Seurapuhe Jyväskylän RY:llä 20.01.2019 16.00

Jumalan rauha, joka ylittää meidän ymmärryksemme, varjelkoon sydämemme ja ajatuksemme Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Seurojen aluksi hiljennymme kiitokseen ja rukoukseen. Rakas taivaallinen Isämme, sinä pyhä ja vanhurskas Jumala, tänään kiitämme sinua suuresta armostasi, jota olet meille osoittanut, kun olemme saaneet tulla pyhän sanasi ääreen. Me pyydämme, avaa hengelläsi meille sanasi, tee se meille eläväksi, ruoki sillä meidän kuolemattomia sielujamme.

Me kiitämme sinua vapahtajastamme, rakkaasta pojastasi, Jeesuksesta Kristuksesta. Kiitos siitä, että lähetit hänet tänne maailmaan. Kiitos siitä, että laskit valtakuntasi tänne meidän keskellemme. Anna evankeliumin sanoman kutsua ja rohkaista uskomaan, herättää uskoa ja näyttää sinun suurta voimaasi ja rakkauttasi meitä kaikkia kohtaan.

Me kiitämme sinua valtakuntasi hyvästä hoidosta, jossa olet meitä tähän iltaan asti pitänyt. Ja pyydämme, auta meitä aina näkemään veljet ja sisaret rakkaina ja valtakuntasi kalliina. Auta meitä sen osallisuudessa vaeltamaan ja johdata meidät sen kautta perille ikuiseen valtakuntaasi.

Me tahdomme kiittää, Isä, sinua myös kaikista ajallisen elämän lahjoista, joita meille olet runsaasti suonut. Kiitämme sinua kodeistamme, perheistämme, läheisistä ihmisistä. Kiitämme sinua vapaasta Isän maastamme. Kiitämme rauhasta ja hyvinvoinnista. Auta meitä näkemään, kuinka paljon olet meille antanut. Ja auta meitä myös jakamaan siitä, mitä sinä olet meille antanut, apua tarvitseville.

Tänään pyydämme, kun käymme sanasi tutkimaan. Ole meidän kanssamme ja siunaa seuramme.

Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamiin.

Tänään on toinen sunnuntai loppiaisesta. Luen sen niin sanotun epistolatekstin Ruomalaiskirjeen 12. luvusta ja jakeista 6 ja 16. Jeesuksen nimeen.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon. Opetustehtävän saanut opettakoon. Rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi. Joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti. Joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa. Pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta. Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko veltoja. Olkaa innokkaita. Palakoon teissä hengen tuli. Palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa. Ahdingossa olkaa kestäviä. Rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä. Osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat. Siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloittevien kanssa. Itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Aamiin.

Loppiaisen jälkeisenä aikana kirkkovuodessa evankeliumitekstit käsittelevät Jeesuksen julkisen toiminnan alkua. Ja tämän päivän evankeliumissa on kertomus hääjuhlasta, johon Jeesuksen äiti oli kutsuttu ja johon Jeesus ja opetuslapset myös osallistuivat Galilean Kaanaassa.

Me muistamme, mitä tuolla häissä tapahtui. Jeesus teki siellä ensimmäisen ihmetekonsa, oikeastaan niin, että opetuslapset ja vain se pitojen valvoja näkivät, miten tuo ihme tapahtui. Ja Johannes hyvin yksinkertaisesti sitten lopuksi sanoo, että tällä Jeesus ilmaisi kirkkautensa ja opetuslapset uskoivat häneen.

Tässä Paavali opetti meille Jumalan seurakunnasta, Jumalan valtakunnasta ja sen elämästä. Hän sanoi, että meillä on itse kullakin joku armolahja. Saamamme armon mukaan meillä on erilaisia lahjoja.

Me tiedämme, että häissä annetaan aina hääparille lahjoja, joiden toivotaan auttavan heitä yhteisen elämän alussa ja pitkällä, toivottavasti pitkällä yhteisellä elämäntaipaleella. Jeesuksen lahja tuolle hääparille oli se, ettei häistä loppunut tarjottava. Hän siunasi läsnäolollaan nuo häät niin, ettei viini loppunutkaan.

Siinäkin on kuvaus Jumalan voimasta ja Jumalan seurakunnan elämästä. Sehän on tuo elävä Jumalan seurakunta Kristuksen ruumis. Ja tätä kuvaa Paavaliikin käyttää tässä aivan tämän päivän tekstimme edellä.

Ajattelen niin, että ehkä on hyvä meidän vähän lukea tästä ennen tätä tekstiä. Nimittäin kirkkokäsikirjahan on sellainen, että sinne tekstit on valikoitu. Ja joskus tuo valikointi johtaa siihen, että aivan kuin se Raamatun kirjan alkuperäinen ajatus katkeaa tai alkaa keskeltä.

Minusta tässä kohtaa on kyse siitä, että ajatus alkaa vähän keskeltä tätä Paavalin opetusta, nimittäin tästä 12. luvun alusta. Täällä on meille hyvin tuttuja opetuksia. Siellä on tällainen kehotus, että meidän tulisi antaa itsemme ja elämämme, koko elämämme, Jumalalle pyhäksi ja eläväksi ja mieluiseksi uhriksi.

Ja sitten Paavali kehottaa, että älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa mielenne, uudistakaa mielenne, että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.

Ja sitten Paavali varoittaa, että me emme ajattelisi itsestämme liikoja. Sen armon mukaan, joka minulle on annettu, niin sanon teille, älkää ajatellako itsestänne liikoja enempää kuin on aihetta ajatella. Pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.

Ja sitten alkaa tämä kuvaus seurakunnasta Kristuksen ruumiina, että on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä. Kullakin on oma tehtävänsä kullakin jäsenellä. Ja tähän Kristuksen ruumiin kuvaukseen Paavali liittää tämän opetuksen erilaisista armolahjoista.

Eli Jumala on antanut meille kaikille sellaisia lahjoja, joilla me voimme palvella toinen toistamme ja Jumalan seurakuntaa. Ja oikeastaan vielä tarkemmin niin, että Jumala on antanut seurakunnalle erilaisia lahjoja.

Voisimme ajatella niin, että jos Jumala on minulle antanut jonkun asian, jossa minä olen hyvä ja taitava, niin silloin kun minä käytän sitä lahjaa täällä Jumalan lasten keskellä, se lahja on annettu seurakunnalle.

Armolahjat ovat sellaisia, että ne on tarkoitettu koko seurakunnan palvelemiseen ja seurakunnan parhaaksi. Ei minulle itselleni, tai ei kenellekään, aivan kuin omaan käyttöön, vaan yhteiseen käyttöön, seurakunnan hyväksi.

Ja siihen Paavali tässä lempeästi ja arvokkaasti johdattelee näitä roomalaisia, että he käyttäisivät saamiaan lahjoja seurakunnan hyväksi ja Jumalan valtakunnan työssä yhteiseksi hyväksi.

Sitten on merkillinen asia se, että joskus tuntuu, että nuo lahjat ovat vähän niin kuin piilossa, että minä itse en niitä huomaa enkä näin. Etenkin Jumalan valtakunnan työssä tuntuu siltä, että en minä oikein osaa, eikä minusta ole siihen tai siihen tehtävään.

Mutta tässä oli tällainenkin armolahja kuin rohkaisemisen lahja. Sellainenkin armolahja on jollekin annettu, että osaa rohkaista toisia.

Ja minä ajattelen, että tätä lahjaa kannattaa myös käyttää. Rohkaista sellaista, joka ei itse ole niin rohkea tai uskalla omia lahjojaan näyttää, niin sellainen tarvitsee rohkaisua.

Ja minä luulen, että meillä kaikilla on elämässämme ollut sellaisia tilanteita, että joku toinen on tukenut meitä ja rohkaissut meitä. Seissyt meidän rinnallamme, vähän taputtanut olalle ja rohkaissut käyttämään myös omia lahjojaan.

Sitten oli monia muita lahjoja tämän rohkaisemisen lahjan lisäksi. Tuossa kun tulkki kysyi tätä Raamatun tekstiä, niin minä sanoin, että se on niin pitkä luettelo, että minä en nyt ulkoa osaa näitä kaikkia armolahjoja edes luetellakaan.

Mutta tämä, että me itse aina näemme niitä omia lahjojamme, niin siinäkin on taivaan Isällä aivan oma viisautensa. Se liittyy siihen, että nämä lahjat on annettu seurakunnalle ja Jumalan valtakunnan työstä yhteiseen käyttöön, eikä kenellekään itselle tai omaaksi.

Ihminen on sellainen, että jos onnistuu jossakin, niin ottaa siitä kunnian itselleen. Minä osaan tämän ja minä olen hyvä tässä.

Mutta silloin kun me puhumme Jumalan valtakunnan työstä, niin tällainen onnistuminen ja omasta mielestään hyvä ei olekaan paras Jumalan valtakunnan työntekijä.

Siksi Paavali neuvoo, että emme aivan kuin ylpistyisi, pitäisi itseämme toisia parempana tai ajattelisi itsestämme liikoja. Ei Paavali myöskään kehota vähättelemään omia lahjojaan, vaan opettaa sitä, että antaisimme Jumalalle kunnian näistä onnistumisista, jos sellaisia koemme.

Armolahjoista ensimmäisenä Paavali mainitsee profetoimisen lahjan. Mikä se sellainen on? Profeetathan olivat Vanhan testamentin vanhan liiton aikana Jumalan sanansaattajia. He julistivat niitä sanoja, joita Jumala heidän käski julistaa.

Ja sitten he myös ennustivat Jeesuksesta, tulevasta Messiaasta, ja nämä kaikki profetojen kautta annetut ennustukset ovat toteutuneet.

Ajattelisin, että tuo profetoimisen lahja on tällaista eteenpäin katsomisen lahjaa. Sellaista, joka on vähän sivua tuolta rohkaisemisen lahjaa, että tällainen profetoimisen lahjan saanut osaa katsoa elämässä eteenpäin ja osaa katsoa sitä, mitä siellä tulevaisuudessa näyttäisi tulevan.

Vähän niin kuin ennustamista, mutta kuitenkin Jumalan sanan perustuksella pysyvää ennustamista. Ei tämäkään armolahja ole tarkoitettu kenenkään omaan käyttöön, vaan seurakunnan yhteiseksi hyväksi.

Sitten oli palvelutehtävän saanut palvelkoon ja opetustehtävän saanut opettakoon. Voidaan sanoa, että palvelutehtävä voisi kirkollisessa kielenkäytössä olla diakoniaa, lähimmäisten auttamista, mutta kyllähän siihen sisältyy paljon muutakin palveluun.

Se voi joskus olla pienikin asia, tuo lähimmäisen tai veljen tai sisaren auttaminen ja palveleminen. Se on sitä, että me pysähdymme kysymään kuulumisia ja pysähdymme kuuntelemaan toista ja sitä, että me myös, jos toinen haluaa keskustella, olemme siihen valmiita.

Tai sitten se voi olla auttamista, niin kuin Paavali tässä myöhemmin luettelee monia hyviä asioita, miten meidän on hyvä olla vieraanvaraisia ja niin edelleen.

Tuota opettamisen lahjaa itse olen monesti miettinyt, että mukana on seurata toisia, joilla on tämä opettamisen lahja. Ja sekin on oma lahjansa opettajan tehtävä.

Ajattelen niin, että se liittyy ehkä osittain puhujan tehtävään, julistajan tehtävään, mutta moniin moniin muihinkin tehtäviin.

Mehän olemme tottuneet siihen, että rauhan yhdistyksen toiminta on hyvin järjestettyä ja on erikseen pyhäkoulun opettajia, raamatunluokan opettajia ja päiväkerho-ohjaajia tällaisissa opetustehtävissä veljiä ja sisaria.

Ja minusta siinäkin olisi hyvä, jos osaisimme rohkaista toisiamme näissä tehtävissä, jos voisimme antaa sopivalla tavalla palautetta niistä opetustilanteista ja herätellä vähän keskustelua ja antaa uusia näkökulmia.

En nyt malta olla kertomatta veljestämme Jouko Haapsaaresta. Oman kokemukseni Lahden rauhan yhdistyksellä aikanaan olin ensimmäisessä papin tehtävässäni Helsingin lähetysalueen apuna, ja sehän on hyvin laaja alue, ulottuu pohjoisesta sinne Lahteen saakka.

Ja minulla oli sitten isoissa seuroissa laitettu lapsille pyhäkoulutuokio. Jouko istui sen siellä kuuntelemassa vähän siellä sivussa, ja sitten kun tämä pyhäkoulu loppui, niin Jouko sanoi, että huomasitko sinä, että osa niistä lapsista jäi vähän tänne niin kuin minä tänne sivuun istumaan, että ne tulivat aivan siihen sinun eteesi.

No, kyllä minä huomasin.

No, huomasitko sinä, että ne eivät tarkkaavaisesti keskittyneet niin hyvin kuin nämä, jotka olivat siinä lähellä sinua?

No, sitä minä en ollut huomannut.

Näillä parilla pienellä kysymyksellä Jouko rohkaisi minua tästä tehtävästä lasten kanssa. Etenkin on hyvin pienistä asioista kiinni se, että tuokin opetustilanne onnistuu.

Se oli tällainen opetustilanne ja sain siinä vanhemmalta ja kokeneemmalta hyvää ohjausta.

Voi olla niin, että me vähän arkailemme toisiamme, kun voimme ajatella, että toisella on vaikkapa tässä opetustehtävässä paremmat lahjat kuin minulla, ja sattuukin niin, että minun pitäisi pitää raamattuluokkaa tai pyhäkoulua ja tämä parempi lahjainen veli tai sisar on siellä kuuntelemassa mukana siinä tilanteessa.

Tämähän on inhimillinen ajatus, että toisen lahjat ovat parempia, mutta ei meidän kannata ajatella siinä tilanteessa ollenkaan tuota parempi lahjaista. Hänkin on tullut Jumalan sanan kuuloon, hänelläkin on kuolematon sielu, joka tarvitsee ravintoa, ja me olemme kukin vuorollamme toisiamme palvelemassa.

Ja niin se on puhujankin tehtävässä, että ei ne puhujat, silloin kun ne sanan kuuloon tulevat, tule arvioimaan toisten puheita, vaan saamaan omalle sielulleen taivaan ravintoa. Se on se kaikkein tärkein asia, että puhujankin sielu tulisi Jumalan sanan alla ruokituksi ja hoidetuksi.

Ja kun meillä on erilaiset lahjat, niin me tähän kehotetaan olemaan uskollisia sille omalle lahjallemme, ei vertaamaan omia lahjojamme toisten lahjoihin eikä etsimään parhaita, että kuka on paras opettaja tai paras puhuja.

Ei, vaan meitä tässäkin Paavali opettaa olemaan uskollisia sille omalle lahjallemme.

Sille Paavali luettelee tässä pitkän luettelon tällaisia hyviä asioita: osoittakaa toisillenne veljesrakkautta ja olkoon rakkautenne vilpitöntä.

Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Rakkaushan on Jumalan lasten tuntomerkki ja pyhän hengen ensimmäinen hedelmä.

Kun Paavali luettelee hengen hedelmiä, niin hän aloittaa sillä: hengen hedelmiä ovat rakkaus, ilo, rauha ja niin edelleen.

Tämä Jumalan lasten välinen rakkaus on toisaalta sellainen, mistä maailma tuntee meidät, sellainen tuntomerkki, mutta toisaalta se on sellainen asia, jota maailma ei ymmärrä.

Ja se onkin meillekin Jumalan lapsille niin käsittämätön, järjelle käsittämätön asia, ja kun se ei lähde tällaisesta inhimillisistä asioista, vaan se on pyhän hengen vaikutusta, niin silloin se onkin ihmisjärjelle käsittämätöntä.

Ja tuo rakkaus on niin tärkeä asia, että siitä Jumalan sana paljon opettaa ja muistuttaa.

Jeesus siitä puhui jää hyväis puheessaan opetuslapsilleen: niin kuin Isä on rakastanut minua, niin minä olen rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.

Ja siitä teidät minun opetuslapsissani tunnetaan, että te rakastatte toisianne.

Sanottiin, että olkoon rakkautenne vilpitöntä. Rakkauden olemushan on pyyteetön. Rakkaus aina näkee toisessa pelkkää hyvää.

Ja sielläkin ensimmäisen korinttilaiskirjeen kolmannessa luvussa, jossa on tämä tuttu hääteksti ja kuvataan tuota rakkautta, niin sekinhän kuvaus on oikeastaan kuvausta Jumalan rakkaudesta.

Ja se apostoli sanoo, että ei siinä ole rakkaus, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja antanut poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Se ei ole tämä Jumalan lasten välinen rakkaus lähtöisin ihmisestä, vaan Jumalasta. Kun Jumala on minua rakastanut niin paljon, että antoi oman poikansa minun syntieni sovitukseksi, niin minäkin tahdon rakastaa veljiä ja sisaria.

Se syntyy tuo rakkaus tästä Jumalan rakkaudesta.

No, tähän rakkauteen tulee välillä sitten rikkeitä. Synti rikkoo ihmisten välejä ja Jumalan lastenkin välejä, kun me olemme aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin vanhan osamme puolelta.

Ja silloin on hyvä ottaa asiat puheeksi ja keskustella niistä ja korjata, sopia evankeliumilla noita asioita, jotka rakkautta ovat särkeneet.

Sitten Paavali jatkaa täältä. Minä poimin nyt tämän aivan, aivan kuin yhden aiheen, mistä jo tästä yhdestä aiheesta olisi voinut ottaa saarnaseksin: kunnioittakaa kilvan toinen toistanne.

Kunnioittaminen, kunnioittaminen kilpailkaa keskenämme. Kunnioittaminen merkitsee sitä, että me pidämme toista itseämme parempana. Me annamme toiselle suuren arvon.

Se ei merkitse pelkästään tällaista, että me kunnioitamme jotakin suurempaa auktoriteettia, vaan se voi olla myös tämä kunnioittamisen kohde aivan kuin samalla tasolla meidän itsemme kanssa.

Ja tästä toinen toisen kunnioittamisesta meidän tulisi kilpailla keskenämme.

Tuntuu, että tänä päivänä tässä maailmassa tämä Paavalin kehotus on kääntynyt tällaiseen: kilpaillaan toinen toisen häpäisemisestä, etsitään asioita, joilla toinen saadaan huonoon valoon.

Ja tämä somejulkisuus, mitä tänä päivänä vallitsee, on kilpailua siitä, kuka nopeimmin ja kuka suurimmin ehtii toista häpäisemään.

Mitä se on tuo toinen toisen kunnioittaminen ja siinä kilpaileminen?

Siitä varmasti me kaikki olemme yhtä mieltä, että se ei ole mitenkään itsestään selvää tai helppoa, että me näin eläisimme.

Ihminen ottaisi aina mieluusti kunnian itselleen. Toiselle kunnian antaminen, tämmöinen epäitsekkäs käytös, ei ihmiseltä luonnostaan onnistu.

Kun me kunnioitamme toista, niin me olemme hänen kanssaan samanarvoisia. Emme pyri muuttamaan toista, emme pyri väkisin vaikuttamaan toiseen.

Se ei ole mitään sellaista, mitä voisimme kovalla voimalla ja aivan kuin tällaisella lihan käsivarrella saada aikaan, vaan toisen kunnioittaminen on toisen arvostamista, toisen rinnalle asettumista ja toisen kuuntelemista.

Mutta samalla on hyvä huomata, että se ei koskaan tarkoita väärien asioiden hyväksymistä.

Ei se sitä merkitse, että meidän tulisi olla toisen kanssa täsmälleen samaa mieltä.

Jos me kunnioitamme tai keskustelemme toisen kanssa kunnioittavasti, emme voi koskaan hyväksyä syntiä tai vääriä asioita, silloinkaan kun pyrimme kunnioittamaan toista ihmistä ja keskustelukumppania.

Mutta siinä, kun me kuuntelemme toista ja pyrimme avoimeen keskusteluun, niin siinä tuo Jumalan rakkaus ohjaa meitä sillä tavalla totuudessa rakastamaan.

Niin kuin olemme tottuneet Jumalan sanan mukaista opetuksen kuulemaan, eli me toista kuunnellessamme annamme hänen kertoa oman käsityksensä ja sitten voimme kertoa omaamme.

Ja jos me olemme eri mieltä, niin me tiedämme sen, että väkisin emme saa ketään muutettua omalle kannallemme.

Mutta silloin, jos toinen havaitsee ja huomaa, että minun käsitykseni ovat vääriä, ne eivät ole Jumalan sanan mukaisia, niin silloin Jumala saa tuosta tuostakin keskustelusta kunnian.

Sitten Paavali kehottaa olemaan innokkaita, palakoon hengen tuli ja palvelkaa Herraa.

Muistelimme jo sitä, miten tästä kuvataan seurakuntaa Kristuksen ruumiina, ja me ymmärrämme, että niin kuin Paavali toista olla sanoo, yksi ruumis ja yksi henki.

Jumalan henki opettaa aina samalla tavalla. Tuo hengen luoma yhteys on toinen, jota Paavali voimakkaasti opettaa ja korostaa opetuksessaan.

Jumalan henki, joka täällä Jumalan seurakunnassa vaikuttaa ja jossa Jumala on läsnä meidän keskellämme, se hän opettaa meitä kaikkeen totuuteen.

Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Nyt on tärkeää muistaa se, että puhutaan koko seurakunnalle.

Ja täällä vielä kun sanotaan iloitkaa iloittevien kanssa ja itkekää itkevien kanssa, niin kun ajattelemme tätä seurakuntaa Kristuksen ruumiina, niin kyllähän se näin onkin, että kun yksi jäsen saa kunniaa, niin kuin Sionin laulaja siitä sanoo, niin me saamme iloita siitä ja sitten myös kärsimme kaikkien kanssa, kun yksi sairastaa.

Tämän, tämän, että me saamme olla Jumalan lapsina kaikissa elämän vaiheissa, ei vain ilonpäivinä tai myötäkäymisten päivinä, vaan myös vastoinkäymisissä ja ahdingossa.

Tämä nousee tästä tekstistä myös hyvin esille tähän Jumalan valtakunnan elämään ja Jumalan lapsena vaeltamiseen liittyy itseensäkin omat ilon aiheensa ja myös oma ristinsä.

Sitten on vielä se, mitä ihmiselämään meidän itse kunkin kohdalla sisältyy: ne elämän murheet ja elämän ilot.

Ja Paavali kuvaa tästä hyvin sitä, että miten Jumalan lapsina me saamme elää yhdessä näitä molempia sekä niitä asioita, joita sisältyy Jumalan valtakunnan elämään ja hengelliseen elämään, että tähän ihmiselämään kuuluu asioita.

Ja sitten on hyvin tärkeä tämä loppukehotus: olkaa keskenänne yksimielisiä, älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle, älkää olko omasta mielestänne viisaita.

Jumalan henki luo yksimielisyyden. Ei se ole tällainen, että tämä Jumalan seurakunta olisi sellainen, että tänne olisi kokoutunut sellaisia ihmisiä, jotka ovat inhimillisesti yhtä mieltä uskon asioista.

Vaan tänne on kokoutunut sellainen Jumalan seurakunta, tännekin Jyväskylän rauhan yhdistykselle tänä iltana, että Jumalan henki on kutsunut meidät koolle, hän on meitä valaissut ja lahjoillaan auttanut uskomaan.

Ja tämä hengen luoma yksimielisyys, niin se on kuulkaa sellaista, että jos minä ryhdyn opettamaan toisin kuin Jumalan sanan pohjalta Jumalan henki opettaa, niin toiset Jumalan lapset tulevat minua neuvomaan ja kyselemään, että kuuleppa veli, miten sinä nyt opetit ja onko tämä sellaista opetusta, joka perustuu Jumalan sanaan.

Sillä ei meille mitään muuta ilmoitusta ole annettu kuin tämä pyhä Jumalan sana, ja siinä me tahdomme pysyä.

Ja sitä niillä lahjoilla, joita Jumala on meille itse kullakin antanut, selittää ja seurakunnalle jakaa tänäkin iltana.

Kaikkein tärkeintä on se, että me saamme olla sen suurimman Jumalan lahjan omistajina, vapahtajamme Herramme Jeesuksen Kristuksen omistajina.

Ei tämä armolahjojen luettelo ole sellainen, että meidän itse kunkin olisi kovasti tehtävä työtä autuutemme eteen, vaan se on sellainen, että kun minä olen saanut itse omat suuret syntini anteeksi, saan omistaa tätä evankeliumin ihmeellistä siunausta tässä Jumalan valtakunnassa.

Niin minä tahdon tämän saman suuren armon ja aarteen jokaiselle, kun itse omaksun taivaan en ketään soisi vaivaan.

Ja tämä ihmeellinen Jumalan armo se antaa meille voiman tehdä Jumalan valtakunnan työtä, ei niin, että saisin siitä itselleni kunniaa, vaan että toisetkin saisivat uskoa, että kaikki ihmiset, jotka vain sanan kuuloon pääsevät ja ovat Jumalan valtakunnan kuulomatkan päässä, niin saisivat hekin uskoa samalla tavalla kuin minä itse olen saanut armosta uskoa.

Niin, veljeni ja sisareni, älä ajattele, että sinun pitäisi autuutesi eteen tehdä työtä. Sinä saat uskoa armosta vapahtajan ansiosta.

Tänä iltana kaikki epäonnistumiset, synnit ja kiusauksetkin Jeesuksen nimessä ja vedessä anteeksi saat.

Omistaa tuota samaa vapahtajan tuomaa suurta armoa, jota Kaanaan häistäkin omistettiin. Nimittäin siellä jaettiin parasta. Tämän pitojen valvoja meni sanomaan sulhaselle, että kaikki antavat ensin parasta hyvää viiniä, ja kun se loppuu, niin sitten huonompaa.

Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin viimeiseksi. Se oli se viini, jonka Jeesus antoi tuohon juhlaan. Se oli parasta ja hyvää.

Näin me saamme tänä iltana uskoa ja turvallisesti ajatella niin, että Jumalan valtakunnan keskellä meitä hoidetaan.

Minulla ei ole kaikkia näitä armolahjoja itselläni, mutta veljillä ja sisarilla on jokaisella oma lahja, ja näiden lahjojen kautta Jumala meitä hoitaa ja pitää omanaan.

Ja monesti tuntuu niin, että kun ajattelee niitä omia lahjoja, että se oma haluttomuus ja vanhaan osaan tuoma paino aivan kuin hälventää noita omia lahjoja.

Emme me omasta mielestämme ja oman itsemme, oman turmeltuneen osamme puolesta ole koskaan halukkaita käyttämään näitä lahjoja tai tekemään Jumalan valtakunnan työtä.

Mutta sitten kun Jumala on kuitenkin veljien ja sisarien kautta kutsunut työhön, niin olemme halunneet palvella.

Ja onhan niin, että palvelutehtävän jälkeen usein tuntuu siltä, että itsekin on saanut olla Jumalan valtakunnan hoidossa, ja se Jumalan armo on sielläkin saanut opettaa.

Vaikka aina palvelutehtävästä ja työssä on oma vaivansa, niin Jumalan valtakunnan työssä on myös siunaus, Jumalan siunaus.

Ja tämän siunauksen varassa me teemme matkaa, ja tämän siunauksen turvin kerran pääsemme myös perille iankaikkisuuteen Jumalan luokse taivaaseen.

Siellä elämän Herra on meille viitoittanut tien. Hän on tehnyt kaiken valmiiksi, hän on täydellisesti täyttänyt Isän tahdon ja sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit, niin että tänäänkin jokaiselle, joka tahtoo uskoa, kuuluu tuo täydellinen anteeksiantamus vapahtajan ansiosta Jeesuksen nimestä ja verestä.

Jää, veljeni ja sisareni, uskomaan ja turvaamaan tähän vapahtajan työhön omalle sydämelle.

Myös haluan kysyä: saanko minä uskoa omat synnit ja kiusaukset anteeksi? Näin minä haluan uskoa yhdessä Jumalan joukon kanssa Jeesuksen nimeen. Aamiin.