2. pääsiäispäivän seurat/Seurapuhe Laukaan RY:llä 21.04.2014

Jumalan rauha, joka käy yli kaiken inhimillisen ihmisymmärryksen, varjelkoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Jeesuksessa Kristuksessa.

Siinä uskon rukouksessa, että Jumala vielä sanastansa kirkastaa jotakin seurakuntansa rakennukseksi. Ajattelin lukea Palmusunnuntain epistolatekstin, joka oli vaihtoehtoisena toisen korinttilaiskirjeen toisessa luvussa. Ja kuuluu Jeesuksen nimeen seuraavasti:

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua. Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen. Tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuolemanhaju, joka tuo kuoleman, toisille elämäntuoksu, joka tuo elämän.

Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta. Aamen.

Voittosaattue. Jos äsken veisimme tuossa virressä, että kirkkautta kohti kuljet kilvoitellen uskossa. Viettelysten portit sulje, hylkää syntimaailma. Siinä on aivan selvä kuvaus taistelusta, joka on vielä kesken. Mutta mikä on sitten tämä voittosaattue, josta Paavali tässä tekstissä kirjoittaa? Eli olemmeko me sittenkin kuitenkin kaikesta huolimatta jo nyt voittajien joukossa?

Kiinnostuin tuosta voittosaattue-kielikuvasta ja otin siitä selvää, että mistä syystä Paavali käyttää tällaista kielikuvaa. Ja sitten historiasta sain selville. Nimittäin niin kuin tiedätte, niin nämä Raamatun vertauskuvat aika monesti liittyvät siihen, että se, joka niitä on käyttänyt, esimerkiksi se Jeesus, mutta myöskin Paavali, ja ne jollakin tavalla ovat olleet lähellä ja elävää elämää sen ihmisen elämästä, josta tuo kielikuva tai vertauskuva on otettu.

Ja niin kuin me tiedämme, Paavali oli myöskin Roomassa, teki siellä Jumalan valtakunnan työtä. Ja nyt perimätieto kertoo, että kun roomalaisten sotilaiden joukko palasi rintamalta voittajana Roomaan, niin keisari järjesti sitten näille voittajille tällaisen juhlan. Alkukielessä siitä on sellainen sana kuin triumfi, eli voittosaattue, joka tarkoitti sitä, että tuo rintamalta palannut sotilaiden joukko kulki tällaisessa voittosaattueessa läpi kaupungin.

Sen joukon johtaja, kenraali, kulki siinä edellä. Ja sitten tuon voittosaattueen, eli tuon triumfin jäljestä, kulkivat sitten sotavangeiksi otetut hävinneet vastapuolen sotilaat, jotka tulivat siis orjiksi. Ja tämä triumfi sitten kulki läpi niitä kaupungin katuja ja niitä juhlittiin, niitä voittajia, kun ne olivat palanneet rintamalta koteen.

Ja sitten vielä tähän triumfiin liittyy tähän voittosaattueeseen perimätiedon mukaan se, että kun tämä voittosaattue otettiin tuolla Rooman kaupungissa vastaan, niin sitten naiset, ilmeisesti paleltiin näiden sotilaiden puolisot ja muutkin naiset, tulivat vastaan tuota saattuetta ja heittivät heidän jalkoihinsa siihen voittosaattueen eteen kukkia ja hyvänhajuisia yrttejä, jotka sitten tallautuivat niiden sotilaiden jalkoihin.

Ja nyt voidaan ajatella niin, näihin nyt ei kannata kovin kiinteästi jäädä uskomaan eikä näitä miettimään, mutta kun Paavali käyttää tällaista vertauskuvaa, kun hän sanoo, että Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaattueessa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua, niin tämä Paavalin kielikuva liittyy siihen, että hän näki Roomassa tällaisen triumfin eli voittosaattueen, jossa kenraalin jäljessä kulkee voittajien joukko ja aivan kuin samaisti itsensä uskovaisena uskon kautta siihen voittosaattueeseen, jossa Jumalan lapset uskon kautta tällä maailmassa kulkevat voittajien joukossa.

Ja tämän joukon edellä kulkee tietysti Kristus.

Tuossa on pyysin, että jos näissä seuraavassa laulettaisiin vielä lopuksi tuo Sionin laulu 41. Se on minun lapsuuteni pääsiäislaulu jo ehkä siitäkin syystä, että siinä lauletaan, että Mutta tulet Tuomas seuroin katsomaan. Mutta siinä on myöskin paljon sellaista kielikuvaa, joka liittyy myöskin tähän Raamatun tekstiin. Siinä nimittäin Heikki Jussila käyttää Kristuksesta sellaista kielikuvaa, että se on voiton lippu. Se on meidän voiton lippumme.

Ja se viimeinen säkeistö alkaa: Että voiton lippu nousee ja tempaa meidätkin ja pilveen teitä kantaa kotikaupunkeen. Kiitos Jeesus siitä, kiitä sieluni, kieleni. Hoosianna, amen.

Siis tämä voitto, josta jo eilen seuroissa puhuttiin, niin se voitto tapahtui. Siis pääsiäisajan tapahtumathan voidaan jakaa tietyllä tavalla kahteen osioon: Ensinnäkin Jeesus kärsimisellään ja kuolemallaan. Ja kuolemallaan sovitti meidän syntimme.

Siis hän otti kannettavakseen kaiken sen kärsimyksen ja pilkan ja häväistyksen, joka olisi kuulunut sinulle ja minulle rangaistuksessa siitä, että me olemme syntisiä. Niin Jeesus otti sen kannettavakseen ja oli niin kuin karitsa keritsijänsä edessä, ihan suutansa avannut. Vaikka sotilaat sylkivät, silmillä ja pieksivät, niin Jeesus vaikeni minun tähteni ja sinun. Minun olisi pitänyt olla siinä kaiken sen pilkan kohteena, mutta Jeesus teki sen minun puolesta.

Ja sitten se toinen ja vielä merkittävämpi asia on se, että kun sitten Jeesus kuoli. Kun synnin palkka on kuolema, niin Jeesuksenkin piti kuolla synnin seurauksena. Hän laskeutui alas tuonelaan ja oli tuonelassa, siis kadotuksessa, ja nousi sieltä kuoleman voittamena vanhurskauttamisemme tähden. Hän vanhurskautti meidät, osti meille kuoleman voitona ja lähti voittajana kuoleman haudasta.

Niin kuin eilen taisin sitä muistella, että jos kaikki olisi aivan kuin päättynyt siihen, että Jeesus kuoli ja haudattiin, mutta tämä pääsiäisaamun tapahtuma olisi jäänyt toteutumatta ja Jeesus ei olisi noussut ja tullut niistä käärinliinojen sisältä ulos, niin Laukaassa ei järjestettäisi seuroja.

Mutta se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, se valmistettiin, kudottiin niissä Kolkatan ahtaissa kangaspuissa vaatteeksi, joka kelpaa Jumalan kasvojen edessä. Ja sieltä pääsiäisaamun haudalta lähti voittosaattue.

Siis tämä on nyt Kristuksen sotilaiden joukon kenraali kulkee edellä. Se on voiton lippu, joka kulkee edellä, ja me kuljemme Jumalan lapset uskon kautta siinä voittosaattueessa läpi tämän maailman kirkkautta kohti.

Ja sitten tämä tuoksu. Mutta tässä Paavalin on näin, että joka antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua. En mä tiedä onko se niin, mutta että voisi hyvinkin kuvitella, että se tuoksu, jonka Paavalikin tunsi, kun ne sotilaat kulkevat siinä triumfissa Rooman kaupungin katuja pitkin ja talloivat niitä hyvänhajuisia yrttejä, niin se tuoksu leviää niiden kadunvarsilla olevien ihmisten luokse.

Niin hän sai siitä aivan kuin kielikuvan, että kun tämä Jumalan lasten joukko kulkee täällä maailmassa tässä voittosaattueessa, niin se levittää Kristuksen tuoksua.

Niin sitten tässä tuoksussa on vielä sellaista erikoista, että kun tässä Paavali sanoo sen, että se on toisille elämän haju, elämäksi, ja toisille se on surman haju, kuolemaksi.

Niin jos ajattelee sitä voittosaattuetta, että jossa oli ne voittajasotilaat, oli siinä edessä heille tuo yrttien ja kukkien tuoksu oli voiton ja elämän tuoksu. Mutta miettikääpä niitä, jotka kulkivat siellä jäljessä, jotka olivat joutuneet orjiksi. Mitä se niille tuoksu merkitsee? Se sama tuoksu oli niille surman haju kuolemaksi.

Luther ja Lestadius molemmat kuvaavat tämän tuoksun, joka on muuallekin Raamatussa esillä. Se on esimerkiksi siellä, muistutta siitä, kun Jeesus oli ennen kärsimistä ja kuolemaansa ja tuli tämä Maria, joka voiteli Jeesuksen jalat sillä nardusvoiteella.

Siinäkin oli tuoksu, joka täytti sen huoneen. Niin Luther ja Lestadius minusta oikealla tavalla kuvaavat, että on kyse evankeliumin tuoksusta, Kristuksen tuntemisen tuoksusta, kun Jumalan lapset täällä maailmassa vaeltavat voittosaattueessa. Ne levittävät siis Kristuksen tuntemisen tuoksua.

Onko se totta? No sitähän se on. Olen joskus tullut mieleen, kun on lähtenyt lähetystyöhön, joskus tuonne Afrikan suuntaan, ja sitten joskus on menty syvällekin tuonne Venäjän maalle. Ja meni täällä maan päällä, tämän maapallon päällä mihin suuntaan tahansa, ei tarvitse aivan kuin erikseen ruotia miettimään, että mitä siellä saarnaisi ja mitä näille opettaisi.

Kun pyytää, että Jumala auttaisi niin, että minä saarnaisin elävän evankeliumin kokonaisena, että minä levittäisin Kristuksen tuntemisen tuoksua, että ne ihmiset, jotka sitä kaipaavat, se olisi niille elämänhaju, elämäksi, mutta myöskin, että se olisi niille, jotka lainalla ovat, myöskin surmanhaju, kuolemaksi, niin että se herättäisi synnin tunnon ja pääsisi elämään.

Ja nyt on syytä todeta sekin, että ei ne Jumalan lapset sitä ainoastaan seurassa levitä tai puhujat, vaan kun se tapahtuu uskon kautta, niin se tapahtuu tuolla arkielämässä, kaikkeella siellä missä Jumalan lapset elävät ja asuvat.

Kyllä me tunnistamme toisemme, tai sitten on totta sekin, että Jumalan lapset tunnistetaan. Minultakin kerran tuli eräs korkeasti koulutettu poliisimies kysymään, että sano minulle Tuomas, mistä syystä sinä olet niin levollinen. Minulla oli viisaita jotakin vastauksia, mutta sitten minä ajattelin, että minä vastaan niin kuin minä tunnin, ja minä sanoin tuolle miehelle: Kyllä se varmaan johtuu siitä, että minulla on synnit anteeksi.

Sotkamo suviseuroissa sai eräs pariskunta parannuksen arvoa, ja ne tulivat sitten siinä pitäjässä seuroihin, missä asuivat. Niin joku oli kysynyt, että no mikä teidät sai liittymään tekemään parannuksen, että oliko ne seurapuheet. Niin sanoi, että no ei ne seurapuheet ensisijaisesti sitä olleet. No mikä se oli? Niin se sanoi, että kun siellä kentällä kuljettiin kolmatta päivää, niin he kiinnittivät huomiota siihen, että kun nämä uskovaiset ihmiset ovat niin tasapainoisia ja onnellisia, että mistä se johtuu, että mitä näille puhutaan. Ja he herkistyivät kuuntelemaan niitä sanoja.

Kyllä sellaisen ihmisen elämästä, jolla on synnit anteeksi, jolla on rauha omalla tunnolla, niin kyllä se sillä omalla elämällään ja olemuksellaan levittää aivan kuin tällaista Kristuksen tuntemisen tuoksua olematta silti ylihengenlainen, kun senkin tietää.

Niin kyllä minä sen itsekin tiedän, että kun asiat eivät ole kunnossa, niin mitä sitä silloin levittää kotona läheisten keskuudessa? Kaikkea muuta kuin Kristuksen tuntemisen tuoksua. Mutta kun Jumala saa varjella armon osallisuudessa ja on sanonutkin omat syntinsä anteeksi, niin sitä on armollinen myöskin muuta.

Te isät ja äidit ja lapset siellä omassa kodissa levitätte sitä Kristuksen tuntemisen tuoksua. Siellä on evankeliumi tullut lähelle. Siellä on lupa yksinkertaisesti kysyä: Saanko uskoa synnit anteeksi? Tai pyytää, että siunaatko minua, siunaatko minua evankeliumiin.

Sitten tämä surmanhaju kuolemaksi, kun elävä evankeliumi kokonaisena saarnataan, niin siinä on sekä laki että evankeliumi. Eli puhujankaan ei tarvitse aivan kuin erikseen miettiä, että milloin minä saarnaan nyt lakia ja milloin minä saarnaan evankeliumia, vaan että kun alkaa saarnata evankeliumin elävänä ja kokonaisena ja Jumala tekee sen eläväksi, niin siinä on pyhän hengen vaikutuksesta se, että jonkun kuulijan korvissa se satuttaa ja jonkun toisen kuulijan korvissa ei satuta.

Se on tuttua Jumalan lastenkin seurua, että joku on saattanut lähteä aivan kuin kesken pois: Minä en kestä kuunnella tuota tuomiojulistamista. Ja sitten toiset Jumalan lapset kuuntelevat, että kyllä niin armollisesti saarnasi ja että kun saisi tuolla tavalla uskoa kokonainen evankeliumi, pyhän hengen eläväksi tekemä, on Kristuksen tuoksu, jota Jumalan lapset täällä maailmassa välittävät kulkiessaan voittosaattueessa kohti kirkkautta.

Veljeni ja sisareni, aivan yksinkertaisesti ja arkisesti ja tavallisesti se toteutuu näissäkin seuraissa. Sitä julistetaan täälläkin. Sinä, joka tunnet, että minä en tässä joukossa tahdo oikein pysyä, niin minä sinulle haluaisin aivan erityisesti sitä tarjota: Sinäkin saat uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintovedessä.

Vielä lyhyesti haluaisin palata tuohon, että tämä kaikki koetaan siis uskon kautta. Siis ei kannata lähteä tekemään tästä voittajien voittosaattuetta tällaista ihmissilmin nähtävää joukkoa ja ajatella sitä, koska Jumalan valtakunta on näkymätön.

Ja sehän on, veljet ja sisaret, rehellisyyden nimissä todettava, että tässä tämä meidän uskovaisten joukko, onhan tässä monenlaista. Me tunnemme turmeltuneen oman lihamme. Onko täällä Laukaassa kateellisia uskovaisia, takana vain puhuvia uskovaisia? Onko? Voi voi. Panettelijoita, valehtelijoita. Voi voi.

Kun ne lihan työt ovat niin tuttuja. Lihan työt ovat julkiset. Siinä luetellaan pitkä lista lihan töitä. Ja sitten sinä vielä sanoit Paavalin Galatalaiskirjassa ja muu sen kantain, niin me joudumme, veljet ja sisaret, sanomaan, että joka ainut, että syntisiä olla.

Tässä pellossa on kulkua ohdakkeita ja rikkaruohoja, ja niitä kasvaa minun omassa sydämessäni. Yksikään ei voi tässä joukossa sanoa, että minä olen niin hyvä uskovainen tai nousta muitten yläpuolelle. Ei voi.

Mutta tämän pellon arvo ei onneksi ole siinä, miltä se näyttää, vaan se on siinä, mitä se sisältää. Se on aarre, joka on kätketty tähän peltoon. Ja minä en tule koskaan, jos minä saan tämän mieleni pitäni myyneeksi, tätä peltoa, jossa on tämä aarre, vaikka tässä on rikkaruohoja, kun niitä on minun omassa sisimmässäni kasvaa.

Meillä on ristiriitoja ja me riidellään, mutta meillä on aarre, joka on evankeliumi, joka on Kristuksen tuntemisen tuoksu, joka tekee tästä valtakunnasta kulkua asumisen arvoisen. Eikä tästä kannata luopua.

Ei, veljet ja sisaret, kiinnitetään huomiota toistemme vikoihin ja virheisiin. Veli saarnasi rakkaudesta. Niin rakkautta sanotaan, että rakkaus peittää vikojen paljouden. Siis rakkaus on sellainen, se on aivan kuin edessä, että niitä toisen uskovaisen vikoja ei sillä tavalla edes tule nähdyksi.

Mutta kun rakkaus kylmenee, häviää, vääryys saa vallan. Niin rakkaus monessa kylmenee. Niin sitten kun se rakkaus vaistuu, niin johan alkaa näkemään uskovaisissa vikoja.

Sekin on sellainen: Ootko kuullut miten se on sanonut? Ootko kuullut miten se on tehnyt? Voiko Jumala varjelisi Jumalan lapset keskinäisessä rakkaudessa? Vaalitaan sitä hengen siten kautta.

Mutta ei meistä silti tule puhtaita ja pyhiä. Ootte varmaan lukeneet, minkälainen oli Korintin seurakunta. Lukekaapa, kun menette kotiin, ensimmäinen Korinttolaiskirja, kun Paavali sanoo niille uskovaisille, jotka siinä satamakaupungissa sen syntisen elämän keskellä elivät ristiriitojen ja vaikeuksien keskellä.

Niistä huolimatta, vaikka hän antaa sellaisia lausuntoja siitä joukosta, niin sitten hän sanoo tuolle samalle joukolle, että me kuulumme Kristuksen voittosaattueeseen, tai sitten sanoo myöhemmin, että te olette Kristuksen ruumis, kukin oman jäsenenä mukaisesti.

Niinhän kelvottomia ollaan, mutta on meillä kulkua suuri asia, kun on tämä tuoksu, kun on evankeliumi. Me riiputaan siinä kiinni, syntisenä uskotaan ja omistetaan tuo evankeliumi, niin päästään perille. Pääsemme kerran kunnian kirkkauteen.

Nimittäin tässä Paavali erikoisella tavalla yllättäen esittää tällaisen kysymyksen, kun hän puhuu tästä voittosaattuesta ja elämäntuoksusta, niin hän sanoo, että mutta kuka on tähän kelvollinen? Jättää vastaamatta, esittää tällaisen kysymyksen.

Minusta se sopii tähän. Kyllä Paavalikin tiesi, että hän ei ole ollenkaan omalta puoleltaan kelvollinen tuohon voittosaattueeseen, jossa Kristus meitä kuljettaa.

On se hyvä, että Paavali teki sellaisen rehellisen tunnustuksen, kun hän sanoi, että sitä hyvää, jota minä tahdon, minä en tee. Hän ei sano edes niin, että sitä hyvää, jota minä tahdon, minä niin harvoin teen, vaan hän sanoo, että minä en tee.

Ja sitten vastaavasti, sitä pahaa, jota minä tahdon, minä teen, ja jatkaa, en kuitenkaan niin minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Siis veljet ja sisaret, synti ei ole sellainen vieras, joka käy silloin tällöin minussa, vaan se asuu minussa. Se on asukas. Sitä se on.

Mutta siinäpä se onkin, kun on Jumalan valtakunnan evankeliumi, niin ne evankeliumin voimalla täältä selviää Jumalan voimalla ja väkevyydellä. Meitä kuljetetaan läpi tämän maailman.

No sitten vielä lopuksi tästä viimeisestä jakeesta Paavali sanoo, ehkä vähän irrallisena tästä koko tekstistä näin. Ensi alkuun tuntuu, mutta että kyllä se kuuluu tähän tekstiyhteyteen, niin kuin hän sanoo näin: Emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä Kristusta palvellen väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee julistaa.

Siis tämähän liittyy nyt siihen, että tuo Kristuksen tuoksu, evankeliumi, jota me julistamme. Me, Paavali sanoo, että me emme kaupitte, emme myyskentele. Sano Vanhempikään Biblia sanoo näin, sillä emme me ole sen kaltaiset kuin muutamat, jotka Jumalan sanaa myyskentelevät.

Mutta saadaan se väärentämättömänä. Kyllä te tiedätte, että myyntimies, oikein hyvä myyntimies, niin sehän se näkee, että kaupat on tulossa, niin se saattaa pikkuisen tiputtaa, tinkiä hinnasta.

Ja nyt kun Jumalan sanaa lähdetään myyskentelemään, niin siinä on semmoinen vaara, että kun näyttäisi olevan niin kuin hilkulla, että tuo nyt saattaisi tehdä parannuksen, kun mä annan pikkuisen periksi jostakin.

Mutta sehän ei ole mahdollista, lähdet tinkimään siitä, minkä Jumalan sana on sanonut. Ja sitten toiselta hyvä kauppamies saattaa joskus luvata sellaistakin, joka ei ole totta. Niin sekään ei ole oikein, että me aivan kuin Jumalan sanan nimissä tarjoamme ja lupaamme sellaista, mikä ei ole Jumalan sanasta lähtöisin.

Olette varmaan kuulleet tällaisestakin kuin menestyksen teologiasta, että sanotaan ihmisille, että kun teet parannuksen, niin sinun elämässäsi alkaa myöskin ajallisen siunauksen kääntyminen eikä sinulla ole enää murheita ja ahdistuksia.

Se on sellaista myyskentelyä, joka ei kyllä lähde Jumalan sanasta. Kyllä uskovaisinkin ihmisen elämään kuuluvat vastoinkäymiset, koettelemukset ja kiusaukset.

On siis erittäin tärkeä asia, että kun me tehdään Kristuksen tuntemisen tuoksua, evankeliumia julistamme, niin me julistamme sen väärentämättömänä, sellaisena kuin se tulee Jumalalta.

Tässä on myöskin meillä puhujilla, tässä on niin kuin hyvä muistaa sellainen asia, muistuttaa aina itselleen, minun ei puhujana saa ruveta vaikuttamaan, että minä aivan kuin puhujana lähtisin miettimään sellaisia tehokeinoja, että se vaikuttaisi.

Se, että oma luonnollinen itse, se minä, joka persoona, kun tänne tulee, niin on jopa suotavaa, että on sitä mitä on. Mutta sitten jos alkaa aivan kuin tehokeinoja miettimään, jolla saisi vaikkapa aikaan liikutuksia tai tunnekokemuksia, niin se on väärin.

Sekin on sellaista myyskentelemistä, johon Jumalan sana ei anna lupaa, että saarnaa niillä lahjoilla, jotka Jumala on lainannut, ja saa saarnaa rohkeasti olla sitä mitä on. Ei tarvitse aivan kuin lähteä hakemaan sellaista puhujan roolia edessä.

On sitä mitä on, ja Jumala lainaa sen, mikä on hyväksi nähnyt. Ja sekin on hyvä muistaa, että puhujan tehtävä ei ole tässä kristillisyydessä mikään asema, vaan jotenkin aina itsekin sitä haluan muistuttaa, että minä tulen tänne vuoroon ja Jumala lainaa sen, minkä näkee hyväksi, ja sitten minä tulen täältä pois ja olen ihan tavallinen uskovainen uskovien joukossa.

Tässä kristillisyydessä ei ole kenellekään minkään näköisiä statuuksia tai asemia. Kaikki ollaan Jumalan lapsia, syntyisiä, mutta samalla vanhurskaita.

Veljet ja sisaret, tiedättekö, että sitten kerran tämä triumfi, tämä voittosaattue saapuu perille, ja se on aivan varmaa, tästä joskus tullaan, tämä joskus tullaan vielä perille, ja sitten ne vasta juhlat alkaa.

Sitten ei ole kiusauksia, ei ole puhujan kiusauksia eikä näitä vaivoja, vaan alkaa ikuinen ilo Jumalan luona taivaassa.

Luotetaan siihen, veljet ja sisaret, uskotaan päivä kerrallaan, uskotaan lapsellisesti omat synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, ja pidetään Isää kädestä kiinni, ja Isä meitä kuljettaa.

Veljet ja sisaret, uskokaa, synnit anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Rauhaan, vapauteen ja iloon Jeesuksen nimessä ja veressä.

On synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. On synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. On synnit anteeksi.

Minäkin haluan kysyä, en muodon vuoksi vaan ihan todellisesta syystä: Olen syntinen, saanko uskoa vielä ja anteeksi? Minä haluan uskoa yhdessä Jumalan lasten kanssa ja kulkea tässä voittosaattueessa.

Jumala meitä siinä varjelkoon Jeesuksen nimessä. Jeesuksen nimessä, aamen.

Herra siunaa meitä ja varjele meitä. Kirkasta meille kasvosi ja ole meille armollinen. Herra käännä pyhät kasvosi meidän puoleemme ja anna meille sinun rauhasi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Aamen.