maailmaa olevan ihmisen kanssa. Ei näin ennen ollut.

Minusta tuntuu, että minun nuoruus on aivan vasta ollut asia, ja kun ensimmäisen kerran menin opiskelun jälkeen ensimmäiseen työpaikkaan, virkapaikkaan syntymäpitäjään, ei siitä ole kuin aivan pieni hetki, niin ei puhelimella voinut soittaa suoraan mihinkään numeroon, vaan puhelu tilattiin keskuksen kautta. Ja kun yritin soittaa esimiehelleni Ouluun, niin puhelinvaihteen hoitaja Pudasjärvellä sanoo, että ei kannata puhelua yhdistää, että Mikko ajoi autolla äsken tuosta ikkunan alta, ei ole nyt työpaikalla.

Monessa suhteessahan tämä asia on ihan hyvä asia, mutta jos Jumala suo, rakkaat veljet ja sisaret, niin kaikki tässäkään asiassa ei ole aina ihan hyvää. Me elämme tässä mielessä hyvin erikoista aikaa. Yhtä hyvin liikkeellä voi olla myöskin asioita ja tietoja, jotka eivät ole oikeita, jotka eivät ole totta tai jotka ovat vahingoksi uskon elämälle.

Ja yhtä mahdotonta kuin tällaisen tiedon ohjaaminen taikka sen jollakin tavalla kontrolloiminen, yhtä mahdotonta on kontrolloida sitäkin, kuka sitä tietoa panee liikkeelle, missä ajatuksessa ja minkälaisilla motiiveilla ja minkälaisella tarkoituksella. Kaikki ei ole tässä suhteessa aina hyvä asia.

Niin paljon kuin tässä ajassa Jumalan siunaamana onkin hyviä ja oikeita asioita, kyllä sekin on syytä sanoa, että meidän elettävänämme on aika, joka on Jumalan runsaasti siunaama aika, käsittämättömän suurella siunauksella siunaama aika aivan ajallisestikin ajatellen, puhumattakaan Jumalan valtakunnan työtä ajatellen.

Me saamme rauhassa kokoontua Jumalan sanan kuuloon ja rauhassa toimittaa ajallisia askareita, olkoot se sitten työtä taikka opiskelua tai muuten elää tässä maailmassa ja rakkaassa isänmaassamme. Se on Jumalan siunaamaa aikaa. Ei se aina näin ole ollut.

Tapasin kerran tuolla Venäjällä seuramatkalla yli kahdeksankymmentävuotiaan uskovaisen miehen, joka kertoi, että silloin, kun hän oli nuori poika, niin heidän uskovaiset vanhemmat vietiin yhtenä yönä pois ja he uskovaiset nuoret jäivät sille kylälle. Heitä jäi muutamia sinne, ja sen jälkeen he eivät omia vanhempiaan nähneet.

Kun kysyin tuolta mieheltä, että miten te varjel- varjeluitte uskovaisena sellaisessa ajassa, niin tuo mies sanoi, että heitä oli sillä kylällä kaksi samanikäistä poikaa, uskovaista poikaa, toinen hänen lisäkseen. Ja he sopivat, että tiettynä päivänä ja kellonlyömänä he tapaavat toisensa metsäaukiolla suuren kiven päällä, josta he saattoivat nähdä suuren alueen ympärille, että ketään ei ollut kuulemassa eikä kuuntelemassa. Ja siellä suuren kiven päällä he toisiansa evankeliumilla siunasivat.

Meidän ei tarvitse mennä pakoon, vaan me saamme siunata toisiamme kodeissamme, aina siellä, missä uskovaiset tapaavat Jumalan lasten seuroissa tai missä tahansa uskovaiset sitten toisiansa tapaavat. Tämä on ihmeellinen ja hyvä asia.

Otetaanpa toinen esimerkki tästä merkillisestä ajasta, tämän tiedon liikkumisen, hyvän ja huonon, kontrolloidun ja kontrolloimattoman tiedon liikkumisesta täällä maailmassa. Toinen voisi olla sellainen, että tässä ajassa ei ole ollenkaan muodikas asia kunnioittaa auktoriteetteja, ei vanhempaa ihmistä eikä esimiesasemassakaan olevaa ihmistä.

Minä luulen niin, että aika moni vanhempi ihminen tässä ajassa on seurannut esimerkiksi hämmentyneenä sitä, miten vaikkapa nyt meidän valtakunnassamme korkeassa asemassa olevia ihmisiä, joita on valittu isänmaan asioitten hoitajiksi, miten heidänkään kohdalla ei enää ole kaikista sellaista kunnioitusta ja arvostusta nähtävissä, joka tuosta heidän asemastaankin johtuen pitäisi olla.

Ja tässä suhteessa Jumalan valtakunnan elämä kulkee myöskin aivan toisella, toisella tavalla ja toisilla raiteilla, kun esimerkiksi Herran apostoli neuvoo uskovaisia olemaan toinen toisellenne alamaisia ja nöyryyttämään itsensä ja kuuliaisena täällä maailmassa Jumalan Pyhälle Hengelle kilvoittelemaan ja kysymään vielä neuvoa silloin, kun itse ei tiedä eikä osaa. Ja vielä neuvomaan toinen toista silloin, kun sellaisia asioita ja aikaa on.

Tämä ei ole tässä ajassa muotiasia, vaan tässä maailmassa ajatellaan näistäkin asioista hyvin usein aivan toisella tavalla. Ja tässäkin suhteessa, rakkaat veljet ja sisaret, meillä on syytä ottaa ajasta vaari ja uskovaisina ihmisinä nähdä se, että sellainen ei sovi oikein tähän Jumalan valtakunnan elämään, se malli, mikä maailmassa näyttää entistä enemmän valtaavan jalansijaa.

Otetaan vielä kolmas asia, ja se voisi olla esimerkiksi sellainen ajan ilmiö, että meidän maailmassamme hyvin mielellään ajatellaan niin, että ihmisen pitää tämä ainutlaatuinen ja ihmeellinen ihmiselämä elää lähinnä itseä varten.

Ei ole ollenkaan muodikasta se, että joku ihminen uhraisi elämäänsä tai osankaan elämästä lähimmäisen hyväksi tai toisen ihmisen hyväksi. Ja minä luulen niin, että täällä Torniossakin tällaiset asiat on tunnistettu ainakin vaikkapa lasten, lapsiperheitten osalta. Että ei ole ollenkaan muodikasta esimerkiksi se, että äiti hoitaa lapsia kotona, vaan julkisestikin annetaan monesti ymmärtää, että pitäisi elää omaa elämää, elää itselle ja unohtaa muut.

Ja tähän liittyy myöskin sitten se, että ei tarvitsisi eikä saisi sitoutua johonkin asiaan toisen ihmisen kanssa. Ja tämä irtaalisuus ja tähän virtaan kulkeminen on nähtävissä monin eri tavoin maailmassa.

Ja tästäkin me joudumme, rakkaat veljet ja sisaret, sanomaan, että siinäkin asiassa on ilmiöitä, jotka ovat vastoin sitä, mitä Jumalan sana meille opettaa.

Miksi tällaiset ajan ilmiöt nousivat tätä tekstiä lukiessani mieleen? Johtuu ensinnäkin siitä, että Paavalin Roomalaiskirjeen kahdestoista luku alkoi sanoilla: "Minä neuvon teitä, rakkaat veljet, Jumalan sydämellisen laupeuden kautta." Siis Paavali halusi neuvoa.

Ja Jumalan sanaan aina, kun pyhiä kirjoituksia luemme, niihin liittyy myöskin neuvon sanoja. Ja erityisesti täällä, kun luemme Uuden testamentin kirjoituksia, niin kyllä siellä on hyvin paljon sellaista Jumalan sanaa, jossa neuvotaan uskovaisia ihmisiä arkielämän kilvoituksen asioissa.

Ja kun kysymme, että mitä varten tällaisia neuvon sanoja kirjoitetaan, niin se on sitä varten, että usko säilyisi hyvässä ja loukkaamattomassa omassatunnossa.

Ja sitten toinen asia, joka meidän tekstistämme nousee tästä näkökulmasta katsottuna esille, oli se, että Paavali sanoo, että te koettelisitte, tutkisitte, miettisitte, kysyisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi.

Siis apostoli Paavalilla oli tällainen ajatus, että uskovainen ihminen saisi täällä elämässään sellaisen sydämen ja mielen, että hän aivan kuin kysellen ja kuulostellen, tutkien, arkipäivän kilvoituksen keskellä kyselisi, mitä se Taivaan Isän tahto tällaisessa ja tällaisessa asiassa ja elämäntilanteessa oikein on.

Onko se sitten tästä johtuen uskovaisen ihmisen elämä juuri sitä, niin kuin maailmassa on ajateltu, että uskovaisilla on joku tämmöinen sääntöviidakko ja pykäläviidakko, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä?

Minä olin joku aika sitten tuolla meidän kotikylällämme, kotipitäjässämme tapaamassa koululla yläasteen oppilaita, ja se johtui siitä, että koululla haluttiin uskontotunnilla tutustua vanhoillislestadiolaisuuteen. Ja sitten heitettiin johtokunnan kokouksessa arpaa, kenelle arpa lankesi mennä näitten yläasteen oppilaitten kuultavaksi, ja arpa lankesi minulle.

Siellä oli paikan päällä useita kymmeniä. Taisi olla kaksi kokonaista luokkaa, tuommoisia viisitoistakesäisiä oppilaita, ja jokunen uskovainen oppilaskin siinä ryhmässä oli.

Ja etukäteen nämä oppilaat olivat saaneet sitten valmistella kysymyksiä, mitä ne haluavat kysyä. Ja minulle toimitettiin siihen tunnin alkuun paksu nippu paperilappuja, ja niissä oli kysymyksiä. Ja pääsääntöisesti ne kysymykset olivat: miksi ei saa tehdä? Miksi on synti? Miksi uskovainen ei tanssi? Miksi uskovainen ei saa käydä teatterissa? Miksi uskovainen ei saa mennä elokuviin? Miksi uskovainen ei saa tehdä sitä, eikä saa tehdä tätä eikä tuota?

No sen ymmärtää, että sen ikäluokan nuorten tapa ajatellakin varmaan on tämä, ja he kirjoittivat ne kysymykset niin kuin osasivat kirjoittaa. Ja ihan hyviä kysymyksiähän ne sinänsä olivat.

Minä pyysin sinne luokan eteen sitten yhden tytön, joka istui siinä etupenkissä, ja siellä luokan edessä oli semmoinen nyrkin kokoinen malmikivinäyte. Ja minä annoin sen kiven sille tytölle käteen, ja minä sanoin, että kuvittelepa, että sinun kädessäsi on maailman arvokkain ja suurin timantti, mitä tässä maailmassa kukaan on löytänyt.

Ja nyt nämä luokan pulpettien välissä olevat käytävät ovat kaupungin katuja, ja nämä ihmiset, jotka täällä istuvat pulpeteissa, ovat tuntemattomia ihmisiä. Menisitkö sinä kaupungille näyttelemään, että miten hieno timantti sinulla on, ja kuljeskelisit siellä kaupungin kaduilla?

Se tyttö sanoo, että en tietenkään menisi. Minä kysyin, miksi et menisi? Hän sanoo, että hän tietää, että joku noista nappaisi sen häneltä pois.

Minä sanoin niille nuorille, että tiedättekö, että teidän joukossanne istuu muutamia sellaisia uskovaisia nuoria, että vaikka tämä kivi olisi oikea timantti ja te kysyisitte niiltä nuorilta, että vaihtaisitko sen uskon tähän timanttiin, niin ne eivät sitä vaihtaisi.

Ja tästä tuli keskustelu näitten nuorten kanssa, ja he sanoivat, että nyt he ymmärtävät, että uskovainen ei haluakaan mennä sinne kaduille ja kujille, jossa se usko ja hyvä omatunto on vaarassa.

No, me tiedämme jokainen omasta kokemuksesta, että vaikka tällainen sydämen halu on koetella kaikkea, mikä olisi Jumalan hyvä ja otollinen ja täydellinen tahto, niin sitten käykin niin, että tulee vahinko. Ei se aina se vahinko ole sellainen, että usko menisi, mutta tulee joku haava. Jonkun asian vuoksi omatunto tulee sairaaksi ja kipeäksi.

Synti tarttuu, niin kuin Heprealaiskirje sanoo, ja tekee matkan hitaaksi. "Synti, joka aina meihin tarttuu ja tekee matkan hitaaksi", on tuo Heprealaiskirjeen sana.

No mistäs se tämä sitten johtuu? No sehän johtuu siitä, että meillä, rakkaat veljet ja sisaret, on kova taistelu täällä maailmassa. Oikeastaan me voisimme sanoa, että meillä on kaikesta huolimatta taistelu elämästä ja kuolemasta, ja sen taistelun saa aikaan sielun vihollinen, joka onnistui kerran Eedenin paratiisissa aikomuksissaan siinä määrin, että tämä meidän turmeltunut vanha osa onkin nyt liittolaisena sielun vihollisen kanssa, ja me tunnemme itsessämme kaikki synnin himot ja halut ja vaikutukset. Ja liha ja veri olisi kaikkeen tähän menossa.

Mutta kun sitten on uusi ihminen, josta Jumalan sana sanoo, että se on itse Herra taivaasta, se, minkä Jumala on uskon kautta lapsensa sydämeen painanut, niin näitten kahden osan välillä on poisottamaton taistelu läpi ihmiselämän täällä maailmassa.

Ja tässä taistelussa, rakkaat Jumalan lapset, kaikille meille tulee tappioita, ja siksi Jumala on niin hyvin järjestänyt, että hän pitää hyvää huolta omistansa, ettei tappioihinkaan joutunut Jumalan lapsi ja syntiin joutunut ja haavoille lyötykään jäisi välille, vaan tulisi hoidetuksi ja korjatuksi. Jos ei näin olisi, niin emmehän me taivaaseen pääsisikään.

Ja siksi Jumala on antanut tänne meille armoneuvot, joilla meitä hoidetaan. Ennen muuta evankeliumi, ihmeellinen voima, jota me saamme ammentaa rohkeasti avoimista armolähteistä. Se on voima kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan, ja tuosta evankeliumista me saamme voimaa myöskin korjata asioita silloin, kun nimellisiä asioita tunnolla on vaivana: käydä niistä puhumaan jonkun uskovaisen kanssa ja kuulla, että kaikki annetaan anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Tähän taisteluun valmistautuessa ja tässä taistelussa ja kilvoituksessa on hyvä tällainen aivan kuin varustautuminen tähän sotaan ja taisteluun. Se, mitä apostoli Paavali sanoo, että te koettelisitte, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto olisi.

Jumalan lapsi haluaa tässä mielessä ja tästä näkökulmasta katsottuna avoimin mielin ja herkin tunnoin tässä maailmassa elää ja kysellä, mikä on Taivaan Isän tahto. Ja siihenhän meillä on hyvät mahdollisuudet.

Meillä on ensinnäkin kirjoitettu pyhä Jumalan sana, ja siksi me seuroissakin aina haluamme pysähtyä Jumalan sanan kuuloon. Ja Taivaan Isältä ihan sitä saamme aina rukoilla, että Jumala avaisi meidän korvamme ja sydämemme, niin että me saisimme aivan omalle kohdalle kuulla, mitä Taivaan Isällä on minulle sanottavana. Asetella sydäntämme sille paikalle.

Kyllähän me senkin tiedämme kokemuksesta, että sielunvihollinen on tässäkin suhteessa hyvin taitava. Kyllä se yrittää järjestää kaikkea muuta mietittävää seurapuheenkin ajaksi, että ei saisi kaikessa rauhassa ja levossa rukouksen mielellä Jumalan sanan ääreen hiljentyä ja kysellä, että mitä Taivaan Isällä olisi minulle tänään sanottavana.

Kun me seuroja aloitamme, näitäkin seuroja aloittaessamme pyysimme tällaista mieltä ja tällaista seurasiunausta näille seuroille ja sitä, että me saisimme kuulla hyvän paimenen äänen.

Meillä on siis pyhä Jumalan sana, jonka äärelle me saamme pysähtyä. Mutta sittenhän me tiedämme, että ei Jumalan sanaan ole kirjoitettu kaikkia asioita, sellaisia, joihin me elämässämme törmäämme.

Ja siksi on hyvä, että Jumalan lapset saavat toinen toiseltansa kysyä tietä: Mitenkä sinä ajattelet? Miten tällaisten asioitten keskellä, miten näihin pitäisi suhtautua? Ja joskus tarvitaan useammankin uskovaisen ihmisen kesken keskustella, ja joskus aivan koko Herran Siionin kesken käydä keskustelua: miten tästä eteenpäin mennään? Millä tavalla tie taivaaseen tästä kohti kulkee, niin että me pysyisimme tällä taivastiellä emmekä eksyisi pois uskosta?

Sitä se apostoli Paavali halusi opettaa varmasti tässä Roomalaiskirjeessä, jonka alkua tekstiksi luimme.

Mutta sitten vielä meidän tekstimme antaa aiheen puhua siitä, kun Paavali kirjoittaa: "Älkää sovittako teitänne itseänne tämän maailman muodon jälkeen, vaan muuttakaa teitänne teidän mielenne uudistuksen kautta."

Ensimmäinen asia voisi tässä tekstikohdassa olla se, että kun ihminen saa maailmasta parannuksen armon, niin se muuttaa ihmisen elämän. Se muuttaa niin kokonaan ihmisen elämän, että sitä on Pyhässä Raamatussa verrattu, että se on niin kuin ihminen siirtyisi kuolemasta elämään tai pimeydestä valkeuteen. Tai ihminen saa tuossa hetkessä uudestisyntymisen armon, syntyy uudestaan.

Siis niin valtavaa muutosta, niin suurta asiaa ei muuta ihmisen kohdalla elämässä voi tapahtua kuin se, kun ihminen saa maailmasta parannuksen armon ja tulee siirretyksi maailman valtakunnasta Jumalan valtakuntaan. Se muuttaa myöskin ihmisen elämän.

Minä olin tuossa syksyllä tuolla Oulun läänin vankilassa, tai Oulun vankilassa, seuroissa, ja siellä seuroissa oli kuusi sellaista parikymppistä nuorta miestä, jotka eivät olleet kouluaikana uskontotunneilla varmaan muistaneet kuunnella, eivätkä olleet housuja pyhäkoulussa kuluttaneet.

Niillä pojilla ei ollut aavistustakaan Pyhän Raamatun kirjoituksista, ei sen henkilöistä eikä oikeastaan mistään. Sen he tunnistivat, että mikä kirja tämä on. Se on Raamattu.

Minä kysyin noilta pojilta, että tiedättekö te pojat, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että pitäisi tehdä parannus? Kukaan noista kuudesta pojasta ei tiennyt, mitä tarkoittaa sana parannus. Saattaa olla, että epäuskoisessa maailmassa se on aika monelle tuntematon asia, vaan ei ne nuo pojat sitä tienneet.

Kun yritimme sitten Jumalan sanan pohjalta tutkia, miten sitä sanaa parannus voisi selittää, niin lähdimme liikkeelle siitä, että se on täyskäännös. Se on aivan kokonaan täyskäännös. Jos ihminen on mennyt tuonne suuntaan tähän saakka ja sitten hän tekee parannuksen, saa parannuksen armon, niin suunta on kokonaan toinen.

Joku pojista sanoi, että se on satakahdeksankymmentä astetta. Se on satakahdeksankymmentä astetta.

Parannuksen tekeminen ei ole sitä, niin kuin maailmassa saatetaan ajatella ja opettaakin, että se on vain pikkusen elämän suunnan korjaamista. Kun ihminen on joutunut epäuskon tilaan, niin yhteys Jumalaan on kokonaan mennyt poikki.

Ja ihminen ei sillä tiellä, olkoot se sitten omaa vanhurskautta tai julki jumalattomuutta, ei ihminen ole menossa lähes taivaaseen päin ja melkein taivaaseen päin. Ei muuten edes uskovaisen kodin lapsikaan. Vaan hän kulkee tietä, joka vie kadotukseen.

Kun epäusko on tullut sydämeen ja usko kadonnut, niin silloin ei riitä, että ihminen vähän korjaa kulkusuuntaa ja pikkusen parantaa elämää, vaan tarvitsee tehdä parannus. Täyskäännös siltä tieltä, kadotukseen vievältä tieltä päästä elävälle tielle, joka vie taivaaseen.

Ja se tie on Herra Jeesus Kristus itse. Hän on sanonut: "Minä olen tie, totuus ja elämä." Ja Herran Jeesuksen seuraajaksi sille tielle, joka vie taivaaseen, päästään parannuksen ahtaasta portista. Täällä maan päällä se löytyy.

Se on Jumalan valtakunnan portti, Jumalan valtakuntaan johtava portti, ja sieltä kulkee tie taivaaseen. Ja sillä tavalla ihminen voi löytää ja saada iankaikkisen elämän.

Ja kun ihminen saa parannuksen pyhän armon, niin muutos on yhtä suuri niin kuin täyskäännös on.

Ajatelkaapa esimerkiksi tätä Roomalaiskirjeen kirjoittajaa Paavalia, joka oli niin jumalinen ja hurskas omasta mielestään, että hän oli sitä mieltä, että Mooseksen lakikaan ei pysty häntä osoittamaan missään kohdin lainrikkojaksi. Hän on laissa nuhteeton ja vertaistensa joukossa parempi kuin muut. Hän on paremmin onnistunut kuin muut, ja sitten hän vihasi uskovaisia oikein sydämensä pohjasta.

Hän itse sanoi, että hän oli tuossa hurskaudessa seurakunnan vainooja. Hän ajatteli tekevänsä Jumalalle palveluksen uskovaisia vainotessaan.

Kun Paavali sai parannuksen armon, Saulus Tarsolainen sai parannuksen armon, niin kaikki entinen jäi, ja hän sanoi, että hän roskana sen hylkäsi. Ja näkyihän se hänen elämässäkin. Ne hänen vihaamansa uskovaiset tulivat niin rakkaiksi, että hän halusi näitten uskovaisten joukossa kulkea, heidän matkassa olla, kärsiä vaivaa Jumalan joukon mukana.

Elämä muuttui yhdellä ainoalla hetkellä ja kerralla, kun Jumalan armo sai hänen kohdallaan tapahtua ja hän sai parannuksen pyhän armon.

Jumalan armo siis muuttaa ihmisen elämän, joka maailmasta saa parannuksen armon.

Mutta tuo sama Jumalan armo on myöskin uskovaisen ihmisen opettaja. Apostoli Paavali sanoo sen hyvin tutusti siinä Tiituksen kirjeessä: terveellinen Jumalan armo, joka opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja maailmalliset himot, ja tässä maailmassa siveästi, hurskaasti ja jumalisesti elämään.

Jumalan armo on Jumalan lapsen opettaja, ja se se vasta tarkka opettaja onkin, kun se opettaa Jumalan lapsen sydämessä. Se on paljon tarkempi vielä kuin Mooseksen laki.

Vaikka Mooseksen laki on ankara ja kova, niin Jumalan armon opetuksen rinnalla ja evankeliumin valkeuteen verrattuna se on niin kuin kuun valo suhteessa auringon valoon.

Rakkaat veljet ja sisaret, kilvoituksen matkalla tulee lankeemuksia ja haavoja, ja synti tarttuu.

Muutama päivä sitten meidän perheessämme vieraili uskovainen pariskunta, ja he kertoivat käynnistään oman lapsenlapsensa, oman lapsen perheessä ja keskustelusta oman lapsenlapsensa kanssa, joka oli kertonut isovanhemmille, että meillä kotona on semmoinen tapa, että jos tulee jotakin sopimatonta tehtyä ja tuhmana oltua, niin meillä on tuoli, jolle pitää mennä istumaan ja miettimään.

Ja tuo viisivuotias lapsenlapsi oli sanonut, että olen minä monena aamuna ajatellut, että tänään minä en tee mitään sellaista, että pitäisi mennä tuolle tuolille miettimään.

Pappa oli kysynyt, onko onnistunut? Lapsi oli sanonut, että ei oo. Ei oo onnistunut, vaikka minä oon päättänyt aamulla kun ylös nousen, että tänään ei tarvi tuolle penkille istua, niin ei se oo onnistunut.

Onko se sinulla onnistunut? Minä luulen, että jokainen meistä joutuu sanomaan, että ei, ei oo onnistunut.

Ja niin oli tuo pieni lapsi puhellut sitten isovanhemmille, että on se yksi, jolla se onnistui. Ja se on Jeesus, joka ei koskaan tehnyt mitään pahaa. Hän ei tarvinnut edes pienenä lapsena istua sillä penkillä.

Ja siinä se, veljet ja sisaret, on meidänkin ainoa mahdollisuus. Se on muuten ainoa mahdollisuus, että Herra Jeesus Kristus ei istunut sillä penkillä.

Hän astui täällä maailmassa viattomat askeleet niin, että hänelle ei tullut missään kohdassa pahoja sanoja, ajatuksia, puhumattakaan teoista, vaan hän astui täällä synnittömät askeleet.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja muuten sanoo, että Jeesus oli kaikissa kiusattu niin kuin mekin, mutta ilman syntiä. Sen vuoksi hän voi kiusattuja auttaa.

Siksi usko tänä iltana epäonnistunut, nuorempi taikka vanhempi veljeni ja sisareni, Herran Jeesuksen ansion tähden kaikki synnit ja matkan viat, epäonnistumiset, kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Synnit ovat anteeksi.

Rakkaat Jumalan lapset, nuoremmat ja vanhemmat, synnit ovat anteeksi Herran Jeesuksen ansion tähden. Se on meidän ainoa mahdollisuutemme ja taivastoivomme, ja siitähän me kiinni pidämme. Siitä me tänäkin iltana kiinni riipumme ja sen turvin kerran pääsemme taivaan kotiin.

Jos tämän sanan kuulossa on joku armosta osaton ihminen, niin kuule, tarkoittaa tämä juuri sinuakin. Ja sinua hyvä paimen etsii tänä iltana. Siksi Jumalan valtakunta on sinua lähestynyt, että sinä saisit parannuksen pyhän armon, kun jaksat uskoa sen, mitä evankeliumi lupaa ja jota Vapahtajamme on käskenyt itse saarnata: hänen nimessään parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Jumalan armo on ihmeellinen. Se taisi Väinö Havas kerran kirjoittaa siinä kotiseurakuntansa jäähyväisrunossa ja jäähyväistekstissä, että hän on heittänyt verkkoa ihmisten mereen. Hän on armon säikeistä kutonut ne ja pannut paulaksi totuuden ja sitten kastanut ne sovintovereen ja kuivannut Hengen tuuliin.

Parannussaarnaa on kasteltu Herran Jeesuksen sovintovereen vielä tänäkin päivänä. Se sana ja saarna, joka Jumalan valtakunnasta lähtee ja etsii eksynyttä ja kadonnutta. Jumalan valtakunnan ovet ovat vieläkin auki katuvalle syntiselle.

Jeesuksen nimeen, aamen.

Veljet ja sisaret, rakkaat, annatteko minullekin synnit anteeksi? Minä haluan uskoa.

Hiljennymme seurojen lopuksi Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna sinun rauhasi. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.