Aviopuolisoilta/Alustus Vaasan RY:llä 30.03.2019 18.13

RAKKAAT VELIJET ja SISAARET, JUMALAN TERVE!

RAKKAAT VELIJET, olin kyllä sellaisena sen, että kun en millään tavalla ole asiantuntija, enkä sitten... Mä lähdin tätä alustusta kirjoittamaan ja kirjoitinkin kerran ja totesin, että ei tästä tule mitään. Ja ratkaisin sen asian sitten sillä tavalla, että otin tänne muutamia kuvia omasta avioliitosta siitä alusta ja eri vaiheista, mitä on ollut. Me ollaan oltu 27 vuotta naimisissa, eli tuossa kuvassa 27 vuotta, vähän reilu. 11. päivä tammikuuta 1992 Ylivieskan kirkon portailla. Juuri ollaan annettu avioliittolupaukset. Ja siitä se sitten on tämä avioliitto ja yhteinen elämä jatkunut tähän päivään asti.

Ja mä totesin silloin siellä Jämsässä ja totean sen nytkin, että mä koen itse sillä tavalla, että on ollut... Ehkä se on enemmänkin niin päin, että Jumala on tähän päivään saakka meidän parisuudettamme hoitanut eli ja varjellut. Että se on sillä lailla... Koen sen vahvasti.

Sitten tästä... Tämä tuli opistolle... Tämä oli opistolaisten antama aihe. Niin sitten mä heti ensimmäisenä, kun sain tämän aiheen, niin mä jäin miettimään tuota otsikkoa. En sitä sitten kuitenkaan siihen muuttanut. Mutta ajatuksena oli vain, että tässä huomaamme sen, kuinka meidän kielen käyttöön tulee sellaisia uusia käsitteitä, että parisuhteen hoitaminen... Sehän, jos meillä olisi seurakunnassa tällainen aihe tai jossakin muualla, niin sehän käsittää hyvin laajan kirjo erilaisia parisuhteen muotoja. Vaan me Jumalan valtakunnassa ymmärrämme niin, että kun me puhumme parisuhteessa tässä merkityksessä, me puhumme avioliitosta. Emmekä oikeastaan laajenna sitä käsitettä millään tavalla.

Sillä yhteinen elämä, avioelämä... Avioelämä tarkoittaa sitten sitä todellista parisuudetta, minkä Jumala on itse säätänyt ja tarkoittanut jo aivan alussa. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on se sanat: Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heitä ja sanoi heille: Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa. Ottakaa se valtaanne. Vallitkaa merenkaloja, taivaanlintuja ja kaikkia, mikä maan päällä elää ja liikkuu.

Sitten kun me katsomme tätä kuvaa, niin mä luulen, että teillä monella on varmaan ehkä samanlainen kokemus kuin minulla. Joskus kun kuulee siitä sanottavaa, että ensinnäkin se on ihan hyppytuntemattomaan, kun me lähdemme yhteistä elämää avioparina. Monta kertaa, ainakin meillä oli sellainen tilanne, että ei ollut mikään... Kaikki ne rahat, mitä sanotaan, niin taisi mulla oma auto olla, mutta ei paljon muuta. Ei muuta.

Sitten me lähdettiin Abrahamiin. Hebrealaiskirjeessä Abrahamista kerrotaan näin, että usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli hänelle luvannut perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Oli kuulijainen Jumalalle. Abraham ihan otti sieltä vaimonsa ja sitten jo jotakin palvelusväkeä ja Loot lähti sieltä isän kodista ja lähti kohti luvattua maata. Eikä tiennyt, mitä oli edessä.

Eikä meistä kukaan, kun me on avioliittoon menty, niin tietty, mitä on edessä. Ei. Varmasti sillä tavalla on, että niin kuin Abrahamillekin, että Jumalan valtakunta on teille rakas. Ja aviopuoliso on rakas. Ne on kaikkein tärkeimpiä asioita meidän elämässämme.

Sitten kun aviopuolisosta puhutaan, niin tietysti se jo sanana kertoo siitä, että se on puolisko. Ja kun kaksi puolikasta laitetaan yhteen, niin niistä tulee kokonainen. Näin se on avioliitossakin. Kahdesta puoliskosta tulee yksi. Ja niinhän Jumalan sanakin sanoo, että kun mies ja vaimo menevät naimisiin, niin kahdesta tulee yksi.

Ja sitten varmaan olette huomanneet senkin, että kun ainakin meillä, ja minä luulen, että monella teillä kanssa on sama kokemus, että usein aviopuolisot ovat aivan erilaisia keskenään. Eli me täydennämme toinen toisiamme. Ja niin kuin tuossa alkurukouksessakin tuli se esille, että me olemme saattomiehiä toinen toisillemme. Niin me tarvitsemme, kun me olemme. Ne heikkoudet, jotka minulla on, niin monta kertaa tuntuu, että vaimo sitten paikkaa niitä minun heikkouksia. Ja ehkä on myöskin toisinpäin, että me silläkin tavalla toisiamme näistä heikkouksista tuleekin sitten aviopuolison myötä. Ehkä vahvuuksiakin jopa.

Ja sitten niin kuin me rukoilimme, että me aviopuolisoina eläisimme itsellemme vai eläisimme toinen toisillemme. Tässä puhuttiin sitten tästä otsikossa tästä hoitamisesta, niin mitä se hoitaminen on? Mehän tiedämme, että jos emme liiku, meidän fysiikka rapistuu. Henkistä hyvinvointia pitää hoitaa, ylläpitää. Sitten puhutaan työhyvinvoinnista, että jaksaisimme tehdä työtä, että hyvät edellytykset tehdä työtä.

Ja sitten kun meidän, näin se on myöskin avioliitossa, että kun meidän parisuhteessamme on ne parisuhteen palikat hyvässä kunnossa, niin niin se parisuhdekin kukoistaa. Se vaikuttaa positiivisesti myöskin kaikkiin näihin edellä olleisiin asioihin. Työssäkin jaksaa huomattavasti paremmin kuin kotona. Kotona menee hyvin. Ainakin itsellä on se kokemus, että työpaikallakin huomaa sen ihmisistä, että ne helposti ne kodin ongelmat tuodaan sinne työpaikalle. Ne saattaa projisoitua siellä työpaikalla sitten väärällä tavalla ja aiheuttaa jopa ongelmia siellä.

Sitten tämä hoitaminen ja hoito. Ne ovat tietysti hyvin yksilöllisiä. Joku asia toimii toisella ja jotkut toisella. Siksi käyn tässä alustuksessa kovin tarkkaan lähden niitä erittelemään. Mutta ehkä keskustelussa sitten voimme keskustella, että millä tavalla ja mitkä ovat olleet hyviä asioita meidän avioliitossa ja mitkä ovat ehkä olleet niitä, jotka eivät ole sitä avioliittoa rakentaneet.

Tässä on meidän tyttäremme ja vävymme muutaman vuoden takaa. Paraisten kirkon portailla. Avioliitto on Jumalan asettama. Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naisiksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimonsa niin, että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi. He ovat yksi. Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.

Aviopuoliso on suuri Jumalan lahja. Oletko veljeni ja sisarini muistanut olla? Oletko siitä kiitollinen? Monta kertaa kaikkien lahjojen kanssa lahjan arvo huomaa vasta sitten, kun sen menettää. Ja me monta kertaa olemme kiittämättömiä, mutta Jumala tahtoisi meitä muistuttaa ja tahtoo tänäkin iltana muistuttaa siitä, millainen lahja meillä on, kun me olemme saaneet puolison.

Ja vielä jos se on Jumala saanut siunata ja varjella, että me molemmat olemme säilyneet uskovaisinaan, niin se on todellista Jumalan lahjaa. Että meillä on saattomies rinnalla, joka rakastaa meitä totuudessa. Sekin on tärkeää, että me puolisoina toinen toistamme rakastamme totuudessa.

Avioliitto siis perustuu... Jumalan sanankohdista kuulimme Jumalan säätämykseen. Ja se on pyhä ja elinikäinen avioliitto. Avioliitto on pyhä ja elinikäinen. Näinhän ei tässä maailmassa ymmärretä. Ja se on surullista se, miten avioliitto ei enää merkitse sitä, mitä se ehkä joskus joitakin kymmeniä vuosia sitten on merkinnyt.

Luulenpa niin, että tässä salissa hyvin harvalla, ehkä ei kenelläkään, ei ole avioliittosopimusta. Me Jumalan lapsina ajattelemme niin, että me emme sitä sillä tavalla tarvitse, vaan me voimme luottaa siihen, että me olemme elinikäisessä liitossa. Ja kaikki, mikä on minun, on myös vaimoni. No niin, se on myöskin minun. Kaikki on yhteistä.

Olen ollut työni puolesta kuulemassa ja turistamassa ja palvelemassa varmasti useita satoja hääpareja, kuunnellut niitä hääpuheita. Ja merkille pantavaa on se, että hyvin harvoin enää vihkitoimituksessa kysytään, että tahdotko olla uskollinen, rakastaa aviopuolisoasi aina kuolemaan saakka. Vaan se kysymys on siinä lyhyessä muodossa ja siinä, joka ikään kuin jättää portin raolleen, että rakastaa vaimoa tai aviopuolisoasi myötä ja vastoinkäymisessä.

Mutta Jumalan lapsina ymmärrämme sen, että avioliitto kestää, se on elämän mittainen ja päättyy vasta, kun toinen aviopuoliso kuolee. Se on elinikäinen. Niin siinä aviopysymyksessä kysytään siis, tahdotteko rakastaa. Varmasti se oli siinä tilanteessa, kun siellä kirkkoherralla oli, niin helppo luvata. Ei siinä todennäköisesti tahtomista juurikaan välttämättä edes tullut ajateltua, mutta ehkä elämänvaiheessa, erilaisessa vaiheessa, niin tuolta tahtomista on kysytty.

Se on siis asennekysymys. Että me edes jättäisi minkäänlaista takaluukkua raolleen jollekin muulle vaihtoehdolle, vaan me tahdomme rakastaa toisiamme aina kuolemaan saakka. Ja sen me olemme luvanneet Jumalan ja sen seurakunnan. Ja sen me olemme luvanneet Jumalan ja sen seurakunnan läsnä ollessa.

Paina minut sineetiksi sydäntäsi vasten. Pane sineetiksi ranteesi nauhaan. Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kyltymätön kuin tuonela. Sen hehku on tuleen hehkua. Sen liekki on Herran liekki. Suuret vedet eivät voi sitä sammuttaa. Virran tulva ei vihkua. Jos joku tarjoaisi talot ja tavarat rakkauden hinnaksi, hän saisi vain toisten pilkan.

Sitten tässä puhutaan myöskin avioliitosta, eli se on liittoutuminen. Mitä se liittoutuminen merkitsee? Meillä on yhteinen asia. Yhteinen. Siinä hän Jumala katseli sitä Aaramia ja totesi, että ei ihmisen ole hyvä olla yksin. Minä teen hänelle avun. Ja hän Eevan antoi sitten Aaramille lahjaksi.

Ja näistä nämä sitten myöhemmin kun käärme vieteli ja ihmisparia syntiin, Eevan ja Aaram, niin kyllä varmasti sen jälkeen tämä vasta tämä yhteinen liitto ja liittoutuminen tuli tärkeäksi. Alettiin yhdessä kilvoittelemaan ja taistelemaan syntiä ja sieluvihollista vastaan.

Yliopistoliitto on ajallinen, mutta sen merkitys on äärimmäisen suuri. Sekä monessa mielessä ja ennen kaikkea siinä mielessä, että meidän lähellämme on saattomies.

Mitä sitten on uskollisuus? Uskollisuus on toinen toistemme kunnioittamista, avoimuutta, rehellisyyttä. Se on monitahoista sekä fyysistä uskollisuutta että myöskin henkistä uskollisuutta. Me olemme monessa mielessä heikkoja Jumalan lapsia ja siksi tämmöinen avoimuus ja rehellisyys, niin me saamme sitäkin kautta me löydämme ja saamme toinen toisillemme avautua ja hoitaa ja Jumala saa hoitaa meidän avioliittoamme.

Kun tuossa lauloimme tuossa tutussa häälaulussa, jonka Väinö Havas on sanoittanut, niin pyysimme häihimme taivaista ylkää. Luoksemme saavuit ja luonamme oot. Sehän tulee sieltä Kaanan häistä, että Herra Jeesus saisi olla kodissamme asukkaana ja että hän saisi siinä kun kaksi heikkoa aviopuolisoa toinen toistansa hoitaa, niin että Herra Jeesus saisi olla siellä ja hän on luvannut olla siellä henkensä kautta.

Ja sitä kautta Jumala antaa voimaa myöskin uskollisuuteen ja ennen kaikkea rakkauteen, joka sitten Jumalasta vuotaa. Niinpä Jumala on itse rakkaus. Ei se ole sattumaa se, että sinun vierelläsi istuu juuri se puoliso, jonka Jumala on sinulle antanut.

Kun siinä psalmissa 139 sanottiin näin, että ennen kuin olin elänyt päivääkään, oli kaikki päiväni jo luodut ja Jumala oli nähnyt kaikki päivät. Jumala oli myöskin nähnyt aviopuolison ja sen kenet me tarvitsemme rinnallamme kulkemaan. Jumala on sen nähnyt.

Joskus saattaa sieluvihollinen kyseenalaistaa ja kysyä, että onkohan Jumalalle tullut virhe. Ei ole Jumalalle tullut virhettä, vaan kysytään sitä luottamusta ja tahtoa tyytyä Jumalan tahtoon ja luottaa Jumalaan ja nähdä sen aviopuolison kaikkein parhaimpana ja kaikkein rakkaimpana.

Siinä tarvitaan sitä asennetta. Ja kuten totesin jo tuossa, ettei sinne meidän avioliittoon pääsisi tulemaan sellaista asennevammaa. Se on kuitenkin niin, että sieluvihollinen tahtoo esittää näitä kysymyksiä ja kyseenalaistaa, että me saisimme voimaa olla lujana ja luottaa siihen, että taivallinen Isä on meidän elämäämme johtaja ja kuljettaja.

Me tyytyisimme siihen, miten Jumala on elämäämme säätänyt ja nähnyt hyväksi antaa. Ja sitten kun me pyydymme siihen niin, niin kuin Raamatun esimerkit niistä vanhan liiton pyhistä, Abrahamista ja Aaramista ja niihin, niin Jumala myöskin kuuliaiset lapset siunaa ja sen siunauksen saa kokea ja nähdä elämässä.

Mutta nyt tässä välissä laulamme virren 468. Naantalissa on tuollainen tie kuin rakkauden polku. Tämä on muutaman vuoden takautta. Tämä kuva.

Meillä on... Jumala on antanut meille erilaisia elämäntehtäviä ja toisillahan antaa lapsia. Toisilla antaa paljon lapsia. Ja saattaa olla ja onkin niin, että kaikille ei lapsia tule. Ja Jumala kaiken tietää. Hän näkee, näkee ja tietää, että mikä meille on hyväksi.

Mutta ihmisen ominaisuus turmeltuneen luonnon puolesta on se, että milloinkaan hänen osansa ei tuntuisi kovin hyvältä. Ainakin sieluvihollinen on sellainen saarnaaja, että se aina sanoo, että mitenköhän tässä näin on. Että hänillä on sitten ratkaisumalleja ja ehdotuksia sitten siihen ongelmaan.

Mikä ja meidän lihamme ja verjemme on sellainen, että se mielellään kuuntelisi sitten sieluvihollisen houkutuksia ja ehdotuksia.

Meille Jumala on antanut ison perheen. Lapset ovat Herran lahja. Psalmissa Salomin psalmissa sanotaan näin: Jos ei Herra taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos ei Herra kaupunkia vartioi, turhaa vartijat valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaa valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat.

Lapset ovat Herran lahja. Kohduhedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä. Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupungin portissa käräjöi vihaamiestensä kanssa.

Tässä on muutama kuva vuosien takaa. Siinä on meidän ensimmäinen, toinen kuva, joka oli siinä diassa, missä oli se nuori pari. Hän on meidän toinen kaksonen. Meille syntyi ensin Laura-tytär ja sitten heti aika pian perään syntyi kaksoset, tytöt Hanna-Riikka ja Kirsi-Maria. He ovat jo aikuisia. Hanna-Riikka on jo pienen malena-tytön äiti.

Sitten tuossa on vasemmalla puolella kuva Kuopio-ajalta, kun Kuopiossa opiskelimme. Opiskeluaikaan tuli paljon lapsia. Meillä oli varmaan jossakin vaiheessa kuusi alle kouluikäistä. Siinä vaiheessa ajattelin ehkä, että saapa nähdä, miten sitä tulee. Kun minäkin olen näin nuori ja tätä vauhtia tulee, niin meneeköhän kaksikymmentä rikki. Se ei tuntunut siinä vaiheessa semmoiselle iloiselle, kun sitä miettii ja sitä jaksamista ajatteli siinä.

Mutta täytyy sanoa, että nämä jälkeenpäinkin, kun katselee sitä ja miettii sitä, niin Jumala on varmasti silläkin tavalla pitänyt lapsen paikalla. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Ja hän on erityislapsi. Ja silläkin tavalla taivaan Isä näyttää suuruutensa. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Laitetaan. Lähteävän. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos.

Mä olin kerran, sitten kun Sanni-tytär syntyi, ja siinä oli perinnöllisyyslääkäri, joka sanoi, että on mahdollista, kun vainosi on vanha, että tulee lisää vammaisia lapsia. Että se on mahdollista, että näin käy, ja se riski lisääntyy.

Ja silloin, en tiedä mistä sain sen sanottua, mutta sanoin, että me emme usko sattumiin. Että Jumala kyllä sanoi, että me emme usko sattumiin. Ja ajattelin sitten, että Jumala sitten antaa meille lapsia terveitä, tai jos hän niin näkee hyväksi, niin hän myöskin antaa tällaisia erityislapsia.

Nyt tämä Sanni-tytär on viisi vuotta. Silloin, kun hän syntyi, niin se oli tietysti hyppytuntemattomaa. Ja me olimme erittäin hämmentyneet oloa, että mitähän tästä tulee, ja miten me selvitään, ja niin poispäin.

Mutta monesti on ihmeellistä se, että Jumala jotenkin näyttää sen, että ne, mitkä näyttävät ihmismielelle kaikista haasteellisimmille ja vaikeimmille asioille, niin ne kääntyvätkin kaikista. Ja niin kuin hän sanoi, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat häntä.

Ja niinpä tämä Sanni-tytökin on ollut parasta, mitä meidän perheeseen on tuonut. Elämä on lahjaa. Iloitkaa aina Herrassa. Sanon vielä kerran, iloitkaa. Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.

Älkää mistään olko huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että te pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Tällä tavalla joitakin kuvia tässä meidän elämästämme, joka ehkä jollakin tavalla antaa osviittaa siitä, että millä tavalla Jumala on meidän perhettämme hoitanut ja auttanut, parisuhdettamme hoitanut ja auttanut. Kysytään paljon luottamusta taivaalliseen Isään niissäkin vaiheissa, kun oma tahto olisi ollut toinen.

Uskovasti elämää mahtuu paljon juhlia ja ilon aiheita. Elämä on rikasta. Usein on suuret perheet ja on paljon sukulaisia ja ystäviä. Ja tämä Jumalan valtakunta on ihana valtakunta. Me saamme rukoilla, että me säilyisimme tämän valtakunnan osallisuudessa.

Kiitos. Ja lopuksi: Antakaa toisillenne anteeksi. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne.

Antakaa toisillenne anteeksi. Vaikka teillä olisi moittimisen aihetta, niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.

Tässä parisuhteen hoitamisessa olen miettinyt sitä, että kaikista tärkeintä on oman uskon elämän hoitaminen. Jos me valkeudessa vaellamme, niin meillä on osallisuus keskenämme ja hänen poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Tämä on kysymyksenä, voiko meillä olla joku sellainen yksityinen osa-alue ja yksityinen sopukka jossakin sydämen pohjassa, sopukassa, sellainen, minne ei kenelläkään muulla ole mitään asiaa. Ei edes aviopuolisolla.

Ajattelen, että meillä ei ole mitään asiaa. Ei voi olla mitään sellaista. Meillä olisi avioliitossa niin matalalla se kynnys, että me voisimme kaikista vaikeimmistakin asioista puhua ja ottaa esille. Ja että me toinen toisiamme luottaisimme ja rakastaisimme toinen toistamme sellaisena kuin me olemme ja hoitaisimme toinen toisiamme.

Ja myöskin sekin on sitä, että me ei ole avoimet lähetyskirjeet, varsinkin puolisoiden kesken, että meillä ei ole mitään salaista, vaan me kaiken saamme jakaa toinen toistamme kesken. Sekin on valkeudessa vaeltamista.

Jumalan valtakunta, se on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta. Ja me tässä aviopuolisoinakin olemme kaksiosaisia. Se kaksiosaisuus tarkoittaa sitä, että me ahkeroimme korjata niitä matkan vikoja ja virheitä.

Ja eikö niin ole, että se monta kertaa sille aviopuolisolle, kaikkein rakkaimmalle, tulee sanottua ja kohdeltua sillä tavalla, että ei kenellekään muulle. Että se jollakin tavalla se rakkaus on sellaista, että vaikka niin monta kertaa ainakin itse olen kokenut sitä, että sille kaikista rakkaimmalle on kuitenkin sitten saattanut tylysti sanoa tai tylysti toimia.

Mutta Raamattu, Jumalan sana, sanoo, että emme antaisi auringonlaskun laskea vaan korjaisimme niitä ja pyytäisimme anteeksi ja antaisimme anteeksi. Ja näin jokapäiväisessä kilvoituksessa ja parannuksen teossa me olisimme ahkeroitsisimme.

Nykyisin avioliitoista noin puolet päätyy eroon. Eikä tämä ole enää vierasta Jumalan valtakunnassakaan. Synti särkee rakkauden. Ja sieluvihollinen tekee työtä, että se saisi särjettyä Jumalan lasten välisen rakkauden, mutta ennen kaikkea aviopuolisoiden välisen rakkauden.

Tässä ajassa on paljon viettelyksiä ja vaaroja. Ja ei ole ollenkaan vierasta se, että saattaa olla jopa nettiporno ja kaiken maailman tämän maailman viettelykset lähellä uskovaisiakin. Ja on tärkeää, että niihin ajoissa puututaan ja pyytää taivaalliselta Isältä voimaa, että saisi niissäkin laeltaa tunnon puhtaudelle ja hoitaa sitä, ettei jäisi sieluvihollisen paulaan ja houkutuksiin ja ansoihin.

Pyydetään anteeksi toinen toisiltamme. Annetaan anteeksi ja uskotaan anteeksi. Evankeliumissa on voima. Se on Jumalan voima ja sen voimin me saamme aloittaa uudestaan.

Ja tässä pahassa maailmanajassa meille kuuluu se Jeesuksen kehoitus, että valvokaa ja aina rukoilkaa. Avioliitossakin rukouksen merkitys on suuri. Me saamme rukoilla omaan avioliitonkin puolesta ja siinä, että me näkisimme sen tärkeänä ja kalliina ja aviopuoliso aina rakkaana.

Rakkaat veljet ja sisaret, tänäänkin iltana, niin minä tiedän sen, että varmasti minun kanssa on niitä, jotka koette sitä, että ette koe itseänne hyväksi aviopuolisoksi ja synti on tarttunut ja Jumalan voima, se on heikoissa väkevä.

Saat uskoa kaikki synnit ja epäilykset ja matkaviat. Kaikki saat uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja vereessä.

Ja itsekin, kun tätä alustusta olen tehnyt, niin kuin totesin tuossa alussa, niin kovin huonoksi tähän aiheeseen itseni löysin ja myöskin syntiseksi. Siksi kysyntiin, saanko uskoa omat syntini anteeksi. Minä haluan uskoa.

Oli joitakin kysymyksiä sitten tähän alustukseen liittyen. Itse asiassa aika moni näistä kysymyksistä on... Meillä oli aviopuolisoleiri. Siellä oli Kallioposken Ari Veli piti alustuksen ja nämä on Arin kysymyksiä ja minä sitten niistä käytin niitä kysymyksiä hyödyksi ja otin keskusteluvirikkeeksi.

Mutta nyt tää jostakin syystä menee, mutta lauletaan virsi 464.