Seurapuhe 24.05.2015

Kolmiyhteisen Jumalan isän, pojan ja pyhän hengen nimeen. Me jatkamme näitä seuroja ja pyydämme hiljentyä Jumalan sanan äärelle sillä uskonnon rukouksella, että taivallinen Jumala tulisi meille sanastaan edelleen jakamaan.

Ja pyydän lukea tältä tälle päivälle omistetun toisen vuosikerran mukaisen evankeliumitekstin. Se on Johanneksen evankeliumin 14. luvussa, alkaen jakeesta 23. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani. Ja minun isäni rakastaa häntä, ja me tulemme häneen tykönsä ja asumme häneen tykönänsä. Joka ei minua rakasta, ei se minun sanojani kätkeä. Ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan isänä, joka minut lähetti. Näitä olen minä teille puhunut, ollessani teidän kanssa.

Mutta lohduttaja pyhä henki, jonka isä on lähettävä minun nimeeni. Hän opettaa teille kaikki, ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen. Rauhanne minä jätän teille. Minun rauhani minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älkää teidän sydämenne murheellinen olko. Älkää myös peljätkö. Aamen.

Niin kuin me äsken Kariveljen kautta kuulimme, niin me vietämme tätä helluntaisunnuntaita. Ja tämä on hyvin keskeinen tämän päivän aihe meidän Jumalan lasten elämässä. Tämä helluntai, niin kuin kuulimme, sen myös päättää tämän pääsiäisjakson. Ja se samalla päättää myös kirkkovuodessamme tämän juhlapuoliskon.

Eli kirkkovuosi on jaettu arkipuoliskoon ja juhlapuoliskoon. Ja tämä juhlapuoli se alkaa sieltä adventtisunnuntaista jouluun loppiaiseen. Pitkänä perjantaina pääsee sen tapahtumiin. Helluntai torstaihin ja sitten tähän helluntaihin.

Tämä kuulemamme teksti oli sieltä Jeesuksen jäähyväispuheesta, jossa hän valmistaa heitä tulevaa varten. Tähän tulee vain helluntaita varten, kun hän puhuu tästä pyhästä hengestä.

Jos me ajattelemme opetuslasten elämää näinä viimeisinä viikkoina ja kuukausina, mitä he olivat taanneet vapahtajan kanssa olleet, niin se oli hyvin hämmentävää aikaa. Oli tapahtunut paljon sellaista, mitä järki ja oma ymmärrys ei kyennyt selittämään.

Ja me näemme, vaikka vapahtajaa niin kuin tässä jäähyväispuheessakin, josta me katkelman kuulimme, hän näkee hyvin rakkaasti ja lämpimästi omilleen puhuu kaikesta tästä tarpeellisuudesta, isän suunnitelmista ja miten hän tulee kärsimään ja poistamaan tähdätämisen.

Niinkin opetuslapset eivät sitä jaksaneet ymmärtää ja käsittää, vaikka kaikki oli jo tapahtunut. Ylösnousemus oli tapahtunut. Niin vielä tiellä Emmaus ja tien kulkijat he epäilevät, murehtivat sitä, kertovat Jeesukselle, joka liittyy heidän seuraansa, ja he eivät Jeesusta tunnista.

Niin he alkavat selittämään, miten kirjan oppineet ja ylimmäiset he tämän Jeesus Nasaretin, joka oli voimallinen sanoissa ja puheissaan ja teoissaan, miten he hänet ristiinnaulitsivat ja miten Jeesus nousi ylös.

Ja kun he luulivat, että Jeesus on se, joka Israelin kansan tulee vapahtamaan, he ajattelivat Jeesusta edelleen maan päällisenä kuninkaana.

Ja kun me luemme näitä opetuslasten tuntemuksia ja niitä kokemuksia, mitä he siellä saivat kokeilla, niin siinä tulee hyvin selvästi näkyville se, mistä Jeesus puhuu täällä Johanneksen evankeliumissa myös.

Kun hän näkee sanoo, totisesti, totisesti, te tulette itkemään ja valittamaan, ja maailma iloitsee. Te tulette murheellisiksi, mutta teidän murhenne käännetään iloksi.

Tämän opetuslapset saivat kokeilla kaiken tämän keskellä, kun he saivat nähdä, miten heidän mestarinsa vangittiin, miten hänet ristiinnaulittiin syyttömänä sinne ristin puulle ja hän viattomana kärsi kuoleman.

Se riisti siellä opetuslasten sydäntä. Siellä ei varmaan ollut kaukana se lihan mieli, mikä Pietarilla jo siellä kiinniottotilanteessa oli. Mutta he eivät asioiden kululle mitään voineet, vain sivusta seurasivat sydän itkien.

He itkivät ja parkuivat. Ja näemme myös, miten tämä maailma iloitsi. He ajattelivat niin, että nyt tämä Jeesus Nasaretin lahko on täältä maan päältä pyyhitty pois, kun Jeesus ristiinnaulittiin.

Mutta tämän maailman voimat eivät ole koskaan, eivätkä tule koskaan mahtamaan taivallista voimaa, mitä Jeesus oli täällä edustamassa.

Ja miten tämä taivallinen voima vielä tänäkin päivänä täällä Jumalan valtakunnassa saa olla meidän keskenämme, meidän turvanamme ja tukenamme.

No siellä helluntai torstaita, jos me sitä vielä muistelemme, Kristuksen taivaaseen astumisen päivää, siellä Jeesus kehoitti omia opetuslapsiaan olemaan Jerusalemissa niin kauan, kun heidät tuetaan voimalla korkeudesta, eli odottamaan tätä pyhän hengen vuodattamista helluntaina.

Helluntai torstaihan on neljäkymmentä päivää pääsiäisestä, ja tämä helluntai on taas viisikymmentä päivää pääsiäisestä.

Siellä helluntai torstaina Jeesus vie opetuslapset sinne Öljymäelle, ja siellä heidän silmiensä edessä he näkevät sen, miten Jeesus otetaan ylös taivaaseen.

Se on kaikkein paras lääke, eikö veljet ja sisaret tule niin? Meidänkin elämässämme, siellä elämän kipeiden ja kysymystenkin keskellä, lähtöhetkenkin keskellä.

Siellä se evankeliumin siunaus on sitä kalleinta lääkettä, mitä me toisille voimme sanoa. Monasti tekisi mieli sanoa kauniita sanoja niissä hetkissä, mutta tiedämme myös sen, miten ne kauniit sanat tahtovat takertua sinne kurkkuun.

Mutta meillä on tämä evankeliumin ydinsanoma, jota me saamme olla toinen toisiamme täällä sillä siunaamassa ja sillä vahvistamassa.

Näin teki vapahtajakin.

Sitten Luukas kirjoittaa siitä, miten nämä miehet katselevat opetuslasten sinne ylös taivaaseen, kun Jeesusta vietiin ylös.

Heidän keskelleen tulee kaksi valkokukkuista miestä, sanoen heille: "Galilainen miehet, mitä te seisotte ja katselette ylös? Tämä Jeesus, joka teiltä otettiin ylös, on myös kerran niin tuleva alas, kun te hänet ylös näitte menevän."

Ja tätä sanomaa opetuslapset sitten lähtivät saarnaamaan. Ja tätä sanomaa tänäkin päivänä Jumala näkee valtakunnastamme, että haluamme olla saarnaamassa.

Tämä on ilosanoma, ylösnousemususkoa, uskoa siitä, että vapahtajamme, vaikka hän kärsi ja hänet haudattiin, hän voitti kuoleman vallan, nousi voittajana ylös.

Ja niin kuin me uskontunnustuksessakin tunnustamme, miten hän istuu Jumalan oikealla puolella ja on sieltä kerran tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Tämä Jumalan valtakunnan saarna, jota me haluamme olla täällä puhumassa ja julistamassa, se on oikeastaan uskon saarna.

Ja tämän uskon saarnan ytimenä on Jeesus Kristus ja se pelastustyö, minkä hän teki sinun ja minun puolesta.

Tämä uskon saarna, jota me julistamme, se sisältää aina kauniita asioita. Se sisältää lupauksen syntien anteeksiantamuksesta, ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Tämä uskon saarna laittaa meidät ja pyytää meitä luottamaan Jumalaan ja hänen lupauksiinsa.

Ja uskon saarna myös tänä päivänä on kutsuvaa saarnaa, kutsuvaa saarnaa sellaiselle kuulijalle, joka sydämessään tuntee, että minulla ei vielä Jumalan rauhaa ja iloa ole sydämellä.

Ja tämä uskon saarna on lohduttamassa meitä, niin kuin se lohdutti niitä murheellisia opetuslapsia, niin se lohduttaa meitäkin tänä päivänä.

Se virvoittaa ja antaa voimaa. Se luo tulevaisuuden toivoa. Se luo toivoa iankaikkisesta elämästä.

Ja tämä uskon saarna sisältää myös aina neuvon, opetuksen ja lohdutuksen sanoja.

Ja minkä takia? Että me pysyisimme tällä kapealla taivaan tiellä, emme lähtisi luottamaan omiin voimiimme, vaan luottaisimme taivaan Jumalan voimiin, niihin mahdollisuuksiin, mitä me pyhän hengen kautta saamme uskolla täällä olla omistamassa.

No kun me puhumme täällä tätä kutsuvaa sanomaa kuulutamme, puhumme uskosta.

Mikä se usko sitten on? Me ensinnäkin Raamatun mukaan voimme todeta sen, että usko on Jumalan lahja.

Jeesuskin siitä opetti, ette voi minun luokseni tulla, ellei isä, joka minut lähetti, vedä teitä.

Tai Jeesus omilleen totesi, ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.

Se on siis taivaallinen lahja. Se ei ole sellainen ansio, jonka kautta meidät julistettaisiin vanhurskaaksi, vaan me Jumalan lapsina saamme uskon kautta pyhän hengen lahjana olla omistamassa Kristuksen täydellisenä vanhurskauden omaavina vanhurskaina.

Se on siis lahja, lahja vanhurskautta tämä usko.

Ja tämä usko on myös lujaa luottamusta Jumalaan, hänen rakkauteensa ja hänen lupauksiinsa.

Usko on myös kuuliaisuutta Jumalan sanalle ja pyhän hengen ääneen.

Ja usko luo tätä taivaan toivoa.

Ja usko myös tekee sen mahdolliseksi, että me voimme täällä olla tuntemassa, että me olemme Jumalan lapsia.

Että me saamme Johanneksen tavoin todeta niin kuin Johannes Epistolassa kirjoittaa, lapsena täällä kulkemassa.

Saan olla tuntemassa ja uskomassa itseni pahana, pyhänä ja syntisenä vanhurskaaksi.

Eikö veljet ja sisaret?

Tänäkin päivänä meillä olisi syytä kiittää Jumalaa näissä helluntaiseuroissa.

Ja tämä helluntai, niin kuin veljenäkin kautta kuulimme, tämä on pyhän hengen vuodattamisen päivä.

Ja se ajoittui niin kuin apostolien tekojen toisessa luvussa kirjoitetaan, se ajoittui siihen juutalaisten helluntaihin.

Ja juutalaisethan viettivät helluntaita sadonkorjuun juhlana ja lain antamisen muistopäivänä.

Mutta ensimmäisen helluntain jälkeen kristillisessä uskossa keskeiseksi ovat nousseet tämän pyhän hengen vuodattaminen, hengen mukana vaeltaminen ja alkuseurakunnan ja kristillisen kirkon syntyminen.

Näin tämä helluntaisen sanoma, niin kuin veljen kanssa tuossa ennen seuroja puhuimme, niin me voisimme todeta, että meidän jokaisessa saarnassa, jokaisessa seuratilaisuudessa missä me olemme, niin meillä toistuu tämä helluntaisen sanoma, tämän pyhän hengen vuodattamisen muisto.

Me tiedämme niin kuin tämä meidän tekstimmekin tässä puhui, ja miten Jeesus puhui siitä, miten hän lähettää toisen lohduttajan omille opetuslapsille.

Hän itse oli tämä ensimmäinen lohduttaja, mutta täällä Jeesus puhui tässä puheessa, mutta lohduttaja pyhä henki, jonka isä on lähettävä minun nimeni.

Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä olen teille sanonut.

Ja siellä ensimmäisenä helluntaina, niin kuin me apostolien teoista voimme todeta, siellä kun tämä pyhä henki laskeutui opetuslasten päälle, siellä he alkoivat puhua omaan äidinkielellään.

Tämän Jumalan valtakunnan sanoma oli ihmeellinen aika ja päivä sille kristilliselle kirkolle.

Siellä Jerusalemiin helluntaijuhlille saapui paljon väkeä eri kielistä ja eri kansoista, ja nyt he kaikki saivat omalla äidinkielellään kuulla tätä Jumalan valtakunnan sanomaa.

Opetuslapset lähtivät hyvin voimallisesti viemään tätä Jumalan valtakunnan sanomaa.

Olivat pääsiäisen jälkeen tähän asti olleet pelokkaina siellä suljettujen ovien takana, olleet siellä muistelemassa Jeesuksen kärsimystä.

Siellä oli evankeliumilla toinen toistaan siunattuja lohdutuksia.

Oltiin toisaalta nähty se murhe ja ikävä, mutta oltiin myös koettu se sydämen ilo, mikä tämä usko tuo ja mikä se ylösnousemuksen riemu oli, minkä he omilla silmillään olivat saaneet nähdä.

Nyt he lähtivät tätä sanomaa viemään eteenpäin.

Ja siellä kerrotaan, miten ensimmäisenä päivänä, kun siellä Pietari hyvin voimallisesti saarnasi tästä Jumalan valtakunnasta, Jeesuksen kärsimisestä ja miksi hänen tuli kärsiä ja kuolla, niin miten siellä ihmiset alkoivat kyselemään, mitä meidän pitäisi tehdä.

Siellä Pietari julistaa: "Uskokaa evankeliumi, uskokaa herrani Jeesukseen Kristukseen ja antakaa teidät kastaa."

Ja kerrotaan, miten yhtenä päivänä liki kolme tuhatta sielua sai siirtyä pimeyden valtakunnasta tähän valkeuden valtakuntaan.

Näin ne Jumalan tuleet alkoivat palaamaan.

Vaikka vapahtaja nousi ylös, seurakunnan pää nousi sinne taivaan kunniaan, niin tämä seurakunta jäi tänne vaan päälle tekemään tätä Jumalan valtakunnan työtä pyhän hengen voimalla.

Ja näin tänäkin päivänä, kun me olemme näihinkin seuroihin tulleet, niin me tulemme kuuntelemaan sitä, mitä tämä lohduttaja pyhä henki haluaa meille tänä päivänä olla jakamassa tästä ennen kirjoitetusta Jumalan sanasta.

Ja me saamme aina, kun me seuroihin tulemme, tätä ollaan Jumalalta pyytämässä, että Jumala avaisi ja kirkastaisi sanansa köyhien ja palvelijoiden kautta.

Ja saamme myös olla pyytämässä sinne omalle kohdalle, että Jumala minunkin sydämeni asettaisi siihen tilanteeseen, että tämä sana, minkä me täällä kuulemme, että se myös koskettaisi minua, että se sana olisi myös minua rohkaisemassa, virvoittamassa, antamassa sitä tulevaisuuden toivoa, kirkastamassa sitä ihan kaikkea kunnian palkkaa, jota kohdemme täällä olemme matkaa tekemässä.

Tämä meidän tekstimme puhui hyvin kauniita sanoja. Se puhui tästä taivallisesta rakkaudesta, tästä veljellisestä rakkaudesta, minkä me saamme täällä Jumalan valtakunnassa olla omistamassa.

Se puhui tästä pyhästä hengestä ja puhui Jumalan rauhasta.

Ja täällä tämä tekstimme alkoi näin: "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle, joka minua rakastaa, se pitää minun sanani, ja minun isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tyköönsä ja asumme hänen tyköönsä."

Tämä taivallinen rakkaus, jota me täällä Jumalan valtakunnassa saamme olla kokemassa, tämä on ihmellinen asia.

Tämä veljellinen ja taivallinen rakkaus ei synny ihmisten sopimuksesta tai ihmisten päätöksestä, vaan se on pyhän hengen lahjaa meille.

Ja tähän rakkauteen liittyy aina hyvin kiinteästi tämä rakkaus Jumalaan ja rakkaus Jumalan lapsiin.

Nämä ovat erottamattomat asioita.

Ja kun me tänä päivänä katselemme sitä omaa vaellusta, joskus seurapenkissä tulee se arkinen elämä mieleen, niin eikö ole veljet ja sisaret niin, että se välillä pää painuu alas.

Sitä tuntuu niin ihmelliseltä se asia, että minä tällainen saan tätä Jumalan valtakuntaa asumaan, saan olla tämän taivallisen rakkauden omistajana ja että minua täällä Jumalan valtakunnassa rakastetaan ja kuljetetaan, hoidetaan ja kannetaan.

Tämä Jumalan valtakunnan rakkaus on taivaallista asiaa.

Me emme sitä edes käsitä, miten suuresta asiasta on kysymys.

Mutta tämä rakkaus, jonka osallisuudessa me olemme, se on meille hengen hedelmä, se on taivaan lahja.

Ja tässä rakkaudessa ei tunneta pelkoa.

Tämä rakkaus ei etsi omaansa, se ei katkeroi, se ei muistele kärsimäänsä pahaa.

Tämä rakkaus yhdistää, rakentaa, se liittää meidät toisiimme.

Tämä rakkaus, jota me saamme omistaa, auttaa meitä kantamaan lähimmäisiimme kuormia.

Ja tämä rakkaus auttaa meitä antamaan ja uskomaan syntien anteeksiantamuksen, uskomaan ja toivomaan tässä yhdessä Jumalan joukon kanssa.

Tällaisena rakkauden ympäröimänä me saamme olla kulkemassa.

Ja tämä rakkaus on niistä hengen hedelmistä suuri.

Ja tämä rakkaus se kerran kantaa, veljet ja sisaret, meidät täältä ajasta sinne iankaikkisuuteen.

Tämä on se ihmeellinen Jumalan rakkaus, me saamme täällä olla omistamassa.

Ja täällä vielä Jeesus tässä puhuu, että minun isäni rakastaa häntä, ja me tulemme häneen tykönsä ja asumme häneen tykönsä.

Eikö ole kauniisti sanottu, veljeni ja sisareni, sinun sydämellesi nämä sanat, miten taivaan Jumala hän asuu sinun tykösi, sinun sydämessäsi.

Raamattu kirjoittaa toisaalta, miten Jumala asuu pyhyydessä ja korkeudessa, mutta myös niiden tykössä, joilla on särjetty ja nöyrä henki.

Ja taivaan Jumala pyhän hengen kautta se asuu siellä meidän sydämellämme.

Se on meillä kotiopettajana siellä arkisen elämän keskellä, siellä maailman keskellä.

Siellä teillä rakkaat nuoretkin siellä, maailman monien houkutustenkin keskellä, se pyhä henki on siellä kotiopettajana.

Se on neuvomassa, se on varoittamassa, se on lohduttamassa.

Ja voi miten näin tärkeää.

Ja me kuuntelemme sitä pyhän hengen ääntä, kuuntelemme tätä saarnaajan ääntä täällä Jumalan valtakunnassa, mutta myös sitä pyhän hengen ääntä.

Se on meitä neuvomassa.

Ja tämä pyhä henki on myös meitä varoittamassa synnistä.

Ja se on myös meitä neuvomassa silloin, kun synti on saanut tarttua, että me olisimme sinne parannuksen askelille viemässä.

Sitten Jeesus, niin kuin me jo totesimme, hän puhuu tästä lohduttajasta pyhästä hengestä ja miten tämä pyhä henki se muistuttaa teille kaikki, se opettaa teille kaikki, mitä minä olen teille puhunut.

Ja nämä opetuslapset saivat olla kokemassa ja tuntemassa sen, että näin se oli.

Ne monet Jeesuksen opetukset ja kirjoitukset, hänen neuvonsa, ne eivät sillä hetkellä, kun Jeesus niitä puhui, ne eivät aina avautuneet opetuslapsille.

He tekivät hyvin suoria kysymyksiä opetus Jeesukselle siellä.

Mutta sitten kun he saivat tämän pyhän hengen lahjan, he lähtivät tätä Jumalan valtakunnan sanomaa viemään eteenpäin, ihmisille kertomaan tästä hyvästä Jumalasta.

Ja miten Jumala pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa valmisti sen täydellisen vanhurskauden, jonka syntinen ihminen saa täällä ajassa olla omistamassa.

Ja kun ihmisille täällä saarnataan tässä pyhässä hengessä syntien anteeksiantamuksesta, niin silloin hän itse pääsee tämän pyhän hengen osallisuuteen.

Hän muuttuu sen veden lähteeksi, joka kuohuaa iankaikkiseen elämään.

Sitten täällä viimeisessä jakeessa Jeesus vielä puhuu: "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne murheellinen olko. Älköön myös veljet."

Me tiedämme tänä aikana, kun me kuuntelemme uutisia tai luemme noita median tekstejä, me näemme miten tämä maailma on rauhan puutteessa, miten suuri on se ihmisten hätä.

Niin kuin virren tekijäkin laulaa: "Hätä ja tuska maailmassa suurempi on kuin luullaan. Ken tahtoo kärsivää auttaa."

Me näemme, miten ihmiset monetkin kyselevät autuuden perään.

Monella ihmisellä on kysymyksiä siitä, mitä minun pitäisi tehdä.

Niin kuin siellä Pietarin saarnan alla ne Galilean ihmiset kysyvät, niin kysyy tänäkin päivänä.

Ja täällä Jumalan valtakunnassa me monasti kipuilemme tämän asian kanssa, miten huonoja me olemme puhumaan ja kertomaan tästä sydämemme kalleimmasta asiasta.

Ja tuntuu monasti, että kun ihmiset kysyvät, niin sitten aivan niin kuin jälkeenpäin sitten ajattelee, että miten tyhmästi minä vastasin.

Ja ne sanat tulevat niin kuin jälkikäteen sitten mieleen.

Mutta Jumala on se, joka hengen kautta puhuu.

Hän antaa sen, minkä hän tarpeelliseksi katsoo.

Mutta tätä rauhaa, mitä me sydämellä me saamme kantaa, niin se on taivaallista rauhaa.

Ja vaikka tämä maailman aika järkkyisi ja muuttuisi kuinka pahaksi tahansa, niin täällä Jumalan valtakunnassa me saamme tätä rauhan lapsina olla kulkemassa.

Saamme olla sydämellä kantamassa tätä taivaasta lähetettyä rauhaa.

Ja tämän takia, niin kuin Jeesus totesi, älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älköön myös veljet.

Ja voi miten me saamme aivan näihin kahteen ajatukseen olla tämänkin puheen lopettamassa.

Veljeni ja sisareni, sinä joka monasti olet murehtinut, olet saattanut murehtia aivan näitä maallisia asioita, jotka aikanaan järjestyvät.

Mutta olet ennen kaikkea murehtinut sitä omaa syntisyyttäsi.

Olet ehkä pelännyt sitä, että mitä tämän maan piirin päälle pitää tuleman.

Olet saattanut pelätä sitä, että saapuko se minun purteni milloinkaan sinne autuuden satamaan.

Niin sinun sydämellesi tänä päivänä kuuluu nämä Jeesuksen sanat: "Älköön teidän sydämenne murheellinen olko, älköön myös veljet."

Älä sinä, veljeni ja sisareni, sinä joka ehkä olet epäillyt ja kipuillut itsesi kanssa, olet epäillyt näitä autuuden asioita, näitä Jumalan valtakunnan opetuksia.

Älä sinä tänä iltana jää murheellisena matkaa tekemään.

Vaan meille kaikuu jälleen se ilosanoma sieltä isänä sydämeltä asti: Veljeni ja sisareni, oli ne tuntemukset mitkä tahansa, oli se käsi vaikka kuinka raskas tahansa, se ei jaksa evankeliumia pyytää, sydän sitä kaipaisi, mutta käsi pysyy alhaalla.

Niin sinulle sittenkin kuuluu tämä ilosanoma: Yleensä sydämesi uskomaan, viimeiset epäilykset, kiusaukset ja synnit anteeksi Herrani Jeesuksen ehdolla ja kallista maahan vuotaneessa sovintoveressä, sovintoveressä.

Aivan rauhaan, vapauteen ja iloon asti.

Saat olla turvattuna ja siunattuna.

Meidän ei tarvitse murehtia, meidän ei tarvitse pelätä.

Taivallinen Jumala on omiensa kanssa maailman loppuun asti.

Ja kun me täältä Jumalan valtakunnasta saarnamme tätä evankeliumin ilosanomaa, saarnamme syntien anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, niin se on aina väkevä viesti.

Niin sinulle täällä rauhanyhdistyksen tiloissa, kun siellä vastaanottimen ääressä, se on väkevä viesti siitä Jumalan mittaamattomasta rakkaudesta, millä hän on syntistä ihmistä rakastanut.

Mutta se on myös viesti sieltä Golgatan keskimmäiseltä ristiltä, siellä missä käytiin se kova kuolin kamppailu.

Siellä viaton kärsi sinun ja minun edestä.

Siellä viaton sovintoveri huusi, ei vain kastellakseen sen Golgatan kivisen kumpun, vaan kastellakseen tänäkin päivänä sinun kivistä sydäntäsi, monasti epäilevää ja pelkäävää sydäntä.

Tämän takia me haluamme ja me saarnamme täällä tätä syntien anteeksiantamusta.

Ja tämän syntien anteeksiantamuksen sanoman äärellä me tänäkin iltana saamme jäädä uskoon, veljeni ja sisareni, viimeiset epäilykset, synnit ja kiusaukset anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Synnit anteeksi.

Me saamme uskoa, niin kuin näin sanotaan, aivan nähdään rauhaan, aivan nähdään vapauteen ja iloon asti.

Ja veljeni ja sisareni, kun me näin uskomme, niin kerran me pääsemme näkemään sitä, mitä me täällä heikolla uskolla olemme kantaneet, monasti epäilystenkin keskeltä.

Mutta kerran meille aukeaa sellainen aamu, että me emme sitä nyt edes kykene tajuamaan.

Silloin me vain kiitämme.

Ja niissä seuroissa on alku, mutta ei koskaan loppu.

Tätä kohden me saamme turvattuina ja siunattuina jäädä matkaa tekemään.

Ja te pienet tytöt ja pojat, teillekin kuuluu tämä sama armo.

Ja teille rakkaat sijonin nuoret, tekin saatte jäädä näin turvattuna ja siunattuna uskomaan nämä synnit ja matkan vielä tääksi.

Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja oma sydänkin ne kaipaisi: Saanko minä jäädä uskomaan syntini anteeksi? Haluan minulla on uskoa.

Yhdessä näin tehdään kanssa.

Ja saamme jäädä Jumalan ja häneen armoon ja siunattuun haltuun Jeesuksen nimeen.

Aamen.

Yhdymme vielä Herran siunaukseen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä.

Herra kirkasta kasvosi meille ja ole meille armollinen.

Herra käännä kasvosi meidän puoleemme ja anna meille rauhasi.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.