Seurapuhe Vaasan RY:llä 11.11.2006

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta.

Aloitamme yhteisellä kiitoksella ja rukouksella. Rakas taivaallinen Isämme, me kiitämme, että olemme jälleen saaneet kokoontua tutkimaan ja kuulemaan sinun pyhää sanaasi. Me kiitämme sinua kaikista niistä lahjoista, joita olet tämän elämämme tarpeisiin antanut ja siunannut. Sinulta tulee kaikki hyvä ja täydellinen lahja.

Ennen kaikkea me nytkin kiitämme siitä, että olet pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa lahjoittanut meille sen vanhurskauden, joka sinun edessäsi kelpaa. Me kiitämme Isää. Isärakas, sinua kaikesta siitä varjeluksesta ja johdatuksesta, jota tämän maailman ajassa ja tämän maan päällä olet meille antanut, olet meitä voimallasi kantanut ja johdattanut niin, että olemme saaneet varjeltua elävässä uskossa.

Me kiitämme sinua armon valtakunnasta, jonka olet laskenut tänne ihmisten keskelle. Erityisesti sydämemme kiittää siitä, että saamme tämän valtakunnan kansalaisina ja osallisuudessa tehdä taivasmatkaa. Ja me pyydämmekin, isärakas, että sinä varjelisit meitä niin, ettei sieluvihollinen saisi eksyttää yhtäkään sinun laumastasi, vaan että me saisimme yhdessä käydä sitä luvattua kohti taivaan kunniaa, jossa kerran saamme alkaa sen hääjuhlan, jolla on alku, mutta ei loppua.

Nytkin, kun käymme lukemaan ja tutkimaan sinun sanaasi, me pyydämme, että sinä antaisit henkesi valkeutta. Selittäisit meidän sieluillemme niitä sanoja, joita näet tällä taivasmatkalla meidän tarvitsemamme. Ole tässäkin tilaisuudessa meidän keskustelussa. Ja me pyydämme, että sinä antaisit henkesi valkeutta.

Joka liittyy siis tuohon uskon uudistuksen muistopäivään. Se on roomalaiskirjeen viidennestä luvusta, jakeesta yksi jakeeseen yksitoista, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen: että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet. Niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös meillä oli tykökäymys uskossa tähän armoon, jossa me seisomme ja kerskaamme Jumalan kunnian toivosta.

Mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös vaivoissa, sillä me tiedämme, että vaiva saattaa kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen, koettelemus toivon. Mutta toivo ei anna häpeään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme pyhän hengen kautta, joka meille annettu on.

Sillä Kristus, vaikka vielä heikot olimme, on ajallansa jumalattomain edestä kuollut. Tuskalla nyt joku kuolisi vanhurskaan edestä, ehkä hyvän edestä, mitä maksi joku tohtisi kuolla. Mutta Jumala ylistää rakkauttansa meidän kohtaamme, että vaikka vielä syntiset olimme, on Kristus meidän edestämme kuollut.

Niin me siis paljoa enemmän varjellaan hänen kauttansa vihan edestä. Nyt hänen verensä kautta vanhurskaiksi tulleet olemme. Sillä jos me Jumalan kanssa olimme sovitetut hänen poikansa kuoleman kautta, vaikka vielä hänen vihollisensa olemme, paljoa enemmän me autuaksi tulemme hänen elämänsä kautta, että me sovitetut olemme.

Mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös Jumalasta, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovinnon saaneet. Aamen.

Tämä raamatun kohta puhuu hyvin keskeisesti uskon vanhurskaudesta. Ja siinä kiteytyy Kristuksen lunastustyö, sovitustyö, niin kuin me lauloimme tuossa meille hyvin tutussa virressä, mikä myöskin tuon virren 301 sanat ovat hyvin keskeistä sanomaa Kristuksen sovitustyöstä.

Paavali puhuu ja selittää tässä uskosta ja vanhurskaudesta ja Jumalan armosta. Ja jos nyt Jumala suo, niin me käymme tutkimaan tätä sillä rukouksella, että tämänkin tekstin kautta Jumala saisi ruokkia meidän sieluja.

Paavali sanoo, että me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.

Mitä tarkoittaa tuo sana vanhurskas, jota niin usein kuulemme saarnoissa? Se on kyllä käsitteenäkin hyvin laaja. Lyhyesti ilmaistuna se voisi tarkoittaa Jumalalle kelvollinen, ja oikeastaan ihmisen perimmäinen kysymys on siinä, että minä kelpaisin Jumalalle silloin, kun minun aikani tulee täältä lähteä.

Se on se meidän uskomme tärkein asia, että me pelastuisimme. Ja siksi Jumalan sana niin paljon opettaakin meille pelastuksen kannalta hyvin keskeisiä asioita. Ja keskeisin asia pelastuksessa kiteytyy.

Eli tämäkin raamatun kohta puhuu siitä, miten kaikki tapahtuu Kristuksen kautta. Paavali siis sanoo, että me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet.

Eli me näemme, että jos ihminen haluaa kelvata Jumalalle, niin hänellä tulee olla elävä usko. Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, näin apostoli ilmoittaa.

Ja tuo uskon lahja on Jumala meille lahjoittanut, tuon elävän uskon. Ja oikeastaan kun me puhumme uskosta, niin helposti saatettaisiin ajatella tuosta uskosta, että se on totena pitämistä ja uskomista, ja uskomista, että näin on historiallisesti. Nämä asiat tapahtuneet.

Tämäkin liittyy uskomiseen, mutta uskon olemus on paljon muuta. Nimittäin kyllä meidän aikanamme on paljon ihmisiä, jotka tunnustavat ja sanovat uskovansa, että Jumala on olemassa. Uskovat sen, että Jumala on lähettänyt poikansa Herran Jeesuksen Kristuksen, joka on neitseestä syntynyt, kuollut ja kärsinyt meidän tähtemme ja ylösnoussut.

Mutta kun me puhumme uskosta, niin usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, niin kuin hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, ja ei näkymättömistä epäile. Se on siis Jumalan lahja.

Ja tämän lahjan avulla, jonka Jumala meille antaa, niin meillä on mahdollisuus pitää kiinni, tarttua siihen sovitustyöhön, minkä Kristus on meille valmistanut.

Eli kun me opetamme, että Kristus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit, jossa tämä raamatun kohta hyvin keskeisesti puhuu, niin nyt voisimme ajatella sillä tavalla, että jos kerran Kristus on sovittanut koko maailman synnit, niin mitä ihmisen sitten sen enempää tarvitsee?

Sen kun elelee rauhassa ja sen kun täältä kerran lähdetään, niin niin hyvihän siinä käy, ettei tarvitse mistään huolehtia. Oikeastaan meidän ei tarvitsekaan sillä tavalla itse pyrkiä tai huolehtia.

Mutta keskeistä tuossa on se, että tuo Kristuksen sovitustyö siitä päästään osalliseksi vain elävän uskon kautta. Ja jotta saataisiin tuo usko, niin ihmisen pitää kuulla pyhän hengen kautta saarnattua Jumalan sanaa.

Ja tuo elävä Jumalan sana on löydettävissä täältä maan päältä. Jos ei olisi tuota paikkaa, mistä me kuulisimme tuon Jumalan sanan, niin me olisimme kaikki hukassa.

Nimittäin Jumala vanhurskauttaa juuri syntisen tuon elävän sanan kautta, pyhän hengen kautta, pyhästä hengestä, pyhän hengen kautta saarnatun sanan kautta.

Eli ihminen, joka kuulee elävän Jumalan sanan ja ottaa sen vastaan, niin Jumala tuon sanan evankelimin sanan välityksellä ja kautta vuodattaa henkensä tuon ihmisen sydämeen ja lahjoittaa elävän uskon.

Ja nyt, kun Jumala on lahjoittanut tuolle ihmiselle uskon, niin tällä uskolla vastaanotetaan se armo, jonka Jumala on Kristuksessa valmistanut.

Eli niin kuin eräässä raamatun selityksessä muistan lukeneeni, että sitä verrataan käteen, uskon käteen, jolla voidaan tarttua sitten tuohon Kristukseen sovitustyöhön.

Eli me näemme tämän, että Jumala aivan aukottomasti pelastaa ihmisen. Ensinnä siis vetää ihmistä sanan kuuloon ja sitten avaa tuon ihmisen sydämen vastaanottamaan elävän uskon ja lahjoittaa tuon uskon.

Ja siis tuo usko on sellainen Jumalainen, voi ottaa vastaan tuon sovituksen sanan. Ja tällä tavalla toteutuu tämä, että me pääsemme osalliseksi siitä vanhurskaudesta ja saamme rauhan meidän sielullemme, niin kuin tässä sanottiin.

Meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.

Eli joskus on kysytty sitä, että mistä sen tietää, mikä on oikea. Niin, kun ihminen ottaa vastaan elävän uskon, niin se jää ihmiselle epätietoisuuteen, että oliko tämä nyt oikea.

Nimittäin Jumala vastaa hengellänsä. Eli tuon ihmisen sydämeen laskeutuu Jumalan rauha, niin kuin tässä sanottiin. Ja sitten ihmiselle avautuu Jumalan valtakunnan näkymä.

Profeetta sanoo, että näkee maan levidettynä. Eli avautuu Jumalan valtakunnan avaruus ja laajuus.

Ulkopuolella ihmiset ajattelevat, että tämä on ahdasmielinen joukko. He tarkastelevat sitä sellaisessa valossa, että uskovaiset eivät saa tehdä sitä eikä tätä. Heidän on tehtävä niin ja niin.

Ja silloin, jos käy niin, että tuollainen ihminen saa parannuksen armon, niin silloin hän huomaa, kuinka tämä Jumalan armovaltakunta, siellä on tilaa ja siellä on vapautta. Siellä hengitetään vapaata armoilmaa.

Ja samalla, kun Jumala lahjoittaa rauhan, niin tuon ihmissydämen leimaa myöskin ilo pyhässä hengessä. Ilo tulee siitä, että minä olen saanut osakseni näin suuren lahjan.

Sitten apostoli, kun hän puhuu siitä, miten Jumala Kristuksen kautta näin lahjoittaa meille henkensä ja rauhansa, mie sanon, että jonka kautta myös meillä on tykökäymys uskossa tähän armoon, jossa me seisomme ja kerskaamme Jumalan kunnian toivosta.

Tässä on sellaisia sanoja. Tässä puhutaan esimerkiksi, niin kuin huomasitte, niin puhutaan kerskaamisesta. Se ei suinkaan tarkoita sitä, mitä me nykykielessä ymmärrämme kerskailulla, eli tällaisella mahtipontavalla puheella ja ylpeydellä.

Se ei ole tässä mielessä tämä. En nyt muista, miten uusi käännös sen kääntää, mutta ehkä se on, että me suuresti iloitsemme, me pidämme sen riemunamme, että meillä on uskossa tykökäymys tähän armoon.

Eli Jumala on armahtanut meitä. Ja kun sanoo, että me seisomme, niin se itse asiassa tarkoittaa sitä, että me olemme hyvin tukevasti, pysymme lujasti tässä Jumalan armossa.

Nyt joku voisi kenties ajatella niin, että meidän matkamme on hyvin heiveröistä. Ainakin itse tunnen usein, että niin helposti synti tarttuu. Turmelus on lähellä ja monet kiusaukset ja epäilykset saartavat matkamiestä.

Eli on tavallaan niin kuin tässä jatketaan tätä. Niin tässä Paavali sanoo, mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös vaivoissa, sillä me tiedämme, että vaiva saattaa kärsivällisyyden, mutta kärsivällisyys koettelemuksen, koettelemus toivon, mutta toivo ei anna häpeään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme pyhän hengen kautta, joka meille annettu on.

Eli onko tässä nyt jotenkin ristiriitainen asia, kun Paavali sanoo, että me lujasti pysymme tässä armossa ja vielä sitten jatkaa näistä vaivoista, että niissäkin on meidän ilomme.

Ja oikeastaan kysymys on siitä, että vaikka me Jumalan lapsina näemme sen, miten meidän matkamme on huonosti onnistunut. Meille on tullut syntiä, meille on tullut vikoja. Olemme sanoneet läheisillemme pahasti. Meillä on käynyt sydämessämme turmelusta ja vihaa.

Me emme voi täällä kilvoitella niin, että me emme toteaisi sen, että meillä on tämä synnin vaiva. Mutta kaikesta tästä huolimatta, vaikka me olemme huonosti onnistuneet, niin meille on Jumalan lahjoittaminen.

Meillä on ottanut sellaisen kärsivällisyyden, jonka me näemme juuri Kristuksen kautta, että Jumala meitä auttaa. Jumala vahvistaa meitä ja me tiedämme sen, että jos meille vielä koittaa elinpäiviä, niin jatkossakin ei meidän matkamme tule kehittymään yhtään sen paremmaksi.

Meille tulee edelleenkin vikoja ja virheitä. Niin nyt tämä saattaisi meidät masentaa, jos ajattelemme jotakin vaikka luonnollista työtä, että vaikka minut pantaisiin pesemään tämän salin ikkunoita, annettaisiin työvälineet, niin minä luulen, että sen jälki olisi aika heikkoa ja saattaisi käydä niin, että minä sanoisin, että minä luovun tästä hommasta. Ei tästä mitään tule.

Uskon asioissa me olemme monesti sillä tuntemisella, että huonosti on matka käyttä. Mutta kuitenkin Jumala on meille antanut arvonsa.

Niin kuin tässä Paavali puhuu siitä, että me kerskaamme Jumalan kunnian toivossa, mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös vaivoissa, sillä me tiedämme, että vaiva saattaa kärsivällisyyttä.

Eli toisiin sanoen, vaikka matkamme onnistuukin huonosti ja tappiollisesti, niin me saamme omistaa voittoa Kristuksessa. Me olemme siis Kristuksen seurassa, niin kuin siellä eräässä epistolassa puhutaan voittosaatosta.

Eli niin kuin sanotaan, että se on tällainen triumfi, voittokulkue, niin me saamme omistaa sitä voittoa, minkä Kristus on meille antanut.

Eli jatkossakin me saamme luoda katseemme ja toivomme siihen, että hän, joka on meissä hyvän työn alkanut, on sen Kristuksen päivään päättävä.

Eli kun me täältä kerran lähdemme, niin meidän turvanamme on se Kristuksen armo ja Kristuksen voitto.

Mutta toivo ei anna häpeään tulla, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme pyhän hengen kautta, joka meille annettu on.

Jumala on lahjoittanut meille pyhän henkensä. Jumalan rakkaus on vuodatettu Jumalan lapsen sydämiin.

Se olisi aika tyhjä ja pimeä ihmisen sydän, ja se on tyhjä ja pimeä. Mutta kun Jumala lahjoittaa henkensä, vuodattaa pyhän henkensä, niin tuossa sydämessä siinä silloin vaihtuu kotiopettaja.

Ja tämä tapahtuu silloin, kun ihmiselle julistetaan kaikkien syntien anteeksiantamus.

Eli jos tätä puhetta nyt saattoisi kuuntelemaan yksikin sellainen ihminen, joka olet miettinyt, että miten minä voisin päästä sisälle Jumalan valtakuntaan? Miten minä löytäisin armollisen Jumalan?

Sinä saat nyt lohdullisen tiedon siitä, että täällä maan päällä on sellainen paikka. Se on Jumalan valtakunta, jossa katuvalle julistetaan kaikki synnit anteeksi.

Ja tuo evankeliumi julistetaan Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja silloin, kun ihminen tämän uskolla ottaa vastaan, niin hän saa tuon edellä mainitun Jumalan rauhan.

Ja Jumala vuodattaa tuon ihmissydämeen henkensä ja rakkaudensa.

Eli tuosta pimeästä, epäuskoisesta sydämestä sinne tulee uusi kotiopettaja, ja tuo ihminen saa lähteä silloin kulkemaan taivasväylää hänen edessään.

Ja sulkeutuu silloin kadotuksen portit, ja hän saa lähteä kulkemaan taivasta kohti iloiten uskossa.

Ja hänelle tulee samalla myöskin sydämeen se elävä toivo, mistä tämä raamatun kohta puhui. Tässä nimittäin sanottiin, että toivo ei anna häpeään tulla.

Oletko sinä, veljeni ja sisareni, toivonut, että sinä pääsisit kerran taivaaseen? Minä tiedän, että tämä on Jumalan lasten keskeisin ja perimmäisin toivo, että minä tämän vieraan maailman keskellä säilyisin uskomassa ja pääsisin kerran taivaaseen.

Ja kun meillä säilyy tällainen elävä toivo, ei vain sieluvihollinen saisi minua eksyttää ja kuljettaa pois armo valtakunnasta.

Niin tämä toivo on ihmeellinen. Se ei anna häpeään tulla, vaan Jumalan lapset tulevat kerran kunniaan. Ne ovat silloin suuressa kunniassa.

Siitähän on raamatussa kuvauksia, miten siellä on muun muassa sellainen kuvaus, että epäuskoiset ihmiset ihmettelevät, että nuo on luettu suureen kunniaan, joita me pidimme pilkkana ja naulasanalla laskuna.

Sillä Kristus, kun me vielä heikot olimme, on ajallansa jumalattomain edestä kuollut. Tuskalla nyt joku kuolisi vanhurskaan edestä, ehkä hyvän edestä, mitä maksi joku tohtisi kuolla.

Mutta Jumala ylistää rakkauttansa meidän kohtaamme, että vaikka vielä syntiset olimme, on Kristus meidän edestämme kuollut.

Niin me siis paljon enemmän varjellaan hänen kauttansa vihan edestä, että me nyt hänen verensä kautta vanhurskaiksi tulleet olemme.

Tässä Paavali puhuu Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta. Kun ajattelemme, miten ihmiset tekevät syntiä Jumalalle. Kaikki ihmiset ovat poikenneet pois, täysin kelvottomiksi tulleet. Ei ole yhtään, joka hyvää tekee, ei yhden yhtäkään. Tämä on raamatun todistus ihmisestä.

Nyt kuitenkin Jumala on rakastanut langennutta ihmistä niin, että on lähettänyt oman poikansa sovinnoksi meidän syntiemme edestä.

Eli sellaiset ihmiset, jotka ovat kääntäneet Jumalalle selkänsä, niin Jumala on heille valmistanut tällaisen vanhurskauden.

Ja tästä Paavali puhuu, miten Jumala on näin rakastanut.

Meillä ihmismielellä olisi sellainen, että jos joku tekee oikein pahasti meitä kohtaan ja häpäisee meitä ja sillä tavalla, niin kyllä meidän lihasta ja vedestä nousee kostonajanousia.

Ja saattaisi jopa niin käydä, että jos tälle meitä, joka on meitä hyvin pahoin kiusannut, niin jos tälle henkilölle sitten käy huonosti, niin kuinka helppo meidän olisi ajatella, että no niin, siitä hän sai.

Eli ikään kuin iloita siitä, että meidän vihamiehemme on saanut nyt palkkansa.

Jumala on rakastanut ihmistä niin, että hän on uhrannut oman poikansa. Hän on nähnyt suuren vaivan siinä, että hän on lähtenyt ihmistä pelastamaan.

Ja tuo Jumalan rakkaus on saanut kohdata ihmistä ja korjata monta ihmistä. Eli Jumala on saanut vetää valtakuntaansa monia ihmisiä.

Mekin olemme tänä iltana Jumalan suuresta armosta Jumalan valtakunnan kansalaisina.

Niin nyt Paavali sitten tässä sanoo, että niin, ja siis paljon enemmän varjellaan hänen kauttansa vihan edestä, että me nyt hänen verensä kautta vanhurskaiksi tulleet olemme.

Eli kun Jumala on saanut meitä korjata lapsekseen, niin Jumalan lapset ovat Jumalan silmäterää.

Eli Jumala tahtoo varjella meitä lapsina. Hoitaa meitä niin, että me pysyisimme uskomassa.

Edelleen, että se ei lopu siihen, se Jumalan huolenpito, että kun Jumala korjaa meidät.

Tässä on hyvä esimerkki siitä Laupiaasta Samarialaisesta. Kun Laupias Samarialainen toi sen ryövärien käsiin joutuneen sinne majataloon, niin hän sanoo, että hoitakaa hän, ja jos hän kuluttaa enemmän, niin minä palatessani maksan.

Eli tässä näemme tuon Laupiaan Samarialaisen huolenpidon. Hänellä ei ollut yksistään sitä, että no niin, minä olen nyt tehtäväni tehnyt, kun hän toi sen sinne majataloon, vaan hän halusi, että tätä miesparkaa hoidetaan ja hän oli valmis maksamaan sen kulutuksen.

Näin Jumala huolehtii meistä, jokaisesta. Hän varjelee meitä täällä maailman keskellä, missä meidän tiemme käy.

Ja siksi Jumalan lapset saavat olla turvallisella mielellä. Ei tarvitse pelätä, mitä huominen tuo tullessaan, vaan saamme turvallisesti tänäkin iltahetkenä katsella sitä, että Jumala pitää meistä huolen.

Niin meidän ajallisista asioista, mutta ennen kaikkea siitä, että me pysyisimme uskomassa.

Näin siis Jumala meitä varjeli. Ja Jumalalla on se tahto, että me tulisimme kerran autuaiksi, että me pääsisimme taivaan kotiin.

Nyt me olemme, me olemme jo autuaita, onnellisia, mutta että kerran tuo tapahtuu täydellisesti silloin, kun me saamme. Meillä vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Eli uskon kautta me nyt tähyilemme sitä voittopalkintoa, mutta kerran tuo uskominen lakkaa ja muuttuu näkemiseksi.

Mutta ei ainoasti siitä, vaan me kerskaamme myös Jumalan, meidän Herran Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovinnon saaneet.

Se on Jumalan lapsen ilo tälläkin hetkellä, että Jumala on sovitettu. Jumala on sovinnossa meitä kohtaan.

Me saamme katsella Jumalaa ja lähestyä niin kuin rakkaat lapset armasta isää.

Apostoli sanoo, että puhuu, että appa rakas isä.

Eli tuo, että silloin kun ihminen on epäuskossa, niin hän ei saa silloin katsella lepytettyjä isän kasvoja. Silloin Jumala näyttäytyy hänelle vaativana ja ankarana.

Eli lainalaisessa sielun tilassa ihmisellä ei ole lepoa eikä rauhaa.

Tosin Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannuksiin. Jumala saattaa tuolla maailmassa vaeltavalle ihmiselle puhua suun annoista, niin kuin me siinä tuhlaajapoika-vertauksessa elävästi näemme, kuinka se isä riensi sitä poikaa vastaan ja suuta antoi hänelle ja iloitsi siitä, kun poika oli palaamassa.

Näin Jumala saattaa rakkaudessaan, ja näin hän lähestyykin, vetää ihmistä parannuksiin.

Mutta sellainen ihminen, joka ajattelee, että minä yritän itse ansaita autuuteni, minä en tarvitse tuota Kristuksen sovitustyötä, niin hän on jatkuvan vaatimuksen alla.

Eli hän ei löydä lepoa eikä rauhaa.

Mutta Jumalan valtakunnassa siellä lepää Jumalan rauha.

Ja vaikka meidän matkamme, niin kuin tässä tekstissä olemme puhuneet, on monesti vaivalloista ja synti tarttuu ja tekee matkan hitaaksi, niin kuitenkin tässä Jumalan huoneessa kaikuu tuo armoevankeliumi.

Suurella syntisellä on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi.

Nytkin, rakas veljeni ja sisareni, Jeesuksen nimessä ja vedessä on kaikki synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja vedessä on kaikki synnit anteeksi.

Jeesuksen nimessä ja vedessä on kaikki synnit anteeksi.

Meillä on lupa ja oikeus tälläkin hetkellä jäädä näin uskomaan synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.

Saanko minäkin uskoa oman syntini anteeksi? Minä tahdon uskoa yhdessä Jumalan joukon kanssa Jeesuksen nimeen anteeksi. Aamen.

Herra, siunaa meitä ja varjele meitä. Herra, välistä kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra, käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Kiitos.