Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Seurapuhe Vaasan RY:llä 21.05.2005

Puhuja: Tapio Majuri

Paikka: Rauhanyhdistys Vaasa

Vuosi: 2005

Kirja: Johanneksen evankeliumi

Raamatunkohta: John 14:23-29

Avainsana: usko rakkaus anteeksiantamus toivo Pyhä Henki pelastus parannus kristillinen elämä lohdutus rauha evankeliointi varmuus


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Veljeltämme Herralta Jeesukselta Kristukselta. Aloitamme yhteisellä kiitoksella ja rukouksella.

Rakas taivaan Isämme, me kiitämme, että olemme jälleen saaneet kokoontua sinun pyhän ja hukkumattoman sanasi äärelle. Me kiitämme sinua kaikesta niistä lahjoista, joita olet meille tänäänkin runsaasti antanut. Mutta ennen kaikkea kiitämme siitä, että olet pyhän henkesi kautta lahjoittanut sydämeemme sen uskon, joka kelpaa sinun pyhien kasvojesi edessä. Me, Isä rakas, kiitämme siitä suuresta lahjasta. Kiitämme siitä, että saamme sinun armo valtakunnassasi ja tehdä matkaa täällä ohi kiitävän hetken sen kilvoituksen, jonka eteemme olet asettanut.

Ja me pyydämmekin, rakas taivaan Isämme, että sinä varjelisit meidän kulkuamme tämän maan päällä, että meidän askeleemme eivät kulkeutuisi pois sinun armo valtakunnassasi, vaan että saisimme perille asti uskossa kilvoitella. Ole sinä auttamassa meitä jokaista, ettei kukaan väsyisi matkalla ja tulisi synnin kautta vietellyksi pois elävästä uskosta. Sinä näet nytkin tänne kokoontuneen lapsilaumasi. Me pyydämme, että sinä virvoittaisit meitä sanallasi ja ruokkisit meidän kuivia sydämiämme niin, että me jaksaisimme taas kilvoitella ja uskossa matkaamme tehdä. Siunaa tämä kokoontumisemme meidän sielujemme autuudeksi ja sinun pyhän nimesi kiitokseksi ja kunniaksi. Aamen.

Viime sunnuntai oli helluntai, ja siksi olen valinnut puheen johdannoksi yhden helluntaipäivän evankeliumiteksteistä. Se on Johanneksen evankeliumin 14. luvussa jakeessa 23, siitä jakeeseen 29, ja sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Jeesus vastasi ja sanoi: "Hänelle, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä. Joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätke. Ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka minut lähetti. Näitä olen minä teille puhunut, ollessani teidän kanssanne. Mutta lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen. Rauhan minä jätän teille. Minun rauhani minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne murheellinen olko. Älköön myös peljätkö. Te kuulitte minun sanovan: minä menen pois ja tulen jälleen teidän tykönne. Jos te minua rakastaisitte, niin te tosin iloitsisitte, että minä sanoin: minä menen Isän tyköön, sillä Isä on suurempi minua. Ja nyt minä sanon teille, ennen kuin se tapahtuu, että te uskoisitte, kuin se tapahtunut on." Aamen. Aamen.

Tämä raamatun kohta liittyy Jeesuksen hyvästijättöpuheeseen. Jeesus oli jättämässä omansa. Hänen päivänsä täällä lihansa päivinä olivat nyt pian päättymässä, ja Jeesus hyvästelee omat opetuslapsensa. Aina tuollaisessa tilanteessa, kun joku on lähdössä, niin ne sanat ovat usein sellaisia merkittäviä. Teillä varmaan on monilla kokemusta siitä, kun olette jättäneet hyvästit, tai olette itse lähteneet, tai teidän kodistanne on joku lähtenyt. Noita keskusteluja sävyttää usein sellainen mieliala, että kyllä me vielä tapaamme.

Tässäkin, kun Jeesus puhuttelee omia opetuslapsiansa, niin hän lohduttaa heitä, että te jäätte tänne orvoiksi. Hän tulee vielä takaisin. Minä lähetän teille lohduttajan, Pyhän Hengen. Ei teidän tarvitse olla murheellisia ja niin edelleen. Eli ne olivat tällaisia lohdutuksen sanoja. Mutta tämä pieni katkelma sisälsi myöskin opillisesti hyvin keskeistä sanaa. Se alkoi, että Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hän, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä."

Me lauloimme äsken tuon virren, niin siinä sanottiin yhdessä säkeistössä, en ottanut siitä virsikirjaa tänne mukaani, mutta muun muassa, että "puhdista se majaksesi, sinun siinä ollaksesi." Eli virrentekijä puhuu sydämestään: puhdista se majaksesi. Tämä raamatun kohta sanoi, että me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä. Tässä on jo sellainen hyvin keskeinen raamatun paikka.

Muistatteko, mitä Jaakob totesi, kun hän heräsi siitä unesta? Hän nimittäin näki unta, että tikapuut olivat taivaaseen maasta ja enkelit kävivät edes takaisin. Niin, mitä Jaakob sanoi, kun hän heräsi? Minäkään en sitä sanatarkasti muista, mutta yksi asia, mitä hän sanoi, niin hän totesi, että "ei tässä muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi. Kuinka peljättävä on se paikka, ja minä en sitä tiennyt." Jotenkin tähän tapaan.

Mutta tuo kohta nimenomaan, että "ei tässä muu ole kuin Jumalan huone ja taivaan ovi," se kirkastui Jaakobille selkeästi tuolla hyvin toivottomalta tuntuvalta pakomatkalta. Nimittäin, kun Jaakob sitä paikkaa tarkastelee, niin meidän on oikeastaan turha yrittää selvittää sitä maantieteellistä paikkaa. Olisihan se mielenkiintoista nähdä tuo paikka, mutta turha sieltä on etsiä sitä Jumalan huonetta ja taivaan ovea. En tiedä, millainen erämaa tai korpi siellä tällä hetkellä on niillä paikoilla, missä Jaakob on tuon todennut.

Mutta jos tätä puhetta nyt kuuntelee joku sellainen, joka etsii sielullensa rauhaa, niin älä lähde sitä sieltä etsimään, missä Jaakob tämän toteamuksen teki. Nimittäin Jaakobille kirkastui oikeastaan se sama asia, minkä Johannes tässä tuo, tai Jeesus puhuu Johanneksen evankeliumissa: me tulemme hänen tykönsä ja asumme hänen tykönänsä. Eli Jumala asuu henkensä kautta täällä ihmisten sydämessä, omien lastensa sydämessä. Täältä löytyy siis Jumalan huone ja taivaan ovi.

Nytkin on tänne kokoontunut paljon ovenvartijoita. Ovenvartija on sellainen, joka avaa ovet. Jos joku tulee ja koputtaa ja haluaa päästä sisälle, niin ovenvartijan tehtävä on avata ovi. Eli kysymys on Jumalan valtakunnasta. Tämä kirkastui myös Jaakobille. Hän sai katsella, että kun täällä erämaan keskellä Jumalan lapset, minäkin yhtenä sen jäsenenä, niin kuin Luther siitä toteaa, olemme täällä maisella matkalla, niin tässä on Jumalan huone ja taivaan ovi.

Miten lohdullinen tilanne se on, että ei tarvitse ihmisen ruveta kurkottelemaan taivaaseen tai alas syvyyteen, vaan mitä se sanoo, se sana on sinun tykönä, se on juuri sinun suussasi, se on se sana, jota me saarnaamme. Eli kysymys on pyhän hengen kautta saarnattavassa sanassa. Eli nytkin tällä hetkellä Jumala saarnauttaa sanaansa, niin hän tahtoo pyhän henkeensä kautta tuossa sanassa lähestyä ihmistä ja avata tuota taivaan ovea.

Ja se tapahtuu sillä tavalla, että sellainen ihminen, joka on hätääntynyt syntiensä tähden, niin hänelle julistetaan kaikki synnit anteeksi. Eli tuon sanan keskeinen ydin on evankeliumi ja syntien anteeksiantamus, jolla avataan taivasta. Kun Jeesus sanoo, että joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, eli uskoo Herran Jeesuksen Kristuksen päälle, niin kuin Jeesus toisessa paikassa sanoo niille, jotka kysyvät, että mitä me tekisimme, että me tekisimme Jumalan töitä. Tällaisia kyselijöitä oli Jeesuksen aikana. He olivat varmasti aidosti siitä kiinnostuneita, että olisi jotakin sellaista, mitä he voisivat tehdä.

Kyllä se meidänkin aikamme ihmisissä on, että on ihmisiä, jotka ajattelevat, että miten voisi hyvittää Jumalalle sen, mitä Jumala on lahjoittanut, ja niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että kun minä olen rikkonut Jumalaani vastaan, niin miten minä voisin sen sovittaa, mitä minä voisin tehdä, että minä tekisin Jumalan tekoja. Niin Jeesus sanoo, että te uskoisitte ihmisen Pojan päälle. Eli jälleen tulemme siihen, että tuo Jumalan valtakunnan saarna, se on uskon saarna. Siellä saarnataan uskosta. Nimittäin se on niin tärkeä asia, että jos joku haluaa pelastua, niin hänen tulee uskoa. Nimittäin uskon kautta te olette vanhurskaaksi tulleet. Jumalan lahja se on, sanoo apostoli. Eli ainoastaan uskon kautta tullaan vanhurskaaksi.

Ja tämä nyt sitten tämä raamatun kohta puhuu siitä, että sanoo, että joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätke, ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka minut lähetti. Näitä olen minä teille puhunut ollessani teidän kanssanne. Eli nyt voimme tästä sanoa, että sellainen ihminen, joka ei rakasta Herraa Jeesusta Kristusta, niin ei Kristus eikä Jumala tule hänen tykönsä. Niin kuin tässä edellä oli, että me tulemme hänen tykönsä. Mutta jos nyt joku ei rakasta, niin ei Herra Jeesus eikä Jumala tule tuon ihmisen tykön, ei tule tuon ihmisen sydämiin asumaan. Niin kuin hän sanoo toisessa paikassa, että teissä minä tahdon asua ja teissä vaikuttaa.

Nyt joku voisi ajatella, että miten se sitten ihminen voi rakastaa Jeesusta, joka on 2000 vuotta sitten kuollut. Satuin joskus radiosta kuulemaan, en muista, oliko liekö se joku iltahartaus tai joku hengellinen tilaisuus se oli, mutta kuitenkin siinä jotkut nuoret todistivat kovasti, miten he rakastavat Jeesusta. Moneen kertaan he toistivat siitä, että he rakastavat Jeesusta. Miten nuo sanat voisi vahvistaa tai miten ne voi tulla todeksi, jos joku sanoo, että minä rakastan Jeesusta, niin miten se ilmenee.

Johannes puhuu veljensä rakastamisesta ja Isän rakkaudesta. Joka vihaa veljensä, niin siinä ei ole Isän rakkautta. Edelleen kysymys on siitä, että Jeesus toisaalla sanoo, että joka teitä kuulee, se minua kuulee. Ja joka teidät katsoo ylen, se katsoo ei katso ylen minua, vaan sen, joka minut lähetti. Tai ei katso ainoastaan minua, vaan sen, joka on minut lähettänyt.

Eli nyt, jos ihminen ajattelee, että hän haluaisi olla Jeesuksen oma ja rakastaa Jeesusta, niin se ei tule hokemalla. Siis, että ihminen sitä aivan kuin itselleen, niin kuin kuuntelin sitä hartaustilaisuutta, niin siinä ihmiset aivan kiivaasti toistivat ja hokivat sitä samaa asiaa, aivan kuin etsien jonkinlaista tunnelatausta tuohon. He ehkä yrittivät itselleen todistaa sitä, etsiä, mutta me sanomme, että vaikka ihminen kuinka yrittäisi tosissaan etsiä ja ajatella, että minä olisin Jumalalle otollinen ja niin edelleen, niin se on kuitenkin sanottava niin kuin Paavali sanoi omista aikalaisistaan, että heillä on kiivaus Jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkiä.

Siis tilanne on oikeastaan aika hankala siinä mielessä, että Jumalan lapset haluaisivat tällaisille ihmisille, joilla on tosi pyrkimys ja tahto, että he voisivat tulla autuaksi, niin he tahtovat julistaa elävää sanaa. He tahtovat kertoa ihmisille, että täällä maan päällä on Jumalan valtakunta, jossa Jumala lähestyy syntistä ihmistä, ja jos ihminen haluaa tehdä Jumalan tekoja ja saada Herran Jeesuksen pistoksen omakseen ja tulla osalliseksi hänen rakkaudestaan, niin hänen on nimenomaan löydettävä tuo Jumalan valtakunta.

Ja sitten kun Jumalan lapset lähestyvät ja saarnaavat, että nyt on Jumalan valtakunta lähestynyt, tehkää parannus, niin ihmiset ajattelevat, että ei se noin voi olla. Ja hylkäävät tuon. Aivan niin kuin se Naiman syyrialainen, joka oli spitaalinen, niin kun profeetta sanoi, että peseydy Jordanissa seitsemän kertaa, niin Naiman suuttui ja sanoi, että ei se noin voi olla, että kyllä ne Abana ja Parfara virrat ovat puhtaammat kuin kaikki Israelin virrat. Eli ihmiset hylkäävät tuon Jumalan kutsun, eivät siis rakasta Herraa Jeesusta, eivät halua kuulla sitä kutsua ja valtakunnan sanomaa, jossa Herra Jeesus tahtoo ihmistä lähestyä.

Opetuslapset olivat onnellisessa tilanteessa, kun he saivat katsella mestariansa. He saivat kuunnella lohdutuksen sanoja. Inhimillisesti ajatellen oli vähän haikea tilanne, kun oli tämä hyvästijättäjän paikka siinä, mutta niin kuin alussa jo puhuin, niin Jeesus sanoo, että lohduttaja Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen. Ja sanoo vielä, että rauha minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille, ja minä en anna niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älkää myös peljätkö.

Siinä oli lohdutuksen sanoja, että teitä ei jätetä tänne yksin ja orvoiksi. Oletko sinä, rakas veljeni ja sisareni, tuntenut yksinäisyyttä ja orpoutta täällä pahan maailman keskellä? Ajattelen teitä nuoria Jumalan lapsia, jotka tuolla kouluelämässä joudutte monesti tilanteisiin, että te joudutte suurenkin oppilastoverimäärän keskellä tunnustamaan uskonne. Ja kyllä se myöskin meillä jokaisella on tilanteita, että me joudumme tunnustamaan uskomme. Sellainen tilanne tuolla maailman keskellä voi tapahtua nopeastikin.

Siinä voi Jumalan lapsi joskus tuntea, että kuinka minä tästä tilanteesta nyt selviäisin. Mutta Jumala henkensä kautta ohjaa meidän elämäämme. Meillä on tuo lohduttaja, Pyhä Henki, ja se opettaa meille kaikki. Antaa meille oikeita sanoja ja viisautta niin, että me osaamme nuo vaikeat tilanteetkin sillä tavalla taidollisesti väistää ja sillä tavalla, että se vielä saattaa puhutella epäuskoisiakin ihmisiä meidän elämämme ja meidän toimemme. Ja näin Jumalan lapsi tahtoo elää.

Eihän tahdo näyttää sitä, että kuinka tässä on vahva uskovainen, ei suinkaan, vaan me tunnemme itsemme monesti niin syntisiksi ja epäonnistuneiksi ja heikoiksi, että meillä ei ole todellakaan aihetta näytellä, vaan Jumalan lapsi tahtoo niin kilvoitella, että hän säilyttäisi hyvän oman tunnon. Ja koska Jumala on meille niin paljon antanut, että hän on varjellut elävässä uskossa, niin me tahdomme myös puhua niille läheisille ja ystäville silloin, kun Jumala antaa siihen voiman ja tilaisuuden, ja puhutella heitä elävällä sanalla.

Eli Jumalan lapsi ei tarvitse olla orpona, ja kun tässä sanottiin, että se on vielä lohduttaja tuo Pyhä Henki, niin mikäs se on parasta lohdutusta meille? No se keskeisin asia tässäkin on se, että kun Jumalan lapsi joutuu syntiin ja vikaan ja tulee siitä murheellinen mieli, niin Pyhä Henki on nostamassa. Se on puhuttelemassa ja neuvomassa, että tuosta asiasta on mahdollisuus tehdä parannus ja niin edelleen. Ei siis sillä tavalla niin kuin maailmassa saatetaan lohduttaa, että sellaisiahan me ihmiset olemme. Kyllä me tiedämme, että tällaisia ihmisiä me olemme heikkoja ja syntisiä ja Jumalakin tietää meidät tomuksi, mutta se ei merkitse sitä, että meillä olisi ikään kuin synnin luvallisuus. Se ei ole sellaista lohdutusta, että koska minä olen kuitenkin näin heikko, niin minä voin noin ja noin elää ja ei se niin tarkkaa ole.

Se on juuri oikeastaan päinvastoin. Koska me olemme heikkoja, niin me tarvitsemme tuon lohduttajan Pyhän Hengen. Me tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Ja voiko olla suurempaa lohdutusta, kun hätääntyneelle sielulle julistetaan kaikki synnit anteeksi. Se Jumalan huoneessa kuuluu tuo anteeksiantamuksen ääni. Epäonnistuneet ja synnin vikoihin joutuneet matkamiehet, niillä on aina Jumalan huoneessa lupa ja oikeus kuulla omalle kohdalle tuota kallista evankeliumin sanaa.

Nytkin sinä, rakas veljeni ja sisareni, joka tunnet, että matka on huonosti käynyt ja on monia epäilyksiä ja kiusauksia, niin sinulla on lupa tälläkin hetkellä uskoa kaikki synnit ja matkan viet anteeksi. Jeesuksen nimessä ja vedessä on kaikki synnit anteeksi. Joutunut, joutunut.

Ja tässä vielä Jeesus sanoi, että rauhan minä jätän teille. Ja sanoi, että minun rauhani on sellainen, minkä minä annan, että minä en anna niin kuin maailma antaa. Eli on kysymys siis kahdenlaisesta rauhasta. Olen joskus tästä aikaisemminkin puhunut, että lieneekö tuo nyt väärin, vaikka siitä vielä. Olen itse joskus lukenut tästä, mitä Luther tästä opettaa, ja tuo maailma todella antaa ihmiselle rauhan. Mutta se on tässä ajassa, eli se maailman antama rauha on sitä, että ihmisellä on tulevaisuus niin hyvin suunniteltu ja turvattu, että hän voi elää levollisesti.

Eli voisimmeko sanoa, että vähän niin kuin se rikas mies, joka oli osannut hoitaa hyvin liiketaloutensa, siinä ei ole kyllä mitään pahaa, jos Jumalan lapset elävät suunnitelmallisesti ja hoitavat raha-asiansa. Mutta tämä rikas mies oli ajatellut niin, että mitä minä teen, kun hänen aittansa tuli täyteen, niin minä hajotan ja rakennan suuremmat ja sanon sielulleni, että syö ja lepää ja riemuitse. Eli tulevaisuudessa oli hyvin asiat, niin silloin oli rauhallinen mieli.

Kyllä tämä meilläkin on tämä ajatus meitä jokaista lähellä, ja toisaalta siinä ei ole mitään vaaraa eikä väärin, että me kokoamme tämän maailman tavaraa niin, että saamme siitä sitten myöhemmin nauttia ja hoitelemme asiamme niin, että meillä on hyvä eläke ja turvattu toimeentulo vielä vanhempanakin. Ei tässä mitään väärää ole, mutta jos me ajattelemme, että se on se ihmisen tärkein asia ja keskitymme siihen ja kiinnitämme siihen sydämemme, niin silloin me olemme hukassa.

Ja maailman ihmisillä juuri tämä on ykkössijalla. Ja jopa niin, että kun nämä asiat ovat turvattu, niin ei heillä ole tarvetta tehdä parannusta. Eli silloin, kun ihminen luottaa mammonaan ja siihen, että ulkonaiset asiat ovat hyvin, maassa on rauha. Niin kuin meidänkin maassamme on ollut jo pitkään rauhan aika, me iloitsemme siitä ja kiitämme siitä, että se on Jumalan lahja, että me saamme elää rauhallista aikaa.

Mutta siitäkin huolimatta, että vaikka sattuisi sellainen tilanne, että niin kuin oli isiemme aikana, kun he olivat sodassa, niin maassa ei ollut silloin kellään turvattu tulevaisuus. Ei ollut rauhan aika, mutta Jumalan lapset, heillä oli sisäinen rauha. Se oli se rauha, minkä Herra Jeesus antaa. Eli tässä on oikeastaan se asian keskeisin sisältö, että vaikka ulkonaisesti tilanne näyttäisi epävakaalta, niin Jumalan lapsen elämä ei kaadu siihen.

Vaikka olisi niin suuri ahdistus ja toivottomuus, että tuntuisi, että tässä elämässä ei enää ole mitään jäljellä, kaikki on menetetty, niin se ei ole este ihmisen pelastukselle. Eli siis täällä maailmassa ei ole mikään ulkonainen asia, joka voisi riistää meiltä uskon ja rauhan. Kyllä me sanomme, että Jumalan lapsi on monesti ahdistettuna, ja me koemme tässä maailmassa aivan niin kuin kuka tahansa elämässämme sellaisia pilvisiä säitä ja tuskaa ja ahdistusta ja hätää ja murhetta. Nämä ovat meille meidän elämässämme tuttuja asioita, joillekin enemmän ja joillekin vähemmän.

Jotakin voi jäytää sairaus, kuluttaa hänen elämänvoimiaan. Kerran olette varmaan kuulleet aamuhartauden, jonka eräs veljemme piti, ja hän oli haastatellut tällaista henkilöä, jota sairaus vei koko ajan hänen voimiaan, ja hän sanoi, että ei ole edessä kuin hyviä vaihtoehtoja. Näissä on, rakkaat veljet ja sisaret, meidän jokaisen kohdalla. Kun Jumala antaa meille rauhan, niin meidän edessämme ei ole kuin hyviä vaihtoehtoja.

Näin me saamme uskon kautta tarkastella, että vaikka meidän elämämme joutuisi niin ahtaalle, että me joutuisimme luopumaan tästä elämästä, niin siinäkin tapauksessa on vain hyviä vaihtoehtoja. Älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älkää myös peljätkö.

Kyllä Jeesus tiesi, että kun hänet otetaan pois, niin siellä tapahtuu pelkoa ja murhetta, ja niinhän siellä kerrotaan, miten opetuslapset olivat lukittujen ovien takana ja heillä oli pelko ja ahdistus, mutta kun Jeesus heille ilmestyi, niin hänen sanansa oli se, että älkää peljätkö.

No niin, me olemme tämän raamatun kohdan nyt kohta käyneet loppuun. Tässä oli vielä kaksi jaetta: te kuulitte minun sanovan: minä menen pois ja tulen jälleen teidän tykönne. Jos te minua rakastaisitte, niin te tosin iloitsisitte, että minä sanoin: minä menen Isäni tykö, sillä Isä on suurempi minua. Ja nyt minä sanon teille, ennen kuin se tapahtuu, että te uskoisitte kuin se tapahtunut on.

Eli Jeesus tahtoo opetuslapsille olla muistuttamassa siitä, että pian edessä olevat asiat ne vaikuttavat teihin, ja tulette seuraamaan sen, kuinka teidän mestarinne otetaan kiinni, kuinka hänet tapetaan, mutta hän ikään kuin sanoo, että se on hyvä asia. Ja niin sanomme mekin: se on suuri asia, että Herra Jeesus on käynyt ristin kuolemaan. Hän on viattoman ottanut vastaan ne iskut, ruoskan iskut ja lyönnit. Hän on haavoitettu meidän pahain tekojemme tähden, että meillä olisi rauha.

Opetuslapset eivät tätä tuossa tilanteessa vielä käsittäneet, mutta käsittivät sen myöhemmin. Mekin saamme iloita siitä, mitä Jumala on pojassaan Herrassa Jeesuksessa meidän edestämme tehnyt. Hän on kantanut meidän syntimme, hän on vapauttanut meidät sieluvihollisen ja kuoleman vallasta. Hän on avannut meille tien Isän kotiin. Tie on avattu sinne perille asti.

Ei tarvitse todellakaan olla niin kuin Jeesus sanoo: älköön teidän sydämenne murheellinen olko. Me saamme täällä jo uskossa katsella sitä voittopalkintoa, minkä Jumala on meille pojassaan Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa valmistanut. Me saamme uskon kautta tähyillä kotirannalle, mutta tässä tähyillessämme meidän silmämme niin monesti pysähtyy sinne omaan mustaan sydämeen: kun minä olen niin syntinen ja epäonnistunut, että mahdanko minä koskaan saavuttaa tuota Isän kotia, saapuuko minun purteni tuonne rauhan satamaan.

Mutta edelleen me saamme lukea tästä, että älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älkääkä myös, veljet. Eli tälläkin hetkellä sinä, joka tunnet epäilyksiä, kiusauksia ja tunnet oman syntisyytesi, niin sinulle julistetaan kaikki sinun synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Ja tämän sinä saat uskoa aivan iloon ja rauhaan ja vapauteen asti. Jeesuksen nimeen, Aamen.

Käännymme yhteiseen Herran siunaukseen. Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Herra välistä kasvosi meille ja ole meille armollinen. Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.