Seurapuhe Rovaniemen RY:llä 16.06.2019 19.27

Jatkamme vielä seuroja ja luen Jeesuksen nimeen täältä apostolien teoista 19. luvusta jakeet 11-20.

Ja nämä sanat kuuluvat Jeesuksen nimeen. Ja Jumala teki Paavalin kätten kautta ei vähiä voimallisia töitä, niin että hikiliinat ja esiliinat hänen iholtansa sairasten päälle tuotiin, ja taudit luopuivat heistä ja pahat henget heistä läksivät ulos.

Niin muutamat juudalaiset, jotka olivat lumojat, vaelsivat ympäri ja kiusasivat mainita Herran Jeesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat. Ja sanoivat: Me vannotamme teitä Jeesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.

Ja muutamat niiden seassa, jotka tätä tekivät, olivat Skevan, juutalaisten ylimmäisen papin seitsemän poikaa. Mutta paha henki vastasi ja sanoi: Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta mitkä te olette?

Ja ihminen, jossa paha henki oli, karkasi heidän päällensä ja voitti heidät, ja paiskasi heidät allensa niin, että he alkoivat.

Ja tämä tuli tiettäväksi sekä kaikille juudalaisille että kreikkiläisille, jotka Efesossa asuivat. Ja pelko tuli kaikkein päälle, ja Herran Jeesuksen nimi suuresti ylistettiin.

Ja tuli myös monta niistä, jotka uskoivat, tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa. Ja monta niistä, jotka hempeitä juonia harjoittaneet olivat, toivat kirjat ja polttivat ne kaikki.

Ja kun niiden hinnat laskettu oli, niin löydettiin viisikymmentä tuhatta hopeapenninkiä. Niin voimallisesti kasvoi Herran sana ja vahvistui. Aamen.

Tänään on kolminaisuuden päivä, ja tämä Jumalan kolmiyhteys. Jumalan kolmiosaisuus on ehkä sellainen arvoituksellisin ja vaikeimmin ymmärrettävä asia uskossa. Se on sellainen asia, että ei sitä meidän ihmisten ole tarkoitettukkaan ymmärtää.

Jumala on salannut olemuksensa ja salannut uskon salaisuudet viisailta ja toimellisilta ja ilmoittanut ne köyhille ja vaivaisille ja lapsen kaltaisille.

Ja sen vuoksi mekin, tämän ajan uskovaiset, me haluamme aivan kuin keskittyä Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta ja Jeesuksen rakkaudesta ja laupeudesta meitä syntisiä, kurjia syntisiä ihmisiä kohtaan puhumaan, julistamaan ja iloittamaan uskon lahjasta, uskomaan aivan lapsen lailla. Emme me tiedollisuuksia.

Ja se on sellaisella tasolla, vaikka me kuinka tätä kolmiyhteyttä käsittelemme. Ja on paljon minua viisaampia, teologiaa oppineempia, rakkaita veljiäkin, jotka osaavat varmasti monipuolisesti tätä aihetta käsitellä.

Mutta pohdimmin taas se kuitenkin jää meille salaisuudeksi, että miten voi samaa Jumalaa olla yhtä aikaa kolme eri persoonaa: Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä.

Tässä luettua tekstikohtaa ennen oli tässä samassa 19. luvussa apostolien teoissa tämmöinen monille meille tuttu kertomus siitä, miten Paavali tuli Efesokseen ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia ja kysyi heiltä, että saitteko pyhän hengen kun tulitte uskoon.

Niin nämä vastasivat, että emme me ole kuulleetkaan mistään pyhästä hengestä.

Paavali sitten kysyi, että no milläs kasteella teidät sitten on kastettu. Ja he vastasivat, että Johanneksen kasteella.

Ja Paavali sanoi, että Johannes tosin kastoi vedellä parannukseen ja kehotti ihmisiä uskomaan toiseen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, Jeesukseen.

Tuohonkin aikaan oli monenlaista väärää oppia ja väärää uskoa ja väärää uskomusta liikkeellä.

Ja me muistamme, miten apostolien teoissakin kerrotaan useammastakin semmoisesta tapauksesta, että oli hajaannuksia jossakin Siionissa, alkuseurakunnan Siionissa, ruvettu uskomaan jonkun saarnamiehen päälle tai jonkun ihmeiden tekijän päälle.

Oli monenlaisia sellaisia ihmisiä, jotka halusivat hyötyä siitä asemastaan.

Minä olin eilen tuolla eräässä tämän paikkakunnan lounasravintolassa syömässä, kun oli kaunis päivä, niin ei jaksanut ruveta sisällä ruokaa laittamaan.

Ja menin sitten perheen kanssa syömään.

Ja siinä sattui olemaan viereisessä pöydässä semmoinen melko kovaääninen porukka, ehkä noin 20 ihmistä, jotka keskustelivat uskosta.

Tuli semmoinen vaikutelma, että ehkä ei ollut tarkoituskaan, että se jäi salaisuudeksi kaikille muille siellä ravintolatilassa oleville, että mistä aiheesta he keskustelevat.

Siinä keskustelussa jotenkin korostui tämmöinen ajatus, että pyhä henki on tullut näkyvällä ja kuuluvalla tavalla heihin, kun he ovat tulleet uskoon.

Ja siinä kuulin sivukorvalla, vaikkei erityisesti koettanut kuunnella, niin kuulin kielillä puhumista ja kaikkia semmoista.

Enkä sano tätä millään tavalla ilkeästi tai arvostelevasti.

Minä arvostan kovasti sitä, että tänä päivänä on semmoista rohkeutta ihmisillä, vaikka omaavanhurskaillakin ihmisillä, että uskalletaan tunnustaa uskoa.

Se ei ole kovin muodikasta olla tänä päivänä kristitty.

Aivan erityisen epämuodikasta tuntuu olevan tämä elävän kristillisyyden leiman kantaminen.

Ja on aika lainsuojatonkin olo välillä, että sitä tuntuu olevan aika helppo arvostella.

Monessa muussa suhteessa meiltä odotetaan ja aivan oikein odotetaan.

Me uskovaisetkin haluamme ajatella näin, että me olemme suvaitsevaisia ihmisiä.

Me rakastamme kaikkia lähimmäisiä heidän kansallisuudestaan ja olemuksestaan ja aatteistaan, ajatuksistaan, riippumatta Jumalan luomina lähimmäisinä aivan samanarvoisesti.

Mutta emme me voi yhtyä uskon, pyhän hengen neuvojen, Jumalan sanan vastaisiin opetuksiin ja aatteisiin ja tekoihin.

Me haluamme pelvolla ja hiljaisuudella ja pelvolla, niin kuin Raamattu meitä opettaa, rohkeasti, mutta ei päällekäyvästi.

Me haluamme tuoda esille, että meidän uskon käsityksemme on tämä: että minä uskon vähän toisella tavalla tai että minun elämääni ohjaa Jumalan sana ja pyhä henki.

En tosiaan sillä sano, mutta ajattelin vain siinä, kun kuuntelin tätä, että ihminen saa pyhän hengen, niin kuin Paavali tässä kysyi näiltä opetuslapsilta, saitteko te pyhän hengen, kun te tulitte uskoon, niin kyllä se vastaa rauhalla meidän sydämissämme.

Ne teistä, jotka olette kenties kokeneet maailmanreissun, olette saaneet maailmasta parannuksen armon lapsuuden uskon kerran menehtyneenä, ja meistä jokainen, jotka olemme oman lihamme ja vereemme vietävissä, ja maailman houkutukset meitä piirittävät, niin meistä jokainen tietää, miten voimakas on se pyhän hengen vaikuttama saarna, evankeliumin saarna, kun se julistetaan uskovaiselta sydämeltä ja se saa aikaan meissä, niin me voimme olla kokemuksia sen, että pieni hiipuva liekki uudestaan syttyy palaamaan meidän sydämessämme.

Se on sellaista rauhaa ja sellaista iloa, että sitä ei voi missään muualla tuntea.

No, jos mennään tähän tekstiin sitten, käydään tätä sen verran, kun Jumala suo läpi, niin tässähän oli siis tämmöinen tilanne.

Vähän myöhemmin tästä äsken kerrotusta tilanteesta, jolloin Paavali saapui tänne Efesokseen, niin kerrottiin, että Jumala teki Paavalin kätten kautta ennennäkemättömiä voimatekoja.

Ja meidän ihmisen mielihän on semmoinen, että me hyvin herkästi, kun toinen vähän menestyy tai saa valtaa, mainetta, kunniaa, nimeä, omaisuutta, alkaa pärjäämään vähän paremmin, niin meissä herää kateus ja meissä herää ahneus, oman voiton tavoittelu ja tämmöiset alhaiset vietit.

Kyllä me tunnemme jokainen itsessämme sen, että meidän on vaikea olla tyytyväisiä siihen osaan, joka on meille Jumalan antama, joka on meille hyväksi ratsottu.

Hyväkin nähdä se on, että me pyrimme eteenpäin.

Minä huomaan, kun alkaa ehkä omassa elämässä kupeerautumaan tähän kulttaiseen keski-ikään, niin huomaa, että ajatukset vähitellen muuttuvat.

Ei ehkä olekaan koko ajan semmoinen yläviistoon nouseva ajattelutapa, että pitäisi päästä elämässä eteenpäin ja pitemmälle ja pitemmälle.

Voi olla, että teistä minua vanhemmista sisarista ja veljistä moni tunnistaa, että miten tämän tuntee, onko se sitten sitä 40- tai 60-kriisiä.

Mutta se, että nuoret ihmiset, jos täällä teitäkin on vielä nuoria seuroissa paikalla, niin se, että nuoret ihmiset tavoittelevat, uskovainenkin tavoittelee tässä ajallisessa lahjaksi saadussa elämässä kaikkea hyvää itselleen ja läheisille ja tekee ahkerasti töitä sen eteen, niin siinä ei ole mitään pahaa.

Se on semmoista oikeanlaista... oikeanlaista... jos lainausmerkeissä sanoisi kadehtimista.

Ei kadehdida lähimmäiseltä eikä olla millään tavalla siitä omasta osasta katkeria, mutta ollaan siinä ajatuksessa, että sen verran kun Jumala antaa viisautta ja voimia ja mahdollisuuksia, niin mennään elämässä eteenpäin.

Mutta tässä luetussa tekstissä olikin ihan erilainen asetelma.

Oli muutamia sellaisia juudalaisia, jotka olivat jumalat lumoajat, uuskäännös sanoi, että kiertelevät juutalaiset henkien manaajat.

Niin nämä alkoivatkin, vaikka eivät olleet Jeesuksen seuraajia, ja mehän tiedämme, että tuohon aikaan, niin kuin nykyisinkin, niin juutalaiset pyrkivät kaikin keinoin kiistämään ja kieltämään Jeesuksen jumalallisen olemuksen ja pyrkivät jopa omasta historian kirjoituksestaan häivyttämään sen tosiasian, että Jeesus oli edes elänyt ja vaeltanut täällä maan päällä.

He kokivat voimakkaasti uhaksi sen, että kun tämä Aasin samman varsalla rapsastanut, köyhä, puuseppa Joosatin poika saapui kansan ylistäessä kunnian kuninkaana suorittamaan sitä tehtävää, johon hänet oli isä lähettänyt, niin tämäkö nyt olisi se kirjoitusten lupaama Messias?

Kun he ottivat sellaista ajallista kuningasta, joka olisi ollut Salomoa suurempi kuningas, ajallisen loiston palauttanut Israelin kansalle ja ajallisen vaikutusvallan, eikä Jeesus täyttänyt niitä mittoja.

Siksi oli niin vaikea uskoa.

Ehkä tämän tyyppistä uskoa on meidänkin aikanamme ja kristittyjenkin joukossa, että haetaan voimakkaita kokemuksia ja voimakkaita viestejä siitä, että varmasti nyt juuri tämä usko ja tämä joukko on se oikea joukko.

Tästä jotakin kertoo se, että aivan ylivoimaisesti nopeimmin ja voimakkaimmin kasvava ilmeisesti kaikki, muutkin uskonnot mukaan luettuna, mutta erityisesti kristinusko sisällä, voimakkaimmin kasvava joukko on tämä karismaattisen kristillisyyden joukko, joka on hyvin kirjava, monenlaisia kirkollisia suuntauksia sisältää, mutta siellä on satoja miljoonia kannattajia ympäri maailmaa, ja jo koko ajan tulee lisää myös tuolla kehittyvissä maissa.

Niin se vetoaa voimakkaasti ihmisiin.

Ja kun eilen sitä keskustelua siinä kuuntelin, niin ajattelin, että ei se ole toisaalta mikään ihme.

Kyllä se vetoaa inhimillisiin tunteisiin ja inhimilliseen järkeen, että nämä ihmiset nyt, joka on vaikka tämä evankelista, tai nämä ihmiset, jotka minulle saarnaavat ja puhuvat, niin heissä täytyy olla joku suurempi voima, kun he ovat niin rohkeita julistamaan näitä asioita.

Ne eivät ole... ne eivät jää minkäänlaisiksi salaisuuksiksi, vaan julistetaan ne kaikille kansalle.

Mutta me uskon kautta ymmärrämme, että Jumala on armojärjestyksensä tarkoittanut toisella tavalla.

Ei se ole suurissa sanoissa, eikä retorisissa taidoissa, puhujan taidoissa.

Me muistamme vanhasta testamentista Mooseksenkin, joka oli niin kankea kielinen, että hän epäili Jumalalle ääneen, että onko hänestä johtamaan kansaa, kun hänellä on hidas puhe ja kankea kieli.

Ja jos täällä joku teitä puhujanveljejä vielä on, tai sisaristakin niitä, jotka ovat vaikka lapsi- ja nuorisotyössä olleet pyhäkoulun tai päiväkerhon tai raamattuluokan opettajana, niin tämmöisiä tuntemuksia varmaan meiltä uskovaisilta aika harvalta löytyy.

Että kylläpä minä nyt olen tässä tehtävässä pätevä ja varmasti pystyn perustelemaan asiat niin, että se menee tyhmämmällekin uskovaiselle perille tämä asia.

Mutta Jumala on se, joka meidän kauttamme vaikuttaa pyhässä hengessä.

Mutta nämä muutamat juutalaiset, jotka olivat lumojat, niin nämä vaelsivat ympäri ja kiusasivat mainita Herran Jeesuksen nimeä niiden päälle, joilla pahat henget olivat, ja sanoivat: Me vannotamme teitä Jeesuksen puolesta, jota Paavali saarnaa.

Ja me vannotamme teitä Jeesuksen puolesta.

Saarnaamaan, kun oli tiesi olevansa ihan sujuva sananen, ja oli tietenkin paljon, niin kuin näillä selkosilla, hyvin harva ei ollut uskovaisten kanssa.

Täällä oli niin voimakas herätysten aika ja herätysten aalto tuolloin 1800-luvun loppupuolelle tai 1900-luvun alkupuolelle, että epäuskosetkin ihmiset, niin kyllä niissä kylissä, missä seuroja pidettiin, niin aika moni pääsi kuulemaan, saarnattua ja selitettyä Jumalan sanaa.

No tämä mies lähti talosta taloon kiertämään, niin kuin siihen aikaan oli tapana, ja sitten siellä yhdessä talossa, kun oli jo monet seurat pidetty, niin yhdessä talossa istui sitten etupenkissä semmoinen mies, josta muut uskovaiset sanoivat, että se oli vähän jäänyt Jumalalta hengenlahjojen puolesta saamisen puolelle.

Ja tämä veli sitten keskeytti tämän saarnan ja sanoi, että ei tuo vastaa henkeen, teepä parannus ja saarnaa sitten vastaa.

Ja tämmöiseen meilläkin tietysti on tänä päivänä aivan... meillä on ihan... ja varsinkin meillä, jotka olemme asetettuja saarnaamaan seurakunnan ylitse puhujan tehtävään, niin sehän on mahdottoman tärkeää, että me valvomme itseämme ja opetustamme.

Se taisi olla muuten tänä vuonna, tai siis viime vuoden lopulla, puhujankokouksen aihekin, vai ainakin ihan vasta oli tämmöinen aihe, kun valvo itseäsi ja opetustasi.

Ja siinä puhujien keskustelussakin hyvin monipuolisesti tätä tärkeää asiaa käsiteltiin, että miten tärkeää se on, että puhuja hoitaa omaa uskonelämäänsä.

Ja kyllä jos huonon oman tunnon kantajana saarnaa, niin kyllä sen seurakunta kuulee.

Ja lampaat kyllä tunnistavat hyvän paimenen äänen.

Olkaa veljet ja sisaret rohkeita sanomaan.

Minä uskon, että muutkin puhujaveljet tähän minun toivomukseen ja ajatukseen yhtyvät, että jos seurapuheessa jää joku asia ikään kuin hiertämään, tuntuu, että tuo ei oikein vastannut henkeä, että menikö se noin, niin mikään ei ole niin tärkeää kuin se, että otatte minua tai sitä veljeä hihasta kiinni ja tulette ihan juttelemaan asioista.

On hyvä aina puhua.

Ei ole Sionista kenelläkään semmoista viisautta.

Ei Paavalillakaan ollut, vaikka Paavali oli varmasti monella tavalla, niin kuin hän itse kertoi, että hän oli Kamalielin jalkojen juuressa saanut sen ajan raamattutiedon parhaan opetuksen.

Ja sitten oli itse elämä: Herra Jeesus oli hänet syntynyt synnin sokeudesta parantanut ja kutsunut tehtävään.

Nostanut sieltä synnin ojasta, synnin tieltä Jumalan valtakuntaa ja sille kaidalle tielle, joka johtaa elämään.

Paavali oli tällä tavalla... Paavalin historia saarnamiehenä ja apostolina oli tämmöinen, mutta ei Paavali silti ollut yhtään sen viisaampi omasta puolestaan, oman itsensä puolesta, vaan Jumala hänessä vaikutti.

Niin kuin me luimme tästä ensimmäisestä jakeesta jo, että Jumala teki Paavalin kätten kautta ei vähiä voimallisia töitä.

Jumala teki, ei Paavali tehnyt.

Mutta näin nämä ajattelivat nämä juutalaiset, että kun tuo tuntuu menevän niin kuin häkä kansaan tuo opetus, niin kokeillaanpa, että jos mekin tämän saman Herran Jeesuksen nimen kautta teemme tätä työtä ja manaamme pahoja henkiä pois, niin josko sillä olisi vaikutusta.

Me ymmärrämme Jumalan sanan kautta, että jos me Jumalan nimeä tällä tavalla väärin käytämme, ja vaikka uskovaisenakin sitä lahjaa, jonka me olemme itse elävässä uskossa saaneet, niin jos me sitä väärin käytämme, ikään kuin omaa itseämme ja valtaamme pönkittääksemme tai muuten, niin se on kauhistus Jumala edessä.

Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimeään turhaan lausuu.

Tämä varmasti on sitä, jos joku... Näiden juudalaisten lumojien keskuudessa oli ylipappi Skeva, täällä uudessa käännöksessä ja samoin 38 käännöksessä sanotaan, että Skevaan tai Skevaksen ylipappi Skevaan.

Ja sitten on se, että näille paha henki vastasi ja sanoi, että Jeesuksen minä tunnen ja Paavali minä tiedän, mutta mitkä te olette?

Paha henki, sekin tunnisti sen, että nyt nämä ovat väärällä asialla nämä epäuskoiset julistajat.

Eivät ole Jumalan asialla, käyttävät, ovat aivan eri jumaluuden, Jumalan vastustajan, Jumalan ikiaikaisen vastustajan, sielun vihollisen, saatanan palveluksessa, mutta koittavat verhota sen Jeesuksen, Kristuksen nimeen.

Ja nämä saivat rangaistuksessa, niin kuin tässä kerrottiin, niin ihminen, jossa oli paha henki, karkasi heidän päällensä, voitti heidät ja paiskasi heidät allensa, niin että he alasti ja haavoitettuna pääsivät siitä huoneesta ulos pakenemaan.

Tämä ei kerro tämä luettu tekstikohta, että millä tavalla näille väärille profeetoille itselleen kävi, mutta Jumalan käsi oli tässäkin tämän kansan päällä.

Jumalan käsi oli Paavalin ja hänen työtovereidensa tukena, niin kuin se on vielä tänä aikana meidän tukenamme ja meidän apunamme.

Tässä kerrotaan, että moni niistä, jotka oli tulleet uskoon, niin kävivät avoimesti tunnustamassa, mitä kaikkea pahaa olivat tehneet.

Monet, jotka olivat harjoittaneet taikuutta, niin kokosivat kirjat yhtä ja koruttivat ne kaikkien nähden.

Tässä sanotaan vielä, että niiden arvo oli niinkin paljon kuin 50 000 hopearahaa oli laskettu.

Niin arvokkaat kirjat, mutta minkä arvoisia ne sellaiset kirjat tai mikä tahansa muukin ajallinen asia, joka on meitä johdattamassa pois Jumalan valtakunnasta, pois tästä lasten joukosta, Jumalan yhteydestä.

Kyllä me tiedämme, että tämmöisiä epäjumalia, joita nyt tässä luetussa tekstikohdassa edustivat nämä noituutta käsittelevät tai taikuutta käsittelevät kirjat, mutta mitä se meidän aikanamme on?

Kaikki sellainen omaisuus, joka johdattaa meidät pois Jumalan lasten yhteydestä, keksii meille semmoista tekemistä, että me yhä harvemmin ja harvemmin pääsemme Jumalan lasten yhteyteen ja seuroihin, Jumalan sanan kuuloon.

Kaikki sellaiset viihdevälineet, joita en nyt lähde luettelemaan, mutta te rakkaat kuulijat kyllä ymmärrätte omakohtaisesti, mitä kaikkia tämä maailma meille tänä aikana tarjoaa.

Me saatamme ajatella näin, jos palataan siihen alkuteemaan, mistä puhuin tästä: oman tulevaisuuden rakentamisesta ja omaisuuden tai henkisen pääoman kartuttamisesta ja tästä, joka sinänsä on ihan hyvä asia, mutta jos se tähtää siihen, että sitten kun minulla on miljoona, niin sitten minä hankin sitä ja tätä ja tuota.

Kyllä tämmöinenhän se ihmisen ajatus on.

Ja jos Jumala suo semmoista hyvinvointia, niin ei siinäkään mitään pahaa sinänsä ole.

Me voimme tehdä se, että me olemme olla vaikka sitten sitäkin kautta hyvällä tavalla osana yhteiskuntaa, rakentamassa sitä, käyttämässä palveluita ja pitämässä tätä yhteiskuntaa pyörimässä.

Mutta joka kerta, kun me törmäämme uuteen asiaan, niin meidän olisi hyvä.

Se on muistaakseni etesolaiskirjeessä se neuvo, jossa meitä apostoli neuvoo näin, että koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.

Hylätkää kaikki se, mikä on pahaa.

Ei meille uskovaisille ole kaikki hyväksi.

Moni asia on meille mahdollista tänä aikana, mutta ei kaikki ole hyväksi.

Ja osa on selkeästi vahingollistakin.

Me jaksaisimme käydä keskustelua.

Tässäkin kerrottiin näin, että monet uskoon tulleet kävivät avoimesti tunnustamassa, mitä kaikkia olivat tehneet.

No, tämä saattaa, ei mennä siihen nyt sen pitemmälle, mutta tämä saattaa jollekin tämä jae tuoda muutaman vuosikymmenen takaa vähän semmoisia kipeitäkin muistoja.

Me ymmärrämme, että eivät kaikki yksittäisen kristityn asiat ole yhteisiä asioita, eikä se anteeksiantamuksen syvyys ja laajuus ja korkeus ole yhtään sen parempi.

Saat sinä omat syntisi tunnustaa aivan yksittäiselle luotettavalle kristitylle, luotetulle rippi-isälle tai rippi-äidille.

Mutta toisaalta me ymmärrämme, että on joitakin tilanteita varmasti.

Vielä tänäkin aikana joskus saattaa tulla joskus semmoinen tilanne, että tätä Kristuksen kirkkolakia on sovellettava ihan käytännössä.

Mutta menee tämä puhe liian pitkäksi, jos nähdään sitä käymään, eikä se muutenkaan ole tämän tekstin sanoisiko tunnelman pohjalta tarpeellista.

Mutta se, että avoimesti kävivät jo tuon ajan kristityt, jotka olivat saaneet parannuksen armon, mutta eivät olleet jaksaneet luopua kaikista siitä jumalattomasta elämästä ja uskovaiselle sopimattomasta elämästä, johon he olivat oman lihansa puolesta niin kiistettävänsä.

Niin kävivät tunnustamasta ja panivat pois syntinä pois näitä asioita.

Tällaisen uskovaisen ihmisen mieleen ja avoimeen keskusteluun meitä rohkasen tänäkin aikana ja aivan erityisesti tänä aikana.

En tiedä, jaatteko sisaret ja veljet minun huolen siitä, että jotenkin tuntuu, että tämä aika yhä enemmän ja enemmän korostaa yksilöllisyyttä ja yksilön suojaa ja yksilön vapauksia siinä määrin, että me olemme aika hitaita ja aika varovaisia keskustelemaan.

Tuntuu, että uskon kysymyksissä tai uskovaisena elämisen kysymyksissä esimerkiksi tällaisista valintatilanteista, niin aivan pelkää joskus, että viitsinkö ottaa niiden läheisten uskovaisten asianomaisten uskovaisten kanssa puheeksi.

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi joku koulutyöhön liittyvät asiat, niin silloin kun minä olin lapsi ja nuori, niin oli aivan itsestäänselvyys melkein, että uskovaiset äidit ja isät ketkenään keskusteli, jos oli tämmöinen joku epäselvä tilanne, että osallistutaanko uskovaiset oppilaat johonkin koulussa johonkin toimintaan, joka vähän tuntui epäilyttävältä uskon elämän kannalta, niin aina keskusteltiin ja tehtiin yhteinen ratkaisu.

Minä kaipaan semmoista aikaa, että me voitaisiin tällä tavalla keskustella ja aivan avoimesti toinen toisestamme huolta pitää ja toinen toistamme kantain tehdä matkaa, kun tämä maailma kaikkine juonineen käy yhä sekaavammaksi yksittäisen pienen uskovaisen ihmisen hallita.

Mutta tässä joukossa, tässäkin kotisiionissa, täällä Rovaniemellä, niin täällä vaikuttaa meidän keskellämme Jumalan pyhä henki.

Kotiopettajana ja se on totuuden vatsa ja totuuden perustus, jonka varasta me löydämme ja Jumala kyllä näyttää oikean tien.

Ei välttämättä sellaisessa aikataulussa, kun me ihmiset haluaisimme ja me ihmiset toivoisimme, että vastaukset tulevat niin kuin apteekin hyllyltä tai niin kuin tänä päivänä on totuttu, että kaikki löytyy Googlesta.

Mutta ei tämmöiseen löydy Googlesta vastausta eikä löydy välttämättä moniin kysymyksiin keneltäkään yksittäiseltä uskovaiselta ihmiseltä, mutta yhdessä keskustellen ja rukouksen mielellä asioita Jumalan sanan ääressäkin tarvittaessa pohtien, niin kyllä niitä ratkaisuja ja oikeita teitä löytyy.

Niin voimallisesti kasvoi Herran sana ja vahvistui.

Näin loppui tämä luettu tekstikohta.

Nyt meillä on taas niin kuin rakas veli siinä edellä puheessa viittasi siihen, että puolen toista viikon päästä tai miten se on, niin kokoudumme suurille suvijuudille, suviseuroihin.

Sille Muhokselle tutuille pelloille, jossa mitä siitä tulee.

En nyt muista tarkkaa vuotta, mutta on sitten nyt vissiin kohta 20 vuotta, kun siellä edelliset suviseurat samoilla pelloilla oli.

Mutta hyvin muistamme nekin seurat, niin sehän on meidän rukous, uskon rukous, että mahdollisimman moni kuulisi sen kutsun.

Aivan samaahan se meille on ihmisille, että herätään se ihmisten mielenkiinnon, se myytyjen makkaroiden tai pizzaiden määrä, joka tuntuu olevan aina medialle niin tärkeä aihe käsitellä.

Mikä tahansa asia herättää mielenkiinnon tai rohkaisee tulemaan paikan päälle.

En tiedä, kuunteleeko tätä lähetystä netin kautta joku semmoinen ihminen, joka kokee, että et ole osa tätä joukkoa, niin tuleppa mukaan vaikka sinne suviseuroihin ja käy kuuntelemassa vähintään yksi puhe, sen lisäksi, että käy sitä makkaraa ostamassa, niin käy kuuntelemassa puheen ja anna Jumalan sanan vaikuttaa ja Jumalan tehdä työtä sinun sydämessä.

Me emme uskovaiset, tai ulkoapäin katsoen vanhoillisrestadiolaisiksi meitä sanotaan, niin me uskovaiset emme omalla viisaudellamme ja voimallamme pysty sinua vakuuttamaan, eikä semmoista yritystäkään ole, vaan ajatus on se, että Jumalan henki saisi vaikuttaa ja Jumala saisi kutsua uusia lapsia tänne lasten valtakuntaan, synnyttää lapsia, niin kuin oli tämä nuori mies, Niko Deimos, kun hän oli nimeltään, jolle oli valtavan vaikeaa ymmärtää se, että miten voi ihminen mennä uudestaan äidin kohtuun ja sieltä uudestaan syntyä, mutta sekin on Jumalan ihme.

Jumala synnyttää uusia lapsia sekä aivan konkreettisesti Jumalan luomistyö jatkuu pienissä lapsissa, joita perheisiin syntyy.

Ja me haluamme ottaa Jumalan luomistyönä nämä lapset vastaan, mutta myöskin aikuisia lapsia Jumala synnyttää tähän seurakuntaansa, kun vain uskot ja lapsen lailla luotat siihen, että Jumala ottaa sinut armohoitoon tässä valtakunnassa ja nostaa ja kantaa ja vie perille.

Yksin meistä ei kukaan jaksa perille, mutta tämän joukon keskellä me jaksamme vaeltaa.

Mutta sisaret ja veljet kaikki, te saatte jokainen uskoa omalle kohdalle.

Kaikki synnit ja kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Saatte jäädä rauhallisella ja turvallisella mielellä matkaa jatkamaan.

Ja sinä, joka tunnet, että sydämellä ei ole Jumalan rauhaa, olet vielä tästä armosta osaton, niin saat sinäkin uskoa Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kaikki synnit ja kiusaukset ja epäilykset ovat anteeksi.

Minäkin haluaisin omalle kohdalle kysyä, että saanko omat arkikiusaukset ja kaikki synnit jäädä uskomaan anteeksi.

Minä haluan uskoa Jeesuksen nimeen ja aina siunaavaan nimeen.

Aamen.

Pyhydymme lopuksi vielä Herra-siunaukseen.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isään ja pojaan ja pyhän Hengen nimeen.

Aamen.