Seurapuhe Tampereen RY:llä 13.01.2019

Muulloinkin kannattaa lukea. Sieltä löytyy ne vastaukset. Ja kun sitä lukee, niin voi todeta, että kyllä Raamattu opettaa näin ja näin. Ja sen, minkä minä olen ymmärtänyt ja mitä olen seuroissa kuullut ja mitä vaikka minun lapsuuden korissani on puhuttu, niin ne pitävät edelleen paikkansa.

Ja on ollut jotenkin helppo tyytyä ja uskoa, että me uskomme aivan kuin Raamattu opettaa. Niin kuin me opetamme, että se on hyvän oman tunnon liitto. Tämä otsikko oli Päivänmiehen pääkirjoituksessa, mistä varmaan sen luittikin, että se on hyvän oman tunnon liitto.

Lyhyesti tästä kohdasta, niin tässä kerrottiin siis tämmöisestä hyvässä asemassa olevasta henkilöstä, joka oli käynyt pyhiinvaellusmatkalla. Hänellä oli korkea asema ja varmasti kaikki ajalliset asiat olivat hänellä erittäin hyvin. Ja oliko hänellä perinne käydä pyhiinvaellusmatkalla. Ja hän oli palaamassa sieltä takaisin.

Ja niin kuin tässä kuulimme, niin hän ei ymmärtänyt, mitä hän luki sieltä Raamatusta. Ja ihmeellisellä tavalla oli Jumala johdattanut hänen luokseen Filippuksen veljen, joka oli uskovainen ja tiesi, mitä Raamattu oli kirjoitettu ja ymmärsi, mitä se tarkoitti. Ja hän siitä luki ja opetti tätä ystävää.

Me olimme puhujaviljet koolla tuossa muutama viikko sitten tuolla Oulussa ja siellä oli paljon hyviä asioita. Siellä oli muun muassa, mikä monesti on nyt ollut myös puhujankokouksessa esillä, on tämä henkilökohtainen oma uskon kilvoitus. Oma minun oma uskoni. Että se säilyisi puhtaana ja hyvänä. Ja se säilyisi niin, että kun kerran tämä matka päättyy, niin minäkin pääsen taivaan kotiin.

Ja me olemme monesti siellä keskustelleet siitä, että kuinka tärkeää on se, että puhujalla, sananpalvelijalla on itsellä loukkaamaton ja hyvä omatunto. Silloin kun on hyvä omatunto ja on matkalla taivastiellä, niin silloin me saamme luottaa siihen ja niin minä ainakin uskon ja luotan. Ja silloin se hyvän paimenen ääni kuuluisi meidän puheissamme.

Sitten siellä oli eräs asia, mikä minulle jäi siellä mieleen. Se oli paljonkin asioita, että voitte lukea sen Päivänmiehestä tämän alustuksen. Se oli viimeinen kohta, siellä taisi olla seitsemän eri keskustelukysymystä. Ja viimeinen kohta oli siellä sellainen, muistaakseni. Se oli viimeinen, jossa sanottiin tai kysyttiin näin, että ymmärtävätkö nuoret, mitä me puhumme. Jotenkin tähän tapaan.

Ja me tästä keskustelimme sitten. Siellä oli puheenvuoro ja sitten me keskustelimme tullessa. Voisitte teille, rakkaat veljet ja sisaret, vähän kertoa, minkälaisia ovat meidän puhujan kokoukset. Ne ovat hyvin sellaisia rakkaita kokemuksia, että me lähdimme täältä Tampereelta perjantai-iltana pussilla yhdellä Tampereen ja Ylöjärveläisten kanssa. Ja menimme tuonne yöpaikkaan lähelle Oulua ja sitten siitä jatkoimme matkaa. Ja olimme puhujan kokouksessa.

Ja sitten sieltä tullessaan meillä on aina perinteenä, että me keskustelemme siinä pussissa tiestä ja matkasta. Ja vuorotellen jokainen menee mikin ääreen siellä. Siellä on helpompi mennä, kun on tuttujen kanssa. Ja sitten puhumme omia kertomuksia ja omia psalmejamme ja kerromme sitä, millä tavalla me ymmärrämme eri Raamatun kohtia.

Ja me tullessa myöskin keskustelimme siitä, että miten me osaisimme puhua tästä pyhästä Raamatusta. Sillä tavalla, ja erityisesti me ajattelimme siinä tätä nuoria ja lapsia, että se meidän puheemme olisi ymmärrettävää. Ja siinä oli monenlaisia ajatuksia ja oli sitäkin, että jaksaako nuoret istua ja kuunnella, kun me vanhat, minä sanon itseni jo vanhaksi, me vanhat täällä puhumme. Ja pyhästä Raamatusta avaamme niitä sanoja, mitä Jumala antaa.

Mutta minä olen kokenut ja kerran istuimme täällä seuroissa, semmoisessa paikassa, missä me emme yleensä istu. Me istuimme täällä nuorten, enpä näytä missä, missä nuoret istuvat pääsääntöisesti. Ja vaimoni kanssa istuimme siellä ja totesin ensiksi, että me istuimme sellaisessa paikassa, missä me emme ole ennen istuneet, jo tässä asti istuu kaikki nuoret.

Sitten kiinnitin huomiota teihin rakkaisiin nuoriin. Ja kun täällä puhuja oli paikalla puhumassa, niin kiinnitin ja huomasin sen, että te hyvin tarkkaavaisesti kuuntelitte, mitä sananpalvelija vuorollaan täällä puhui. Minusta oli hyvin turvallista. Ja minä ajattelen näin, että Pyhä Henki, mikä asuu uskovaisen sydämessä niin nuoren lapsen kuin vanhemman, niin se avaa ymmärtämään meidän hapuilevaa puhetta. Ja Jumala avaa sen.

Nyt tällä kantakeen hoviherralla ei ollut sitä Pyhää Henkeä vielä sydämellään. Ja se tarvitsi oppaan matkalle. Se tarvitsi uskovaisen ihmisen siihen vierelle, joka kertoi Herrassa Jeesuksesta, Kristuksesta. Ja niin kuin tämä Raamatun kohta puhui siitä, että Filippus aloitti kertomaan ja kertoi siitä kirjoituksen kohdasta. Ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.

Ja sitten matkan jatkuessa. Täällä on teitä pienempiä lapsia, tyttöjä ja poikia. Minä aina, silloin kun olen ajatellut tätä kohtaa, niin te voitte miettiä, että hän on monen tuhannen kilometrin matkan tehnyt. Istunut kaiken aikaa. Niin minä ajattelisin, olisiko hän ollut hevosen vaunuissa ja matkustanut pitkän matkan. Ei ole ollut autoja eikä junia eikä lentokoneita siihen aikaan. Ja hän palasi sieltä hevoskyydillä. Te voitte tarkistaa, millä kyydillä hän on ollut.

Kuitenkin vaunuissa matkustanut sieltä ja tullut pois. Ja siellä he ovat istuneet ja pitäneet aivan kuin seuroja. He ovat yhdessä matkustaneet ja uskovainen Jumalan lapsi on toiselle puhunut hyvästä Jumalasta. Jeesuksesta, kuinka hän on ristiin naulittu. On meidän syntimme pelastukseksi tullut tähän maailmaan ja hyvästä taivaan Isästä.

Sitten kun tämä matka jatkui, niin Raamattu sanoikin tässä näin, että he tulivat kohtaan, jossa oli vettä. Niin hoviherran kysyi, että estääkö mikään minua? Estääkö mikään kastamasta minua? Ja Viljikus sanoi hänelle, jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.

Ja hoviherran vastasi, minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Kuten rakkaan veljen kautta kuulimme, mitä on Raamattuun kirjoitettu. Ja siellä ihan Mooseksen alkulehdillä, Mooseksen Raamatun kohdassa, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa puhutaan siitä, kuinka puhutaan Abrahamista. Ja Abrahamille luvattiin lapsi.

Ja siellä kerrotaan siitä, kuinka Abraham uskoi Jumalan lupaukseen. Ja siinä kohdassa kerrotaan siitä, sanotaan siitä, että hänet katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi tähän lupaukseen. Ja tästä roomalasten kirje myös toristaa sitten sitä samaa asiaa, mitä kuulemmekin veljen kautta.

Minä luen täältä teille. Tämä oli minulle itselleni tällainen aivan kuin helmi. Minä nyt sanon omasta kokemuksestani. Olen istunut varmasti monet puheet, niin kuin tekin olette rakkaat veljet ja sisaret, seuroissa. Olen sitten kuunnellut puheita. Ja minä luin tätä uuden käännöksen puolta. Ja minä ymmärsin tämän täältä sitten jotenkin selkeämmin.

Ja täällä sanotaan Abrahamista ja tästä uskosta. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen, Kristukseen ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat ja kaikki ovat samassa asemassa. Tämä vanha käännös puhuu tästä samalla tavalla ja sanoo, että se Jumalan vanhurskaus, joka tulee Jeesuksen, Kristuksen uskon kautta, kaikkein tyköön ja kaikkien päälle, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään eroitusta.

Ja tämä sama luku kolme täällä sanoo vielä näin. Kun kerran Jumala on yksi ja ainoa, hän tekee ympärileikatut vanhurskaiksi, jos he uskovat. Ja tämä on minulle semmoinen avaus ollut täällä. Täällä sanotaan ne ympärileikatut, eli se on se kasteen esikuva. Jos he uskovat, heidät katsotaan vanhurskaaksi ja ympärileikkaamattomat, kun he uskovat.

Ja vielä tämä sama kohta, mistä veljen kautta kuulimme. Sanotaan Abrahamista. Paavali sanoo täällä näin, että oliko Abraham silloin ympärileikattu? Ei ollut. Hän oli vielä ympärileikkaamatta.

Eli haluaisin tällä myös tuoda teille sitä, että se on yksinkertaisesti usko. Ja se ei ole mikään tekojen kautta. Emme saavuta sitä autuutta esimerkiksi käymällä ahkerasti sanankuulossa. Emme saavuta autuutta sillä, että olen sananpalvelijana. Nämä kaikki tulee uskon kautta. Ja kun Jumalan lapsella on usko sydämellä, niin sitten tulee niitä tekoja.

Ei ole ihme, kun epäuskoinen maailma katselee teitä. Varsinkin teitä rakkaita nuoria veljiä ja sisaria. Ja saattavat huomata, että te puhutte tai käyttäydytte eri tavalla, mitä yleensä tuolla maailmassa ollaan. Ja kun siellä sydämellä on se Jumalan lapsen usko, niin se näkyy meidän elämässämme ja se näkyy meidän puheessamme ja se näkyy meidän käyttäytymisessämme. Usko tuo sen sydämeen.

Sitten Filippus käski pysäyttää vaunut ja he molemmat, Filippus ja hoviherran astuivat veteen ja Filippus kastoi hänet. Ja kun he olivat nousseet vedestä, Herran henki tempasi Filippuksen pois ja hoviherran ei enää nähnyt häntä, mutta jatkoi iloisena matkaansa.

Olen kuullut, kun kerran eräs veli kertoi siitä, että kun hän sai sen koko syntitaakan, koko epäuskon anteeksi, niin hänelle tuli niin hyvä mieli, että hän ajatteli, että kun hän menee töihin, niin hän kertoo, minkä lahjan hän on saanut, niin aivan varmasti kaikki uskovat.

Ja muistan tuolla yhdessä paikkakunnalla, kun eräs, joka oli muuttanut Suomeen muualta ja oli sitten kulkeutunut rauhanyhdistyksen seuroihin. Hän oli saanut käsittää omalle kohdalleen parannuksen armon ja jättää pois kaikki entiset elämät. Hän oli mennyt sinne seuraavana päivänä opiskelupaikalle sinne kouluun, missä hän opiskeli.

Ja oli iloisella mielellä ollut ja tervehtinyt siellä luennolla niitä uskovaisia ystäviä Jumalan terveillä. Hän ei ollut ollenkaan ajatellut sitä, että nämä muut ehkä vaivautuvat siitä, kun hän oli kokenut, että hän on saanut niin suuren lahjan.

Voi kumpaa, mekin, jotka olemme saaneet asua ja elää tässä huoneessa Jumalan lapsena, että meillä on niin suuri turva, että Herra Jeesuskin muistaa rukoilla meidän puolestamme. Jumalan tervehtiä, että jaksaisimme aina iloita tästä suuresta lahjasta, minkä me olemme saaneet.

Se on tässä ajassa suurin lahja, minkä ihminen voi omistaa. Ja ajattelin vielä sitä, että kun esimerkiksi minä itse olen saanut syntyä kotiin, missä on viety seuroihin. Sitten ajan matkan saatossa olen aivan kuin joutunut tekemään itse päätöksen siitä, että haluanko mennä itse seuroihin.

Nuoruudessa taistelujen aikana vaikeimpienkin hetkien aikana olen sitten kuitenkin Jumala johdattanut niin, että olen lähtenyt seuroihin ja Jumalan sanan kuuloon. Ja kun luin tässä viikolla Raamattua, niin ajattelin kiitoksen mielellä sitä, että kuinka Jumala on varjellut elämän matkan aikana.

Kumpa osaisi aina olla tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että minkä lahjan saa omistaa. Kaste on hyvän oman tunnon liitto. Se on aivan kuin meidän sydämemme painettu kutsu. Ja se on painettu kutsu sellaiselle ihmiselle, joka on aivan kuin katkaissut sen yhteyden Jumalaan.

Ja se Jeremian kirja kirjoittaa jossakin kolmannessa kymmenessä luvussa siitä, että kun ennustaa tästä Jeesuksen tulemisesta, että tulee uusi aika. Ja se merkki siitä, että on vanhurskas, ei ole näkyvä, vaan se on teidän sydämiinne kirjoitettu. Ja se on sinne meidän sydämiimme kirjoitettu.

Ja minä uskon näin Raamatun mukaan, että sellainen ihminen, joka on katkaissut hyvän oman tunnon liiton, niin kuin veljemme kautta kuulimme, niin se Jumalan kutsu on painettu sinne sydämeen ja se on Jumalan puolelta aina voimassa. Ja Jumala kutsuu silloin tällöin sellaista, joka on katkaissut hyvän oman tunnon.

Ja silloin kun Jumala lähestyy, niin kannattaa olla sille kutsulle kuulijaa. Siksi tänäkin iltana ja siksi aina täältä Jumalan valtakunnasta, me haluamme edelleen kutsua sinua, joka ehkä olet menettänyt kalliin lahjan täällä seuroissa tai mahdollisesti netin ääressä, että Jumala kutsuu sinua, sinua nimeltäsi ja kehoittaa sinua, että tee parannus ja usko kaikki sinun syntisi ja epäuskosi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Ja kun sinä näin uskot, niin sinusta tulee Jumalan lapsi ja Jumala haluaa sinua muistaa.

Rakkaat veljet ja sisaret, en tiedä, niin kuin alussa puhuin tuosta, että onko meidän puheemme tai saarnamme ymmärrettävää. Ja ymmärsittekö, mitä minä yritin tässä puheessani tuoda teille. Mutta minä haluan kuitenkin tähän loppuun sinulle sanoa, että sinä saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Ja sinä saat olla turvallisella ja iloisella mielellä.

Ja meillä on itse kullakin se sama kokemus, niin kuin tällä kantakeen hoviherrallakin, että hän sai koko syntitaakan anteeksi ja silloin kun me saamme aina yhä uudelleen kuulla, että minun syntini on anteeksi annettu. Niin kuin ne lapsetkin ovat sanoneet, että siitä tulee hyvää mielellä.

Jääkää rakkaat veljet ja sisaret uskomaan omat syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja saamme jäädä tekemään matkaa iloisella mielellä. Haluan myös kysyä: Saanko minä jäädä uskomaan omat syntini anteeksi? Haluan uskoa yhdessä teidän kanssanne.

Me emme tiedä, mitä tulevat viikot tuo eteen. Ensi yö tai huominen päivä. Me saamme silti olla hyvin turvallisella mielellä ja kohdata uudet viikot ja uudet päivät, mitkä Jumala meille antaa.

Minä sanoisin näin, että me saamme iloisella mielellä päättää tämäkin seurapäivä. Jeesuksen nimeen. Aamen.

Hiljennymme vielä Herran siunaukseen. Herra, siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä. Herra, valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille arvollinen. Herra, kääntäkö kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.