Nettiseurojen valitsema mainos:
Hyvää itsenäisyyspäivää! - Veteraanin iltahuuto 3-vuotiaan Luukaksen laulamana .
← Takaisin

Radio Pookin seurat/Seurapuhe 06.05.2018

Puhuja: Raimo Österberg

Paikka: Rauhanyhdistys Oulainen

Vuosi: 2018

Kirja: 2. Mooseksen kirja

Raamatunkohta: Exodus 17:8-13

Avainsana: usko armo anteeksiantamus kuuliaisuus pelastus parannus lunastus sovitus valtakunta jumalanpalvelus rukous kiusaus kärsimys


Kuuntele
Tämä saarna on litteroitu automaattisesti tekoälyn avulla. Voit korjata selviä virheitä muokkaamalla tekstiä lause kerrallaan.
Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Aloitamme nämäkin seurat yhteisellä kiitoksella ja rukouksella.

Pyhä ja vanhurskas Jumala, rakas taivaallinen isämme, kun me tänä iltana olemme jälleen kokoontuneet sinun hukkumattoman sanasi äärelle, me haluamme kiittää kaikesta siitä hyvästä, jota sinä olet meidän itse kunkin elämään suonut. Me kiitämme kaikista ajallisista lahjoista, mutta nytkin kaikkein suurin kiitoksen aiheemme on kallis ja suurin lahja sinun poikasi Jeesus Kristus, jonka sinä annoit sovintouhriksi meidän ja koko maailman syntien edestä.

Me isä pyydämme, että sinä tänäkin iltana avaisit sanasi heikkojen palvelijoittesi kautta ja vahvistaisit meitä elävässä uskossa ja että sinä olisit myös kutsumassa uskosta osattomia lähimmäisiämme sinun valtakuntaasi. Me sanomme turvallisesti poikasi opettamin sanoin: Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

Luen puheen johdannukseksi erään tälle rukouspäivälle merkityn tekstin, nimittäin Vanhan testamentin tekstin, joka on täällä toisen Mooseksen kirjan 17. luvussa. Nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen.

Refidimissä kävivät amalekilaiset israelaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauvakädessäni. Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Huur nousivat kukkulan laelle.

Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla. Mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Huur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa. Aamen.

Patriarkka Jaakobin pojat eivät varmaankaan arvanneet, miten kauaskantoiset seuraamukset olivat sillä asialla, että he myivät veljensä Joosefin, joka vietiin orjaksi Egyptiin. Mehän muistamme Raamatusta, miten paljon tämän jälkeen, ehkä noin parikymmentä vuotta myöhemmin, koko Jaakobin perhekunta, kaikki nämä pojat muuttivat sinne Egyptiin, Joosefin luo, he eivät sinne asumaan, vaan Goosenin maakuntaan.

Tästä kyläreissusta tuli pitkä, sillä Israelin kansa vietti Egyptissä yli 400 vuotta. Me muistamme myös Mooseksesta, miten hänestä tuli kansanjohtaja, miten hän sai tällaisen suuren ja pelottavankin tehtävän, johtaa kansa takaisin sinne omalle maalle.

Kun oli kulunut ne 400 vuotta ja vähän ylikin Joosefin kuolemasta, niin tuli faarao, joka enää ei tiennyt mitään Joosefista, ja huomasi, että maassa on tällainen vieras kansa, joka saattaa sotatilanteessa liittyäkin viholliseen. Ja hän päätti, että tätä kansaa täytyy ainakin vähentää, ellei peräti kokonaan hävittää. Ja hän yritti tuon kansan nöyryyttää työtä tekemällä tai teettämällä, ottamalla orjakseen israelilaiset.

Ja kun tämä ei näyttänyt auttavan, niin sitten me muistamme, miten faarao antoi käskyn, että kaikki poikalapset piti hukuttaa ja surmata. Mutta Mooses ihmeellisellä tavalla pelastui, ja Jumala johti niin, että hän sai kasvatuksensa faaraon hovissa, faaraon tyttären poikana. Voimme sanoa, että hän sai aikansa parhaan mahdollisen kasvatuksen tulevaa tehtäväänsä varten.

Mutta sitten me muistamme myös sen, että Mooseksen täytyi paeta faaraon vihaa, kun Mooses itse vihastuessaan tappoi erään egyptiläisen työnjohtajan, joka oli pieksämässä hebrealaista orjaa. Ja kun faarao sai siitä kuulla, faarao suuttui, aikoi surmata Mooseksen, ja Mooses pakeni Midianin maalle, ja siellä vietti sitten 40 seuraavaa vuotta elämästään, avioitui Midianilaisen papin, Jetron, tyttären kanssa, kunnes sitten Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja antoi hänelle tehtäväksi viedä tuo Israelin kansa nyt lopultakin takaisin sinne Kanaanin luvatulle maalle.

Tämä tehtävä ei ollut Moosekselle helppo eikä mieluinen. Hän esteli, mutta Jumala lupasi, että hän antaa sinulle tueksesi veljesi Aaronin, vanhemman veljesi, joka on sinun apunasi. Ja näin sitten kävi, että Aaron ja Mooses yhdessä menivät uuden faaraon luo. Faarao oli sillä aikaa vaihtunut toiseksi, ja pyysi, että he voisivat lähteä erämaahan rukoilemaan tämän kansan kanssa. Mutta faarao ei lupaa myöntänyt, sen sijaan hän lisäsi työtaakkaa israelaisten keskellä, ja niinpä sitten Jumalan täytyi lähettää kymmenen vitsausta, ennen kuin faarao viimein nöyrytyi.

Niin kuin me muistamme, niin se kaikkein pahin viimeinen vitsaus oli se, että kaikkien egyptiläisten vanhimmat pojat, jokaisen perheen vanhin lapsi, kuoli samana yönä. Tuon esikoisten kuolema puhutteli faaraota lopulta niin, että hän sitten päästi tämän kansan lähtemään tuolle 40 vuotta kestävälle erämaan matkalle.

Senkin me muistamme sieltä Israelin kansanhistoriasta, että aika pian kun oli päästy matkaan, niin faarao kuitenkin alkoi katua sitä, että hän päästi tuon joukon, joka oli suuri työapu. Näistä orjista tietysti koko tälle Israelin tai Egyptin kansalle ja lähti ajamaan takaa, mutta sitten tuolla Kaislameren luona Jumala teki ihmeen, jolloin Israelin kansa pääsi kuivaa maata pitkin tuon meren poikki toiselle puolelle turvaan, mutta faaraon satajoukko hukkui sinne meren aaltoihin, kun vedet palasivat.

Tämä kansan johtajana toimiminen oli Moosekselle raskas ja kuluttava tehtävä. Monta kertaa tuon matkan aikana kansa napisi, milloin ei ollut syötävää, milloin loppui vesi, mutta Jumala aivan ihmeellisellä tavalla auttoi aina eteenpäin.

Me muistamme, miten tuo Mooseksen sauva oli sellainen voimallinen ase, voisimme sanoa, että se oli ase tässä erämaan matkalla. Sehän oli jo silloin siellä faaraon edessä, tuon sauvan kautta monta ihmettä tapahtunut. Sauva oli muuttanut käärmeeksi, kun Mooses heitti sen faaraon eteen. Ja sitten myöhemmin myös samalla sauvalla Mooses oli muuttanut Niilin veden vereksi. Ja myös tuossa Punaisen meren ylityksessä Mooses käytti sauvaa. Kun Jumala kehotti häntä kohottamaan sauvan, niin vedet avautuivat ja kuiva merenpohja tuli näkyviin ja sitä pitkin päästiin yli.

Mikä se on tällainen sauva, jolla näin suuria ihmeitä saadaan aikaan? Eikö tuo sauva vielä tänäkin päivänä ole olemassa ja käytössä, jolla on näin suuri voima? Se on se evankeliumin matkasauva, johon vanhan liiton matkamiehetkin nojasivat ja pääsivät lopulta perille, siihen luvattuun maahan, joka on ajan rajan tuolla puolen kunnian taivaasi.

Sitä vartenhan me tänäkin iltana olemme uskomassa, että me kerran saavuttaisimme tuon kotimaan, josta tämä erämaan matka on tavallaan vertauskuvana. Aivan, Israelin kansa sai tuon pitkän vaelluksen, väsyttävän ja raskaan ja monien koettelemusten ja kiusausten piirittämän matkan tehdä, niin sen jälkeen sitten päästiin viimein luvatulle maalle.

Tämän alkumatkan tapahtumiin kuuluu myös tämä teksti, jonka luin puheen johdannoksi taistelusta, joka käytiin Refidimissä amalekilaisia vastaan. Ketä nämä amalekilaiset oikein olivat? Me muistamme sen patriarkka Jaakobin ja hänen veljensä Eesaun. Heille, vaikka he tekivätkin sovinnon keskenään, Jaakobilta palasi Laabanin kodista 20 vuoden poissaolon jälkeen, niin kuitenkaan Jaakob ja Eesau eivät sellaista hengen yhteyttä keskenään saaneet. Jaakob ei ollut valmis Eesaun kanssa yhdessä lähtemään matkaa jatkamaan. He ymmärsivät, että enemmän Jaakob ymmärsi, että heillä oli erilainen henki. Eesau oli myynyt oman esikoisoikeutensa. Hän katsoi sen niin halpa-arvoiseksi, mutta hän kuitenkin olisi halunnut saada myöhemmin sitten esikoisen oikeudet itselleen.

Ja tämän Eesaun pojan poika oli nimeltään Amalek. Eli nämä amalekiläiset ovat siis Eesaun kaukaisia jälkeläisiä. Siitä muodostui teränne suuri kansa, joka hyvin usein taisteli israelilaisia vastaan. Muistamme sieltä vielä myöhemmin, miten kuningas Saul taisteli amalekilaisia vastaan ja miten Jumala oli käskenyt hävittää tuon kansan, mutta Saul oli kuitenkin säästänyt kansan parhaat ja myös karjan, ja väitti sitten Samuelille, että hän teki näin, koska kansa näin vaati.

No, siellä oli myös tosiaan nämä amalekiläiset mainittu, että samasta kansasta on kysymys, tällainen paimentolaiskansa siellä Siinain niemimaalla tämä kansa oli. Nyt nämä hyökkäsivät israelilaisten kimppuun ja Mooses antoi tällaisen tehtävän sotapäällikölleen Joosualle. Joosua on mahdollisesti ollut tämän Mooseksen vanhemman sisaren Mirjamin aviomies ja sitten hän on ollut hänen poikasensa, ja kielestä päin tutkijat arvelleet. Joosua oli se mies, joka sitten jatkoi Mooseksen työtä ja vei tuo Israelin kansan sieltä joen toiselle puolelle, nykyisen Jordanian puolelle Israelin alueelle.

Ja nyt kun Mooses antoi tällaisen ohjeen Joosualle, että käy taistelemaan tuota kansaa vastaan, hän nousee kukkulan laelle Herran sauva kädessään. Huomatkaapa, hänellä oli jälleen tämä sama Herran sauva kädessään ja Mooses nousi vanhemman veljensä Aaronin, josta myöhemmin tuli sitten ylipappi kaikista hänen pojistaan ja jälkeläisistään tuli Israelin kansan pappeja, kanssa tuonne vuorelle. Huur oli myös tällainen Mooseksen hyvin läheinen tukija ja hänen hyvä ystävänsä, ja nämä kaksi miestä olivat yhdessä tuolla vuorella.

Ja Mooses kohotti kätensä ja kohotti sauvansa, niin Israelin kansa pysyi voitolla. Mutta jos me koitamme pitää käsiä pitkän aikaa ylhäällä, me tiedämme, että ne kädet äkkiä tulevat raskaiksi ja alkavat vaipua alaspäin, ja näin kävi Mooseksellekin, hänen kätensä vaipuivat, ja kun näin tapahtui, niin silloin myös kävi niin, että amalekilaiset pääsivät voitolle.

Kun nämä tukimiehet Aaron ja Huur huomasivat, miten tuossa tilanteessa kävi, niin toinen meni toiselle puolelle Moosesta ja toinen toiselle puolelle, ja he kumpikin kannattelivat Mooseksin käsiä ja panivat hänet istumaan kiveen päälle. Onko kuulkaa ystävät ja sanankuulijat myös tällä kivellä oma merkityksensä? Mikä se kivi oli, jonka päällä Mooses istui? Oliko se se valittu kallis kulmakivi, josta puhutaan myös tuolla Uuden testamentin puolella? Siinä oli kuva Jeesuksesta Kristuksesta, Kristus kalliosta, jonka päälle ja johon Mooses sai nojata ja joka oli hänen tukenaan ja apunaan, kalliosta, kalliosta Kristus kalliolla.

Evankeliumin kohotettu sauva kädessään Mooses ja hänen kansansa saivat voiton amalekilaisista. Taistelua käytiin auringon laskuun asti, mutta lopulta saatiin voitto. Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.

Meillä Jumalan lapsilla täällä maan päällä on myös taistelu käynnissä. Uskon taistelu. Me emme ole sodassa lihaa ja verta vastaan. Me emme taistele ihmisiä vastaan. Emme niitä lähimmäisiämme, jotka eivät tätä samaa uskonlahjaa meidän kanssamme ole jakaamassa. Ei, meidän vihollisemme on sielun vihollinen. Sitä vastaan me tahdomme olla sodassa ja taistella Jumalan antamin voimin.

Tässä taistelussa meille usein tulee haavoja ja tappioita, ja me tunnemme, että me väsymme. Me tunnemme, että meille ei ole pelkästään taistelu ulkoista vihollista vastaan, joka olisi meidän ulkopuolellamme. Tämä maailma ja sielun vihollinen ovat meitä vastassa, mutta myös meidän oma turmeltunut osamme, lihamme ja veremme, niin kuin meillä on tapana sanoa, myös se on opettamassa toista kuin mitä Jumalan henki opettaa.

Ja onko niin, että hyvin usein se kaikkein kuumin taistelu käydään tässä lähimmällä rintamalla. Me tiedämme, että yksikään sellainen ihminen, joka on lapsuuden uskonsa kieltänyt, Jumalan valtakunnan jättänyt, niin hän ei edes niin olisi tehnyt, ellei sitä vihollista olisi myös siellä aivan lähellä oman paidan sisällä ollut.

Me olemme kaksiosaisia. Meillä on Jumalan antama hengen halu taistella kaikkia syntiä vastaan, mutta samalla me tunnemme, että me usein ja monessa asiassa epäonnistumme. Siksi me tarvitsemme taistelussa tukea toisilta Jumalan lapsilta. Me tarvitsemme evankeliumin sauvaa, me tarvitsemme Jumalan armoa ja anteeksiantamusta.

Eikö se ole ihana asia, kun me saamme yhä uudelleen tulla Jumalan kasvojen eteen sellaisena, kun me itsemme tunnemme syntisinä ja epäonnistuneina, heikkoina kilvoittelijoina. Ja meille aina sanotaan, että vieläkin on lupa uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallisessa sovintoveressä.

Siinä on se voima, joka tällä uskon matkalla meitä kantaa, joka kantaa vaikeidenkin koettelemusten ja vaikeuksien yli. Toki me saamme paljon kokea elämässä myös iloa ja Jumalan siunausta. Ja me tiedämme, että se kaikki on Jumalan lahjaa. Se ei tule meistä itsestämme.

Me emme tule omalta puoleltamme yhtään paremmiksi, vaikka me miten kauan saisimme olla tämän Jumalan joukon kanssa kilvoittelemassa ja matkaa tekemässä. Me yhä selvemmin näemme sen, miten meidän oma turmeltunut osamme ei muutu paremmaksi, vaan pikemminkin päinvastoin. Mutta samalla me näemme myös sen, että Jumalan armo riittää.

Silloinkin kun tuntuu, että omat voimat loppuvat, niin Jumalan armossa on vara ja Jeesuksen veressä on voimaa. Ihmeellinen voima on tuossa sovinto-evankeliumissa, jota Jumalan valtakunnasta halutaan julistaa, ei ainoastaan tänne meidän uskovaisten keskuuteen, vaan me haluamme tätä samaa sanomaa olla välittämässä kaikille ihmisille.

Meillä on sydämen halu, että kaikki meidän ystävämme ja sukulaisemme ja lähimmäisemme, kaikki, joita me tapaamme ja kaikki ihmiset kaikkialla saisivat tämän evankeliumin kuulla ja rohkaistuisivat myös sen uskomaan omakohtaisesti.

Tässä elävässä uskossa Jumala meitä auttaa ja kantaa ja lohduttaa sillä kaikkein kalleimmalla lohdutuksella, joka ihminen voi saada. Ja se on juuri tämä, että kun me tunnemme oman heikkoutemme ja oman puutteemme, niin me saamme kaltaisinaamme lahjaksi yhä uudelleen ja uudelleen tätä evankeliumin armoa kokea ja sen varassa jatkaa matkaa eteenpäin.

Kun meillä on synnit anteeksi ja rauha omalla tunnolla, niin meillä on taivas täällä maan päällä. Tuossa Isä meidän -rukouksessa alussa sanotaan, että Isä meidän, joka olet taivaissa, siinä on monikko muoto taivaissa. Onko niitä monta taivasta? Me tiedämme, että se kunnian taivas on ajan rajan tuolla puolella, mutta tässä ajassa on jo olemassa armon taivas, ja se on täällä Jumalan valtakunnassa.

Me saamme taivaallisen ilon esimakua kokea täällä, jo kun meille sanotaan, että vieläkin sinä saat uskoa. Siksi me haluamme tulla yhä uudestaan ja uudestaan seuroihin, kun matka uuvuttaa ja väsyttää. Me kaipaamme toisten matkaystävien seuraa ja me kaipaamme tätä evankeliumin sanomaa.

Toki me voimme sitä evankeliumia kotonakin julistaa, ja sitä me tahdomme uskovaissa perheissä keskenämme jakaa. Ja näin on oikein, mutta sen lisäksi on tärkeää, että me tulemme yhdessä Jumalan sanan kuuloon ja kuuntelemme, mitä Jumalan henki puhuu omalta puoleltaan heikkojen palvelijoiden kautta.

Me olemme vain aivan kuin Jumalan äänitorvia, ja hän itse voimallaan tekee työtä ja pitää meidät tällä elämäntiellä. Tämä luettu kertomus taistelusta amalekilaisia vastaan on hyvä esimerkki siitä, miten tärkeä on rukous.

Vanhan testamentin aikana oli yleinen tapa, että rukoiltiin kädet kohotettuna taivasta kohti. Näin varmaan Mooseskin siellä vuorella teki, kädet kohotettuna rukoukseen. Hän pyysi Jumalalta voimaa: Auta tässä taistelussa, Herra auta, pelasta meidät. Ja Jumala kuulee rukouksen.

Jumala kuulee rukouksen silloin, kun se on totinen, eli se on oikea rukous. Mikä se oikea rukous sitten on? Epäuskoisen ihmisen kohdalla se oikea rukous on, että Jumala lähestyköön sinun valtakuntaasi. Se sama, joka oli tässä Herran rukouksessa: Tulkoon sinun valtakuntasi.

Siinä pyritään, että Jumalan valtakunta lähestyisi täällä maan päällä. Se saattaa näyttää monta kertaa hyvin vaatimattomalta, kun se meidän ihmisten kautta on lähestymässä, omalta puolelta virheellisten ja monessa puuttuvaisten ihmisten kautta lähestyy epäuskoista ihmistä, mutta siinä evankeliumissa, jota tässä valtakunnassa sen valtakunnan asukkaat saarnaavat, siinä on ihmeellinen voima, koska se ei lähde meistä, vaan se lähtee Jumalasta.

Tällaisen rukouksen Jumala kuulee. On tärkeä tänäkin päivänä vielä tiedostaa ja käsittää, että julistaa anteeksiantamusta ja Jumalan valtakuntaa. Täällä Herran rukouksen lopussahan sanotaan myös, että sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Tämä Jumalan valtakunta on sekä siellä taivaassa riemutsevana seurakuntana, että myös täällä maan päällä matkaa tekevänä Jumalan lapsijoukkona. Kumpa Jumala tässä joukossa saisi meidät, jotka hän on tälle matkalle auttanut tai tässä lapsesta asti säilyttänyt, saisi varjella loppuun asti, ja kumpa vielä moni, moni ihminen saisi tämän Jumalan armon omakohtaisesti kokea ja pääsisi uskosta elämään ja pääsisi meidän kanssamme tekemään matkaa kohti taivaallista kotimaata, sitä oikeaa isänmaata kohden.

Tälläkin hetkellä meidän on turvallista jäädä matkaa tekemään Jumalan varjelevien käsien alla evankeliumin sauvaan nojaaten. Te kaikki täällä paikalla olevat ja myös siellä vastaanottimien ääressä kuuntelevat saatte turvallisesti tälläkin hetkellä uskoa synnit anteeksi.

Sinäkin, joka tunnet tämän uskon lähes olevan vielä puutteellinen, saat rohkaistua tämän evankeliumin uskomaan. Sinunkin syntisi ovat anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kallisessa sovintoveressä.

Minäkin haluan kysyä pelkäävänä ja epäilevänä tulen teidän eteenne ja haluan kysyä, saanko uskoa vielä omat syntini ja kiusaukseni anteeksi. Näin minä haluan ja lupaan uskoa yhdessä teidän kanssanne. Sanomme Jeesuksen nimeen, aamen.

Kiitos.