Vaasan RY:n kesäseurat/Päätössanat Huutoniemen kirkossa 31.08.2008

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, luen tämän päätössanojen aiheeksi tälle päivälle merkitystä erään vuosikerran mukaisesta epistolatekstistä. Se on apostolien teoista 20-luvusta. En lue kylläkään koko tekstiä, mutta luen yhden jakeen. Se on jae kolmekymmentäkaksi, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Nyt, rakkaat veljet.

Minä annan teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, joka väkevä on teitä rakentamaan ja antamaan teille perinnön, kaikkein pyhitettyjen seassa. Aamen. Hyvästijättö olisi sopiva otsikko tälle jakeelle. Tulin tähän iltaseuroihin tuolta rautatieasemalta. Vein sinne kaksi lastani ja kaksi lastenlastani. He lapseni lähtivät opiskelupaikkakunnalle, teitäkin rakkaita.

Opiskelijanuoria on tänne jo kerääntynyt. Te olette siellä olleet hyvästijättötilaisuudessa, siellä kotona, niin kuin minä olin tuolla rautatieasemalla. Siellä hyvästelimme, siunasimme toisiamme ja sanoimme Jumalan rauhaa. Varmasti täällä on teitä rakkaita veljiä ja sisaria, jotka olette omia lapsianne hyvästelleet tai omia omaisia.

Voipa olla sellaisiakin, jotka olette olleet sellaisessakin hyvästijättötilaisuudessa, että olette hyvästelemässä jotakin läheistä viimeiselle matkalle. Kun tuollainen asia on edessä, niin silloin tulee mieleen, että kun nyt pitää sanoa jotakin, niin se olisi jotakin sellaista keskeistä ja tärkeää. Ei siinä hetkessä ole aikaa puhua pitkiä asioita. Lestari, jos kirjoittaa jossakin hyvästijätön puheessaan jotenkin tähän tapaan: Jumala varjelisi sen peltopalasen, tämän pienen peltopalasen, pakkaselta ja raju ilmailta, ettei pakkanen panisi niitä maitohyväsiä ennen kuin pelonika tulee. Tässä Raamatun kohdassa Paavali hyvästelee ja sanoo, että minä annan teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun.

Jos olisimme lukeneet tästä edellä, niin Paavali kertoo siinä, että minä olen kolme vuotta neuvonut teitä itse kuta, aivan kasvoista kasvoihin tai kädestä pitäen. Ne olivat Paavalille rakkaita sisaria ja veljiä. Hän tunsi sellaista huolta, että kun hän sanookin täällä, että hän tuntee, että hän on lähtemässä, niin kuin rakkaan veljen kauttakin edellä kuulimme, että Paavali sanoi, että minun lähtemiseni aika tulee, minä olen hyvän ilmoituksen kivoitellut ja niin edelleen. Paavali tunsi sen, että hänen on jätettävä rakkaat veljet ja sisaret.

Enää minä en voi teitä neuvoa, on se ikään kuin se sanoma. Minä en voi teitä enää pitää kiinni, minä en voi huolehtia teitä, minä en voi antaa teille enää niitä neuvoja, joita minä olen antanut. Mutta sitten hän sanoo, että minä jätän teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun. Paavali näki sen, että minun voimani eivät riitä varjelemaan tätä peltopalasta. Meidän on sanottava, kun me hyvästelemme omia lapsiamme, niin kyllä se on todettava, että minun voimani eivät riitä varjelemaan tuolla maailman keskellä niitä minun lapsiani.

Minun on aivan samalla tavalla jätettävä heidät Jumalan rauhaan, Jumalan hoiviin. Rukoilee sitä, että Jumala heidät pahasta varjelee. Kun vähän lähemmin tarkastelemme tätä Paavalin toivotusta, se ei ole tällainen pelkästään kaunis ja sydämellinen toivotus, vaan siihen kätkeytyy hyvin keskeinen opillinen asia. Kun hän jättää heidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, niin hän ei jätä heitä itse yrittämään, ei jätä heitä lain alle tekemään raskasta työtä yrittämään, yrittäkää.

Sitten kun minä olen lähtenyt, niin yrittäkää tehdä hyvää, yrittäkää elää nuhteettomasti. Ei, ei jätä tällaiseen raatamiseen, vaan armon sanan haltuun. Eli toisin sanoen, siihen samaan, josta apostoli sanoo, että Jumalan armo on terveellinen, joka meitä opettaa kaiken jumalattoman menon hylkäämään ja tässä maailmassa siveästi ja hurskaasti elämään. Eli ei tarvinnut Paavalin huonoon varaan jättää näitä matkaystäviä. Jätti voimalliseen Jumalan sanaan.

Paavali tiesi, että Jumalan voima on suurempi kuin maailman voima, vaikka hän puhuikin siitä, että on nousemassa, teidän keskeltä on nousemassa sureet, jotka eivät laumaa säästä, ja puhuu vähän samaan, niin kuin lainasin tuolta lestarusta, niistä rajuilmoista.

Tulee tässä mieleen, kun tämä on viimeinen puhe ja oikeastaan viimeisessä puheessa pitäisi vähän koota myöskin niitä ajatuksia, mitä näissä seuroissa on puhuttu. Niitä tosin on niin laajasti puhuttu, kallista, kallista Jumalan sanaa, että se on mahdoton tehtävä.

Yksi asia on jäänyt mieleeni, nyt päin joissakin toistuvasti puheenvuoroissa tuli tämä rakentaminen. Heti ensimmäisessä puheessa puhuttiin kahdesta rakentajista, jossa se rakennus kesti, joka oli kalliolla, mutta se rakennus, joka oli hiekalle rakennettu, niin se sortuu.

Kun tuli tulva ja raju ilmat, niin se huone sortuu. Paavalillakin on sellainen murhe, kun hän puhuu, että joka on räkevä teitä rakentamaan, niin Paavalilla on se ajatus tuolle rakentamiselle. Mietin, että mikä voisi olla toinen sellainen sana tuon rakentamisen kohdalla. Ehkä siinä voitaisiin ottaa rinnalle juurtuminen. Meidän tahtomme, että meidän läheisemme, meidän matkaystävämme, että he juurtuisivat Jumalan valtakuntaan. Että he rakentuisivat.

Mutta tuo rakennus saisi olla niin luja, että se ei sortuisi tämän maailman liettelysten ja myrskyjen keskellä. Tämän Paavali näkee, että Jumalan armo ja Jumalan sana on voimallinen tämän tekemä. Se on oikeastaan suuri ilo ollut, ja sen ovat veljetkin, jotka ovat täällä saarnneet, niin ovat todenneet ja sanoneet. He ovat katselleet, ja kun minäkin täältä katselen, niin kaksi päivää on pidetty näitä seuroja ja tämä on viimeinen seuratilaisuus, ja täällä on paljon väkeä. Paljon nuoria, paljon lapsia, ja on koko ajan ollut.

Miten se on sydäntä lämmittävä, että Jumalan lapset kokoontuvat Jumalan armon sanan alle. Sen sanan alle, joka on väkevä rakentamaan ja varjelemaan. Siinä on suuri siunaus, että Jumala saa johdattaa meidän askeleemme seuroihin sanan kuuloon ja sanan alle. Sillä tuo sana, se on meidän uskoamme vahvistamassa ja se sana on myöskin varjelemassa.

Sitten olemme myöskin iloineet siitä, että seuroihimme on myöskin tullut niitä, jotka eivät ole meidän joukossamme, ovat tulleet katsomaan ja kuuntelemaan.

Nimittäin siinä on suuri merkitys, kun ulkopuolinen ihminen tulee Jumalan lasten seuroihin, niin Raamattu sanoo, että usko tulee kuulosta. Usko tulee kuulosta. Ja kuulo Jumalan sanan kautta tai niin kuin ruotsinkielinen Raamattu sanoo, että usko tulee saarannasta. Eli sama ajatus, mitä tässä Paavali puhuu tästä Jumalan armon sanasta, niin se kohdistuu myös uskovaisten lisäksi epäuskoisiin. Siis sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole osallisia tuosta kalliista uskonlahjassa.

Tuo sana käy kohti ihmisen omaatuntoa, niin kuin me olemme kuulleet näissä seuroissa. Se puhuttelee ihmistä. Se herättää ihmisentunnon, jos Jumala antaa siihen tilaisuuden. Jos joku ihminen haluaisi tehdä parannuksen, niin hänen pitää kuulla elävää sanaa. Hänen pitää kuulla tuota armon sanaa, mitä Jeesuksen aikanakin ihmiset ihmettelivät, kun he kuuntelivat, niin ne ihmettelivät niitä armon sanoja.

He olivat kyllä kuulleet lain opetusta, sellaista opetusta, jossa asetettiin kuormia ihmisten kannattavaksi. Mutta sitten kun ne kuulivat Jeesuksen puhetta, niin ne ihmettelivät niitä armonsanoja. Mekin olemme kuulleet näissä seuroissa armonsanoja. On puhuttu evankeliumista, jonka keskeinen sana, ydinsana, on syntien anteeksiantama. Se on aina ollut ja on Jumalan valtakunnan keskeinen sanoma, jota julistetaan ihmiselle: syntien anteeksiantaminen.

Kun Jeesus lähetti opetuslapsiaan, hän sanoi, että menkää ja sanokaa, Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt. Uskokaa evankeliumi. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.

Tänäkin iltahetkenä, jos täällä sattuisi olemaan yksikin sellainen, joka olet ehkä elämässäsi ajatellut. Kun mietin vielä tätä tekstiä tästä rakentamisesta, niin minulla tulee sellainen mieleen, että siinä ne rakennusmateriaalit, ne tietyllä tavalla kootaan, ajattelemme vaikkapa tätä jykevää seinää tässä takana, niin ei se olisi paljon minkään näköinen, jos meillä olisi montako tiiltä siinä.

Joku on ehkä Saaran aikana voinut laskea montako tiiltä siinä on, mutta se olisi aika iso läjä tuhansia kappaleita. Siitä ei olisi paljonkaan iloa, mutta kun ne on määrätyllä tavalla asetettu ja rakennettu, niin siitä on rakentunut tällainen eheä kokonaisuus.

Ajattelen juuri näin, että kun Jumalan sana saa rakentaa, niin siinä on tällainen eheyttävä voima. Se eheyttää ihmisen, että sellainen ihminenkin, joka tuntee, että minun elämässäni ei ole mitään päämäärää, tuntuu, että ei ole oikein selvyyttä mihin minä suuntaisin. Joku saattaa olla vaivaantunut siitä, että kun on niin paljon erilaista opetusta, on niin paljon erilaisia uskontoja.

Sitten vielä tuntee omasta sydämestään, että siellä on ikään kuin tällainen myrskyävä meri, että siellä ei koskaan seiväsu. On vaikea selvittää omat ajatuksensa.

Tällaiselle rauhattomalle sielulle Jumalan sana lähestyy ja Jumala armon armovaltakuntansa kautta lähestyy ja tarjoaa tällaiselle ihmiselle sitä eheyttävää Jumalan sanaa, sitä kallista evankeliumia, jossa syntiselle julistetaan synnit anteeksi. Ja ne julistetaan Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Tämä sana on niin voimallinen, että niin kuin Luther opettaa siitä, olen sitä useinkin puheessani lainannut, kun hän puhuu muistaakseni kiirastorstain eräässä saarnassa kirkkopostilasta olen sen lukenut.

Eli hän puhuu siinä, että vaikka tämä saarnaaja ja se saarna olisi ikään kuin heikko henkäys, sillä tehdään niin suuria, että ihmisen edessä siinä suljetaan karotus ja avataan taivas.

Siis näin valtava asia on se, että kun täällä joku heikko Jumalan lapsi, joka itse on armahdettu, joka on saanut kokea armon omalle kohdalleen, mutta itsessään heikko ja vapiseva, kun hän saarnaa, hän ei saarnaa sitä omalla voimalla vaan Jumalan voimasta hän saarnaa.

Kun ihminen ottaa uskolla vastaan tämän evankeliumin saarnan, jossa julistetaan tämä synteinpäästöt, niin siinä tapahtuu näin valtava asia. Näin valtava asia.

Se on ilon päivä tuolle ihmiselle.

Nyt nuoretkin ihmiset, ne saattavat olla tänä päivänä täällä Vaasassa. Jo pienen hetken päästä ne saattavat soittaa vaikka toiselta puolen maapalloa, että minkälaiset ilmat siellä on. Eli maailma on kehittynyt. Aika on nopeasti kiiruttava. Mutta viettelykset ja synti ei ole kadonnut tästä maailmassa.

Vaan me elämme edelleen aikaa, jossa sielunvihollinen tietää, että hänellä on aikaa vähän. Sielunvihollinen haluaisi, ettei kukaan ihminen usko. Siksi hän käy niin kuin Raamattu kuvaa leijonaksi tai kivaksi jalopeuraksi, joka tahtoisi niellä, että se käy ympäri ja etsii, kenet saisi niellä.

Tällaisen maailman ajankin keskellä Jumala on voimallinen varjelemaan lapsensa.

Sen tähden on niin turvallista lähettää lapsia. Sinäkin olet rakas veljen ja sisaren, joka olet omia lapsiasi lähettänyt maailmalle, niin tiedän, että vaikka siinä on eron hetki, ikävän tunnetta, mutta minä tiedän, että kun heillä on sydämen usko tallella, kun heillä on synnit anteeksi, heillä on kilvoitus samaa määrän päällä kohti ja heillä on määränpäänä se, että he pääsisivät taivaan kotiin, niin Jumala on varjeleva heidät ja meidät kaikki.

Sitten hän sanoo tässä vielä, että joka väkevä on teitä rakentamaan ja antamaan teille perinnön kaikkein pyhitettyjen keskuudesta. Muistaakseni uudempi käännös sanoo tästä, antamaan teille perintöosan.

Kun tässä on kaikkein pyhitettyjä sieltä, niin me tiedämme, että se perintö, se on se, että me olemme perilliset.

Me olemme tulleet perilliseksi siksi, että me olemme saaneet tuon lapsioikeuden. Nimittäin lapset perivät. Me olemme saaneet tuon lapsioikeuden ja siitä syystä me olemme perilliset ja meitä odottaa tuo perintö. Tämä perintöosa saadaan kaikkein pyhitettyjen seassa. Ketkä ovat niitä pyhitettyjä?

Täällä maailmassa on Jumalalla seurakunta, yksi pyhä seurakunta, joka koostuu katekysmuksen opetuksen mukaan pyhistä ihmisistä. Tuo pyhä tarkoittaa sitä, että maailmassa erotettu. Temmattu tuolta maailmasta, Jumalalle erotettu. Luther opettaa tästä Jumalan seurakunnasta, että se on tällainen pyhien yhteisö, missä päänä on Kristus. Kun ihminen saa olla Jumalan valtakunnassa, Jumalan valtakunnan kansalaisena tuossa pyhitettyjen joukossa, niin hänellä on tuo perintöosa.

Se on siellä odottamassa. Näin se onkin, että tie tuonne taivaan kunniaan kulkee Jumalan valtakunnan kautta. Tämä voi olla joskus hyvinkin kovaa ja loukkaavaa puhetta, kun aikamme korostaa yksilöllisyyttä ja sellaista ajatusta, että ihminen saa omien ajatustensa, omien pyrkimystensä mukaisesti toteuttaa itseään ja pyrkimystään ja rakentaa itselle omat kaavat, miten Jumalan on hänet autettava, ja ajattelee, että minä en tässä tarvitse muita ihmisiä. Minullekin on näin esitetty. Niin kun me opetamme, että ihmisen pitäisi löytää tuo, mistä apostoli puhuu tässä, tämä pyhitettyjen joukko eli ihmisen pitää löytää täältä ne ihmiset, jotka uskovat. Ramppu sanoo, että etsikää ensin Jumalan valtakunta.

Tuo pyhitettyjen joukko, uskovien ihmisten joukko, se on Jumalan valtakunta. Ihmisen on löydettävä Jumalan valtakunta, nimittäin jos tahtoo tulla Kristuksen luo, niin Jumalan valtakunta jatkaa Kristuksen työtä. Eli ihmisen on löydettävä tämä Jumalan valtakunta, jos hän haluaa löytää Kristuksen. Tästä muuten on se tuttu vertaus. Se on hyvin osuva ja kallis vertaus, pelto on kätketty aarre, missä ihminen löytää aarteen savisesta pellosta ja hän menee ja myy kaiken, mitä hänellä on, ja ostaa sen pellon.

Kuvaus on siinä, että tuo ihminen löytää tuon Kristuksen Jumalan valtakunnassa eli näkee ja löytää sen, että tässä pelto, tämä peltopalanen on se Jumalan valtakunta, jonka keskellä on herra Jeesus Kristus. Näin siis Paavali tässä sanoo, että perintö on kaikkien pyhitettyjen seassa. Tähän oikeastaan on meidän turvallista päättää nämä seurat. Se ei ole rakas veljen ja sisaren eli armojen armo se, että minä ja sinä saamme olla pyhitettyjen seassa. Jotta me saamme olla Jumalan valtakunnan keskellä, jossa meille joka hetki julistetaan kaikki synnit anteeksi.

Tällainen on tämä armon valtakunta. Niin kuin sanoin, että jos täällä olisi yksikin sellainen, joka olet kaivannut sielullesi rauhaa, nyt Jumalan sana on sinua lähestymässä. Sinä voit nyt tehdä parannuksen. Minä yhtenä heikkona Jumalan lapsena, Jumalan armon itse omistamana, olen julistamassa sinulle tämän kalliin ja voimallisen evankeliumin. Sinä saat uskoa synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Jos sinä tämän uskot, sinä tulet osalliseksi tuosta perinnöstä, mistä Paavali puhuu. Mutta sitten myöskin sinä, rakas nuori ja rakkaat lapset, joita täällä on niin kauniisti ja hellästi puhuteltu. Saatte nytkin jäädä uskomaan, saatte omistaa kallista uskontohjaa, tuota perintöosaa, joka on tallennettu meitä varten. Saatte jäädä uskomaan kaikki synnit ja matkandiat anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintovedessä Jeesuksen nimeen.

Aamen. Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Raha valista kasvosi meille ja ole meille armollinen. Räkänä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.