Seurapuhe Tampereen RY:llä 02.12.2018

Isän ja pojan ja pyhän hengen nimeen. Aamen. Aamen.

Herran odotusta tällä hetkellä siinä mielessä, että rukoilemme Jumalan antavan meille puheita. Ja pyydämme myöskin siunausta sille puheelle, jonka Jumala meille antaa. Myös sen takia sitä pyydämme, että joudun kysyä, että oletko ollut joskus seurassa, jossa puhutaan samasta tekstistä kaksi puhetta peräkkäin. Nyt olet.

Nimittäin luen juuri tuosta päiväkirjasta, että olette saaneet kuulla, niin kuin hyvän adventin seuraperinteeseen kuuluukin, siitä kuinka Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Ja jos sattuu niin, että et enää muista, mitä siinä kävi, niin kuulet sen vielä uudelleen.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfagen öljymäille, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille, että menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni, ja sitten he olivat sidottuna varsa sen vierellä. Löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotain, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä, mutta palauttaa ne pian.

Nehän tapahtuu, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana. Sanokaa tyttärelle Sionille: Katso, kuninkaasi tulee. Hän tulee luoksesi lempeänä ratsastajan aasilla, työjuhdan varsalla.

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle. Toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä.

Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: Hoosianna, Daavidin poika, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!

Kun hän tuli Jerusalemiin, koko kaupunki alkoi kuohua, ja kaikki kyselivät, kuka hän on. Ihmiset sanoivat, hän on Jeesus, profeetta Galilean Nazaretista. Aamen.

Kun alussa mietin, että koitko hän pienen adventin, eli tällaisen odotuksen. Advent ihan tarkoittaa Herran odotusta. Koin sen hyvin henkilökohtaisena hetkenä. Nimittäin on sillä tavalla, että kun saavuin tuohon penkkiin laulaakseni ensimmäisen virren, minulla ei ollut juuri minkäänlaista hetkeä siinä ikään kuin rauhoittua tätä tilannetta varten.

Sillä on sillä tavalla, että tämä hetki on hyvin pyhää. Se on pyhää sen takia, että me olemme erottaneet tämän seurahetken muusta arjen vilinästä ja touhusta. Ja Jumalalle, niin kuin olemme koko pyhäpäivän, haluamme erottaa Jumalalle. Niin tämä seurahetki on pyhä sen takia, että tämä on erotettu Jumalalle.

Ja se erotus ei aina tapahdu ihan tuosta noin vain. Se vaatii ihmisiä, kun olemme pienen sellaisen erotuksen tekemisen jonkunlaisen siirtymävaiheen. Ja sellaisen pienen vaiheen, jossa tarvitsin. Mutta kertokoon se meille ennen kaikkea siitä, että vaikka tämä hetki on pyhää ja pyydämme Jumalan johdatusta, Jumalan sanoja tähän seurahetkeen, se kertokoon meille myös siitä, että tämä on hyvin inhimillinen hetki.

Ja ihmisinä koemme sitä Jumalan pyhyyttä monella tavalla. Koemme sitä myös siinä, kun evankeliumin tekstin luettuamme toteamme Jeesuksen olevan hyvin inhimillinen. Ja tämä adventin sanoma kertoo juurikin siitä, että Jeesus on ihminen ihmisten joukossa, nöyränä, mutta Jumalan maahan lähettämänä kuninkaana.

Jeesus vastaanottaa kaiken sen, joka hänelle ihmisenä kuuluu. Tämä ihmisenä kuuluminen tarkoittaa nyt tässä vaiheessa sitä, että Jeesus kun oli Jumalan lapsi, Jumalan poika ja itse Jumala toisessa persoonassaan, Jeesus oli myöskin ihminen ihmisestä, syntynyt ihminen niin kuin me kaikki.

Ja hän koki sitä oman aikansa yhteiskunnan vaikutusta. Sitä vaikutusta, että hänelle sälytettiin sitä roomalaisen vallan vihaa hänen päällensä. Ja se loppujen lopuksi oli vaikuttamassa siihen, mikä hänen kohtalonsa oli ja miten hänet tuomittiin.

Nimittäin vaikka kuinka me ajattelemme, että Jeesus on ihminen, Jeesus Jumalan poikana oli meidän omien syntiemme vapahtaja, syntiemme sovittaja ja niistä vapauttaja ja vapahtaja. Hän eli ihmisenä ja myöskin toimi ihmisenä.

Ja samalla tavalla hänelle ja häneen vaikutti myöskin tuon ajanlaskun alun, eli noin 2000 vuotta sitten voimassa olleet Rooman lait ja roomalaiset. Ja se oli Rooman valloittajien vaikutukset.

Nimittäin Rooma vallitsi ja hallitsi sitä aluetta, jossa Jeesus eli. Israelin kansa oli roomalaisen vallan alla. Te tiedätte ja muistatte, että Rooman valta oli todella iso. Se ulottui pohjoisessa ihan tuonne Englannin ja Skotlannin alueelle.

Ja se oli rooman vallan alla. Olivat todella isossa vaikutuksessa siitä, kuinka Rooma ja Rooman keisari ja hallitsijat sitä aluetta hallitsivat. Ja voimme todeta historiankirjoja lukemalla, että juutalaiset eivät mitenkään ilonneet siitä tilanteesta, mikä heillä oli.

Heillä oli montakin syytä siihen, että he olisivat halunneet päästä pois siitä tilanteesta, mikä heille oli noin maailmanpoliittisessa ympyrässä tullut. Että heillä oli vierashallitsija, joka ei kunnioittanut isäntämaan väkeä, eli juutalaisten omaa väkeä.

Esimerkiksi sellaisessa asiassa, että juutalaiset eivät suvainneet kuvia heidän alueillaan. He eivät halunneet uskonnollisista syistä, että heidän alueellaan on kuvia tai että heille piirretään kuvia. Mutta nämä Rooman sotilaat ja muut toivat omiin jumaliinsa kuvia tänne juutalaisten keskuuteen.

Ja hyvin tietäen heidän juutalaisten tapansa suorastaan halveksivat tätä valloitettua isäntäväkeä. He myös pitivät todella kovaa veronkantoa juutalaisille ja saattoivat ottaa mitään kysymättä ratsun ja vaunut Rooman vallan käyttöön ikään kuin verona.

Ikään kuin veroja kantoivat muutenkin kireitä ja ennalta arvaamattomia. Juutalaisilla oli paljon syitä siihen, että he odottivat suorastaan uutta Daavidia, uutta kuningasta, joka päästäisi heidät pois tästä Roomasta, Rooman vallan alta.

Kun Jeesus opetti juutalaisille ja puhui heille, hän puhui itsestään kuninkaana, siitä kuinka hän vapauttaa juutalaisten kansan hallitsijan tai hallitsijan eli tällaisen ulkopuolisen vallitsijan ikeistä, eli tällaisesta vallasta ikään kuin.

Varmasti moni Jeesuksen opetuksia kuullessaan ymmärsi, että kyse oli nyt jostain muusta kuin siitä, mitä Rooman valta heidän oman hallitsijanaan edusti. Että kyse ei ole siitä vallasta, joka on nyt tässä maassa, tämän maan lakeja, vaan on jotain korkeampaa.

Jotain sellaista, joka ei koske tämän inhimillisen elämän ulottuvuuksia suoraan, vaan on jotain hengellistä ja sellaista, josta voidaan jopa sanoa, että se on pyhää eli arkielämästä erotettua.

Jotkut siis ymmärsivät, että Jeesus on vapauttaja ja vapahtaja hengellisessä mielessä. Mutta oli myös paljon niitä, jotka ajattelivat, että nyt meillä on tässä kuningas, joka vapauttaa todellakin meidät siitä Rooman vallan alta, josta me haluamme päästä sen isojen ja pahojen vaikutuksien takia.

Myös sen takia roomalaiset pelkäsivät Jeesusta. Kun pääsiäisjuhla, joka pääsiäisjuhla oli hyvin vanha juhla ja tuohon aikaan oli ovella, niin Jeesus oli varmasti hyvin seurattu mies. Roomalaiset sotilaat kyllä tunsivat Jeesuksen ja tiesivät, että tässä on se villitsijä, joka saa opetuslapsia peräänsä ja villitsee kansaa erikoisilla opeilla.

Ja he varmasti seurasivat hyvin tarkkaan sitä, mitä Jeesus tekee ja missä hän kulkee, mitä puhuu. Mutta jo sisään tulollaan Jerusalemiin, kun pääsiäisjuhlaan, Jeesus haluaa näyttää, että hän ei ole samanlainen kuningas kuin keisari, joka heillä oli, tai niin kuin maallinen kuningas, jollaiseksi ihmiset hänestä haluaisivat.

Vaikka nämä ihmiset ottivat Jeesuksen vastaan kuin kuninkaan, kuninkaalle oli nimittäin varattu tämä hoosianna-hymni, joka on oikeastaan ihan tarkoitettu. Kun kuningas tulee kaupunkiin, niin se on tarkoitettu, että lauletaan kuninkaalle siunausta hoosiannalla.

Tämä hoosianna tarkoittaa suomeksi, se on heprean kieltä ja tarkoittaa auta, varmasti kuninkaalle. Laulajilla oli paljonkin aihetta siihen, että kuninkaan pitäisi oman virkansa takia jo auttaa näitä hänelle laulavia.

Ja hyvin osuva oli siis tämä hoosianna-laulu Jeesus kuninkaalle, mitä nämä ihmiset hänelle lauloivat. Mutta muillakin eleillä Jeesus otettiin kuin kuningas vastaan, heiluttamalla palmun oksia ja laittamalla niitä Jeesuksen tielle.

Mutta meillä on nyt käsissämme tässä Jeesus kuningas, joka on yhtä aikaa kuningas, mutta on yhtä aikaa ihminen, tai yhtä aikaa tällainen. Siis Jeesus. Jeesus on Jumalan lähettämä, Jumala itse ja Kristus kuningas, mutta on ihmisenä vastaanotettava nöyrä opettaja.

Jeesuksessa yhdistyy nämä kaksi piirrettä läpi Jeesuksen elämän, että hän syntyy varsin erikoisessa tai toivomme näin, että erikoisessa olosuhteessa, että se ei millään muotoa olisi arkipäivää tuohon aikaankaan, että ihmisiä syntyy.

Voisin tämän ihan karjasuoisiin, mutta syntyi vaatimattomissa oloissa. Ja syntymänsä hetkellä häntä kuitenkin tervehdittiin kuin kuningasta. Te muistatte joulukertomuksesta, kuinka Jeesusta tervehdittiin kuninkaana heti syntymänsä jälkeen, joka oli poikkeuksellinen, yhden tähden arvoinen syntymä.

Eli tämä tähti, joka taivaalle syntyi, on muuten erikoinen ja mielenkiintoinen, että astrologit ovat pystyneet historian kirjoista ja tähtien liikeratoja seuraamalla pystyneet tietämään, mitä siellä oikeastaan tapahtui siihen aikaan noin 2000 vuotta sitten.

Oli nimittäin Saturnus ja Jupiter planeetat niin sanotussa konjunktiossa, eli ne olivat samassa linjassa maahan nähden ja olivat hyvin kirkkaana. Taitaa olla jopa Venusta kirkkaampi yhdistelmä silloin, kun nämä planeetat kohtasivat.

Mutta tämän arvoinen oli siis Jeesuksen syntymä, ja häntä kuninkaana tervehdittiin. Häntä tervehdittiin kuninkaana tulessaan Jerusalemiin, minkä Jeesus jo tässä vaiheessa tiesi, mitä siellä tulee käymään.

Ja Jeesuksen kuollessa Jeesusta kohdeltiin hyvinkin, jos tässä käyttäisi sanaa inhimillinen siinä mielessä, että hänet kohdeltiin niin kuin ihmistä, niin kuin hyvin raskaita rikoksia tehnyttä ihmistä, ei niin kuin Jumalaa.

Mutta hän sai arvonimen juutalaisten kuningas myös kuollessaan. Jeesus siis koki kahta ulottuvuutta läpi elämänsä hyvin, vaatimatonta ja elämän, joka ei ehkä runtele, mutta tällaista elämän niin kuin laitoja kolkuttelevaa inhimillisyyttä.

Mutta samalla kuninkaan tippeliä aina missä Jeesus kulki. Tämä lohduttakoon meitä tämän ajan ihmisiä myös siinä, että me voimme kokea, että Jeesus koki myös meidän ajatuksiamme, meidän tuskaamme hänen oman elämänsä aikana.

Jeesus koki kaikkia inhimillisiä tunteita, mitä me koemme. Ja kuten latinaksi sanovat, mikä voi tapahtua yhdelle, voi tapahtua kenelle tahansa.

Voimme ajatella, että mikään meidän oman elämämme ajatuksista ei ole sinänsä vierasta Jeesukselle, jos nyt otetaan reunaehtoja pois siinä mielessä, että olisi jotain tällaista tähän aikaan ainoastaan liittyvää, teknologia tai muuta.

Mutta noin inhimillisessä mielessä ja tunteina meidän tuntemme ovat pettymyksinä ja iloineen myös tuttuja sille ihmiselle, joka tunsi myöskin synnin ja sen vaikutuksen ihmiseen niin kuin me tunnemme henkilökohtaisena kokemuksena.

Jeesus oli se, joka lähetettiin maan päälle näitä henkilökohtaisia kokemuksia poistamaan.

Jeesuksen Jerusalemin tulemisessa yksi sana on sellainen, joka minua suorastaan voisi sanoa, että suorastaan puhuttelee. On se sellainen sana, jonka lukiessa saattaa liian helposti ohittaa, mutta siihen kiinnittäessä huomion ei voi siitä päästää irti.

Se sana toistuu myös muualla raamatussa, ja se on sellainen sana, jonka Jeesukseen yhdistämällä saa jotain aivan mahdottoman hienoa.

Tämä sana löytyy jo Jesajan kirjasta, jossa ennustetaan Jeesuksen saapumista Jerusalemiin. Jesaja siis ennustaa pienen hetken, kun Jeesus tulee Jerusalemiin ja kuinka hän tulee. Hän tulee luoksesi lempeänä.

Tämä lempeä Jeesus on jotain sellaista, joka minun mielestä näkyy myöskin siinä tilanteessa, kun Jeesuksen luokse tuotiin syntinen nainen. Ja tämän syntisen naisen tuojat olisivat olleet ihan fariseuksia tai muita, varmasti omasta mielestään, ja miksei syntisenkin naisen mielestä, hyvin elämänsä eläneitä ja oikein vain ilmaisia ihmisiä, vain hurskaita.

Se on sellainen paikka, joka on menossa Jeesuksen luo. Ajatellaan, että pidä kohti. Jeesus katsoo sinua kohti ja sanoo, että olet turvallisella mielellä. Saat anteeksi. Mene. Äläkä silleen enää syntiä tee.

Olen ajatellut, että tämä lause ja tämä Jeesuksen vapautus tälle naiselle, naisen kaikista teoista, mitä hän on tehnyt oman elämänsä aikana, siinä on jotain sellaista, jotain hyvin hyvää, lempeää.

Siinä on sellaista, jonka mielellään kuulee omalle kohdalle. Ja ennen kaikkea siinä, että mene. Äläkä silleen enää syntiä tee. Se lause ei tuomitse. Siinä on armahtava katse.

Voimme ajatella Jeesuksen lempeän katseen, niin kuin siinä aasin varsan päällä, kun Jeesus katsoo niitä ihmisiä. Hän ottaa vastaan tietäen, että nämä samat ihmiset muutaman päivän kuluttua tuomitsevat minut kuolemaan.

Nämä samat ihmiset, jotka ottavat nyt minut hoosiannaa laulaen vastaan. Ei kestä kauaa, muutaman päivän kuluttua, kun tästä pääsiäisestä kohden mennään, nämä samat ihmiset ovat ne, jotka huutavat ristiinnaulitse: Tulkoon tämän miehen veri meidän lastemme ja lastenlastemmekin päälle.

Jos niin on tarve, me kannamme tämän syyn. Ja Jeesus katsoo lempeänä näihin ihmisiin. Ja voimmeko kuvitella sen onnellisempaa ja autuampaa näkyä kuin itse koemme sen, kun Jeesus katsoo lempeästi meihin, syyttämättä, tuomitsematta, vain rakastaen sinunkin lapseni.

Kaikki synnit minä kannan, vaikka sinä kohta tuomitset minut kuolemaan. Tämä lempeä Jeesus, nöyrä kuningas, siinä on sellainen Jeesus, jonka me jokainen saamme omistaa. Se on meidän jokaisen oma. Kukaan ei voi sitä ottaa meiltä pois.

Sillä aina kun me kuulemme, että Jeesuksen nimessä ja vereessä on sinun kaikki syntisi anteeksi, se on itse Jeesus, joka meille sanoo: Mene rauhassa, äläkä enää silleen syntiä tee.

Se on lempeä ja se on kannustava. Se on iloinen ja inhimillinen. Siinä kuuluu se ääni, jonka sanoo tallissa syntynyt, aasilla ratsastava ja ristiinnaulittu Jeesus ihminen, mutta samalla myöskin Kristus kuningas, Jumalan tänne maan päälle laskema, Jumalan poika.

Jumalan poika, joka haluaa meille kaikille hyvää, haluaa meidän kaikkien syntien kantaa, synnit kantaa omassa kuolemassaan.

Nimittäin on sillä tavalla, että kun me katsomme tästä muutaman viikon päähän jouluun, muistan vielä ihan aikuisiältäni miettineeni tätä adventin sanomaa. Ja uskon, että noin sivistyksen vuoksi on hyvä miettiä, mikä on se syy, kun tässä joulun pohjalla kuitenkin ollaan menossa, että muistellaan Jeesuksen syntymää.

Että minkä takia nyt hypättiinkin yhtäkkiä pääsiäiseen ihan joulun yli. Vai muistellaanko tässä ehkä viime pääsiäistä. Kun me tiedämme, että kirkkovuosi vaihtui juuri viime yönä. Kolahti uusi kirkkovuosi. Ja tässä uuden vuoden päivää vietetään juuri.

Niin voimme ajatella, että kyllä se pääsiäinen on se, mikä on meidän joulussa myöskin se suurin sanoma. Ilman pääsiäistä me emme joulua viettäisi.

Niin kyllä tämä Jeesuksen pääsiäisen taival ja pääsiäisestä kertominen on myöskin joulun uutinen, joulun sanoma. Vaikka jouluna sinänsä ei pääsiäistä muisteta, kuitenkin eräässä joululaulussa se näkyy, että ristillä rinnalla ryövärin se siellä uhri puhtain makaa.

Niin kyllä se pääsiäinen on meillä, joko joka päivä läpi kirkkovuoden se pääsiäinen on se, mitä kohden katsotaan. Se on meillä aina silloin ja me elämme sitä todeksi ja koemme.

Kun muistamme sen, että Jeesus kuoli pääsiäisenä. Se sama Jeesus, niin kuin eräässä runossa kysytään, poika kuusivuotias äitinsä kirjaa kantain kysyy: Äiti, oliko se sama Jeesus, se joka ristillä lepää tällä tavalla? Se sama Jeesus, joka siellä seimellä syntyi? Oliko se sama Jeesus, joka siellä ristillä lepää? Kyllä se on sama Jeesus.

Ja kuuletko äiti? Kuuletko kuinka se sinussa itkee se Jeesus? Äiti kysyy, eikö se poikani sinussa itke ollenkaan? Ei se itke sinussa vain.

Tämä pääsiäisruno on hyvin puhutteleva kuvaus, kuvaus siitä, kuinka Jeesus nimenomaan itkee meissä, meidän syntejämme kantaneena omassa kuolemassaan sinne, missä sen synnin paikka on. Ja se on siellä kadotuksessa.

Jokaisen syntisen ihmisen ja sen synnin palkkana on se kadotus. Mutta Jeesus on se ihminen, joka sen meidän kaikkien ihmisten synnit kantaa sinne kadotukseen asti. Me saamme siis olla niistä vapaita.

Ja meidän tehtävämme, työmme on muistaa sitä, minkä takia Jeesus siellä ristillä kuoli. Jeesus kuoli sen takia, että aina kun me sitä muistamme ja pääsiäisen sanoman kuulemme, sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Niin silloin Jeesus meille lempeänä, tallissa syntyvänä ja ristillä kuolevana, lempeänä kuninkaana sanoo: Mene, sinun syntisi on anteeksi. Elä enää silleen syntiä tee, ettei Jeesuksen kuorma vielä kasvaisi.

Sen me haluamme välttää. Tämä aasinvarsa kantoi Jeesuksen kuorman, mutta me tiedämme, mitä kaikkea Jeesuksen piti kantaa. Jeesus kantoi kaikkien meidän syntimme.

Ja kuitenkin hän oli lempeä kuningas, joka jaksoi katsoa omiin tuomitsijoihinsa lempeänä ja sanoa myös heille: Teidänkin syntinne minä kannan.

Ja tällaisen kuvan antaa nyt tämä evankeliumin teksti meille siitä, kuinka Jeesus saapuu nöyränä ja lempeänä kuninkaana Jerusalemiin. Ja mitä kaikkea Jerusalemissa tapahtuu tuon jälkeen, sen te voitte lukea tästä evankeliumista loppuun.

Ja toki sen muistatte, mutta se päättyy aina siihen, että Jeesus kuolee. Mutta tai tämä Jeesuksen maallinen elämä siihen päättyy. Mutta sitten kolmantena päivänä Jeesus nousee sieltä Tuonelasta ylös.

Ja sinne ne synnit sitten jäivätkin. Ja aina kun me tätä uskomme, niin Jeesus meille, meidän ja Jumala meidän syntimme anteeksi antaa.

Tänäänkin iltana kaikki synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja kun me tätä muistamme, niin mikään näistä Jeesuksen elämän vaiheista ei ollut turha. Jeesuksen kuolema ei ollut turha, vaan meidän oman nimemme takia Jeesus kuoli.

Sen takia, että meidän nimi on siellä Jumalan kirjassa, josta sanotaan, että se on elämän kirja. Kiitämme Jumalaa siitä, että Jumala siunasi nämä seurat.

Ja niin hyvin kuin Jumala meitä tänään siunaa, niin huomenna Herra siunaa taas meidät uudelleen Jeesuksen nimeen. Aamen.

Laitetaan vielä sormet ristiin. Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen. Kiitos.