Jumalanpalvelus/saarna Suvannon kappelissa, Ylivieskassa 06.01.2019 10.20

Nouskaamme kuulemaan pyhää evankeliumia Mattioksen evankeliumin toisesta luvusta.

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Bethlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät, missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt. Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.

Kuulessaan tästä kuningas Herodes pelästyi ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä Messiaan oli määrä syntyä. Juudean Bethlehemissä he vastasivat, sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: "Sinä Juudean Bethlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia."

Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Bethlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä."

Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden ja heidät valtasi suuri ilo.

He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja merhaa.

Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Kun me kuulemme sanan loppiaisen, niin siinä voi olla sellainen sävy, että nyt joku hyvä loppuu. Kuluvat vuosituhannet. Yhteiskunta, maailma monella tavalla muuttuu. Mutta on hyvä, että jotkut asiat pysyvät samana ikuisesti. Meidän mielemme kaipaa juuri tätä ikuisuutta. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.

Jos kerran tähti pysähtyy siihen kohtaan, missä Jeesus oli, emmekö mekin pysähdy juuri nyt? Jeesuksella ei ole kiire. Eihän meilläkään ole. Joulu on juuri sellainen mahdollisuus, jolla me saamme pysähtyä.

Tämä loppiaisen evankeliumiteksti kertoo Jeesuksesta maailman valosta. Hän syntyi pimeään maailmaan, sellaiseen, jossa hallitsivat toiset hallitsijat, suuret valtiaat. Kuningas Herodes oli yksi tällainen. Hän oli Juudean, Idumean ja Samarian kuninkaana. Kansa tiesi hänen luonteensa. Jerusalemin asukkaat kauhistuivat ajatusta, että kuninkaalle oli mahdollisesti tullut kilpailu. He tunsivat Herodeksen ja aavistelivat pahinta. Ja voimme tänään jälkiviisaana sanoa, että nuo aavistelut eivät suinkaan menneet pieleen.

Me emme tänään kiinnitä kuitenkaan huomiotamme ensisijaisesti Herodekseen. Emmekä sen aja valtiaisiin. Emme edes Mariaan ja Joosefiin. Hekin jäävät taustalle tässä evankeliumissa.

Evankeliumi kertoo tietäjistä, jotka lähtivät etsimään lasta. Eivät lähteneet etsimään suurta äitiä, joka on synnyttänyt Jumalan pojan. Heillä ei ollut mielessä hänen kumartamisensa, hänen kunnioittamisensa, vaan tämän pienokaisen vastasyntyneen kunnioitus.

He arvostivat tätä lasta niin paljon, että ajattelivat, että hän olisi syntynyt Jerusalemissa. Sinne he aluksi suuntasivat matkansa.

Ylipapit ja lainopettajat tulivat Herodeksen luo. Herodes halusi tietää, mistä nyt on oikein kysymys. Nämä ylipapit ja lainopettajat antoivat Herodekselle aivan oikean vastauksen, että Messiaan oli määrä syntyä Juudean Bethlehemissä ja viittasivat profeetta Miikan kirjan sanoihin: "Sinä Juudean Bethlehem, et ole suinkaan vähäisen heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia."

Jos tämä ymmärretään maallisessa mielessä, niin ei ole ihme, jos kuningas pelästyy. Hänellä on kilpailija. Tuossa tilanteessa olisi luullut, että hän olisi käyttänyt hieman järkeä. Ei varmaan ihan sylivauvaa kukaan ollut asettamassa ajalliseksi hallitsijaksi.

Kuinka kauan Herodes ajatteli hallintokautensa kestävän, kun piti uhkana sitä, että jospa tuo lapsi 20 vuoden päästä on vaikkapa kuninkaana? Näin ihmisjärki saattaa eksyttää meidät ajallisissa asioissa, puhumattakaan hengellisistä kysymyksistä.

Me voimme tänään kysyä, miksi ylipapit ja lainopettajat jäivät Jerusalemiin, eivätkä lähteneet itse seimen luokse. He osasivat kyllä neuvoa tien sinne, mistä Jeesus löytyy, mutta he eivät itse halunneet hänen luokseen. Ei sinne halunnut myöskään kuningas Herodes.

Kaikista voimme päätellä, että kuningas Herodes pelkäsi tuota vauvaa. Ehkäpä näin tekivät myös lainopettajat ja ylipapit.

Kun me katsomme pienen vauvan, pienen lapsen kasvoja, niin meidän ei kannata siinä hetkessä yrittää näyttää mahtavalta. Pieni lapsi voi murtaa karunkin ihmisen ulkokuoren. Se saattaa herkistää sellaisenkin ihmisen, joka ei pienestä hätkähdä. Puhumattakaan siitä, jos ihminen saa katsella Jumalan poikaa.

Herodes oli aika varma asiasta. Hän sanoi: "Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Hän ei sanonut, että jos löydätte.

Kirjoitukset toteutuivat. Kaikki oli niin kuin oli kirjoitettu.

Tuota tähteä, joka tietäjiä opasti, on vertauskuvallisesti ajateltu tarkoittavan Jumalan sanaa. Jumalan sana opastaa edelleenkin Jeesuksen luokse. Meidän on tutkittava Jumalan sanaa, sillä Jeesushan itse sanoo, että kirjoituksethan juuri todistavat minusta.

Meidän on tarkasteltava sitä, että kestääkö uskomme Raamatun valossa, Jumalan sanan valossa. Olemme koetelleet Jumalan sanaa, jotta meidät olisi, että kumartaa lasta ja avata arkumme.

Me tämän päivän kuulijat emme ehkä ole tuomassa kultaa, suitsuketta ja mirhaa Jeesukselle. Tämä on meilläkin tuotavaa. Ne ovat synnin syömät sydämemme. Ne ovatkin sitten ainoat antimet, mitä meillä on antamista.

Kun Jeesukselle annettiin kultaa, suitsuketta ja mirhaa, me voimme ajatella, että kulta edusti kuninkaallista mahtia, suitsuke jumalallisuutta ja mirha kuolemaa ja balsamointia. Nämä kaikki lahjat Jeesus tarvitsi elämässään.

Kullasta tuli olemaan varsin paljon hyötyä jo lähikuukausien aikana, kun perheen oli paettava Egyptiin ja oleskeltava siellä niin kauan kuin Herodes olisi kuollut. Mirhaa tarvittiin sitten Jeesuksen ruumiin voitelemiseen ja suitsuketta aina silloin, kun vietettiin Jumalan palvelusta.

Kävi niin, että Herodes kuoli ja Jeesus jäi eloon. Meidänkin aikana käy niin, että me kuolemme, mutta Jeesus jää elämään.

Meidän on tartuttava Jeesuksen sanoihin, kun hän sanoo meille: "Yksikään, joka uskoo minuun, ei ikinä kuole."

Meidän on tartuttava hänen armon sanoihin, mitä muuta mahdollisuutta ei ole. Meidän on annettava Jumalan armon sanan, hänen särkyvän kirkkautensa murtaa meidän mielemme.

Meidän on katsottava Kristuksen kasvoja. Meidän on nähtävä, että niissä näkyy ruhjeita. Niissä näkyy lyöntiä. Me voimme katsella myöskin hänen olemustaan. Hän on kuin särjetty ruoko. Monella tavalla runneltu. Hän näyttää heikolta ristinmieheltä.

Me emme voi lähteä Jerusalemiin ja etsiä vahvaa Jumalaa, sellaista, joka viihtyy kuninkaiden saleissa. Vaan meidän on nöyryttävä alas. Jumala viisaudessaan ja suuruudessaan laskeutui alas ihmisten keskelle tallin seimeen. Hänen itsetuntonsa kesti sen.

Kestääkö meidän hengellinen itsetuntomme sen, että me kumarrumme alas polvillemme ja tunnustamme: "Sinä olet minun vapahtajani ja minun auttajani."

Jos me näin teemme, niin me saamme nähdä, miten kädet seimestä kohoavat siunaukseen. Jeesus tuli siunaamaan ihmisiä. Hän ei tullut heitä kiroamaan.

Evankeliumi on hyvien Jumalan lupausten omistamista ja uskomista. Se on ihmettelyä. Se on pysähtymistä. Se on ennen kaikkea uskomista siihen, että ilman tätä lasta, ilman hänen elämäntyötään, minulla ei olisi elämää. Ei olisi toivoa, ei olisi joulua, ei olisi mitään tärkeää elämässäni.

Tänään me kiitämme siitä, että Jumala varjeli sekä näitä idän tietäjiä että Jeesusta. He halusivat mennä toista tietä omalle maalleen takaisin.

Mitään toista tietä meillä ei kuitenkaan ole Jeesuksen luokse muuta kuin se, että me nöyryymme uskomaan syntimme anteeksi, että me nöyryymme parannukseen. Tällainen on Jumalan valtakunnan hyvä sanoma meille tänään.

Jokainen teistä saa uskoa tällä hetkellä syntinne anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Näin me saamme kunnioittaa Jeesusta. Näin me saamme myöntää sen, että me tarvitsemme häntä elämässä ja kuolemassa.

Nousemme tunnustamaan kristillisen uskomme:

Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin.

Astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.

Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Ja Pyhään Henkeen, Pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhäin yhteyteen, syntien anteeksiantamiseen, ruumiin ylösnousemiseen ja iankaikkiseen elämään.