Seurapuhe 11.01.2015

Käymme näiden seurojen aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen.

Rakas taivaallinen Isä, me haluamme tänään armonpäivänä kiittää sinua kaikesta siunauksesta ja varjeluksesta, mutta myös niistä koettelemuksen hetkistä, jotka olet meille tehnyt. Monesti me olemme huomanneet vasta myöhemmin, kuinka koettelemukset ovat siunaukseksi. Me kiitämme ennen kaikkea pojastasi Jeesuksesta Kristuksesta, jonka olet laskenut tänne maan päälle kaikkien ihmisten syntiuhrina, niin että on tie avattu iankaikkiseen elämään. Sinä olet myös laskenut viisaudessasi tänne maan päälle armo valtakuntasi, jonka kautta tie iankaikkiseen elämään kulkee. Tuo valtakunnan kautta sinä edelleenkin kuulutat kutsua tähän valtakuntaan. Tämän valtakunnan kautta sinä myös ruokit niitä, jotka ovat jo saaneet osaan tästä uskosta.

Meillä me tullaan tähän seuratilaisuuteen varmaan kuulijana ja ainakin palvelijana tuntee täysin itsensä tyhjäksi. Ja sellaisessa uskon rukouksessa me lähestymme, että sinä täyttäisit meidät ja ruokkisit meitä sillä viisaudella ja taidolla, mikä näet tarpeelliseksi tälle päivälle. Siunaa nämä seurat Jeesuksen nimeen. Aamen.

Muutamia jakeita. Alusta tämä kertoo Naiman syyrialaisista. Tämä uusi käännös puhuu Naaman nimestä. Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli arvossa pidetty mies ja kuninkaansa suosiossa, sillä Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisilta. Naaman oli mahtava soturi, mutta sairasti spitaalia.

Kun syyrialaiset kerran olivat Israelissa ryöstöretkellä, he toivat sieltä mukanaan pienen tytön, joka sitten joutui Naamanin vaimon palvelijaksi. Tyttö sanoi emännälleen, että toivoi herransa pääsevän käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa, se mies parantaisi hänet spitaalista.

Naaman meni kuninkaan puheille ja kertoi, mitä israelilaistyttö oli sanonut. Syyrian kuningas sanoi, mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle. Niin Naaman lähti, otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusi tuhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua.

Naaman vei Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa sanottiin, tämän kirjeen tuo sinulle palvelijani Naaman. Olen lähettänyt hänet luoksesi, jotta parantaisit hänet spitaalista. Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi, olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan? Kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni, hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani.

Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle, miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.

Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. Ja Elisa lähetti hänen luokseen sanaviejän ja käski sanoa, mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi, silloin ihosi palaa entiselleen ja olet taas puhdas ja terve.

Mutta Naaman vihastui ja lähti pois ja sanoi, minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa Jumalansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois vitaalisen. Eivätkö Damaskoksen joet, Apana ja Barbar, ole kaikkia Israelin vesiä paremmat? Hyvin minä voisin peseytyä ja puhdistua niissä.

Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois. Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat, Herramme, jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkä olisi täyttänyt sitä, saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vaan peseydyttävä.

Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi ja hän oli taas puhdas.

Naaman palasi saattueneen Jumalan miehen luo ja hän astui Elisan eteen ja sanoi, nyt minä tiedän, ettei Jumala ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.

Mutta Elisa sanoi, niin totta kuin Herra elää, hän jota palvelen, minä en lahjaasi ota. Naaman koetti taivuttaa hänet ottamaan lahjan vastaan, mutta hän kieltäytyi.

Naaman sanoi silloin, vaikka et lahjaan suostukkaan, niin sallithan, että otan mukaani Israelin multaa sen verran, että kuin muulipari kantaa. Enää en uhraa alttarilla poltto- eikä teurasuhria muille Jumalille kuin Herralle. Antakoon Herra minulle kuitenkin sen anteeksi, että kumaran Rimmonia, kun seuraan kuningastani hänen mennessään Rimmonin temppeliin. Kun hänen seurastaan joudun temppelissä kumartamaan Rimmonia, antakoon Herra sen minulle anteeksi. Jeesuksen nimeen, aamen.

Tuossa viime päivämiehessä oli muun muassa yksi semmoinen kohta, jossa oli Vinnurvan penttiveljestä muutamia asioita. Hän itse oli haastattelussa ollut siinä ja hän siinä haastattelussa sanoi, että hänet asetettiin yliseurakunnan puhujaksi niin, että sanottiin hänelle ja jollekin toiselle nuorelle miehelle, että menepä tuonne pöydän taakse tunnustamaan uskosi.

Ennen vanhaa saatettiin panna puhujia tällä tavalla, että sanottiin vaan, että menet tunnustamaan uskosi. Niin kuin tuossa Jukan kanssa tultiin tuohon pihalle nyt, niin me vähän eikä istuttiin siinä autossa ja vähän pelolla sitä aina nousee autosta pois, niin Jukka sanoi siinä, että eikä sinä ole kun lähdetään tunnustamaan uskosi. Semmoisella asialla me ollaan täällä.

No mitä se uskon tunnustaminen on monesti ollut, kun on saanut istua siellä turvallisesti kuulijan paikalla? Sehän on monesti sitä, että veljet ovat täällä käyneet kertomassa, että miten he ovat saaneet esimerkiksi parannuksen arvoa tai miten he ovat uskoneet.

Arkana kyselin tuossa siskoni perheen luona, että voisinko minä tässä saarnassa teille kertoa. Ei omaa parannuksen tekoani, koska minulla on ollut semmoinen onni, että olen saanut syntymästä asti olla kylläkin heikko, mutta kuitenkin Jumalan lapsen nimeä olen saanut kantaa.

Mutta minä kysyin, että tuntuuko se liian itsekkäältä tai onko se jotenkin huono asia, jos minä kerron, miten meidän suku on saanut parannuksen arvoa. Ja kyllä ne luvan anto nämä läheiseni. Ja en halua tällä mitenkään aivan koistaan omaa sukua korostaa, koska siellä ei ole mitään ansiota tähän uskon saamiseen.

Mutta se miksi tästä haluan kertoa, niin sen takia, että jos tätä puhetta sattuisi kuulemaan semmoinen ihminen, joka on niin kuin tämä Naaman, taikka Naaman, niin kuin tässä luettiin. Tai niin kuin minun esi-isäni, kun heille saarnattiin tämä parannuksen arvo. Niin josko tämä aukaisisi sitä aivan kuin väylää, nimittäin tämä on niin yksinkertainen asia, tämä uskomisen asia, että se on suurin kynnys löytää Jumalan valtakunta.

Ja sen me kuulimme esimerkiksi tästä Naamanin kohdasta, jos jo heti mennään tähän tekstiin, niin hänhän kauhisteli sitä, että onko parannuksen teko tuota. Että hän luuli, että se profeetta koskettelee niitä sairaita paikkoja hänen ruumiissaan, niin tuo sanookin, että mene ja peseydy seitsemän kertaa Jordanissa. Aivan järjetön neuvo.

Ja siksi minä ajattelin tämän käydä niin, että mennään lähes jae jakeelta tämä teksti, pysyä aikataulussa. Mutta lopuksi lyhyesti kertoisin, minulla on tässä muistilappu, mitä on tapahtunut siellä Huhtalan kylällä joskus hiljattain kauan sitten, eli 1900-luvun alussa.

Niin tämä kertomus ei ole vertaus. Ja tässähän kerrotaan miehestä, joka oli merkittävä ihminen aikana. Hän oli Syyrian kuninkaan sotapäällikkö. Eli niin kuin marsalkka Suomessa sotien aika oli Mannerheim, niin tämän tasoinen mies sairastui.

Ja onko tässä kysymys nyt parannuksen teosta, vaan terveeksi tulemisesta? Niin kuin kerroin teitä, minä en ole mikään vertaus. Mutta näkisi, että tässä on kysymys kahdesta asiasta, että Jumala antoi profeetan kautta hänelle terveyden, mutta myös iankaikkisen elämän lahjan. Evankeliumia saarnattiin hänelle.

Eli tämä Naaman oli tosiaan Syyrian kuninkaan sotapäällikkö. Ja taisteluissa hyvin arvokkaaksi havaittu mies. Eli hän oli menestynyt niissä taisteluissa. Ja hän oli korkea-arvoinen ihmismittarilla mitattuna tämä mies.

Mutta täällä kerrottiin, että hän oli sairastunut spitaaliin. Ja täytyy sanoa, että tuossa aamulla minä rupesin sitten tästä kännykästä katsomaan, että mitä on spitaali. No minulla on sitä muistikuvaa kansakoulusta, kun opettaja kertoi. Ja kyllä se vahvistui, se sama kertomus kuin luin tuosta netistä. Se on lepratauti toisentaan nimeltään. Ja sitä vieläkin sairastaa tällä hetkellä maailmassa yli miljoona ihmistä, tätä lepratautia.

Ja kysymyksessä on ilmeisesti jopa kuolemantauti. Ja kun tämä Naaman sairastuu tähän lepraan spitaaliin, niin kuin tässä kerrotaan, niin sehän tarkoittaa niin kuin olisi kuolemaan tuomittu. Siihen aikaan heitä ei hoidettu antibiooteilla, kun antibiootit ovat tulleet vasta sotien aikaan, tai taitaa olla sotien jälkeen Suomeen. Niillä se on saatu se tauti vähenemään.

Mutta Naamanin aikaan ne eristettiin nämä ihmiset ja vietiin jollekin autiolle saarelle, koska ne tartuttivat toisiin tätä tautia. Ja minkälainen se tauti oli, niin se saattoi irrottaa sormen kädestä tai varpaan jalasta, tai pahimmillaan, niin kuin kansakoulussa puhuu opettaja, että saattaa käsikin irrota. Ja kyllähän semmoinen on kuolemantauti.

Ja nyt tällä Naamanin kodissa hänen emännälleen oli tuotu piikatyttö, niin kuin tämä vanha käännös puhuu, vähäpiikaisesta. Eli tuolle vieraalle maalle oli otettu vangiksi semmoinen pieni, pieni lapsi tyttö. Ja se oli tämän sotapäällikön kotona palvelijana.

Niin tämä Israelista tullut tyttönen koitti emännänsä kautta saada viestiä tälle sotaherralle, että voi jos tämä mies pääsisi käymään Israelista, siellä olisi Jumalan mies, joka tämän pelastaisi. Ja pystyisi antamaan parannuksen hänen isännälle.

No tämä tieto tulee myös tämän sotapäällikön korviin. Niin ajatelkaapa, minkälaisesta viestistä on kysymys. Että piikatyttö, nykyisin olisiko se palvelija, kertoo emännälle, että isäntä voisi parantua, jos menisi tämmöisen aivan kuin taikamiehen luottuun Israelin. Että siellä olisi parantus.

Tuntuuko tämä semmoiselta, että tämä otettaisiin vakavasti? No mä otan esimerkin lähehistoriasta, niin kyllä minä olen nähnyt läheisten ihmisten, jotka ovat sairastuneet kuolemantautiin. Niin kyllä minä olen nähnyt sen, että kun ihminen saa aivan kuin kuoleman tuomion, niin se takertuu pienimpäänkin vihjeeseen, josta voisi olla apua.

Ihminen on semmoinen, että tämä elämän lahja on niin suuri, niin sitä haluaisi viimeiseen asti säilyttää. Ja jopa niinkin, että siinä tulee mieleen, uskaltaisinko väittää, että jopa poppakonstit, että jos se auttaisikin, minä sitä ja sitä söisin tai joisin, niin minä voin tästä. Vaikka nykyisin syöpätauti, joka on monesti tappava, että jos minä sen avulla tästä selviäisin.

Mutta tämä viesti menee niin pitkälle, että kuninkaan korvi, syyriahallitsijan korvi, ja hän lähettää, niin kuin me tästä luimme, niin lähetti kirjeen Israelin hallitsijalle, että täältä tulisi potilas.

Niinkuin kuulitte, niin tämä vihastui tämä Israelin kuningas, ja sanotaan, että hän repäisi vaatteensa sen takia, että minäkö olen joku parantaja, että lähtisin tämmöistä parantamaan. Ja siinä on epäilyksiä siitä, että nyt Israel tekee kostoretken tuonne Syyriaan. Eli että Israel hyökkäisikin Syyria.

Mutta tämä viesti siitä, että kuningas on repinyt, reväissyt vaatteensa, joka oli tämmöinen suuren tunteen purkauksen merkki, saa aikaan, että viesti kulkeutuu myös profeetalle, joka oli nimeltään Elisa. Ja se oli mieshenkilö, vaikka sillä oli suomalaisen tytön nimi, niin se Elisa oli miesprofeetta.

Ja täytyy muuten tässä välissä, kun puhutaan tuosta vähäpiikaisesta, eli palvelustytöstä, niin tässäkin huoneessa on nyt semmoisia nuoria, jotka olette käyneet ulkomailla, ja olette ehkä kokeneet siellä, että mikä merkitys on olla uskovaisena vieraalla paikkakunnalla.

Mä otan esimerkin siitä, miten meidän vanhin tytär oli kauan kauan sitten, oli Englannissa tämmöisenä palvelustyttönä perheessä. Ja hän oli siellä aivan tavallisena uskovaisena nuorena tyttönä, mutta hänen käyttäytymisensä aiheutti sen, että hän oli siinä kodissa hämmästyksen aihe.

Ja minkä takia? Sen takia, että niin pienet asiat, se oli niin poikkeuksellista, että hän ei ota alkoholia, eikä hän tule aamulla töihin krapulaisena tai huonovointisena, vaan hän teki sen tehtävänsä niin kuin tulee tehdäkin.

Mutta sitä hän on myös ihmetellyt, että mistä hänellä on tuttuja Lontoossa. Kukon kylältä Sievistä, pikkukylältä tulee, ja siellä oli vaikka kuinka paljon tuttuja. Että miten se on mahdollista? Sehän me tiedämme vastauksen.

Eli uskovaisilla nuorillakin teillä on sellainen turvaverkko sama, mihin te menette, niin aina löytyy se turva. Ja kuinka se on tärkeää, että edes yksi tämmöinen turva on.

Mutta sitä toisaalta jää miettimään, että miksi tämä vähäpiikainen, tämä tyttö, jossa oli kysymys uskoasiasta, että miksi hän ei pystynyt sitä evankeliumia saarnaamaan. Se jää minulla hämäräksi, minä en sitä ymmärrä, mutta hän tarvitsi tämän profeetan siihen avuksi.

Mutta sitten käy niin, että Elisalle tulee viesti, niin kuin tuossa kerroin. Ja Elisa lähettää sanansaattajan tai kirjeen sitten takaisinpäin, että saa tulla tämä arvossa pidetty Herra hänen luoksensa, ja hän koittaa auttaa häntä.

Ja niin kuin me tästä luimme, niin tuo vanha käännös kuvaa siitä, että miten tämä Naaman tulee sinne vaunuineen. Varmaan oli komeat vaunut. Ja niin kuin tässä kerrottiin, että oli rahaa ja lahjuksia mukana. Ja oli hienoja pukuja mukana.

Ajatuksena, että rahalla ostetaan, rahalla saa mitä haluaa. Mutta mitä tapahtui jo kun hän tulee sinne? Niin kuin meillä puhutaan tanhuasta. Tietättekö mikä on tanhu? Siellä joku nyökkää.

Eli jos on talo tässä, niin siinä on tienpätkä, ja sitten siellä tanhuan päässä on toinen tie, niin kuin päätie. Niin minä ymmärtäisin tämän vanhan käännöksen mukaan, että tämä Naaman ei päässytkö siihen tanhuan päähän, niin tämä Elisa lähettääkin palveliansa sinne häntä vastaan.

Ja tuolla palvelijalla on ne sanat, mitä tulee tehdä. Ajatelkaa, että on satoja kilometrejä tullut hienoilla vaunuilla ja rahakassien kanssa sinne, niin ei mies edes tule ikkunasta kurkistamaan, eikä tule katsomaan, että minkä näköinen mies sinne tulee, vaan lähettää palveliansa tätä vastaan.

Ja mikä on tämän palvelijan sanoma? Täällä sanotaan, että Elisa lähetti hänen luokseen sananviennin ja käski sanoa: mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi, silloin ihosi palaa entiselleen ja olet taas puhdas ja terve.

No tässä seuraava lause, se Naaman vihastui aivan hirvittävästi ja se otti suitsista kiinni tai sanoi ajomiehille, että prr takaisin, nyt lähdetään heti Syyriaan. Ja oikein laukan kanssa lähettiin painamaan takaisin.

Tämähän on ihan nöyryyttävää, että siellä meillä kotona on Apana ja Barbaran virrat, jotka monta kertaa puhtaampia kuin tuo mitä, että mitä toi Jordani. Että siihenkö minä alistuisin ylhäinen mies ja menisi ja seitsemän kertaa peseytyisi.

Nyt jo tässä meillä kaikilla herää ajatus. Kyllä tässä on kysymys muustakin kuin ajallisesta terveydestä. Kyllä tässä on kysymys nöyrtymisestä parannukseen.

Ja siitä, miten se on hullu se ajatus, minkä me tänä aamuna kuunneltiin Nepistä Sievin kirkosta Jumalan palvelusta, jossa kerrottiin, miten ihminen tulee autuaksi. Kuinka se on yksinkertaista.

Aivan enkä tästäkin sitä kuvata, että näin tulisi tehdä. Mutta kun tämä ylhäinen herra lähtee ajamaan kotia päin ja vihastuneena painaa menemään ravia, niin palvelijat rupeavat toppuuttelemaan, että eikö sinun kannattaisi tuo tehdä, kun tänne asti on tultu.

Eikö sinun kannattaisi mennä tuonne Jordanille ja käydä kylpäämässä se seitsemän kertaa. Ja viimein tämä mies sitten nöyrtyy ja hän alistuu siihen ja ajatelkaa, kun hän seitsemän kertaa pulahtaa tuossa likaisessa, niin kuin minulle on kerrottu, että ei se Jordanin mikään puhasvetinen paikka ollut, niin hän tulee terveenä.

Ja minkälainen oli se iho ollut, ei se siitä Raamattu kerro, mutta jos vähääkään uskominen sen spitaalin luonteeseen, niin siellä saattaa olla hirveitä paukuroita ja iho on tosi huonokuntoinen.

Täällä sanotaan, kun hän nousee siitä, silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi. Me eilen puhuttiin siitä lapsen uskosta, niin tässä on tämmöinen kuva, että hän tuli lapsen kaltaiseksi. Kuin lapsen kaunis iho hänellä oli, kun hän sieltä nousi.

Sitten alkaa parannukseen hedelmät. Tässä kerrotaan, että kun hän sieltä tuli, niin nyt hän ei jäänyt tanhuan päähän. Tässä vain suoraan kerrotaan, että hän ajeli suoraan Elisan luo.

Hän palasi saattueneen Jumalan miehen tykö. Hän astui Elisan eteen. Nyt hän ensimmäisen kerran näki tuon miehen, joka hänelle oli parannuksen armon saanut.

Nyt minä tiedän, että ei ole Jumalaa missään muualla kuin Israelissa. Otathan kiitoslahjan palvelijalta.

Eli hän nyt sitten rupesi iloissaan tarjoamaan sitä ajallista. Siinä on juuri niin kuin eilen puhuttiin Paavalinkin kääntymyksestä. Paavallekin sanoi, että kaikki se mitä hänellä oli, hän sen on valmis hylkäämään, koska hän on saanut peltoon kätketyn aarteen.

Mutta tämä Elisa ei ota näitä lahjoja vastaan. Hän sanoi, että niin totta kuin Herra elää, hän jota palvelen, minä en lahjaasi ota.

Vielä tämä Naaman koetti taivuttaa, mutta ei hän ottanut.

Ja lopuksi tässä, minä luin kyllä yhden ylimääräisenkin jakeen, jota ei ole ehkä tarvinnut lukea, mutta jos ajatellaan, että tuo viimeinen jae kertoo siitä, että hän pyytää vielä multaa mukaansa. Israelin maa multaa. Yksi muulikuormallinen, että hän voisi tosiaan muulipari kantaa.

Enää en uhraa alttarilla polttouhria enkä teurasuhria muille jumalille kuin Herralle. Hän halusi uskoa ihan kokonaan tähän Jumalaan, joka voi ihmisen parantaa.

No että me ehkä ymmärtäisimme tämän vielä paremmin, niin haluaisin tosiaan vielä lopuksi kertoa lyhyesti sen, että mitä tapahtui siellä Huhtalan kylällä, sieltä mistä minun isäni on lähtenyt. Itse asui siinä seitsemän kilometrin päässä.

Mutta mä yritän nopeasti mennä, ettei tule turhautumista. Siinä talossa asui, on ehkä pakko, että itse pysyn kärjelleni kertoa ihan nimistäkin. Siinä asui sellaiset miehet kuin vanha Taavetti Huhtala.

Nyt ette tekin muista sitten, niin tätä vanhaa Taavettia. Eli minun isäni, iso isä, minä vertaan tähän Naamaniin. Ja minkä takia? Hän oli pienoiskoossa sitä, mitä tämä Naama.

Tämä Naamanhan oli, niin kuin me kuulimme, erittäin arvossa pidetty herra ja merkittävä kaveri. Niin tämä vanha Taavetti siellä Huhtalan kylässä, se oli semmoinen mies, josta voi sanoa, että hän oli järkähtämätön mies.

Ja isä kertoi hänestä, että kun hän oli talollinen, eli hänellä oli merkittävän kokoinen talo. Ei varmastikaan nykyajan mittapuitten mukaan paljon mitään, mutta siihen aikaan oli paljon köyhyyttä.

Ja silloin oli paljon sen takia rahan kanssa ongelmia, että sitä ei ollut oikein kellään. Mutta tällä vanhalla Taavetilla oli ollut sen verran varallisuutta, että kun ei ollut pankkeja, niin isä kertoi sitä, että tuo Taavetti saattoi jollekin torpparille lainata rahaa.

Ja kun minä kysyin isältä sitten, että miten hän sai takaa sinne maksamaan, niin isä sanoi, että hän ei tarvitse katsoa. Se kuvasti sitä, että hän oli melkoinen auktoriteetti.

Ja toinen asia, mikä kuvastaa hänen auktoriteettiaan, niin hänen poikansa Taavetti Kakkonen, eli minun isoisä, ei periaatteessa koskaan saanut taloa, aivan kuin isännyyttä. Kyllä se saattoi nimet muuttua paperissa, mutta tämä vanha Taavetti oli, niin kuin sanotaan, se on vähän rumasti sanottu, että se oli jäärä.

Eli se oli semmoinen, joka piti sen kaiken hyppysissään, eikä luovuttanut sitä nuoremmille.

Taas minun isäni Taavetti, se Kakkostaavetti oli erittäin hyväluontoinen mies, joka saattoi lapsia pitää sylissä ja auttaa naisia navetassa. Voisi sanoa, että semmoinen nykyajan mies.

Mutta tuossa perheessä, eli minun isäni kodissa, minun isän nimi oli Matias, niin siinä lapsia oli kaikkiaan yksitoista syntynyt.

Ja silloin 1920-luvulla, te nuoret ajattelette, että siitä on ihan hirvittävän kauan, mutta ei siitä ole niin kauan. Niin tuo koti oli semmoinen, että kaikkina sunnuntaiaamuna siellä, jos ei menty kirkkoon, niin siellä luettiin joko Raamattua tai Lutterin postillaan.

Eli ne elivät kurinalaisesti ja kunniallisesti ja kunnollisesti.

Mutta heillä, miten se Paavali sanoo, että heillä oli kyllä yritystä, mutta he eivät olleet taidollisia. Eli he eivät olleet löytäneet vielä Jumalan valtakuntaa.

Mutta sitten se, niin kuin tässä Naamanin kertomuksessa, niin me huomasimme, että mikä herättää ihmisen, niin Jumala voi puhutella, niin kuin katekismus kertoo, kansojen vaiheessa, ihmisten kohtaloissa.

Se voi kertoa itsestään, Jumala lähestyy ihmistä sanassaan. Se voi omassa tunnossa lähestyä, mutta tämä, aivan kuin ihmiselämässä, niin tämmöinen sairaus on niin voimakas puhuttelu, että siinä on se A ja O myös tässä meidän suvun me, aivan kuin takana, että Jumalan valtakunta on löytynyt.

Ja nyt mulla on tässä edessä semmoinen muistilappu, niin kuunnelkaapa te lapsetkin ja kuunnelkaapa te isät ja äidit, jos teidän perheessä olisi tämmöinen koettelemuksen aika.

Nimittäin mulla on täällä ykkönen. Vuonna 1923 syntynyt Eino Taavetti kuoli vuoden ikäisenä, puolentoista vuoden ikäisenä.

Kaksi. Kaarlo Johannes syntynyt 11. Kuoli vuonna 1927. Eli mulla on huono matikka, mutta... Onko se 16 vuotta? Oliko? 16-vuotias.

Ajatelkaapa teillä, joilla on sen ikäisiä lapsia, niin tulee keuhkosairaus ja kuolee.

Ja minkälainen poika? Jokainen äiti ja isä pitää jokaista lastaan erikoisen ihanana lapsena, mutta isä kuhui tästä Kaarlosta.

Ja hänestä on jäänyt myös jälkiä siitä, että hän on kirjoittanut runoja ja kirjoittanut tämmöisiä hartauskirjoituksia.

Ja siis toisella kymmenellä hän kirjoitteli kauniita kuvauksia siitä, miten Jumala on meidän luojamme ja miten hän kertoi.

Siihen aikaan luettiin niin paljon Raamattua ja kuunneltiin Jumalan sanaa, että hänellä oli pohjaa siihen kertoa.

Mutta kun tämä poika sairastui kuolemantautiin, niin hänellä oli ollut kaveri naapurissa. Nyt minulta katosi tämän tytön nimi.

Mutta tuo tytön sukunimi minä muistan, se oli Koivuoja, se oli Iida. Ja suurin piirtein ilmeisesti samanikäinen tyttö, niin tuo pieni tyttö, niin kuin täällä puhuttiin vähän piikaisesta, eli palvelustytöstä, niin ajatelkaa semmoinen pikkunen tyttö oli puhunut tälle Kaarlolle jo vuosia.

Ja että sinunkin tarvitsisi tehdä parannus ja sinun kannattaa puhua äidille ja isällekin, että kannattaa uskoa omat synnit anteeksi, että päästäisiin kerran taivaalle.

Niin tämä Kaarlo pyysi, minä olen ymmärtänyt, että hän on puolin vuoteellaan pyytänyt sitä Iidaa, naapurin tyttöä, että kun hänellä on ihan kaikki sen elämän sanat, niin jos hänet saataisiin siihen hänen vuoteensa ääreen.

Ja kun tämä tyttö on tullut sitten siihen, niin siinä on ollut näkemässä se koko perhe miten hän on siunannut tämän nuoren pojan.

Ja minä olen ymmärtänyt, että hän on hyvin nopeasti sitten kuollut ja päässyt siitä vaivoista pois.

Mutta sitten jo vuonna 1931 syntynyt tyttö Helvi-Annikki on kuollut niin, että hän on ollut vain kahden kuukauden ikäinen.

Jos te äidit ja isät ajattelevat semmoista kaksipuista, kuinka siihen on jo kiintynyt ja siitä on tullut jo oma persoona. Hänet on jo kastettu ja hänellä on nimi, mutta hän kuoli näin pieninä.

No sen voi sanoa, että minä muistan oman mummuni puheista, että ne mummut ruukasivat sanoa, että kun pieni lapsi kuoli, niin ne näin pani kädet ristiin ja ne sanoivat, että kyllä se oli hyvä, kun se pääsi pois.

Silloin jotenkin osattiin suhtautua lapsen kuolemaan luonnollisemmin kuin ehkä tänä aikana. Mutta kyllä se puhutteli.

No sitten tapahtui aivan kuin viimeinen pisara. Lapsista vanhin Ernest Vilpas oli syntynyt 1906. Niin hän kuoli vuonna 1931. Eli samana vuonna kuin tuo pikkutyttö.

Eli hänhän oli 25-26-vuotias. Tuossa nuo kuukaudet vähän heittää.

Ja minkälainen poika? Tästä isä puhui monesti tästä Ernestistä. Meille on tullut semmoinen sanontakin meidän suvulla, että oli se Ernesti. Se tarkoittaa erittäin hyvää käsityötä.

Siihen aikaan ei ollut kouluja mahdollista käydä, mutta hän oli saanut oppia puukäsitöiden tekemiseen. Ja hän toimi lähikouluilla semmoisena kiertävänä käsityön opettajana.

Ja hänen jäljistään syntyi keittiökaappeja, rekiä ja kaikkia muita. Ja hän oli sillä tavalla erittäin taitava.

Taitava mihin? Ja hän oli käynyt, kun hän sairastui keuhkotaudin, niin hän oli saanut, yritetty kaikilla mahdollisilla tavoilla häntä. Hän oli ollut parantolassa.

Ja jos mä nyt oikein muistan, niin hän sai välillä jo terveen paperit siitä taudista. Eli hän olisi tullut kuntoon.

Mutta sitten tauti valtasi uudelleen hänen. Ja silloin tajuttiin, että tämä aikuinen mies, naimaton mies, hän kuoli.

Ja tämä Ernest oli siitä, hänen kohdallaan kävi sillä tavalla, että hänkin pyysi sitä naapurin Iida-tyttöä, kuoli vuoteellaan, että jos hänen kauttaan hän saisi parannuksen.

Hän oli nähnyt veljensä kuoleman. Ja hän oli nähnyt, mikä merkitys sillä on, että tuli rauhallinen olo. Ja se rauhattomuus katosi tästä Kaarlo-veljestäkin.

Ja niin tämä tyttö tuli siihen, varmaan silloin jo aikuinen nainen. Hän tuli ja saarnasi hänelle kaikki synnit anteeksi.

Tästä isä puhui monesti. Mitä siitä seurasi? Tämä Ernest oli alkanut puhumaan.

Niinkuin Daavid aikanaan, kun hän, niin kuin siitä kerrotaan Daavidista, että kun hän tuli sodasta, niin hän ihan hyppi ja kiitti Jumalaa.

Ja tämä oli niin voimakasta puhuttelua, että silloin sai parannuksen siitä perheestä moni. Siitä sai se minun mummoni, eli tämä Ernestin äiti sai parannuksen ja näitä sisaruksia useita.

Pitää tästä välistä kertoa. Tästä sarjasta on elossa enää yksi sisar. Tästä joku vuosi takaperin kuoli isästä vanhempi sisko Lyydia.

Mutta hän kertoi kerran siitä, miten hän sai parannuksen arvan. Niin se ei ollut vielä tässä vaiheessa tapahtunut, mutta hän kertoi siitä, että miten hän oli ollut uskovaisten seuroissa palvelijana.

Ja sanoi, että hän tiesi tästä uskosta ja häntä pelotti siellä olla, koska hän pelkäsi, että jos puhujat ottavat hänet kiinni ja rupeavat häntä puhuttelemaan, että hän tunsi, että hänellä oli niin rauhaton olo.

Mutta hän sanoi, että hänellä kävi niin onnellisesti, että ei yksikään kerennyt tulla häntä puhuttelemaan, kun hän sieltä seuroista lähti vähän niin kuin karkuun.

Mutta hän huomaa, kun hän on muutaman kilometrin kävellyt kotia päin, että hänellä jäi kahvipannu sinne seurapaikalle. Eihän hän silloin voinut ajatellakaan, että kahvipannua jätetään.

Hän marssi takaisin sinne seurapaikalle ja kun hän lähestyi, niin puhujat tulevat häntä vastaan.

Hän oli ensimmäisenä kysymyksenä tehnyt tälle nuorelle tytölle, että onko se tällä tytöllä uskoasiat millä mallilla. Niin se oli Lydia itkuun purskahtaen kertonut, että ne on huonolla mallilla, että hänellä ei ole rauhatuntoa.

Näin se aivan, kun tuo kahvipannun kautta hän oli saanut tämmöisen tilaisuuden, jossa Jumala sai häntä lähestyä ja hän sai parannuksen arvon.

Mutta mä ajattelisin, että niin kuin mä kerroin, että tämä Naaman syyrialaisen kuva on se iso isä, eli se vanha Taavetti. Hän oli se mies, joka ei halunnut uskoa.

Mutta minun isäni kertoi, joka oli muuten toiseksi viimeinen siitä porukasta, joka sai parannuksen armon. Kaikki saivat kylläkin tämän uskon lahjan, mutta tästä Taavetista, papastaan, isä kertoi, että sitä ei oikein kukaan uskaltanut edes puhutella.

Mutta sanottiin, että häntä se kuunteli ja isä sitten kertoi, että hän pyysi, että lähtisitkö sinä, että olisi Somerolla seurat, eli siellä meidän kylällä olisi seurat.

Ja se oli yllättäin sanonut, että kyllähän voi lähteä. Ja hän kävi seuroissa kyllä useinkin.

Ja kun sieltä seuroista oli ilta myöhällä talvi-iltana tultu, niin isä sanoi, että se pappa istui siinä hänen vieressään, kirkkoreessä, vällyjen alta oltiin ja sysipimeä yö.

Sano tähän, että hän siinä pimeydessä rohkaisi mielensä ja uskalsi kysyä tältä vaarilta, että miltä kuulosti tuo puhe tuolla seuroissa. Se isä oli jo silloin uskomassa.

Niin tämä mies oli sanonut, että kyllä ne oikein puhuu. Sitten isä oli rohjennut kysyä ihan suoraan, että no haluaisitteko tekin uskoa.

Niin hän oli sitten löytynyt ja ottanut tämän parannuksen armon.

Mutta tässä miehessä oli näkyvillä juuri tämä sama asia kuin tässä Naamanissa, että hän ei voinut uskoa sitä yksinkertaisuutta, että se on toisaalta näin ihmiselle helppoa.

Mutta niin kuin Naamanista tässä lopuksi kerrottiin, että kuinka hänen mielensä muuttui ja hänestä tuli antelias ja hän halusi palvella vain sitä Israelin Jumalaa.

Niin samanlainen muutos kävi tässä Taavettipapassa. Isä muisteli sitä monesti, että miten tämä mies, siitä tuli lempeä mies. Hän saattoi ottaa lapsia syliinsä ja hän oli aivan kuin muuttunut mies sen jälkeen, kun sai parannuksen armon.

Jos tätä puhetta monella tavoin voi sanoa, että kuinka itsensä tuntee heikoksi ja kelvottomaksi kuvaamaan sitä, miten se tie, miten pääsee oikealle tielle.

Mutta jos tätä joku sellainen on lainannut tälle puheelle korvia, joka tunnet sydämessäsi, että minä en ole vielä oikealla tiellä.

Niin uskotko sinä, että näin yksinkertaista se on tälläkin hetkellä, että niin kuin Raamattu sanoo, että se on korvien kautta. Ja se on korvien kautta se tosiaan tämä evankeliumin sana on otettavissa.

Ja se ei ole ihmisen virka, vaan se on hengen virka. Ja Jumala on antanut tämän henkensä omillensa.

Ja meillä on kaikki valtuudet, Jumala on antanut ihmiselle valtuudet avata tien Jumalan valtakuntaan.

Sinä saat uskoa kaikki synnit, jopa epäuskon synnin anteeksi, Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja teitä on rakkaat tässä kuulijoita, jotka olette saaneet tämän uskon lahjan, niin tämä sama evankeliumi on tarkoitettu meille ruuaksi ja voimaksi.

Me saamme nytkin jää uskomaan omat synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä on. Jeesuksen nimessä ja veressä on. Kaikki synnit Jeesuksen nimessä ja veressä on. Jeesuksen nimessä ja veressä on.

Näin lupa jää uskomaan omat synnit ja epäilykset anteeksi.

Myös omalle kohdalle olisin vielä kysymässä, että saanko minäkin jää uskomaan kaikki synnit anteeksi. Minä haluan jäädä teidän kanssanne uskossa Jeesuksen nimeen. Amen.

Kiitos.